I LUKU.
Daylightin tulo San Fransiskoon ei herättänyt lainkaan huomiota. Ei oltu unohdettu vain häntä, vaan vieläpä hänen kerallaan koko Klondikekin. Muut asiat kiinnittivät ihmisten mieliä ja Alaskan tapahtumat samoinkuin sota Espanjaa vastaan kuuluivat jo menneisyyteen. Paljon oli tapahtunut senjälkeen. Huomiotaherättäviä tapahtumia sattui joka päivä eikä sanomalehtien tarvinnut tekemällä tehdä uutisia. Oli kuitenkin tavallaan virkistävää liikkua näin tuntemattomana. Hän oli ollut suurmies pohjan perillä. Nämä uudet olot olivat sikäläisiä paljon suuremmoisemmat. Se näkyi siitäkin, ettei välitetty yhdentoista miljoonan miehestä, vaikkapa hänellä oli sellainen elämäntyö takanaan kuin Daylightilla oli.
Hän asettui asumaan St. Francis-hotelliin. Alotteleva reportteri haastatteli häntä sivumennen ja antoi hänelle hyviä neuvoja. Daylight naurahti itsekseen, alkoi tarkata ympäristöään ja alkoi opetella hänelle uutta elämää ja asiain järjestystä. Hän oli hyvin kömpelö ja hyvin itsetietoinen. Omistamansa yksitoista miljoonaa jäykistivät hänen niskaansa luontaisen itseluottamuksen lisäksi. Mikään ei hämmästyttänyt häntä, hän ei ihmetellyt uuden ympäristönsä loistoa, sivistystä eikä suurpiirteisyyttä. Tämä oli vain toisellaista erämaata, siinä kaikki. Hänen oli opittava tuntemaan sen tiet, tienmerkit, polut ja hyvät lähdepaikat sekä pahat taipaleet ja vaaralliset virrankurimot. Tavalliseen tapaansa hän pelkäsi naisia. Viime kokemustensa johdosta hän oli vielä niin peloissaan, ettei hän päästänyt lähelleen noita häikäisevän komeita olentoja, jotka hän miljooniensa vuoksi olisi voinut saada omikseen. He loivat häneen kaihoisia katseita, mutta hän salasi niin hyvin arkuutensa, että liikkui näennäisesti rohkeana heidän parissaan. Eikä vain hänen rikkautensa saattanut häntä heidän silmissään viehättäväksi. Hänessä oli niin paljon miestä ja hän oli niin epätavallinen mies. Vielä nuori, vain 36-vuotias, huomattavan kaunispiirteinen, erinomaisen voimakas, elinvoimaa uhkuva. Katukivitykseen tottumattoman erämiehen joustava käynti, tummat silmät, jotka olivat tottuneet erämaan laajoihin näköaloihin, eivätkä vielä olleet väsyneet kuin ahtaissa sokkeloissa liikkuneen kaupunkilaisen, saivat monen naisen uteliaasti ja veikeästi katsahtamain häneen. Hän näki sen, ymmärsi ja naurahti itsekseen, ja katsoi naisia kasvoihin samoinkuin oli säikkymättä katsellut niin monta muutakin vaaraa, kylmäverisesti, vaikkakin hänen täytyi terästää tahtoaan enemmän kuin nälän, pakkasen tai tulvan uhatessa.
Hän oli tullut Yhdysvaltoihin kamppaillakseen miehiä vastaan eikä naisten kanssa pelehtiäkseen. Miehiä hän ei vielä ollut oppinut tuntemaan. Miehet olivat hänestä velttoruumiisia; mutta hän aavisti heidän olevan liikeasioissa kovia, kovia pehmeästä pinnasta huolimatta. Hänen mielestään heissä oli jotakin kissamaista. Hän tapasi heitä klubeissa ja aprikoi, kuinka todellista oli heidän osoittamansa ystävyys ja kuinka pian he paljastaisivat kyntensä ja repisivät ja raapisivat. "Sepä juuri on pulma", tuumi hän, "mitä he tekevät kun leikki on lopussa". Hän tunsi syyttä suotta epäilevänsä heitä. "He ovat pohjamutaa", oli hänen salainen arvostelunsa; ja muutamat sanat, jotka hänen toverinsa silloin tällöin tulivat lausuneiksi, tukivat hänen ajatustaan. Muuten heistä säteili miehekkäisyyttä ja rehtiyttä. He saattoivat repiä ja raapia taistelussa — mikä olikaan sen luonnollisempaa; mutta hän tunsi kuitenkin, että he repisivät ja raapisivat sääntöjä noudattaen. Tällainen oli hänen heistä saamansa käsitys. Ikävä vain, että heidän joukossaan oli joku määrä roistojakin.
Hän vietti San Fransiskossa muutamia kuukausia, joiden kuluessa hän tutki peliä ja sen sääntöjä ja valmistautui ottamaan siihen osaa. Hän otti yksityisopetusta englannin kielessä ja hänen onnistui poistaa puheestaan pahimmat virheellisyydet, vaikka hän mielenkuohun hetkinä olikin taipuvainen käyttämään Klondiken seutujen voimasanoja. Hän oppi syömään ja pukeutumaan ja ylimalkaan käyttäytymään sivistyneiden ihmisten tapaan; mutta kaikesta huolimatta pysyi hän omana itsenään; hän ei ollut liian nöyrä eikä liian varovainen, eikä hän milloinkaan epäröinyt siekailematta rikkoa jotakin sovinnaisuussääntöä, joka oli hänen tiellään, ja kiusaus oli kyllä suuri. Hän ei, kuten useimmat syrjäseuduilta tulleet pohatat, tuntenut kunnioitusta kaikkia sivistyneisyyden epäjumalia kohtaan. Hän oli nähnyt ennenkin jumalankuvia ja tiesi niiden arvon.
Kyllästyneenä olemaan vain katselijana läksi hän Nevadaan, jossa oli löydetty lupaava kultakaivos "vain hieman jaloitellakseen" kuten hänen sanansa kuuluivat. Hän viipyi Tonopahin arvopaperipörssissä kymmenen päivää, pistäen lopulta taskuunsa sievosen, puolen miljoonan voiton. Sen jälkeen hän huuliaan maiskuttaen palasi San Fransiskoon ja St. Francis-hotelliin. Alku ennusti hyvää ja hänen pelihimonsa kiihtyi.
Ja vielä kerran kirjoittivat sanomalehdet hänestä huomiota herättäviä uutisia. Nimi Burning Daylight painettiin taas lihavilla kirjasimilla. Haastattelijat hyörivät hänen ympärillään. Aikakauslehtien ja sanomalehtien vanhat vuosikerrat tarkastettiin ja romantillinen ja historiallinen Elam Hamish, "Pohjanperän seikkailija", "Klondiken Kuningas" ja "Vanhojen erämiesten isä" pääsi paahdetun leivän ja aamiaisruuan kera miljoonien kotien aamiaispöydälle. Jo ennenkuin hänen omasta mielestään hänen aikansa oli tullutkaan täytyi hänen käydä leikkiin käsiksi. Rahamiehet ja keinottelijat ja kaikki liike-elämän meren hylyt työntyivät hänen yhdentoista miljoonansa kallioita vastaan. Itsepuolustukseksi oli hänen ollut pakko turvautua julkisiin virastoihin. Hän oli antanut heille tietoja itsestään ja nyt he jakoivat hänelle kortteja, tahtoipa hän tai ei, ja julistivat hänen olevan pelissä mukana. Hyvä, pelata hän tahtoikin; hän vielä näyttäisi heille; huolimatta ylpeistä ennustuksista siitä, miten pian hän muka törmäisi karille — ennustuksista ja kuvauksista siitä kömpelöstä ja moukkamaisesta tavasta, millä hän muka tulisi peliään hoitamaan ja hänen hurjasta ja nyreästä ulkonäöstään.
Hän ryhtyi ensin pikkuyrityksiin, "aikansa ratoksi", kuten hän selitti Holdsworthylle, ystävälleen Alta-Pacific-klubissa. Daylight oli klubin jäsen, Holdsworthy oli ehdottanut hänet jäseneksi. Ja hyvä olikin, että Daylight aluksi hoiti peliään varovaisesti, sillä hän huomasi pian hämmästyksekseen miten paljon huijareita — "ammattihuijareita", kuten hän heitä nimitti parveili hänen ympärillään. Hän näki helposti mitä he olivat miehiään, jopa häntä kummastutti, että niin suurelle joukolle riitti saalista, mistä elää. Heidän veijarimaisuutensa ja epäilyttäväisyytensä oli niin läpinäkyvää, ettei hän käsittänyt, kuinka kukaan antoi heidän puijata itseään.
Ja sitten hän huomasi, että oli eroa huijareilla ja huijareilla. Holdsworthy kohteli häntä enemmän veljenään kuin pelkkänä klubi-tuttavana. Holdsworthy piti hänestä huolta, neuvoi häntä ja esitti hänet sikäläisen liikemaailman mahtimiehille. Hänen perheensä asui viehättävässä kesäasunnossa lähellä Menlo-puistoa ja täällä Daylight vietti muutamia lauvantai- ja sunnuntaipäiviä ja näki hienoa ja herttaista kotielämää, jollaista hän ei milloinkaan ollut uneksinutkaan. Holdsworthy oli innokas kukkien viljelijä ja miltei hulluuteen saakka innostunut siipikarjan hoitoon; ja nämä intohimot olivat ainaisena ilon lähteenä Daylight'ille, joka laski niistä hyväntahtoista pilaa. Sellainen rakastettava tahdonheikkous todisti miehen terveyttä ja teki hänet Daylightille rakkaammaksi. Hän oli Daylightin mielestä hyväonninen, kyvykäs liikemies vailla suurta kunnianhimoa — mies, joka niin helposti tyytyi pieniin pelipanoksiin, ettei milloinkaan yrittänytkään koettaa onneaan suuressa pelissä.
Kerran hänen käydessään sai Holdsworthy hänen tekemään hyvän kaupan, hyvän pikkukaupan, ostamaan Glen Ellenin tiilitehtaan. Daylight kuunteli tarkasti toisen selityksiä asemasta. Se oli varsin edullinen kauppa ja Daylightin ainoa vastaväite oli se, että se oli liian pieni yritys eikä kuulunut hänen alaansa; ja hän ryhtyi siihen vain ystävyydestä, kun Holdsworthy oli selittänyt sijoittaneensa siihen hiukan rahoja ja olevansa pakoitettu tekemään uhrauksia toisaalla voidakseen kehittää sitä. Daylight suoritti kauppasumman, viisikymmentätuhatta dollaria ja selitti nauraen jälkeenpäin: "Tein kyllä tyhmyyden, mutta ei Holdsworthy minua siihen veijannut. Tein sen hänen kyyhkystensä ja marjapensaittensa vuoksi."
Se oli kuitenkin hyvä opetus, sillä hän oppi, että liikemaailmassa oli vähän rehellisyyttä ja ettei tavallinen kestiystävyyskään merkinnyt mitään arvottoman tiilitehtaan ja viidenkymmenen tuhannen dollarin käteisen rinnalla. Mutta hän teki sen johtopäätöksen, että kaikenkarvaiset huijarit olivat pinnalla. Syvällä, arveli hän, oli rehellinen ja vakava liikemaailma. Noiden suurten teollisuusjohtajain ja pohattain kera saattoi olla liikeasioissa, päätteli hän. Heidän suurten kauppojensa ja yritystensä luonteesta johtui, että heidän täytyi pelata rehellisesti. Siinä eivät soveltuneet pikkuhuijarien juonet ja vehkeet. Ei ollut kummeksittavaa, että vähäpätöiset miehet paransivat kultakaivoksia haulipyssyllä tai möivät arvottomia tiilitehtaita ystävilleen, mutta suuressa liikemaailmassa eivät sellaiset menettelyt pitkälle auttaneet. Siellä miehet vaikuttivat maan kehitykseen, perustivat rautateitä, avasivat kaivoksia, tekivät sen suuret luonnolliset tulolähteet hyötyätuottaviksi. Heidän pelinsä täytyi pakostakin olla rehellistä ja vakaata. "He eivät voi käyttää väärinpelaajien menettelytapoja", kuului hänen loppupäätelmänsä.
Tästä johtui, että hän päätti jättää Holdsworthyn kaltaiset vähäpätöiset miehet omaan oloonsa; ja vaikka hän seurusteli tuttavallisesti heidän kanssaan, ei hän huolinut ketään läheiseksi ystäväkseen. Hän piti siitä huolimatta vähäpätöisistä miehistä, Alta-Pacificin miehistä. Hän ei vaan yksinkertaisesti huolinut heistä tovereikseen siinä suuressa pelissä, jota aikoi pelata. Hän ei vielä tiennyt minkälaista tämä suuri peli tuli olemaan. Hän odotti sopivaa tilaisuutta. Ja odottaessaan yritteli hän yhtä ja toista pientä ja piti silmänsä auki suurelle mahdollisuudelle kun se kerran ilmestyisi.
Ja sitten hän kohtasi John Dowsettin, suuren John Dowsettin. Se tapahtui sattumalta. Sitä ei voitu epäillä. Kuten Daylight itse tiesi, oli pelkkä sattuma, että hän Los Angelesista lähtiessään poikkesi Santa Catalinan saarelle sensijaan, että olisi palannut suoraan San Fransiskoon niinkuin oli suunnitellut. Täällä hän tapasi John Dowsettin, joka oli jäänyt muutamaksi päiväksi lepäämään kesken kiireellistä matkaansa lännessä. Dowsett oli luonnollisesti kuullut puhuttavan kuuluisasta Klondiken kuninkaasta ja hänen huhutuista kolmestakymmenestä miljoonastaan ja kun he tutustuivat toisiinsa, herätti Daylight varmaankin hänessä mielenkiintoa. Jo tällöin lienee hänen aivoissaan herännyt muuan ajatus. Mutta hän ei lausunut sitä julki, vaan kypsytti sitä huolellisesti. Hän siis puhui yleisistä asioista ja koetti parhaansa mukaan miellyttää Daylightia ja voittaa hänen ystävyytensä.
Hän oli ensimäinen mahtimies, jonka kanssa Daylight oli seurustellut, ja viimemainittu oli hurmaantunut ja ihastunut. Hän oli niin ystävällinen ja miellyttävä, niin nerokkaan kansanvaltainen, että Daylightista oli raskasta todeta, että hänellä oli edessään itse John Dowsett, useiden pankkiyhtymien esimies, vakuutuskeinottelija, Standard Oilin johtomiesten liittolainen ja Guggenhammerin liittolainen. Eikä hän tuntunut olevan halukas väittämään perättömäksi mainettaan eikä toimintatapaansa.
Ulkonäöltään hän vastasi sitä kuvaa, minkä Daylight kuulemansa perustuksella oli hänestä saanut. Huolimatta kuudestakymmenestä ikävuodestaan ja lumivalkeasta tukastaan oli hänen kädenpuristuksensa lujan sydämellinen eikä hänessä näkynyt mitään merkkejä vanhuuden heikkoudesta. Hän käveli reippaasti ja nopeasti, hänen liikkeensä olivat varmoja ja täsmällisiä. Hänen ihonsa oli terveen punakka ja hänen ohuet, tiukasti yhteen puristetut huulensa osasivat taidon vetäytyä hymyyn, kun hän kuuli jonkun sukkeluuden. Hänellä oli rehelliset, hyvin vaaleat sinisilmät; ne katsoivat kanssaihmiseen ystävällisesti ja suoraan tuuheiden, harmaiden kulmakarvojen alta. Hänen järkensä toimi täsmällisesti ja järjestelmällisesti ja se oli Daylightinkin mielestä pettämätön kuin terässakset. Hän oli mies. joka tiesi ja joka ei milloinkaan verhonnut tietoaan tunteen tai mielenliikutuksen narrinkoruihin. Oli ilmeistä, että hän oli oppinut käskemään, ja jokainen sana ja ilme kertoi vallasta. Tähän tuli lisäksi hänen hyvänsuopaisuutensa ja tahdikkaisuutensa ja Daylight saattoi helposti havaita ne tuntomerkit, jotka eroittivat hänet Holdsworthyn kaltaisista vähäpätöisistä miehistä. Daylight tunsi hänen elämäntarinansa, vanhan amerikalaisen suvun, josta hän polveutui, hänen omat sankarityönsä sodassa. Hänen esi-isiään olivat John Dowsett, joka oli tunnetun pankkiiriliikkeen perustaja, vuoden 1812 sodan amiraali Dowsett, vapautussodan kenraali Dowsett ja ensimäinen Dowsett, jolla oli entisaikaan ollut maita ja orjia Uudessa Englannissa.
"Hän on varmasti rehti mies", sanoi hän myöhemmin eräälle klubituttavistaan Alta-Pacificin tupakkahuoneessa. "Sanonpa teille, Gallon, että hän oli minulle todellinen yllätys. Tiesin, että mahtimiehet ovat sellaisia, mutta minun täytyi nähdä hänet, ennenkuin todella sen tiesin. Hän on niitä, jotka saavat aikaan jotakin. Sen näkee koko hänen olennostaan. Hänen kaltaisiaan on yksi tuhannessa. Hän ei pelkää minkäänlaista peliä ja saatte olla varma siitä, että hänessä on miestä peliään hoitamaan. Lyönpä vetoa siitä, ettei kuuden miljoonan häviö tai voitto saa häntä silmääkään räpäyttämään."
Gallon puhalsi savun sikaaristaan ja katsoi ylistyspuheen päätyttyä uteliaasti kumppaniinsa; mutta Daylightilta, joka tilasi cocktailin, jäi tämä utelias silmäys huomaamatta.
"Otaksun, että olette jossakin liikeyrityksessä hänen osakkaanaan", huomautti Gallon.
"Ei sinnepäinkään. — Tämä on ystävyyttä. Aijoin juuri sanoa, että olen päässyt selville, miten nuo mahtimiehet saavat suuria aikaan. Niin, minulla oli hänestä sellainen tunne, että hän tiesi kaiken, ja minä oikein häpesin itseäni."
"Luulen, että voisin antaa hänelle kompassin ja lapion, kun olisi ajettava koiravaljakkoa", huomautti Daylight mieterikkaan vaitiolon jälkeen. "Ja minä kyllä myönnän, että voisin antaa hänelle yhden ja toisen osviitan pokerpelissä ja kullankaivuussa ja ehkä myös kanootin melomisessa. Ja ehkäpä minulla olisi suuremmat mahdollisuudet perehtyä siihen peliin, jota hän on koko ikänsä pelannut, kuin hänellä olisi perehtyä siihen peliin, jota minä pelasin pohjan perillä."