DANIEL HJORT.
Mun äitin', äitini, se sinä olet!
KATRI.
Pois luotani, viel' et sä poikan' ole!
Mua kuule loppuun, sitten sua kuulen.
Tien varrell' istuin kerran näin, Klaus Fleming
Ohitse ajoi uhkein joukkoineen,
Ja puolikuolleena sä haikealla
Makasit rinnallain. Ja tuntui silloin
Kuin kaikki hyvät ihmiset maan päällä
Ois kuollein' olleet. Kuollut oli Luoja,
Ja taivas mustan murhevaipan kääri
Ylitse kaiken kuolleen maan. Tääll' yksin
Mun rinnassani sydän sykki. Tunsin,
Kuin unissa, sun kuolleeks. Sielun teki
Niin hyvää tuo. Yö armas hulluuden
Sydäntän' ympäröi kuin lääkitys.
En sitten enään tiedä kuinka kävi,
Vaan — sin' et enään rinnoillani ollut;
Ja näin ma jälleen Pohjanmaalle jouduin —
Jumala tiesi kuin.