HERROJA ILMAJOJELLA.
Oottako kuullu jotta Ilimajojell’on hiljan ollu suuria herroja liikkeellä?
Ja jotta herraan nenän eres nousi tiä pysthyn?
Joo niin on teheny. Eikä herraan oo auttanu mikään, vaikka n’oon kuinka volokistellehet ja pääknekasseisnehet.
S’oli täs, pari viikkuakahan siit’on ny sitte, kun siälä Ilimajojella viätethin tuperkkelijuhlaa rintataurin hyväksi. Niin sinne tuli oikee kaks karikkakuarmaa viinaherroja ripittämhän syntisiä ilimajokisia viinan viljelyksestä, eikä keuhkotaurista puhuttu paljo mitää.
Siin olikin itte jehut huiskeella. Niitä suuria herroja oli kaks kuormaa ja niitä piänempiä herroja mä en tuntenukkaa.
Suuria herroja kuljetethin kevarin kärryyllä, jotta pää klenaji ja piänemmät ajelivat apostolin kyytillä. Kun viälä kaikki Ilimajojen 300 viinapoliisia marssii peräjullikkaa seurahuanehelle, niin tiätää sen, jotta tiät siin’ oli ravalla.
Niin kurall’ oli maantiä Tiähaaran Santerin puarin nurkasta Palon sillallen, jotta herrat päättivät ajaa kiarrostiätä sen Kalle-isännän pihan kautta, jok’on justhin siinä sillansuus.
Tuloovat sittc noukkapystys kovasti ihaallen maisemia kärryyltä, kaks valmista ministeriä erellä yhres kuarmas ja kaks ministerin planttua peräs toises. Kääntyyvät Kallen liiverin paitte, ajaavat pihan poikki ja justhin meinaavat nosta takaasin maantiälle, niin tiä nousikin pysthyn.
Kalle oli pannu veräjänsä kiinni suurella munalukulla ja avaamen housunplakkarihinsa.
Ja Kalle itte istuu peräkamaris ja luki Vaasan lehtiä eikä ollu tiätääksensä vaikka kevarin poika tuli kun paiskattu tuphan ja henkikurkus höpötti jotta:
— Tulkaa herranähköhön aukaashon veräjä kun tääll’on suuria herroja kärryyllä.
— Hä? herroja, olkhon, — sanoo Kalle isäntä ja rupes lukhon huutokauppoja.
— Kun on itte se viinaministeriki ja muita herroja kaks kuormaa! — hätääli poika.
— No jo on oikee trusapääs herroja kulukeella — tuumas Kalle isäntä ja lähti kattohon.
Ja herrat istua kököttivät kärryyllä ku meijäriflaskut.
— Pääsiskähän tästä, isäntä, menöhön? — pyyti sitte yks herra vähä nöyrää.
— Ei pääse! — sanoo isäntä. — Veräjä on lukus niinkus näjettä ja yli ei oo väärtti yrittää.
Kyllä herraan oli silimät pyäriääsnä! Kyyttimiäs oli aivan pleikinä naamasta. Se koitti viittoja käsillänsä isännällen salaasinpualin.
— Huisuuta mitäs huisuutat, mutta täst’ei mennä! — sanoo isäntä. — Laki on laki, eikö herrat sitä tiärä? Ja sitä kaikki nourattakhon, niinkuu lais sanothan.
— No kuinkas me ny tästä päästhän? — PYYteli yks ministeri.
— Kiärtäkää saman tiän ku ootta tullehekkin. Ei s’oo kun pualen virstan kaarros. Ja oottapa joutilahia miähiä.
Herrat pyyteli ja pyyteli, mutta isänt’ ei antanu perähän.
Viimmeen lupas kumminkin, jotta herrat saa kaahia airan ylitte. Mutta hevoosten piti lähtiä takaasi.
Eiväkkä tahtonehet airan ylitte päästäkkään.
Piti puntata toinen toistansa.
Mutta pääsivät sitte lopuuksi ja lähtivät aika hamppua filttuamahan seurataloolle.
Kovasti ne mennehnänsä klopottivat ja aina välihi kattoovat
Kalle-isännän huushollihin päin.
Sellaasia poikia meillä täälä Pohjammaall’on, jotta opetethan kun siksi pannahan herroollekki lakia, eikä aina vain taloonjussiille.