YHDEKSÄSTOISTA LUKU
Lontoon-tie
Noin viisikymmentä minuuttia myöhemmin kiiti iso, voimakaskoneinen auto, jonka Penteney oli vuokrannut Kingswayn varrelta, Riversreade courtin edustalle. Hetherwickille selvisi, ettei lady Riversreaden puhelinilmoitus ollut lainkaan liioiteltu. Emäntä itse riensi heitä vastaan; miehiä seisoskeli pengermällä, ja toisia näkyi puistossa, pari virkapukuista poliisimiestä seurasi lady Riversreadea hänen työhuoneestaan, jossa Hetherwick otaksui heidän olleen neuvottelemassa. Ja rouvan katse suuntautui ensimmäiseksi juuri Hetherwickiin; hän puhutteli vierasta, ennenkuin Penteney ehti suorittaa hätäistä esittelyä.
"Olen nähnyt teidät ennen!" hän huudahti äkkiä. "Olitte sihteerini, neiti Featherstonen, seurassa Victoria-asemalla sunnuntai-aamuna. Oletteko hänen sulhasensa?"
"En!" vastasi Hetherwick. "Mutta olemme läheisiä ystävyksiä."
"No niin, neiti Featherstone on poissa — ja niin myöskin sisareni, madame Listorelle", jatkoi lady Riversreade. "Niin on asianlaita! Tuntui siltä kuin ette olisi oikein uskonut, kun soitin teille", hän lisäsi, kääntyen Penteneyn puoleen, "mutta siinä ei ole epäilyksen varaa — heidät on ryöstetty, ihan ikkunaini edessä. Eikä meillä ole vähääkään vihiä, ei minkäänlaisia jälkiä."
"Ei vielä, tarkoitatte kai", vastasi Penteney tyynesti. "Mutta kertokaahan kaikki! Yksityiskohtaisesti!"
"Yksityiskohtaisesti!" kertasi lady Riversreade. "Emme tunne mitään yksityiskohtia! En tiedä muuta kuin sen, että sisareni saapui eilen illalla Hampshiresta viipyäkseen täällä muutamia päiviä. Tänään aamiaisen jälkeen hän ja neiti Featherstone lähtivät puiston halki hoitolaan, jättäen minut tänne — aioin mennä heidän jälessään jonkun minuutin kuluttua. Ja meninkin — vajaan kymmenen minuutin perästä. Mutta kun tulin hoitolaan, ei heitä ollut siellä, ja Mitchell, ovivahti, ilmoitti, etteivät he olleet tulleet. He eivät olleet tulleet! Vihdoin palasin tänne ottaakseni selkoa, oliko ehkä sattunut jotakin ja olivatko he palanneet jotakin toista tietä. Mutta he eivät olleet täälläkään. Sitten aloin tiedustella heitä. Muuan palvelijatar, joka oli katsellut yläkerran ikkunasta, kertoi nähneensä auton huimaa vauhtia kiitävän yhdistävää tietä pitkin viertotielle päin kohta madame Listorellen ja neiti Featherstonen lähdettyä talosta. Ja varmastikin heidät on viety juuri siinä autossa! Tämä on taaskin tuon Baseverien puuhaa!"
"Puhelimessa mainitsitte jotakin sellaista, että autossa oli nähty outoja miehiä", huomautti Penteney.
"Niinkö? Niin, kyllä, sama tyttö oli muka ollut erottavinaan, että autossa istui kaksi miestä", vastasi lady Riversreade. "Luonnollisestikin he olivat outoja."
Penteney kääntyi poliisin puoleen, samalla kertaa nykäisten Hetherwickia käsivarresta. "Mielestäni on meidän parasta mennä puistoon tarkastamaan, onko siellä missään kamppailun merkkejä", hän ehdotti. "En pidä madame Listorellea enkä neiti Featherstonea sellaisina henkilöinä, jotka todennäköisesti antaisivat kuljettaa itsensä pois panematta vastaan. Oletteko jo ollut siellä?" hän lisäsi vanhemmalle miehistä. "Nimittäin sillä tiellä, jolla auto nähtiin?"
"Emme vielä, sir; saavuimme juuri äsken", vastasi toinen.
"Tulkaa mukaan sitten!" kehoitti Penteney Hetherwickin ja poliisien poistuessa eteissalista, viivytteli hetkisen ja kuiskasi joitakuita sanoja lady Riversreadelle; sitten hän kiiruhti seurueen etunenään. "Tännepäin!" hän komensi, opastaen Hetherwickia pitkin pengermää. "Tiedän, mitä tietä hoitolaan tavallisesti mennään. Koko matka on lakeata ja avointa paitsi yhdessä kohdassa, ja siellä on ryöstön täytynyt tapahtua."
Hetherwick kiinnitti erikoisesti huomiotaan tiehen, jota myöten Penteney johti seuruettaan. Se vei suoraan puiston halki kartanon pengermän juurelta lähelle hoitolan pääovea. Ja kartanosta katsottuna näytti siltä, että se oli aivan tasainen ja mutkaton. Mutta melkein talojen keskivälissä oli siinä melkoinen halkeama, jota jalkamies ei voinut huomata ennen kuin hyvin läheltä. Puiston halki etelästä pohjoiseen kulki maantie-leikkaus — yhdistävä tie, johon lady Riversreade oli viitannut — jonka pohjalle puistosta kummaltakin puolelta veivät koristeelliset portaat. Mitään, mitä tällä tiellä tapahtui, ei voitu nähdä puistosta paitsi ihan leikkauksen reunalta, sen Hetherwick heti oivalsi. Mutta parin-, kolmensadan metrin päässä portaista puiston maaperä aleni leikkauksen pohjalla olevan tien tasalle, ja siellä tie näkyi sekä kartanon yläkerran että hoitolan ikkunoista.
Penteney pysähtyi portaiden ylimmälle astuimelle.
"Jos naiset on ryöstetty, kuten totisesti näyttää käyneen", hän sanoi seuralaisilleen, "niin se on tehty täällä. Asema on seuraavanlainen. Valtatie vie puiston pohjoispuolitse, kuten te kaikki tiedätte. Mutta myöskin eteläpuolella on hyvä tie, ja kaivettu tie yhdistää ne toisiinsa. Auto on voinut saapua sieltä, seisahtua tänne ja odottaa naisten tuloa. Heidän oli pakko laskeutua näitä portaita, mennä tien poikki ja nousta toisella reunalla olevia portaita ylös päästäkseen puiston toiseen puoliskoon. Heidät on kai pakotettu astumaan autoon näiden portaiden juurella — auto lähti liikkeelle ja oli valtatiellä minuutin tai parin perästä ryöstön jälkeen! Mutta siinä on pulma! Kaikki se on varsin helppo tehdä — kun on voimaa takana. Otaksuttavasti vangit pakotettiin autoon uhkaamalla heitä revolvereilla."
"Niin se kai on käynyt, sir", myönsi vanhempi poliisimies. "Heillä ei ollut valitsemisen varaa — nais-rukat! Ja kuten sanoitte, he olivat autossa ja kaukana täältä — kilometrien päässä — ennen kuin oikein käsittivät, mitä oli tapahtunut."
"Mennään tielle tarkastamaan sitä!" virkkoi Penteney.
Mutta portaiden juurella ei näkynyt mitään. Tämä tie, samoin kuin kaikki tiet ja polut Riversreade courtin alueella, oli täydessä kunnossa, ja tuskin tomuhiukkasta oli sen puhtaalla, keinotekoisesti tasoitetulla ja silitetyllä pinnalla: ottelusta ei totisesti voinut erottaa jälkeäkään.
"Juuri niin on käynyt, sen saatte uskoa", huomautti Penteney Hetherwickille heidän silmäillessään ympärilleen. "Miehet odottivat täällä revolveri kädessä, pakottivat naiset nousemaan autoon ja menivät itse jälessä; kolmas mies, rikostoveri, ohjasi auton pois. Kunpa vain saisimme täsmällisempiä tietoja autosta ja miehistä!"
"Tietä myöten tulee vanha mies, joka näyttää katselevan meitä", huomautti Hetherwick vilkaistuaan taakseen. "Ehkä hänellä on jotakin kerrottavaa. Onhan joka tapauksessa jonkun näillä seuduilla asuvan ihmisen täytynyt nähdä auto."
Vanhus, ilmeisesti työmies, lähestyi ryhmää, silmäillen vuoroin yhtä, vuoroin toista. Hän oli sen näköinen, että hänellä oli jotakin ilmoitettavaa.
"Oletteko te, hyvät herrat, etsimässä tietoja siitä autosta, joka liikkui täällä tänä aamuna?" hän kysyi tullessaan likelle heitä. "Kuulin, että sitä oli kyselty, ja senvuoksi lähdin tänne."
"Olemme", vastasi Penteney. "Tiedättekö jotakin?"
Mies osoitti puistoon sinnepäin, missä maantieleikkaus katosi puiden ja pensaiden väliin.
"Asun tuolla", hän selitti. "Majani on tuolla, sen maantien toisella puolella, johon tämä yhtyy; puutarhani on sen varrella. Työskennellessäni puutarhassani tänä aamuna — kello lienee ollut silloin noin puoli kymmenen — saapui maantietä myöten auto, joka kääntyi tähän leikkaukseen. Kenties on se sama, josta puhutte."
"Epäilemättä", myönsi Penteney. "Ja olemme teille hyvin kiitollisia.
Mutta minkälainen auto se oi!? Suljettu vai avonainen?"
"Niin, se oli umpinainen, samanlainen kuin vanhanaikaiset vaunut, joita ei enää nykyisin nähdä", sanoi vanhus. "Mutta siitä huolimatta näin sen sisälle. Siellä oli kaksi herrasmiestä."
"Kaksi herrasmiestä, vai niin", kertasi Penteney. "Juuri niin. Ja vaunun ulkopuolella tietysti ohjaaja?"
"Niin kyllä; ulkopuolella oli ohjaaja. Hän oli puettu liveriin — näytti herrasmiehen palvelijalta. Komea poika!"
"Osaatteko kuvailla niitä herrasmiehiä?"
"En tosiaankaan — mutta kaksi heitä oli; he istuivat taka-istuimella, näin heidät ja myöskin näin auton pyörtävän juuri tälle tielle."
"Minkälainen oli auto?" tiedusti Penteney. "Minkävärinen se oli?"
"No, panettepa te minut tiukalle! Se saattoi olla harmahtava — tai sitten kellahtava, vaaleankeltainen taikka likaisenharmaa — en osaa oikein täsmälleen sanoa. Mutta vaalea se oli."
"Vaalea — harmaa, keltainen tahi likaisenharmaa — joku niistä väreistä?"
"Varmasti! Missään nimessä se ei ollut tumma. Mutta se mies, joka sitä ohjasi — hän oli puettu tummaan liveriin — sen panin erikoisesti merkille, koska hän oli niin komea. Vihreä! Sen värinen hänen pukunsa oli, ja siinä oli kultanauhoja. Näytti ihan herttualta, juuri niin! Ja kun kuulin puistossa kyseltävän, niin ajattelin, että minun oli tultava kertomaan siitä."
Penteney palkitsi miestä muutamilla hopeakolikoilla ja kääntyi seuralaistensa puoleen, pudistaen päätään.
"Vaalea auto, jossa istui kaksi miestä ja jota ohjasi tummanvihreään, kultapunoksiseen liveriin puettu mies!" hän toisti kuvauksen. "Siinä lieneekin melkein kaikki tiedot, mitä voimme saada. Ja — jos tämä on edeltäpäin huolellisesti suunniteltu temppu, niin ohjaaja muuttaa liveriä vähän matkan päässä — sujauttaa toisen takin sen päälle. Mutta —"
He palasivat kartanoon, neuvotellen keskenään. Nähtävästi he eivät voineet tehdä muuta kuin toimittaa tiedusteluja ympäristössä. Penteney ei uskonut niiden tuottavan kovinkaan hyviä tuloksia.
"Kun ajattelee, että joka aamu nähdään seudulla tuhansittain autoja", hän huomautti, "niin kuinka voi olettaa, että kukaan, maalainenkaan, kiinnittää erikoista huomiota johonkin määrättyyn autoon. Asiasta ei voi olla epäilystäkään — he ovat pujahtaneet turvaan!"
Tuntui olevan pakko päästää naisten ryöstö julkisuuteen poliisien ja sanomiston kautta. Kartanon läheisyydessä ei kukaan muu paitsi palvelijatarta ja vanhaa mökkiläistä ollut nähnyt autoa ja siinä olleita henkilöitä. Mutta iltapäivällä, Hetherwickin ja Penteneyn valmistautuessa lähtemään Lontooseen, saapui taloon eräs mies, joka pyysi tavata lady Riversreadea. Lady Riversreade meni hänen puheilleen; molemmat vieraat seurasivat häntä; eteissalin ovella oli vanhanpuoleinen kunnianarvoisan näköinen mies, joka oli tullut keveillä rattailla. Hän selitti kuulleensa, mitä Riversreade courtissa oli sinä aamuna tapahtunut, ja hän arveli voivansa kertoa jotakin, sillä hän oli varma nähneensä talonsa ohitse kulkevan sellaisen auton, jollaista poliisit tiedustelivat.
"Missä talonne sijaitsee?" kysyi lady Riversreade.
"Noin kolme kilometriä Dorkingin tuolla puolen, mylady, Lontoon-tien varrella. Olen puutarhuri; nimeni on Thomas Chillam. Ollessani puutarhani portin edustalla tänä aamuna luullakseni noin kello kymmenen näin vaaleavärisen auton saapuvan Dorkingista päin erittäin vinhaa vauhtia, paljo nopeammin kuin sillä olisi ollut oikeus! Katselin sitä tarkoin, mylady. Mutta juuri kun se tuli asuntoni kohdalle, ajoi muuan mies lammaslauman sivukujalta, joka yhtyy tiehen jonkun metrin päässä puutarhastani, ja auton oli pakko hidastuttaa nopeuttaan. Ja siten näin siinä olevat ihmiset."
"No?" virkkoi lady Riversreade. "Keitä siellä oli?"
"Siellä oli kaksi miestä, mylady, etu-istuimella ja kaksi naista taka-istuimella. Sehän oli kylläkin umpinainen auto, mutta näin kuitenkin heidät kaikki neljä varsin selvästi. Minusta näytti, että he joko riitelivät tai olivat kiivaassa sananvaihdossa keskenään — joka tapauksessa he puhuivat kaikki. Mutta vaikkakin auto lampaiden tähden hidastutti vauhtiaan, kiiti se kuitenkin aika kyytiä ja oli yhdessä tuokiossa ohitseni, häipyen Lontoon-tielle. Mutta yhtä kaikki ennätin nähdä heidät kyllin hyvästi tunteakseni toisen miehistä ennen näkemäkseni."
"Täällä lähistölläkö?" huudahti lady Riversreade.
"Ei, mylady", vastasi Chillam. "Lontoossa. Asia on niin, mylady, että minulla ja eukollani on täysikasvuinen tytär palveluksessa Lontoossa Grosvenor-tarhassa. Silloin tällöin käymme häntä tapaamassa ja olemme yön tai kaksi siellä lähellä. Ja luonnollisestikin katselemme ympäristöä. Sen miehen olen niillä matkoilla nähnyt pari, kolme kertaa Victoria-aseman seutuvilla — tunsin hänet heti nähdessäni hänet tänä aamuna, ja —"
"Kuvailkaahan, minkälainen hän on!" pisti Penteney väliin. "Niin hyvin kuin osaatte."
"No niin, sir, olen äkkinäinen sellaisessa, mutta hän on pitkä, komea, muodikkaasti puettu, parrakas ja viiksikäs mies — vieläkin pitempi kuin te ja tuo toinen herra, sir. Olen nähnyt hänet Victoria-kadulla — kenties panin hänet merkille juuri hänen pituutensa tähden."
"Mutta oletteko varma, että juuri sen miehen näitte autossa tänä aamuna?"
"Teidän ei tarvitse lainkaan epäillä sitä, sir! Olen siitä yhtä varma kuin siitäkin, että näen teidät. Niin juuri!"
Hetherwick esitti kysymyksen.
"Entä toinen autossa istuva mies? Panitteko hänet merkille?
Muistatteko hänen ulkomuotoaan?"
Chillam mietti hetkisen.
"Muistan, että hän oli kalpeakasvoinen", hän sanoi vihdoin, "ja hänellä oli korkea silkkihattu".
Chillamin poistuttua Hetherwick kääntyi seuralaistensa puoleen.
"Kuulostaa siltä kuin toinen olisi ollut Ambrose ja toinen Baseverie. Mitähän konnanjuonta he nyt punovat? Penteney — meidän on laittauduttava takaisin Lontooseen!"