SUAMEN KANSA VALMISTUU PARIISIN KISOOHIN.
Antverppenis meni jo kyllä hyvi, mutta ku takaasi tultihin, nii Suamen poijat putiivat nyrkkiä plakkaris amerikkalaasille jotta:
— Orottakaa jänkit, vai te täs meinaatta pullikoora Suamen tasavaltaa vastahan! Olkaa nii isoja ja rikkahia kus tykkäättä ja komjasta taloosta kotoosi, mutta hyvät pitää olla värkit, jos meinaatta meille viälä Pariisis pärjätä — —
Niin meirän poijat pää vääräs kirrastivat takaasitulles, vaikka Pihkala koitti olla häräs ja sanua jotta:
— Älkää herrantähre puhuko tuallaasia ja sanoko jotta sivulliset kuuloo. Me saamma olla kovasti tytyvääsiä ku nuanki hyvi meni! Se meni oikiastansa paljo paremminki ku m'olin uskaltanu toivuakkaa. Kattokaas sitä voi sattua vahinkoja ja kaikellaasia onnettomuuksia, eikä sitä yhtää tiärä kuinka sitä — —
— No tiätää sen, älä yhtää koitakkaa — — Nirrin me otamma pois amerikkalaasilta Pariisis, se on vissiä se — —
— No, jos otattaki, mutta pitäkää eres mölyt mahasnanna ja suu knapis, jottei ne saa tiätää, mitä me meinaamma. Emma suinkaa me oo ruattalaasia, jokka aina etukäthen lyäävät kaikki mailman kansat lauralta ja sitte saavat kiittää laupiasta taivasta jos niille sattuu tipahtamhan johnaki lajis jokin palkinto. Kyllä ne silloo hoilaa jotta:
»Een lyysande seeger för svenska färger idaag! — Voor venska Petteson tuu priljant under stormande piifall treetje priise i hopp opp!»
(Loistava voitto Ruattin färiille tänä päivänä! Meirän ruattalaane Pettesoni otti timantinkirkkahasti myrskyävin suasionosootuksin kolmannen palkinnon pystyhyn hyppäämises.)
Niin kirjootethan Ruattin sanomalehris suurilla tuuman korkuusilla puustavilla, mutta kuka ensimmääsen palkinnon vei, — siit'ei puhuta mitää. Ja jos sanothanki, nii johnaki lopus ja nii piänellä präntillä, jottei tahro saaraa selvää suurennusklasillakaa jotta:
— 1 p. Mäkkäkkyle, Finlant.
Pihkala päätti pontevan puheensa Antverppenistä palaaville urheelijoollemma näillä' sanoolla:
— Koska näin on asianlaita ruattalaasten kans ja ottamalla huamiohon, jotta ryssät on vain selkhän antamista varte, niin emmeköhän voi yhtyä runoolijan sanoohi jotta: Ruattalaasia emmä ole, ryssiksi emmä koskaa tule, siis olkaamme suamalaasia — olympialaasiski!
— Se on oikee! — huuti heti Perttilän-Masa, joka kans siinä sakis oli.
— Joka sitä vastahan sanoo, sille klupua kalloho!
Ja nii se tuli yhtehööseksi päätökseksi, jotta pirethän suu kiinni ja ruvethan treenaamahan heti Pariisin olymppialaasia varte kaikes hiljaasuures. Ei puhuttu paljo, puhistihin vai. Kankahat kumaji, mettät kahaji ja maantiät pöläji ku meirän poijat truiskiivat murtomaata pualtahyssyä ja täyttä vauhtia n'otta sinitti. Sitä tehtihin pari vuatta ja sitte syksyllä, ennenku Pariisihi lährettihin, alaattihin oikee se viimmeene voitelu. Nurmen-Paavoki lähretettihin Ruattihin koittelhon sen Viiren kinttuja vähä ennakolta, ku ne ruattalaaset nii kovasti trossasivat sen pualesta. Viire oli voittanu Kööteporin kisoos, ku ei Nurmi ollu siälä, ja ruattalaaset kehuuvat sen Viiren olevan ny parhaas kunnos. — Sanoovat jotta meirän Paavo ei töhri enää yrittääkkää Viiren kans, häviääs ku potaska — —
No Paavo pantihin sitte koittamhan ja se ilmootti piruuttansa ruattalaasille etukäthen jotta:
— Ei se Viire mulle pärjää —
Ja ruattalaaset ku pitivät siitä melua ja sanoovat jotta:
— Hah hah haa — — — han e tuuki! (se on hullu).
Ja kyllä meitä täälä kotona ittiäki vähä peljätti jotta:
— Saas nährä, kuinka sen Paavon oikee käyrähän — — Ei sitä ny olsi trengänny heti nii suarahan sanua — —
Tukholman statioonilla sitte juaksivat Nurmi ja Viire ja 18,000 ruattalaasta oli tullu kattomhan ja hurraamahan, kun Viire voittaas
Heti tarttipaikalta otti ruattalaasten hengen kiinni ja niiren piti ruveta huuthon Viirelle jotta:
— Viire, sun pitää plyniä sen fintupin erellä! — eikä peräs — —
Viire puri hammasta, potkii mitä kintuusta lähti, mutta aina vai vilajivat Paavon piaksunpohjat sen nenän eres.
— Faan an namma Viire! — huutivat ruattalaaset nyrkit pystys. — Ota kiinni se!!
— Kun em mä saa! — huakii Viire — Ku se menöö alta pois, eikä anna mun purtata ollenkaa!
Aina vai oli Viire jääny, vaikka Paavo oli lopus jo vähä pirätellykki ja kattellu kehuansa jottei mailmanennätystä ny aiva pilalle krussaa tyhjän tähre. Loikkas sitte vai nuan niinku flikat maaliviivalle ja tykkäs jotta:
— No niinhän se meni prikullensa, ku meinattihinki!
Kyll' olivat ruattalaaset ollehet silmät pyäriääsnä jotta:
— He va nu een faans fintupp he de — — (se ny kauhia finni on) Ja mithän olivat koittanhet seliittää, jotta Viiren vatta ei ollu oikee kunnos. Se on selvää se! Vähemmästäki.
Ku toren sanoo, nii kyllä se nii oli, jotta haukkoomalla täälä kotomaaski orotettihin tiatua Nurmen ja Viiren kaksinkamppaalusta Tukholmas' n'ottei unta tahrottu saara. Ei me silloo viälä uskaltanhet oikee luattaa Nurmen puuheehi, jotta se nii varmaa sen meno on. Ja sitä varte henkikurkus soittelivat ihmiset kaikkihin sanomalehtien toimituksihi jotta:
— Kuuluuko mitää?
— On tääl ollu kauhia tulipalo ja Jaapanis sellaane maanjäristys jotta koko mailma tutajaa ja ihmisiä kuallu ku häkää — — vastaalin mäkin telefoonis.
— Äää, mitä nuasta turhista! — — Kuinka siälä Tukholmas on käyny?
— Nii mihnä?
— Tukholmas! Ettäkö te kuule? Mikä pöllöö siälä puhuu, jok ei tiärä mistää! — — kirrastivat ihmiset.
— Nii siitä juaksustako te meinaatta?
— Siitä justihin! Kuinka sen Nurmen on käyny siälä?
— Ei sen oo käyny kuinkaa! Huamennahan se vasta juaksoo — piti meirän toimittajaan kärsivällisesti seliittää, sillä niit' oli niinki innostunehia kansalaasia, jokka kyselivät jo päivää ennen, ku oli juastukaa.
Ja sitte ku se oli ollu se juaksu, nii koko päivän aamusta iltahan sai huutaa telefoonihi jotta:
— Joo joo, Nurmi voitti! —
Ja vaikka n'olis kysynhet mitä, nii aina vai me huurimma jokahittelle jotta: Nurmi voitti, — oli siälä sitte kihlausilmootuksia eli tulipalo-uutisia tulos.
Kerraasti mä narrasin yhrelle äijälle jotta:
— Viire voitti!
— Vainnii — — — vai voitti — — Kuinka paljolla se pakana voitti?
— Kolmella sekunnilla voitti — —
— No s'ei ollu paljo se — tuumas äijä langan pääs.
Mutta sitte mä oikaasin jotta:
— Ei vaiteskaa! Kyllä se Nurmi voitti!
— No perhana!! Sitähän mäkin! Oikeekko totta, jotta Nurmi voitti?
— Totta!
— Heleijaa!
— Kuinka paljolla se voitti?
— Oli se vähää vaille kolme sekunttia!
— No saakeli! S'oon paljo se! — tykkäs miäs.
Sellaane innostus s'oli joka paikas. Ja ku sitte rahankeräys panthin toimehen ympäri maata jotta saatais rokunoota, jolla poijat lähretethän sinne Pariisihin, nii kyllä vai jokahinen koitti olla touhus ja antaa osansa. Kitupiikikki olivat nii rennolla päällä jott' eivät yhtää nuukaallehet; antoovat heti mitä lämpimimmän kannatuksensa yhteeselle asialle ja olsivat antanehet oikee rahaasta rahaaki, jos olis sattunu olemhan. Joka paikas koottihin kipoolla ja kapoolla ja ku valtiokin purotti pualimiljoonaa, nii syksystä aikaan saattoovat poijat ruveta oikee tosissansa treenaamahan.
Toukokuus pirettihin sitten viimmeene kentraaliharjootus eli nii sanotut »karsintakilpaalut» Helsingis muka erustajaan valittemista varten Pariisin olymppialaasihi — vaikka n'oli valittu ja määrätty jo aikoja sitte! Kattokaas s'oon sillä lailla, jotta se kuuluu taktiikkahan: joka maa koittaa narrata ja puljuttaa kukin laillansa toistansa nualla karsintakilpaaluulla.
Ruattalaaset pitäävät sitä taktiikkaa, jotta ne levittäävät ittestänsä etukäthen paljo parempia tuloksia ku saavat. Ja ovat sitte mahtavia ja trossaavat, jotta heiltä vasta mailmanmestaria tulooki joka lais. — Ja paras taktiikka se ruattalaasille onki, sillä ku koitos sitte tuloo, niin ei niillä oo enää mitää sanomista.
Meillä suamalaasilla ja amerikkalaasilla on taas aiva toisellaane taktiikka. Sellaane, jotta mailmalle ilmootethan vain Jopin-postia, huanoja tuloksia ja kaikellaasia onnettomuuksia, nyrjähtymisiä, venähtymiä ja jalaan katkiamisia ja muuta sellaasta, niinkus muistatta sanomalehristä jott oikee pakkas itkettämhän ku niitä lehriistä luki.
Täs valehtelemisen konstis on amerikkalaasilla kumminkin rekortti. M'ei pärjää niille vaikka kuinka yrittääsimmä. Kerraasti tuli jo Atlantin takaa kamala surunvalitussähkösanoma, jotta niiren paras miäs oli tapaturmaasesti kuallu —
Eihän se korjaa oo, mutta toren pitää aina sanua. Me suamalaaset jo liputimma kiältä jotta:
— Ahas, no nyt ei meill' oo hätää mitää! — Vai on se kuallu? Olipa se surkia paikka — —
Mutta ku kilpaalut sitte tuli, nii ilmestyy se amerikkalaane kuallukki kentälle tervesnä ku pukki ja vei ensi palkinnon!
No nii, ne meirän karsintakilpaalut pirettihin sitte taktiikan mukhan ja kovasti huanoja tuloksia saatihin ja paljo väkiä oli kattomas ja toristamas, jottei mitää fuskua tehty. Amerikan, Ruattin, Enklannin ja monen muun maan konsullit ja tiplomaatit olivat tullehet nuan vain muka muina miähinä kans kattelemhan, mutta tarkasti panivat paperille tulokset ja nopiaa sähkööttivät tiarot kotomaahansa, mihnä kunnos Suamen urheelijat olivat. Eikä me ollu huomaavinamme.
Kaikki meni hyvi niinku ylitreenari Mikkola oli määränny jotta:
— Muistakaa vai pojat, jottetta sofke ja tramppaa maailmanennätyksiä!
Poijat olivat luvannehet ja tekivät tyätä neuvottua, eikä mitää feiliä tullukkaa siihe asti ku Ritola otti ja munas ittensä. Se Ritola ku on sellaane viriä poika, jotta sit' ei tahro saara piretyksi millää aisoos ja sitä se Mikkolaki oli pahite peljänny ja varoottanu.
Ku 10,000 meeterin juaksijat olivat tarttilinjalla, nii Mikkola meni viälä varooksi sen Ritolan puheelle, näytti nyrkkiä ja sanoo jotta:
— Ja muistakki ny Ville, jotta kattot tarkasti ethes, jottes juakse liika lujaa! Kyllä se saa rennolta näyttää sun menos, mutt' älä vai munaa ittiäs!
Ja nii lähtivät poijat painelemhan ympäri rataa. Kiärtivät monta kymmentä kiarrosta tasaasta tahtia pualinukuksis n'ottei havaattukaa ennenku oli enää pualikiarrosta jälellä.
Silloo kattoo Mikkola kellua ja meinas saara laakin jotta:
— Herrenjee tuata Ritolaa!! —
Ja lähti tukka suarana perähän kiljujen jotta:
— Pirätä, pirätä Ville! — kuuleksä! — pirätä helkutis, muutoon menöö mailmanennätys lävelle — —
Mutta Ritola mennä pökkäs vai pualinukuksis, eikä kuullu.
Mikkola painoo peräs senku lyhkääsillä säärillänsä kerkes, mutta kuinkas s'olis mailmanmestarin kiinni saanu?
— Pirätä, pirätä Ville! — karjuu Mikkola. — Voi hyvät ihmiset, ottakaa se kiinni! Nakakkaa sitä puulla, paiskakkaa lakilla, se särköö mailinanennätyksen ennen aikoja —
No silloo käsittivät kattojakki vaaran suuruuren, rupesivat huutamha ja huitoomhan Ritolalle, paiskimhan lakiilla n'otta viimmee se heräs — mutta silloo s'oli jo myähäästä.
Vaikka se pani jarrut päälle ja löi takapakkia sen ku kerkes, n'otta kantapäästä nahka lähti ja savu nousi, nii mikää ei auttanu. Vauhti painoo miähen maaliviivalle ja mailmanennätys meni rikki jotta pritkahti
Ihmiset huutivat ja hurrasivat toisella kärellä jotta:
— Uusi mailmanennätys! — — —
Ja toisella kärellä näyttivät Villelle nyrkkiä jotta
— Sen tuhannen juupeli, ku et yhtää katto etehes!
Ja Mikkola oli itkeny ja repiny hiuksiansa jotta:
— Tuan se ny otti ja teki — —