LAIHIAN PAPIN HUUTOKAUPPA.
Oottako kuultu kuinka Laihian sosialistit meinas jutkahuttaa prouvaastiansa?
Prouvaasti oli päättäny, jotta se myyttää aika kimpalehen sitä Härkäluhtaa kirkonkyläs huutokaupalla. S’olis antanu kelihinnaila ilman huutokauppaaki tarvittevaasillen maanpaloja, mutta kun toiset saivat sen kuulla, niin rupesivat sanohon jotta:
— Mitäs se sellaane peli tiätää, jotta toisille annethan ja toisillen ei?
Ja jotta
— Vai sille ja sille annethan parhuuset palat, vaikka täs muukki olsivat tarpehes ja kovemmaski tarphes ku se! Miksei meirän raha oo yhtä hyvää ku niirenki? — Siinä ny näjettä oikee, kuinka porvarit kenkkuuloo. Köyhä sosialisti ei saa maatakaa vuakrata, vaikka enämpiki maksaas.
Pantihin lähetystö prouvaastin tyä ja vaarittihin huutokauppaa.
— Voi teitä ihmiset, — sanoo se vanha prouvaasti — kuinka kathellisia ja raarollisia t’ootta toisillenna rakkahat slaihialaaset, jokka te ootta niin mones eristyspyrinnös ja ittekasvatukses ittiännä parantaa mahtanehet, jotta teistä ittekkyys, kateus, panettelu ja muu paha meno, nua slaihialaaste sperisynnit, pois varista saattaas, ja jotta te olisia kypsiä siihe suurehe maallisehe paratiisihi, joka tuleman pitäisi, ja joonka velvollisuuret itte kullakin teistä niin peräti selvillä kanssaveljiännä kohtahan ovat. Kuinkas tahrotta te minua, kuin teirän paimenenna olen, nyt kiusauksehen teitännä aussuunin tautta johrattaa, kussa te toistanna kynittä, haukutta ja pahaa verta ja vehriäästä sappia ulosvuaratatta?
Mutta hukkahan lankes prouvaasti viisas neuvo ja hyvä puhet niinkun ennenki. Huutokaupalla piti myyrä Härkäluhtaa.
Mutta kavaluuren henki rupes krapaamahan kirkonkylän sosialistien syränalustaa. Ne pitivät yleesen suuren ja salaasen kansalaaskokouksen sen riihen ruumenoosis, johna tänä syksynä on joka pyhä kirkonmenojen aikana riihellä oltu, n’otta siitä Vaasaski puhuthan.
Ja siälä sipistihin ja tehtihin luja, järkkymätön ja ittekutakin ehrottomasti sitova päätös jotta:
— »Ykskää snoukka ei saa huutaa kymmentä markkaa korkiammalle kapan-alaa».
— Ja muistakaa ny se! — terootti puheenjohtaja toverija, jokk’on veljet keskenään
Niin huamis päivänä kaikki
m’oomma pappilan torpparina…
Vetivät salaliittolaaset heljällä äänellä, vaikka nuatti ja sanat meniväkki vähä ploröksi, mutta päätös oli hyvä.
Ja sitte tuli se aussuunipäivä ja vasaramiäs, ja salaliittolaaset.
Seistihin keskellä Härkäluhtaa. Vasaramiäs sanoo jotta:
— Pannahan ny ensisti tästä ojasta tuanne ja siitä viteehinsä tuallaane lohkares. Mitäs taritahan, kapanalasta?
Yks vain rupes vähä rykimähän, muut ei ollu tietääksensä.
— Mitäh? Tarithanko mitää? —
— 10 markkaa! — kuuluu sitte.
— 10 markkaa on tarittu! 10 mk on tarittu! Tulooko lisää? Ensimmääne — — tuloooko mitää — — toinen — — tulooko mitää — ensimmääne — toine ja kol — —tulooko mitää?
— Ei tuu mitää! — karjaasi toverien puheenjohtaja.
— No tuas on sitte! — kiljaasi vasaramiäs ja knapahutti vasarallansa likimmäästä äijää ottahan.
Ihmiset nauroo, niinku tällääsis tapauksis plaarahan ja tykkäsivät, jotta s’oli sopivaa. Niinkun oliki.
Ja sitte ruvettihin myimähän toisia paloja.
Mutta silloon menikin meiningit sekaasinsa.
Ensimmäänen huuti heti jotta:
— Kymmenen markkaa!
— Viistoista markkaa — kiljaasi toinen.
Ja salaliittolaaset kattoovat suu auki toistansa.
— Kuka tuhat siälä huutaa — karjaasi salaHittolaasten puheenjohtaja. —
Olikos se puhet nii?
— Viistoista markkaa on tarittu — — toinen ja kolm — —
— 20 markkaa!
Toverit kattoovat toistensa päälle, n’otta sininen liaska vain silimistä roihas.
— 25 markkaa! — kiljuu jo kolmaski ja näytti mustaa nyrkkiä toverillensa. Luulek’sä jottei mulToo rahaa siinä ku sullaki — —
Koko huutokauppaväki kiamurteli, manas ja haukkuu toisiansa rovokaattoriksi ja porvariiksi. Oikee pirullinen sanoo sosiaalitemokraatiiksiki.
— Toverit, toverit! — alkas yks puhetta pithön, mutta ku se rykii ja räkii niin kauan, niin vasaramiäs kerkes huutaa välihin jotta:
— Paukahutanko mä, 25 mk?
Ja justhin ku se meinas lyärä, niin:
— 30 markkaa!
Ja samas paukahti. Maanpalat meni ku kuumille kiville. Oikee sitä vasaramiästä nauratti. Se sanooki jotta:
— Ruvethan taas 10 markasta räknäämähän. Se, joka esti kerkiää 30 markkaahan, kun mä pirän vasaraa näin pystys, silloo mä knapahutan.
Se meni ku laulaan: 10, 15, 20, 25, 30!
Ja sitte paukahti ja se joka sai, kiljaasi toisillen jotta:
— Ähä! Saimpas rumaane! — ja näytti kiältänsä.
Kerra vain tuli yks sekaannus. Kun yks toveri justhi meinas keriitä ensimmääseksi sanomalla jotta:
— 30! —
Niin se olikin niin härisnänsä jotta kiljaasi:
— Ähäh!
Eikä hoksannukkaa sanua ensiksi sitä 30 mk.
Ja vasaramiäski oli nii töpinäs, jotta samas löi.
Mutta siitä nousi sellaane mölinä, jotta piti alkaa uurestansa räknäämähä.
Ja niin meni kaikki maankappalehet hyvästä hinnasta eikä piisannehekkaa.
Ja salaliittolaaset ovat ny niin riiroos ja pahoos väliis, jotta aivan sivuuttaan kulkoovakki.
Sanoovakki jotta:
— S’oon melkeen se ja sama, mihkä internationaalehen täs kuuluu. Ainaki
Laihialla.