KYMMENES LUKU
Salaperäinen vieras
Siinä ravintolassa, johon Hetherwick ja Rhona poikkesivat joka sunnuntai heti tytön saavuttua, tunsi hovimestari nyt jo heidät molemmat ulkonäöltä; hän oli muodostanut heistä omat johtopäätelmänsä ja varasi heille aina rauhallisen, eristetyn nurkkauksen. Sinne he nytkin menivät, ja tuskin he olivat ennättäneet istuutua tavallisille paikoilleen, kuin Rhona jo ehätti aloittamaan kertomustaan. "Otaksuttavasti haluatte kiihkeästi tietää, mistä on kysymys, enkä senvuoksi tahdo pitää teitä jännityksessä", hän sanoi. "Se tapahtui perjantaina — perjantaiaamuna, ja olin vähällä kirjoittaa teille siitä samana iltana. Mutta sitten ajattelin, että minun olisi parasta kertoa se teille suullisesti tänään — sitäpaitsi minun olisi ollut kirjoitettava kauhean pitkä kirje. On selitettävä eräitä seikkoja; teen sen ensiksi. Esimerkiksi se, miten meillä Riversreadessa on järjestetty. Päiväjärjestys on seuraava. Lady Riversreade ja minä syömme aamiaisen aina samassa pöydässä kartanossa noin kello yhdeksän. Kello kymmenen menemme tilusten poikki hoitolaan. Siellä meillä on jonkunlainen virallinen toimisto — joista toiseen vie ensimmäinen ovi eteissalista — siinä olen minä — ja toiseen päästään edellisestä — se on lady Riversreaden yksityinen pyhättö. Eteisvartijana meillä on entinen sotilas — hänen nimensä on Mitchell — valvomassa ovea ynnä muuta semmoista. Koko aamupäiväksi on meillä puuhaa kirjeenvaihdossa, tileissä, hoito- ja palveluskunnan selostuksissa ja muissa senlaatuisissa. Puolisen nautimme hoitolassa ja yleensä työskentelemme neljään tai viiteen saakka. Käsitättekö kaiken sen?"
"Joka hivenen!" vakuutti Hetherwick. "Oikein selvästi."
"No niin", jatkoi Rhona. "Mutta vielä muuan yksityiskohta. Meillä käy varsin paljon ihmisiä, pääasiallisesti lääkäreitä ja muita hoitoloihin ja parantoloihin innostuneita henkilöitä, katsomassa laitosta — joka näin sulkumerkkien välissä mainiten maksaa lady Riversreadelle sievoisia rahamääriä — ja tutustumassa siihen. Mitchell on saanut ohjeet, joiden mukaan hänen on tuotava kaikkien vieraiden käyntikortit minulle; minä puhuttelen heitä ensiksi; jos voin selviytyä heistä, niin teen sen; jos mielestäni on välttämätöntä tai suotavaa, niin vien heidät lady Riversreaden puheille. Meidän on pakko lajitella heitä — jotkut, siitä olen varma, saapuvat pelkästä uteliaisuudesta; oikeastaan emme toivo sinne muita vieraita kuin lääkäreitä, jotka tuntevat vilpitöntä mielenkiintoa laitostamme kohtaan ja voivat tehdä jotakin sen hyväksi, ja siellä olevien potilaiden läheisiä henkilöitä. No niin, kun viime perjantaina noin neljännestä yli kymmenen hoitelin kirjeenvaihtoa, kuulin auton ajavan hoitolaan tuovalla tiellä, ja pian astui Mitchell huoneeseeni, tuoden käyntikortin, jossa oli nimi Tri Cyprian Baseverie. Kortti ei ollut kaivertamalla valmistettu, kuten sen olisi tunnustettujen tapojen mukaan pitänyt olla, vaan painettu — sen panin merkille ensimmäiseksi."
"Havaintokykynne", kehui Hetherwick ihaillen, "on mainio, ja siitä pitäisi olla paljon hyötyä".
"Kiitos kohteliaisuudesta! Mutta eihän se vaatinut sanottavasti havaintokykyä", vastasi Rhona nauraen. "Sehän oli silmäänpistävää. Kysyin kuitenkin Mitchelliltä, mitä tohtori Baseverie halusi; Mitchell vastasi hänen pyrkivän lady Riversreaden puheille. No, kuten jo äsken sanoin, meillä ei koskaan kieltäydytä ottamasta vastaan lääkärejä, ja niin ollen käskin Mitchellin tuoda tohtori Baseverien luokseni. Hetkisen kuluttua astui tohtori sisään. Tahdon kuvata häntä yksityiskohtaisesti, ja teidän on kuunneltava hyvin tarkkaavasti. Kuvitelkaa siis mielessänne keskimittaista miestä, joka ei ole lihava eikä laiha, mutta sopivassa voinnissa, nähtävästi noin viidenviidettä vanha, yllään moitteeton ja muodikas aamupäivätakki ja liivit, tummaviiruiset housut, tahraton paita ja kaulus; lisäksi hänellä oli uusi silkkihattu, helmenharmaat sormikkaat ja tiukasti kääritty, kultanuppinen sateenvarjo. Vielä hänellä oli ohuet, kultaiset kellonperät, valkeat kengänsuojustimet ja hyvin kiilloitetut kengät. Onko kaikki selvää?"
"Näen hänet — hänen pukunsa ja muut vehkeensä, tarkoitan", vakuutti
Hetherwick. "Muodikas lääkäri, ilmeisesti! Entä — hän itse?"
"No, sitten hänen kasvonsa!" jatkoi Rhona. "Kuvitelkaa miestä, jolla on melkein tyyten verettömät kasvot — vanhan norsunluun väriset — niitä valaisemassa omituisen läpitunkevat silmät, tummat kuin tuomenmarja, ja kasvojen kalpeutta korostamassa jotakuinkin tuuheat, mustat viikset ja samoin musta, hiukan kihartava, korvallisilla kylläkin vankka, mutta päälaella harva ja ohut tukka. Kuvitelkaa hänelle lisäksi täyteläiset, punaiset huulet, pyöreä, mutta päättäväisen näköinen leuka ja voimakkaasti kaartunut nenä, niin edessänne on se mies, jota kuvailen."
"Hm!" äänsi Hetherwick miettivästi. "Kuvauksestanne päättäen luultavasti juutalainen."
"Niin arvelin minäkin", yhtyi Rhona. "Ajattelin heti: 'Mikä ja kuka lienetkin, hyvä herra, joka tapauksessa olet juutalainen!' Mutta miehen käytös ja puhetapa olivat kylläkin englantilaisia — perin englantilaisia. Hän teki joka suhteessa samanlaisen vaikutuksen kuin ammattiaan harjoittava lääkäri, jossa samalla on jonkun verran maailmanmiestä, ja oivalsin heti, että jokainen, joka yrittäisi solmita häntä sanoilla, joutuisi useimmiten leikissä alakynteen. Hän esitti tuloonsa järkevän ja tavallisen syyn: hänen mieltään kiinnittivät voimakkaasti sellaiset potilaat, joita oli hoitolassamme, ja hän halusi tutustua hoitotapoihimme, järjestelyymme ja niin edelleen. Hän käytti eräitä teknillisiä nimityksiä ja lauseparsia, joiden ymmärtämiseen minun vähäinen tietovarastoni ei riittänyt, ja minä vein hänen käyntikorttinsa lady Riversreadelle. Lady Riversreade ottaa aina vastaan kaikki hänen puheilleen pyrkivät lääkärit, ja parin minuutin kuluttua oli tohtori Baseverie hänen luonaan."
"Siihen kai päättyy ensimmäinen luku", virkkoi Hetherwick.
"Mielenkiintoista — hyvin mielenkiintoista! Hyvä alku! Entä sitten?"
"Toisen luvun tapahtumien näyttämönä", vastasi Rhona, "oli lady Riversreaden huone, eikä minulla ole aavistustakaan siitä, minkälaatuisia ne olivat. En voi kertoa muuta kuin minkä tiedän. Mutta sitäkin on aika paljon. Alkaakseni ilmoitan, että vaikka tohtori Baseverie oli sanonut minulle haluavansa katsella hoitolaa — jolloin tavallisissa oloissa luonnollisesti joko lady Riversreade tai hoitolassa asuva lääkärimme olisi lähtenyt näyttämään hänelle laitosta — ei sitä kuitenkaan tehty. Hän ei kertaakaan poistunut lady Riversreaden huoneesta ennen kuin pois lähtiessään. Ja hän viipyi siellä kokonaisen tunnin!"
"Lady Riversreaden seurassa?"
"Lady Riversreaden seurassa. Ei hänkään käynyt ulkona kertaakaan. Enkä minä puolestani käynyt siellä sisällä; hän harmistuu, jos minä menen sinne, kun joku on hänen luonaan. Niin, he olivat siellä kahdenkesken kymmenen minuuttia yli yhdestätoista aina viisi minuuttia yli yhteen. Ja kuitenkin oli mies sanonut haluavansa katsella hoitolaa!"
"Olisivatko he voineet poistua huoneesta mitään muuta kautta?" tiedusti Hetherwick. "Eikö sieltä vie joku toinen ovi käytävään tahi ulko-ilmaan?"
"Ei. Minun huoneeseeni tuova ovi on ainoa tie, jonka kautta päästään lady Riversreaden huoneeseen ja sieltä pois. Niin, he olivat siellä koko ajan."
"Kuulitteko mitään?"
"En mitään! Rakennus, johon lady Riversreade sijoitti hoitolansa, on vanha, vankkaseinäinen ja hyvästi rakennettu — se ei ole nykyistä pintapuolista tekoa! Se on paljoa parempi talo kuin kartano, niin upea kuin viimemainittu lieneekin. Kaikki ovet ja ikkunat sulkeutuvat tarkoin — en kuullut huoneesta hiiskahdustakaan."
"No", kysyi Hetherwick mietittyään kotvasen aikaa. "Mitä tapahtui tunnin kuluttua?"
"Tunnin kuluttua ovi äkkiä avautui, ja tohtori Baseverie ilmestyi aukkoon hattu, sormikkaat ja sateenvarjo kädessään. Hän kääntyi sivuttain ja lausui lady Riversreadelle muutamia sanoja. Kuulin ne. Hän sanoi: 'Ensi perjantaina siis samaan aikaan?' Sitten hän nyökkäsi, astui huoneeseeni, sulki oven jälkeensä, kumarsi minulle hyvin kohteliaasti, hymyillen mennessään kirjoituspöytäni ohitse, ja poistui. Hetkistä myöhemmin hän ajoi pois autossaan — se oli odottanut ovella koko ajan."
"Siihen otaksuttavasti loppuu toinen luku", virkkoi Hetherwick. "Onko vielä muuta?"
"Jonkun verran", vastasi Rhona. "Koko sen tunnin, jonka tohtori Baseverie oli ollut lady Riversreaden seurassa, olin minä uutterasti kirjoittanut kirjeitä koneella. Miehen poistuttua vein kirjeet lady Riversreaden huoneeseen allekirjoitettaviksi. Luullakseni olin hiukan utelias äskeisen johdosta ja lienen ollut tavallista tarkkaavampi — joka tapauksessa tuntui minusta varmalta, että tämän miehen käynti, kuka hän sitten lieneekin, oli saattanut lady Riversreaden aika lailla kiihdyksiin. Hän oli sen näköinen."
"Kuinka niin?" kysäisi Hetherwick.
"Niin, en osaa sitä oikein selittää. Ehkä mies ei olisi sitä huomannutkaan. Mutta naisena minä panin sen merkille. Hän oli hämmingin vallassa — hän oli kiusaantunut, harmistunut, tyrmistynyt tai jotakin sinnepäin. Havaitsin merkkejä, joista nainen ei voi erehtyä. Miehen käynti oli ollut vastenmielinen — huolestuttava. Siitä olen yhtä varma kuin siitäkin, että tämä on käristettyä lampaanlihaa."
"Virkkoiko hän mitään?"
"Ei mitään. Hän oli harvinaisen vaitelias — oikeastaan äänetön. Niin, hän ei hiiskunut sanaakaan minun ollessani hänen huoneessaan. Vein kirjeet takaisin ja aloin sulkea niitä kuoriinsa. Pian senjälkeen lady Riversreade meni huoneeni lävitse ja näin hänen astelevan kartanoon. Hän ei palannut hoitolaan murkinoimaan kuten tavallisesti, enkä nähnyt häntä koko sinä iltapäivänä. En tavannut häntä enää koko sinä päivänä, sillä kun kello viisi menin kartanoon, ilmoitti lady Riversreaden kamarineito minulle, että hänen emäntänsä oli lähtenyt Lontooseen ja palaisi vasta iltamyöhällä. Minä paneuduin levolle ennen hänen saapumistaan."
"Entä seuraavana aamuna?" tiedusti Hetherwick.
"Seuraavana aamuna hän oli aivan ennallaan ja kaikki kävi tavallista latuaan."
"Onko hän koskaan maininnut teille mitään tästä miehestä tai hänen vierailustaan?" kysyi Hetherwick.
"Ei — ei sanaakaan. Mutta perjantaina iltapäivällä sain itse selville jotakin miehestä."
"Mitä? Onko se kenties tärkeää?"
"Saattaa olla tärkeätä — jossakin suhteessa. Ajattelin häntä — ja hänen painettua käyntikorttiaan. Minusta tuntui omituiselta, että niin aistikkaasti puettu ja muutoin sellainen lääkäri käytti sellaisia käyntikortteja — jotka eivät olleet edes hyvin painettuja, vaan halpaa tavaraa! Lisäksi ei kortissa ollut osoitetta. Aprikoin — ehkä se oli pelkkää uteliaisuutta — mistä miekkonen oli peräisin. No, meillä on hoitolassa aimo kasa tavallisia osoitekalentereja — ja niiden joukossa on ensiluokkainen, äskettäin ilmestynyt lääkäriluettelo. Etsin siitä tohtori Cyprian Baseverien nimeä. Kuten sanoin, etsin, mutta en löytänyt — sillä sitä ei siellä ollut! Hän ei ole englantilainen, ei skotlantilainen eikä irlantilainen lääkäri."
"Siis ulkomaalainen", sanoi Hetherwick. "Ehkäpä ranskalainen — tahi amerikkalainen."
"Kenties egyptiläinen tai persialainen taikka eurasialainen, sikäli kuin minä tiedän", tokaisi Rhona. "Se vain on varma, ettei hänen nimeään ollut siinä luettelossa, vaikka hänen puhetavastaan ja käyttäytymisestään olisi saattanut luulla hänen harjoittaneen lääkärinammattia West Endissä koko elämänsä ajan! Ja siinä koko juttu onkin. Onko sillä mitään merkitystä?"
Hetherwick tarttui punaviini-lasinsa jalkaan ja katseli miettivästi pikarissa helmeilevän nesteen lävitse.
"Tärkeätä on, missä määrin ja millä tavoin lady Riversreade oli kiusaantunut, harmistunut tai hämmentynyt miehen käynnin johdosta. Jos hän todella oli hyvin kiihtynyt —"
"Jos haluatte kuulla minun vilpittömästi lausuvan mielipiteeni silminnäkijänä ja naisena", keskeytti Rhona, "niin sanon, että lady Riversreade oli hyvin kiihtynyt. Hän teki minuun sen vaikutuksen, että hän oli juur'ikään kuullut hyvin huonoja, tyrmistyttäviä, epämieluisia uutisia. Katseltuani ja tarkkailtuani häntä, kun hän merkitsi nimensä kirjeisiin, ei minulla ollut epäilyksen hiventäkään siitä, että mies oli tahallisesti valehdellut minulle ilmoittaessaan haluavansa nähdä hoitolaa ja työskentelyä siellä. Todellisuudessa hän tahtoi päästä lady Riversreaden puheille."
"Kuulkaapa!" huudahti Hetherwick äkkiä. "Olitteko saapuvilla, kun mies meni lady Riversreaden huoneeseen?"
"Saapuvillako? Tietysti olin! Minähän hänet sinne vein."
"Näittekö, kun he kohtasivat toisensa?"
"Varmasti!"
"No sitten tiedätte sen, olivatko he outoja toisilleen. Tunsiko lady Riversreade tohtori Baseverien? Näkyikö hänestä minkäänlaisia tuntemisen merkkejä, kun hänen katseensa osui mieheen?"
"Ei, ei vähääkään! Olen aivan varma siitä, ettei hän ollut tavannut miestä kertaakaan sitä ennen! Huomasin perin hyvin, että tulija oli hänelle ihan outo."
"Entä lady Riversreade miehelle?"
"Sitä en tiedä! Mies on saattanut nähdä hänet tuhansia kertoja. Mutta siitä olen varma, ettei hän ollut nähnyt miestä koskaan."
Hetherwick laski veitsensä ja haarukkansa lautaselleen, tehden päättävän eleen.
"Siitä miekkosesta on minun otettava selko", hän sanoi. "Täytyy!"
"Luuletteko, että hänen käyntinsä saattaa olla jossakin yhteydessä jutun kanssa?" tiedusti Rhona.
"Saattaapa kyllä. Missään tapauksessa en anna ainoankaan mahdollisuuden solua käsistäni. Se, mitä kerroitte miehestä, tuntuu siksi salaperäiseltä, että häntä kannattaa seurata. Se on tehtävä."
"Miten aiotte menetellä?"
"Mainitsittehan, että hän sanoi tulevansa sinne jälleen ensi perjantaina samaan aikaan? No niin, silloin on meidän pidettävä häntä silmällä ja seurattava häntä, kun hän taaskin poistuu."
"Pelkäänpä, ettei minusta ole lainkaan apua siinä puuhassa! Hän tuntisi minut."
"Eikä minustakaan! Olen liian silmäänpistävä!" yhtyi Hetherwick nauraen. "Jos olisin päätäni ja olkapäitäni lyhempi, niin kenties kelpaisin. Mutta minulla on tiedossani sopiva mies, konttoristini Mapperley. Hän on juuri sellainen mies, joka kykenee seuraamaan ja vainuamaan ketä hyvänsä silti itse näyttäytymättä. Mapperleyn nähdessänne varmasti myönnätte, että hän on tavallisin, vähimmän huomiota herättävä olento, mitä ikinä olette tavannut — häntä ei lainkaan huomaa kaupunkilaisyleisön seassa. Mutta hän on niin sukkelapäinen kuin ihminen suinkin saattaa olla ja verhoaa harvinaisen älykkyytensä ja neuvokkuutensa erittäin ilmeettömien kasvojensa taakse. Annan Mapperleylle täydellisen ja yksityiskohtaisen kuvauksen tohtori Cyprian Baseveriesta; painoin mieleeni teidän kuvauksenne; Mapperley painaa mieleensä minun antamani. Baseverie, kuka hän lieneekin, matkustaa täältä Dorkingiin otaksuttavasti kymmenen ja kymmenen junalla; niin myöskin Mapperley. Ja kun Mapperley on kerran kiinnittänyt katseensa mieheen, ei hän enää päästä häntä näkyvistään."
"Mitä hän sitten tekee?" kysyi Rhona.
"Seuraa häntä Dorkingiin — pitää häntä silmällä — seuraa häntä takaisin Lontooseen — ottaa selville, mihin hän palattuaan menee — toimittaa hänet verkkoon, sanalla sanoen. Sitten hän selostaa tulokset minulle, ja me tiedämme enemmän kuin nyt ja osaamme suunnitella vastaista toimintaamme."
"Mihinkähän tämä kaikki vie?" ihmetteli Rhona. "Se on niin kovin sekavaa, eikö olekin?"
"Kyllä se on", myönsi Hetherwick. "Mutta jos vain saamme jostakin langasta lujan otteen —"
"Entä jos lanka katkeaa?" huomautti tyttö nauraen.
"Niinpä niin, lanka ei saa katketa", vastasi Hetherwick.
"Nyt on käsissämme jo useita irrallisia pätkiä. Matherfieldkin on saanut käsiinsä pari sellaista."
Seuraavana aamuna meni Hetherwick tapaamaan Matherfieldia ja kertoi tälle, mitä oli kuullut Rhonalta. Matherfield vaipui mietteisiin.
"Niin, herra Hetherwick", hän alkoi puhua oltuaan ääneti jonkun aikaa, "asia on niin kuten jo aikaisemmin sanoin. Jos tämä lady Riversreade on sekaantunut juttuun, niin meidän on tutkittava entisyyttä ja hankittava hänen menneisyydestään mahdollisimman tarkat tiedot. Meidän on käytävä käsiksi siihen työhön, mutta — ensin odotamme, mitä konttoristinne saa selville tuosta miehestä. Se saattaa olla jotakin — siihen mennessä on minulla runsaasti työtä omien lankojeni selvittelyssä."
"Onko onnistanut?" tiedusti Hetherwick.
"Eipä juuri. Mutta, kuten sanoin, olemme työssä. Viiden punnan seteli on kova pähkinä. Se on kyllä annettu rahaa vaihdettaessa Vivianin yökerhossa — mutta siellä ilmoitettiin, että he varsin usein vaihtavat kymmenen, kahdenkymmenen, jopa viidenkymmenen punnan setelejä vierailleen — sinne keräytyy aina isoista joukkoa — eivätkä luonnollisesti lainkaan muista sitä seteliä eivätkä sitä yötä. Mutta tosiasia on, että se seteli lähti Vivianista, ja joltakulta sen kerhon vieraalta se joutui Granettille, ja minulla on toiveita."
"Entä lääkepullo?" kysyi Hetherwick.
"Siihen nähden ovat mahdollisuudet paremmat", vastasi Matherfield silmät kirkastuen. "Se on vain ajan kysymys! Panin miehen kiertämään kaikissa rohdoskaupoissa West Centralin piirissä — se on raskas urakka, sillä niitä on enemmän kuin luulinkaan. Mutta vihdoin hän varmasti osuu oikeaan paikkaan. Ja sitten — niin, sitten saamme hyvän vihjauksemme, jollemme sitovaa todistusta siitä, miten Granett sai käsiinsä sen aineen, joka hänet tappoi."
"On kai aivan varma, että pullossa oli myrkkyä?" kysyi Hetherwick.
"Erikoistuntijoiden väittämän mukaan se on ehdottoman varmaa", vastasi Matherfield. "Ja lasissa myöskin. Minkälaista myrkkyä se oli, sitä en tiedä — onhan teille tuttua, millaisia miehiä nuo asiantuntijat ovat — niin kovin salaperäisiä tiedoistaan! Mutta sen he ilmoittavat, että Granettin nauttima aine oli samaa, josta Hannaford kuoli. Se on varmaa."
"Sitten se otaksuttavasti oli peräisin samasta lähteestä", virkkoi
Hetherwick.
"Niin, mielipiteeni on, että se henkilö tai ne henkilöt, jotka myrkyttivät toisen, myrkyttivät toisenkin", huudahti Matherfield. "Ja samalla kertaa. Ainakin Granett luullakseni sai annoksensa yhtaikaisesti — luultavasti vei sen mukaansa taskussaan ja joi sen saavuttuaan kotiinsa. Mutta — me kyllä otamme selon siitä, mistä se pullo on lähtöisin! Ilmoittakaa minulle, mitä saatte selville tuosta Baseveriesta, herra Hetherwick — vähäisestäkin on apua."
Hetherwick antoi Mapperleylle asianmukaiset ohjeet siitä osasta, jota tämän oli esitettävä, ja Mapperley meni seuraavana perjantaiaamuna laiskasti Victoria-asemalle rahaa taskussaan ja piippu suupielessään. Hänen esimiehensä ei kuullut eikä nähnyt hänestä mitään koko sinä päivänä.