PIKKULINTU.
Oottako kuullu sitä merkillistä tapausta, ku yks pikkulintu lenti yhren fiinin fröökynän muffihi?
En mäkää oo kuullu, mutta mä luin eileen sanomalehrestä ja siinä seisoo jotta:
»Eläinten elämästä. Eilen kun eräs nuori nainen oli menossa torin poikki, näki hän, miten joku kyyhkyshaukka ajoi takaa pientä lintua, talitiaista tai varpusta. Molemmat linnut lensivät niin lähelle naista, että hänen täytyi nostaa muhvinsa kasvojensa suojaksi. Tällöin lensi pelästynyt pikkulintu suoraan naisen muhvin sisälle ja jäi sinne peläten ja vavisten. Nainen jatkoi matkaansa ja antoi linnun olla kauan aikaa suojassa. Kun vaara oli ohi, lähti se taas lentoon.»
Eikö s’oon merkillistä? Ja kaunista.
Kun mä luin tämän liikuttavan tapahtuman eileen illalla, niin aivan itku pakkas.
Ajatelkaa ny ku pikkuusta talitiiaasta ajaa takaa terävänoukkaane ja pitkäkyntinen haukka ja meinaa repiä ja plokata höyhenet päästä siltä pikkulinnulta!
Mutta oli se onni, jotta siihe sattuu tulohon justhin sellaane kiltti ja helläsyrämminen nuari nainen, joka antoo sen pikkulinnun lentää lämpöösehe muffihinsa ja olla siälä, niin kauan kun se paha haukka sitä vaanii.
Tämä tapahtuma on tehny muhu järkyttävän vaikutuksen. Ja m’oon sitä kovasti ajatellu.
Ah kuinka toisin eikö ookki useemmiten elämäs!
Tuallaasia syrämmellisiä, kilttiä nuaria naisia sattuu niin kovin harvoon takaa-ajetun pikkulinnun ethen.
Kuinka useen emmäkö näekki mitä suurinta syrämmettömyyttä tällääsis tapauksis.
Kuinka monta takaa-ajettua pikkulintua eikö ookki joutunu jonkin petomaasen koukkukyntisen haukan kynsihin, revittäväksi ja raareltavaksi.
Syrämmeni vuataa verta kun sitä ajatelen.
Ei oo ollu nuarta kilttiä neitiä, jok’olis tarjonnu muffiansa haukan uhkaamalle pikkulinnulle. Jok’olis antanu tuan elämän kylmyyttä kärvistelevän pikkulinnun hetken lämmitellä lämpööses muffisnansa.
Vaan mitä sensijahan useemmiten näemme elämän taistelus?
Juu, hyvä herrasväki, sen mä sanon teille! Kun tuallaane pikkuune, siävä talitiiaanen vanhan haaskan elikkä kamalan tarhapöllöön ahristamana yrittää päästä piilohon ja vähä lämmittelhön jonkin nuaren naisen muffihin, niin kuinka toisin eikö ookki elämäs.
Sen siahan, jotta suajaa ja lämmitestä takaa-ajetulle antaasivat, ne hosuu ja huitoo, huutaa ja krääkyy, sylköö ja potkii, n’ottei pikkulinnun oo likikään meno.
Näin teköövät useemmite nuaret syrämmettömät naiset.
Mutta sitte on toisellaasiaki naisia, salakavaloota ja petomaasia, jokk’ oikee pyyrystäävät tuallaasia hätääntynehiä pikkulintuja, niin julmaa ku se onki sanua.
Kun ne näköövät sellaasen lintuparaan härisnänsä lentelevän, niin aukaasoovat muffinsa jo kaukaa ja kököttävät jotta:
— Tule tule pikku raukka — — —
Ja ku tua pikku raukka painaa korvat luimus muffihin ja luuloo pelastunehensa jonkin kissipöllöön eli huuhkajan kynsistä, niin nua kamalat, petomaaset ja syrämmettömät naiset, nappaavakki lintuparkaa niskasta kiinni ja huutavat jotta:
— Ähä Iivari, nyt et enää lennäkkää!