II.
Jotakin tulee tehdyksi.
Seuraavana aamuna David Sheldon huomasi tilansa entistä arveluttavammaksi. Oli ilmeistä, että hän oli huomattavasti heikompi, ja lisäksi oli muitakin epäsuotuisia oireita havaittavissa. Lähtiessään kierrokselleen hän katseli ympärilleen saadakseen aiheen kiivastumiseen. Hän tarvitsi sitä. Jännittynyt tilanne olisi ollut kyllin vakava, vaikkapa hän olisi ollut aivan tervekin, ja välttämättä oli nyt jotakin tehtävä, ennenkuin tauti teki hänet aivan avuttomaksi. Mustat kävivät yhä vihaisemmiksi ja uhkamielisemmiksi, ja että he edellisenä iltana olivat rohjenneet tunkeutua hänen verannalleen asti — mitään sen röyhkeämpää saattoi Berandella tuskin tapahtua — se ennusti pahaa. Ennemmin tai myöhemmin he saisivat hänet käsiinsä, ellei hän sitä ennen saisi heitä nujerretuksi, ellei hän taas uudelleen tuntuvalla ja tehoavalla tavalla saisi syövytetyksi heidän mustiin sieluihinsa, että valkoista miestä vastaan ei kannattanut nousta.
Hän palasi pettyneenä taloonsa. Hän ei ollut saanut ainoatakaan tilaisuutta muistuttaa heille, miten röyhkeydestä ja uppiniskaisuudesta rangaistiin. Ja tällaisia rikoksia oli sattunut joka päivä sen jälkeen kuin tauti oli puhjennut Berandella. Jo se, ettei kukaan ollut tehnyt itseään syypääksi mihinkään rikokseen, oli itsessään epäilyttävä seikka. He alkoivat tulla oveliksi. Hän katui, ettei edellisenä yönä ollut odottanut, kunnes rauhanhäiritsijät olisivat tunkeutuneet sisään asti. Silloin hän olisi ampunut yhden tai pari, ja antanut muille verikirjaimin kirjoitetun läksyn opittavaksi. Hän oli yksin — ja heitä oli kaksisataa, ja ajatus, että sairaus kävisi hänelle ylivoimaiseksi ja että hän joutuisi heidän valtaansa, tuntui kammottavalta. Hän oli näkevinään mustien ryntäävän viljelysten poikki, ryöstävän varastot putipuhtaiksi, polttavan rakennukset poroksi ja lähtevän Malaitalle. Vielä hän oli näkevinään toisen kaamean näyn: oman päänsä päivänpaisteessa kuivattuna ja kärvennettynä koristamassa ihmissyöjäkylän kanoottivajaa. Ellei "Jessie" pian ehtinyt perille, oli hänen ryhdyttävä tehokkaisiin toimenpiteisiin.
Kello oli juuri soinut kutsuen työntekijät viljelyksille, kun Sheldon sai vieraan. Hän oli siirrättänyt vuoteensa verannalle ja lepäsi siellä, kun kanootit melottiin rantaan ja vedettiin maihin. Neljäkymmentä keihäillä, jousilla, nuolilla ja sotanuijilla asestettua miestä asettui ryhmään aitauksen ulkopuolelle, mutta vain yksi astui sisään. He tiesivät, mitä Beranden laki tässä suhteessa määräsi, samoin kuin jokainen tuhansien mailien alalle siroitettujen Salomonin-saarten alkuasukas tiesi, miten hänen täytyi menetellä jokaisen valkoisen miehen pihamaahan nähden. Sheldon tunsi miehen, joka lähestyi polkua pitkin, Sili'ksi, Balesunan kylän päälliköksi. Alkuasukas ei noussut portaita ylös, vaan pysähtyi niiden juureen ja puhui sieltä ylhäällä lepäävälle valkoiselle herralle.
Sili oli älykkäämpi kuin hänen rotunsa jäsenet ylimalkaan, mutta hänen älynsä oli vain omiaan tekemään tuon rodun alhaisen kannan sitäkin ilmeisemmäksi. Hänen silmänsä olivat pienet ja lähellä toisiaan ja ilmaisivat julmuutta ja viekkautta. Helminauha ja patruunavyö olivat hänen ainoat vaatekappaleensa. Kaiverrettua helmiäiskorua, joka riippui nenästä leukaan asti ja oli vastuksena hänen puhuessaan, hän käytti yksinomaan kaunistuksena, kun sitävastoin korviin pistetyillä reijillä oli käytännöllinen tarkoitus, niissä kun sopi pitää piippua ja tupakkaa. Rikkinäiset torahampaat olivat mustuneet arekapalmun pähkinöistä, joita hän alinomaa pureskeli ja joiden mehua hän tuontuostakin sylkäisi maahan.
Puhuessaan tai kuunnellessaan hän irvisteli kuin apina. Vastatessaan myöntävästi hän painoi silmäluomensa alas ja työnsi leuan eteenpäin. Hän puhui lapsellisen uhkamielisesti, ja hänen ylpeä käytöksensä ja nöyrä pysyttelemisensä verannan juurella olivat omituisessa ristiriidassa keskenään. Hän, jolla oli tämä lukuisa seuralaisjoukko, oli Balesunan kylän herra ja hallitsija. Mutta valkoinen mies, jolla ei ollut ainoatakaan seuralaista, oli Beranden herra ja hallitsija — olipa hän kerran sattumalta omin voimin tehnyt itsensä Balesunankin herraksi ja hallitsijaksi. Sili ei mielellään muistellut sitä. Se oli tapahtunut aikana, jolloin hän vielä opetteli tuntemaan valkoisten miesten luonnetta ja oppi kammoamaan heitä. Hän oli kerran tehnyt sen rikoksen, että oli suonut turvapaikan kolmelle Berandesta karanneelle malaitalaiselle. He olivat antaneet hänelle kaiken omaisuutensa palkaksi suojeluksesta ja siitä, että hän oli luvannut auttaa heitä pääsemään kotisaarelleen. Tällöin hän oli ikäänkuin vilaukselta nähnyt palasen häikäisevää tulevaisuutta, jossa hänen kylänsä olisi Beranden ja Malaitan välisen maanalaisen rautatien toinen asemapaikka.
Onnettomuudekseen hän ei silloin ollut selvillä valkoisten miesten tavoista. Mutta juuri tämä valkoinen mies opetti hänet tuntemaan ne. Hän saapui päivän sarastaessa hänen ruohomajalleen. Ensi silmänräpäyksessä se oli huvittanut häntä, Sili'ä. Hänhän oli niin oivallisessa turvassa täällä kylänsä keskellä. Mutta seuraavassa hetkessä ja ennenkuin hän ehti kirkaistakaan, oli valkoinen mies iskenyt häntä suulle nyrkkiraudalla ja pakottanut hänet nielemään hätähuutonsa. Sitten valkoisen miehen toinen nyrkki oli osunut hänen korvansa alle, eikä Sili sen jälkeen tietänyt, mitä hänelle tapahtui. Tullessaan tajuihinsa hän huomasi olevansa valkoisen miehen veneessä matkalla Berandelle. Ja Berandella hänen arvostansa ja asemastansa ei oli välitetty hituistakaan, hänet oli pantu käsi- ja jalkarautoihin puhumattakaan kahleista. Kun hänen heimonsa oli luovuttanut nuo kolme karkulaista, oli hän päässyt vapaaksi. Ja lopuksi tuo julma valkoinen mie oli kiristänyt häneltä ja Balesunan kylältä kymmenen tuhatta kookospähkinää. Sen koommin hän ei olisi ottanut turviinsa malaitalaisia karkulaisia. Hän oli se sijaan alkanut harjoittaa heidän kiinniottamistaan. Se oli turvallisempaa. Ja sitäpaitsi hänelle maksettiin heistä tötteröllinen tupakkaa kappaleelta. Mutta jos hän joskus vain saisi tuon valkoisen miehen käsiinsä, ja hän tapaisi hänet sairaana tai sattuisi seisomaan hänen takanaan hänen kompastuessaan ja kaatuessaan viidakossa, niin silloinpa hänellä olisi hallussaan pää, josta maksettaisiin hyvät hinnat Malaitalla.
Sheldon oli tyytyväinen Sili'n kertomiin uutisiin. Seitsemäs viimeisestä karkulaisjoukosta oli saatu vangiksi ja oli paraikaa veräjän luona. Synkeänä ja jurona, käsivarret sidottuina kookoskuiduilla, ruumis kuivuneen veren tahraamana äskeisen ottelun jälkeen vangitsijoita vastaan hänet tuotiin aitauksen sisäpuolelle.
"Sinä olet hyvä mies, Sili", selitti Sheldon, päällikön latkiessa viinaa. "Saitte pian kiinni minun työmieheni. Tämä on vahva työmies. Annan sinulle käärön tupakkaa — koko käärön. Ja lisäksi saat kolme syltä kangasta ja ison veitsen."
Kaksi palvelijaa toi tupakan ja muut luvatut tavarat varastohuoneesta ja antoi ne Balesunan kylän päällikölle, joka otti lisäpalkkion vastaan murahtaen ja kiinnittämättä siihen erikoista huomiota sekä lähti astuskelemaan rantaan päin kanoottiensa luokse. Sheldonin käskystä palvelijat sitoivat vangin käsistä ja jaloista erääseen rakennuksen tukipaaluun. Kello yhdeltätoista työmiesten palatessa töistään Sheldon kutsui heidät kokoon pihamaalle verannan edustalle. Jok'ainoa, joka kynnelle kykeni, oli saapuvilla, vieläpä nekin, jotka avustivat sairaalassa. Naisetkin ja plantaasin lapsilauma asetettiin muiden mukana kahteen riviin. Lähes kahteensataan nousi noiden alastomien villi-ihmisten luku. Paitsi tavanmukaisia helmi-, simpukankuori- ja luukoristeita riippui heidän lävistetyissä korvissaan ja sieraimissaan lukkoneuloja, lankanauloja, rautaisia hiusneuloja, ruostuneita keittoastiain rautakahvoja ja säilykerasioiden avaimia. Muutamien kähäräisissä hiuksissa riippui kynäveitsiä. Erään rinnalla heilui posliininen ovenripa, toisen rinnalla herätyskellon metallitaulu.
Heidän edessään, nojaten tukea etsien verannan kaidepuuhun, seisoi sairas valkoinen mies. Kuka tahansa heistä olisi pikkusormellaan voinut kaataa hänet. Hänen ampuma-aseistaan huolimatta joukko olisi voinut karata hänen kimppuunsa ja antaa hänelle iskun. Silloin sekä hänen päänsä että plantaasi olisivat olleet heidän. Vihaa, veren- ja kostonhimoa heillä oli yllin kyllin. Mutta jotakin heiltä puuttui, mitä valkoisella miehellä oli; heillä ei ollut sitä ylemmyyden tulta, jota ei voinut sammuttaa, vaan joka taudin runtelemassa ruumiissa paloi yhtä voimakkaana kuin koskaan ja joka oli valmis minä hetkenä hyvänsä leimahtaen polttamaan heidät vihansa liekillä.
"Narada! Billy!" huusi Sheldon ankaralla äänellä.
Kaksi miestä hiipi vastahakoisesti lähemmäksi ja jäi odottamaan.
Sheldon antoi käsirautojen avaimet palvelijalle, joka meni rakennuksen alle ja päästi vangin kahleistaan.
"Narada ja Billy, viekää tämä poika puun luo ja sitokaa hänet siihen kädet ylös!" komensi Sheldon.
Sill'aikaa kuin miehet katselijain levottomasti murahdellessa vitkastellen tekivät niinkuin Sheldon oli käskenyt, toi eräs palvelijoista paikalle paksuvartisen, pitkäsiimaisen ruoskan. Samassa Sheldon alkoi puhua.
"Tämä Arunga — minä olen hänelle hyvin vihainen. Minä en ole varastanut tältä Arungalta. Minä en ole puijannut häntä. Minä sanon: 'Ali right — tulet minun kanssani Berandeen, teet siellä työtä kolme vuotta! Hän tulee. Saa ruokaa tarpeeksi ja täyden palkan. Miksi hän lähtee karkuun? Minä olen hänelle hyvin vihainen. Minä annan hänelle piiskaa, koska hän on karannut. Minä maksoin Sili'lle, Balesunan suurelle päällikölle, paketin tupakkaa, koska hän oli ottanut kiinni Arungan. All right, Arunga maksaa tämän tupakan! Kuusi puntaa oli Arungan palkka. Yksi vuosi lisää täytyy Arungan tehdä työtä Berandessa. All right. Nyt hän saa kymmenen lyöntiä kolme kertaa. Sinä Billy otat piiskan ja annat Arungalle kymmenen lyöntiä kolme kertaa. Kaikki miehet katsovat, kaikki Maryt [Mary, etelämeren saarten englanninkielessä = nainen] katsovat, sillä jos he tahtovat karata, niin saavat nähdä, että valkoinen mies on vahva mies, ei päästä karkuun. Vahva mies — Billy, kymmenen lyöntiä kolme kertaa."
Palvelija ojensi Billylle ruoskan, mutta tämä ei ottanut sitä vastaan. Sheldon odotti rauhallisesti. Kaikkien ihmissyöjien katseet olivat tähdättyinä häneen ilmaisten epäröintiä, pelkoa tai kärsimättömyyttä. Tämä hetki oli ratkaiseva, saisiko yksinäinen valkoinen mies elää vai eikö.
"Kymmenen lyöntiä kolme kertaa, Billy", kehoitti Sheldon, mutta hänen äänensä oli saanut omituisen metallikaiun.
Billy rypisti kulmiaan, katsahti ylös ja taas alas, mutta ei liikahtanutkaan.
"Billy!"
Sheldonin huuto pamahti kuin pistoolin laukaus. Villi säpsähti. Katsojien säännöttömät kasvot vääntyivät leveään irvistsyksenkaltaiseen hymyyn, ja joukosta kuului hillittyä tirskuntaa.
"Jos sinu tahto hyvin paljo ruoski tämä Arunga, sinu vie häne Tulagi", sanoi Billy. "Hallitusmies häne ruoski hyvin paljon. Se olla laki. Minu tietä se olla laki."
Laki määräsi todella niin, ja Sheldon tiesi sen. Mutta hän tahtoi elää tämän päivän ja seuraavan eikä halunnut kuolla odottaessaan, että lainmukainen rangaistus seuraavalla tai sitä seuraavalla viikolla ehdittäisiin panna täytäntöön.
"Sinä puhut liian paljoni" huusi hän vihoissaan. "Mitä se merkitsee?
Häh!"
"Minu tietä laki", toisti villi itsepäisesti.
"Astoa!"
Toinen mies astui ketterästi esiin ja vilkaisi röyhkeästi ylös verannalle. Sheldon valitsi pahimmat joukosta läksytyksensä uhreiksi.
"Sinä Astoa ja sinä Narada, sitokaa tämä Billy toisen viereen samalla tavalla — vahvalla köydellä", käski hän. "Sinä Astoa, ota tämä ruoska. Kymmenen kovaa lyöntiä molemmille yht'aikaa. Ymmärrätkö?"
"Ei", mörähti Astoa vastaukseksi.
Sheldon otti pyssyn, joka oli ollut käsipuun nojassa, ja viritti hanan.
"Minä tunnen sinut, Astoa", sanoi hän levollisesti. "Sinä teit työtä
Queenslandissa kuusi vuotta."
"Minä olla kristitty", keskeytti musta röyhkeästi uhmaillen.
"Queenslandissa sinä istuit vankilassa vuoden. Valkoinen herra riivattu hupsu ei hirttänyt sinua. Sinä olet halju mies. Queenslandissa sinä istuit vankilassa kuusi kuukautta kaksi kertaa. Kaksi kertaa sinä varastit. All right, sinä olet kristitty. Muistatko yhtään rukousta?"
"Kyllä, minu muista rukous", oli vastaus.
"All right, rukoile sitten nyt, mutta äkkiä! Lue rukous riivatun pian, sitten minä tapan sinut."
Sheldon tähtäsi häntä pyssyllään ja odotti. Musta katsahti ympärilleen tovereihinsa, mutta kukaan ei tullut hänen avukseen. He odottivat jännittyneinä mitä oli tapahtuva, ja tuijottivat kuin noidutut valkoiseen mieheen, joka seisoi yksin avaralla verannalla pitäen kuolemaa käsissään. Sheldon oli voittanut, ja hän tiesi sen. Astoa astui neuvottomana toiselta jalalta toiselle, katsahti valkoiseen mieheen ja näki hänen silmänsä kiiluvan pyssyn tähtäimen tasalla.
"Astoa", sanoi Sheldon, käyttäen hyväkseen psykologisesti oikeata hetkeä, "minä lasken kolmeen. Sitten ammun ja sinä kuolet."
Ja Sheldon tiesi, että hän laskettuaan kolmeen ampuisi miehen kuoliaaksi. Tämäkin tiesi, että niin kävisi. Ja senvuoksi Sheldonin ei tarvinnut panna uhkaustaan täytäntöön. Hän ei ehtinyt "yhtä" edemmäksi, kun Astoa jo ojensi kätensä ja otti ruoskan. Ja sitten hän käytteli sitä aivan vimmatusti, sillä hän oli vihainen tovereilleen siitä, etteivät he olleet tulleet hänen avukseen, ja ruoski suuttumuksensa ilmoille. Ja Sheldon yllytti häntä verannaltaan lyömään kelpolailla, kunnes molemmat tuomitut kirkuivat ja ulvoivat ja veri valui heidän selkäänsä pitkin. Opetus oli perusteellinen ja verellä kirjoitettu.
Kun viimeinen joukosta, molemmat parkuvat pahantekijät mukaan luettuina, oli astunut ulos veräjästä, vaipui Sheldon puolipyörryksissä vuoteelleen.
"Sinä olet sairas mies", voihkaisi hän, "hyvin sairas mies."
"Mutta tämän yön voit nukkua rauhassa", lisäsi hän puolta tuntia myöhemmin.