ERINOMAASTA KOIRAN PASSOOTA.
Oottako kuullu jotta kyllä s’oon jo liikaa se sellaane koiran passoo ku täälä Vaasas yhres herrasväjes pirethän?
S’oon lapsetoon pari ja frouv’ on ottannu kasvateeksi mäyräkoiran, jok’on niin ruma ja pitkänkruppinenki, jotta sais panna kolmannen jalkaparin ala, jottei vatta maata kraapisi.
Ja sitä koiraa ku ne syättää ja passaa, n’otta sivullisiaki hävettää se sellaane homma.
Ottaasivat eres jonkin köyhän ihmisen liikalapsen, mutta ei! Koiraa vaa syätethän — sanoovat ihmiset ja niin mäki tykkään.
Sillä syätethän vain sokuriplättyjä ja paakelssia ja maittilaa ja kryyrätyytä lihapullia. Ja frouva kanteloo erestakaasi pränkarullekki.
Kyllä s’oon niin kamalaa, jotta oikee hävettää ku luantokappalesta niin passathan.
Sängyn päälle on koiralle tehty fiini tikuttu täkki ja sillä se makaa ja huakii. Frouva käy silloo tällöö mötystä kääntämäs, kun s’oon niin lihava, jotta s’oon ruvennu ähkymähä. Talvella sill’oli tikuttu villatakki ja oikee pikkuune punaane lakkiki pääs.
Ja välihin nostethan se koira pöyrälle klasista kattoho ja haukkumhan ihmisille, jottei sen olsi ikävä. Frouva nostaa sen klasia vasthan pystyhyn ja pitelöö kiinni kun sill’on niin ympyriääne perä, jottei se pysy istumaskaa.
Täs kerraasti tuli sutari elikkä nokikolari köökkihi ku sillä frouvall’oli se koira sylys.
Ja voi ku se koira koitti haukkua räkyttää ja murista sille nokikolarille!
Ku kolari oli sitte menny, niin kyllä se koira inuu ja vinkuu ja oikee sen näki, jotta se pyyti saara vastaki haukkua sille sutarille.
Se koira rääpäles oli oikee kipiä monta päivää, eikä se syänykkää enää, irvisteli vain prässyltyn palallekki, ukaji ja aina meni köökkihi ja koitti murista.
Ja niin viisas s’oli, jotta sit’ei saanu narratuksikaa. Frouva itkiä pinnas niin kauvan, jotta herran piti kerraasti nojeta naamansa ja tulla köökkihi muka sutarina. Ja frouva toi sitte koiran sinne ja viisas jotta:
— Katto ny, Caesar, sutari, hus ii!
Ja se haukahtiki pari kertaa, mutta sitte äkkäs, jotta meinathan narrata.
Ja voi ku se irvisteli rumasti ja näytti hampahia!
Se vinkuu ja ulisi monta päivää oikohonsa, n’otta siinä huushollis ei ollu enää yän päivän rauhaa.
Herran piti viimmeen mennä ettimhän sitä sutaria ja pyythön tulla kotiansa, jotta se koira sais haukkua. Ja sutari tuliki kun sai 25 mk.
Ja ny n’oon tehnehet se herrasväki sen sutarin kans vissin piställingin, jotta se sutari kulkoo kaksi kertaa viikon siälä, jotta se koira saa haukkua.