YKS PIRTTIREISU.
Oottako kuullu jotta kyllä sit’on emäntä-ihmisellä hompsottamista?
Kun on askarehet, pärinän kuarimiset, kaffinkeitot, isännän passaamiset, kakaraan kurmoottamiset, krannin haukkumiset ja kaikki vaivoona n’otta sitä on oikeen päivän mittahan katketa ja välihin oikeen sekooksis, jottei tiärä mitä teköökää.
Ja kun on kyllä paljo tyätä ja tohinaa, niin tuloo viälä kesken kaikkia pirttiihin pyyttö!
Ja kun sinne ny ainakin pitää mennä, niin, eikös silloo piika rupia pritakoomaha!
Kyllä s’oon niin harmillista, jotta oikee välihin riivooksihi pakkaa.
Niinku Ilmajoella Ujaasten kyläs täs menhellä viikolla.
Emäntä oli justhin saanu haaston pirttiihi yhren toisen isoon taloon emännän tyä. Ja emäntä ku hössäs ja sössäs askarehia n’otta silmät väärinpualin pääs ja huuti ja hoilas piiallekki jotta:
— Tee ny säki hyvä ihminen jotaki, jotta mä pääsen lähtemhän sen pirttikeen tyä!
Niin eikös tua piikapössöö, en paremmin tuu ja sano, rupia huuthon kolottamhan jotta:
— Tällääne taloo, kun ei muuta ku silakkaa ja pärinää, pärinää ja silakkaa ja aiva pitää ittensä tappaa!
Hairas kaatirauskan vyältänsä, n’otta poikki meni, nakkas patapenkille ja sanoo jotta:
— Tuas o’. Minä lähren!
Emäntä suuttuu kans ja rupes mokottohon jotta:
— Mee hyvä läjä — — —.
Ja piika ettii kimpsunsa, eikä kampsua tarvinnu ettiäkkää, ja niin meni n’otta ovet paukkuu!
Pesi viälä peijakas ainualla purkkihilla verellä silmänsäkki, n’otta ku emäntä meinas keittää ittellensä sen harmin päälle kaffit ja pani pannun kraakuhun, niin ei vettä ollukkaa!
Ja pirttiihi olis heti pitäny lähtiä. Ja prunni oli kuivilla ja vettä oli piika vetäny ainaki kolmen pyssyhollin päästä yhrestä kivenkolosta, john’oli lähres.
— Ku kaikki tulemukset täs pitääki tulla yhtaikaa! — pahkulootti emäntä. — Ja sinne pirttiihi ny ainaki pitää lähtiä ku tuliaas-mosseloki on ollu pantuna jo kauan aikaa. Ja vesi on kaikki ja väki tuloo kuuren aikana kotia ja mennä pitääs —
Kyllä sillä emännäll’ oli tuska ja vaiva, niinku ittekki ymmärrättä.
Ja niin se päätti lyärä kaks kärpäästä niinku sanothan, yhrellä mällillä.
Emäntä hairas korveen loukosta ja haki kamarista sen pirttimosselonsa, john’oli salvamatoon juusto, korja varileipä ja pikkuuset punaraitaaset sukat, pisti korveehi ja kannen päälle.
Porraspääs makas kola ja siihe täjäs korveen päälle ja niin lähti.
Sanooki jotta:
— Täshän se ny menöö yksillä tulehilla, käyrä pirtiis ja tuara takaasi tulles viälä vesikorvee. Sanoovat jotta akat ei taira tällätä asiootansa, mutta kas vai ku taitaavakki!
Ja emäntä mennä lykkäs mosseluansa korvees kolalla toista virstaa pirttitaloohin asti. Porraspääs otti mosselon korveesta ja vei pirttikeelle.
Eikä se viälä lasta nähnykkää, ku jo että:
— Kyllä s’oon niin ymmyrääsmuatoone ja friski flikka, jotta harvoo näköö! Ja niin kovast äiteensä näkööne!
Sitä sai sitte emäntäki nostaa ja kattella ymparinsä ja kovasti ne pirttisukat passasivat sen jalkoohi.
Kaffit juathin ja ku oikee toren sanoo, niin vähä sekahanki pantihin, niinku pirtiis pruukathan.
Ja sitte lähti emäntä hyvis aijoos takaasi kotiappäi lykäte kolaansa.
Kotonsa likillä poikkes lähtehelle vettä hakhon, ja kyllä sitä kismitti!
Kun ei s’ollukkaa muistanu ottaa nappua joukkohon! Eikä korvehella kivenkolosta saanu. Niin sai tulla kotia asti takaasi lykäten kolalla korveja ja ottaa napon följyhy. Ja taas takaasi sinne lähtehelle. Ja ku se siinä napolla kipotti vettä korveehi, niin se jahkaasi jotta:
— Sen tuhannen päitäkö mä tätä korveja oon erestakaasi lykkiny? —