HELPPOTAJUUNE KONSERTTI.
Ooitako kuultu mikä kuhina ny käy Vaasan frouvaan ja naimaikääste nuarten neitojen kesken?
Samallaane kiirus ja kuahu kuuluu olvan ruattalaastenki fiinien frouvaan ja mampsellien joukos.
Kaikki ne ny vääntelöövät käsiänsä ukkokultiensa eres ja päivittelöövät jotta:
— Tykkääks sä ny, että mun passaa tulla täs silkkiklänningis, joka mull’on ollu jo kaks kertaa päälläni? Ei, ei, min’en saisi silmiäni auki, kun toiset frouvat viisaavat sormella ja supajaavat toisillensa, jotta aina tualla Liljeluntin frouvall’ on samat vanhat tapeetit yllänsä. — Kalle, ymmärräthän sä, että se on mahrotoonta? — Katto nyt, tälläästä pusuria ei löyrä enää minkään mailman muutisurnaalista. Ja tällä mun pitääs mennä?!
Tätä juttua on piisannu eri huusholliis viikon päivät.
Miäs on ny viimmee huakaasnu ja luapunu lompakostansa. Ja juttu on loppunu.
Läksy on ollu sama joka paikas. Se vain erua, jotta ku toises paikas on venskattu, niin toises on finskattu.
Sitte t’ootta vissihi pannu merkille samoon ku minäki, jotta kaupungin frouvat ja fröökynät ovat koko menhen ja tämän viikon huiskinehet pualtahyssyä pitkin katuja piänet knyyryt kainalos ja ollehet hualestunehen näköösiä.
Ja oottakos te sitä kuullu, jotta kaikki kaupunpungin naiskräätärit troklaavat, kursiivat, parsiivat, pruuvaavat, prässäävät ja tryykäävät, jotta käry nousoo? Neuloovat ja tikkaavat että katketa. — Sinkerin polkemisesta on ainakin kahen ompelijan kintut ruvennehet narisemhan.
Ja rohroskaupoos puariflikkaan muutoonki hoikat sääret aivan notkuuvat ku puuteria ja punamultaa ostethan vain kilokaupalla.
Hyvänhajun yrtit, parfyymit, otekoloonit, saksansaipuat, kultakräämit, koivusalvat ja palsamit, mintut, mirhamit, hajuheinät, krassit ja aventelinkukat, kaikki, kaikki mikä joltaki haisoo, kaikk’ on menny ku kuumille kiville, paitti keltamulta, sinkvitti, kimrööki, liinöljy, pulituuri ja tärpätti ja purutupakki, jot’on Sampos viäläki.
Ja kun n’oon sen uuren kläningin saanehet, ittensä minkannehet, silmäkulmihinsa öljyä nokahuttanehet ja puuteritupsulla hehkuansa vaimentanhet, heittäävät ne viimmeesen hyväälevän silmäyksen ystävällisehe peilihi, ja katto, oi miäs: hän on hurmaava!
Sinä tunnet suloosen autuuren väristyksen krupissas ja pistoksen rintas kobralla, tarkemmin sanoen lompakossas.
Hän on kun tähti loistava!
Tämä kirkas tähti, joka meitä kitupiikkiä ja mörökölliä johtaa täälä alhossa, lähtöo liikkeelle ja me Joosepit ja Jaakopit seuraamma häntä kaupungintalolle — helppotajuusehe konserttiin!