IX.
Aarniometsästä kohosi rosoinen vuorenkukkula. Sillä istuivat syleilyssä mies ja nainen. Alempana metsän reunassa oli kaksi hevosta lieassa. Kummankin hevosen satulan takana oli pari pientä satulareppua. Puut ympärillä olivat suuria ja tiheitä. Ne kohosivat sadan jalan korkeuteen kymmenen kahdentoista jalan levysinä. Toiset olivat vielä paljon suurempia. Koko aamupäivät olivat Maud ja Pat samoilleet tässä tiheässä metsässä, ja tämä kukkula oli ensimäinen paikka, josta he saattoivat vähän nähdä metsää.
Alapuolella heitä, niin pitkällä kuin he saattoivat nähdä oli sinertäviä vuorenharjannerenkaita. Niitä nousi toistensa takaa hämärtävään taivaanrantaan asti, jonne ne hävisivät äärettömyyteen. Metsässä ei ollut yhtään paljasta paikkaa; pohjoisessa, etelässä, idässä ja lännessä, joka puolella rehevää metsää.
He lepäsivät katsellen maisemaa, ja Pat piti Maudin kättä omassaan, sillä tämä oli heidän kuherruskuukautensa, ja he olivat Mendocinon mäntymetsässä. He olivat matkustaneet hevosella Shastasta asti rannikkoseudun aavikoiden kautta, eikä heillä ollut muuta suunnitelmaa kuin jatkaa kunnes he muuttaisivat suunnitelmaansa. He olivat yksinkertaisesti puetut, Maud pölyisessä mekossa, ja Patilla oli vain villapaita ja housut. Paita oli avokaulainen, niin että hänen auringonpaahtama kaulansa jäi paljaaksi. Tämä suurikokoinen vartalo tuntui olevan oikeassa ympäristössä täällä metsänjättiläisten parissa, samalla kuin Maud istuessaan siinä Patin vieressä näytti itse personifikioidulta onnelta.
"Niin, sinä suuri mies", sanoi Maud nojautuen käsivarsilleen nähdäkseen paremmin Patin, "tämä on kummallisempaa kuin lupasitkaan. Kuinka hauskaa onkaan katsella tätä yhdessä sinun kanssasi!"
"Maailmassa on paljon, jota tulemme yhdessä katselemaan", vastasi Pat ja kääntyi vähän voidakseen tarttua molemmin käsin Maudin käteen.
"Mutta ei ennen kuin olemme lopettaneet tämän", intoili Maud. "Luulen, etten koskaan voi väsyä katselemasta näitä mahtavia metsiä… ja sinua."
Pat syleili häntä.
"Oi, rakkaani", kuiskasi Maud. "Ja minä kun olin luullut, etten koskaan löytäisi sellaista itselleni."
"Minä en ollut koskaan toivonutkaan. Minun on koko ajan täytynyt tietää löytäväni sinut. Oletko iloinen?"
Maudin vastaus oli syleily, ja pitkän aikaa katselivat he uinaillen valtavaa näköalaa ympärillään.
"Muistatko minun kertoneeni sinulle siitä, kuinka pakenin punatukkaista opettajatarta? Silloin näin ensimäisen kerran tämän seudun. Kuljin jalan, mutta neljä, viisikymmentä penikulmaa päivässä oli minusta vain leikkiä, Olin aivan kuin intiaani. Silloin en ajatellut sinua. Metsänriistasta oli puute, mutta forelleja oli laumottain. Silloin asetuin myös leiriin tälle kukkulalle enkä aavistanutkaan että sinun kanssasi vielä olisin tullut tänne."
"Ja vielä ammattinyrkkeilijänä."
"Niin, sitä en ollenkaan ajatellut. Isä oli minulle aina sanonut, että tulisin sellaiseksi, ja sitä siis pidin jo päätettynä. Sillä hän oli hyvin viisas. Hän oli suuri mies."
"Mutta hän ei koskaan ajatellut, että lopettaisit sen ammatin."
"En tiedä. Hän salasi niin tarkkaan minulta sen huonot puolet, että melkein luulen hänen peljänneen juuri tätä. Olen puhunut sinulle sopimuksestani Stubenerin kanssa. Isä vaati välttämättömästi siihen tuon pykälän epärehellisyydestä. Ensimäinen vääryys impressarioni puolelta olisi tekevä sopimuksen tyhjäksi."
"Ja kuitenkin aiot otella Tom Cannamin kanssa. Kannattaako enää ollenkaan kilpailla?"
Pat katsoi nopeasti Maudiin.
"Tahdotko, etten sitä tee?"
"Rakkaani, tahdon, että teet mitä sinua miellyttää."
Niin sanoi Maud, ja vielä kun sanat kaikuivat hänen korviinsa, ihmetteli hän itsekseen, että juuri hän niin sanoi, hän, joka oli ollut koko Sangsterien suvun jäykkäniskaisin. Mutta hän tiesi, että sanat olivat tosia, ja hän oli siitä iloinen.
"Siitä tulee hauska ottelu", sanoi Pat.
"Mutta minä en ymmärrä, mikä siinä voi muodostua hauskaksi."
"En ole vielä suunnitellut yksityiskohtia. Sinun täytyy auttaa minua. Aion vetää nenästä sekä Stubeneria että koko vedonlyöjäliittoa. Siitä tulee pilan toinen osa. Aion nujertaa Cannamin ensimäisessä erässä, ensimäisen kerran suuttua nyrkkeillessäni. Tom Cannaman parka, joka on yhtä epärehellinen kuin kaikki muutkin, joutuu varsinaiseksi uhriksi. Katsos, aion pitää puheen lavalta. Se on jotain hyvin epätavallista, mutta minä paljastan yleisölle nyrkkeilyn varjopuolet. Urheilu itsessään on hyvää, mutta kun sitä hoidetaan liiketarkotuksessa, muuttuu se huonoksi. No niin, nyt puhun sinulle yleisön sijasta."
"Minua haluttaisi olla kuuntelemassa sitä", sanoi Maud.
Pat katsoi häneen ja mietti.
"Mielelläni tahtoisin nähdä sinut siellä. Mutta siitä tulee epämiellyttävä tilaisuus. Ei kukaan osaa sanoa, mitä tulee tapahtumaan, kun alan toteuttaa suunnitelmaani. Mutta tulen heti luoksesi, kun se on ohi. Siitä tulee nuoren Glendonin viimeinen esiintyminen lavalla, millään nyrkkeilylavalla."
"Mutta, rakas Pat, ethän koskaan elämässäsi ole pitänyt mitään puhetta", huomautti Maud. "Voit hämmentyä."
Pat pudisti varmana päätään.
"Olen irlantilainen", hän sanoi. "Onko koskaan ollut olemassa yhtään irlantilaista, joka ei olisi osannut puhua?" Hän vaikeni ja nauroi sydämellisesti. "Stubener luulee minua hulluksi. Hän sanoo, ettei naimisissa oleva mies osaa harjotella. Mitä hän tietää avioliitosta, sinusta ja minusta tai yleensä mistään muusta kuin talonkaupoista ja etukäteen määrätyistä otteluista. Mutta sinä iltana saa hän oppia minulta… kuin myös Tom raukka. Minun tulee oikein sääli Tomia."
"Minun rakas villipetoni tulee käyttäytymään sekä villisti että petomaisesti, luulen", sanoi Maud.
Pat nauroi.
"Tahdon ainakin yrittää. Kuten sanottu, on se viimeinen esiintymiseni. Ja sitte olet sinä yksin, sinä. Mutta jollet tahdo kuulla puhuttavan tuosta viimeisestä ottelustani, niin sano vain sanakin."
"Luonnollisesti tahdon niin kuin sinäkin, suuri mies. Tahdon, että suuri mieheni saa tehdä oman tahtonsa mukaan. Jos itse tahdot mennä ottelemaan, niin minä tahdon sinun tähtesi ja itseni tähden. Ajattele, että sanoisin tahtovani liittyä teatteriin tai lähteä Etelämeren saarille tai pohjoisnavalle?"
Pat vastasi hiljaa, melkein juhlallisella äänellä:
"Silloin sanoisin: tee se. Koska sinä olet sinä ja koska sinun täytyy olla itsesi ja tehdä mitä haluat. Rakastan sinua, koska sinä olet juuri sinä."
"Ja me olemme yhteensä itsepäisesti rakastunut pari", sanoi Maud, kun
Patin syleily tuli hellemmäksi.
"Eikö se ole suurenmoista!" huudahti Pat.
Hän nousi ylös ja näki, että aurinko oli jo korkealla. Hän ojensi kätensä suureen metsään päin.
"Meidän täytyy nukkua jossain ulkona. Lähimpään leiripaikkaan on kolmekymmentä penikulmaa."