1. KOHTAUS.
(Adamin majan luona).
1. NÄYTÖS.
Aadami ja Eeva.
EEVA (näkee Aabelin Ulkona).
Ah tuo armas Aabelini,
Nuorin poikani poloinen,
Viisas viimen synnytetty,
Ymmärrykseltä ylävä,
Kikareelta kiitettavä;
Kuin se soitteloo somasti,
Kaunis lapsi lauleloopi,
Ilautteloo Iseesä,
Vielä enemmän emeesä;
Kuin pijan pajuiset pillit,
Kirjakepit kiiruisasti,
Tekee väkkärät väleen,
Asettaapi aijan päällen,
Majan päällen myllynmallit,
Onkivavat valmistaapi,
Suorittaa sujuvat sukset,
Kuutit kuusenkoskuvasta.
AADAMI.
Tott on työsä työntekiän,
Askareesa aikamiehen;
Kaini hänen kaltaissasa
Toen toimitti asiat,
Toimitteli toimevasti,
Kahto talontarpeita,
Kaikki kahteli hyväksi,
Kaikki laitto laavullesa:
Eikä enee ehtinynnä
Huvitusta huimanmielen,
Lapsipuoskan laitoksia.
Aika Aabelin mäneepi
Typötyhjissä teoissa,
Varsin jonnijoutavissa;
Hyvin on lapsi laiskistunna
Kurjistunna kultaisesi;
Ainoat on Ajanviekit
Lausumiset, laulamiset,
Sormet soitullen sopiivat
Eivät totu toimen töihen,
Taivu tarvis askareihen.
EEVA.
Vielä mieli mielipuolen
Lapsen ymmärrys yhäite,
Tavat vielä taipumata,
Käännös käytöksen kepiä.
AADAMI.
Se oisi Aabelin asia
Kahtoo Kainin neuvokkia,
Vartenottaa vanhemmalta
Mahinmutkat mahtavalta,
Opetuksia osavan:
Ja jos toisin totteleisi
Niin olisi oiva poika,
Minullenkin mieleinen.
EEVA.
Kyllä opit kyntömiehen,
Teot kaikki työntekiän
Väleen oppiivi osava,
Pian nouvattaa nopia,
Mahin mahtava tapaavi,
Keksii kerran nähtyäsä;
Uurastuu ukoksi tullen,
Paranoopi partasuuna,
Vaurastuupi vanhempana.
Kieroon Kaini kahteloopi,
Aina Aabeli iloinen,
Yhtä ylpiä kotona,
Viisas, vikkelä, väkevä,
Aina liukas liikenneeltä
Hyvänähtävä näöltä,
Aina äitilleen alainen,
Emän mieltä ehtiväinen,
Kuuliainen kultaiseni,
Sisärillen siivonpoika:
Vaikka vasten veljeänsä
Tahtoo toisinaan torua.
AADAMI.
Ne on torat toimettoman,
Kursaokset kunnottaman;
Kaini kaikissa teoissa
Eeimäissä, eilimäissä,
Kaini kahtoopi taloa,
Tarkoin pellut pehmittääpi,
Yksin töitä suorittaavi.
Kaini kaivaapi ojija,
Kaini kaikki toimittaapi
Mik on koissa korjattava,
Mitä kerätään keolla.
Ei ne ou verran veittäviä,
Toinen uros toimellinen
Tuohon on toivo toisenlainen
Vara varma vanhanpäivän;
Toinen raivo poikarakki.
Vähänarvoinen apuna,
Vihan viisas, liijan liukas,
Pahapaltoinen puheelta;
Vaan ej pijä vanhempaasa
Vertaissanaan veljeäsä;
Paremmalleen paimenpoika
Vielä tohtiipi torua.
EEVA.
Toinen leikillään toruupi,
Toinen totta tonkaisoopi;
Yhenvertaiset vereltä,
Yhtäsyiset synnynnältä,
Ei ou Kainikaan enempi
Eikä suurempaa sukua.
AADAMI.
Molemmat on moitittavat
Toinen liijalta toelta,
Toinen toenpuutokselta:
Vaan ei Kaini ensimäissä
Heijän kiistoissaan heristä,
Alti alku Aabelista.
EEVA.
Väli väätyllä vitalla,
Väli vääntämättömällä;
Toinen toisikymmeninen,
Toinen ammoin aikamiessä,
Kauvan jo ite isänä;
Sepä oisi oiva lysti
Jos olisi lapsenlainen,
Pahan puoskan, puolimielen;
Niin ma vielä vihtoisinkin,
Kylvettäisin kylkiäsä.
AADAMAI.
Elä vaarra vanhintamme,
Vaarra vanhuuvenvaroa,
Syytä ensinsyntynyttä,
Kaho ylen Kainiamme,
Kaini kasvolta rumempi
Vaan on vahva vartalolta
Runsas ruumiisa väellä,
Töitä tehessä tekevä,
Tavoilta hyvintasainen
Aina Aabelii enempi.
Sie et kurjoa kurita,
Raahi rangaista väheä;
Etkä oikein opeta,
Tapojasa taivuttele,
Toenpuolellen totuta
Etkä vahvasti vakuuta
Sovinnollen Kainin kansa;
Kuinka kuunella tulisi
Sillen siivolla puhua
Jotta työllen juohattaavi,
Joka opettaa osaapi
Mahin maata kyntämään,
Viljelemään viisauven.
EEVA.
Minua panet pahaksi,
Huuvat huolimattomaksi,
Yhtä höpläksi löpäjät;
Vaan et vainenkaan itestä
Sano yhtäkään sanoa;
Outko koskaan kokenna
Häntä neuvoa nerolla?
Tokk out toella torunna,
Hävytöntä hängäissynnä?
Ounko kuullut jollonkullon
Ett oisit kouluta kokenna,
Kurittanna kunnotonta,
Opettanna omin kunnoin,
Miten missäkin tilassa,
Kuten kussakin kulussa
Mitä tarvitaan tapoja,
Kuten kukin käytös käypi?
(Kahtelee nähäkseen Aabelia).
Kussa kulkenoon kuriton?
Tuossa kultani tulookin
Kaho kaunista näköä!
2. NÄYTÖS.
(Entiset ja Aabeli joka tulee juosten rätyä pyörittiin ja soittain pilliä; hänellä on kirjakeppiä ja muita huvituskaluja, sekä käsissä että vyöhön kiinisijottuna; myöskin vesiruisku jolla hän ruiskauttaa vettä äitisä silmillen. Aadami tavoittaa häntä, vaan Eeva pijättää Aadamia).
AADAMI.
Laske laiskallen peliin;
Kerran oikein opetan,
Vallatonta vatkailen;
Tott ei tohi toisen kerran
Vasten vanhemman näköä
Rupavettä ruiskuttoa,
Mättää lietettä likaista.
EEVA (Pijättäin Aadamin, pyyhkii veen Silmiltään).
Anna olla ainoani!
Elä ylly ylhäiseni,
Anna anteeksi vähäiset,
Ne on leikit lempeyttä
Ylimielen ystävyyttä,
Rasavillin rakkautta:
En minä pane pahaksi
Jospa kohta jollonkullon
Kasteloopi kasvopääni,
Jospa vaatteihen valaisi
Ei se hiyvennä hipiitä
Eikä kaiva kasvopäitä,
Vahingoita vaatteita.
Naurattaavat narrin konstit,
Ilveesä ihastuttaavat.
AADAMI.
En ou, eukko, ennen näitä
Sävyjäsi sättinynnä,
Synnistämme syyttänynnä,
Omenoihen ottamista,
Puuttumista synninpuihen,
Vijaksesi viskoinunna:
Enkä nytkään eneä
Muinosia muisteleisi,
Vaan mie vahingot varajan
Sinun tautasi taloomme
Helleytesi heikkoudella
Saavan Aabelin avulla.
EEVA (nähen Aabelin ruiskuttavan vettä Kainin silmillen ja
viimen viskaavan multaa hänen päälleen, sanoo haurain).
Ah tuo raivo poikarakki.
Voi tuo vallaton vasikka!
Sill on vielä lapsemvimmat
Vielä mielet puolimielen
Huimapäiväsen peräti.
3. NÄYTÖS.
Aadami, Eeva ja Kaini.
EEVA (vastaan Kainillen korvaan sanoin).
Elä kaipaa Kainiseni
Aadamillen Aabelista,
Nuoremmastasi nuraja;
Ei se suinkaan suutuksissa
Vettä viskannut vihalla.
KAINI.
Milloin out minulta kuullut
Ilmoituksia isällen,
Kainin kielenkantamista,
Milloin mitäkin tuloopi,
Mitä tapahtuu talossa,
Kuta kukin toimittaapi?
Eipä Kaini kieltä kanna
Eikä liijoin liukastele
Eikä valeita vatusta:
Vaikka vaarrat vanhintasi
Syytät ensinsyntynyttä;
Mullen viskaten vihasi
Armot annat Aabelillen.
Olen yksin onnetonna
Yhäite ylenkahottu:
Siunaus siihen siaan
Alti Aabelin osaksi.
Mitä lienen miettinynnä,
Tehnyt vasten vanhempia?
Synninsyyksi yksin synnyin
Kanto äitini katalan
Synnin orjaksi osauvun.
(Pyhkii silmiään ja vaatteitaan).
AADAMI.
Mikä Kainin kastellunna
Viljoin vettä viskanunna
Mikä muotois muuttanunna
Nuttuasi nuhrannunna?
Eik ou konna kostuttanna
Veli vettä viskannunna?
Niinmä kurjoa kuritan,
Annan muiston Aabelillen
Varotuksen vastaseksi,
Että tuntisi erota
Noista lemmonleikkilöistä,
Ilveistä ilottavista.
KAINI.
Ne on vääryyvet vähäiset,
Nämä pilkat pientä kättä,
Ilkeyvet ilosen mielen:
Leikki leikkinä mänöökin
Erittäin torat enemmät,
Toisin pilkat pitkälliset.
AADAMI.
Vähäisetkin vältettävät;
Pitkät pienistä tuleevat,
Suuret, suruntuottavaiset:
Sanasta sanat itäävät,
Kyteneestä maa kytööpi;
Soria hyvä sovinto,
Rauha rakkauven sitoopi.
(Mänöö majasta).
KAINI (yksinään).
Liekkö synnin syyt yleesä,
Kaikki synnin kauhistukset,
Kaikki kirot kiusauksen
Osaks minun onnettoman
Synnin teot syyttömällen
Langennunna langemuksen,
Synnin vaivat vanhimmallen:
Ilot ainos Aabelillen,
Hylyllen hyvä elämä,
Alti osa hyvänonnin;
Niinpä pilkkanaan pitääkin
Ilkiö ihasteleksen
Ilkastaapi irvihammas.
4. NÄYTÖS.
Kaini ja Mehaala.
MEHAALA.
Ah mun armas ainoseni,
Paras turvani, tukeni!
Viel out vesiherneissä,
Vielä hipeesi hiessä,
Pinta pihkankostunainen
Tott on työsi työläs ollut,
Vaivanalaiset vakosi.
KAINI.
Viel on työtä työläämpi,
Vaivannäköö vaikiampi
Aina harmi Aabelista:
Hänen suhteesa sukuni,
Kautta kasvon kaunokaisen,
Puolesta punaisen posken,
Tautta ihosa ihanan
Jot ei ou tuuli tummentanna,
Palonliekki palvannunna,
Kaskenhautoin välissä;
Eikä poro polttanunna
Kytömaita kyntäissä;
Töihenhuolet huonontanna,
Muokanneet monet mureet;
Suhteen suoran ruumiinsa
Jok ei ou vääräksi väsynnä,
Eikä painunna pakolla,
Tullut työllä turmelluksi
Raunioita raivatessa,
Saahen sakeessa salossa
Pellonmaita pehmiäksi,
Suojijamme suorittaissa,
Talontarpeihen hopussa,
Eläkettä ehtiissä;
Kaini ou ylenkahottu.
Minkä hyö minullen arvon
Antaat Aabelin sivulla?
Eivät entisen tavalla
Mielly minun laitoksiin!
Tyyvy minun työntekooni.
MEHAALA.
Aina Aadami sinua
Isä ite kiittänynnä
Tuen tehnyt toimellesi
Uurauvellesi upoti.
KAINI.
Jospa itekkin isäni
Vielä viisaampi vähäistä,
Havaihtee minun haluni,
Huolen huoneemme pijosta
Uurauteni ulkotöissä;
Niin ei äitimme älyä
Eipä ellennä emämme.
Aina armas Aabelillen:
Siunaukset sivun minusta
Onnentoivotus ohite.
MEHAALA.
Vaikk on Kaini yhtä kallis,
Vaikka vara vanhemmasa
Niin on huoli huonommasta,
Mieli hellin heikommallen,
Huolenpito pienemmästä.
Huonon puoleen poloisen,
Luonto vaatii vanhemmalta
Kaksimointa kahtomusta
Erinomattain emältä.
Luonto lujallen lujempi,
Kohti kookasta kovempi.
Yhtä siunaavat sinua
Kaikkii meitä Kainiseni!
Vaan jos vaikeeksi näkyypi
Kanssa Aabelin asunta,
Erotaan eritaloksi.
KAINI.
Elköön eukkoni erehy,
Outko oikein tajunnut
Että siunasiit sinua,
Kainin vaimoa katalan,
Meitä kaikkia Mehaala
Ynnä yhtenä minua?
Konsa satun saapuvillen
Niin ei sillon siunausta
Loveta nimiluvulla,
Yltä ympäri perettä:
Ainoastaan Aabelia
Eivät uhrissaan unouta
Häntä nimeevät nimeltä.
Vaan en eroisi emästä,
Irti luopuisi isästä
Jos vielä jotenkutenkin
Entinen elämänmuoto
Taloon kääntyisi takasin.
Ei ou heillen hellimmästä
Mielentietosta mitään
Huojennosta huolissasa
Aivan ennen aurinkoa
Tulee hankkian havata,
Nousta nuoremman sivulta
Ja kuin tultua tupaan
Työltä työläältä takasin
Talontyöltä painavalta,
Kytömaihen kynnettyä
Vielä makaava majassa,
Vielä vuoteella viruva
Soristellen sorkkiasa,
Rehetellen reisiäsä
Pitää pilkkana minua
Sakkovaapi saalismiestä,
Eineesä ehtiätä,
Haukkuu leivänhankkiata,
Sättii veljeesä sävytön,
Vanhempaasa vallasniekka;
Jätkyttää jälestä juosten,
Haukku peloksi harakan;
Matkiin marsiipi jälestä
Aina härnyttää hävytön.
Räivä rääsiipi minullen
Heittolas heristeleksen.
MEHAALA.
Koita kärsiä, kokea
Ehkä tasautuut tapasa,
Luopuu laatu lapsellinen.
KAINI.
Hän on aika ajaltasa
Vuosi vuuvelta pahennut;
Etpä muista muinoisia,
Kuinka kussakin tilassa
Piin pientä veljeäni
Käsivarsiini varalla,
Häntä aina akklloiva,
Lieskan luona liekuttaissa
Häntä turvaava tulelta,
Varjeleva valkialta,
Säilyttäissäni säkeiltä,
Pojes saattaissa savusta,
Kannoin ehtimään emeä,
Kannoin kahtomaan Iseä,
Vasten vanhempiin tuloa.
Lauloin lasta liekuttaissa,
Viihyttäissäni vihelsin:
Poimin marjoja makeita,
Jältin jältteä petäjän;
Millon paistoin paistikkaita,
Konsa hauvoin hauvikkaita,
Kullon kukkia kokoisin,
Ehin kiiltävii kivijä,
Kirjakepit kirjailin.
Ilontekosa iloni
Naurollesa naurahtelin:
Kuinka oli kuuliainen
Kuhtui kulta veljeksesä,
Mesisiskoksi sinua.
Eipä armoja emäni,
Ihailuksia isäni
Meillen sattunna samaite,
Heitettynä helläisesti
Kuin mie häntä miellyttelin,
Häntä halulla halailin
Kuin mie syytöntä syleilin,
Kiikuttelin kintuillani
Nostin polviini nojalla.
MEHAALA.
Miks ei mielessä pysysi
Tämän aikuiset asiat:
Vielä muistan muutkin leikit
Kopinlyönnät, kontintiennät,
Kisat, kiikut, kyykät, ryyhkät
Kuurupeittoiset kujassa
Piilo peittoiset piholla.
KAINI.
Aika aikoa kutakin,
Nyt on vihtana vihana,
Riitsa, risti seurassamme,
Perekunnassa petona,
Talonhärtsänä hävytön;
Vanhemmilta vallan saanut,
Perinnä pereenpiennän
Ilmas olevvalt isältä,
Vielä elävält emältä,
Aina ylpeenä, ylinnä
Hän on suurinna suvussa,
Emän lapsista enimmä.
MEHAALA.
Koitetaan kokea vielä,
Vielä viivytään vähäsen;
Kukatiesi kuinka käypi?
Ehkä entinen elämä
Meillen tapautuu takasi
Se oli enkeliin elämä,
Taivallisen yrttitarhan.
KAINI.
Mikä enkeliin elämä,
Mikä onnesa osana
Missä autuus asuupi?
Sanansaattoa vajilla,
Heillä puuttuuvat puheetkin;
Halleluja kaikki haasto
Kaikki kielenkertomukset,
Ajanvietto, viihykkeesä,
Tarinasa taivahassa,
Toimitukset toisillesa.
Varsin kaikkia vajilla
Ravintoa, rakkautta,
Vaimon lempeä vajilla,
Avion avullisuutta;
Eivät emän armautta
Eivätkä isän iloa
Tunne, tunnon lohtutusta,
Laupeutta lasta kohti,
Lasten vasten vanhempia;
Kaikki sievimmät siteet,
Somat solmut rakkauven
Ei ou tutut tunnossasa,
Tietyt heijän tiijossasa.
Typötyhjät heijän työsä
Arvottomat askaresa.
Aina Aabelin enemmän
Teot toki toimevammat,
Veisut, virret verrattomat,
Enemp enkeliin iloa,
Psalmia sanattomia,
Hyminää, hyräilemistä.
Eipä heillä lapset laula,
Sisärkunta siunaelle.
MEHAALA.
Elä säti enkeliä,
Luojan luotuja paraita.
KAINI.
Juohtui mieleen Jumalan
Luuva valon vaikuttavan,
Antain määreä ajallen
Antoi valon auringollen
Josta kuukin kuumottaavi;
Taottua taivaskannen
Täytti taivosen tähillä.
Luotuasa maamme luojin
Siihen asukkaat asetti,
Meijän suvun suuremmaksi
Enemmäksi enkeliä
Jotka orjiksi osasi,
Pani palvelusväeksi
Langenneillen lapsillensa.
MEHAALA.
Aina enkelit eläävät
Iiankaikkisess' ilossa,
Aina taivaassa asunta:
Ei ou surmasta surua,
Kuhtumusta kuolemalta;
Ei ou heillä helvettiä,
Vaivoja, elonvajaata,
Katumusta, kaihtemista.
K&INI.
Siis on sitä raskahampi,
Kuin ei kuolema pelasta,
Loppu näytä lohtutusta,
Päästä päiviltä pahoilta.
Eik ou heillä helvettiä?
Mikä piinapa piruilen,
Mikä sattui saatanallen,
Sekä heijän seurallesa
Jotk' oliit enkeleist enimmät,
Ilmakansasta isoimmat?
Jos meitä vaivoa vajaat,
Tapoavat tauvintuskat,
Hoput, huolet huonontaavat;
Niin on loppu lohtuttava
Pelastussa kuolun koprat.
Ett ei enkelit katune,
Pahaksi pahoja töitä
Totta siinäkin sivussa
Jäävät jällen ihmisistä.
Vieteltynä viekkailta
Meijän vanhemmat varasti,
Ottiit kielletyt omenat
Heittäin enimmät hetelmät:
Sitä sukumme suruupi
Kaikki kansamme katuupi.
Enkelit enemmän rikkoi
Asettautuit ainehella
Vasten valtoa Jumalan
Tahtoin taivasta tavata,
Luojan linnoja liketä,
Siirtää istuma sijoa,
Voittaa voimanantajata.
Katumata kauheutta,
Katehtiissa kahteliivat
Meijän vanhempiin varoa,
Heijän onnesa osoa;
Ensin saattoivat emämme,
Viimen viettivät isämme
Puuttumaan synninpuihen;
Tuosta äsköin tuomittiin
Tuhansii, tuhansin vuosin
Tuli hirmuiseen kipuun
Katumaan kahleissa.
Kaikki joilla on katumus
Niihen huolet huojistuuvat,
Heijän vaivat vaiveutuuvat;
Vaikka toivo vaipununna.
(Mehaala mänee pois, Aabeli näkyy).
Ei ou engeliin elosta,
Vähän ihmisten ilosta;
Miksi meijät luoja luonnut
Veljeksiksi veikon kansa
Yksiin vanhempiin varaksi?
(Näkee Aabelin ruiskuttavan vettä
Mehaalan päällen, Kaini juoksee sinne).
5. NÄYTÖS.
Kaini, Mehaala ja Aabeli.
KAINI (Tavoittain Aabelia).
Heitä kohta koirankonstit
Inhottavat ilveesi
Paha palkaksi tuloopi.
AABELI (Poisjuosten).
Kainin kasvo narrinnaama
Kuva kurjan, kummitoksen.
MEHAALA (Kainillen).
Elä uhkoa ukkoiseni
Valat varsin vaaralliset,
Uhkaukset uhmalliset:
Ennen eroomma hänestä,
Ennen etäältä ehimmä
Levon, leivän aina saamma
Oman ohtamme hijellä,
Oman ansion avulla
Oma toimi toimittaapi;
Saamma samalla tavalla
Kuin on saatu näihen saakka,
Näihen asti ansaittuna.
KAINI.
Kuinka kumminkin erota,
Heittää heikot kantajamme.
Vanhistuneet vanhempamme.
Vanhemmat hänen varaasa.
MEHAALA.
Pako toroa parempi,
Ero riitoja enempi;
Jossa jo on riijan alku
Toransiemen toihuttaavi
Aina alti kasvavvainen
Kuka tiesi kuinka loitos
Vihanvimma viimen viepi,
Saattaat saastaiset sanasa,
Paavuttaat pahat pakinat.
(Mänee pois).
KAINI (Ajatuksissa, sanoo viimen).
Miks oun tullut tuntemaan
Ouvoksi oman kotini;
Tullut poisituomituksi
Kaikkein paraimmiin parista,
Asukkaista ainoisista?
Liekkö käännös käytökseni,
Onko sävyni sävytön,
Tokko lienen liijan kiukka
Kärhäkuokka kärsimätön?
Tahon tapani parata,
Kiukanluonnon luovuttoa;
Vaan ei vanhemmat vakuuta
Toista, totuuteen totuta.
Ei meillä elämä synny
Yhä yksillä pihoilla.
Ennen huommenta eritän,
Ennen päivän päättämistä;
Itkiin isänikotia.
Siunaten sijoja niitä
Jossa syytönnä syleilin
ihanaa imettäjääni,
Istuin sylissä isäni
Kiikuin hänen kintuillasa:
Siunaillen siittäjini,
Siunaten sisäryskunnan
Vielä alti Aabelillen
Toivotan totisen onnen
Että terveenä eläisi
Aina suosioss asuisi
Hällen jäävät heinämaani,
Hällen perut perkumani,
Kaikki kasket kaatamani.
Kaikki kylvöt kylvämäni.
(Hänen hipiäsä muuttuu ja hän sanoo kateuvella).
Vaan en valmiita jyvijä
Anna Aabelin osaksi,
Elinajakseen eloja;
Annan puolet Aadamillen
Ite puohan toiset puolet;
Poltan oman olkivuitin,
Rikat riihennuotiossa,
Savu-uhrina salassa,
Kostouhriksi kokoan,
Poltan polttouhrinani,
Uhmauhriksi sytytän;
Ettei elinajaksesa
Aina kestä Aabelillen
Kainin olkija katoksi,
Aina alle vuoteeksi:
Totta työllen tottunoopi
Koska puutos kohtovaavi,
Työllen tarvis taivuttaapi,
Vaivan vaatiivat vahingot.