SEITSEMÄSTOISTA LUKU
Revityt nimiliput
Penteney astahti eteenpäin ja otti sähkösanoman käteensä. Hetkisen kuluttua hän antoi sen Hetherwickille.
"Sepä kova onni!" hän tuskitteli. "Ja niin odottamatta! Vintiö on tietystikin pujahtanut mantereelle."
Matherfield luki sähkösanoman Hetherwickin olan ylitse.
"Seurasin häntä tänne viime yönä. Majoituin samaan hotelliin, mutta hän pääsi livistämään varhain tänä aamuna. Palaan nyt."
"Teidän olisi pitänyt palkata kaksi miestä", sanoi Matherfield. "Yksi ei ole kylliksi — tällaisessa tapauksessa. Mutta asia on, kuten jo äsken huomautin — tämä mies olisi pitänyt panettaa kiinni heti. Mutta —"
Hän nousi pystyyn, ikäänkuin kaikki puhuttavat olisi jo puhuttu, ja siirtyi ovea kohti. Mutta lattian puolivälissä hän pysähtyi.
"Ilmoittakaa minulle, jos joku tulee tänne vaatimaan luvattua palkkiota!" hän pyysi. "Se asia kuuluu poliisien alaan, kuten ymmärrätte."
Liikekumppanukset, joita sähkösanoma ilmeisesti harmitti kovasti, nyökkäsivät.
"Ilmoitamme siitä teille heti", lupasi Blenkinsop. "Ette luonnollisestikaan hiisku kellekään mitään siitä, mitä olemme kertoneet?"
"Olkaa huoleti!" vastasi Matherfield. "Se ei ole ainoa yksityisluontoinen, salainen piirre tässä jutussa, sen vakuutan." Kadulla hän kääntyi Hetherwickiin päin. "No niin! Olemme selvittänyt muutamia seikkoja, herra Hetherwick — tai oikeammin nuo kaksi selvittivät ne meille. Mutta olemmeko päässeet yhtään lähemmäksi sen kysymyksen ratkaisua, johon haemme vastausta — kuka myrkytti Robert Hannafordin?"
"Minun mielestäni olemme!" väitti Hetherwick. "Ainakin minä olen!
Joko Baseverie itse myrkytti hänet tai tietää, kuka sen teki!"
"Tietää, kuka sen teki!" kertasi Matherfield. "Niin! Se on todennäköisempää. En usko, että hän sen teki — siinä tapauksessa hän ei olisi niin valmis tunkeutumaan etualalle."
"Minä en ole siitä niin kovin varma", huomautti Hetherwick. "Päättäen siitä, mitä olemme hänestä kuulleet, hän tuntuu olevan julkea ja uskalias konna. Otaksuttavasti hän luuli saavansa lady Riversreadesta helpon saaliin; luultavasti hän myöskin arveli, että nainen, jolla on niin paljon rahaa, ei paljoakaan surisi kolmenkymmenentuhannen menetystä. Yksi asia on kuitenkin varma — Baseverie tietää sen, mitä me haluamme tietää. Mutta — hän on tipotiessään!"
"Kenties — kenties!" hoki Matherfield. "Ja kenties ei. Penteneyn palkkaama mies seurasi häntä Doveriin ja häipyi siellä jäljiltä, mutta silti ei ole sanottua, että Baseverie on matkustanut mannermaalle. Jos Baseverie on niin ovela veitikka kuin miltä hän tuntuu, niin hän on laskenut yhteen kaksi ja kaksi, kun majuri Penteney varoitti häntä pysymään poissa Riversreade courtin läheisyydestä. Todennäköisesti hän arvasi, että Penteney käskisi pitää häntä silmällä; ehkä hän huomasi vainuajansakin. Jos hänellä on vähääkään järkeä, niin hän sitten juoksutti miestä jonkun aikaa perässään ja lopuksi pujahti eroon. Ei! Minä luulisin Baseverien olevan jälleen Lontoossa. Jotensakin on asia niin, herra Hetherwick. Mutta mistäs tämä on? Tuossa tulee yksi miehistäni meitä vastaan. Jätin tiedon, mistä minut löydettäisiin."
Hetherwick katsahti eteenpäin ja näki heitä kohti tulevan miehen, joka silminnähtävästi oli siviilipuvussa oleva poliisi. Hän oli tyynen näköinen, jäyhäpiirteinen mies, mutta hänen yksinkertaisista kasvoistaan kuvastui selvästi, että hänellä oli uutisia.
"No, Marler?" tiedusti Matherfield, kun mies saapui heidän luokseen.
"Onko jotakin tapahtunut?"
Tässä Lincoln's Inn Fieldsin rauhallisessa kulmauksessa ei ollut ketään lähettyvillä, mutta sittenkin mies vilkaisi ympärilleen, ikäänkuin kovin peläten kuulijoita, ja alkoi sitten puhua kuiskaamalla.
"Luultavasti olen löytänyt sen rohdoskauppiaan. Ainakin siltä näyttää. Pistäydyin tänä aamuna Maiden Lanen varrella erään Macpherson-nimisen rohdoskauppiaan myymälässä. Näytin hänelle lääkepullojen rikkinäisten nimilippujen valokuva-jäljennökset ja kysyin häneltä, osaisiko hän antaa minulle mitään tietoja niistä. Hän taitaa olla perin varovainen mies, tarkasti jäljennöksiä pitkän aikaa virkkamatta mitään. Sitten hän sanoi oiettavansa, että olin poliisimies ja niin edelleen; minun oli tietysti pakko selittää hänelle vähä — vain vähä. Sitten hän aivan äkkiä pamautti: 'Kuulkaas, ystäväni, teidän olisi parasta ilmaista minulle suoraan, onko tämä Hannafordin myrkyttämisen yhteydessä.' Silloin luonnollisesti myönsin, että, kahden kesken sanottuna, se oli. 'Eikö juttu ole Matherfieldin hoidettavana?' kysyi hän. 'Lähettäkää Matherfield tänne. Teille en puhu mitään. Sen, mitä minulla on sanottavaa, sanon Matherfieldille.' Palasin senvuoksi päämajaan, ja siellä minulle kerrottiin, että olitte lähtenyt Lincoln's Inn Fieldsille."
"Hyvin tehty, nuori mies!" kehui Matherfield. "Jos olette löytänyt oikean miehen, niin kyllä muistan teitä. Mikä hänen nimensä olikaan — Macpherson, Maiden Lanen varrella? No hyvä! Sitten lähdenkin heti häntä tapaamaan. Ei sanaakaan kellekään, Marler!" lisäsi hän miehen kääntyessä poistumaan. "Kieli hampaiden takana! No, tässä nyt on yksi asia niinkuin olla pitääkin, herra Hetherwick", jatkoi hän hihittäen ja hykertäen käsiään. "Tämä on parempi kuin kaikki, mitä kuulimme Penteneyn toimistossa! Kunhan vain saan tietää sen miehen nimen ja osoitteen, jota varten se lääke oli valmistettu, niin uskon pääseväni aimo harppauksen eteenpäin. Mutta tulkaa mukaan — mennään yhdessä käymään rohdoskauppiaan luona."
Maiden Lanen varrella oleva myymälä, jonka eteen he pian pysähtyivät, oli pieni, vanhanaikainen liike; sen ikkunoissa ei ollut juuri muuta kuin tavanmukaiset värilliset pullot ja kadunpuolista, kapeata seinää koristamassa vain nimi "Macpherson", joka komeili haalistunein kultakirjaimin ajan kalvamassa kilvessä. Myymälä oli pimeä ja ummehtunut; Hetherwick sai pinnistää silmiään nähdäkseen pitkän, laihan, vanhanpuoleisen miehen, joka silmälasit nenällään seisoi hyvin täsmällisen ja siistin näköisenä ainoan myyntipöydän takana, silmäillen häntä ja Matherfieldia äänettömänä.
"Herra Macphersonko?" tiedusti Matherfield. "Sepä hyvä! Hyvää huomenta, sir. Nimeni on Matherfield — komisarjus Matherfield. Muuan miehistäni kertoi —"
"Hetkinen!" keskeytti rohdoskauppias. Hän meni myymälänsä takaosassa olevan verhon taakse, palaten sieltä pian mukanaan nuori mies, jolle hän kuiskasi pari sanaa. Sitten hän antoi merkin vierailleen, avasi peränurkassa olevan oven ja vei heidät yksityiseen vastaanottohuoneeseensa. "Täällä saamme olla rauhassa, herra Matherfield", hän sanoi. "Ja epäilemättä on asianne hyvin salainen."
"Sinnepäin", myönsi Matherfield, kun hän ja Hetherwick istuutuivat pienen pöydän ääreen. "Mutta konstaapeli jo kaiketi puhui teille jonkun verran. Hän kertoi näyttäneensä teille valokuva-jäljennökset eräistä revityistä nimilipuista, jotka ovat Hannafordin jutussa esiintyvän pullon kupeessa, ja että te ne nähtyänne tahdoitte tavata minua. No niin, sir, nyt olen tässä."
"Niin, juuri niin, herra Matherfield, juuri niin, pilkulleen", vastasi rohdoskauppias, kiertäen pöydän kohdalla palavaa kaasuliekkiä isommaksi. "Niin, totisesti!" Myöskin hän istahti pöydän ääreen ja pani pitkät, hoikat sormensa ristiin. "Niin, ja te arvelette, herra Matherfield, että tuo pullo on jossakin yhteydessä Hannafordin myrkyttämisen kanssa?"
"Olen vilpitön teitä kohtaan, herra Macpherson", virkkoi Matherfield. "Mutta sallikaa minun ensin kysyä teiltä jotakin! Oletteko lukenut tätä juttua koskevat sanomalehtiselostukset?"
"Olen, herra Matherfield — niin, kaikki, mitä olen saanut käsiini."
"Sitten tietänette, että samoin kuin Hannaford myrkytettiin myöskin eräs toinen mies — Granett — joka oli Hannafordin seurassa sinä yönä, jolloin se kaikki tapahtui. Tämä herrasmies on sama, joka oli silloin maanalaisessa junassa samassa vaunussa kuin Hannaford ja näki Hannafordin kuolevan sekä Granettin poistuvan muka noutamaan lääkäriä."
"Hän on siis kai herra Hetherwick", päätteli kemisti, kumartaen kohteliaasti. "Niin, juuri niin!"
"Te näytte lukeneen kuulustelun selostukset", huomautti Matherfield hymyillen. "No niin, kuten sanoin, myöhemmin tavattiin Granett kuolleena. Löysin lääkepullon ja lasin hänen vuoteensa vierestä. Niissä molemmissa oli ollut wiskyä, mutta asiantuntijoiden lausunnon mukaan oli niissä myöskin ollut myrkkyä — jäljet, he väittivät, olivat epäämättömän selvät. No, siinä lääkepullossa oli kaksi revittyä nimilippua — ylemmässä, kuten valokuva-jäljennöksestä näette, on ollut nimi — siitä on jälellä vain ristimänimen alkukirjain C ja sukunimen ensimmäinen kirjain A. Kaikki muu on poissa. Ja nyt haluan tietää, oletteko te se rohdoskauppias, joka valmisti pullossa olleen lääkkeen tai virkistysaineen tai mitä se lienee ollut, ja jos olette, kuka on se henkilö, jota varten sen valmistitte ja jonka nimien alkukirjaimet ovat C ja A. Ymmärrättekö?"
"Kyllä, kyllä, herra Matherfield!" vastasi rohdoskauppias innokkaasti. "Käsitän jokaisen sananne, ja perin selvää puheenne onkin. Ja olen valmis antamaan teille kaikki tiedot mitä voin, mutta ensin haluaisin tiedustaa teiltä erästä hyvin tärkeää asiaa. Jos olette lukenut parin viime päivän sanomalehtiä, herra Matherfield, niin tiedätte, että eräs Lincoln's Inn Fieldsin laidalla sijaitseva asianajotoimisto on luvannut viidentuhannen punnan suuruisen palkkion —"
"Tiedän sen hyvin, herra Macpherson", keskeytti hänet Matherfield naurahtaen ja salavihkaa vilkaisten Hetherwickiin. "Herra Hetherwick ja minä tulimme suoraan mainitusta toimistosta. Tahdotte kai tietää, onko sama asia, ilmaisetteko tietonne minulle vaiko heille? Haluatte olla varma, ettette siten menetä palkkiota?"
"Aivan niin, herra Matherfield, aivan niin!" myönteli rohdoskauppias kiihkeänä. "Arvasitte tarkoitukseni täsmälleen. Sillä tietystikin, kun on sellainen palkkio —"
"Jos ilmoitatte meille sellaisia seikkoja, joiden nojalla syyllinen voidaan vangita ja tuomita, herra Macpherson, niin voitte olla varma palkkiosta", vakuutti Matherfield. "Ja herra Hetherwick takaa sanani, siitä olen varma."
"Se riittää, hyvät herrat, se riittää!" huudahti Macpherson, kun Hetherwick oli jupissut myöntävästi. "Niin, se on kummallinen, synkkä juttu, enkä lainkaan aavistanut sekaantuvani siihen, ennen kuin konstaapelinne pistäytyi luonani tänä aamuna, herra Matherfield. Mutta sitten minulle selvisi! Ollakseni lyhytpuheinen sanon teille heti, että pullossa olleen vahvistuslääkkeen valmistin minä!"
Matherfield hieroi käsiään vastakkain.
"Hyvä!" hän virkkoi tyynesti. "Hyvä! Ja nyt sitten tärkein kysymys!
Ketä varten?"
"Eräälle tohtori Charles Ambroselle hänen omasta määräyksestään", vastasi Macpherson. "Se on jonkunlainen elvyke. Ensimmäisen kerran valmistin sitä hänelle kaksi vuotta sitten; senjälkeen olen valmistanut sitä hänelle useita kertoja. Viimeisen kerran se tapahtui noin kuusi viikkoa takaperin. Kaikki päivämäärät ovat kyllä kirjoissani; voin näyttää teille ne."
"Malttakaas vähän!" kehoitti Matherfield. "Se ei ole niin varsin tärkeää — vielä. Tohtori Charles Ambrose, niinkö? Onko teillä hänen osoitteensa?"
"Kyllä, varmasti!" vastasi rohdoskauppias. "Hänen osoitteensa on
John-katu 59, 3B."
"Adelphissa!" esitti Matherfield täydennykseksi.
"Adelphissa, juuri niin, John-katu 59, 3B, Adelphi", toisti
Macpherson. "Myöskin se on kirjoissa."
Matherfield jäi äkkiä tuijottamaan lattiaan äänettömänä. Nostaessaan päänsä taaskin pystyyn hän katsoi Hetherwickia silmiin.
"Eikö Granett huutanut, että hän tunsi erään läheisyydessä asuvan lääkärin, syöksyessään pois junasta Charing Crossin maanalaisella asemalla?" hän kysyi. "Ainakin kai saitte sen vaikutuksen, että hän tiesi jonkun lääkärin siellä lähellä?"
"Hän sanoi selvästi: läheisyydessä", vakuutti Hetherwick. "Kah, arveletteko —"
Matherfield keskeytti hänet heilauttamalla kättään ja kääntyi jälleen rohdoskauppiaaseen päin. "Oletteko nähnyt tämän tohtori Charles Ambrosen?" hän kysäisi äkkiä.
"Olen toki, herra Matherfield, useita kertoja", vastasi mies. "Mutta kun nyt johduin sitä ajattelemaan, en äskettäin."
"Milloin viimeksi?" tiedusti Matherfield.
"Muistaakseni silloin, kun hän käväisi täällä ja käski minun valmistaa hänelle uuden pullon virkistyslääkettään", sanoi Macpherson mietittyään jonkun aikaa. "Kuten juuri äsken mainitsin, on siitä ehkä kuusi viikkoa. Mutta kirjoissa —"
"Älkää vielä välittäkö kirjoista! Minkänäköinen tämä tohtori Charles
Ambrose on?"
"Pitkä, komea, hienopiirteinen mies — luullakseni noin nelikymmenvuotias. Iho, tukka, silmät, parta tummat. Viikset ja parran hän on leikkauttanut — niin, ulkomaalaisen tapaan. Oikeastaan hän muistuttaakin enemmän espanjalaista kuin englantilaista."
"Mutta onko hän englantilainen?"
"Olen aina pitänyt häntä englantilaisena; hän puhuu kieltämme kuin englantilainen — se on, kuten yläluokkaan kuuluva englantilainen. Kerran hän mainitsi olevansa Oxfordissa opiskelleita — puhelimme yliopistoista."
"Oliko hän hyvin puettu?"
"Kyllä vain, kyllä hän oli! Muodikas, hieno mies."
"Oletteko koskaan nähnyt häntä puettuna väljään, tummaan päällystakkiin, kaula ja kasvojen alaosa kiedottuina isoon, valkeaan, silkkiseen kaulaliinaan?"
"Kyllä olen nähnyt hänet sellaisessa asussa! Koleina iltoina. Tosiaan, myöskin sen hän kertoi minulle, että hänen kurkkunsa oli herkkä tulehtumaan."
"Hän suojasi itseään hyvin kaulaliinalla, vai mitä?" virkkoi
Matherfield.
"Juuri niin! Hänellä oli se käydessään täälläkin."
Matherfield loi Hetherwickiin merkityksellisen katseen.
"Hän on sama mies, joka kohtasi Hannafordin Victoria-asemalla sinä iltana! Se mies, jonka Ledbitter näki, mutta jota kukaan ei ole nähnyt senjälkeen!" hän huudahti. "Miljoona yhtä vastaan siitä! Mutta kuka hän on?"
"Tiedätte hänen nimensä ja osoitteensa", huomautti Hetherwick.
"Niin — mutta tiedän myös, ettei tämä herra Macpherson ole nähnyt häntä äskettäin!" tokaisi Matherfield kuivakiskoisesti. "Kuinka usein, herra Macpherson, te häntä tavallisesti näitte? Tarkoitan: näittekö häntä yleensä muulloin kuin silloin, kun hän kävi liikkeessänne?"
"Kyllä. Olen nähnyt hänet kadulla", vastasi rohdoskauppias. "Olen myöskin nähnyt hänen menevän Ruleen ja Romanoon sekä tulevan sieltä."
"Toisin sanoen", päätteli Matherfield, "hän oli varsin hyvin tunnettu Thamesin rantatien tässä päässä. En nyt ole varma siitä, etten itsekin ole nähnyt sellaista miestä — musta, silkille välkkyvä, huolellisesti hoidettu parta, aina perin komeasti puettu. Mutta — herra Macpherson ei ole tavannut häntä viime aikoina! Hm! Tiedättekö, harjoittiko hän tointansa, herra Macpherson?"
"Siitä en osaa sanoa mitään, herra Matherfield. Kun hän nimitti itseään tohtori Ambroseksi, otaksuin, että hän otti vastaan potilaita; mutta en lainkaan tiedä, minkälainen hänen oppiarvonsa oli ja minkälaiset hänen tutkintonsa olivat."
Matherfield vilkaisi kirjariviin, joka oli huoneen seinustalla olevan pöydän yläpuolella.
"Onko teillä jotakin uutta lääkäriluetteloa?" hän kysyi. "No, hyvä! Katsotaanpa sieltä! Etsikää sieltä hänen nimensä, herra Hetherwick!" jatkoi hän rohdoskauppiaan otettua kirjan hyllyltä. "Olette tottuneempi käsittelemään kirjoja kuin minä. Otetaanpa selville, onko siellä hänestä mitään!"
Selailtuaan jonkun aikaa luettelon lehtiä Hetherwick pudisti päätään.
"Täällä ei ole lainkaan Charles Ambrosen nimeä", hän ilmoitti.
"Etsikää vaikka itse!"
Matherfield silmäili osoitettua paikkaa eikä virkkanut mitään.
Macphersonilta pääsi hämmästyksen huudahdus.
"Niinpä niin, hän lienee ulkomaalainen sittenkin", hän huomautti. "Mutta minä en olisi pitänyt häntä ulkolaisena, ja varmasti hän sanoi minulle suorittaneensa tutkinnon Oxfordissa."
"Olkoonpa ulkolainen tai oxfordilainen, minun on saatava hänestä enemmän tietoja!" selitti Matherfield, nousi seisomaan ja tarttui keppiinsä päättäväisen näköisenä. "Niin, herra Macpherson, olemme teille kiitollisia, ja jos tämä johtaa tuloksiin — ymmärrätte! Mutta tällä hetkellä noudattakaa varovaisuutta, josta te skotlantilaiset olette niin kuuluisia — vai mitä?"
Kadulla Matherfield laski kätensä Hetherwickin kyynärvarrelle.
"Herra Hetherwick", hän lausui juhlallisesti, "olemme jäljillä — vihdoinkin! Niin totta kuin nimeni on Matherfield, olemme päässeet jäljille! Nyt lähdemme John-kadulle Adelphiin — ja olen valmis lyömään vetoa vaikka kuinka paljon siitä, että mies on kadonnut!"