MATKA AURINKOON.
Maast' ihminen luo auringon
Matkustaa kuoltuansa.
Sä tiedät, siellä Luoja on,
Odottain lapsiansa.
Vaan tähdissä Hän matkalla
Suo lasten huo'ata.
Hän lemmen säteill' lähettää
Autuutta matkaajille,
Vaan valo kirkkain yllättää
Tähdille lähemmille.
Siks' usein Venus-tähtehen
Halaapi ihminen.
Maass' onni vaan suo vaskihäät
Riemulla viettääksemme.
Häät juomme—kohta myrskysäät
Jo pauhaa etehemme.
Ei kauan kestä onni maan,
Kuin maistimiksi vaan.
Väsynyt taistelosta jo
Nyt puuhaa lähtöänsä.
Maan jättää. Kirkas aurinko
Vaan loistaa silmissänsä.
Taas väsyy tiellä, poikkeaa—
Venukseen seisahtaa.
Kas riemua, min nostattaa
Uus tulokas nyt siellä,
Vaikk' itse matkan vaivoista
Hän itkusilm' on vielä!
Vaan toivo pyyhkii kyyneleet,
Maan muistot viimeiset.
Nyt lempi satakertainen
Heloittaa auringosta,
Hopeahäitä tanssien
Saat laulaa Merkuriosta:
Kas sinne Venus-tähdestä
Himoitset lähteä.
Maan lasten lemmen-jumala,
Tuo Venus, meit' ei voita:
Henkemme etsii korkeinta,
Himoitsee auringoita.
Kas sinne—lempiviikot vaan
Kun loppuu—matkataan!
Sä sanot: "Lentotähtiä!"
Ei, nuot on enkeleitä.
Kautt' ilman, Luojan käskystä,
Noin kaitsevat he meitä.
Oi riemua, kun astutaan
Merkurion satamaan!
Nyt lempi tuhatkertainen
Vastaamme tulvaileepi,
Ja kultahäitä tanssien
Nyt sielu riemuitseepi.
Ja meri, täynnä hekkumaa,
Eteemme aukeaa.
Vaan tuonne, ah maa autuain!
Oi tuonne Luojan luokse
Nyt henki siivin innokkain
Halk' avaruuden juoksee.
Hän valloittaa tuon uuden maan,
Totuus on miekkanaan.
Timanttihäitä oi ken vois
Kuvailla luotu kieli!
On murhe, tuska, vaiva poiss',
Autuutta täynn' on mieli.
Auringost' auringoihin päin
Me matkustamme näin.