YHDESTOISTA LUKU
Lady Riversreade
Hetherwickin syödessä seuraavana aamuna aamiaista astui hänen huoneeseensa Mapperley ulkoisesti jokapäiväisenä ja tyynenä kuten tavallisesti.
"Lyhykäinen hahmoittelu ensin, Mapperley", komensi Hetherwick, joka vaistomaisesti aavisti saavansa uutisia. "Yksityiskohdat myöhemmin. No?"
"Huomasin hänet Victoria-asemalla heti", alkoi Mapperley. "Seurasin häntä perille. Hän viipyi Riversreadessa tunnin, palasi sitten Dorkingiin ja murkinoi 'Punaisessa Leijonassa'. Oli siellä kello neljään sakka, kuluttaen murkinan jälkeen aikaansa joutilaana. Palasi Lontooseen neljän ja kahdenkymmenenyhdeksän junassa, saapuen tänne kuusi ja viisi. Seurasin häntä sitten Cafe de Parisiin. Hän söi siellä päivällistä ja vetelehti siellä yli kymmeneen. Ja sitten hän meni Vivianin yökerhoon."
Hetherwick herkisti korviaan. Vivianin yökerhoon! Siinä joka tapauksessa tuntui olevan rengas siihen ketjuun, jota Matherfield luuli pitävänsä ainakin toisesta päästä. Granettin taskusta löytyneen viiden punnan setelin oli todettu lähteneen Vivianin yökerhosta; ja nyt oli Mapperley nähnyt lady Riversreaden salaperäisen vieraan menevän samaan paikkaan.
"Vivianin yökerhoon? Niinkö, Mapperley?" äänsi hän. "Mutta missä se on?"
"Sisäänkäytävä Candlestick-solasta, johon poiketaan St. Martinin kujalta", vastasi Mapperley empimättä. "Kerho sijaitsee ensimmäisessä kerroksessa — kovin hieno huoneisto onkin!"
"Oletteko ollut siellä?" kysyi Hetherwick.
"Kahdesti! En kuitenkaan viime yönä. Ette käskenyt minua muuta kuin katsomaan, mihin hän kaupunkiin palattuaan lopullisesti meni. Vainuttuani häntä Vivianille saakka lähdin niinollen kotiin. Arvelin, että jos häntä vielä tarvittaisiin, tiedettäisiin hänestä kerhossa."
"Se on oikein, Mapperley. Mutta sitä ennen? Seurasitteko häntä
Riversreade courtiin?"
Mapperley virnisti leveästi.
"En! Tein paremmin. Olin siellä ennen häntä — paljoa parempi on olla edellä kuin jälessä. Löysin hänet hyvin pian Victoria-asemalla ja varmistauduin siitä, että hän astui kymmenen ja kymmenen junaan. Sitten menin minäkin siihen. Heti Dorkingiin saavuttuamme hyppäsin vaunusta, otin vuokra-auton ja ajoin Riversreade courtille. Käskin ohjaajan piilottaa auton kauemmaksi tielle; itse paneuduin pitkäkseni pääportin kohdalla kasvavaan pensaikkoon. Pian saapui myöskin mylord ja pysäytti autonsa talon kohdalle. Oltuaan siellä lähes tunnin hän ajoi takaisin Dorkingiin päin. Seurasin häntä hyvän matkan päässä, mutta pysytin yhtäkaikki hänet näkyvissäni. Hän nousi ajoneuvoistaan High-kadulla; niin minäkin. Hän poikkesi 'Punaiseen Leijonaan'; niin minäkin. Hän söi puolista siellä; niin minäkin. Senjälkeen hän kulutti aikaansa tupakkahuoneessa; minä pidin häntä silmällä."
"Hän ei kai kohdannut siellä ketään?"
"Ei ketään!"
"No niin. Entä Cafe de Parisissa? Tapasiko hän siellä ketään?"
"Hän tervehti joitakuita miehiä — ja naisia — joita tuli ja meni, vaihtaen heidän kanssaan muutaman sanan. Mutta uskallan väittää, että ennakolta sovittua kohtausta ei ollut. Ja sanoisin myöskin, että Cafe de Parisissa hänet tunnettiin hyvin."
"Näyttikö hän varakkaalta henkilöltä? Käsitättehän, mitä tarkoitan?"
"Hän esiintyi aika komeasti murkinalla ja päivällisellä", selitti
Mapperley, myhäillen taaskin. "Pullo punaviiniä Dorkingissa ja
puolikas samppanjaa Cafe de Parisissa — pitkiä sikaareja myöskin.
Hän on senlaatuinen mies, kuten ymmärrätte."
Hetherwick mietti asioita hetkisen.
"Miten pääsette Vivianin yökerhoon?" hän tiedusti äkkiä.
"Maksamalla!" vastasi Mapperley lakoonisesti. "Ovella. Siellä jaaritellaan muka jäsenien esittämisestä, mutta se on vain silmänlumeeksi! Sinne menee kaksi miestä — sanokaamme Brown ja Smith. Brown esittää Smithin ja Smith esittää Brownin. Joutavaa lorua! Kuka hyvänsä pääsee sisälle — rahalla."
"Entä mitä siellä tehdään?"
"Tanssitaan! Juodaan! Pelataan! Mutta aivan kunniallisesti", selitti
Mapperley. "Ainakaan ei ole nostettu oikeusjuttuja — tähän mennessä."
"Mihin aikaan se avataan?"
"Kello yhdeksän", vastasi Mapperley, naurahtaen merkitsevästi. "Aikaisemmin se avattiin vasta teatterinäytäntöjen päätyttyä. Mutta nyt — aikaisemmin."
"Oikeastaan se ei siis olekaan yökerho — sanan vanhassa merkityksessä", huomautti Hetherwick, "vaan iltakerho".
"Melkeinpä niin", myönsi Mapperley. "Mutta se on Vivian."
Toisen kerran tämän jutun selvittelyn aikana Hetherwickin mieleen johtui Boxley. Halu läheisesti tutustua Lontoon elämän kaikkiin puoliin oli epäilemättä saattanut Boxleyn pistäytymään Vivianille. Hetherwick aikoi kysellä häneltä lisätietoja. Hän tapasi Boxleyn kerhossaan.
Boxley tunsi Vivianin varsin hyvin — viaton, vaaraton paikka nyt, selitti Boxley, näiden uusien määräysten ja muiden semmoisten johdosta: totisesti rappeutunut — tai parantunut, miltä kannalta kukin sitä katsoo — illalliskerhoksi tai sen tapaiseksi. Tanssitaanko? Kyllähän toki; kyllä siellä tanssitaan ja tehdään muuta sen tapaista, mutta muuttunut siellä on elämä — muuttunut.
"No, mitä siihen tulee, en minä halua sinne tanssimaan enkä muutoinkaan, jollei minun ole pakko", virkkoi Hetherwick. "Tahtoisin vain tietoja eräästä miehestä, joka luullakseni usein käy siellä — jotakuinkin silmäänpistävästä miehestä."
"Kuvailkaa häntä!" kehoitti Boxley.
Hetherwick toisti Rhonan kuvauksen Baseveriesta; Boxley nyökkäsi.
"Tunnen sen miehen ulkomuodolta", hän vakuutti. "Olen nähnyt hänet siellä. Luullakseni hän on kerhon omistajia; sen omistaa pieni yhtymä. Mutta en tiedä hänen nimeään. Olen kohdannut hänet myöskin ulkosalla — Leicesteraukion seuduilla ja sen lähimmässä ympäristössä."
Hetherwick lähti Boxleyn luota tapaamaan Matherfieldia ja kertoi tälle Mapperleyn työskentelyn tulokset.
"Tunnen tietystikin Vivianin kerhon", sanoi Matherfield. "Olen äskettäin käynyt siellä pari, kolme kertaa viiden punnan setelin tähden. Mutta en muista nähneeni tätä miestä. Mutta konttoristinne kertomuksen johdosta haluaisin nähdä hänet. Tulkaa mukaan! Mennään sinne tänä iltana!"
"Eikö sopisi maanantaina?" ehdotti Hetherwick. "Huomenna, sunnuntaina, kohtaan jälleen neiti Hannafordin, ja ennen kuin käymme Vivianilla, tahtoisin tietää, onko tytöllä jotakin kerrottavaa Baseverien viimeisestä käynnistä Riversreade courtissa — siitä käynnistä, jota Mapperley eilen tarkkaili. Kenties saamme joitakin tietoja."
"Maanantai-iltana siis", myönsi Matherfield. "Minulla ei ole aavistustakaan, mitä voimme odottaa, mutta tahtoisin todellakin tietää, kuka tämä mies on ja miksi hän on käynyt lady Riversreaden luona."
"Hyvä hänen tarkoituksensa ei ainakaan ole; siitä saatte olla varma!" huudahti Hetherwick. "Mutta me kyllä nuuskimme sen selville."
"Kummallista, että langat näkyvät vievän Vivianille!" jupisi Matherfield. "Viisipuntanen — ja nyt tämä. No niin — maanantai-iltana siis! Ehkäpä neiti Hannafordilla on lisää uutisia huomenna."
Kun Hetherwick seuraavana päivänä kohtasi Rhonan Victoria-asemalla, tarttui tämä hänen käsivarteensa ja pyöräytti hänet ympäri.
"Jos teitä huvittaa nähdä lady Riversreade omin silmin, niin hän on tuolla!" kuiskasi Rhona. "Hän tuli samassa junassa — tuolla, kävelemässä kirjamyymälää kohti, kookas mies rinnallaan!"
Samassa lady Riversreade kääntyi puhuttelemaan kantajaa, joka toi hänen keveitä matkatavaroitaan; Hetherwick näki hänen kasvonsa ja vartalonsa täydelleen ja selvästi. Hieno, komea, kyvykkään näköinen nainen, hän ajatteli mielessään, eikä häntä hevillä unohda kerran hänet nähtyään.
"Kuka tuo mies on?" hän tiedusti, siirtäen katseensa lady Riversreadesta tämän seuralaiseen, pitkään, ruskettuneeseen mieheen, joka teki sotilaallisen vaikutuksen ja oli nähtävästi suunnilleen saman ikäinen kuin lady Riversreade.
"Majuri Penteney", vastasi Rhona kerkeästi. "Hän on lady Riversreaden ystävä ja kovin innostunut hoitolaan — hän toimiikin sen edustajana täällä Lontoossa. Hän vierailee usein kartanossa — luullakseni hän on rakastunut lady Riversreadeen."
"Sopiva pari", huomautti Hetherwick heidän tarkastettavinaan olevien henkilöiden poistuessa aseman ovelle. "Entä mitä varten lady Riversreade tuli kaupunkiin?"
"Sitä en tiedä", vastasi Rhona. "Hän ei koskaan puhu minulle yksityisistä asioistaan. Hän mainitsi lähtevänsä Lontooseen tänä aamuna ja palaavansa vasta tiistaina; siinä kaikki tietoni."
"Kävikö Baseverie jälleen perjantaina?" tiedusti Hetherwick. "Mutta tiedänhän, että hän kävi — Mapperley piti häntä silmällä. Tapahtuiko mitään erikoista?"
"Ei mitään. Lady Riversreade vain sanoi minulle, että jos tohtori Baseverie saapuisi, oli hänet heti vietävä sisälle. Hän tuli samaan aikaan kuin edelliselläkin kerralla ja viipyi tunnin ajan."
"Näyttikö lady Riversreade vieläkin kiihtyneeltä?" kysyi Hetherwick.
"Ei. Aivan päinvastoin — hän oli hyvin tyyni ja hillitty miehen poistuttua", sanoi Rhona. "Hän ei tietysti viitannutkaan äskeisen vieraansa käyntiin."
"Eikö hän ole koskaan maininnut teille mitään tohtori Baseveriesta?"
"Ei kertaakaan! Siitä huolimatta, että hän esitti tulonsa syyksi halun tutustua hoitolaan ja sen potilaisiin, hän ei ole ollut katsomassa niitä."
"Mikä osoittaa, että se oli pelkkä veruke, jolla hän pääsi lady Riversreaden puheille!" mutisi Hetherwick. "Niinpä niin — me saamme kyllä selon siitä, mikä mies tämä tohtori Baseverie on! Matherfield ja minä aiomme huomenillalla päästä kosketuksiin hänen kanssaan."
Mutta seuraavana iltana teki odottamaton tapaus tyhjiksi Hetherwickin suunnitelmat, eivätkä hän ja Matherfield astuneetkaan Candlestick-solan varrella sijaitsevan yökerhon kynnyksen ylitse. He lähtivät sinne kello kymmenen; se, selitti Matherfield, oli sopiva aika: siitä lähtien aina puoleen kahteentoista saakka kerho oli täynnä tavallisia vieraitaan. Heidän tarkoituksensa oli herättämättä huomiota sekaantua sikäläiseen seurakuntaan ja sekä silmät että korvat valppaina tarkkailla mahdollisia tapahtumia.
Candlestick-sola, jota Hetherwick ei ollut tuntenut ennen sitä iltaa, osoittautui olevan yksi noita lukuisia, ahtaita uomia, jotka aukeavat St. Martinin kujalle teatterien läheisyydessä. Se teki varsin jokapäiväisen, ettemme sanoisi kuluneen vaikutuksen, eikä siinä ollut lainkaan seikkailun eikä romanttisuuden tuntua. Mitään viekoittelevaa ei myöskään ollut Vivianin sisäänkäytävässä; se oli tavallinen, leveä, kaksinkertainen ovi; kahden puolen sitä koristi alati viheriöitsevät, ammeeseen istutetut pensaat, joiden välitse näkyivät oven puoliskot ja mattojen peittämät portaat. Mutta Hetherwick ja Matherfield eivät ehtineet ovelle eivätkä portaille; heidän lähestyessään sisäänkäytävää astui siitä esiin kookas nainen, joka vilkaisemattakaan sivuilleen kääntyi astelemaan solaa myöten kadulle päin. Hän ei kiinnittänyt lainkaan huomiota miehiin mennessään nopeasti heidän ohitseen — mutta Hetherwick tarttui hiljaa kumppaninsa käsivarteen.
"Ihme ja kumma! Lady Riversreade!" hän kuiskasi kiihkeästi. "Tuo nainen!"
Matherfield pyörähti ympäri katsomaan etenevän olennon jälkeen.
"Tuoko", virkkoi hän epäilevästi, "joka tuli täältä? Oletteko varma?"
"Ehdottoman varma", vakuutti Hetherwick. "Tunsin hänet heti — näin hänet eilen erikoisen hyvin. Se on hän!"
"Mitä tekemistä hänellä on Vivianissa?" jupisi Matherfield. "Tämä on kummallista!"
"Mutta hän lähti sieltä", virkkoi Hetherwick. "Tulkaa! Katsotaan, mihin hän menee! Tänne voimme varsin hyvin tulla takaisin. Mutta miksi emme ensiksi seuraisi häntä?"
"Juuri niin!" myönsi Matherfield. "Eteenpäin! Meidän ei ole vaikeata pysyttää hänet näkyvissä."
Samassa lady Riversreade saapui solan päähän ja kääntyi vasemmalle. Kun miehet ehtivät kadulle, oli hän jo useiden metrien päässä, kävellen St. Martinin kirkkoa kohti. Hänen pituutensa tähden oli seuraaminen helppoa; Matherfield pidätti Hetherwickia; ei lainkaan hyödytä, hän selitti, tunkeutua liian lähelle saalistansa.
"Kun sekä hän että me olemme kookkaita", hän kuiskutti heidän astuessaan esille katukiveykselle ahtautuneesta väkijoukosta, "voimme nähdä hänet parinkymmenen metrin päästä. Nyt varovasti! Hän aikoo autojonolle."
He näkivät lady Riversreaden puhuvan eräälle ohjaajalle ja astuvan autoon, joka lähti seuraavalla hetkellä liikkeelle. Mutta tuskin se oli hievahtanut paikaltaan, kun Matherfield oli seuraavan auton ovella.
"Näittekö tuon auton, jossa oli kookas nainen?" hän sanoi ohjaajalle. "Tuolla! Kääntyy juuri kadunkulmasta. Tunnetteko sen ohjaajan? Hyvä! Seuratkaa sitä valppaasti. Pankaa merkille, jos se pysähtyy ja nainen tulee ulos! Ajakaa siinä tapauksessa hitaasti sen ohitse ja seisauttakaa vähän matkan päähän! Silmät auki nyt! Tämä on —" Hän kumartui miehen puoleen ja kuiskasi pari sanaa. Sekuntia myöhemmin hän ja Hetherwick kiitivät autossa pitkin Trafalgar-aukion yläreunaa.
"Tämä alkaa olla jo merkillistä, herra Hetherwick", huomautti Matherfield. "Konttoristinne näkee vainuamansa miehen menevän Vivianille perjantai-iltana; me äkkäämme lady Riversreaden tulevan Vivianilta maanantai-iltana. Minusta tuntuu, ettei lady Riversreaden, josta puhutaan etupäässä hyväntekijänä, juuri pitäisi olla Vivianin naisvieraita!"
"Mutta joka tapauksessa hän tuli Vivianista!" vastasi Hetherwick.
"Sitten hän tietysti oli ollut siellä!" päätteli Matherfield, "Mutta mitä varten? Minä sanoisin — kohdatakseen Baseverien tai jonkun tämän edustajan, yleensä sen asian johdosta, jonka tähden Baseverie kävi Riversreade courtissa. Minkälainen asia se on? Onko se missään yhteydessä meidän juttumme kanssa? Mutta lady Riversreade istuu tuolla edellämme kulkevassa autossa, ja me seuraamme häntä nähdäksemme, mihin hän menee — epäilemättä hän on matkalla johonkin West Endin upeaan hotelliin. Ja se tieto saattaa olla hyödyllinen, sillä ehkä pistäydyn huomenaamulla häntä tapaamassa kysyäkseni häneltä paria seikkaa."
"Eiköhän se ole hieman ennenaikaista?" esteli Hetherwick. "Tiedämmekö jo kylliksi paljon?"
"Riippuu siitä, mitä pidetään riittävänä", vastasi Matherfield kuivasti. "Minulla on seuraavat tiedot: Granett myrkytettiin. Hänellä oli taskussaan uudenuutukainen viidenpunnan seteli. Sen setelin jäljet veivät Vivianiin, missä se aivan varmasti rahaa vaihdettaessa annettiin jollekulle vieraalle Granettin ja Hannafordin murhien edellisenä päivänä. Vivianin kerho on niin ollen mielenkiintoinen paikka. Sitten olen kuullut lady Riversreaden luona käyneestä salaperäisestä miehestä, jota vainutaan Vivianiin saakka; minä itse näen lady Riversreaden tulevan Vivianista. Mielestäni minun on tiedusteltava lady Riversreadelta, mitä hän tietää Vivianin kerhosta ja eräästä tohtori Baseveriesta, sekä ehkä myöskin, onko hän koskaan kuullut mainittavan Sellithwaite-nimistä paikkaa ja poliisimestari Hannafordia. Kas siinä! Mutta mehän poistumme hienojen hotellien alueelta."
Hetherwick katsahti ulos ikkunasta; katu näytti hänestä oudolta.
"Ajamme pitkin Edgware-tietä", virkkoi Matherfield. Hän nojautui ulos autosta ja antoi ohjaajalle lisämääräyksiä. "En halua herättää epäluuloja", hän selitti, laskeutuen jälleen istumaan. "Todennäköisesti hän aikoo johonkin yksityiseen asuntoon, ja soisin, ettei hän aavistaisi meidän seuraavan häntä. Kas! Nyt käännymme Harrow-tielle."
Auto kiiti Paddington Greenin ohi, teki jyrkän käänteen kaupungintalon luona ja jatkoi matkaansa St. Maryn pengermälle. Pian se hidasti vauhtiaan, eteni vielä verkkaisesti, sivuutti toisen auton, joka oli seisahtunut korkean rakennusryhmän edustalle, ja pysähtyi sitten muutamia metrejä kauempana. Ohjaaja hyppäsi istuimeltaan kadulle ja tuli ovelle.
"Se pitkä rouvashenkilö!" hän sanoi tuttavallisesti. "Sama, joka nousi toiseen autoon. Hän meni St. Maryn rakennusryhmään — tuonne."
"Asuntokasarmeja, vai mitä?" kysäisi Matherfield.
"Juuri niin, sir", vastasi ohjaaja. Hän vilkaisi pitkin katuja. "Auto poistui, sir. Ovenvartija kävi maksamassa."
"Näyttää siltä kuin hän aikoisi viipyä täällä jonkun aikaa", supatti Matherfield. "No niin, me myöskin laskeudumme kadulle ja tarkastamme ympäristöä." Hän maksoi ohjaajalle ja lähetti auton pois. Mennen sitten tien toiselle puolelle hän osoitti Hetherwickille vuokrakasarmi-ryhmää, johon lady Riversreade oli kadonnut. "Iso talo", hän jupisi. "Oikea kaniinitarha. Siinä ei kuitenkaan ole muuta sisäänkäytävää kuin tämä — takapuolella on vanha hautausmaa, sielläpäin ei ole ovea, sen tiedän varmasti! Niin ollen hän ei hevillä voi pujahtaa pois sitä kautta."
"Aiotteko siis odottaa?" kysyi Hetherwick.
"Minusta ei kannata ryhtyä leikkiin pysymättä mukana loppuun asti", vastasi Matherfield. "Niin, me kai odotamme. Mutta ei ole suinkaan tarpeellista värjötellä täällä kadulla. Tunnen tämän piirin — olin ennen tuolla kadunkulmauksen takana sijaitsevalla poliisiasemalla. Katsokaapa näitä tällä puolella olevia taloja, herra Hetherwick. Ne ovat kaikki matkustajakoteja, ja tunnen useimmat niiden omistajista. Vartokaa täällä yksi minuutti; hankin pian huoneen, josta voimme tarkkailla ja samalla olla itse näkymättömissä."
Hän jätti Hetherwickin seisomaan läheisen korkean seinän varjoon ja eteni itse vähän matkaa katua pitkin. Hetherwick kuuli hänen avaavan pieneen puutarhaan vievän portin ja koputtavan ovelle. Kului hetkinen. Aikansa ratoksi Hetherwick katseli vastassaan olevan vuokrakasarmin pitkiä, valaistuja ikkunarivejä, aprikoiden mielessään, minkähän ikkunan takana lady Riversreade oli ja mitä hän siellä lainkaan teki. Hänestä oli selvää, että kysymyksessä oli joku salaperäisen Baseverien ja Vivianin yökerhon yhteydessä oleva seikkailu — mutta millainen?
Matherfield palasi pian hilpeänä ja huolettomana.
"Lähdetään, herra Hetherwick!" hän supatti. "Täällä on mies — majatalon pitäjä — joka tuntee minut. Me saamme olla vahdissa hänen kadun puolella sijaitsevan seurusteluhuoneensa ikkunan ääressä. Se on paljoa hauskempaa kuin kadulla asteleminen. Siellä meillä on mukavaa."
"Teistä on siis silmälläpitäminen tärkeätä?" virkkoi Hetherwick heidän astellessaan eteenpäin.
"En mieli antaa näin pitkän ajan mennä hukkaan", vastasi Matherfield. "Aion seurata häntä, kunnes hän sijoittuu yöpymispaikkaansa. Tänne hän ei jää; piakkoin hän lähtee johonkin hotelliin."
Mutta Matherfieldin ennustus osoittautui vääräksi. Aika vieri hitaasti ummehtuneessa ja kehnossa pienessä huoneessa, johon hän ja Hetherwick olivat tulleet ja jonka ikkunasta Matherfield yhtä mittaa tarkkaili vastapäätä olevan vuokrakasarmin ulko-ovea. Keskiyö meni ohitse, mutta mitään ei tapahtunut. Puoli yhden aikaan Hetherwick arveli, ettei vahtimiseen kannattanut tuhlata kynttilää, ja ehdotti, että he poistuisivat.
"Tehkää kuten haluatte, herra Hetherwick!" murahti Matherfield, tukahduttaen epäilyttävän haukotuksen. "Myöskin minua tämä kyllästyttää. Mutta minä pysyn paikallani, kunnes nainen tulee ulos, vaikka saisin odottaa yli aamiaisen!"
"Entä sitten?" kysyi Hetherwick, puolittain ilveillen.
"Sitten katsomme — tai minä katson, jos te lähdette — mihin hän sitten menee. Minä en tyydy puolinaisiin toimenpiteisiin!" ärähti Matherfield.
"No, kyllä minäkin olen mukana loppuun saakka!" myöntyi Hetherwick.
"Onhan joka tapauksessa aamu pian käsissä."
Aamu valaisi talojen kattoja kello neljä. Siihen mennessä he eivät olleet havainneet mitään. Mutta kaksikymmentä minuuttia yli neljä Matherfield nykäisi kumppaninsa käsivartta. Lady Riversreade ilmestyi yksin vastapäätä olevasta ovesta puettuna väljään, ulsterikankaiseen matkavaippaan, kantaen pientä käsilaukkua.