AAPELISTA LÄHTI TULLA MINISTERI.
Oottako kuultu ku yhrestä friskistä yksinkertaasesta Aapelista meinas tulla maanviljelysministerin apulaane?
S’oli siihe aikhan, kun ministeriistä oli täs maas niin kova puutet, ettei niitä tahtonu saara mistää.
Piti panna siihe souvihi koulunkäymättömiäki. Ottaa Suamen kansan suuresta reservistä, ittekasvattajaan itteviishasta luakasta.
Ja siälä sitä olis ollukki sitä sorttia miästä vaikka enemmältäki.
Siin’oli valittemisenki varaa.
Oli takakenoosia, sivuvääriä, oikoosia ja aiva äkkivääriäki. Miästä minkä vintturaasta vaan lystäs.
Ja maanviljelysministeriksi olis passannu monta muutaki kun Piatari-Keefas-Kallio, niinku ennen vanhaan Suntvallin piplian histoorias sanottiin.
Niin ainakin tykkäs ittetykönänsä se Aapeli.
Ja se Aapeli ajatteli sitä asiaa tiällä kulkiesnansa niin kovaa, että yks lurjus sen ajatuksen kuuli.
Ja se lurjus lähretti sille Aapelille tilikrammin, johna seisoo jotta:
»Saapukaa heti neuvottelemaan Helsinkiin. Maanviljelysministerin apulaiseksi ehrotettu Teitä. Kiire. Maa pitää pelastaa. Maanviljelysterveisin Köösti».
Tiätää sen, jotta Aapelille tuli kiirus. Samoon emännälle, joka heti juaksi toiskaha sanomaha jotta:
— Voi voi, ku ny pitää tuan meirän Aapelin ruveta ministeriksi ja kylvö on pualimoos. — — —
Enempää ei se keriinny sanuakkaa, kun Aapeliki tormootti tupha ku paiskattu. S’oli nii töpinäs että aiva täräji. Kysyy jotta:
— Mihn’on mun lakkini, kun pitääs saara meirän pualueen miähet neuvotteleho, sopiiko mun lähtiä.
Härisnänsä se kopeloo plakkariansakki, että jos s’olis sinne joutunu.
— Pääsnäshän s’oon! —
— Kah, nii o — — sanoo ja lähti osuuskaupha soitho miähiä koolle.
Miähet tuliki ja siinä tuumattiin vähä tukevaa jos kunnan passaa sellaasta puntimiästä uhratakkaa isänmaan ethen.
— Em mä ainakan yhtää piittaa täs ministeriksi ruveta — seliitteli Aapeli. — Mutta kun isänmaa kuttuu, niin ettäkö teki katto, jotta mun ei passaa kiältääpyä.
Ja kyllähä se nii oliki ja niinhä se sitte miähis päätethinki.
— On se niin vastelluantoosta mulle — koitti viälä Aapeli sanua.
— No, jos se ny nii vastahakoost’ on, niin passaaha vaikka mun lähtiä — rupes yks toine isäntä sanomaha.
— No, jos mä ny siltäki lähtisin — pisti Aapeli vähä hätäästä välihi.
Ja lähti kans.
Asemalla, kun tuttuja tapas, sanoo:
— Pitääs täs vähä lähtiä ministeriksi. Nua maanviljelysasiat on Suames kovasti retuperällä.
— Vai nii — imehteli ihmiset ja nostivat jo lakkiaki.
Mutta seuraavana päivänä tuli Aapeli kotia kevarinkyytillä ja oli kauhian häjyllä päällä.
Oli saanu matkalla kuulla yhreltä jätkältä, ettei maanviljelysministerin apulaasen virkaa ookkaa! Nyt Aapeli on tullu hiljaaseksi. Se vain ajatteloo jotta:
— Kuka rumaanen sen tilikrammin lähretti —