I.

Talvikuukaudet Oy. Petsamo käytti valmistelutöihin.

Se palkkasi suuren miesjoukon ja rakennutti uskomattomalla nopeudella suunnattomat varastohuoneet Rovaniemelle. Se ei välittänyt pakkasesta eikä lumesta, sen tarkoituskin oli vain tilapäisesti suojata rakennustöihin tarvittavat tavarat. Karihaara, Kuusiluoto, Röyttä ja Rovaniemen sahat valmistivat sille lautoja, ja ihmiset saivat nähdä pitkien parakkien kohoavan kuin taikavoimasta.

Se tilasi ratapölkkyjä, kiskoja, profiilirautoja, sementtiä. Taalintehdas, Fiskars, Värtsilä, Oy. Lokomo ja monet muut saivat siltä kiireellisiä tilauksia. Tampereen kattohuopatehdas valmisti sille kattohuopaa ja Puuvilla ja Rautateollisuus Oy. oli saanut tehdäkseen sen seitsemän 10,000 hevosvoiman Francis-turpiinia.

Sillä aikaa kaatoi kaksisataa miestä Kemijärvellä metsää ja ajoi tukkeja Kemijoen rantaan. He olivat karaistuneita, raakoja poikia, jotka Kemi ja Uleå-yhtiöiden pohjoisilla metsätyömailla olivat tottuneet ankariin elintapoihin. He söivät amerikan-läskiä ja viettivät yönsä tilapäisesti kyhätyissä, täisissä kämpissä, joko lavoilla maaten tai pelaten korttia avonaisten takkojen hohteessa. Mutta päivisin heidän sahansa sihisivät ja kirveensä ja petkeleensä heiluivat ja yhtiön pomomiehet kiihoittivat heitä raa'alla karjunnallaan.

Yhtiön kymmenen valtamerilaivaa kiikkui Atlantilla kuljettaen rakennustarpeita ja muonaa. Ne toivat valtavia pinkkoja onttoja, amerikkalaisia sementtilevyjä Petsamon vuonon rannalle työväen asuntoja varten.

Ylhäällä Jäämeren rannalla yhtiö olikin kohdannut vaikeuksia. Turhaan oli se pyytänyt Norjan mahtimiehiltä lupaa kuljettaa tarveaineensa Kirkenesiin ja sieltä norjalaista kaivosrataa pitkin ylemmäs Paatsjokivarteen. Norjalaiset olivat katkeria ja kateellisia. Koko Petsamon luovutus Suomelle oli heille ollut vastenmielistä, hehän olivat niin voimallisesti himoinneet haltuunsa Paatsjoki-laaksoa. Nyt he seurasivat mustin mielin suomalaisten rakennuspuuhia, joita he eivät ainakaan tahtoneet auttaa. Se vielä olisi puuttunut! Entä kuinka oli heitä kohdeltu, kun he aikoinaan olivat yrittäneet pystyttää voimalaitoksen Jäniskoskeen? Venäjän hallitus ei ollut antanut siihen lupaa, ei millään ehdolla. (Muuten, tämä oli J. V. Laakson mielestä ryssän ainoa viisas teko.) Mutta he olivat saaneet kaivoksensa kuntoon kuitenkin, vieläpä sulkeneet sen hyväpalkkaiset työmaat itäisiltä naapureiltaan täydellisesti. Ja nyt rohjettiin toivoa heiltä apua!

Yhtiö ei pyytänyt kahta kertaa. Se muutti suunnitelmaa. Se valitsi lähtökohdaksi Petsamon vuonon ja päätti tehdä ensin tilapäisen kaksikiskoradan Petsamon vuonosta Salmijärven pohjoispäähän, Töllevin paikkeille, ja siitä ylös Kolttakoskelle. Tätä rataa pitkin se aikoi kuljettaa tarveaineet Kolttakosken voimalaitosta ja kaivosta varten, ja vasta sitten, kun sähkövoima oli saatavissa, se muuttaisi radan yksikiskoiseksi.

Tämä kaikki alkoi ensin varsin hiljaa ja tasaisesti. Vain tavaravarastojen jatkuvasta suurentumisesta yleisö saattoi huomata, että nyt oli tekeillä jotakin, joka ei suinkaan ollut mitään "nappipeliä", kuten jätkät sanoivat.

Mutta sitten julkinaulattiin yhtiön ilmoitusplakaatit, joiden sisältö samanaikaisesti kierteli ilmoituksena maan sanomalehdissä. Yläosan täytti kummallinen, petoeläintä muistuttava veturin kuva loimuavine lyhtysilmineen, sähkökipinöitä ja fosforitulta syöksevine sieraimineen. Se lepäsi yhden kiskon varassa kuin kyyristynyt peto, valmiina syöksymään eteenpäin, murskaamaan ja tallaamaan.

Ja sitten:

10,000 työmiestä.

Kymmenentuhatta työmiestä otettiin heti Oy. Petsamon palvelukseen! Seurasi palkkatariffi. Yhtiön palkat olivat Rovaniemi—Kemijärven linjalla noin 40 %, mutta ylhäällä Paatsjoki—Petsamon alueella 60-70 % paremmat kuin minkään muun työnantajan tarjoamat. Sitten ilmoitettiin yhtiön pestauskonttorit, joita oli kaikkialla, pohjoisessa ja etelässä, idässä ja lännessä, ympäri maata. Lopussa oli erikoishuomautus suurin kirjaimin:

Huomatkaa työläiset! Se rata, jonka rakennustyöhön teitä nyt kutsutaan, ei ole muuta kuin tie omaan onneenne. Mitä pikemmin se valmistuu, sitä pikemmin avaa se uusia mahdollisuuksia yrittäjille. Mutta sitä suuremmaksi kasvaa myöskin työväestön kysyntä, sitä korkeammalle kohoo palkkataso. Yhtiö vaatii teiltä ankaraa työtä ja ehdotonta kuuliaisuutta. Mutta se maksaa teille hyvin, eikä se tahdo hyötyä työstänne, joka kokonaan tulee isänmaan ja oman onnenne hyväksi.

Ja miestä alkoi virrata. Tuli vilkkaita, hoikkia karjalaisia, viekkaita, laiskanpulskeita savolaisia, jotka "hoastaa lotistivat" leveätä murrettaan, hitaita, juroja, härkäharteisia hämäläisiä, mutta eniten tuli ylpeitä, synkkäsilmäisiä pohjalaisia, jotka astuskelivat itsetietoisina kuin olisi "mies syöty ja toinen menossa".

Ja yhtiön päällysmiehet kirjoittivat heidät luetteloihin, jakoivat heidät eri työmaille, karjuivat, huusivat, järjestelivät.

Heti Rovaniemelle jäi suuri osa. Siellä, lukuunottamatta alituista tarveaineiden vastaanottoa, jakoa ja lähetystä, rakennettiin rautatiesiltaa Kemijoen yli. Siellä liikkuivat insinöörit mittauskojeineen, kivimiehet porasivat ja räjäyttelivät punaisten merkkilippujensa luona, kitisevät vintturit ja nostokoneet heiluttivat ilmassa suunnattomia profiilirautoja ja kiviä, niittauskoneet sihisivät ja hehkuivat. Ja vesihirviöitä muistuttavat sukeltajat, kummallisine silmineen, pukuineen ja hengitysletkuineen laskeutuivat virran aaltoihin, jotka ikäänkuin pelon ja ihmetyksen vallassa sulkivat heidät asumattomilta tuntureilta periytyneeseen hiljaisuuteensa.

Kemijärven metsänkaatajia lisättiin. Tuhansia hehtaareja käsittäviä aukeita alkoi syntyä, tarkoin noudattaen yhtiön viljelyssuunnitelmia. Patolaitoksia varten tehtiin jättiläismäisiä raivaustöitä jokivarressa. Kaikkialla hääri yhtiön maanmittareita ja kivimiehiä.

Suurin osa työmiehistä hävisi korpiin. Heitä virtasi kaikkialle, telefoonimiehinä, metsänkaatajina, ajomiehinä, linjan raivaajina. Työn pauhu, kuume ja hälinä oli täyttänyt koko Pohjolan.