SISÄLTÖ:
Alkulause.
I. Matka virkapaikkaan ja ensi vuosi siellä.
II. Suomen Lapin asukkaat.
1. Johdatus.
2. Lappalaisten muinaisuskonto.
3. Lappalaisten lauluista ja saduista.
4. Lappalaisten muinoisesta verotuksesta.
5. Uutisasukkaiden vaikeudet.
III. Lapin ilmanala.
IV. Lappalaisten uskonnollisuudesta ja luonteesta.
V. Porontaljojen näytteellepano.
VI. Käynti Matti Samulin luona..
VII. Kirkollisia ja siveellisiä oloja.
VIII. Muutamia piirteitä papin arkielämästä Lapissa.
IX. Joulumarkkinat Inarissa 1821.
X. Käräjät Inarissa 1827
XI. Matkaseikkailuja.
XII. Sairaus.
XIII. Ruijassa.
XIV. Kemin markkinat.
XV. Käynti Venäjän Lapissa.
XVI. Eronhankkeita ja lopullinen ero Lapista.
Alkulause.
Vasta neljä vuotta pappina oltuaan nuori Jaakko Fellman nimitettiin Utsjoen ja Inarin kirkkoherran virkaan, johon hän astui v. 1820 ja oli siinä kahdettatoista vuotta eli vuoteen 1831, jolloin hän kokonaan heikontuneen terveytensä vuoksi tästä virasta erosi. Koko tällä ajalla hän kirjoitti omista ja seurakuntansa oloista ruotsiksi muistiinpanoja, jotka 1906 painettuina julaistiin, täyttäen neljä paksua nidosta, ja jotka monipuolisen ja runsaan sisällyksensä tähden ovat saavuttaneet hyvin ansaittua huomiota.
Innokkaana lapinkansan ystävänä ja lämpimänä sielunpaimenena ei hän välttänyt vaivaloisimpia ja hengenvaarallisiakaan matkoja, kun virkatoimet niitä vaativat, koskivat ne sitten kuulutettujen jumalanpalvelusten pitämistä, sairaiden luona käymistä tai vanhojen ja raihnaiden palvelemista, kun nämä eivät kyenneet saapumaan kirkolle. Lämpimällä rakkaudella, joka huokuu kaikissa hänen kirjoituksissaan, hän liittyi kovaonnisiin seurakuntalaisiinsa ja sai heidän puoleltaan yhtä vilpittömän ja lämpimän tunnustuksen ja rakkauden palkinnokseen.
Mutta kuten niin moni maamme etevistä sielunpaimenista ei Fellmankaan harrastanut ainoastaan seurakuntalaistensa hengellistä kehitystä vaan myös heidän aineellisten olojensa parantamista. Milloin hän tarjoutuu opettamaan heitä polttamaan tervaa juurikkaista, milloin hän neuvoo heille uusia ketunpyytämistapoja, milloin hän taas kehottaa silloin vielä tuskin alussa olevaan potaatinviljelykseen, jota hän koettaa edistää lahjoittamalla siementä. Ja aina avoimella silmällä hän tutkii mitä viljelyksen mahdollisuuksia kullakin paikkakunnalla on olemassa, kehoittaa etenkin karjanhoitoon missä hän huomaa ruohoisia jokivarsia, ja esittää palkittaviksi uutteria uutisviljelijöitä, jopa itsekin perustaa uutistalon Inariin, siten kehoittaakseen lappalaisia yhtäläisiin yrityksiin; ja moni uutistalo syntyikin siellä hänen aikanaan. Tuon tuostakin hän istuu puheenjohtajana lappalaisten kotokäräjissä. Ja kun kihlakunnan käräjiä aina vuodesta 1812 ei oltu pidetty Utsjoella eikä Inarissakaan, ja lappalaisten oli pakko ajaa käräjäasiansa Enontekiäisissä, jonne Utsjoelta oli 37 ja Inarista 22 peninkulmaa, puuttui Fellman, kohta Lappiin tultuaan, tähänkin asiaan, ja saatiinkin vihdoin aikaan että vuodesta 1827 alkaen kihlakunnan oikeus taas istui Inarissa.
Mutta laajemmallekin ulottui hänen näköpiirinsä. Jo vuonna 1822 Fellman lähettää silloiselle valtiosihteerille paroni Rehbinderille "Kertomuksen Utsjoen kirkkoherrakunnan nykyisestä tilasta ja ehdotuksia sen parantamiseksi". Siinä hän muun muassa, tiettävästi ensimäisenä, on huomauttanut välttämättömäksi ja Suomen lappalaisten elämänehdoksi, että heille suodaan maakaistale Jäämeren rannalla, sekä että heille 1820-luvun rajankäynnissä Venäjän ja Norjan valtakuntien välillä pidätettäisiin se oikeus Jäämereen, joka heillä ikivanhoista ajoista on ollut. Samaa asiaa hän muistuttaa rajankäyntikommissioonille 1826. Mutta kaikki turhaan, ja turhiksi ovat jääneet myöhemmätkin yritykset samaan suuntaan. Mainitsemme vain lyhyesti muut hänen laveasuuntaiset ehdotuksensa, kuten esim. kauppalan perustamisen Patsjoen suulle, Patsjoen perkkaamisen uittoväyläksi, ryhtymisen valaanpyyntiin ja karjanhoidon edistämiseen. Keisarilliselle Suomen talousseuralle Fellman kirjoittaa taloudesta Utsjoella, joka kirjoitus jo 1826 ilmestyi painosta. Hän tutkii eräässä kirjoituksessa kysymykseen tullutta ehdotusta Suomen rajan sulkemisesta Norjaa vastaan, toisessa hän pyytää että rukoushuone rakennettaisiin Venäjän alueelle Inarin porolappalaisille; ja kyllä paljonkin aikansa edellä me hänet tapaamme, kun hän eri kirjoituksissa neuvoo kotimaisten rehukasvien viljelemiseen ja — ihmeeksi — kehoittaa kalanviljelykseen Suomessa ja Suomen Lapissa, jossa hän itse oli yrittänyt kokeilla tällä alalla.
Olisihan jo tässäkin kyllin yhden miehen osaksi. Mutta Fellman oli sen lisäksi etevä tiedemies etenkin kasvi- ja eläintieteen alalla. Semmoisena hän oli kirjevaihdossa useain kotimaisten ja ulkomaalaisten tiedemiesten kanssa, ja tästä kirjevaihdosta näkyy, kuinka suuressa arvossa häntä pidettiin. Lapin kasvi- ja eläinkunnasta hän on kirjoittanut laajoja selontekoja.
Mutta kielitiedekään ei ollut hänelle vieras. Lappalaisten opetuksessa oli heidän oma kielensä kielletty; kaikki opetus oli annettava suomeksi. Jos suomenkieli olikin Suomesta karkoitettu matalimpiin mökkeihin, niin saihan se Lapissa rehennellä herrana. Tätä vääryyttä Fellman ei sietänyt. Itse hän pian oppi lapinkieltä, eikä hätävaraksi vaan; täydellisesti hän siihen perehtyi ja esiintyi kirjailijanakin tällä kielellä. Hän kokosi suuren joukon kansanlauluja ja taikoja, tutki lappalaisten muinaisuskontoa ja heidän satujansa ja julkaisi niistä arvokkaita kirjoituksia. Monien ponnistuksien jälkeen hän saikin lapinkielen käyttämisen kiellon peruutetuksi sekä seurakuntalaisten että itsensä suureksi iloksi.
Näin laajoille aloille ulottuvan elämäntyön suorittaja ansaitsee tulla tunnetuksi maanmiestensä keskuudessa laajemmalle kuin voi levitä hänen yllämainitut muistiinpanonsa, jotka suurimmaksi osaksi ovat varsinaisia tiedemiehiä varten. Jaakko Fellmanin elämäkerta olisi liitettävä kansamme muiden merkkimiesten sarjaan. Mutta kukapa rohkenisi ruveta kilpailemaan hänen kanssaan sen kertomuksen vilkkaudessa, elävyydessä ja viehättäväisyydessä, jolla hän itse esittää oloaan ja havaintojaan Lapissa. On tuntunut sentähden luonnollisemmalta, että nämä olot ja havainnot tulevat lukijan silmien eteen Fellmanin omilla sanoilla. Niitä kahtatoista vuotta, joina hän eli ja vaikutti Lapissa, on hän kuvannut muistiinpanojensa ensimäisessä osassa, 680 sivuisessa nidoksessa, kukin vuosi eri jaksona. Siinä laveudessa niitä nyt ei voida suomeksi julkaista, vaan on niistä etupäässä lappalaisia koskevat tärkeämmät kohdat poimittu ja aineiden mukaan järjestetty. Siten on syntynyt tämä kuvaus Jaakko Fellmanista. Ainoastaan varsin vähäisessä määrässä hän tässä esiintyy tiedemiehenä, lukija vain viittauksista huomaa, että hän niilläkin aloilla liikkuu. Mutta silloiset olot Lapissa, Fellmanin kuvaukset Lapin ja lappalaisten elämästä ja hänen toimistaan niiden keskuudessa, toivottavasti viehättävät sitä lukijaa, joka harrastaa maamme oloja ja maamme toimimiesten tuntemista. Fellman oli syntynyt Rovaniemellä 1795 maaliskuun 25 päivänä ja kuoli 8 p. samaa kuuta 1875 kirkkoherrana Lappajärvellä, jossa hän toimi 43 vuotta. Hänen esi-isänsäkin olivat kolmessa polvessa olleet lappalaispappeina, yhteensä ja yhtämittaa 120 vuotta.