VIII.
Samana iltana kuultuaan toimittajan selittävän, ettei maailmassa ollut yhtä ainoata rehellistä ammattinyrkkeilijää, istui Maud Sangster sänkynsä reunalla nyyhkyttäen, suuttui sitte ja meni nukkumaan kyllästyneenä itseensä, nyrkkeilijöihin ja koko maailmaan.
Seuraavan päivän iltapäivänä alkoi hän kirjottaa Henry Addissonin haastattelua, josta ei näyttänyt koskaan tulevan valmista. Hän teki työtänsä omassa toimitushuoneessaan. Hän oli hetkeksi lopettanut kirjottamisen silmäilläkseen iltalehteä, joka ilmotti, että Glendon tulisi seuraavan kerran ottelemaan Tom Cannamia vastaan. Silloin toi juoksupoika hänelle Glendonin käyntikortin.
"Sanokaa hänelle, etten minä ota vastaan", sanoi hän pojalle.
Hetken kuluttua tuli poika takaisin.
"Hän sanoo tulevansa kaikissa tapauksissa, mutta mieluummin teidän suostumuksellanne."
"Sanoitteko hänelle, että parhaillaan teen työtä?"
"Kyllä, mutta hän sanoi tulevansa kuitenkin."
Maud Sangster ei vastannut, ja juoksupoika oli ihmeissään vastenmielisen vieraan ilmestymisestä:
"Tunnen hänet. Hän on tavattoman suuri jättiläinen. Jos hänen päähänsä pälkähtäisi ruveta mellastamaan, voisi hän hävittää koko toimituksen. Hän on sama nuori Glendon, joka voitti eilisiltaisen nyrkkeilyottelun."
"No niin. Laskekaa hänet sitte sisään. On kai parasta säilyttää toimitus eheänä."
Ei mitään tervehdyksiä vaihdettu, kun Glendon astui sisään. Maud Sangster oli kylmä kuin kaste. Hän ei viitannut Patia edes istumaan, istuessaan siinä puoliksi selin häneen kirjotuspöytänsä ääressä odottaen, että Pat puhuisi asiansa.
"Tahdon puhua kanssanne", sanoi Pat lyhyeen. "Tuosta ottelusta. Se loppui kuudennessatoista erässä."
Miss Sangster kohautti olkapäitään.
"Tiesinhän sen jo etukäteen."
"Ei, sitä te ette tiennyt. Minäkään en sitä tiennyt."
Miss Sangster kääntyi ympäri katsoen Patiin välinpitämättömän näköisenä.
"Mitä siitä kannattaa puhua?" hän sanoi. "Ammattinyrkkeily on ammattinyrkkeilyä, ja me tiedämme kaikki, mitä se merkitsee. Ottelu loppui siinä erässä, jonka olin teille jo etukäteen sanonut."
"Niin loppui", myönsi Pat. "Mutta sitä te ette tiennyt. Koko maailmassa oli ainakin kaksi ihmistä, te ja minä, jotka tiesivät, ettei Powers häviäisi kuudennessatoista erässä."
Miss Sangster oli vaiti.
"Te tiesitte, että hän ei häviäisi, sanon minä." Hän puhui vakavasti ja täsmällisesti, ja kun miss Sangster yhä oli vaiti, astui hän lähemmäksi. "Vastatkaa minulle", hän käski.
Maud Sangster nyökkäsi, sanoen itsepäisesti:
"Mutta hän hävisi kuitenkin."
"Hän ei hävinnyt. Kuuletteko? Kerron teille kaiken, ja teidän täytyy kuunnella. En ole valehdellut teille. Olin suuri tyhmyri. He pettivät minua… ja teitä samalla kertaa. Te luulette nähneenne Nat Powersin nujertuneena. Mutta minun iskuni ei ollut niin voimakas, että se olisi voinut aikaansaada hänelle mitään vahinkoa. Se ei edes osunut oikeaan paikkaan. Hän vain teeskenteli hävinnyttä."
Hän vaikeni katsahtaen kaihoisasti miss Sangsteriin, joka nyt ymmärsi uskovansa täydellisesti häneen ja joka nyt tunsi lämmintä onnea siitä, että tämä mies oli puhdistautunut epäilyksistä ja osottautunut viattomaksi, mies, jonka hän vain pari kertaa oli nähnyt koko elämänsä aikana.
"No?" kysyi Pat, ja Maud Sangster kuunteli nautinnolla hänen käskevää ääntään ja nousten tuolilta sekä ojentaen hänelle kätensä hän sanoi:
"Uskon teitä. Olen siitä iloinen, niin iloinen…"
Kädenpuristus tuli pitempiaikaiseksi, kuin miss Sangster oli osannut ajatellakaan. Pat katsoi häneen palavin katsein, ja välittömästi herätti hänen katseensa hehkua naisen silmiin. Ei koskaan ollut hän tavannut sellaista miestä, ajatteli miss Sangster. Naisen katse laskeutui ensin ja miehen seurasi sitä. He seisoivat hetken katsellen yhdistyneitä käsiään. Pat lähestyi vaistomaisesti lähemmäksi ikäänkuin tahtoen sulkea Miss Sangsterin syliinsä, mutta pidätti itsensä selvästikin suurin ponnistuksin. Miss Sangster huomasi tämän ja tunsi, kuinka Patin käsi alkoi vetää häntä lähemmäksi. Ja ihmeekseen tunsi hän halua antaa perään, melkein voittamatonta halua joutua noiden voimakkaiden käsien syleilyyn. Jos Pat olisi vähänkin pakottanut, ei hän olisi kohdannut pienintäkään vastarintaa. Miss Sangster oli aivan pyörällä päästään, kun Pat irrotti kätensä, niin, melkein tempasi kätensä irti.
"Oi jumalani!" läähätti Pat. "Te olette luotu minua varten."
Näin sanottuaan kääntyi hän puoliksi poispäin ja pyyhkäisi kädellään otsaansa. Maud Sangster tiesi, että hän olisi vihannut Patia koko ikänsä, jos tämä olisi uskaltanut lausua sanankin anteeksipyynnöksi tai selitykseksi. Mutta Pat tuntui vaistomaisesti osaavan aina käyttäytyä oikein häntä kohtaan. Miss Sangster vaipui tuolilleen ja Pat toiseen muutettuaan ensin tuolinsa niin, että hän sieltä saattoi nähdä suoraan miss Sangsterin kasvoihin.
"Olen viettänyt viime yön turkkilaisessa kylvyssä", sanoi Pat. "Kutsuin mukaani erään vanhan ammattinyrkkeilijän. Hän oli isäni ystävä. Tiesin, ettei nyrkkeilylavalla tapahtunut mitään, mitä hän ei olisi tuntenut. Pyysin häntä kertomaan. Hauskinta oli se, että vain suurimmalla vaivalla sain hänet uskomaan, etten itse kysymiäni asioita tuntenut. Hän sanoi minua aarniometsän lapseksi. Hän oli kyllä oikeassa. Olen syntynyt metsässä, ja metsä on ainoa, minkä tunnen.
"Niin, yöllä sain tietää paljon uutta. Nyrkkeilymaailma on kurjempi, kuin olette sanonut. Joka ainoa ihminen, joka on jossain tekemisissä sen kanssa, näyttää olevan epärehellinen. Vieläpä viranomaisetkin, jotka antavat luvan kilpailujen järjestämiseen, ottavat vastaan lahjuksia järjestäjiltä, ja järjestäjät, impressariot ja nyrkkeilijät lahjovat toisiaan ja antavat yleisön lahjoa heitä itseään. Järjestelmä on kehittynyt melkein täydelliseksi. Ja kuitenkin tuntuvat he aina — tiedättekö mitä kaksinkertainen risti-isku on… salaista ymmärrystä kahteen suuntaan? (Miss Sangster nyökkäsi.) No niin. He tuntuvat aina unohtavan, että voisi ottaa lahjoja molemmilta puolilta.
"Jouduin aivan hämilleni siitä, mitä ukko minulle kertoi. Täällä olen minä elänyt kaiken tuon saastan keskellä, tietämättä mitään! Olen ollut oikea aarniometsän lapsi. Mutta ymmärrän kaikissa tapauksissa, kuinka he minua ovat pettäneet. Olin luotu sellaiseksi, ettei kukaan minua kyennyt voittamaan. Minun täytyi välttämättömästi voittaa, ja Stubener salasi minulta kaiken petoksen. Aamulla menin tapaamaan Spider Walshia ja pakotin hänet puhumaan. Hän oli ensimäinen treenarini, ja Stubenerin avustaja. He pitivät minua tietämättömyydessä. Sitäpaitsi minä en seurustellut urheilijoitten kanssa. Vietin aikani kalastuksella, metsästyksellä ja valokuvaamisella. Tiedättekö, miksi Walsh ja Stubener minua keskenänsä nimittivät? Viattomuudeksi. Sen sain tietää aamulla Walshilta, ja se koski minuun, kuin olisi hammas vedetty suustani. Mutta hän oli oikeassa. Olin viaton, pikku karitsa.
"Stubener käytti minua epärehellisiin toimiinsa, vaikken sitä itse tiennyt. Nyt jo ymmärrän, kuinka kaikki kävi. Mutta katsokaa, en ollut kyllin innostunut itse urheiluun epäilläkseni mitään. Olen saanut hyvät ruumiinvoimat ja selvän ymmärryksen, olen kasvanut ulkoilmassa ja saanut opetuksen isältäni, joka ymmärsi nyrkkeilyä paremmin kuin kukaan elävistä tai kuolleista. Se tuntui minusta liian helpolta. Nyrkkeily ei tuottanut minulle mitään päänvaivaa. Lopputulos oli minusta aina selvä. Mutta nyt en enää mene lavalle."
Miss Sangster osotti sanomalehteä, jossa ilmotettiin Patin ottelusta
Tom Cannamin kanssa.
"Se on Stubenerin työtä", selitti Pat. "Tämä ottelu sovittiin jo useita kuukausia sitte. Mutta en välitä siitä. Lähden kotiin vuoristoon. Olen niin päättänyt."
Miss Sangster katsahti keskeneräiseen haastattelukirjotukseensa kirjotuspöydällä ja huokasi.
"Kuinka miehet ovatkaan itsenäisiä", sanoi hän. "He tekevät mitä tahtovat."
"Mikäli minä olen kuullut", keskeytti Pat, "olette tekin tehnyt suunnilleen tahtonne mukaan. Se kuuluu niihin ominaisuuksiinne, joista eniten pidän. Heti alusta asti me mielestäni ymmärsimme toisiamme ihmeellisen hyvin."
Hän vaikeni ja katsoi miss Sangsteriin hehkuvin silmin.
"No niin, nyrkkeilylava on antanut minulle erään asian", jatkoi hän. "Se on tutustuttanut minut teihin. Ja silloin kuin on tavannut hänet, itselleen kuuluvan naisen, silloin on ainoastaan yksi tehtävä jälellä. Silloin on tartuttava häneen molemmin käsin ja pidettävä hänet. Tulkaa, menkäämme yhdessä vuoristoon!"
Se tuli kuin salama, mutta kuitenkin tunsi miss Sangster odottaneensa sitä. Hänen sydämensä sykki rajusti, melkein tukahduttavasti, mutta se tuntui kuitenkin ihmeellisen ihanalta. Se oli kuin unta. Sellaista ei voinut tapahtua nykyaikaisessa sanomalehtitoimistossa. Rakkauden tunnustaminen ei tapahtunut näin muualla kuin teattereissa ja romaaneissa.
Pat oli noussut ja ojensi molemmat kätensä miss Sangsteria kohden.
"En uskalla", kuiskasi nainen puoliksi itsekseen. "En uskalla."
Halveksuminen, joka hetken kuvastui Patin silmistä, tuntui kuin pistos, mutta Patin silmät muuttuivat kohta taas lempeiksi.
"Te uskallatte mitä tahdotte", sanoi Pat. "Tiedän sen. Nyt ei ole kysymys, uskallatteko te, vaan tahdotteko. Tahdotteko te?"
Miss Sangster oli noussut ja seisoi siinä väristen. Hän tuli ajatelleeksi, mahtoiko tämä olla hypnotismia. Hän katsoi ympärillään oleviin tuttuihin esineisiin tullakseen vakuutetuksi, että kaikki oli todellisuutta. Mutta hän ei voinut kauan pitää katsettaan irti Patista. Hän ei osannut myöskään sanoa mitään.
Pat seisoi hänen vieressään pitäen kättään hänen käsivarrellaan. Maud nojasi vaistomaisesti häneen. Kaikki oli kuin unta. Hänen ei tarvinnut kysyä mitään. Pat oli oikeassa. Maud Sangster uskalsi mitä hän tahtoi, ja hän tahtoi. Pat auttoi hänen päälleen päällysnutun, Maud pisti hattuneulat hattuunsa ja ennen kuin hän tiesikään, olivat he matkalla ulos.
Portilla aikoi Pat viitata automobiilin, mutta Maud pidätti häntä tarttuen hänen ylösnostettuun käteensä.
"Minne menemme?" kuiskasi Maud.
"Asemalle. Ehdimme juuri sopivaan aikaan astuaksemme
Sacramento-junaan."
"Mutta enhän voi lähteä matkaan näin yhtäkkiä", vastusteli Maud.
"Minulla… minulla ei ole mukanani edes puhdasta nenäliinaa."
Pat nosti taas kätensä, samalla kuin hän vastasi:
"Voitte käydä ostoksilla Sacramentossa. Poikkeamme sinne ja jatkamme sitte matkaa yöjunalla. Järjestän kaiken junasta sähköteitse."
Kun auto pysähtyi heidän viereensä, loi Maud nopean silmäyksen ympärilleen tuttuun katuun ja tuttuun vilinään, ja sitte katsoi hän kaihoisasti Patiin.
"Enhän tiedä teistä mitään", sanoi Maud.
"Me tunnemme toisemme täydellisesti", vastasi Pat.
Maud tunsi, kuinka Pat tarttui häneen ja nosti hänet autoon. Seuraavassa silmänräpäyksessä oli ovi suljettu. He istuivat vieretysten, ja auto mennä huristi pitkin Market Streetiä. Pat kietoi kätensä Maudin ympäri ja suuteli häntä. Kun Maud katsahti häneen huomasi hän Patin heikosti punastuvan.
"Minä… minä olen kuullut sanottavan, että suutelemisessakin on taitoa", sanoi Pat. "Itse en tiedä siitä mitään, mutta tahdon oppia. Katsos, sinä olet ensimmäinen nainen, jota olen suudellut."