KOLMASNELJÄTTÄ LUKU
Lähdin Australiaan sairaalassa paikattavaksi, jonka jälkeen minulla oli aikomus jatkaa matkaani. Ja niinä pitkinä viikkoina, jotka makasin sairaalassa, en kaivannut rahtuistakaan alkoholia. En edes ajatellutkaan sitä. Tiesin saavani sitä jälleen, kunhan pääsen pystyyn. Mutta päästyäni jaloilleni en ollutkaan vielä selviytynyt pahimmista taudeistani. Minulla oli vielä Naamanin hopeahipiä. Tuo salaperäinen auringontauti, jota Australian asiantuntijat eivät kyenneet hillitsemään, raateli yhä vielä kudoksiani. Malariakin kyti ruumiissani ja kaatoi minut vuoteeseen horkassa värisemään aivan sopimattomina aikoina; muun muassa se pakotti minut peruuttamaan valmiiksi järjestetyn luentomatkan.
Luovuin siis Snarkilla matkustamasta ja siirryin viileämpään ilmastoon. Samana päivänä kuin poistuin sairaalasta, ryhdyin jälleen väkijuomia nauttimaan. Join viiniä aterioidessani. Join cocktaileja ennen ateriaa. Join whiskyä, milloin joku tuttava, jonka seurassa satuin olemaan, nautti sitä. Olin niin täydellisesti Tuliliemen valtias, saatoin olla hänen parissaan tai tulla toimeen ilmankin, miten vain itseäni halutti, aivan samoin kuin olin menetellyt koko elämäni ajan. Jonkun ajan kuluttua lähdin viileämpää ilmastoa kaivaten eteläisimpään Tasmaniaan, aina kolmannelleneljättä leveysasteelle. Tällöin jouduin seutuun, missä ei tavannut laisinkaan väkijuomia. Se ei merkinnyt mitään. Minä en juonut. Se ei tuottanut mitään vaikeuksia. Nautin täysin siemauksin viileätä ilmaa, ratsastin ja kirjoitin tuhat sanaani joka päivä, paitsi milloin sain aamuisin kuumekohtauksen.
Pelkään kuitenkin jonkun lukijoista vielä arvelevan, että terveyteni pilaantumiseen oli syynä väkijuomain käyttö varempina vuosina. Tahdon tämän johdosta huomauttaa, että japanilainen kajuuttapoikani Nakata, joka yhä oleskeli luonani, poti vielä ankaraa kuumetta samaten kuin Charmiankin, jota sen lisäksi vaivasi kuuman vyöhykkeen aiheuttama neurastenia, mikä ei ottanut moneen vuoteen parantuakseen edes lauhkeassakaan vyöhykkeessä; eikä hän eikä Nakatakaan käyttänyt väkijuomia eikä ollut koskaan käyttänytkään.
Palattuani Hobart Towniin, missä oli saatavina väkijuomia, minä join entiseen tapaani. Samaten kävi, kun saavuin takaisin Australiaan. Mutta kun sitten matkustin Australiasta lastihöyrylaivalla, jota ohjasi absolutistinen kapteeni, en ottanut mukaan mitään väkijuomia enkä tyhjentänyt ainoatakaan lasillista kolmeneljättä päivää kestävän matkan kuluessa. Saavuttuani Ecuadoriin, aivan troopillisen auringon alle, missä ihmisiä kuoli kuin kärpäsiä keltakuumeeseen, isoon rokkoon ja ruttoon, minä aloin viipymättä juoda uudelleen — kaikenkaltaisia juomia, jotka vaikuttivat repäisevästi. Minuun ei tarttunut ainoakaan näistä taudeista. Mutta terveinä säilyivät myöskin Charmian ja Nataka, jotka eivät nauttineet väkijuomia.
Olin ihastunut troopillisiin maihin, vaikka ne olivatkin tuottaneet minulle suuria vaurioita, pysähdyin moneen paikkaan ja kesti varsin kauan, ennenkuin jouduin takaisin Kalifornian oivalliseen, lauhkeaan ilmanalaan. Kirjoitin tuhat sanaani joka päivä, joko sitten matkustin tai pysyin alallani, suoriuduin viimeisistä lievistä kuumekohtauksistani, näin hopeahipiäni häviävän ja auringon raatelemain kudoksieni käyvän jälleen eheiksi. Ja minä join, kuten hartehikkaat, leveärintaiset miehet saattavat juoda.