NURMEN KUNNIANPÄIVÄ.
1500 m. juaksu.
Torstai oli Nurmen suuri päivä. Silloo suaritettihin 1,500 ja 5,000 meeterin juaksujen loppukilpaalut.
Alkukarsinnoos olivat suamalaaset näyttänhet, mistä maasta pitkänmatkan juaksijat on kotoosi. Meill' oli suurin sallittu osanottajamäärä 1,500 meeterin matkalla, 4 miästä, ja joka sorkka niistä pääsi helpolla loppuotteluhu. Ne olivat Nurmi, Luoman-Jaska Härmästä, Peussa ja Liewendahl. Olivat koittanhet jokahine säästää ittiänsä alkukilpaaluus, eiväkkä yrittänhekkää voittaa eräänsä. Luamaki koikkalehtii häntäpääs alkumatkasta, mutta silmä oli kovana, mihnä toiset menöö. Loppupualella vasta jenkkas ittensä ensimääsen miähen perhän ja ku tämä otti kovan loppukirin (luuli vissihin, jotta Luama, joll' oli peljätty suamalaane paita, tiätysti juaksoo lopus sivuutte) — niin Luamakos vai hiljenti vauhtia ja vilkaasi taaksensa, mihnä asti kolmas miäs tuloo. Ja se tulikin jo aika likillä ja kovaa vauhtia.
Mua jo rupes hirmuttamhan, jotta mitäs jos ei tua Luama näjekkää, jotta sen kolmannen miähen peräs on heti viälä neljäski. Niillä oli kova vauhti ja aina vai sauttivat Luamaa lopus.
En kärsiny enempää, hyppäsin pystyhyn, taoon nyrkkiä penkkihi ja huurin jotta:
— Paina, paina helkutis Luama! Ne voi pyhkästä sivuuttes lopus ja mitäs silloo Härmäs sanotaas, johna sua on niin hiarottu?!
Mutta se vai hölkötteli, kattoo taansa ja toiset oli heti kintuulla.
— Jos perhanan poika viälä siinä taakses töllistellessäs kaarut, nii appa jee sua kotias tulemasta. — Eks sä pääse siinä! — karjuun mä ja heristin molempia nyrkkiä vooron perähän n'otta aina oli yks pystys.
No siitä se vissihi havaatti jotta vaara on likillä ja lippas vähä äkkiä viimeeset pari syltä. —
— Tanan poika! — pääsi multa ku retkahrin takaasi penkille ja sylkääsin häjyn syljen. — Tuallaasta peliä ei pitäisi tehrä, jotta sivullistaki rupiaa pyärryttämhän!
Se Mikkola, urheelijaan treenari, oli antanu niille sellaaset kovat ohjeet, jotta suamalaasten pitää pysyä alkumatkas aina hännäs ja vasta viimmeesillä kiarroksilla kiristää ohitte. Ja sitä käskyä nourattivat meirän poijat niin hävittömän kylmästi, jotta me jokka olimma maksanehet suuret rahat tännetulosta, olimma aivan raivostuksis. Meirän piti huutaa ja yllyttää niitä häntäpään poikia n'otta kurkkua karvasteli ja käret väsyy, ku ei jaksanu enää huutaa.
Mutta kaikkihin kylmin poika oli alkukilpaalus kumminki se ahvenanmaalaane Liewendahl. Se mennä köpötteli aiva möllinä ja jäi kans kaikista muista. Mä jo manasin Pihkalalle jotta:
— Tua affenalaane on kavaltaja, sen näköö selvästi, että se meinaa oikee tingillä häväästä suamalaasen olympiapairan. — — Ensimmääne miäs on ainaki 200 metriä erellä ja tua tuhannen löntys mennä pökkööttää ku kana paleltunehilla varpahilla!
Pihkala sanoo jotta:
— Sill' on kova sisu! — ainaki Mikkola on niin sanonu.
— No tuas ei auta enää sisukaa! — ähyyn mä.
— Ist der auch ein Finne? (onko tua kans suamalaane) — kysyy se espanjalaane mun takaani ja viisaa sitä Liiventaalia, joka pomppii kaikkihin viimmeesenä.
— Noo, mister, that is no Finnich, that is one stour skiit — (Äää, ei tua oo suamalaane, s'oon suuri — —.)
— Wat ju sej??! — penäs se spanjalaane. —
Mun piti ruveta siinä seliittämhän sille kesken kaiken jotta:
— Se Liiventaal on Affenanmaalta kotoosin ja se on aiva eri valtakunta
— »Öölanti».
— Aa-aa sii-sii, luk thea — rupes se panjalaane huuthon ja ku mä kattoon, niin tua syätävän Liiventaali oli heränny ja mennä paasas ku hevoone. Se ajoo yhrellä kiarroksella kaukaa takaa aina vai toisten sivuutte. Viimmeesellä suaralla se oli neljäs ja tuskin 10 meeteriä maalista painoo kolmannen miähen rinnalle.
— Sivuu sivuu — huurin mä.
Mutta ei! Siihen toppas ja viäres vai juaksi. Toinen pisteli hampahat irvis ku ompelukones ja Liiventaali aivan tasarinnan sen kans. Vasta justhin rajaviivalla lykkäs varpahansa erelle. Ja tuli kolmanneksi ja pääsi loppukilpaaluhu.
Niinku Mikkola oli määränny.
Mun piti silloo heti kääntyä sen espanjalaasen Iehtimiähen pualehe ja oikaasta, jottei se vai Espanjahan sähköötä vääri. Seliitin jotta:
— Thät töört is Liivental, hii is Finnish, oolrait (jotta kyllä tua
Liiventaali on sittekki suamalaane)!
— Ooooh! — honotti spanjuuri.
— Jäääs!! — kiljuun mä vastahan.
Ku sitte loppukilpaalu aikoo ja 12 parasta miästä tuli kentälle, meni jännityksen kohina läpi koko statioonin väen. Siin' oli kahrestatoista parhaasta miähestä 4 suamalaasta, se on kolmas osa koko joukosta. Se herätti jo sinänsä suurta huamiota ja ihastusta kattojis.
— »Finne, finne»? — kuuluu joka taholta ja meillä, suamalaasilla lehtimiähillä oli täysi tyä osootella ja näytellä tarkasti kuka nuasta neljästä suomalaasesta mikin on.
Ruattin Viire ei ottanu osaa tähänkään kilpaaluhu, vaikka oli ilmootettu. Se tiäsi sen turhaksi. Me emmä kyllä toivonehekkaa muuta palkintua ku ensimmäästä ku Ritola ei menny tälle matkalle. Viarasmaalaasista oli enklantilaane Stallard peljätyyn, vaikkei meihin päässy epäälystäkää siitä, jottei Nurmi voita.
Ensi kiarrokselie lähti joukko heti täyttä vauhtia. Johtohon meni Stallard ja Lowe, molemmat enklantilaasia. Nurmi jättäytyy aluus vähä jälkehe ja sivulle jottei sen kallisarvoosia kinttuja kukaa piikkikengillä tramppaasi. Ja kyllä mä luulen, jotta syytä oliki varjella koipensa. Ku sitte pualikiarrokses jo oli selvä järjestys, loikkas Nurmi ethen ja lähti viämhän leikkispäältä joukkua oikee aika polkkaa. Parhaat ponkiivat peräs ja eikähän sillä Nurmella ollukki siinä sellaane meininki, jotta saa irti ja perähänsä joukosta parahat miähet, jotta tiätää pitää varansa.
Ensimmääsellä kiarroksella (500 m.) oli jo tullu n. 20 m. kaula etujoukon ja loppusakin välille. Nurmi johti ja ku viivalle tuli, nii kattoo kellua kourasnansa, paljoko meni ensi kiarroksella. — Ihmiset taputtivat käsiä ja hurrasivat. — Toisena oli amerikkalaane Watsoni, sitte sveitsilääne Scharer. Muut suamalaaset olivat aivan häntäjoukkona. Niiren erellä meni enklantilaasia ja franskälaasia. Niin kuluu kiarros kiarroksen perhän. Nurmi kiristää viimmeesellä kiarroksella ja jättää amerikkalaasta, tehren n. 10 m. kaulan, joka aina vai lisääntyy viimmeesellä suaralla. Mutta muut meirän miähet, ne seurasivat Mikkolan taktiikkaa ja pysyttelivät aivan hännäs, ja sinne jäiväkki, sillä toisekki kirivät lopus minkä jaksoovat. En tiärä heittikhän Luama aiva lossiksi, mutta viimmeesenä se tulla lompsii eikä näyttäny erityystä kiirusta pitävänkää.
Vaikka ku toren sanoo, nii kyllä mä tykkäsin, jotta niillä ulkolaasilla oli sellaane totine ja tuima meno, jottei siinä meirän poijista muut ku Nurmi pärjännykkää. Mutta Nurmi taas oli niin ylivoimaane jottei sitä pystyny kukaa eres ahristamhankaa ja sitä varte se ei erityystä aikaa yrittänykkää. Kattoo vain, jotta tuli ensimmääteksi ja toi maalle kultametallin, jos olis hätä ollu, olis Nurmi vissisti voinu toistakymmentä sekunttia parantaakki. Nyt se säästi vain ittiänsä 5,000 metrin juaksua varte, johna sen oli puhet kans ottaa ensi palkinto.
Kun Nurmi voitti 1500 m., nostimma me suamalaaset aika metakan ja hurrasimma, jotta statiooni kaikuu. Kohta kans nousi komja Suamen lippu voitonsalkoho ja soittokunta pelas Maamme-laulua, johna se jo oli aikalailla parantunu, ku oli saanu niin usee harjootella. Se meni jo oikee ratihinsa.
— Ja taas tunnin päästä saatta pillipiiparit vetää samaa nuattia — huikkasin mä, vaikka Pihkala koitti sanua jotta:
— Ei sitä tiärä sanua.
— No tiätää sen!
— Ja vaikka ny tiätääski, nii ei saisi etukäthen sanua! — motkotti
Pihkala, joka kaikesta aina oli muka epävarma.
— Lyärhän vetua, jotta Nurmi voittaa, — ehrootin Pihkalalle.
— Em mä ny vetua — —
— No mitäs sitte! — —
1,500 ja 5,000 metrin loppukilpaalujen välill' oli vain yks tiima aikaa, n'otta siin' oli Nurmella kova urakka saara ittensä sillä välillä hiarotuksi ja kuntoho. Ku s'oli 1,500 voittanu ja valokuvaajajoukko juaksi kaappiinensa sen peräs pitkin kenttää veivaten konehiansa erestä ja takaa, huitoo Nurmi vai housuullansa ympäriinsä jotta:
— Menkää hiithen siitä masiinoonenna, ei mull' oo ny aikaa — —.
Mutta ku se istuu maaha ja veti pöksyjä koipihi, nii siinä oli jo valokuvaajia toistakymmentä, jokka eri pualilta knäppiivät kuvia jotta knapsuu. — Heti ku Nurmi sai housut jalkoohi, lähti se juaksemhan pois kentältä hiarottavaksi.
Vaikkei se 1,500 metrin juaksu ollukkaa nii kova, jotta Nurmen olis pitäny kaikkensa pusertaa, nii oli se kumminki sellaane prässi, jotta eri miästä siinä tarvithan, joka pystyy tiiman päästä lähtemhän taas 5,000 meeterin matkalle, ku on uuret ja levännehet miähet vastas.
Nurmen aika oli 3,53,6.
5,000 m. juaksu.
Loppuotteluhu täski lais oli pääsny vai 12 parasta miästä. Niistä oli taas 4 suamalaasta: Nurmi, Ritola, Seppälä ja Rastas. — Komia joukko!
Nyt tuli kentälle jo se Ruattin Viireki. S'oon vähäläntä luiseva poika, joll'on rintakehä aika vankka ja hyvin muarostunehet sääret. Nurmi ja Ritola ovat molemmat sitä pirempiä. Se oli säästäny ittiänsä justihin tätä kilpaalua varte ja varmaa oli, jotta nyt se oli päättäny panna kaikkensa voittaaksensa eres tämän kilpaalun ja samalla yhren kultametallin Ruattille, jok' on antanu sille hyvän opettajan paikan. —
Oli siinä joukos yks jäppikin, jaapanilaane Okazaki, joka alkukilpaalus osoottautuu olovan aika lailla hyvä juaksija. Mutta meill' oli Nurmi ja jos se klikkaas, nii kyllä Ritola lopusta hualen pitää. Ruattalaaset ja Viire olivat laskenehet, jottei Nurmesta oo enää täs juaksus täyttä vastusta, mutta sepäs nähtihin. Ku Nurmi tuli taas kentälle tunnin perästä, 1,500 meeterin voiton jälkehen, oli se ku uusi poika. Verrytteli kinttujansa, truiskii piäniä juaksuja raralla ja näytti olevan hyvällä humöörillä. Kovin on se Nurmi oma ittensä. Ei välitä kestää mitää, on vain omihin oloohinsa ja valmistautuu otteluhun niinku ei ketää olsi päältä kattomaskaa.
Ku laukaus pamahti, lähti juaksijajoukko yhtenä parvena matkahan, ja Viire pyrähytti heti toisten erelle johtoho. Mutta sen kintuulle asettuu kohta Ritola. Puali kiarrosta mentihi yhtenä rytynä, mutta sitte saatihin jo jonkilaanen järjestys syntymhän vaikka toisia pomppii viälä vähä sivuulla ja koitti saara ittellensä rakua rivis. Viire johti ensi kiarroksen hyvää kyyttiä ja oli totisen näkööne. Ei kattellu sivuulle, painoo vaa suaraa ja kovaa ethenpäin. Ritola lippas peräs ja katteli taaksensa, mihnä Nurmi on. Se oli jääny vähä jälkehen Seppälän kans, jota se veti joukosnansa. Rastas oli asettunu hännille, ja tuli kolmantena miähenä perästä lukien.
Toisella kiarroksella Viire teki kaulaa jonkun metrin, mutta Ritola seuras kantapäillä rauhallisen ja iloose näköösenä. Sitten tuli kolme viarasmaalaasta välis ja Nurmi vasta kuurentena. Mutta s'oli saanu jo vissihän puhutuksi asiat selviksi Seppälän kans, koska se näytti nyäkkäävän päällä ja sanovan hyvästit. Sitten pyrähytti nätisti kahren miähen ohi ja hyssytteli neljäntenä.
Kolmannella kiarroksella kulki parivaljakko Viire ja Ritola tasaasta tahtia erellä. Sitte yks franskalaane ja Nurmi. Kolme viarasta oli taas välis ja sitte Seppälä. Ja Rastas mölli —.
Pitkälläsivulla Nurmi kumminki jo astoo franskalaasen paitti ja juaksoo helposti Viiren ja Ritolan kiinni. Ritola kääntyy kattomhan, nyäkkää ja näyttää sanovan — Terve terve.
Viire kuuli piaksun fläiskehen ja tiäsi, jotta siältä se nyt tuli Nurmen-Paavo sakkihi, muttei käännäkkää päätä. Painaa vai tasaasta tahtia.
Neljäs kiarros menöö hianua hölkkää. Viire, Ritola, Nurmi vinos rintamas n. 50 metriä toisten erellä. Sitte tuloo franskalaane ja Seppälä, joka on ruvennu kiristämhän ja jättäny häntäsakin. — Joka kiarroksella katteloo Nurmi kelluansa, onko vauhti parhullaane.
Viires kiarros menöö samalla lailla: Viire johros, Ritola ja Nurmi nyt peräjulkkaa takana. Franskalaane on neljäntenä miähenä vähä saavuttanu. Ero on n. 40 m. Seppälä on viires ja viarahia kantapäillä.
Kun kuures kiarros alkaa on etujoukko n. 70 m. erellä ja Viire aina vai johros. Mutta sitte kattoo Paavo kellua ja tykkäs vissihin jotta täs rupiaa nukuttamhan — ja äkkiää loikkas Viiren erelle.
Viiren naama ei muutu, pitää vai entistä vauhtia. Nyt on Viire »pussis»: Nurmi erellä, eikä päästä ohi, ja Ritola kantapäillä. Mahtoo siinä tuntua olo vähä ahtahalta. — Seppälä teköö — peijakkahan poika! — typeryyren, rupiaa kiristämhän ittiänsä etujoukkohon päin ja kuluttaa voimia. —
Nurmen ja Ritolan juaksu Viiren kans oli taktiikkapeliä.
Näki heti aluusta, jotta Ritola oli saanu tehtäväksensä vartioora
Viireä ja jos suinkin pumpata se kuivihin. Ja muistaa nitistää lopus.
Nyt kuljettivat Nurmi ja Ritola sitä keskellänsä hermostuttaaksensa. Jos Viire yrittääs päästä siitä välistä pois, niin silloo Ritola painaa sen peräs ja ohitte ja koittaas viärä sitä liika kovaa vauhtia hetken matkaa. Nurmi tulis sitte peräs ja ku kattoos Ritolan kylläksi Viireä hyppööttänhen, niin lähtis itte johtoho — ja Ritola sais tulla peräs ja huilata kantapäillä.
Mutta Viire haistoo vissihin palanehen käryn; se ei lähtenykkää karkuhu, antaa mennä vain kaikes rauhas, siinä välis omaa tahtiansa.
— Ääh perttana! — ähyymmä me suamalaaset, ku ei tua Viire mennykkää vipuhun.
Nurmi ja Ritola näyttäävät keskustelovan mitä sille nyt olis tehtävä.
— Truiskaa koittaa sä Ritola siältä takaa yhtäkkiää ohitte, jos se lähtis sun perähäs — kehootti Nurmi Ja Ritola lähti aika kyytiä painamhan molempien sivuu.
Nurmi mennä julkuttaa hiljoollensa ja orottaa, jotta Viire lähtis nyt perähän.
Viireki katteloo, jotta mitä tämä oikee on, mutta hoksaakin, jotta s'oon jutku — eikä lähre Ritolan perhän ittiänsä tappamhan.
Nurmi näyttää funteeraavan. Viimmee kattoo kelluansa ja tuumaa jotta:
— Jää siihen sitte! — ja lähti Ritolan sakkihi.
Mutta Viire näytti pelkäävän jotta suamalaasill' oli vissihin taas jokin petkutus miäles, eikä parantanu vauhtiansa.
— Tuanne se ny jäi! — sanoo Nurmi ku sai Ritolan kiinni.
— Olkohon siälä sitte — tuumas Ritola. — Pannahan viälä vähä vauhtia päälle, jotta saarahan kaulaa enämpi. Saa nährä, mitä se siitä tykkää.
Poijat pistivät piäneksi hyssyksi ja kattoovat hetken päästä taaksensa, jotta lisääkö se Viire kinttuvilkettänsä. Mutta ku ei näyttäny vastaavan, nii rupesivat Nurmi ja Ritola painelemhan vain tavallista harjootusmarssia.
Viire rupes nyt aina vai jäämhän.
Seppälä oli neljäntenä ja yks amerikkalaane oli ponkinu jälkijoukosta muiren sivuu Seppälän kantapäille.
Seittämättä kiarrosta johtaa aina vai Nurmi, Ritola takanansa. Viire jäi hiljoollensa, ja katteli taaksensa, kuinka kaukana on perästulija. Se oli Seppälä, mutta väliä oli satakunta metriä.
Ku kahreksas kiarros alkoo oli Viire jääny n. 25 m. etujoukosta. Seppälä oli siitä 100 m., amerikkalaane, jok' oli sen viäres oli sitkiä poika ja ajeli friipiletillä Seppälän sivulla.
Yhreksännellä kiarroksella on Viire jäänny viälä aika lailla. Erua on nyt n. 50 m. — Mutta Seppälä on aina vai saman 100 meeterin pääs Viirestä. Seppälä teki sisulla tyätä. Se yritti päästä irti amerikkalaasesta, kiristää ja saakin erua syntymhän n'otta kaula Viirehen päin hiljoolleensa lyheni. — Nurmikin kiristi ja jätti Ritolaa n. 10 m.
Mutta kun viimmeene kiarros alkoo, pinnisti Ritola takaasi Nurmen kintuulle jotta:
— Äläs poika jätä! — ja niin menövät lujaa vauhtia koko viimmeesen ympäryksen.
Maalihin tulivat komjalla loppuspurtilla, Nurmi n. pualitoista metriä ennen Ritolaa. —
Viire jäi viälä viimmeeselläki kiarroksella. Ero oli maalis ainaki 100 m.
Seppälä tappeli kovan koitoksen amerikkalaasen Romig'in kans, mutta loppukiris näytti amerikkalaane, että on niillä muillaki sisua ku suamalaasilla ja painoo varmasti ohi, vaikka Seppälä pani kaikkensa. Näki, jotta jalaat kangistuu eiväkkä totellehet poijan tahtua ja yritystä. Rastas oli kuitti miäs viimeesen erellisellä kiarroksella ja lopetti.
Nurmen aika oli 14 min. 31,2 sek. uusi olympiaennätys. Toinen oli
Ritola 1 1/2 m. jäljes, kolmas Viire Ruatti 100 m. jäljes, 4 Romig
Amerikka 120 m. jäljes, Seppälä viires n. 150 m.
Nyt se oli tehty, jot'eivät ruattalaaset ollehet uskonhet, jotta Nurmi veis Viireltä molemmat kultamitallit samana päivänä. Ja kaiken hyvän päällisiksi otti Ritola ruattalaasilta pois viälä hopiametallinkin, josta ne olivat ollehet aivan vissiä, jotta sen Viire ny ainakin tuo.
Ja vähältä piti jos Ruatti sai kupariakaa, sitä kolmatta palkintua, sillä amerikkalaane pani hirmukirin lopus ja vain Viiren etumatka pelasti sen häviöltä.
Se oli Nurmen loiston päivä ja kovasti me suamalaaset hurrasimma ku liput tankoohi verettihin, ja kyllä vai kannattikin sellaasesta kaksoosvoitosta. Ruattiki näki nyt lippunsa kunniapaikalla, siälä johna Suamen lippua oli joka päivä heiluteltu, mutta se oli vai piäni nästyyki suuren Suamen lipun varjos ja vasimella pualella.
Nii komeeta voittoja ku ne oliki, nii ei ne yhtää jännittänehet, sillä Nurmi ja Ritola olivat ylivoimaasia ja leikkiivät Viiren kans ku kissa hiireellä. Oli yks koiranleuka sitte sanonukki Viirelle jotta:
— Jos olsit kotonas pysyny, nii olsit sinäki saanu yhren kultametallin — —.