NELJÄS NÄYTÖS.
(Linnan suuri sali. Aamurusko loistaa sisään ikkunoista ja valaisee esineitä näytöksen alkupuolella).
Ensimmäinen kohtaus.
JUHANI FLEMING (makaa nukahtaen ja käsi kääreessä eräällä sohvalla näyttämön vasemmalla puolella). EBBA FLEMING (nostaa silmänsä hänestä ja katsoo ulos).
EBBA FLEMING.
Jo alkaa päivä, yö on vihdoin mennyt,
Yö pitkä, neljä päivää lakkaamatta
Sodittuamme; mutta kuin se alkaa!
Minusta, ruhtinatar tähtien,
Sä aurinkoinen, kasvos käännä pois!
Ma huoliin vaivun vaikertain, — ja tuolla,
Tuoll' ulkon' yhtä jäykkänä kuin ennen
On vihollisen laivasto, ja meille
Ei purtta kylmä aalto avuks tuo,
Ja ystäväimme kohtalosta sanaa
Ei tunkea voi tänne. — Vait! hän herää.
JUHANI FLEMING (herää ja nostaa ruumistaan).
Oi unta herttaista! Niin vilpas, raitis
Nyt olen.
EBBA FLEMING.
Unta näitkö?
JUHANI FLEMING.
Sulaa rauhaa
Ja kirkast' onnea! Ma Kuitiass' olin.
Kuningas sinne tuli luokseni,
Kun kansan kanssa viljavainioilta
Ma rauhan ensi kultaa korjasin.
Kaikk' oli toisin: uljaat puistot, missä
Nyt jylhät metsät on; suot kuivatut
Ja pelloks tehdyt; kainalooni tarttui
Nyt kuningas, ja näin me astuimme
Tuon juhlaks vaatetetun joukon kautta,
Ja kukkasia tiellen viskeltiin,
Ja lakit hurraa-huudoill' ilmaan lensi,
Ja minuun katsoi Sigismund ja huokas
Ja sanoi: kanssain valtakuntaa vaihda! —
Noin uness' itseään voi mielistellä
Ja tuossa elon haamuss' unhoittaa
Kaikk' elon huolet. — Sotajoukost', äiti,
Viel' eikö tietoa?
Toinen kohtaus.
EDELLISET. ARVID STÅLARM (joka äsken on tullut sisään). Myöhemmin OLAVI
KLAUNPOIKA.
STÅLARM.
Tän' yönä viesti
On tullut; huolettoman vahdin ohi
Sen tänne päästä onnistui.
JUHANI FLEMING.
Miss' on se?
STÅLARM (osoittaa Olavia, joka astuu sisään).
Tuoss'.
EBBA ja JUHANI FLEMING.
Olavi!
OLAVI KLAUNPOIKA.
Niin valitettavasti!
EBBA FLEMING.
Ja joukko?
OLAVI KLAUNPOIKA.
Voitettu ja hajonnut,
Ma itse milt' en vangiks joutunut.
Ma turhaan huudan palkkasotureita,
Ja ko'ota koitan noita hajonneita;
Jos pettureit' en poistaa olis tiennyt,
Mun kahleiss' olis herttuan luo he vienyt.
Miehuutta ystävät! Jos elänyt
En toivoss' ois, niin täss' en olis nyt.
Me kestäkäämme mieheen viimeiseen,
Meit' onni kiusaa, kiusa kiusaa vastaan!
STÅLARM.
Viel' linnamme se seisoo murtumatta,
Mut kuinka kauan! Kapinoita alkaa
Väestö, tykkimiesi niskoittelee
Eik' ammu; petos, meitä kietoin, täällä
Nyt hiipii.
EBBA FLEMING.
Eikä Puolast' apua.
JUHANI FLEMING.
Sua Sigismund!
OLAVI KLAUNPOIKA.
Me jäämme kuitenkin.
STÅLARM.
Me? Mitä olemme? ja mitä voimme
Me, hyljätyt ja unhoitetut täällä!
Haa, Sigismund, näin palkitaanko meille
Sua kohtaan osoitettu uskollisuus!
Voi, jos vois riistää pois tuon kehnon tunteen,
Jonk' äidit heikot meihin imetti,
Jok' ajaa lasta isääns' suosimaan,
Arvossa pitämään sen heikkoutta,
Ja lumipäästä pilkat torjumaan;
Tuon halvan tunteen, joka hurjimmallaan
Tok' on, kun alamaisen nöyryyttää se
Kuninkaan eteen, tätä jumaloimaan
Maan isänä ja maineen turvaajana!
Tuot' ett'emme, kuin herttua ja muut,
Me sortaneet, näin kapinallisuuden
Mehuiseen maahan kylväin itsekkyyttä,
Ja roskakansan riemuitessa siitä
Nyt niittäin sadon; — silloin emme tässä
Näin yksin seisois toivoin pettynein
Ja hyljättyinä, miellä särkyneellä!
EBBA FLEMING.
Näin haasteleeko Stålarm, Stålarm, pylväs
Maan ritariston, kuninkaamme turva,
Klaun ystävä ja Suomen itsenäinen
Ja vankka kalpa!
STÅLARM.
Kiitoksia, Ebba!
En unta ole saanut kahteen yöhön.
Pois heikkous: kuningas mua vaatii! Ylös,
Väsynyt aatos: tulevaisuus kutsuu.
Sun tahdon voittaa, luonto!
(Olavi Klaunpojalle) Kuinka sanoit?
Joukkomme voitettu! Meist' yksin riippuu
Siis kaikki. Mutta toivokaamme Puolast'
Apua vielä. (Upseereja tulee sisään).
Tuoss' on päällyskunta,
Min viime neuvonpitoon tänne kutsuin.
Kolmas kohtaus.
EDELLISET. UPSEEREJA. DANIEL HJORT.
STÅLARM.
Te linnanportillenko asetitte
Sotiovanhukset, ja tuohon ulos
Muut sotamiehet?
(Melua näyttämön takana).
1:N UPSEERI.
Itse vastaavat he.
DANIEL HJORT (itsekseen).
Tuo soittokuntani on tuo, ja kappal,
Jot' aljetaan, on teille kuolinvirsi.
2:N UPSEERI.
Salassa yltyy nurku, heidät tuskin
Sain järjestykseen. Herttuan puolellen
Yön pimeässä osa mennyt on jo,
Ja muiden suhteen sanoa on työläs,
Kehenkä luottaa voi.
STÅLARM.
No, hyvä! pian
Me tuosta selvitään. Kaikk' ohdakkeet
Eritkööt nisust' itsestänsä!
(avaa ulkoparven ovet ja puhuu siitä alhaalla seisoville).
Miehet!
On kerrottu ett' teidän joukossanne — — —
(Melu yltyy).
Vait! viekkaat konnat, valanrikkojat,
Te uskopattoiset, jotk' arkamielin
Parempain povest' uskalluksen viette,
Toverit kehnot, luulettenko että
Me teitä kaipaamme. Ken tahtoo, matkaan
Vapaasti menköön. Väljiks linnan portit
Nyt tehkäät, että moinen saasta-ilma
Pois virtaisi ja meit' ei turmeleisi!
(poistuu kiireesti ulkoparvelta).
JUHANI FLEMING.
Tuot' uskoa en voi, en tahdo. —
STÅLARM.
Katso!
JUHANI FLEMING (katsoo ulos ikkunasta).
Sekaisin aaltovat he. Portillen
Tiheät joukot syöksee. Turhaan koittaa
Heit' estää harmaat sotavanhukset.
STÅLARM.
Ei saa heit' estää.
OLAVI KLAUNPOIKA.
Paljon uskallat sä.
STÅLARM.
Vaan käden katkon, jonka velttous
Sydämeen muuten levitä ois voinut.
Nyt neuvonpitoon.
OLAVI KLAUNPOIKA.
Pahempia syit' on
Kuin alakuloisuus. — Jos väärin luulen,
(luoden silmäyksen Hjorttiin)
Niin totta ei nuo kalvaat kasvot puhu.
STÅLARM.
Toverit! Onko teissä ketään, jota
Haluttaa mennä herttuan puolellen,
Niin vapaasti sen lausukoon ja tehköön;
Ken tänne, näätten, jääpi, sillä muuta
Ei neuvona, kuin kunnialla kuolla.
(Äänettömyyttä).
Teiss' onko ketään, joka herttualta
Jotakin toivoopi ja sopimusta
Siis äänestääpi?
1:N UPSEERI (osoittaen kirjoitusta ulkoparven yläpuolella).
Non illo percet
Tempore dextra reis.
STÅLARM.
Siis ystävät!
Vaikk' uskommekin Sigismundiin pettyi,
Vaikk' omat miehet meidät hylkäsi,
Niin kuollen herttualle näyttäkäämme,
Ett' uskollisna vielä kuninkaalle
Ja toisillemme, hänen vehkeitään
Yksmielisesti torjumme. Ja kun
Viimeiset tuohon kynnykselle kaatuu,
Ja herttua kun sisään riemuiten
Nyt syöksee, mies ja soihtu vaan on tarpeen,
Ja linna raukee, peittäin voittajan.
Näin näiden holvein raunioihin hänen
Ja tappiomme hautaamme — ja turvass'
On Sigismund ja Ruotsin valta-istuin. —
3:s UPSEERI.
Eläköön Sigismund! Sua seuraamme.
KAIKKI MUUT.
Eläköön Sigismund! Eläköön Stålarm!
STÅLARM.
Se paljastetuin miekoin vannokaa,
Esi-isäinne ja kunnianne kautta!
KAIKKI (paljastavat miekkansa).
Sen vannomme.
STÅLARM.
Siis jäljellä nyt vaan
On arvan ratkaista ken holviin lähtee.
JUHANI FLEMING.
Ei tarpeen. Käteni mun sodast' estää,
Se soihdun toki kantaa jaksaa. Mulle
Se toimi uskokaa.
STÅLARM.
Niin käyköön. Sulle
Me kunniamme samass' uskomme. —
Nyt ijäisyyteen rauhass' säälikööt
Kaikk' itseään. Tääll' yhtykäämme sitten,
Iloisin mielin, tunnoin kirkkahin,
Viimeiseen taisteluhun voimaa tuomaan,
Maan, kuninkahan viimemalja juomaan.
KAIKKI.
Eläköön Stålarm!
(Upseerit lähtevät pois vähitellen).
EBBA. FLEMING (syleilee Juhania).
Poikan' armas! (Stålarm lähtee).
JUHANI FLEMING.
Äiti,
Pelastaa täytyy Sigrid.
EBBA FLEMING.
Se on totta!
JUHANI FLEMING.
Sä häntä seuraa, tule äidiks hälle.
EBBA FLEMING.
Juhani! Parempi on lohduttajaks
Muu vaimo kuka tahansa. — Ei, täällä,
Kuin Indian uljaat lesket, tahdon kuolla
Ja lentää liekist' uhrirovion
Mun puolisoni helmaan, maineen maahan! (lähtee).
Neljäs kohtaus.
JUHANI FLEMING. SIGRID STÅLARM (tulee sisään puettuna talonpoikais-tytöksi).
SIGRID.
Mik' on nyt, Juhani? Mua isä käski
Pukeimaan näihin vaatteisin ja sanoi
Ett' täältä pois mun täytyy lähteä.
Tylyjä kasvoja nään kaikkialla
Ja synkkää katsetta. Mit' ompi tämä?
Miks isä pois mua tahtoo, Juhani?
JUHANI FLEMING (koko kohtauksen aikana lempeästi ja sydämellisesti).
Me muut, me tänään kuolla aiomme.
SIGRID (nöyrästi).
Ja sen vuoks — — —
JUHANI FLEMING.
Pois sun lähetämme täältä,
Sua tuossa puvussa ei tunneta,
Siks kunnes ystäväimme luo sä ehdit,
Ja helppo matk' on tuosta poikki lahden,
Johonka ani harvoin luoti eksyy.
SIGRID.
Mua jospa kohtais se! — Ja tahtoani
Et lainkaan kysy…
JUHANI FLEMING.
Vastaa, Sigrid, suoraan: —
Kun kätes mulle annoit, annoitko
Sen rakkaudesta? —
SIGRID.
Syytä epäilykseen
Olenko koskaan antanut?
JUHANI FLEMING.
Et suinkaan!
Mut sydän syit' ei punnitse niin tarkoin.
En tiedä, mutta — — sano, Sigrid — voitko
Sä rakastaa?
SIGRID.
Niin hartaast' en kuin sinä.
JUHANI FLEMING.
Suloisiin silmiis suo mun katsoa.
Sä minuun katso. Sano, tänne jäämään
Jos vaatisin sua, kuolemaan mun kanssain,
Noist' ilo juur' ei loistais — eikö totta?
Sä siihen ehkä myöntyisit, vaan sitten
Lisäisit: "täällä huoneess' ilma on
Niin raskas"… Muistatko?
SIGRID.
En!
JUHANI FLEMING.
Muistat kyllä.
Voi, Sigrid! Jos et mua rakastanut,
Miks annoit kätes, miks et sanonut:
En lemmi sua. Silloin en sua oisi
Niin kauan vaivannut, kuin tietämättä
Nyt tehnyt olen.
SIGRID.
Taivaan Luoja!
JUHANI FLEMING.
Sua
En nuhtele, päinvastoin itseäni.
Hyvästi, siskon'! Onnelliseks tullos,
Jos toisen löydät, ken sun ansaitsee;
Mua ystävänä muista!
SIGRID.
Juhani,
Pois älä mua lähetä. Jos kuolla
En ansaitsekaan kanssas, muuta toki
Kuin kuolemaa en toivo.
JUHANI FLEMING.
Miksi? Syyskö
Se on, jos min' en sulle rakkaamp' ole
Kuin joku toinen. Sydämes kuin voi se
Niin kova samass' olla ja niin hellä!
Hyvästi! Onnellisna kuolen nyt;
Vaan sin' et kuolis niin.
SIGRID (itsekseen).
Jos rohkeneisin
Hänelle kaikki ilmoittaa!
JUHANI FLEMING.
Nyt lähden
Venettä valmistamaan matkaas varten.
Hyvästi siks! (lähtee).
SIGRID.
Juhani, viivy! Ah!
Hän lähti, ei mua kuullut. Jumalani!
(peittää kasvonsa käsillään).
Miks minut hylkäsit ja heitit mun
Sydämen häijyn valtaan! — Seppeltä
Kas tuossa neitseen kuvan luona! Sama
Mä lienkö, ken tuon taannoin sitoi? Niin,
Kuin kuollut kukka tuoreen kaltainen.
Viides kohtaus.
SIGRID. DANIEL HJORT.
SIGRID (huomaa Daniel Hjortin).
Hän!