2. KOHTAUS.
(Keolla).
1. NÄYTÖS.
KAINI (Pölyssä ja tomussa valmistautuu polttamaan olkija ja ruumenija).
Ennen poltan pois poroksi
Olet ruumenet ruukiihen
Enkä etääksi kuleta
Enkä anna Aabelillen:
Jollen jääpi jälkijäni
Kyllä vuosi kymmeneksi
Nautittavaks narrinpilkoin,
Käsipuuhkin pulskiasti.
Uhrin tien uhanki vuoksi,
Velkauhrin veljen vuoksi.
(Kokoa olkija ja ruumenija).
2. NÄYTÖS.
Entinen ja Aabeli.
AABELI.
Missä rosmo roikalehat?
Oiva siivon out olillen,
Hyvän ruukin ruumenillen
Saanut keskellen ketoa.
Olet out mättännä mäellen
Pehut pellonpientarillen.
KAINI (Tapaillen häntä).
Kyllä sullen kylvyn annan
Kerran kelmijä opetan
Näsäkuokkoa kuritan.
AABELI (Pakoonjuosten).
Eeva kultainen emäni,
Armas Aadami isäni!
Kaini luuni katkaisoovi,
Kaini lopettaa lopeti!
(Takaisitullen).
Mitäs mielit tästä saaha,
Työstä tuhmasta tulevan?
KAINI.
Minä mielin matkustella
Kauvas teijän kansastanne,
Luopuin luotanne lopeti:
Niinmä poltan toisenpuolen,
Oman vuittini olista
Uhmallani uhrikseni.
AABELI.
Tokkos luulet toisenpuolen
Sullen turakka tulevan:
Mitäs miettisit minullen
Heittää heittolas osaksi;
Minä sulta miesivuitin
Vaain valmiista eloista.
KAINI.
Mink out vaivan valmistaissa
Nähnyt näihen hankinnassa
Mitä antanut apua?
AABELI.
Mie oun kahtonna karihtat,
Kesät vahtinna vasikat,
Vuohet, vuonnat paimentanna,
Lauman laihoilta ajanut,
Karjan viljankasvavalta
Kapaleelta karttanunna.
KAINI.
Elä eilleenkin samaite,
Tuolla toimella, tosita,
Varsin huoleta, hoputa;
Soita soita kasvamaan,
Laula pellot pehmiäksi,
Tasaiseksi nurmet tanssi,
Hauku halmeita keollen:
Makaa päivät päästä päähän,
Vietä iltaisi ilolla,
Aika alti leikitessä:
Minä muutan muillen maillen,
Ehin muualta eloni.
AABELI.
Se on Kaini kaunis poika,
Hyvä vara vanhemmillen
Kuin on halu kulkemuksen,
Vaelluksen vanhemmista.
Ne on mielet oiva miehen
Hyvätahtoisen tapoja;
Mikä heillen tuossa turva?
Ainoa on Aabelista,
Varsin vanhana varasa.
Vielä hävittää hävytön
Ennensaatuja eloja.
Luojallemme tokko luulet
Ollenkaan otolliseksi,
Uppalantin uhmauhrit.
KAINI (Uhkaten).
Haasta vielä harvahammas,
Pahapaltoinen pakise,
Tarinoippa tarhapöllö;
Konsa on sinusta ollut
Jokuu vara vanhemmillen
Heillen töissä helpotusta
Heillen atrian apua.
Pijät pilkan pilkkahammas,
Naurahtelet narrinalku
Minun uhmauhrilleni
Onko sun otollisemmat
Veriuhrit, velkauhrit
Syyttömistä syntyneistä,
Karihtoista kasvavista
Vuohen vuonnista somista?
Vielä vinkuuvat käsissä
Aläjäävät, ääntelöövät,
Jätiseevät jäännöksesä,
Täriseevät tähteesä.
AABELI.
Sun on uhrit uhmauhrit,
Uhrit ulkokultaisuuden.
(Kaini laittaa uhriaan. Aabeli myöskin laittaa uhrilaivan,
ottaa vuonnan jota hän rupea uhraamaan).
KAINI.
Heitä vuonnat, vuohenpojat,
Laske kasvamaan karihtat;
Irti päästyä ilosa
Paistiuhria parempi;
Otan uhrin uihkavaisen
Vielä vinkuvan käsistä,
Sylistäsi sykkäväisen
Kaappaan lampaan lavasta,
Käpälästä vohlanvuonnan,
Lapaluistasa lujasti;
Jolla päätän päätä vasten,
Kolhoon kohti kulmiasi.
AABELI (Vääntää niskat nurin vuonnalta ja pistää tulen lavan alle joka yhtäkkiä leimahtaa tuleen.)
Kaho Kaini uhriani
Se on kerran kelpo käistä
Otollinen, oivallinen,
Jumalallen juhlattuna;
Sun on auonnasta pahasta
Pahakiukkuisen, kirotun.
(Kaini koittelee sytyttää uhriaan ruumeniin puolelta vaan
tuuliaispää kiehtoo; josta tuli tukehtuu; hän sytyttää
uuvestaan ja se tapahtuu samoin; Aabeli sytyttää olkiin
puolelta ja se samassa leimua täyvessä tulessa).
Kuin on uhri kunnonkäistä,
Tuli hurskaalta tuleepi
Niin se ei samaite sammu
Kuin jos kurja uhroapi.
KAINI (Sammuttain).
Kuka kuhtunna sinua,
Kuka kuhtui kunnottoman
Joka saattoi sammutellen
Tämän työni tärviöllen?
AABELI.
Minä leimullen levitin,
Saatoin tuimallen tulellen
Jot ei voinut konnankonstit,
Kekäleesi kelvottoman,
Sytykkeesi synnin orjan.
KAINI.
Kekälein on kelvolliset
Parannella partoasi,
Harvennella hampaita
Suurta suutasi tuketa.
AABELI (Pakoonjuosten).
Eeva kultainen emäni,
Armas Aadami isäni
Kaini päälen karkovaapi!
KAINI (lähättäin kekäleen Aabelin jälestä josta hän kaatuu).
Sattuipa kovan kovasti,
Kovin päähäsä kolahti,
Otanpuolellen osautui,
Ohuvehen ohtaluuhun:
Ett ei liiku, lähennäyvy
Eikä seiso säärillesä.
(Likenee).
Veikolla verinen kulma,
Alti Aabeli veressä,
Lepässä leviä leuka,
Otassasa orvasketta,
Marraskettu maksankarva;
Punassa punaiset posket,
(Tuskalla).
Nouse nuoroinen nopeesti!
Elä viikoista vihoa
Pijä pitkäistä toroa;
Elä muistele eneä
Väärintehtyjä tekoja.
Empä kulloinkaan eneä
Taho kansasi tapella
Vasten sinuu vastustella
Saattaa sua suutuksiisi:
Annan vallan vanhemmaisen,
Evut eillä synnytetyn.
(Liikuttain häntä).
Vielä poskissa punoa
Vaan ei vastoa minullen;
Ei ou jäykenneet jäsenet,
Vielä veri liikkeissä,
Vielä silmäsä siniset.
Nouse armas Aabelini,
Pijan pikku veikkoiseni,
Herriherttainen hereä,
Veli veikkonen havaha!
Kuule kulta kukkaiseni!
Elä kuvaile eneä;
Ne on leikit lemmon leikit,
Kummat kuolun kursaukset
Hirmuisesti hirvittävät!
(Liikuttain uuvestaan nousevalla kauhistuksella).
Kylmät ovat kyynäspääsä
Vielä kalvoiset vilummat,
Jäsenesä jäykkenöövät,
Silmät siirtyyvät siniset
Kalvettuvat kasvopääsä,
Muoto muutuupi rumaksi;
Jo on sieramet siniset,
Kintut kiini toisissansa,
Veri sepo seisattunna:
Mikä kumma, liekkö kuollut,
Liekkö hengen heittänynnä,
Kalma silmäsä sitonut.
Tuoni äänesä tukennut,
Surma suusa suittanunna?
Tähän syyhyn syynalainen
Oun minä poloinen poika;
Mitä tehä, minne männä,
Miten päästä päiviltäni,
Kuten kuolema tavata,
Ennättää elämän loppu,
Kiirehtiä kuolun kimppu?
Tulisikko surmantuskat,
Kuolunkoprat kopristaisi,
Vaipuisivat tunnonvaivat,
Katoisivat kauhistukset!
Mitkä vaivat surmanvaivat,
Kutka tuskat kuoluntuskat?
Vasta vaivat tunnonvaivat,
Äskön tuskat tunnontuskat.
Eiköön akkani apua
Jotain taitaisi tavata
Keinoo keksiä osaisi,
Että vielä virkoaisi,
Että elähtyis eloon,
Vielä henkiin heräisi?
(Mänee moniaita askileita vaan tulee kohta takaisin).
UKKOISEN ÄÄNI.
Kuka kuhtu, kenkä huusi,
Mikä minua manasi,
Kenkä nimeltä nimesi?
ÄÄNI (ukkoisenjyrinällä).
Missä veljesi venyypi,
Kussa Aabeli asuupi?
KAINI.
Ounko vahti, vartijoija,
Pantu paimeneks hänellen?
ÄÄNI (ukkoisenjyrinällä).
Miks on veljesi veressä,
Miksi muoto mustelmoissa,
Kaunis kasvosa lepässä?
Veljenveri vaahtevainen
Vaatii kostoa kovoa.
KAINI.
Veljen veren velkapäänä
Verivelka velkanani;
Veljenmurha muistettava.
(Vapisevalla äänellä).
Mesisiskoni Mehaala,
Avioni, ainoani!
Tule tuskassa avuksi,
Ehkä neuvon ellentäisit,
Avun akkani havaisit;
Miten sulen surmanhaavat,
Lävet kuoleman kuroisin,
Veljenveri seisattuisi,
Herumasta herkiäsi;
Joka vaahessa valuupi
Alti Aabelin alaite,
Verilääsönä veäksen,
Mänöö mättäihen lomassa,
Tuolla turpeihen välissä.
Tule sijo silmiäni
Että ehkies en näkisi!
Luonto luovuta elosta,
Salli surma saastaisellen,
Saata tunto sammuksiisa,
Tunnonvaivat vaipumaan,
Ajatukseni aseta!
Vaan on vaivat vastaisetkin
Tulet helvetin tulevat
Yhtä vaikiat varoilla,
Säkeneitä säästöisässä,
Tulilinnussa kipuja.
3. NÄYTÖS.
Kaini ja Mehaala.
MEHAALA.
Mitä mietit ystäväni,
Kennen kanssa keskustelet?
Ketä kahot kaatuneeksi,
Haastat haavoissa olevan,
Kennen veressä venyvän,
Kuta kuhut kuoliaksi?
KAINI (Osottain Aabeliin päin).
Kennen oun kettännä keollen,
Kennen kaalanna katala?
Sitä kuhun kuoliaksi
Ketä vainajaks varajan?
Oman veljen ohtaluuhun
Kolhaisin korennanpäällä,
Kekäleellä päähän päätin,
Palavalla paukautin,
Vasten kalloa kalautin.
Miten tavata takaisin,
Tehä tekemättömäksi,
Mitenkä mitättömäksi
Mustan murhan saatan saaha?
Miten nostattaa nopeesti
Veljen venyvää veressä,
Lepeevän lepänlöässä,
Miten puhistaa pukeesa
Sivistellä silmäkulmat?
4. NÄYTÖS.
Entiset, Aadami ja Eeva.
EEVA (Säikähtäin).
Ah armas Aabelini!
Oh nuori nopiani!
Nouse nuoroinen nopeesti;
Ylös kalliini kavaa!
KAINI.
Ei se nouse nuoroisesi,
Kavaa kalliskannettusi,
Eikä ensinkän nettusi
Vajn vanhinsynnytetty
Poika louhiin lomaan,
Manattava maanpoveen,
Mahu vaivainen manallen,
Raukka, kurja maan rakoon.
(Viskauttuu maahan).
Kata turpeilla katala,
Mätä mättäitä ylite,
Kiviraunio rakenna
Johon kovot kuolettajan
Murhateon muistukkeeksi.
MEHAALA (Langeten polvilleen Aadamin eissä).
Armoo ihana isäni!
Anna armo armas appi,
Anna anteeksi rikoksen
Johon veti veljenkiistat!
Eipä varsin vanhempasi
Tahallasa tappanunna;
Tapaturmainen tapaus
Heijät yhteen yhytti,
Yllytti yhessä ollen,
Saattoi saastaisen tekosa;
Ilman viikoista vihoa,
Paihte aineeta pahata.
(Kääntäytyy aina polvillaan Eevaan päin).
Ehin armoa emältä,
Ehin äitiltä omalta,
Pyyvän Kainin kantajalta,
Anon anteiksi anoppi!
KAINI (Ylösnousten).
Mun on murhani isompi,
Pahatekoni pahempi
Ett en tohi toivottoa,
Siitä vaatia vapautta,
Anoo armonantamista.
MEHAALA (Aina polvillaan).
Vaikka rikos vallan suuri,
Vainon vaatisi vahinko;
Niin on armosa avarat,
Enempi emämme armo,
Isänrakkaus rajaton!
AADAMI (Itkulla).
Säästä särettyy syvväntä,
Päästä päätä pyörtynyttä
Vaivanalaista vapauta!
KAINI.
Aivan suuri surman aine
Veljen verta vuuvattaissa
Oli kiivautein kirottu,
Synninsyynä, synnyntäni:
Synnyin pahasyömmisenä,
Kasvoin ilman kahtomusta,
Ojennuksita, opita,
Suultakuohkuna, kurita.
EEVA.
Tuossa tunnen tuomijoni,
Lahjan synninlangemuksen,
Pahantyöni palkan tunnen,
Koston puihen koskennasta.
AADAMI.
Tahi taivaankuritus
Helleyvestä, heikkouvesta;
Kasvattaissa Kainiamme;
Alti Aabelii ihailit,
Alti puollit Aabelia:
Toinen pikainen toraisa,
Toinen viekas, vilpillinen;
Kyy ois ollut kytkettävä,
Sisälisko siimoittava.
5. NÄYTÖS.
Entiset ja Eenokki. (Juosten isälleen vastaan).
MEHAALA.
Kaho pientä kaunokaista,
Kaho kultakukkaistamme,
Ihanata Eenokkiimme,
Näe itenäköistäsi,
Itemuotoistais ihaile!
Kaho, kuinka kapperasti
Hyppää vasten vanhempaasa
Nousten polviisi nojallen
Syytön syöstäksen syliisi!
KAINI.
Jos oisi omakuvasi,
Näkö käypänä näköösi,
Mult on muoto muuttununna,
Näköpääni näiventynnä.
(Kahtoo lapsen päälle, joka säikähtää).
Hirviääpä hirmutonta,
Säikähtää pahasävyistä,
Ilkiön ihailemista.
(Muut vähän eroovat hänestä).
Outo oun omassa koissa,
Outo lapsillen omillen,
Sukukuntani suruna,
Vaarrettava vanhemmilta
Irti seurasta isäni,
Emänarmosta erite,
Kirottuna kinkeristä,
Kontijo isäni koissa,
Peto synnyntäpesässä;
Vaikka vanhuuvenvaraksi
Kasvattivat Kainiasa
Niin on toivo toisin käynyt
Toivo muuttunna mureeksi,
Ei ou vanhuuven varoa
Huojennosta huolessasa
Kuin oun kummin valmistanna
Pellot kaikki pehmiäksi,
Ylöskyntänyt kytöni,
Suoni kaikki suorittanut;
Niin on töistä työläistä,
Vaikiammista vapaus.
Heitän heillen heinämaani
Vaivanalat vanhemmillen;
Aina itkeväll isällen,
Alti huolivall apellen;
Jonka jouvutin mureesen,
Saatoin vanhuuven varata,
Jonka huolellen hosaisin,
Vaikka vahingon jytyllä,
Varsin vastoin aivotusta.
Katumukset kaikki myöhät;
Veljenverenvuuvattajan
Itku ilmivalkiaksi,
Kypeneiksi kyynäleesä,
Tuska tuimaksi tuleksi.
Kolakka koti isäni,
Kylmät omat kynnykseni,
Jäinen, jäähtynyt majani
Hyhmäiset hyvimmät suojat.
Ratkon rakkaimmat siteeni
Eroon eukosta, emästä;
Yksin paeta yritän
Minne viepi villimieli,
Taluttaat pahat tapani:
Peityn petoin pesissä,
Karhun kuopassa katoan,
Kontion kivikolossa
Hukun hukan atriana:
Ehin yhtä, eikö löyvy
Joka tappajan tapaisi,
Veljen tappajan verisen,
Löisi kurjan kuoliaksi,
Haon alle hautoaisi.
(Ukkoisen jyrinä ja tuli).
En säiky pahoa säätä,
Ulkoukkoista vapise,
Tulennuolia tutise,
Kaikkivallan valkiata,
Leimuja pimiän pilven:
Kepeet ne tulikehakot,
Säästävät tulisäkiät
Omantunnon tulta vasten,
Tunnonvaivan valkiata.
ÄÄNI.
Sitä kosto kohtoapi.
Joka muita murhoapi:
Vielä Kainin kaatajallen
Seitenlainen kostonlaatu,
Seitenkaltainen katumus;
Kainin murha kauvanajan.
Murhatyösä muistukkeeksi
Kaiketi vaatiipi katua
Elinaikasa ehäite
Kuin on luotu luonnonsurmin.
(Ukkoisen jyrinä ja tuli).
Tunnusmerkiks tuomitullen
Muutan murhatun muselmat
Kainin kasvoillen asetan,
Muotoosa mureenmerkit,
Painan paiseennäköiset:
Josta kasvo kauhistuupi,
Muutan muovon murhamiehen
Kainin kasvon kauhiaksi.
(Ukkoisen tuli vähenee Kainin ympärillä).
Kauhistunna Kainin kasvo,
Kasvo ennen kaunokainen
Painunna pahatekiän
Mustaks muoto muuttununna,
Tullut hirviäks hipiä,
Että välttäävät, väjyyvät
Veljentappajan verisen.
(Ääni lakkaa ja ilma selviää,
muut likeneevät ja säikähtäävät).
KAINI.
Kaikki kanhistuut minua
Sävytöntä säikähtäävät.
O! avioni armas,
O! vaimo vaivaisen,
O! lapset langenneen!
Voi! vanhat vanhempani!
Ah! suojat suojaisat
Kuin alti armaat,
Ihanat, iloisat!
Nyt huolen huoneiksi
Nyt surun suojiksi
Murheessani muuttuneet!
Nyt jätän jäähyväiset
Ja yksin yritän
Vaeltaa vaivassani:
Vaikk ero vaikia
Läheisien luota lähtö:
Vaan vaiva vanhemmill
Oun muistutus mureen.
MEHAALA.
Empä erkane sinusta,
Luovu luotasi omani,
Jäisi jättäinkän jälellen
Joska painaisit pakoon;
Aina ehin askelesi,
Yhä jälkesi yhytän,
Yhä yhteen yhymmä,
Saamma samoillen tiloillen
Aina toisemme avuksi,
Toisen turvaksi tulemma.
KAINI.
Kuinka tahot kultaiseni
Erota emäsi luota,
Irti luopua isästä;
Kurjan kulkukumppaniksi?
Ohakkeet ja orjanruoskat
Minun poluissain poloisen,
Kurjakulkuisen kuluissa:
Jälissä pakojäniksen
Polut polkemattomia.
Mehaala.
Kuin oun kerran kumppaniksi
Sullen suotu, suostunutkin
Olla onnessa omasi;
Ounpa suotu, suostunnakin
Olla onnessa kovassa,
Varsin vastenkäymisessä
Tarvis hyväntahtoisuutta.
Mitä osautuu osaksi,
Sullen suinkin sattuneepi
Kaikki kannamma yhessä,
Kahenkesken Kainiseni!
Avuksi akankin toimi,
Helpotukseks heikommankin,
Huolenpito huonommaisen.
Ei ole eloniloa,
Toista toivoa minulla,
Kuin sun kulkusi mukana:
En elä erottuasi
Enkä hengi heitettyä.
KAINI.
Etpä eukkoni epäile
Erota emäsi luota,
Irtautuu isäsi koista.
Ansaihteisit ainoani
Osakseis paremman onnen
Myöskin vankat vanhempamme
Avun aina tarvihteisi:
Elä suinkan heitä heitä
Vanhuuvessa vaalimata.
Tuossa paikassa tuloovi
Minun paikalta paeta
Kautta kauhian tekoni
Oman pääni päätöksellä
Omantunnon tuomiolla.
Että täysin täytetyksi
Kova tuomio tulisi;
Poisi poiketa pitääpi,
Paeta pahatekiän,
Muillen maillen murhamiehen,
Synkkyyten syvimmän korven
Joss ei päivä päällen paista
Kirkkaus kirotun päällen.
MEHAALA.
Ihanat isäni armot,
Äitin armot armaammat,
Siunattu asunsiani
Sisärkunta siunattava,
Heitettävä hellinmielen,
Surulla rakas sukuni,
Kaikki kalliit jäsenet:
Vaan on varsin vanhemmista
Velka veljestä erota,
Siirtäytyy sisärten luota,
Elinaikaiseks eroksi
Jätän heillen jäähyväiset:
Laitan lapseni kulullen
Avioni askeleihen.
KAINI.
Tokko tohin, tokko toivon
Teitä teilleni suvaita
Manatuillen matkoilleni?
MEHAALA.
Minne heittäisit minua,
Minne heität heikot lapset,
Kennen kahtoa katalat?
Vanhemmillen vastukseksi,
Murheitasa muistukkeeksi.
KAINI.
Enkä heitä heikkopäitä,
Huonopäiväsii hopuksi,
Murhatyöni muistukkeeksi,
Vanhenneillen vanhemmillen.
Jätä sinä jäähyväiset,
Heitä sinä siunaile
Jonk on siunaukset jotakin,
Joka tohit toivottoa,
Vaatii onnee vanhemmillen;
Tohit toivoa itellen.
Min en tohi toivottoa,
Siunata sitä vähemmin;
Pahan toivotus pahaksi,
Häjyn siunaus häpeeksi.
6. NÄYTÖS.
Entiset ja Kainin 2 nuorempaa lasta.
KAINI.
Tuossa lapsemme tuloovat;
Lähetään metän lävite
Karttain isän kartanoita,
Karttain kallista kotia
Jota vasten vaihoksiin
Korvet koko maalimassa,
Saloin synkkiin syveys
Pakopaikaksi ehimmä.
(Tahtoo taluttaa lapsiaan vaan hyö pakenoovat
äitisä luo. Kaikki muut mänöövät pois).
MEHAALA (Polvillaan rukoillen).
Anna julkinen Jumala,
Anna ainos auttajamme,
Anna synnit anteiksi!
Salli luoja lohtutusta,
Kenki tuskan kevennöstä,
Suuvos suuri suojaajamme!
Vaikka vastenkäymisijä
Oumma ansaineet osaksi!
Ohjaa onnemme osoa
Sillen tiellen siunatullen,
Missä minun miehelleni,
Katuvallen Kainilleni
Toivon liekki toihuaisi
Loistonsäen, lohtutuksen
Valaiseisi vaivalaisen!
Salli lapset langenneihen
Jotk ei ou osallisia
Synnin syihen siittäjisä;
Vijatonna vihannella,
Kukoistua kunniassa,
Veljellisesti vesoa!
(Pois).