KAKSI LASTA
Kaksi synnytystä saman vuorokauden kuluessa. Molemmat niin erilaisia kuin suinkin ajatella saattaa. Toinen tapaus oli normaleista normalin, toinen tuollainen nykyaikainen sairaalloinen synnytys.
Noiden terveiden ihmisten luona olin tietysti hyvin tyytyväinen. Tällaisissa tapauksissa on lääkäri melkein onnellinen, kun häntä ei tarvita, kun hän näkee, että terve luonto toimii itsestään.
Vaimo synnytti ensi kertaa ja oli senvuoksi hiukan levoton. Kaikki kävi aivan säännöllisesti. Kun hän oli ollut tutkittavanani, tiesin jo aikoja sitten, ettei mitään odottamatonta tule tapahtumaan.
Yhtä kaikki he vaivasivat minua luokseen. Ymmärränhän minä niin hyvin tuon nuorissa aviopuolisoissa ilmenevän heikkouden. He ovat niin ihmeissään siitä, että luonto heidän kauttaan toimii loistavimman ihmeensä, että he ottavat kaiken aivan hassunkurisesti vastaan. Molemmat aviopuolisot pelkäävät ja ovat hiukan kiihoittuneita. Jos siihen aikaan pyytäisi heitä omantuntonsa nimessä vastaamaan, mikä asia on maailman tärkein, niin he ehdottomasti sanoisivat: juuri tämä synnytys!
No, senhän minä kyllä ymmärrän. Kaikki kävi normaalisti. Synnytys oli helppo ja lapsi terve.
Olen tottunut laskemaan miehen kunnollisuuden siitä, kuinka levoton hän on vaimonsa synnyttäessä. Eihän tämä määritelmä ole aina aivan paikkaansa pitävä, mutta huvikseen jakaa ihmisiä senkin mukaan eri luokkiin. Ensimäisen lapsen syntyessä perheeseen pitää tämä määritelmä aina paikkansa. Kunnon mies kärsii hirveitä sielullisia tuskia ja tuntee itsensä jollain tavoin syylliseksi. Tämäkin aviomies oli aivan kuin päästä sekaisin. Hän oli tietysti ennen synnytystä lukenut kaikenlaisia lääketieteellisiä kirjoja, ymmärtänyt ne osaksi väärin, kuvitteli kaikki mahdolliset lisätaudit ja kysyi minun mielipidettäni niiden suhteen. Olisi tehnyt mieleni melkein haukkua häntä, ellen niin hyvin olisi ymmärtänyt hänen mielentilaansa. Kun kaikki oli onnellisesti suoritettu, kätilö pesi lasta, ja minä jo olin eteisessä, riensi mies minulle maksamaan. Minua suorastaan huvitti tuo kiire, jolla hän tahtoi palkkioni suorittaa. Olisi pysynyt rouvansa luona ja tullut jonain muuna päivänä maksamaan. Se olisi ollut järkevämpää. Mutta tuo terve mies, joka terveessä naisessa oli synnyttänyt terveen lapsen, oli koomillisessa isänilossaan minulle hyvin sympaattinen. Keskellä sitä peloittavan suurta puutteellisuutta, jonka lääkäri ehdottomasti tulee näkemään, oli hän aivan kuin keidas erämaassa.
Ensin teki mieleni hiukan häntä rangaista siitä, että hän parina yönä oli aivan tarpeettomasti minua vaivannut saapumaan vaimoaan katsomaan, mutta kun näin hänet tuossa edessäni ylpeänä isänarvostaan — kuinka koomillinen onkaan mies ensi kertaa isäksi tultuaan, kun kaikki on onnellisesti saatu loppuun, luulee hän olevansa tärkein henkilö koko jutussa! — ja tiesin, että perheenlisäys aina tuottaa odottamattomia menoja sekä että hänellä ei suinkaan ollut liikoja varoja, sanoin:
— Ette ole minulle mitään velkaa. Minä mielelläni autan terveitä ihmisiä.
Hän tietysti kiitteli ja tahtoi melkein väkipakolla minulle maksaa. Kummallista, kuinka järkevät ja kunnon ihmiset luulevat, että heidän sittenkin täytyy tarjota rahaa, kun toinen on kieltäytynyt sitä vastaanottamasta! Aivan kuin ilmaiseksi tekeminen ei olisi paljoa rakkaampaa kuin maksun edestä!
Siinä sitten käteltiin ja kumarreltiin. Hän ei millään tavalla tahtonut eroittaa kättäni kädestään, mutta kuitenkin näytti maa polttavan hänen jalkojensa alla, ja kun olin painamassa ulko-ovea kiinni, oli hän jo juoksemassa vaimonsa luokse.
Täältä oli minun mentävä toisen potilaan luo.
Oli sekin avioliitto! Miehellä oli aikoinaan ollut syfilis, joka kyllä oli parantunut, niinkuin se saattaa parantua, siten, että milloin tahansa voi puhjeta esiin. Nainen oli hysteerinen. Se oli sellainen yhdistelmä inhimillistä kurjuutta, että sen voi hyväksyä ainoastaan kirkko, joka antaa kelle tahansa luvan mennä naimisiin.
Että he tahtoivat saada nautinnon osakseen, sen minä ymmärrän. Ihmisiähän hekin ovat ja kaipasivat sensatsionia suuremmassa määrässä kuin moni terve, mutta että he tahtoivat saada lapsia itselleen, se oli jotain käsittämätöntä senvuoksi, että he molemmat pitivät itseään perin intelligentteinä; jos yleensä intelligenttisyyttä ja uskonnollisuutta voi sovittaa yhteen, sillä he olivat hyvin uskonnollisia, ja joka kerta, siellä käydessäni ja rouvaa tutkiessani, sain kelpo annoksen raamatunlauseita niskaani. Niinkuin raamatulla olisi mitään tekemistä luonnon laatiman prosessin kanssa. Toisinaan tulin ajatelleeksi, että tuo mies uskoi aviollisen yhdyselämän kautta sovittavansa ne nuoruuden hairahdukset, joista hänen tautinsa oli ollut seuraus, uskonnollisuudella laastaroivan elämänsä, luullen olevansa oikeutettu sellaiseenkin, joka sotii selvimpiä eetillisiä periaatteita vastaan.
Synnytys oli tietysti hyvin vaikea, niinkuin olin arvannutkin. Kätilöllä ja minulla oli työtä pitkäksi aikaa. Mies katseli kalpeana kädet ristissä puuhiamme. Olen varma siitä, että hän rukoili.
Kun lapsi oli syntynyt, vein sen toiseen huoneeseen ja jätin hoitajattaren virvoittelemaan tainnoksiin mennyttä äitiä. Lapsi parka! Syvällä säälillä häntä katselin. Hän oli selvästi perinyt isältään liian paljon. Kasvoissa oli jokseenkin selvänä tuo erikoinen muoto, joka syfilististen isien lapsilla useinkin on. Hän oli jo edeltäkäsin määrätty tulemaan onnettomaksi maailmassa. Joko hän saisi periä isänsä taudin jossain muodossa tai tulee hänestä henkisesti vaillinainen olento. Ainoastaan jonkun kummallisen sattuman kautta voisi tämän vaillinaisuuden ohella olla jokin erikoinen ominaisuus, jonka kautta hän voisi saavuttaa elämässä ehkäpä suurtakin, sillä ostetaanhan nerokkaisuus usein vaillinaisuuksien kustannuksella, mutta tämä mahdollisuus oli tavattoman pieni, koska hänen äitinsä oli hysteerinen, jonka kautta hänen hermostonsa tulee heikoksi.
Mitä tehdä? Olin auttanut maailmaan olennon, josta joka tapauksessa tulee onneton ihminen, miehen, joka kirkon ja yhteiskunnan luvalla voi jatkaa kurjaa ja heikkoa ihmissukua ja moniin polviin jättää henkisten puutteellisuuksiensa jäljet. Kuinka minä vihasin elämää tällaisessa puutteellisessa muodossa, tuota elämää, jota lääkärivalan nojalla olin pakoitettu pitämään yllä. Nyt tunsin todellakin aivan todeksi sen, että me lääkärit olemme yhteiskunnan suurimmat viholliset, me kun pidämme hengissä kaikki kurjat ja vaivaiset ja annamme heille tilaisuuden varttua niin vanhoiksi, että voivat maailmaan tuottaa lisää vaillinaisia ihmisiä.
Kirottu lääkärivala! Minun teki mieleni tappaa tuo lapsi! En ollut koskaan ennen sellaista tehnyt, vaikka epäilinkin, että virkaveljeni monasti ryhtyvät sellaiseen keinoon vastoin lakia. Tuo senttimenttalisuus, joka niin usein piilee meissä ihmisissä luonteemme pohjalla ja tuppautuu selvän järjen tielle, se nytkin tuli minua kiusaamaan.
Onko lääkärillä oikeutta estää jo elämään astunutta olentoa sitä jatkamasta? Samassa ehdottomasti tulin ajatelleeksi, että tuo lapsi kerran kuitenkin tulee kaipaamaan kuolemaa, huomatessaan, että elämä ei anna hänelle kaikkea sitä, minkä se muille antaa, ja silloin hän kiroo niitä, jotka ovat hänet maailmaan tuottaneet, ja saavuttaakseen edes jotain onnea, rikkoo yhteiskunnalliset lait tavalla tai toisella.
Ei, sellainen ei saa elää!
Samassa sai lapsi ankaran kouristuksen. Vaikka sen ei tarvinnutkaan merkitä sitä, että se saisi kaatuvataudin, niin saattoi se olla sen ensimäinen enne.
Yksi pieni morfiiniruiskutus ja kaikki olisi lopussa!
Mutta kätilö? Kuka noiden naisten tunteellisuudesta tietää! Tiesin hänet jokseenkin uskonnolliseksi, ja jos hän huomaisi tekoni, niin herättäisi se hänessä kauhua ja hän pitäisi velvollisuutenaan ilmoittaa kaikki. Niin kauan kuin hän oli huoneesta poissa, saatoin toimia.
Samassa astui hän sisään yhdessä lapsen isän kanssa. He olivat toiseen huoneeseen kuulleet lapsen valituksen. Viereisestä huoneesta kuului äidin heikko ääni, kun hän vaikeroiden kysyi, mikä lasta vaivasi. Hän rukoili ja pyysi, että toisimme lapsen hänen luokseen.
Tämä päivä oli ainoa, jolloin ehkä jonkinmoinen tilaisuus lapsen surmaamiseen tarjoutui minulle. Seuraavana päivänä se saattoi jo olla mahdotonta. Nyt tämän yleisen hämmingin aikana täytyi minun toimia, jos yleensä tahdoin laisinkaan onnistua.
Lähetin miehen rauhoittamaan vaimoa. Olin siis enään vain kätilön seurassa, ja edessämme makasi lapsi yhtenä käppyränä. Minun täytyi saada kätilö hetkiseksi huoneesta pois.
Lapsen kouristus alkoi heiketä, mutta samalla kuului vihlovia valituksia äidin suusta. Kätilö riensi apuun.
Nyt tai ei koskaan!
Otin nopeasti morfiniruiskun taskustani. Pian olin sen täyttänyt, pieni pistos ja lapsi oli hiljaa.
Se oli tauonnut elämästä.
Menin toiseen huoneeseen hoitelemaan äitiä ja samalla ruiskulla, jolla olin hänen lapsensa surmannut, annoin hänelle morfiniannoksen rauhoittuakseen. Kun hän jälleen lepäsi tyynesti, meni kätilö toiseen huoneeseen, palasi vähän ajan päästä kalpeana ja viittasi minua saapumaan.
— Lapsi on kuollut, sanoi hän.
— Minä arvasin, että niin kävi, vastasin minä. Tunsin itseni kummallisen rauhalliseksi jopa onnelliseksikin, lähtiessäni talosta pois. Itsetietoisesti, ilman suorastaan pakoittavaa syytä olin rikkonut lääkärivalan. Mutta yhtäkaikki olin varma siitä, että olin menetellyt oikein.
Nukuin yöni hyvin ja rauhallisesti.
Seuraavana aamuna, tullessani työhuoneeseeni, oli sen pöydällä yksinkertainen kauppiaalta ostettu maljakko, jonka hintalappukin, neljä markkaa, oli jäänyt jälelle ja maljakossa oli joukko ruusuja. Palvelijattareni ilmoitti tuon edellisen isän tuoneen ne minulle sinä aikana, jona olin jälkimäisen luona. Jos olisin ottanut tavallisen maksun, olisin ottanut sata markkaa. Mies osti neljän markan maljakon ja siihen luultavasti kuuden markan edestä ruusuja. Käytännöllinen mies! Hän olisi kotinsa eteisessä ensi ilossaan kyllä maksanut minulle sata markkaa, mutta sitten hän ennätti miettiä asiaa ja käytti lahjaan kymmenen markkaa. Suoraan tunnustan, että hän siinä teki oikein.
Kukkien ohella oli pieni lappu, hiukan rypistynyt, vaikka sitä olikin koetettu silittää. Nuori äiti oli vuoteellaan omakätisesti kirjoittanut siihen nimensä ja sanan: "Kiitos!"
Mikä lapsellinen käsiala! Luulin hänellä olevan kehittyneemmän. Tuollainen oikea nainen, joka on luotu synnyttämään terveitä lapsia, tekee aina kehittyneemmän vaikutuksen, kuin mitä hän onkaan. Puhdas naisellisuus on tavallaan jonkinmoinen lumoava veren aateluus, joka tasoittaa kehityksen puutteellisuudet.
Sanomalehdissä oli tuon toisen isän lähettämä kuolinilmoitus ja sen alla: "Herra antoi Herra otti j.n.e." Tietysti he sillä nyt lohduttivat itseään!
Heidän lapsensa kuolemasta oli heille mielestäni suorastaan hyötyä ja tuskin he arvaavatkaan, kuinka monesta ikävyydestä heidät säästin. Lääkärit ainoastaan tällaisen kuoleman kautta kadottivat, sillä eläähän lääkäri pääasiassa ihmiskunnan puutteellisten olentojen kustannuksella.