XV.
Tammi ja Lehmus.
Hakiessamme suojaa suvipäivän paahtavaa palavuutta vastaan kävimme istahtamaan tuohon lehtipuu-käytävään, jossa kesä-yön hämärästä muistuttava tumma varjo virvoittaa nääntyvää kulkijaa.
Siimes oli nytkin viileä ja raitis, vaikka lehtisuojan ulkopuolella auringon kuuma helle tuntui aivan polttavalta.
Sinä ihmettelit suoja-paikkamme raikasta raittiutta, sen puhtautta ja säädyllistä kuntoa. Me katselimme tarkemmin päällämme olevaa lehtistä suojaa ja huomasimme toisella puolella tammen, toisella lehmuksen, jotka toisiansa kohti ystävällisesti ojennetuilla oksa-käsivarsillaan meidän ylitse kannattivat tuota viheriäistä lehtiteltaa. Ja samaa näimme kauempanakin: tammi seisoi lehmuksen, lehmus tammen vieressä, tammet ja lehmukset vieretysten lehtirakkauttansa levittämässä.
Heidän historiansa?
Tammen ja lehmuksen historia on satu hyväntahtoisesta vieraanvaraisuudesta ja samalla hyväntapaisesta hurskaudesta ja jumalanpelvosta. Sillä muinais-aikana oli itse jumalien korkea isä vieraanvaraisuuden suojelija ja ylläpitäjä, jollenka semmoisena varta-vasten annettiin nimi Zey Xenio. Kun siis vieraanvaraisuutta hyväntahtoisesti harjoitettiin, silloin ylijumalaa palveltiin, ja tämmöisen hurskauden palkitsi Zey yhtä varmaan, kuin hän rankaisi vieraanvaraisuuden rikkojan. Senpä tähden olikin vieraanvaraisuus yleinen hurskas tapa, ja sitä harjoitettiinkin yhtä hyvin tuntemattomia kuin tunnetuita kohtaan ilman eroituksetta.
* * * * *
Tähän aikaan asui matalassa majassa Frygian viljavassa maakunnassa vanha parikunta. Köyhiä he olivat, mutta sentään onnellisia. Sillä he olivat kohtaloonsa tyytyväiset, kiittivät kuolemattomia jumalia heidän antamastansa hyvästä ja elivät ainaisessa rauhassa ja keskinäisessä sovinnossa ja rakkaudessa.
Mutta yltä-ympärillä oli ylellisyyttä ja nautintoa. Taivaan korkeat jumalat suosivat tätä maakuntaa ja olivat sille antaneet suuren rikkauden, niin että ihmiset täällä saattoivat onnellisesti elää ilman huoletta ja vaivatta.
Vaan eipä ihmislapset kauan voineet turmeltumatta kannattaa taivaallista onneaan. Jumalien antamia varoja he käyttivät paljaastansa omiin huviinsa ja alkoivat niitä ylenmäärin itsekkäästi nauttia. He söivät, joivat ylellisesti ja vaatettivat itsensä ylpeästi purppura-pukuihin.
Tästäpä he joutuivat mieleltäänkin niin itsekkäiksi, että peräti unohtivat kaiken hyvän, jota he nauttivat, olevan jumalien antamaa; he kävivät kovin kopeiksi.
Nyt tapahtui, että ihmisten ja jumalien isä, itse Zey Olympolainen, parhaillaan vaelsi ympäri maata, omin silmin nähdäksensä kuolon-alaisten tapoja ja elämätä — Zey Olympolainen ja hänen seurassansa Hermes, tuo taivaallisten siivillinen sanansaattaja, nopsajalka.
Eipä nyt Hermes-jumalalla ollutkaan siivet jalassa. Eikä liioin Zey-isälläkään hirvittäväinen ukon-nuoli kädessä. Jumalat olivat päältänsä riisuneet taivaallisen majesteetin ja pukeuneet tavallisten ihmislasten maalliseen muotoon. Vaan eipä tavallistenkaan ihmisten. Sillä jott'ei yksikään voisi heitä tuntea, olivat jumalat ottaneet aivan alhaisen ulkonäön, niin ettei todellakaan olisi heitä voinut Olympon jumaliksi uskoa.
Näin matkustelivat he ympäri maata ja tulivat siihenkin maakuntaan, jossa vanha parikunta asui. Jumalat huomasivat seudun rikkaaksi; he tahtoivat siis nähdä, olivatko sen asukkaat yhtä hurskaat ja hyväntapaiset kuin varakkaat.
He menivät ensimäiseen taloon, joka heidän edessänsä oli, ja koputtivat sen ovea päästäksensä sisään. Ovea ei aukaistu. He menivät toiseen taloon ja koputtivat siellä. Ovi kyllä aukaistiin, mutta kun nähtiin vierasten halpa ulkomuoto, niin se jälleen suljettiin. Kuinkapa olisikaan semmoisten mitättömien sopinut tulla niin rikkaasen taloon? Toiveissansa pettyneinä menivät kestillisyyttä etsivät jumalat kolmanteen taloon. Täällä heitä kohtasi kysymys "keitä he olivatkaan ja mitä heillä täällä oli tekemistä". Neljännessä taas saivat kuulla uhkaavia sanoja "kiertävistä kerjäläis-joukoista" ja "hävyttömästä kerjuudesta" j. n. e.
Näin sanotaan heidän kulkeneen kaikissa tämän paikkakunnan taloissa, eikä missään löytäneen hurskautta ja kestillisyyttä, vaan ilmeistä ylpeyttä ja itsekkäisyyttä. Ja kestillisyyshän kuitenkin muinaisuudessa oli suurimmassa arvossa pidettyjä hyveitä, jota ihmiset, jopa itse jumalatkin vaativat. Mutta ikään kuin liiallinen auringon paiste saa lähteen kuivumaan maan povehen, niin saa myöskin liiallinen rikkaus sydämmen kutistumaan ihmisrinnassa. Senpä tähden näkivätkin jumalat tässä paikkakunnassa paljon rikkautta ja ylöllisyyttä, mutta sen takana paljon kovuutta ja tyhjyyttä.
Nyt ei heiltä enään ollut käymättä muuta kuin yksi hökkeli, joka oli ylempänä vuoren rinteellä. Pikkuinen tuo oli ja muodoltaan vähäpätöinen. Katto oli peitetty oljilla ja leikatuilla ranta-ruo'oilla.
Tännekin vielä läksivät jumalat.
Tuskinpa olivatkaan ensi kerran ovea koputelleet, ennenkuin ovi jo aukaistiin ja ystävälliset äänet kehoittivat vieraita sisälle astumaan. Syvästi kumarrettuaan, voidaksensa päästä matalan oven kautta, saapuivat vieraat sisään, jossa heitä tervetulleiksi toivotti harmaapää ukko ja hänen ijällinen vaimonsa.
Ukon nimi oli Filemoni, vaimon Baukis.
Samaa köyhyyttä, jota huoneen ulkopuoli osoitti, nähtiin myöskin sen sisässä. Mutta täällä oli kaikki siistiä ja puhdasta: lavitsat ja pöydät olivat kiiltävän valkoiset, vähäiset huonekalut hohtivat puhtahina.
Filemoni asetti esille lavitsan, Baukis sen komisti peitteellä, ja vieraat käskettiin istumaan.
Sill'aikaa kuin Filemoni koetti aloitetulla kanssapuheella huvittaa vieraita, yritti Baukis voimiensa jälkeen puhaltamaan tulta takan sammuneisin hiiliin. Hän toi sisään kuivia lehtiä ja kuorta, pieniksi halotuita puita sekä risuja, maassa kuivuneita. Tuli virkesi palamaan.
Nyt asetettiin pata tulelle. Ja sill'aikaa kuin Filemoni kävi puutarhassa kaalia noutamassa, jatkoi Baukis puhetta vierasten kanssa.
Kaali pantiin pataan. Mutta pantiinpa sinne muutakin. Ylinnä katon-harjan alla rippui orresta pienen talouden kalliin ruoka-aine — savustettu sianselkä, juhlien varaksi säästetty herkkupala. Tämänpä otti Filemoni kakshampaisella haarukalla alas, Baukis leikkasi siitä palasen ja pani kaalien sekaan kiehumaan.
Mutta tiesivätpä köyhät asukkaat vieraillensa toimittaa tuota tavallista kylpyäkin. Seinällä rippui pyökkipuinen sammio, joka täytettiin lämpimällä vedellä, ja vanha Baukis itse pesi vierastensa jalat, kuten tapa oli.
Nyt valmistettiin vuode, johonka pantiin suo-untuvilla täytetyitä tyynyjä. Seinäkaapista otti Baukis peitteet, joita ainoastaan juhlina käytettiin, ja peitti niillä vuoteen. Vanhoja nuo kyllä olivat sekä yksinkertaisia, niinkuin muutkin kalut huoneessa, mutta juhlapeitteitä sittenkin. Näille vieraat laskeuivat.
Ja kun ruoka nyt oli tulella kypsynyt, asetti Baukis vuoteen etehen pöydän, jonka reunaa hän yltä-ympäri kaunisti lemuavilla viheriöitsevillä minttu-kasveilla. Sitten toi hän ruoka-lajit esille valetuissa savi-astioissa. Keskellä pöytää rehotti etevinnä tuo aimoinen sianselkä. Sen ympärillä seisoi kaksikarvaisia öljymarjoja, Pallas Athena jumalattaren hedelmiä, sekä selkeässä mahla-nesteessä säilytettyjä syyskornellejä, jopa endivioitakin ja juoksettunutta maitoa.
Kun vieraat näillä olivat poistaneet nälkänsä, niin tiesivätpä köyhät asukkaat heille toimittaa jälistettäkin niinkuin kestissä ainakin. Runsas ja antelias luonto antoi tähän kaikki aineet, mutta Baukiin ahkerat kädet olivat välttämättömät välittäjät. Siinä oli pähkinöitä, viikunia, ryppyisiä taateleita, päärynöitä ja omenia, jotka koreistansa levittivät palsami-lemun huoneesen, jopa purppuran-värisistä viiniköynnöksistä valittuja mehukkaita rypäleitäkin sekä, keskellä pöytää, sulavan-näköinen mesikakku. Tämän ohessa pantiin esille kruukullinen viiniä, jok'ei tosin ollut joutunut vanhaksi tulemaan, mutta sentään oli hyvänmakuista kyllä, sekä kruukun viereen muutamia pyökki-puusta leikatuita maljoja.
Siinä oli nyt vanhusten koko pidot. Kalliita ja ylöllisiä ruoka-lajeja niissä ei ollut — mistäpä olisikaan niitä otettu? — mutta mikä niistä puuttui, sen palkitsi yltäkyllin vanhusten iloinen hyväntahtoisuus.
Sentähden mieltyivätkin jumalat näihin laitoksiin ja nauttivat ruokaa sekä viiniä, niinkuin ihmiset ainakin.
Mutta jopa tuli se hetki, jolloin vanhusten piti saaman tietää, mitä vieraita heidän luonaan oli käynyt.
Baukis, joka itsekseen pelkäsi, ettei viini pienessä kruukussa riittäisi, se kun oli viho viimeinen, mitä talossa oli, kurkisteli pelvolla kruukkuun. Mutta kuinka vanhus hämmästyi, kun näki kruukun olevan täpö täynnä. Ei hän ensin tahtonut silmiänsä uskoa; eipä hän kuitenkaan voinut olla huomaamatta, että kruukku yhä täyttyi sitä myöten kuin siitä kaadettiin maljoihin.
Baukiin hämmästynyt näkö huomautti Filemonillekin tämän ihmeen. Vanhukset katsahtivat toinen toiseensa ja ymmärsivät nyt molemmat vieraittensa olevan jumalia eikä halpoja ihmisraukkoja.
Tämän huomattuaan he laskeuivat polvilleen lattialle jumalien eteen, kunnioittivat ja ylistivät heitä sekä kiittivät sydämmen syvimmällä nöyryydellä siitä, että ijankaikkiset Olympon jumalat olivat nähneet hyväksi käydä heidän raukkojen matalassa majassa. He pyysivät myöskin anteeksi, etteivät voineet valmistaa sen parempata pöytää korkeille vieraillensa.
Hurskaan kiitollisuuden ja liikutuksen kyyneleet valuivat alas vanhusten rypistyneitä poskia myöten.
Jumalat katsoivat mielihyvällä tätä uutta todistusta asukasten hurskaudesta ja käskivät armollisesti heidän nousta.
Ja nyt olisit saanut nähdä pienen inhimillisen turhuuden todistuksen vanhusten puolelta.
Baukis ajatteli, niinkuin emäntä ainakin, kuinka vähäpätöiset hänen ruokalaitoksensa sentään olivat taivaallisille, ja mietiskeli miten tuota parantaa. Nytpä juohtui vanhuksen mieleen, että heillä ulkona oli lihava hanhi, joka elätettiin köyhän talon yövartiana. Kas tämäpä oli vielä Olympolaisten kunniaksi uhrattava ja paistettava.
Saatuansa Filemoniltakin myöntäväisen silmänluonnin, riensi Baukis hanhea kiini ottamaan. Mutta tämäpä lienee jotain pahaa aavistanut; sillä pakoon se lähti kuin lähtikin, eikä antaunut ensinkään, vaikka se aina muulloin kuljeskeli ihan vanhusten jaloissa, näin osoittaen olevansa talon kolmantena asukkaana, yhtä arvollisena ja oikeutettuna kuin suinkin muut.
Hanhi pakeni, Baukis perässä. Baukis ajoi ja kiivastui, mutta hanhi kiivastui sekin ja rupesi huutaa kaakottamaan. Vanhus juosta könkötteli ja yritti ojennetuilla käsillänsä hanhea saavuttaa, mutta hanhi siipiänsä räpytteli ja teki tyhjäksi vanhuksen voimattomat ponnistukset. Vihdoin hanhi kyllästyi tähän, mielestänsä luultavasti joutavaan, leikkiin ja haki viimein raolle jääneen oven kautta suojaa itse jumalien jalkain juuressa.
Hymysuin katsellen takaa-ajavan vanhuksen kiihkoa päättivät jumalat, että hanhen henki oli säästettävä.
Vieraat nyt nousivat, läksivät mökistä ulos ja käskivät vanhusten heitä seurata. Matka piti ylös vuorelle. Jumalat eivät olleet inhimillistä muotoaan päältänsä riisuneet, vaan ainoastaan vartalojansa majesteetillisemmiksi kohottaneet ja verhonneet kasvonsa sekä hartionsa olympolaisella kirkkaudella, niin että laaksosta näkijät taisivat tuntea heidät kuolemattomiksi olennoiksi.
Kunnioituksesta ja pelvosta vapisten seurasivat heidän jälkiänsä vanhukset, hoipertelevilla askeleilla, kumpikin sauvan nojassa.
Kun jumalat olivat vuoren kukkulalle saapuneet ja Baukis ja Filemoni vähän matkaa heistä jääneet, käskivät he näiden katsella taaksensa. Vanhukset kääntyivät ja näkivät nyt hämmästyneinä koko seudun järveksi muuttuneen, ainoastaan heidän pieni majansa oli jälellä.
Tämän hävityksen olivat jumalat matkaan saattaneet rangaistaksensa ihmisiä heidän pahasta elämästään sekä kovuudestaan vieraita vastaan, he kun eivät kestillisyyttä ensinkään harjoittaneet, vaan eleskelivät rikkauden ja ylellisyyden itsekkäissä nautinnoissa.
Vanhukset seisoivat yhä vielä katsellen seudun ihmeellistä muutosta sekä surkutellen naapuriensa äkkinäistä surmaa, kun heidän silmäinsä edessä tapahtui uusi ihme.
Kas, tuo alhainen hökkeli, joka oli niin ahdas, että siellä töin tuskin toimeen tultiin, se laajentuu nyt laajentumistansa ja muuttuupi. Harmaat hakkaamattomat kivet, joittenka päällä seinät muka olivat seisoneet, ne ovatkin jo muuttuneet kauniiksi perustukseksi, josta kalliit seinät nousevat korkealle ilmaan; matala ovi, josta ei kumartamatta päästy sisään, muuttuu väljäksi korkeaksi portaaliksi, jota kaunistaa ihanat kuvaelmat; niiden noja-seivästen ja tukeiden sijaan, joiden avulla huone oli pystyssä pysynyt, kohoaa rivi komeita marmori-pylväitä, joittenka latvoihin nyt mukavasti nojaupi ulkoneva katto eikä tämä katto enään ole oljilla peitetty; katso, kellertäväiset korret alkavat muuttua ruskon-rusottavaksi ja pianpa hohtaa koko katto kullan loisteesta.
Alhaisen hökkelin asemesta oli noussut korkea jumalain temppeli.
Kummastuksesta äänettöminä seisoivat vanhukset, uutta ihmettä ihmetellen, uutta ihanne-rakennusta ihaellen. Tästä heidät herätti korkeat jumalat, jotka heitä nyt puhuttelivat ja sanoivat: "Teidän jumalanpelkonne ja hurskautenne on tänään tullut silmäimme eteen, anokaatte nyt mitä tahdotte, niin on se teille palkinnoksi toteuntuva".
Filemoni ja Baukis pitivät hetken neuvottelua. Jos heidän vanha asuntonsa vielä olisi ollut olemassa, niin varmaan olisivat pyytäneet päästä sinne takaisin, jossa olivat tottuneet elämätänsä hiljaisuudessa eleskelemään. Mutta nyt oli se muuttunut. Kuitenkaan eivät raskineet asuntopaikkaansa jättää. Filemoni esitti sentähden molempain puolesta heidän hartahimpana toivotuksenaan että saisivat jumalia yhä palvella heidän temppelissään ja vartijoina vartioida pyhää paikkaa, ja että he niinkuin aina olivat sovussa eläneet elämänsä yhdessä, myöskin saisivat yhdessä kuolla, niin ett'ei toisen tarvitsisi nähdä toisen hautaa.
Tämä heidän anomuksensa myönnettiinkin ja kävi paikalla toteen. He pysyivät uuden temppelin vartijoina elämänsä loppuun saakka.
Myöskin heidän toivotuksensa toinen puoli, ett'ei heidän, näet, tarvitsisi toinen toisensa hautaa nähdä, kävi sekin ihmeellisesti toteen. Sillä eräänä päivänä, kun he, väsyneinä iästä ja vanhuudesta, olivat pyhästä temppelistä astuneet ulos temppelin edustalle, missä vielä viipyi se ihmisjoukko, joka kaukaa oli tullut uhrilahjoja korkeille jumaloille kantamaan, ja vanhukset näille rupesivat kertomaan temppelin ja paikkakunnan menneistä ajoista, — niin Baukis yht'äkkiä näki lehtiä puhkeavan Filemonista ja Filemoni niinikään Baukiista, ihan kuin versoilevasta vesasta, ja pianpa peitti lehtevä latva heidän kasvonsa. "Jää hyvästi, rakas, ystäväni!" oli ainoa, mitä ehtivät toinen toisellensa virkata; seuraavassa tuokiossa he jo olivatkin muuttuneet; Filemoni vahvaksi tammeksi, Baukis kauniiksi lehmuspuuksi.
Näin kävi hurskasten vanhusten.
Uskollisina kuni entisinäkin aikoina seisovat sentähden vielä nytkin tammi ja lehmus toinen toisensa vieressä, ja harvoinpa puhutaan toisesta toistakin mainitsematta.
Ja hyväntahtoisia he ovat niinkuin ennenkin; niin huonoa ja alhaista matkustajaa ei ole, jolle he eivät varjo- ja lehtirikkaassa suojassansa tarjoisi lepoa hänen vaivoistansa sekä virvoitusta päivän helteestä.
Ja tarkkoja sekä järjestystä rakastavia ovat he vielä, niinkuin ihmisinäkin ollessaan. Sen jo huomaat heidän puvustansakin. Sillä joka lehti niinkuin kaikki muutkin ovat ihan tismallansa, kaikki sillä paikalla, missä sen oleman pitää, niin ettei mikään heissä ole sattumalta siellä taikka täällä, niinkuin usein sitä näet muissa puissa, esm. kataja retukassa taikka pukunsa puolesta jokseenkin huolimattomassa leppä-puussa. Senpä tähden ja koska heillä sen lisäksi on aivan kauniin-muotoisia lehtiä, käytetäänkin heitä lehti-käytävien pylväinä puutarhoissa ja esplanadeissa, joissa ei kävisikään laatuun olla huonosti vaatetettuna, siellä kun aina ihmisiä kulkee.
Ja samoin kuin he eläissään kauan kestivät ja palvelivat korkeaan ikään, niin tekevät he nytkin, sillä niitä ei ole, jotka tulevat vanhemmiksi tai ovat heitä kestävämmät. Ja niinkuin he ennen toisiansa rakastivat vanhuuden päiviin saakka, niin he nytkin, ystävällisesti seisoen toistensa vieressä, kaikella säädyllisyydellä avaavat sylinsä toinen toisellensa.
Sisältö:
I. Tettinki eli Heinäsirkka………. 1.
II. Heliotropi eli Päivänkukka……. 7.
III. Hyacintti………………….. 13.
IV. Syrinx eli Paimenpilli……….. 17.
V. Arakne eli Hämähäkki………….. 22.
VI. Alkeste…………………….. 29.
VII. Ekho elikkä Kaiku…………… 35.
VIII. Narcissi………………….. 39.
IX. Filomela eli Satakieli……….. 46.
X. Heliadit eli Merenkulta……….. 51.
XI. Kypressi……………………. 55.
XII. Bitoni ja Kleobis…………… 59.
XIII. Kaarne ja Vares……………. 63.
XIV. Orioni eli Kalevanmiekka…….. 70.
XV. Tammi ja Lehmus……………… 76.