DANIEL HJORT.
Äl' usko!
Jos sotamieskin olisin kuin sinä,
Vähästä palkastas en sitä tekis,
Kaks kertaa vähemmän, kuin mitä nauttii
Nuo herttuan miehet ilman tunnon vaivaa.
(vetäytyy syrjään).
SOTAMIES.
Mit' aikoi hän? On Jumala tai piru
Tuon mustan takin alla. Kaiken voiman
Hän multa vei. No, onneks myöhäistä
On laukaista. — Kaks kertaa vähemmän
Kuin palkka, minkä herttua maksaa! — Mitä
Se minuun koskee? Jos ei mennyt ois hän,
Niin murskaks hänet löisin. — Kumma puhe!
Nyt mitä teen? Kun oikein oudot mietteet
Tulevat mielehen, niin paras niist'
On hyvän veikon kanssa keskustella.
(lähtee).
Toinen kohtaus.
DANIEL HJORT (tulee sisään, istuutuu laveteille ja katsoo sotamiehen jälkeen).
Siin' alku oli, — liekö myöskin loppu?
Kolmas kohtaus.
DANIEL HJORT. SIGRID STÅLARM.
DANIEL HJORT (itsekseen).
Oh! neiti Sigrid! Kah kuin kalvas on hän.
Pien' enkel' liipottaapi siipiään,
Kuin ruumiitten ja verten yli oisi
Hän kulkenut, tai vankiluoliss' ollut
Juhanin lempivirttä säistämässä
Kalskeessa rautain. Oiva aate! (ääneensä) Terve
Te murheen laps!
(itsekseen) Sanoinko murhalapsi?
SIGRID.
Kuin jaksat, Daniel?