IX LUKU.
Kymmenen päivää myöhemmin saapuivat Harper ja Joe Ladue Sixty Mileen, ja vaikka Daylight vielä oli hieman heikko, oli hän kuitenkin kyllin voimakas totellakseen kultakuumetta, joka oli saanut hänet valtoihinsa. Hän luovutti kolmanneksen valtauksestaan Stewart-joen varrella heidän Klondike-joen varrella olevan valtauksensa kolmannesta vastaan. He luottivat ylämaan kultarikkauteen ja Harper läksi tavaralautalla myötävirtaa Klondike-joen suulle, johon hänen piti perustaa pieni asema.
"Miksi et, Daylight, käy käsiksi Indian-jokeen?" neuvoi Harper ennen lähtöään. "Maaperä on siellä erinomainen ja kyllä siellä jossain on kultaa löytäjäänsä odottamassa. Se paikka on minun mieleeni. Sieltä saa kultaa oikein kosolti, eikä Indian-joki ole maailman ääressä."
"Ja siellä on harmaana hirviä", lisäsi Joe Ladue. "Bob Henderson on jossain siellä päin, on ollut jo kolme vuotta. Ja hän vannoi, että jotain suurta on tapahtumaisillaan. Hän tappaa siellä laumottain hirviä ja hakee kultaa ylt'ympäri seutua kuin olisi hän hieman hassu."
Daylight päätti lähteä Indian-joelle "haljuilemaan", kuten hän itse sanoi. Mutta Elijah ei taipunut lähtemään hänen kanssaan. Elijahin oli nälkä turruttanut ja häntä kauhistutti kaikkien kärsimystensä toistuminen.
"En tosiaankaan voi lähteä ruoan äärestä", sanoi hän. "Tiedän, että se on hulluutta, mutta minä en tosiaankaan mahda sille mitään. Siinä on kyllin, että pääsen pöydän äärestä kun vatsa on niin täynnä, etten saa sinne enää ainoatakaan palaa. Palaan Circlen leiriin ja oleilen siellä, kunnes olen tullut jälleen terveeksi."
Daylight viipyi vielä muutaman päivän, kooten voimia ja järjestellen vähäisiä matkatavaroitaan. Hän aikoi lähteä kevein varustuksin, mukanaan vain seitsemänkymmenenviiden naulan taakka ja sälyttäen hyvään intiaanitapaan jokaisen viidestä koirastaan kannettavaksi kolmekymmentä naulaa. Laduen kuvauksista oppia ottaen hän aikoi noudattaa Bob Hendersonin esimerkkiä, elää käytännöllisesti ja syödä pelkkää lihaa. Kun Jack Kearnsin lotja, joka toi sahaa Linderman-järveltä, poikkesi Sixty Mileen, niin Daylight vei siihen tavaransa ja koiransa, antoi Elijahin tehtäväksi ilmoittaa valtauksensa rekisteröitäväksi ja nousi samana päivänä maihin Indian-joen suulla.
Neljänkymmenen peninkulman päässä joen suusta tuli hän paikalle, jonka hän kuulemiensa kuvausten perusteella päätti olevan Quartz Creek'in. Siellä hän näki jälkiä Bob Hendersonin töistä. Kuljettuaan jokivartta vielä: kolmekymmentä peninkulmaa tuli hän Australia Creek'iin. Kului viikkoja, mutta Daylight ei milloinkaan tavannut Bob Hendersonia. Kaikkialla oli hirviä yllin kyllin ja hänen koiransa herkuttelivat liharuoalla. Hän löysi tusinanverran kannattavia ja lupaavia kultapaikkoja hiekassa, ja kun hän huomasi parinkymmenen purosen mudan ja soran pinnalla hajallaan kultahiukkasia, niin päätti hän tästä, että siellä täytyi olla runsaat määrät varsinaista kultamalmiakin, joka nyt vaan oli löydettävä. Usein hän loi katseensa vuorenharjanteihin pohjoisessa ja aprikoitsi, oliko kulta peräisin sieltä. Lopulta hän samosi Dominion Creek'in lähteille, kulki vedenjakajan poikki ja tuli siihen Klondiken seutuun, joka myöhemmin sai nimen Hunker Creek. Jos hän olisi vedenjakajan poikki mennessään kiertänyt vuoren oikealta puolelta, niin hän olisi tullut Gold Bottom'iin, jolle nimen oli antanut Bob Henderson, jonka hän olisi siellä nähnyt työssään, huuhtomassa ensimäisiä kannattavia kattilallisia Klondikessa. Mutta Daylight kiersi vuorenlaen vasemmalta, jatkoi matkaansa Hunker-joen vartta alas Klondikeen ja sitten edelleen Yukoniin intiaanien kesäkalastuspaikoille.
Täällä hän oli päivän Carmackin, squaw-miehen [Squaw-mies, squawman on intiaaninaisen, "squawin" kanssa naimisissa oleva mies. Squaw-miehet eivät avioliittonsa vuoksi nauti täydellistä yhteiskunnallista arvonantoa. He eivät esim. saa seurustella perheessä, missä emäntä on valko-ihoinen.] ja tämän intiaanilangon, Skookum Jim'in nuotiotoverina, osti veneen ja kulki sitten koirineen myötävirtaan Yukonia Forty Mileen. Elokuun viimeiset päivät olivat käsissä, päivät lyhenivät lyhenemistään ja talvi teki tuloaan. Yhä vielä lujasti luottaen Ylämaan kultarikkauteen aikoi Daylight neljän, viiden toverin kera tai, jos se oli mahdollista, ainakin yhden toverin kera sauvoa virtaa ylöspäin, ennenkuin joki jäätyi talveksi. Mutta Forty Milen miehet olivat epäuskoiset. Heille riitti kullankaivuu lännessä.
Silloin juuri tuli Carmack, hänen lankonsa Skookum Jim ja Cultus Charlie kanootilla Forty Mileen. He menivät suoraan kulta-asiamiehen luo ja ilmoittivat rekistöröitäväksi kolme valtausta ja löytämänsä Bonanza Creekin valtauksen. Tämän jälkeen he yöllä näyttivät Sourdough-ravintolassa epäuskoiselle miesjoukolle kultametallikappaleita. Miehet nauroivat ja ravistivat päätään. He olivat nähneet, että ennenkin oli erehdytty kultalöytöjen suhteen. Tämä oli ilmeisesti Harperin ja Joe Laduen suunnitelma, jonka he olivat panneet toimeen houkutellakseen kullanetsijöitä valtauksensa läheisyyteen ja saadakseen sinne postiaseman. Ja kuka oli Carmack? Squaw-mies. Kuka oli konsanaan kuullut, että joku squaw-mies olisi löytänyt jotakin? Ja mikä oli Bonanza Creek? Pelkkä hirvilaidun Klondike-joen suulla, sama, jota entisajan miehet olivat nimittäneet Rabbit Creekiksi. Jospa edes Daylight tai Bob Henderson olisi ilmoittanut valtauksia rekisteröitäväksi ja näyttänyt kultametallia, niin olisivat he tienneet siinä olevan jotakin perää. Mutta Carmack, squaw-mies! Ja Skookum Jim! Ja Cultus Charlie! Ei, ei, se oli tyhjää puhetta.
Daylight oli epäuskoinen, vaikka hän uskoi Ylämaan mahdollisuuksiin. Olihan hän vain joku päivä sitten nähnyt Carmackin maleksimassa intiaaniensa kanssa, aivankuin ei olisi milloinkaan ajatellutkaan kullanetsintää. Mutta kun hän kello yksitoista yöllä istui penkkinsä syrjällä aukomassa intiaanisaappaittensa pauloja, juolahti hänen mieleensä ajatus. Hän pani takin ylleen ja hatun päähänsä ja palasi Sourdoughiin. Carmack istui yhä vielä siellä ja näytteli kultaansa epäuskoiselle sukukunnalle. Daylight istahti hänen viereensä ja tyhjensi Carmackin pussin sulattajaan. Tätä hän tutkisteli pitkän aikaa. Sitten pani hän omasta pussistaan toiseen sulattajaan muutaman unssin verran Circle Cityn ja Forty Milen kultaa. Sitten hän taas pitkän aikaa tutki ja vertaili. Viimein pani hän oman kultansa pussiin, antoi Carmackille takaisin tämän kullan ja vaati kädenliikkeellä hiljaisuutta.
"Toverit, kerronpa teille jotakin", sanoi hän. "Kultasuoni on varmasti löydetty virran yläjuoksun varrelta. Ja minä sanon teille selvään ja vakuuttavasti, että se on tehty. Tämänkaltaista kultaa ei ole ennen näillä seuduin nähty sulattajassa. Se on uutta kultaa. Siinä on enemmän hopeaa. Voitte nähdä sen väristä. Carmack on varmasti löytänyt kultasuonen. Kuka haluaa lähteä kanssani kultapaikalle?"
Ei kukaan halunnut. Sen sijaan kuului vain naurua ja ivailua.
"Onko teilläkin siellä valtaus?" kysyi joku.
"On kuin onkin", kuului vastaus, "ja sitä paitsi kolmannes Harperin ja Ladue'n valtauksesta. Saatte nähdä, että minä myyn syrjäisetkin palstani korkeammasta hinnasta kuin te milloinkaan olette ansainneet Birch Creekissa maata penkomalla."
"Hyvä on, Daylight", pisti Curly Parson väliin imarrellen. "Teillä on hyvä maine ja me tiedämme, että teihin voi luottaa. Mutta te olette yhtä hyvin kuin ken tahansa saattanut takertua ansaan, jonka nuo maankiertäjät ovat virittäneet. Kysyn teiltä suoraan: Koska oli Carmack kullanetsinnässä? Sanoittehan itse, että hän kalasti lohia siwashilaisten sukulaistensa kera vain joku päivä sitten."
"Ja Daylight puhui totta", keskeytti Carmack kiihoittuneena. "Ja minä kerron totuuden, taivaallisen totuuden. Minä en ollut etsimässä kultaa. En sinne päinkään. Mutta kun Daylight oli lähtenyt, niin kuka muu kuin Bob Henderson tulee tavaralautalla myötävirtaa. Hän tuli Sixty Milesta käsin ja aikoi palata Indianjokea pitkin ja kantaa tavarat Quartz Creekin ja Gold Bottomin välillä olevan vedenjakajan poikki."
"Missä helvetissä on Gold Bottom?" kysyi Curly Parson.
"Bonanzan, entisen Rabbit Creekin tuolla puolen", sanoi squaw-mies kääntyen hänen puoleensa. "Siellä on suuri puro, joka virtaa Klondikeen. Minä menin sitä tietä, mutta palasin vedenjakajan poikki, kuljin monta peninkulmaa sen harjaa pitkin ja laskeuduin Bonanza Creekiin. 'Tule mukaan Carmack ja paaluta itsellesi valtaus', sanoi Bob Henderson minulle. 'Löysin sen äskettäin Gold Bottomista. Huuhtelin jo neljäkymmentä viisi unssia!' Ja minä menin mukaan, ja Skookum Jim ja Cultus Charlie samaten. Ja me kaikki paalutimme Gold Bottomissa. Minä palasin Bonanzan kautta, kun näin hirven. Me pysähdyimme Bonanzan alapuolelle ja keitimme ruokaa. Minä panin nukkumaan ja Skookum Jim ryhtyi kuin ryhtyikin kullanetsintään. Hän oli, nähkääs, tarkannut Hendersonia. Hän vie yks' kaks' kattilan koivun juurelle, täyttää sen huuhdontasoralla ja saa enemmän kuin dollarin arvosta kultametallia. Sitten herättää hän minut ja minä ryhdyn huuhdontaan. Sain kaksi ja puoli dollaria ensimäisestä kattilasta. Sitten minä nimitin poukaman 'Bonanzaksi', paalutin löytöni ja me tulimme tänne rekisteröimään valtauksemme."
Hän katseli innokkaasti ympärilleen, toivoen saaneensa toiset vakuutetuiksi sanojensa todenperäisyydestä, mutta näki vain epäluuloisia kasvoja — kaikkien muitten paitsi Daylightin, joka koko ajan hänen kertomuksensa kestäessä oli pitänyt silmällä hänen kasvojensa ilmettä.
"Paljonko ovat Harper ja Ladue antaneet teille tämän jutun levittämisestä?" kysyi joku.
"He eivät tiedä siitä mitään", vastasi Carmack. "Se mitä kerroin teille, on totinen tosi. Minä sain yhdestä huuhdontakattilasta kolme unssia."
"Ja siinä on kulta", sanoi Daylight. "Sanonpa teille, toverit, ettei milloinkaan ennen ole sulattajassa ollut tämäntapaista kultaa. Katsokaa sen väriä."
"Onhan se hieman tummempaa", sanoi Curly Parson. "On luultavalta, että Carmackilla on ollut samassa pussissa hopeadollarin kappaleita. Ja yksi asia vielä: jos siinä olisi jotakin perää, niin miksei Bob Henderson ole tullut tänne ilmoittamaan valtauksiansa rekisteröitäväksi?"
"Hän on Gold Bottomissa", selitti Carmack. "Palattuamme juuri huomasimmekin, mitä olimme löytäneet."
Vastauksena oli naurunrähäkkä.
"Kuka tulee toverikseni ja lähtee huomenna sauvomaan venettä
Bonanzaan?" kysyi Daylight.
Ei kukaan ilmoittanut suostuvansa.
"Kuka teistä ottaa toimekseen ennakkomaksusta sauvoa vastavirtaa tuhat naulaa ruokavaroja?"
Curly Parson ja Pat Monahan suostuivat ehdotukseen ja tavallisella ripeydellään maksoi Daylight heille ennakolta palkan ja teki ostoksensa vaikka hän näin ollen tyhjensi pussinsa. Hän oli lähtemäisillään Sourdoughista, kun hän äkkiä palasi ovelta tarjoilupöydän ääreen.
"Mikä vielä asiana?" kysyi joku. "Johtuipa mieleeni jotakin", vastasi Daylight. "Jauhon hinta varmaankin tänä talvena Klondikessa nousee suunnattomasti. Kuka lainaa minulle rahaa?"
Silmänräpäyksessä oli parisenkymmentä miestä, jotka olivat kieltäytyneet seuraamasta häntä mielettömälle retkelle, ryhmittynyt hänen ympärilleen tarjoten kultahiekkapussejaan.
"Paljonko haluatte jauhoja?" kysyi Alaskan Kauppayhtiön varastonhoitaja. "Noin kaksi tonnia."
Tarjottuja kultapusseja ei vaadittu takaisin, vaikka niiden omistajat puhkesivat loukkaaviin ihmettelynhuudahduksiin.
"Mitä teette kahdella tonnilla?" kysyi varastonhoitaja.
"Poikani", vastasi Daylight, "ette ole ollut kyllin kauvan näillä seuduilla tunteaksenne kaikki sen mahdollisuudet. Aijon perustaa hapankaali-haaraliikkeen ja yhdistetyn hilseen parantolan."
Hän lainasi rahaa oikealta ja vasemmalta ja palkkasi kuusi miestä kantamaan jauhot yhdeksään veneeseen ja maksoi heille palkan etukäteen. Taas oli hänen pussinsa tyhjä ja hän oli korviaan myöten velassa.
Curly Parson pudisti päätään tarjoilupöydän ääressä toivottomuutta ilmaisevin elein.
"En käsitä", vaikeroi hän, "mitä te oikein aijotte tehdä."
"Kerron teille kaikki, selitän teille kaikki päivänselväksi", Daylight sanoi, nosti sormensa ja alkoi luetella: "Ensimäinen juttu: Ylämaassa on tehty suuri kultalöytö. Toinen seikka: sen on tehnyt Carmack. Kolmas seikka: hän ei ole löytänyt kaikkea. Siellä on vielä enemmän. Jos ensimäinen ja toinen asia ovat perälliset, niin jauho nousee huimaavaan hintaan. Jos ensimäisen ja toisen asian hyväksyn, niin on minun hyväksyttävä kolmaskin ja käytettävä sitäkin hyväkseni. Jos olen oikeassa, niin jauhot tänä talvena maksavat painonsa kultaa. Ja sanonpa teille, pojat, että kun teillä on joku mahdollisuus, niin käyttäkää sitä kaikin tavoin hyväksenne. Mitä hyötyä on onnesta, ellette osaa ottaa tilaisuudesta vaarin. Ja kun käytätte tilaisuutta hyväksenne, niin käyttäkää oikein hitonmoisesti. Olen ollut vuosikausia näillä mailla ja odottanut, että kerran tehtäisiin suurlöytö. Nyt se on tehty. Hyvä, aijon hyötyä siitä, aijon totisesti. Hyvää yötä, pojat, hyvää yötä!"