X.
Ei kukaan läsnäolleista ihmisistä milloinkaan unhota muistorikasta iltaa Golden Gate-arcenalla, jolloin nuori Glendon löi Tom Cannamin pyörryksiin ja sitäpaitsi erään toisen, joka oli vielä suurempi kuin Tom Cannam, pidätti yleisöä kokonaisen tunnin ryhtymästä mellakoimaan, paljasti viranomaisten ja vedonlyöjien salaliiton ja musersi koko ammattinyrkkeilyliigan. Se oli odottamaton yllätys. Ei edes Stubener aavistanut, mitä tuleman piti. Oli tosin totta, että hänen nyrkkeilijänsä oli käyttäytynyt hyvin omavaltaisen itsepäisesti Nat Powersin jutun jälkeen, matkustanut tiehensä ja mennyt naimisiin, mutta tämä kaikki oli jo ohitse. Nuori Pat oli tehnyt niin kuin saattoi odottaakin, ollut välittämättä koko petosjutusta ja tullut taas takaisin.
Golden Gate-areena oli uusi. Tämä oli ensimäinen kilpailu, joka siinä toimeenpantiin, ja oli rakennus laatuaan suurin San Franciscossa. Sinne mahtui kaksikymmentäviisituhatta henkilöä, ja kaikki paikat olivat täynnä. Urheilusta innostuneita oli tullut ympäri maailmaa ja he olivat maksaneet viisikymmentä dollaria parhaimmista paikoista. Halvimmatkin paikat maksoivat viisi dollaria.
Vanha, tunnettu myötätuntoisuutta osottava melu alkoi, kun Billy Morgan, kuuluttajaveteraani, kiipesi köysien yli lavalle ja paljasti harmaan päänsä. Kun hän aukaisi suunsa puhuakseen, kuului kova rasahdus lähimmiltä penkkiriveiltä. Useampia penkkejä sortui. Yleisö purskahti kaikuvaan nauruun huudahtaen leikillisiä neuvoja ja valituksia uhreille, joista ei kukaan ollut satuttanut itseänsä. Penkkien rasahdus ja iloinen hälinä sai paikallisen poliisikomisarion kohottamaan kulmakarvojaan katsoessaan erääseen konstaapeliinsa merkiksi, että heille tulisi paljon tekemistä sinä iltana.
Yksi kerrallaan, jokaisen tervetulleena saadessa vastaanottaa voimakkaita suosionosotuksia kiipesi seitsemän vanhaa nyrkkeilyurhoa lavalle yleisölle esitettäviksi. He olivat kaikki entisiä raskaan sarjan maailmanmestareita. Billy Morgan sovitti jokaiseen esittelyyn sopivan sanasutkauksen. Muuan sai lisänimen "Rehellinen John", erästä sanottiin nimeltä "vanha luotettava", muuan toinen oli "kunnollisin kaksinyrkkinen nyrkkeilijä, jollaista koskaan on ollut lavalla". Muita nimiä oli: "Sadan erän urho, joka ei koskaan ole keskeyttänyt eikä koskaan tullut lyödyksi"; "Kantajoukon vankin"; "Ainoa joka aina on voittanut"; "Urhoista suurin" ja "Kovin pähkinä purtavaksi".
Kaikki tämä vei aikaa. Jokaisen täytyi jotain sanoa, ja he mutisivat muutamia hapuilevia sanoja vastaukseksi. "Vanha luotettava" piti kaikkein pisimmän puheen, joka kesti melkein kokonaisen minutin. Sitte piti heidät valokuvattaman. Lava oli täynnä kuuluisuuksia, mestarinyrkkeilijöitä, kuuluisia urheiluntuntijoita, entisiä ajanottajia ja palkintotuomareita. Jokainen kuvitteli puhuvansa koko maailmalle. Nat Powers vaati uusintaottelua Glendonin kanssa, samoin kaikki muut, jotka Glendon oli voittanut. Kaikki ylpeilivät voimistaan. Jim Hanford lausui alentuvansa mittelemään voimiansa tämäniltaisen ottelun voittajan kanssa. Yleisö ryhtyi heti huutamaan voittajan nimeä, toiset Glendonia, toiset Cannamia. Samalla rasahti toinen tuolirivi alas, ja tyytymättömien paikanomistajien ja vahtimestarien välille oli syntyä riita. Poliisikomisario lähetti sanan poliisiasemalle, että hän tarvitsi lisää miehiä.
Yleisö oli hyvällä päällä. Kun Cannam ja Glendon astuivat esiin, tuntui tilaisuus poliittiselta kansankokoukselta. Kumpaisellekin hurrattiin runsaasti viisi minuttia. Lava tyhjentyi. Glendon istui nurkassaan avustajiensa ympäröimänä. Stubener seisoi hänen takanaan kuten tavallista. Cannam esitettiin ensin, ja sitten kuin hän oli raapaissut jalallaan maata ja kumartanut, täytyi hänen alistua yleisön vaatimukseen ja pitää pieni puhe. Hän änkkäsi ja yski ja onnistui lopulta saamaan muutaman sanan irti itsestään.
"Olen ylpeä saadessani olla täällä tänä iltana", ja sillävälin kuin suosionosotukset kaikuivat, sai hän aikaa miettiäkseen taas muutaman sanan lisää. "Olen tehnyt tunnontarkkaa työtä. Olen rehellisesti tehnyt työtä koko elämäni. Sitä ei vei kukaan kieltää. Tänäänkin aion panna parhaani."
Kuului huutoja: "Se on oikein se, Tom!" "Sen tiedämme!" "Kelpo poika!"
"Sinä olet kyllä mies puolustamaan kunniaasi!"
Sitte tuli Glendonin vuoro. Häneltäkin vaadittiin puhetta, vaikkei ennen ollut tapahtunut, että ottelun päähenkilö olisi pitänyt puhetta. Billy Morgan nosti kätensä ja vaati hiljaisuutta. Pat alotti selvällä, kuuluvalla äänellä:
"Kaikki ovat sanoneet teille olevansa ylpeitä saadessaan olla täällä tänään", hän sanoi. "Mutta sitä minä en ole." Yleisö hämmästyi, ja Pat piti pienen väliajan, jotta yleisö olisi ehtinyt sulattaa edellisen lauseen. "En ole ylpeä seuralaisteni puolesta. Te tahdotte kuulla puhetta. Tahdon pitää teille opettavaisen puheen. Tämä on viimeinen otteluni. Tämän jälkeen jätän lavan iäksi. Minkä tähden? Sen olen jo sanonut. En pidä seurastani. Ammattinyrkkeily on joutunut hunningolle ja väärälle polulle. Ei kukaan, joka tahtoo seistä suorana, voi enää olla ammattinyrkkeilijä. Kilpailujen järjestely on ytimiin asti mätää."
Ihmetyksen mutina kasvoi pian meluksi. Kuului huutoja. Toiset huusivat hiljaisuutta ja useat vaativat ottelua jo alettavaksi. "Tahdomme nähdä nyrkkeilyä!" "Miksette ottele?" Glendon odotti. Hän näki, että innostuneimmat huutajat olivat lavaa lähinnä olevat impressariot ja nyrkkeilijät. Hän koetti turhaan saada äänensä kuuluville. Yleisö oli jakautunut kahteen eri osaan. Toiset vaativat ottelua, toiset puhetta.
Kymmenen minuttia kesti toivotonta sekamelskaa. Stubener, erotuomari, kilpailutalon omistaja ja kilpailujen järjestäjä koettivat taivuttaa Glendonia lopettamaan puheensa. Kun hän kieltäytyi, selitti palkintotuomari julistavansa Cannamin voittajaksi, jollei Glendon nyrkkeilisi.
"Sitä te ette voi tehdä", selitti Pat. "Tulen siinä tapauksessa selittämään sen yleisölle, enkä takaa pääsettekö silloin täältä elävänä, jos yritätte pettää yleisöä tässäkin kilpailussa. Muuten aion kyllä otella. Mutta sitä ennen tahdon lopettaa puheeni."
"Se on vastoin sääntöjä", huomautti palkintotuomari.
"Eihän toki. Säännöissä ei ole sanallakaan puhuttu puheista. Joka ainoa etevämmistä nyrkkeilijöistä on tänä iltana pitänyt puheen yleisölle."
"Vain lyhyen", huusi kilpailujen järjestäjä Glendonin korvaan. "Mutta te aiotte pitää luennon."
"Säännöissä ei ole myöskään puhuttu luennoista", vastasi Glendon. "Ja menkää alas lavalta, tai muuten heitän teidät."
Tulipunaisena kasvoiltaan ja vapisevin jäsenin tuli urakoitsija nostetuksi yli lavaa ympäröivän köyden. Hän oli suuri mies, mutta Glendon nosti hänet kauluksesta niin kevyesti yhdellä kädellä, että yleisö oikein ihastui tästä voimannäytteestä. Huudot vahvenivat. Stubener ja areenanomistaja katsoivat parhaaksi omin voimin mennä pois lavalta. Glendon nosti kätensä saadakseen hiljaisuuden, mutta ne, jotka vaativat ottelua, kaksinkertaistuttivat äänensä. Pari tuoliriviä romahti taas alas ja ihmiset, jotka täten menettivät istumapaikkansa, lisäsivät sekamelskaa koettamalla kaikki yhtaikaa tunkeutua seisomaan vielä vapaisiin paikkoihin, samalla kuin ne, jotka täten joutuivat heidän taakseen ja nyt huonommin näkivät lavalle, kehottivat huutaen heitä pois edestään.
Glendon astui köyden luo puhuttelemaan poliisikomisariota. Hänen täytyi kumartua huutamaan tämän korvaan.
"Jollen nyt saa pitää loppuun tätä puhettani, hävittää yleisö tämän areenan kokonaan. Jos se pääsee vauhtiin, ette sitä enää voi hillitä. Teidän täytyy auttaa minua. Jos pidätte lavan vapaana, niin minä kyllä hillitsen yleisön."
Hän palasi takaisin keskelle lavaa ja nosti molemmat kätensä.
"Tahdotteko kuunnella tätä puhetta?" huusi hän kovalla äänellä.
Satakunta lähinnä istuvaa huusi: "Kyllä!"
"Silloin on jokaisen, joka tahtoo kuunnella, vaadittava naapuriaan pysymään hiljaa, jos tämä yrittää häiritä!"
Neuvoa noudatettiin, niin että kun hän toisti sen, kuului hänen äänensä jo paljon pitemmälle. Hän huusi vaatimuksensa yhä uudestaan, ja hitaasti, rivi riviltä levisi hiljaisuus lavalta etäämmälle, yksityisten tuuppausten ja lyöntien säestämänä naapurien koettaessa hillitä häiritsijöitä. Rajuilma oli melkein asettunut, kun taas tuolirivi romahti lähellä lavaa. Tätä tervehdittiin uusilla naurunpuuskauksilla, jotka hiljenivät itsestään, joten selvästi kuului erään yksityisen äänen huutavan: "Anna tulla, Glendon! Me kuuntelemme!"
Glendon omisti keltin massapsykologian tuntemuksen. Hän tiesi, että se mikä viisi minuttia takaperin oli ollut uppiniskaista roskaväkeä, oli nyt yleisöä, jota hän täydellisesti hallitsi, ja lisätäkseen vaikutusta, oli hän vielä hetken aikaa hiljaa. Mutta odotusaika oli juuri sopivan pituinen eikä se kestänyt sekunttiakaan liian kauan. Kolmekymmentä sekunttia vallitsi mitä täydellisin hiljaisuus; hän oli voittanut puolelleen kunnioitusta. Juuri kun rauhattomuuden ensimäiset heikot merkit alkoivat kuulua hänen korviinsa, alotti hän taas puheensa.
"Kun lopetan tämän puheen", hän sanoi, "aion ryhtyä otteluun. Lupaan teille, että siitä tulee rehellinen kamppailu, yksi niistä harvoista, joita koskaan olette nähneet. Aion nujertaa vastustajani mahdollisimman lyhyessä ajassa. Kun Billy Morgan antaa alkumerkin, voi hän uskotella teille, että siitä tulee neljänkymmenenviiden erän ottelu, mutta sanon pikemmin, että se kestää korkeintaan neljäkymmentäviisi sekunttia.
"Kun minut keskeytettiin, piti minun juuri sanoa, että ammattinyrkkeily on mätää. Ja sitä se on — alusta loppuun. Sitä hoidetaan liiketoimena, ja te tiedätte kaikki, millaiset liikeperiaatteet ovat. Tarpeeksi sanottu. Teitä on petetty, juuri teitä kaikkia, jotka ette siitä mitään ansaitse. Miksi romahtelevat tuolirivit tänä iltana? Humpuukia. Aivan kuin ammattinyrkkeily, ovat nekin rakennetut liikeperiaatteitten mukaan."
Hän hallitsi nyt varmasti yleisöä ja sen hän tiesi.
"Kolme miestä istuu yhteensullottuina kahdelle tuolille. Sen näen täältä. Mitä se merkitsee? Petosta. Vahtimestarit eivät saa mitään palkkaa. On laskettu, että he saavat petkutetuksi itselleen juomarahoja. Taas liikeperiaatteet. Te maksatte. Luonnollisesti maksatte te. Kuinka järjestetään itse ottelut? Lahjuksilla. Ja nyt tahdon kysyä teiltä: jos ne petkuttavat, jotka järjestävät istumapaikat, jos viranomaiset petkuttavat, kuinka eivät ne petkuttaisi, jotka ovat nyrkkeilyn johdossa? Sitä he tekevätkin. Ja te maksatte.
"Nyt tahdon sanoa teille, ettei se ole nyrkkeilijöitten syy. He eivät ole järjestäjiä. Vikapäitä ovat urakoitsijat ja impressariot; he ovat liikemiehiä. Nyrkkeilijät ovat vain nyrkkeilijöitä. He alottavat sangen rehellisinä, mutta johtajat ja impressariot pakottavat heidät alistumaan petkutukseen. On ollut kunniallisiakin nyrkkeilijöitä ja on vieläkin, mutta tavallisesti ansaitsevat he huonosti. Otaksun, että on ollut olemassa rehellisiä impressarioitakin. Minun impressarioni on melkein paras koko joukosta. Mutta voitte kysyä häneltä, paljonko hän on sijottanut rahaa tontteihin ja kiinteimistöihinsä."
Nyt alkoi melu taas voittaa hänen äänensä.
"Jokaisen, joka tahtoo kuunnella, on rauhotettava naapuriaan!" huusi
Pat.
Jälleen syntyi tuuppausten ja painiskeluitten jälkeen hiljaisuus.
"Minkä tähden kaikki nyrkkeilijät aina vakuuttelevat tekevänsä rehellistä työtä? Minkä tähden heitä aina nimitetään Rehellisiksi Johneiksi, Rehellisiksi Billeiksi ja Rehellisiksi Blacksmitheiksi? Onko koskaan juolahtanut mieleenne, että he näyttävät pelkäävän jotakin? Jos joku mies tulee teille vakuuttamaan olevansa rehellinen, alatte epäillä häntä, mutta jos ammattinyrkkeilijä uskottelee samaa, niin uskotte sen täydellisesti.
"Voittakoon paras! Kuinka usein olettekin kuulleet Billy Morganin julistavan sitä. Tahdon sanoa teille, että parempi ei useinkaan voita ja jos hän voittaakin, niin on se etukäteen määrätty. Myös useimmat näkemistänne uusintakilpailuista ovat olleet valheellisia. Se on kehitettyä järjestelmää. Luuletteko johtajien ja impressarioitten tekevän sitä huvikseen? Mitä vielä. He ovat liikemiehiä.
"Tom, Dick ja Harry. Siinä kolme nyrkkeilijää. Dick on paras. Sen on hän osottanut kahdessa ottelussa. Mutta mitä tapahtuukaan? Tom voittaa Harryn, Dick Tomin ja Harry Dickin. Paremmuus on epäselvää. Sitten tulevat uusintaottelut. Harry voittaa Tomin, Tom Dickin ja Dick Harryn. Todellinen voittaja ei ole vielä kukaan. Sitte koettavat he vielä. Dick ylpeilee. Hän sanoo tahtovansa näyttää, mihin hän kelpaa. Siis voittaa Dick nyt sekä Tomin että Harryn. Kahdeksan ottelua tarvitaan Dickin paremmuuden osottamiseksi, vaikka kaksi olisi riittänyt. Kaikki oli edeltäpäin määrätty. Korkealle kehittynyt järjestelmä. Te maksatte nähdäksenne tällaista, ja jolleivät tuolirivit romahda alas, petkuttavat vahtimestarit teiltä paikkanne.
"Nyrkkeily on mainiota urheilua niin kauan kuin se pysyy rehellisenä urheiluna. Nyrkkeilijät olisivat rehellisiä, jos he saisivat sellaisia olla. Mutta petos on kaikkivaltias, kun kourallinen miehiä voi hankkia itselleen kolme neljännesmiljoonaa kolmella ottelulla."
Raju hälinä pakotti hänet taas vaikenemaan. Melusta, joka täytti koko
talon, saattoi hän erottaa: "Mitkä miljoonat?" "Mitkä kolme kilpailua?"
"Kerro!" "Jatka!" Kuului myöskin paheksumishuutoja: "Panettelija!
Panettelija!"
"Tahdotteko kuulla lisää?" huusi Pat. "Pysykää sitte hiljaa!"
Vielä kerran piti hän puolen minutin väliajan.
"Millaiset ovat Jim Hanfordin suunnitelmat? Millaista näytelmää hänen yleisönsä ja minun yleisöni tahtovat katsella. He tietävät, että minä olen häntä parempi. Hän tietää, että minä olen häntä parempi. Minä voin nujertaa hänet yhdessä ainoassa erässä. Mutta hän on maailmanmestari. Jollen minä mukaannu heidän ohjelmansa mukaan, eivät he anna minulle koskaan tilaisuutta otella hänen kanssaan. Ohjelmaan sisältyy kolme ottelua. Minä voitan ensimäisen. Se tulee tapahtumaan Nevadassa, jollei San Francisco siihen suostu. Me teemme siitä ensiluokkaisen näytelmän. Kummankin meistä pitää lyödä vetoa kaksikymmentätuhatta. Rahat ovat oikeita, mutta veto ei ole oikea. Kumpikin saa rahansa takaisin. Sama on laita rahapalkinnon. Meidän täytyy jakaa se tasan, vaikka julkinen jako on kolmekymmentäviisi ja kuusikymmentäviisi. Palkinto, filmimaksut, reklaamit ja muut sivutulot eivät tee senttiäkään vähemmän kuin kaksisataaviisikymmentätuhatta. Sen me jaamme. Sitte tulee uusintakilpailu, jonka Hanford voittaa ja taas tulot pannaan tasan. Sitte tulee kolmas ottelu. Minä voitan. Siis kolmen ottelun perästä vasta pääsisin täysiin oikeuksiini kiskottuamme ensin nyrkkeily-yleisöltä kolme neljännesmiljoonaa. Sellainen on ohjelma, mutta rahat ovat likaisia rahoja. Juuri sen tähden poistun minä kokonaan lavalta tänä iltana…"
Tässä silmänräpäyksessä heitti Jim Hanford erään poliisikonstaapelin, joka asettui hänen tielleen, yleisön joukkoon, ja hyppäsi köyden yli lavalle sekä karjui: "Se on valhetta!"
Kuin ärtynyt peto hyökkäsi hän Patia kohden, joka hypähti sivulle taitavasti, sen sijaan että olisi vastaanottanut hyökkäyksen. Kykenemättä pysäyttämään itseään törmäsi suurikokoinen Hanford köyttä vasten. Sen jännityksestä ponnahti hän takaisin kääntyen sekä aikoi tehdä uuden hyökkäyksen, mutta samalla iski Pat. Kylmäverisesti ja varmasti suuntasi hän iskunsa vastustajansa leukaan ja antoi sen ensimäisen kerran koko nyrkkeilyaikanaan täydellä voimallaan. Koko tarmonsa, koko säästetyn voimansa hän pani liikkeelle.
Hanford oli silmänräpäyksessä kuollut — mikäli tiedottomuus muistuttaa kuolemaa. Hän oli tajuton samassa hetkessä, kuin Patin nyrkki sattui häneen. Hänen jalkansa nousivat ylös lattiasta, ja hän lensi ilmaan pudoten alas ylimmälle köydelle. Hänen voimaton ruumiinsa pysyi pienen ajan köydellä ja retkahti siitä alas katselijoitten päälle, jotka istuivat lähinnä lavaa.
Syntyi hämminki yleisön keskuudessa. Se oli jo nähnyt enemmän, kuin mistä se oli maksanutkaan, sillä suuri, mahtava maailmanmestari Jim Hanford oli tullut lyödyksi pois lavalta. Se kuului ohjelman ulkopuolelle ja oli tapahtunut käden käänteessä yhdellä ainoalla iskulla. Ei koskaan ennen ollut tapahtunut mitään tällaista. Pat katsoi tyytymättömän näköisenä rikkoutuneisiin kynsiinsä, loi katseen yli köyden, jonka toisella puolella Jim Hanford yritti nousta vapiseville jaloilleen. Pat nosti kätensä. Hän oli puristanut nyrkkiin oikean kätensä saadakseen yleisön kuuntelemaan, ja yleisö vaikeni:
"Silloin kuin aloin esiintyä, sanottiin minua yhden iskun Glendoniksi. Näitte tuon iskun äsken. Sitä käytin aina. Menin suoraan vastustajaani vastaan ja pakotin hänet lentämään, vaikken koskaan käyttänyt täyttä voimaani. Sitte ruvettiin minua kasvattamaan. Impressarioni sanoi minulle, ettei ollut kohteliasta yleisöä kohtaan lyödä vastustajaansa heti. Hän neuvoi minua tekemään ottelut pitkiksi, niin että yleisö sai katsoa koko rahansa edestä. Minä olin tietämätön jörö. Minä olin vuoriston lapsi. Minä siis en huomannut siinä, jumala sen tietää, mitään petosta. Impressarioni tapana oli sopia kanssani, missä erässä lopettaisin ottelun. Sitte antoi hän siitä tiedon salaiselle vedonlyöjäliitolle, joka toimi tietojensa perusteella. Luonnollisesti saitte te maksaa kulut. Mutta eräästä seikasta olen iloinen. Minä en niistä rahoista hyötynyt senttiäkään. He eivät uskaltaneet puhua minulle niistä mitään, sillä he tiesivät, että silloin olisi koko peli ollut menetetty.
"Muistatte otteluni Nat Powersin kanssa. Minä en nujertanut häntä. Olin alkanut epäillä. Silloin sopi liitto hänen kanssaan. Siitä minulla ei ollut aavistustakaan. Aioin pidättää häntä lavalla pari erää yli kuudennentoista. Viimeinen iskuni kuudennessatoista erässä ei tehnyt hänelle mitään vahinkoa. Mutta kuitenkin oli hän häviävinään ja petti teitä kaikkia."
"Kuinka on asianlaita tänä iltana?" kuului huuto yleisön joukosta.
"Onko tämänkin ottelun ratkaisu edeltäkäsin määrätty?"
"On", vastasi Pat. "Vedonlyöjäliitto on lyönyt vetoa siitä, että Cannam kestää neljänteentoista erään saakka".
Huutoja ja uhkauksia. Pat nosti taas ylös kätensä pyytäen viimeisen kerran hiljaisuutta.
"Olen jo melkein lopettanut. Mutta tahdon vielä sanoa teille erään asian. Liitto häviää vetonsa tänä iltana. Tästä tulee rehellinen ottelu. Tom Cannam ei tule kestämään neljänteentoista erään asti. Hänet lyödään heti ensimäisessä."
Cannam hyppäsi ylös lavalle nurkkaansa ja huusi vimmoissaan:
"Siihen ette te kykene. Sitä miestä ei ole vielä luotu, joka voisi lyödä minut yhdessä erässä!"
Pat ei kuunnellut häntä, vaan jatkoi.
"Yhden kerran elämässäni olen käyttänyt koko voimaani. Sen näitte äsken, kun tein vaarattomaksi Jim Hanfordin. Toisen kerran tulen käyttämään koko voimaani myös tänä iltana — toisin sanoen, jollei Cannam heti hyppää pois lavalta ja mene matkoihinsa. Nyt olen valmis."
Hän meni nurkkaansa ojentaen kätensä saadakseen niihin nyrkkeilyhansikkaansa. Vastakkaisessa kulmassa reuhtoi Cannam hänen avustajiensa turhaan yrittäessä rauhottaa häntä. Vihdoin onnistui Billy Morganin saada äänensä kuuluville:
"Tästä tulee neljänkymmenenviiden erän ottelu", huusi hän.
"Markis-Queensbury-säännöt! Voittakoon parempi! Alkakaa!"
Merkki kilahti. Molemmat nyrkkeilijät astuivat toisiaan vastaan. Pat ojensi oikean kätensä tavanmukaiseen tervehdykseen, mutta Cannam kieltäytyi ärtyisesti pudistaen päätään tarttumasta siihen. Yleisön ihmeeksi hän ei hyökännyt. Vaikka hän olikin ärtynyt, nyrkkeili hän varovaisesti, hänen loukattu ylpeytensä vaati häneltä äärimäistä varovaisuutta. Hän iski monta kertaa, mutta vain koettelemalla, eikä hän laiminlyönyt puolustautumista. Pat ajoi häntä takaa ympäri lavaa hyökäten lakkaamatta eteenpäin armottomasti. Mutta hän ei iskenyt. Hän laski välillä kätensä siten houkutellakseen toista hyökkäämään. Cannam irvisteli uhmailevasti, mutta ei tahtonut käyttää tilaisuutta hyväkseen.
Kului kaksi minuttia. Sitte muutti Pat taktiikkaa. Joka ainoa lihas, joka ainoa piirre hänen kasvoissaan ilmaisi, että nyt hän aikoi iskeä vastustajansa nurin. Tämä oli todellista kamppailua. Hän näytti teräsolennolta, kovalta ja säälimättömältä. Se teki vaikutuksensa Cannamiin, joka tuli kaksin verroin tarkkaavaisemmaksi. Pat pakotti hänet peräytymään nurkkaan ja pidätti hänet siellä. Mutta vieläkään hän ei iskenyt, ja Cannamin jännitys tuli kiusalliseksi. Turhaan hän koetti päästä nurkasta, mutta hän ei myöskään uskaltanut takertua vastustajaansa voittaakseen aikaa.
Sitte se tapahtui — kokonainen sarja tavallisia valeiskuja, nopeita kuin salamat. Cannam oli ällistynyt. Sitä oli myöskin yleisö. Ei kukaan kyennyt perästäpäin selittämään, kuinka se tapahtui. Cannam sukelsi erään valeiskun johdosta ja meni samalla perusasentoon torjuakseen toisen, joka oli suunnattu hänen leukaansa. Hän koetti myös muuttaa jalkojensa asentoa. Ne katselijoista, jotka olivat lähinnä, vannoivat nähneensä Patin iskeneen oikealla nyrkillään ja kumartuneen eteenpäin kuin tiikeri lisätäkseen iskun vaikutusta ruumiinsa painolla. Kuinka se lieneekään tapahtunut, niin varmaa on kuitenkin, että isku osui oikeaan kohtaan Cannamin leukaan samassa silmänräpäyksessä, kuin hän yritti muuttaa asentoaan. Ja samoin kuin Hanford lensi hänkin ilmaan, putosi köysille ja romahti sanomalehtimiesten niskoille.
Sanomalehtien palstat eivät kyenneet antamaan tarkkoja tietoja siitä, mitä sinä iltana tapahtui Golden-Gate-areenalla. Poliisi oli voimaton. Se ei ollut tavallista mellakoimista, se oli lopullista hämminkiä jo hävitystä. Ei tuoliakaan jäänyt eheäksi. Kansanjoukko levisi yli koko suuren salin, tungeskeli, iski ja repi alas kaikki laudat ja lankut, mitä irti sai. Palkintotuomarit hakivat suojaa poliisin turvista, mutta poliisit olivat liian vähälukuisat. Nyrkkeilijät, impressariot ja urakoitsijat saivat selkäänsä oikein perinpohjaisesti. Vain Jim Hanford sai armoa. Siitä hän sai kiittää paisunutta leukaansa. Kun kansanjoukko lopulta lähti ulos, huomasi se kadulla uuden, seitsemänsataatuhatta dollaria maksaneen automobiilin, joka kuului eräälle hyvin tunnetulle nyrkkeilyurakoitsijalle. Pian oli automobiili muutettu rautaromuksi ja tuhkaksi.
Pat, joka ei voinut pukeutua hävitetyissä pukuhuoneissa, lähti ulos automobiiliinsa, vielä nyrkkeilypuvussa verhottuna kylpyvaippaan. Hän ei onnistunut pääsemään huomaamatta. Voimakas väkijoukko tarttui hänen automobiiliinsa ja piti sitä paikoillaan. Poliisi oli vallan liian innokas auttamaan häntä, ja vihdoin tehtiin sopimus, että automobiili pääsi liikkeelle, ja satakunta huimapäätä kulki hurraten sen edellä.
Oli keskiyö, kun tämä kulkue kulki Union Squaren ohi St. Francista kohden. Vaadittiin puhetta, ja vaikka auto jo oli pysähtynyt hotellin portaitten eteen, estettiin Pat ystävällisesti astumasta siitä alas. Hän teki yrityksen heittäytymällä joukkoon, mutta hänen jalkansa eivät tavanneet maata. Hänet kannettiin takaisin autoon. Sitte piti hän puheensa, ja Maud Glendon, joka ikkunasta katseli nuorta Herkulestaan, kun tämä komeana ja mahtavana seisoi autonsa istuimella, tiesi — minkä hän oli uskonut jo ennenkin — että Pat oli otellut tänä iltana viimeisen kerran ja vetäytynyt pois lavalta iäksi.