SE 10,000 MURTOMAAJUAKSU.
Kovasti sitä piti huutaa ja karjua näis Pariisin kisoos ennenku voitot Suamehen tuli, mutta se 10,000 murtomaajuaksu meinas tehrä meistä sivuullisista joka äijästä hullun.
Se oli sinä samana kuumana lauantakipäivänä, ku aurinko paahtaa mollotti n'otta tukka pääs kärventyy. Yli 50 astetta oli kuumaa! S'oon poijat jo sellaasta hitsiä, jotta siinä pakkaa tällääset tukevammat tuffat liimooksista hajota. Vesi juaksi nenänpäästä ku räystähästä keväällä ja hikiä piti naamasta pyhkiä kouralla ku napolla vai. Jos en perttana viä olsi juanu olutta nii sankoo-kaupalla jä syänny raaroosia n'otta partakarvat jääs, nii sinne olsin tainnu sulaa jonnekki statioonin porttipiälehe rasvalammikoksi, n'ottei olsi jääny ku lätkälakkini lätäkköhö seilaamahan — —
Jo kentälle tulles me tuumaalimma jotta:
— Saas nährä, kuinka meirän poijat pärjää tällääses pätsis — — Ei suinkhan tätä kestä muut ku mustat Afrikan neekerit, joill' on kaksinkertaaset pääkuaret.
Siinä suaritettihin ennen sitä murtomaalle lähtyä kolmiloikkausta ja muita pomppimisia, ja silloo jo rupes ihmisiä kuuppimhan ja pökörtymhän penkiille siälä täälä. Niitä kuljetettihin käsikynkästä ja kannettihin paariilla sairashuanehishi ku raatoja ainaki. Siälä niitä sitte virvooteltihin henkihi ja hoirettihin parhaalla lailla.
Mun reisukampraatilleni, Mösjöö-Tommilallekki sattuu sellaane auringonpistos. Se viäthin kans statioonin sairashuaneshen aiva pleikinä poikana n'otta silmät väärinpuolin pääs. Entisest' oli siinä jo konjakkia kyllä sisällä, mutta lisää kaarettihin viälä. Sitä rupes hoitamhan siälä sairaalas yks nii korja sairaanhoitajatar-nunna, n'otta mä manasin vähä katkerasti tätä moukkamaasen tervestä kalluani johk'ei pysty auringonpistoksekkaa niinku muihin ihmisihi.
Mösjöö sanoo, jotta s'oli ollu nii korja ja hellä hoitaja, jotta häntä itketti aiva oikohonsa ja aina vai pyyti sitä kääntämhän ittiänsä ja silittämhän päätä. Silmät oli ollehet ku taivahalla tähret ja varsi ku elämänlanka. Eikä s'ollu ollu kovin kranttukaa.
Sen flikan ansiota s'oli aiva ku Mösjöö parantuu niin nopiaa, jotta ku tohturi tuli hetken päästä kattomhan, kuinka Mösjöö voii, nii justihin näki, ku Mösjöö huulet pitkällä meinas jotaki sanua sille sulooselle hoitajattarelle — —
Niin oli poika-parka äkkiää parannu, jotta ku tohtori tuli, nii se kuskas Mösjöön heti tervesnä pihalle. Kyllä Mösjöö kiärteli ja kaarteli viälä kauan aikaa sen sairastuvan portilla ja meinas viälä monta kertaa pyärtyäkki, jott' olis päässy takaasi, muttei tohtinu. Tohtori olis kumminki heti tuntenu ja ajanu pellolle.
Niin no, mutta ei sitä kukaan osannu arvata, ku miähet asettuuvat lähtöviivalle, jotta siitä sellaane kauhia kamppaalu tulis siitä murtomaasta, n'otta neljästäkymmenestä miähestä ei perille päässy ku 15. Ja niistäki pualet pyärtyy kentälle n'otteivät omin voimin housuja jalkahansa saanehet.
Yhreksän kansakuntaa pani poikiansa taipalehelle. Kolme miästä sai varsinaasesti erustaa yhtä maata, mutta ne kansat, joll' oli värkiis varaa, panivat viälä kolme varamiästäki matkahan. Nämä suuret kansat olivat: Suami, Ameriikka, Enklanti, Franska ja Espanja. Ruattill' oli 5 miästä; Meksikolla, Italialla ja Etelä-Afrikalla kullaki oli vai yks varamiäs.
Meiltä lähti taipalehelle Nurmi, Ritola, Sipilä, Päri (kirjootethan
Berg), Rastas ja se siunattu Liimataasen-Heikki. — Ruattill' oli Viire.
Kun lähtölaukaus paukahti, riuhtaasi Viire ittensä heti johtoho. Toiset trusana peräs. Suamalaaset jättäytyyvät suasista häntäpäähä, mutta Ritola yrittää heti Viiren kintuulle. Siinä pomppii monta poikaa ympärillä eres ja sivuulla, n'ottoikee peljätti, jotta pian tramppaavat meirän poikaan kallihit kroikottimet prisaksi. Nurmi ja toiset suamalaaset eivät hätääle, menöövät vai yhres joukos siinä keskipaikkeella.
Raralla juastihin vain puali kiarrosta ja sitte painuu joukko statioonin portista uloos kiärtämhän murtomaata, joka oli hyvin vaivaloosta. Ei sitä varte, jotta s'olis kovin mäkistä ollu, mutta maa oli pehmiää ja raskasta juasta. Siin' oli piäntä piikkistä puskikkua ja vähä louhikkoaki, mutta läkähyttävä kuumuus oli kumminki kaikista pahinta.
Pian oli kärkijoukko selvä; siin' oli Viire, Ritola ja Nurmi, jokka tiätä näyttivät ja olivat ensimmääses kontrollipaikas n. 100 m. toisia erellä. Sitte tuli jokin Benham, ruattalaane Bergström, enklantilaane Harper, amerkk. Johnson, ruattal. Tureson, jokin Ebeling, Booth, Andia, sitte Sipilä ja Berg ja koko loppuroikka paitti ne, jokka jo ensimmääsillä kilomeeteriillä rupesivat hoippumhan ja kuuppimhan.
Toiselle asemalle tulivat Nurmi ja Ritola esti. N'oli jättänhet Viireä n. 50 m. — Sitte tuli jo Sipilä, joka sisulla pinnii kiinni Viireä ja oli siitä 50 m. pääs. Sen peräs oli se Johnsoni 10 m. pääs, ja siitä 25 m. Turesoni. —
Tällä välillä oli Rastas juassu liika lujaa ja yrittäny pitää Viireä näkyvis, mutta sai auringonpiston ja uupuu tiän viärehe pualimatkas. Se oli meirän miähistä ensimmääne, mutta muita kansoja oli kuuppinu jo kosolta. Sinne lyyhistyy monet Rastahan erellä ollehekki niinku amerikk. Booth, yks franskalaane, ruattalaane Ebeling. Rastas oli kuulemma yrittäny päästä ruattalaasen Turesonin sivuu ja siinä vetäny liiaksi. Sivuu oliki päässy, mutta silloo kans mailma mustuu ja voimat petti, hoippuu sinne tänne ja viimmee lysähti. Kerrottiin jotta Turesoni oli koittanu auttaa Rastasta kaatumasta (kaunis teko kiistaveikolle!), mutta itteki oli niin kuitti poika jotta kuuppas viärehe. Siihe jäivät tiarottomina makaamahan. Kaikkensa pani kumpikin isänmaansa ja kansansa pualesta.
Mutta Sipilä on meillä kolmas miäs!
Se päätti tehrä hurjan tyän: lyärä kolmantena suamalaasena Viire ja sitä varte se kiristi aina vai menuansa. Välimatka lyhenöö askel askelehelta, ei oo enää ku parikymmentä meeteriä. Hammasta purren painaa sisukas Sipilä polttavas auringos, hiki valuu virtana, ja päätä polttaa armotoon aurinko. Tuntoo pahoonvointia, mutta sisu ei anna perähän. Pitää painaa! — — — ja Sipilä vetää sisulla. Jo on kantapäillä — — viälä vähä — — jo on takana — — ja nyt ohi!
Ohi pääsi, Viire oli takana, mutta sitte — — —
Rupiaa pyärryttämhän, horjuttaa — ja mailma sumenoo ja korvis humajaa. Ei kestä jalaat enää, sivhun vetää ja siihe tuupertuu poika, joka pani kaikkensa Suamen voiton erestä. —
Ei ollu enää jos kilometri jälellä tnaalihi — — —.
Mutta loppu on Viirekin. Jaksoo, hoippuu viälä jonkin meeterin sekin, sitte kaatuu, eikä enää nouse — —
Kerrottihin jäliistäpäin, jotta Viire houraali ja luuli kualevansa. Oli sanonu jotta:
— Nyt on loppu, ei tarvitte enää juasta, minä kualen — —
Sipiläki tunnusti jotta seki luuli kualevansa, ku jalaat kangistuuvat ja outo kylmyyren väristys kulki rumihis.
Mutta se mitä kerrottihin Sipilästä heti kilpaalujen jälkihin, oli kumminkin kaikkihin kauniinta ja kuvaavinta suamalaasten sisulle ja lujalle velvollisuurentunnolle, jolla joka poika pani kaikkensa saaraksensa voiton kansallensa. Kerrottihin, jotta Sipilä tiäsi olevansa kolmas suamalaane järjestykses ja kun se uupuu eikä enää ylhä päässy, nii sisulla piteli ittiänsä niin paljo järjillä, jotta orotti, koska seuraava suamalaane tulis. Ajatelkaa sellaasta sankarillista tekua, jotta ponnistella pyärtymystä vastahan nii kauan, että kerkiääs seuraavalle miähelle sanua sanottavansa.
Sitte tulikin jo suamalaane. Se oli Liimataanen; lopen väsyny sekin.
Tälle kerrothin Sipilän viimmeesillä voimilla sanonhen:
— Min' olin kolmas miäs, nyt pitää sun päästä perille asti!
Ja sitte vasta meni Sipilä tiarottomaksi.
Liimataane tiäsi nyt olovansa kolmas miäs ja että kaikki riippuu hänestä. Ja hän teki mitä ihminen voi. Ei ollu enää pitkää matkaa kentälle, mutta se oli raskahin taival, sillä Liimataane oli kans auringonpoltosta melkeen pyärryksis.
Mutta askel sujuu ja matka lyhenöö. Erellä hoippuu miähiä ja toisia kaatuuloo tiäpuolehen. Siinä makas Viirekin voihkien sivulla ihmisiä ympärillä, mutta Heikki painaa sisulla ja ajaa viälä monen ohi. Tuas on statioonin portti, siitä sisälle! Ihmiset huutaavat ja huitoovat. — —
Me lehtimiähet siälä lehterillä olimma ollu sialunpiinas ja tuskas, koska tuloo kolmas suamalaane?
Nurmi tuli esti, paljo ennen muita, näytti väsyneheltä, mutta yksin tuli eikä kantapäillä ollu ketää. Komjasti juaksi loppuviivalle —
Me huurimma ja hurrasimma, mutta sitte kuluu aikaa, eikä seuraavia kuulukkaa.
Pitkän tovin jälkehen juaksoo portista toinen miäs.
— Se on suamalaane! — Ritola! Huraa!
Mutta kovin oli Ville väsyny, askel kankia ja harva. Juaksi kumminki helposti maalihi ja nyt oli kaks suamalaasta ensimmääsinä, mutta kolmas — kolmas?
Jo ilmestyy aukkoho kolmas miäs! Me näjemme väärin, luulemma sitä suamalaaseksi ja kohotamme huikian hurraan. —
Mutta se huuto kuali äkkiä — se oliki viaras miäs! — Hoippuen se tuloo maalihi. Mutta sitte!
— Huraa, eläköön! — kajahtaa taas huuto.
— Suamalaane!!!
— Kuka se on?
— Liimataane! — huutaa Pihkala, joka kattoo kiikarilla.
Mutta — — mutta —
Huuto loppuu meiltä taas äkkiää. Juaksuraralla seisoo jokin tiännäyttäjämiäs; sill' oli punaane lippu käres.
Seisoo keskellä rataa ja huitoo Liimataasta kohri sillä punaasella trasulla. Liimataane luuloo, jotta se kiältää tulemasta sinnepäi. Heikki pysähtyy siihe paikkahan ja rupiaa kattelemhan ympärillensä jotta:
— Mihkäpäi täs pitää mennä? —
Ihmiset huutavat ja huitovat kaikki; järjensanaa ei siitä melusta voi käsittää — ja Heikki seisoo ymmällä eikä käsitä, mihkäpäi lähtiä! Me kiljuumma ja karjumma Heikille jotta:
— Paina, paina vai suaraa!!!
Mutta ku se miäs seisoo tuas eres ja huitoo lipullansa — niin Heikki kääntyy ympäri ja lähtöö juaksemhan justhin toisapäi!!
Me taomma nyrkkiä penkkihi, huuramma ja kiljumma — — —
Onneksi seisoo siälä joitaki palkintotuamaria raralla vastas. Ne huutivat ja hosuuvat taas Heikille — ja Heikki ei käsittäny, mihkä kummaha sen pitääs juasta!
Ja sillä aikaa puikkii statioonin portista kentälle muun maan miähiä ku
Vilkkilän kissoja!!!
Ne juaksoovat Heikin sivuutte siinä rytäkäs ja me suamalaaset hypimmä tasapökkää lehterillä, revimmä omia ja toisten hiuksia ku hullut, äääh — —
— Kolme amerikkalaasta yhres klungas! — kähisöö Pihkala.
— Ja tuas miäs! — ja taas miäs! —.
— Heikki, Heikki ääh — — — ulvoomma me kaikki muut.
Mutta sitte Heikki äkkää, jotta tuanne nua muut sittekki juaksoovat ja lähtöö perhän aika kyytiä. Monta miästä siinä pääsi Heikin erelle, mutta nyt painaa Heikki hurjaa vauhtia ja ottaa kiinni karkulaasia ku sataas. Miäs miäheltä pyhkii Heikki sivuu, tuloo viimmeeselle suaralle ja aina vai kiristää.
Me kiljumma kärisevin kurkuun.
— Paina paina Heikki! Paina heikatis — —.
Ja Heikki painaa — —
Nuan 30 metriä maalista pinnistää Ranskan paras miäs hampahat irvis viimmeestä vetuansa ja meirän Heikkimmä näyttää yrittävän ottaa se sisulla kiinni.
— Ja me yllytämmä.
Mutta nuan 20 meeterin pääs maalista oli jokin vanha kalkkiviiva raran poikki ja siinä kummallaki pualella seisoo joitaki toimihenkilöötä. Franskalaane yrittää kaikkensa, mutta justhin siinä viivalla, parinkymmenen meeterin pääs oikiasta maalista, se kaatuu suinpäin pyärtynhenä keskelle rataa.
Heikki luuloo jotta nyt se hyppäs maalihi — ja lopetti juaksunsa kans samalle viivalle!
— Heikki Heikki!!! — karjumma me. — Ei s'oo siinä maali, juakse juakse tuanne toiselle viivalle — — — kuuleksä — Heikki! — — —.
Mutta kaikki karjuuvat ja kiljuuvat mitä kurkusta mahtuu. Amerikkalaaset kiljuuvat omille miähillensä, joit' on siinä kymmenen meeterin pääs tulos.
Enklantilaaset huutavat ku tanatorvet omillensa.
Ja meirän Heikkimmä seisoo siinä, katteloo ja imehtelöö jotta:
— Mikä täs on? — —
Me hypimmä pystyhyn, huiroomma ja huuramma jotta haljeta:
— Juakse, juakse!! Ei s'oo siinä — Heikk'kih!! — Voi sun — meekkö siitä — tuanne tuanne!!
Ja viitomma käsin.
Minä luulin jotta ku mä oikee kaikkeni paan ja karjun tällä vaskihärjän äänelläni, nii eikhän se kuule.
Hyppäsin pystyhyn penkille, huurin n'otta pääni haljeta.
— Ei s'oo siinä, soon tuala, juakse peijakas! Ja toisia pylkkii aina vai Heikin sivuu! Siinä meni kaks amerikkalaasta! — Kolmas!
— Heikkii, kuuleksä, ei s'oo siinä — —.
Me olimma pyärtyä joka sorkka. Ja haljeta. Oli nii ahtahat paikat, jottei siälä päässy eres putuamhan alha. Toisia lysähti penkille, repiivät päätänsä ja ulisivat.
Silloo juaksi jokin suamalaane urheelija, jok' oli raralla, Heikin tyä, sai sitä käsipualesta kiinni, karjuu korvahan ja viisas kärellä jotta:
— Tuanne, tuanne viivalle!
Ja silloo Heikki kans lähti ja hyppäs vähä äkkiää sen kymmenen syltä!
Ja ku sinne pääsi, nii katteli viälä ympärillensä, jotta onkhan tämäkään nykkää eres oikia maali —.
Hyi raakkules viäkhön, s'oli niin kamala paikka, jotta krampin meinas saara.
Me jo luulimma, jotta nyt meni kaikki hukkahan. Siinä kerkes neljä amerikkalaasta maalihi ennen Heikkiä ja jokin enklantilaane ja yks franskalaane ja yks posetiivari ja kuinka monta menikää. Taisi siinä häräs silmät nährä enempiki ku oikiastansa olikaa, ku s'oli nii kauhiaa.
Mutta sitte saathin tiätää, jotta ne jokka siinä erelle pääsi, tulivat sellaases järjestykses maalihi, jotta yks siunattu franskalaane oli päässy amerikkalaasten välihin ja lykkäs amerikkalaasten numerojärjestystä alhappäi. Samoon oli luajan lykky, jotta sen italialaasen ja yhrehen afrikkalaasen pistehet eivät merkinnehet meirän joukolle mitää, ku niillä muill' ei ollu täyttä sakkia.
Se auttoo Liimataasta ylhäppäi, nii että ku tulos kuulutettihin, niin Suami voitti! Joukkue-pistehet oli: 1. Suami 1+2+8=11 pist. 2. Amerikka 3+5+6 = 14 p. 3. Ranska 4+7+9=20 pist.
Liimataane tuli maalihi vasta 12:na, mutta ku niitä vajasakkia pyhittihin pois, nii pääsi kahreksanneksi. Se oli hiuskarvan ja onnen varas, jotta Suami sen voitti.
Liimataasen sekaannus ei johtunu siitä, jotta s'olis ollu nii väsyksis ja päästä sekaasi ku ne toiset, jokka pökertyyvät kuumuuresta ja väsymyksestä. Mutta ne sattumat olivat nii konhollisia, jotta siinä hyvinkin joutuu ymmälle. Ensiksi miäs, joka seisoo keskellä rataa ja huitoo vastahan lipulla ja sitte kaksinkamppaalu sen franskalaasen kans, jonka Heikki luuli heittäytyvän maaliviivalle.
Mutta jos oli hätä meillä, nii oli muillaki.
Sen franskalaasen kans oli kauhiaa. S'olis ollu niiren ensimmääne miäs, mutta siihe tuupertuu parinkymmenen meeterin päähä viivalta. Ne koittivat nostaa sitä ylhä ja yrittää maalihin, mutta ku pystyhy saathin, nii heti kaatuu toisippäi raralie ku kapu. Ei pyärimälläkää ne saanehet sitä perille, tiarotoonta miästä. Paarilla piti viärä kentältä pois.
Yks pelkialaane, jok' oli alkupääs, meni aivan päästä sekaasi, ku se tuli portista sisälle. Lähti esti toisippäi, sitte toisippäi, rupes sitte pyärimhän ympärinsä, hoippuu sinne tänne ja lyykähti viimmee liakona maaha. Siihe jäi makaamhan.
Tämä 10,000 murtomaa oli Pariisin kisojen suurin voitto. Se otettihin niin lujasta, jotta häjyä teköö viäläki ku muisteloo.
Ja ku Suamen lippu sitte nousi tankoho, nii mäkin pirin eres suuta auki ku ei ääntä enää tullu — —