MYÖHEMMIN.
Minulla on tyhjä ilta edessäni, joten pakisen vielä hiukan kanssasi.
Muistatko pähkinät, jotka Gordon Hallock lähetti? No niin, olin niin suopea kun kiitin häntä niistä että se yllytti häntä uuteen yritykseen. Hän on nähtävästi mennyt lelukauppaan ja antautunut pidättymättä toimellisen myyjän käsiin. Eilen kaksi rotevaa pikalähettiä laski eteiseemme ison korillisen kalliita turkkieläimiä, jotka on rakennettu rikkaan lasten kulutettaviksi. Eivät ne nyt ihan sellaisia ole, joita minä olisin ostanut, jos olisin saanut tuhlata moisen omaisuuden, mutta vauvojeni mielestä ne ovat hyvin likistettäviä. Tipuseni ottavat nyt mukaan vuoteeseen leijonia ja elefantteja ja karhuja ja kirahveja. En tiedä mikä tulee olemaan niiden sielullinen vaikutus. Luuletko että he kaikki suuriksi tultuansa menevät sirkukseen?
Voi kauhistusta, nyt tulee Miss Snaith vieraisille luokseni!
Hyvästi!
S.
P.S. Tuhlaajapoika on palannut. Hän lähettää kunnioittavimmat tervehdyksensä ja kolme hännän heilausta.
JOHN GRIER HOME,
Huhtikuun 7 p.
Rakas Judy!
Olen juuri lukenut lentokirjasen tyttöjen totuttamisesta käsitöihin ja toisen, joka koskee soveliasta ruokajärjestystä laitoksissa — oikeat suhteet munanvalkuaisainetta, rasvaa, tärkkelystä j.n.e. Näinä tieteellisen armeliaisuuden päivinä, kun joka ongelma on pantu taulukkoon, voi hoitaa laitosta ihan kartasta vain. En käsitä kuinka Mrs. Lippett saattoi tehdä kaikki erehdyksensä — oletettuna tietenkin että hän osasi lukea. Mutta on eräs hyvin tärkeä laitostyön haara, jota ei vielä ole käsitelty; ja minä itse kokoan tosiseikkoja. Jonakin päivänä julkaisen lentokirjasen "Johtokunnan Jäsenten käsittelystä ja valinnasta."
Minun täytyy kertoa sinulle hauska juttu vihollisestani — ei Hon. Cy:stä, vaan ensimäisestä, alkuperäisestä vihollisestani. Hän on saanut uuden toiminta-alan. Hän sanoo aivan vakavasti (kaikki mitä hän tekee on vakavaa, hän ei ole vielä kertaakaan hymyillyt) että hän on pitänyt minua tarkasti silmällä sitten tuloni, ja että vaikka olenkin harjaantumaton ja hullutteleva ja paha suustani (sic), hän ei luule että minä todella olen niin pintapuolinen kuin miltä ensin näytin. Minulla on miltei miesmäinen kyky tajuta jokin asia kokonaisuudessaan ja iskeä suoraan ytimeen.
Eivätkö miehet ole hassuja? Kun he tahtovat sanoa suurimman kohteliaisuuden mihin pystyvät, he yksinkertaisuudessaan ilmoittavat naiselle että hänellä on miehen mieli. On eräs kohteliaisuus, jota minä muuten en koskaan sano Sandylle. Minä en vilpittömin mielin voi sanoa että hänellä on miltei naisellinen havainnon nopeus.
Niin, vaikka Sandy selvään näkeekin virheeni, hän kuitenkin arvelee että muutamia niistä voisi auttaa; ja hän on päättänyt jatkaa kasvatustani siitä niihin korkeakoulu sen jätti. Minun asemassani olevan henkilön pitäisi olla hyvin perehtynyt fysiologiaan, biologiaan, sielutieteeseen, yhteiskuntaoppiin ja rotujalostusoppiin; hänen pitäisi tuntea mielenvikaisuuden, tylsämielisyyden ja juomahimon perinnölliset vaikutukset; pitäisi kyetä suorittamaan Binet'n koe ja tuntea sammakon hermosto. Tätä varten hän on asettanut käytettäväkseni oman nelituhatniteisen tieteellisen kirjastonsa. Hän ei ainoastaan tuo minulle kirjoja, joita hän tahtoo minua lukemaan, vaan tulee ja tekee kysymyksiä ollakseen varma etten ole hypännyt yli.
Omistimme viime viikon Jukes-perheen elämälle ja kirjeille. Margaret, rikollisten äiti kuusi sukupolvea sitten, perusti hedelmällisen suvun; ja hänen jälkeläisensä, jotka enimmäkseen ovat vankiloissa, ovat nyt luvultaan noin 1200. Moraali: pidä silmällä lapsia, joilla on huono perinnöllisyys, niin tarkoin, ettei kukaan heistä voi saada anteeksi, jos kasvaa Jukes-perheen jäseneksi.
Niinpä nyt, heti kun olemme lopettaneet teenjuontimme, Sandy ja minä otamme esille Tuomiopäivän kirjan ja selailemme sen sivuja huolellisesti etsien juomarivanhempia. Se on hupainen pieni leikki hämy hetkenä, kun päivän työ on päättynyt.
Quelle vie! Tule pian takaisin ja päästä minut siitä. Minä ikävöin nähdä sinua.
SALLIE.
J.G.H.
Torstai-aamuna.
Rakas perhe Pendleton!
Olen saanut kirjeenne ja tartun kynääni pidättääkseni teitä. Minä en halua vapautusta. Minä peruutan sanani. Minä muutan mieleni. Henkilö, jonka aiotte lähettää, tuntuu pilkulleen Miss Snaithin kaksoissisarelta. Kuinka voitte pyytää minua luovuttamaan lapsikultani kiltille mutta kykenemättömälle keski-ikäiselle rouvasihmiselle, jolla ei ole leukaa? Pelkkä ajatuskin vihloo äidin sydäntä.
Kuvitteletteko että tuollainen nainen voi hoitaa tätä virkaa toistaiseksi? Ei! Tämänlaisen laitoksen johtajan pitää olla nuori ja reipas ja ponteva ja voimakas ja kykenevä ja punatukkainen ja lempeäluonteinen niinkuin minä. Tietysti minä olen ollut tyytymätön — kuka tahansa olisi kun kaikki on yhtä sekasotkua — mutta se on sitä mitä te sosialistit sanotte pyhäksi tyytymättömyydeksi. Ja luuletteko että minä aion jättää kaikki ne kauniit uudistukset, jotka olen niin huolellisesti pannut alulle? En! Minä en lähde tältä paikalta ennenkuin löydätte johtajattaren, joka on Sallie McBridea etevämpi.
Tämä ei sentään merkitse että panttaan itseni iäksi. Toistaiseksi vain, kunnes kaikki saadaan jaloilleen. Niin kauan kun tuo pesevä, tuulettava ja uudistava ajanjakso kestää, uskon vilpittömästi että valitsitte oikean henkilön kun keksitte minut. Minä rakastan suunnitelmien laatimista ja käskyjen jakelemista.
Tämä on kauhean sotkuinen kirje, mutta minä sinkautan sen matkaan kolmessa minuutissa saavuttaakseni teidät ennenkuin lopullisesti otatte tuon miellyttävän, kykenemättömän keski-ikäisen ihmisen, jolla ei ole leukaa.
Minä pyydän, hyvä herra ja rouva, älkää toimittako minua pois hommastani! Antakaa minun jäädä vielä muutamiksi kuukausiksi! Antakaa minulle vain tilaisuus näyttää mihin kelpaan, ja minä lupaan että sitä ette kadu.
S. McB.
J.G.H.
Torstai-iltana.
Rakas Judy!
Olen sepittänyt runon — voittolaulun —
Robin MacRae tänään hymyili, hei!
Se on totuus!
S. McB.
JOHN GRIER HOME,
Huhtikuun 13 p.
Rakas Judy!
Olen kiitollinen kuullessani että te olitte kiitollisia kuullessanne että minä aion jäädä. En ollut sitä vielä huomannut, mutta minä todellakin rupean jotenkin kiintymään orpolapsiin.
On hirveä pettymys kun Jervisillä on toimia, jotka pidättävät teidät etelässä vielä niin paljon kauemmin. Olen pakahtumaisillani puheenaineeseen, ja on niin harmillisen vaivalloista kirjoittaa kaikki mitä tahtoisin sanoa.
Tietysti olen iloinen, kun saamme rakennuksen uusituksi, ja pidän kaikkia ajatuksianne hyvinä, mutta minulla on muutamia erikoisen hyviä itselläni. On hauskaa saada uusi voimistelusali ja makuuhallit, mutta, oi, minun sieluni ikävöi mökkejä! Mitä enemmän perehdyn orpokodin sisäiseen työhön, sitä selvemmäksi minulle käy että ainoa laitostyyppi, joka voi kilpailla yksityisperheen kanssa, on mökkijärjestelmälle perustettu. Niin kauan kuin perhe on yhteiskunnan yksikkö, pitäisi lapsia jo varhain totuttaa perhe-elämään.
Ongelma, joka valvottaa minua tähän aikaan, on seuraava: Mihin panna lapset siksi aikaa kun meidät rakennetaan uudestaan? On kovaa asua talossa ja rakentaa sitä samaan aikaan. Miten olisi jos vuokraisin sirkusteltan ja pystyttäisin sen pihalle?
Niin myöskin, kun syvennyn muutoksiimme, tahtoisin pari vierashuonetta, jonne lapsemme voivat palata ollessaan sairaina tai ilman työtä. Suuri salaisuus, miten voimme säilyttää pysyvän vaikutuksen heidän elämäänsä, on siinä että pidämme heitä huolellisesti silmällä perästäpäin. Mikä kauhea yksin-tunne mahtaakaan vallata ihmisen, jolla ei ole mitään perhettä häämöttämässä taustassa! Minä, jolla on tusinoittain tätejä ja setiä ja äitejä ja isiä ja serkkuja ja veljiä ja sisaria, en voi tajuta sitä. Minä olisin kauhuissani ja läähättävä, jollei minulla olisi yllinkyllin kattoja, joiden turviin juosta. Ja nämä pienet hyljätyt matoset, tavalla tai toisella täytyy John Grier Homen täyttää heidän tarpeensa. Niinpä, rakkaat ihmiset, lähettäkää minulle puolen tusinaa vierashuoneita, olkaa hyvä.
Hyvästi nyt, ja minä olen iloinen kun ette ottaneet tuota toista naista. Pelkkä ajatuskin että joku toinen ottaisi haltuunsa omat kauniit uudistukseni ennenkuin ne ovat edes suoritetut, herättää kaiken vastustushalun mitä minussa on. Minä pelkään että olen kuin Sandy — en voi uskoa että mikään tulee tehdyksi hyvin jollei minun käteni ole siinä mukana.
Sinun, toistaiseksi
SALLIE MCBKIDE.
JOHN GRIER HOME.
Sunnuntaina.
Paras Gordon!
Minä tiedän etten ole kirjoittanut hiljan; sinulla on täysi oikeus nurista, mutta oi taivas, taivas! et voi kuvitella kuinka julmasti kiirettä orpokodin johtajattarella on. Ja kaikki kirjoittamistarmoni on tuhlattava tuohon ahmattiin Judy Abbott Pendletoniin. Jos kolme päivää sattuu ilman kirjettä, hän sähköttää saadakseen tietää onko orpokoti palanut; mutta jos sinä, kiltti mies, saat olla ilman kirjettä, sinä vain lähetät meille lahjan muistuttaaksesi olemassaolostasi. Näet siis että meille on suoranaista etua jos laiminlyömme sinut usein.
Sinä varmaan olet pahoillasi kun kuulet että olen luvannut jäädä tänne. He lopultakin löysivät erään naisen minun paikalleni, mutta hän ei suinkaan ollut oikeata tyyppiä ja olisi kelvannut vain toistaiseksi. Ja paras Gordon, totta on että kun minun oli sanottava hyvästit tälle kuumeiselle suunnittelulle ja toiminnalle, Worcester jotenkin tuntui sangen värittömältä. En voi sietää orpokotini jättämistä jollen olisi varma että sijalle saisin yhtä kokemustäyden elämän.
Minä tiedän minkä vaihtoehdon sinä osoitat, mutta älä huoli, ole kiltti, älä huoli juuri nyt. Olenhan jo aikaisemmin sanonut että tarvitsen vielä muutamia kuukausia päättämisaikaa. Ja sillävälin minua miellyttää se tunne että olen hyödyksi maailmassa. Työ lasten kanssa on jotenkin niin rakentavaa ja optimistista; se on, jos suhtautuu siihen minun valoisalta näkökannaltani eikä skotlantilaisen tohtorimme kannalta. En ole koskaan nähnyt ketään tuon miehen kaltaista; hän on aina pessimisti ja sairaalloinen ja lamassa. Paras on ettei liian hyvin tunne mielenvikaisuutta ja juomahimoa ja kaikkia muita perinnöllisiä vikoja. Minä olen juuri sopivan tietämätön ollakseni kevytsydäminen ja kelpaava tällaiseen paikkaan.
Minua ikuisesti liikuttaa ajatella kaikkia noita pieniä elämänalkuja, jotka versovat joka suuntaan; lapsi-tarhassamme on niin paljon mahdollisuuksia kaikenlaiseen kukoistukseen. Siinä on tietenkin istutus aika sekavaa, mutta vaikka epäilemättä saamme korjata paljon rikkaruohoa, toivomme myöskin löytävämme jonkun harvinaisen ja kauniin kukan. Joko tulen hempeämieliseksi? Se johtuu nälästä — ja siinähän päivällisrumpu jo soi! Saamme herkullisen päivällisen: pihvipaistia ja porkkanamuhennosta ja salaattia ja jälkiruuaksi raparperikakkua. Etkö tahtoisi syödä päivällistä kanssani? Minusta olisi hurmaavaa saada sinut seurakseni.
Mitä sydämellisimmin sinun
S. McB.
P.S. Näkisit vain kuinka suuren joukon kodittomia kissaparkoja lapsemme tahtovat ottaa kasvateiksi. Meillä oli neljä kun tulin, ja kaikilla on senjälkeen ollut poikaset. En ole toimittanut tarkkaa väenlaskua, mutta luulen, että laitos omistaa nyt yhdeksäntoista.
Huhtikuun 15 p.
Rakas Judy!
Haluttaisiko sinua tehdä vielä pieni lahjoitus J.G.H.lle viime kuukausrahojesi ylenpalttisuudesta? Bene! Tahdotko ystävällisesti toimittaa seuraavan ilmoituksen kaikkiin pääkaupungin alempiarvoisiin päivälehtiin:
HUOM.!
Vanhemmat, jotka aijotte hyljätä lapsenne! Olkaa hyvä ja tehkää se ennen heidän kolmatta ikävuottaan.
En tiedä mikä teko hylkäävien vanhempien taholta olisi meille suuremmaksi avuksi. Tuo pahan kitkeminen ennenkuin voi ruveta istuttamaan hyvää on hidasta, masentavaa työtä.
Meillä on täällä eräs lapsi, joka on melkein nujertanut minut, mutta minä en tahdo tunnustaa, että viisivuotias lapsi on saanut voiton minusta. Hänessä vaihtelevat juro murjotus, jolloin hänestä ei saa irti sanaakaan, ja mitä rajuimmat sisunpurkaukset, jolloin hän lyö rikki kaiken mitä käsillä on. Hän on ollut täällä vain kolme kuukautta, ja sinä aikana hävittänyt melkein kaikki laitoksen korutavarat — mikä ei ohimennen sanoen ole suuri häviö taiteelle.
Noin kuukautta ennen minun tuloani hän veti liinan opettajakunnan ruokapöydältä sillä aikaa kuin tyttö oli käytävässä soittamassa rumpua. Soppa oli jo tuotu pöytään. Voit kuvitella sitä siivoa! Mrs. Lippett melkein tappoi lapsen tuossa tilaisuudessa, mutta tappaminen ei mitenkään vähentänyt hänen sisuansa, joka jätettiin minulle koskemattomana.
Hänen isänsä oli italialainen ja äitinsä irlannitar; hänellä on punainen tukka ja kesakoita ja kauneimmat ruskeat silmät mitä ikinä on lähtenyt Napolista. Isän saatua surmansa tappelussa ja äidin kuoltua viinaan tuo pikku piltti parka joutui tavalla tai toisella meille; vaikka epäilen että hän kuuluisi Katolisen Huoltolaitoksen piiriin. Mitä hänen tapoihinsa tulee — oi taivas, taivas! Ne ovat niinkuin odottaa voi. Hän potkii ja puree ja kiroilee. Olen antanut hänelle nimen Naskali.
Eilen hänet tuotiin kansliaani kiemurtelevana ja ulvovana, syytettynä siitä että oli lyönyt nurin erään pienen tytön ja ryöstänyt hänen nukkensa. Miss Snaith istutti hänet tuoliin minun taakseni ja jätti hänet siihen tyyntymään sillä aikaa kun minä jatkoin kirjoitustani. Äkkiä minut lennätti pystyyn kauhea mäiskähdys. Poika oli lykännyt suuren vihreän kukkamaljakon ulos ikkunasta ja särkenyt sen viiteensataan kappaleeseen. Minä hyppäsin pystyyn niin äkkiä että mustepullo putosi lattiaan, ja kun Naskali näki tämän toisen tuhon, lopetti hän raivon mylvintänsä ja heitti päänsä taaksepäin ja alkoi mylviä naurusta. Lapsi on pirullinen.
Olen päättänyt koettaa aivan uutta kurinpitokeinoa, jota en usko hänen kokeneen koko pienen hyljätyn elämänsä aikana. Aion nähdä mitä kiittäminen ja rohkaiseminen ja rakkaus vaikuttaa. Niinpä, sensijaan että olisin torunut häntä kukkamaljakosta, otaksuin että se oli vahinko. Suutelin häntä ja sanoin ettei hänen tarvinnut olla pahoillaan, en välittänyt siitä vähääkään. Se hämmästytti häntä siinä määrin että hän rauhoittui; hän suorastaan pidätti henkeänsä ja töllisti, kun pyyhin hänen kyyneleensä ja rupesin kuivaamaan mustetta.
Tuo lapsi on nyt juuri suurin ongelma koko J.G.H:ssa. Hän tarvitsee kaikkein kärsivällisintä, hellintä, henkilökohtaisinta huolenpitoa — oikean äidin ja isän, niin myös pari veljeä ja sisarta ja isoäidin. Mutta minä en voi sijoittaa häntä kunnialliseen perheeseen ennenkuin olen parantanut hänen kielenkäyttöään ja hänen taipumustaan rikkoa esineitä. Erotin hänet toisista lapsista ja pidin häntä huoneessani kaiken aamua, Janen siirrettyä turvallisiin korkeuksiin kaikki taide-esineet. Onneksi hän rakastaa piirustamista, ja hän istui matolla kaksi tuntia askarrellen värikynien kanssa. Hän oli niin ihmeissään, kun osoitin mielenkiintoa punavihreään jokilaivaan, jonka mastossa liehui keltainen lippu, että kävi aivan arkipäiväisen puheliaaksi. Siihen saakka en ollut saanut sanaakaan irti hänestä.
Iltapäivällä tohtori MacRae pistäytyi huoneessa ja ihaili jokilaivaa, ja Naskalikos aivan pöyhistyi luomisen ylpeydestä. Sitten, palkaksi siitä että Naskali oli sellainen kiltti pieni poika, tohtori otti hänet autoonsa ajaessaan erään potilaan luo maaseudulle.
Naskalin palautti tarhaan kello viiden ajoissa surullisempi ja viisaampi tohtori. Rauhallisessa maakartanossa poika oli kivittänyt kananpoikia, lyönyt rikki kultakehykset ja riepoittanut Angora-kissaa hännästä. Kun sitten lempeä vanha rouva oli koettanut saada hänet kiltiksi mirriparalle, oli Naskali käskenyt hänen mennä helvettiin.
En siedä ajatella mitä muutamat näistä lapsista ovat nähneet ja kokeneet. Tarvitaan vuosien auringonpaistetta ja onnea ja rakkautta hälventämään ne kauheat muistot, mitä he ovat kasanneet pikku aivojensa etäisimpiin nurkkiin. Ja lapsia on niin paljon ja meitä niin vähän ettemme voi syleillä heitä tarpeeksi; meidän käsivartemme ja sylimme eivät suorastaan riitä.
Mais parlons d'autres choses! Nuo inhottavat kysymykset perinnöllisyydestä ja ympäristön vaikutuksesta, joita tohtori alituiseen hautoo, alkavat mennä jo minunkin vereeni, ja se on huono tapa. Jos ihminen tahtoo olla joksikin hyödyksi paikassa sellaisessa kuin tämä, ei hän saa nähdä maailmassa mitään muuta kuin hyvää. Optimismi on ainoa sopiva suunta yhteiskunnallisen työn tekijälle.
"Lyö tornin kello keskiyötä" — tiedätkö mistä tämä kaunis runosäe on lähtöisin? "Cristabel'ista" englannin luennoilta. Herranen aika kuinka minä vihasin sitä kurssia! Sinä, joka loistit englannissa, pidit siitä, mutta minä en koskaan ymmärtänyt sanaakaan mitä siellä sanottiin aina siitä hetkestä kun tulin luokkahuoneeseen siihen asti kuin sen jätin. Oli miten oli, huomautus, jolla aloitin tämän kappaleen, on tosi. Nyt on keskiyö kamiinihyllyn kellon mukaan, joten toivotan sinulle kauniita unia.
Addio! SALLIE.
Tiistaina.
Paras Vihollinen!
Te tohtoroitte koko talon ja marssitte minun huoneeni ohi nenä ilmassa, vaikka minä juuri odotin teetarjotinta, kolmijalalla lautasellinen skotlantilaisia leivoksia, jotka olin tilannut erikoisesti teitä varten rauhanuhriksi.
Jos olette todella loukkaantunut, luen tuon Kallikak-kirjan, mutta minun täytyy sanoa teille että te ihan tapatte minut työllä. Toimeliaana johtajattarena oleminen vie melkein kaiken tarmoni, ja tuo teidän toimeenpanemanne yliopistollinen jatkokurssi on mielestäni väsyttävä. Muistatteko kuinka suuttunut olitte eräänä päivänä viime viikolla, kun tunnustin valvoneeni edellisenä yönä kello yhteen? No niin, hyvä mies, jos minä suorittaisin kaikki ne määräluvut, joita te vaaditte, saisin istua aamuun asti joka yö.
Tuokaa se nyt sentään. Otan tavallisesti puolen tunnin joutoajan päivällisen jälkeen, ja vaikka olisinkin tahtonut vilkaista Wellsin uusimpaan romaaniin, huvitan itseäni sensijaan teidän vähämielisellä perheellänne.
Elämä on viime aikoina ollut aika jyrkkää.
Kiitollisena teidän
S. McB.
JOHN GRIEK HOME,
Huhtikuun 17 p.
Paras Gordon!
Kiitos tulpaaneista, samoin kieloista. Ne sopivat erittäin hyvin sinisiin persialaisiin maljakkoihini.
Oletko koskaan kuullut Kallikak'eista? Hanki kirja ja lue itse. He ovat kaksihaarainen perhe New-Jersey'ssä, luullakseni, vaikka heidän oikea nimensä ja alkuperänsä on taitavasti salattu. Mutta joka tapauksessa — ja tämä on totta — kuusi sukupolvea sitten eräs nuori herrasmies, jolle mukavuuden vuoksi annetaan nimi Martin Kallikak, joi itsensä juovuksiin eräänä yönä ja karkasi joksikin aikaa tiehensä vähämielisen kapakkatytön kanssa perustaen siten pitkän sarjan vähämielisiä Kallikakeja — juomareita, pelaajia, porttoja, hevosvarkaita — jotka ovat oikea vitsaus New-Jerseylle ja ympäröiville valtioille.
Martin myöhemmin paransi tapansa, nai normaalin naisen ja perusti toisen sarjan säädyllisiä Kallikakeja — tuomareita, tohtoreita, maanviljelijöitä, professoreita, poliitikkoja — jotka ovat kunniaksi paikkakunnalleen. Ja siellä nuo kaksi haaraa vieläkin ovat, kukoistaen rinnan. Voit nähdä mikä siunaus olisi ollut New-Jerseylle, jos jotakin repäisevää olisi tapahtunut tuolle vähämieliselle kapakkatytölle, kun hän vielä oli lapsi.
Vähämielisyys näyttää olevan hyvin perinnöllinen ominaisuus, eikä tiede kykene sitä voittamaan. Ei ole vielä keksitty mitään leikkausta, jonka avulla voitaisiin sijoittaa aivot päähän lapselle, joka ei saanut sellaisia alkuaan. Ja lapsi kasvaa, sanokaamme yhdeksänvuotiaan aivot kolmekymmenvuotisessa ruumiissa, ja joutuu helposti jokaisen kohtaamansa rikollisen leikkikaluksi. Vankilamme ovat kolmannelta osaltaan täynnä vähämielisiä uhreja. Yhteiskunnan pitäisi eristää ne vähämielisten maataloihin, joissa ne voisivat ansaita leipänsä rauhallisella palvelustyöllä saamatta lapsia. Silloin sukupolven tai parin kuluttua voisimme pyyhkäistä heidät kokonaan pois.
Tiesitkö tämän kaiken? Se on hyvin välttämätön tieto poliitikolle. Hanki kirja ja lue se, ole hyvä. Lähettäisin oman kappaleeni, mutta olen saanut sen lainaksi.
Se on myöskin hyvin välttämätön tieto minulle. Näissä kananpojissa on noin yksitoista, joita hiukkasen epäilen, ja olen varma Loretta Higgins'istä. Olen kuukauden ajan koettanut saada pari alkeellista käsitettä mahtumaan tuon lapsen aivoihin, ja nyt tiedän missä vika on: hänen päänsä on täynnä jotakin pehmeätä juustomaista ainetta eikä aivoja.
Minä tulin uudistamaan tätä orpokotia sellaisten pikku seikkojen kuin raittiin ilman ja ravinnon ja pukujen ja päivänpaisteen suhteen, mutta, voi taivas! voit nähdä minkälaiset ongelmat minua kohtaavat. Minun täytyy ensin uudistaa yhteiskunta, niin että se ei lähetä epänormaaleja lapsia vaivoikseni. Anna anteeksi koko tämä kiihtynyt puhe, mutta olen juuri joutunut tekemisiin vähämielisyys-aiheen kanssa, ja se on pelottava — ja mielenkiintoinen. Sinun asiasi lainlaatijana on säätää lakeja, jotka karkoittavat sen maailmasta. Ole hyvä ja ota tämä huomioon heti.
Niin on sinulle kiitollinen
S. MCBRIDE.
John Grier Homen johtajatar.
Perjantaina.
Hyvä Tieteen Mies!
Te ette tullut tänään. Älkää viitsikö hypätä ylitsemme huomenna. Olen lopettanut Kallikak-perheen ja olen pakahtua puheeseen. Eikö teistäkin meidän pitäisi kutsua hermolääkäri tutkimaan näitä lapsia? Onhan velvollisuutemme kasvattivanhempia kohtaan olla sälyttämättä heille heikkomielisiä vesoja.
Tiedättekö, minua haluttaisi pyytää teitä määräämään arsenikkia Lorettan yskään. Olen tutkinut hänen tapauksensa —- hän on Kallikak. Onko oikein antaa hänen tulla täysikasvuiseksi ja perustaa 378:n hengen sarja heikkomielisiä yhteiskunnan hoidettaviksi? Voi hyvä Jumala! Minusta on inhottavaa myrkyttää tuo lapsi, mutta mitä voin tehdä?
S. McB.
Paras Gordon!
Sinä et harrasta vähämielisiä ja pahennut siihen että minä harrastan?
Hyvä on, minä pahennun yhtä suuresti sinun harrastuksesi puutteeseen.
Jollei sinua huvita kaikki tuollainen mitä onnettomuudeksi sattuu
olemaan maailmassa, kuinka voit tehdä viisaita lakeja? Sinä et voi.
Oli miten oli, täytän pyyntösi ja puhun vähemmän sairaalloisista aineista. Olen juuri ostanut 50 metriä sinistä ja punaista ja vihreätä ja laihonkeltaista lettinauhaa pääsiäislahjaksi viidellekymmenelle pikku tyttärelleni. Aion lähettää pääsiäislahjan myös sinulle. Kuinka miellyttäisi sinua sievä silokarvainen pieni kissanpoika? Minulla on tarjolla seuraavat mallit:
Numero 3 on saatavana eri väreissä: harmaana, mustana tai keltaisena. Jos ilmoitat minkä mieluimmin tahdot, panen sen heti tulemaan pikalähetyksenä.
Tahtoisin kirjoittaa säädyllisen kirjeen, mutta on teeaika ja näen erään vieraan olevan tulossa.
Addio!
SALLIE.
P.S. Etkö tunne ketään joka haluaisi kasvatikseen herttaisen poikalapsen, jolla on 17 sievää uutta hammasta?
Huhtikuun 20 p.
Rakas Judy!
Pennin kappale, pennin pari, kuumia vohveleita! Olemme saaneet lahjaksi kymmenen tusinaa, lahjoittajana Mrs. De Peyster Lambert, korkeakirkollinen, lasimaalaus-ikkunainen sielu, jonka tapasin teekutsuissa pari päivää sitten. (Kuka vielä sanoo että teekutsut ovat viheliäistä ajanhukkaa?) Hän kysyi kuinka kalliit pikku orpolapseni jaksavat ja sanoi että minä teen jaloa työtä ja saan siitä vielä palkkani. Minä näin vohveleita hänen silmissään, istuuduin ja puhuin hänen kanssaan puolen tuntia.
Nyt menen henkilökohtaisesti kiittämään häntä ja kerron liikuttavan seikkaperäisesti kuinka kovin suuressa arvossa kalliit pikku orponi pitivät noita vohveleita — jättäen kuvailematta kuinka kallis pikku Naskali heitti omansa Miss Snaithin kasvoihin ja liisteröi hänen silmänsä. Luulen että hyvällä rohkaisulla Mrs. De Peyster Lambertista voidaan kehittää iloinen antaja.
Oi, minusta tulee ihan häpeämätön kerjäläinen! Omaiseni eivät uskalla käydä luonani, koska verotan heitä niin julkeasti. Uhkasin pyyhkiä isän pois tuttavaluettelostani, jollei hän heti lähetä 65 paria päällyshousuja tuleville puutarhureilleni. Tänä aamuna sain saapuneen tavaran toimistosta ilmoituksen, jossa minua pyydetään noutamaan sieltä kaksi pakkalaatikkoa, lähettäjä J.L. McBride ja Kumpp. Worcesterista. Näen siis että isä haluaa jatkaa tuttavuutta. Jimmie ei ole vielä lähettänyt meille mitään, ja hänellä on suuri palkka. Kirjoitan hänelle usein intomielisiä luetteloita tarpeistamme.
Mutta Gordon Hallock on oppinut oikean tien äidin sydämeen. Minä olin niin herttainen kiitokseksi pähkinöistä ja eläintarhasta että nyt hän lähettää jonkinlaisen lahjan harva se päivä, ja minun koko aikani kuluu kiitoskirjeitten sepittämiseen, jotka eivät ole jäljennöksiä aikaisemmin lähettämistäni. Viime viikolla saimme kaksitoista suurta tulipunaista palloa. Lastenkamari on täynnä niitä; ne ovat jaloissa joka askelella. Ja eilen saapui puolen bushelia sammakkoja ja ankkoja ja kaloja uitettaviksi kylpyammeissa.
Lähetä, oo paras johtokunnan jäsenistä, ammeet, joissa niitä saa uittaa!
Olen, kuten tavallisesti,
S. MCBRIDE.
Tiistaina.
Rakkahin Judy!
Kevät mahtaa lymyillä jossakin; linnut palaavat etelästä. Eikö olisi aika teidän seurata heidän esimerkkiään.
Seurapiirejä koskeva tiedonanto Muuttolintu-uutisista:
"Mr ja Mrs. Kultarintakerttu ovat palanneet matkaltaan Floridasta. On toivottavaa että Mr ja Mrs. Jervis Pendleton palaavat pian."
Meidänkin myöhäisessä Dutchess Countyssamme tuuli tuoksuu vihreältä, se herättää kaipuun ulos ja pois, samoilemaan mäkiä tai polvilleen maahan muokkaamaan multaa. Eikö ole hassua, mitä maanviljelijän vaistoja puhkeava kevät herättää kaupunkilaisimmassakin sielussa.
Olen viettänyt aamuni suunnittelemalla omia pieniä puutarhoja jokaiselle 9 vuotta vanhemmalle lapselle. Suuri perunamaa on tuomittu. Se on ainoa mahdollinen paikka 62:lle yksityispuutarhalle. Se on siksi lähellä että sitä voi pitää silmällä pohjoisikkunoista ja kuitenkin siksi kaukana ettei heidän puuhansa pilaa ylistettyä ruohokenttäämme. Sitäpaitsi on maa hedelmällistä, ja heillä on mahdollisuus onnistua. En tahdo että nuo pienet tipuparat kaapivat maata kaiken kesää eivätkä lopulta löydäkään aarretta. Hyväksi yllykkeeksi aion ilmoittaa että laitos ostaa heidän tuotteensa ja maksaa oikeassa rahassa, vaikka ennustankin että meidät haudataan retiisivuoren alle.
Minä niin tahtoisin kehittää itseluottamusta ja yritteliäisyyttä näissä lapsissa — kaksi sitkeää ominaisuutta, jotka puuttuvat heiltä huomattavassa määrässä (lukuunottamatta Sadie Katea ja paria muuta pahaa). Lapset, joissa on kylliksi sisua ollakseen pahoja, ovat mielestäni hyvin lupaavia, mutta ne jotka ovat hyviä pelkästä hitaudesta, ne juuri ovat toivottomia.
Pari viimeistä päivää olen pääasiassa omistanut paholaisen manaamiseen Naskalista — mielenkiintoinen tehtävä, jos voisin panna siihen kaiken aikani, mutta kun on manattava ulos 107 muuta pientä paholaista, hajaantuu huomioni pahasti.
Kauheinta tässä elämässä on, että mitä ikinä teenkin, kaikki ne muut asiat, joita en tee, mutta joita minun pitäisi tehdä, riippuvat helmoissani. Siitä ei ole epäilystä että Naskalin personallinen paholainen tarvitsee yhden koko ihmisen koko huomion — mieluimmin kahden ihmisen, että he saisivat vuorotella ja levähtää joskus.
Sadie Kate juuri lennätti tänne lastenkamarista uutisen, että eräs vauvoistamme on niellyt purppuraisen kultakalan (Gordonin lahja). Voi siunatkoon, mitä kaikkia onnettomuuksia voi sattua orpokodissa!
KELLO 9 I.P.
Lapseni ovat sängyssä, ja mieleeni juuri juolahti eräs ajatus. Eikö olisi taivaallista jos talvehtimisjärjestelmä vallitsisi ihmisvesojen kesken? Olisi sula nautinto hoitaa orpokotia, jos saisi peittää pikku kullat vuoteeseen lokakuun ensi päivänä ja pitää heidät siinä huhtikuun 22:seen asti.
Olen, kuten aina, ystäväsi
SALLIE.
Huhtikuun 24 p.
Paras Jervis Pendleton!
Tämä on täydennys yölliseen sähkösanomaan, jonka lähetin kymmenen minuuttia sitten. Koska 50 sanaa ei riittänyt antamaan käsitystä mielenliikutuksistani, lisään täten tuhannen.
Niinkuin jo tiedät saadessasi tämän kirjeen, olen erottanut voudin, ja hän on kieltäytynyt eroamasta. Koska hän on puolta pitempi kuin minä, en voi laahata häntä portille ja sulkea ulos. Hän tahtoo johtokunnan puheenjohtajan tiedonannon, joka on väkevällä kielellä konekirjoitettu viralliselle paperille. Siispä, rakas johtokunnan puheenjohtaja, ole hyvä ja toimita hänelle kaikki tämä ensi tilassa.
Tässä seuraava kertomus tapahtumasta:
Koska meillä vielä oli talvikausi tullessani tänne ja maatyöt olivat matalimmassa luoteessaan, olen tähän asti kiinnittänyt vain vähän huomiota Robert Sterryyn, paitsi että pari kertaa olen todennut että hänen sikoläättinsä kaipaavat puhdistusta, mutta tänään kutsuin hänet sisään neuvottelemaan kanssani kevätistutuksista.
Sterry tuli, kuten pyysin, ja istahti kaikessa rauhassa kansliaani hattu päässä. Ehdotin niin tahdikkaasti kuin suinkin mahdollista että hän ottaisi sen päästään — täysin välttämätön pyyntö, koska pieniä orpopoikia juoksi edestakaisin asioilla ja "hattu päästä huoneissa" on ensimäinen sääntömme miespuolisessa käyttäytymisessä.
Sterry noudatti vaatimustani ja terästäytyi vastustamaan mitä ikinä saatoin haluta.
Minä siirryin käsillä olevaan aiheeseen, siihen nimittäin että John Grier Homen ravinto tulevana vuonna on sisältävä vähemmän yksinomaisesti perunoita kuin tähän saakka. Johon voutimme murisi Hon. Cyrus Wykoffin tapaan, sillä erotuksella vain että se oli vähemmän eteeristä ja sivistynyttä murinaa kuin mitä eräs johtokunnan jäsen sallii itselleen. Minä luettelin maissia ja papuja ja sipulia ja herneitä ja tomaatteja ja juurikkaita ja porkkanoita ja lanttuja haluttavina vastikkeina.
Sterry huomautti että jos perunat ja kaalit kelpaavat hänelle, hän arvasi että ne kelpaavat myös vaivaishoito-lapsille.
Minä jatkoin järkähtämättömänä että kahden tynnyrinalan suuruinen perunamaa on käännettävä ja höystettävä ja jaettava kuuteenkymmeneen yksityispuutarhaan ja että pojat saavat auttaa työssä.
Silloin Sterry räjähti. Kahden tynnyrinalan perunamaa oli koko tilan hedelmällisin ja arvokkain maakappale. Hän arvasi että jos aioin silpoa sen leikkipuutarhoiksi, joissa lapset saivat tuhertaa, niin tulisin riivattu vieköön kuulemaan kunniani johtokunnalta. Tuo pelto oli sopiva perunamaaksi, perunoita se oli aina kasvanut ja tulisi edelleen kasvamaan niin kauan kuin hänellä oli mitään sanomista siihen asiaan.
"Teillä ei ole siihen mitään sanomista", vastasin ystävällisesti. "Minä olen päättänyt että tuo kahden tynnyrinalan pelto on paras paikka lasten puutarhoiksi, ja te ja perunat saatte väistyä."
Silloin hänessä puhkesi talonpoikaisen vihan myrsky, ja hän sanoi että hänet saa hirttää jos hän antaa noiden riivattujen kaupunkilaisvekarain sekaantua työhönsä.
Minä selitin — hyvin tyvenesti ollakseni punatukkainen henkilö jolla on irlantilaiset esi-isät — että tämän paikan tarkoituksena oli yksinomaan näiden lasten etu, että lapset eivät ole täällä käytettävinä paikan hyväksi; mitä viisautta hän ei tajunnut, vaikka hienolla kaupunkilaiskielelläni olikin lievästi hillitsevä vaikutus. Lisäsin että vaadin voudilta taitoa ja kärsivällisyyttä opettamaan pojille puutarhan hoitoa ja yksinkertaisia ulkotöitä; että tarvitsin miestä, jolla oli laaja myötätunto ja jonka esimerkki vaikuttaisi innostavasti noihin kaupungin katujen lapsiin.
Sterry, joka käveli edestakaisin kuin vangittu murmelieläin, puhkesi sanatulvaan viheliäisistä sunnuntaikoulu-käsityksistä, ja — ylimenon kautta, jota minä en tajunnut — siirtyi puhumaan naisten äänioikeudesta yleensä. Ymmärsin että hän ei suosi tuota liikettä. Annoin hänen todistella itsensä tyveneksi, ojensin hänelle sitten pankkiosoituksen palkannostoa varten ja käskin hänen jättämään voudin asunnon ennen puoltapäivää ensi keskiviikkona.
Sterry sanoo että hän on riivattu, jos lähtee. (Suo anteeksi nuo monet riivatut. Se on tuon olennon ainoa laatusana.) Hänet on pestannut tähän laitokseen johtokunnan puheenjohtaja, ja hän ei lähde talosta ennenkuin johtokunnan puheenjohtaja käskee häntä lähtemään. Minä en usko Sterry-paran todenneen että hänen tulonsa jälkeen on uusi puheenjohtaja noussut valtaistuimelle.
Alors tiedät koko jutun. Minä en uhkaa mitään, mutta Sterry tai McBride — tehkää valintanne, hyvä herra.
Aion myöskin kirjoittaa Massachusettsin Maanviljelysopiston johtajalle Amherstiin ja pyytää häntä suosittelemaan hyvää, käytännöllistä voutia, jolla on kiltti, kykenevä, iloinen vaimo ja joka ottaisi kokonaan huolekseen meidän vaatimattomat 17 tynnyrinalaamme — miestä, joka on oikea henkilö johtamaan meidän poikiamme.
Jos saamme tämän laitoksen maanviljelyspuolen oikealle tolalle, pitää sen tuottaa, ei ainoastaan papuja ja sipuleita ruokapöytään, vaan myös kasvatusta käsille ja aivoille.
Olen, sir,
vilpittömästi teidän
S. MCBRIDE,
John Grier Homen johtajatar.
P.S. Arvelen että Sterry palaa jonakin yönä ja heittää kivilohkareita ikkunoistamme sisään. Toimitanko ruudut vakuutukseen?
Paras Viholliseni!
Te hävisitte niin äkkiä tänä iltana etten saanut tilaisuutta edes kiittää teitä, mutta tuon erottamisen kaiku tunkeutui aina kirjastooni saakka. Olen myöskin nähnyt sirpaleet. Mitä ihmettä teitte Sterry paralle? Kun katselin tarkoittavia olkapäitänne teidän astuessanne vaunuvajaa kohti, valtasi minut äkkiä syvä katumus. En tahtonut että tuo mies murhattaisiin, tahdoin vain että hänelle puhuttaisiin järkeä. Pelkään että olitte vähän kovakourainen.
Oli miten oli, menettelynne näyttää tehonneen. Huhu kertoo että mies on puhelimitse tilannut muuttovaunut ja että Mrs. Sterry tällä hetkellä on nelinryömin lattialla ottamassa irti seurusteluhuoneen mattoa.
Tästä huojennuksesta suuret kiitokset.
SALLIE MCBRIDE.
Huhtikuun 26 p.
Hyvä Jervis!
Väkeväsanaista sähkösanomaasi ei lopultakaan tarvittu. Tohtori Robin MacRae, joka on iso ja sisukas mies kun on tarvis tapella, suoritti asian kauniin mutkattomasti. Olin niin kiehumatilassa että heti kirjoitettuani sinulle soitin tohtorille ja kerroin koko jutun uudestaan. Ystävällämme Sandyllä, olivat hänen vikansa mitkä tahansa (ja hänellä on niitä), on tavaton varasto tervettä järkeä. Hän tietää kuinka hyödylliset nuo puutarhat tulevat olemaan ja kuinka Sterry oli pahempi kuin hyödytön. Niinikään hän sanoo: "Johtajattaren arvovaltaa on pidettävä pystyssä." (Se on ohimennen sanoen kaunista kun se tulee hänen taholtaan.)
Mutta oli miten oli, niin kuuluivat hänen sanansa. Ja hän ripusti torven pois, pani autonsa käyntiin ja kiidätti tänne lainvastaisen nopeasti. Hän marssi suoraan Sterryn luo hienon skotlantilaisen raivon ajamana ja erotti miehen virasta niin pontevasti ja täsmällisesti että vaunuvajan ikkuna tärähti sirpaleiksi.
Alkaen kello 11:sta tänä aamuna, jolloin Sterryn muuttokuorma ratisi portista ulos, on suloinen rauha vallinnut J.G.H:ssa. Eräs mies kylästä auttaa meitä niin kauan kuin toivehikkaina odotamme untemme voutia.
Suo anteeksi että olen häirinnyt sinua huolillamme. Sano Judylle että hän on minulle velkaa kirjeen eikä kuule minusta ennenkuin on maksanut velkansa.
Nöyrin palvelijasi
S. MCBRIDE.
Rakas Judy!
Eilisessä kirjeessäni Jervisille unohdin toimittaa sinulle kiitoksemme kolmesta tina-ammeesta. Taivaansininen, jonka sivuilla on unikkoja, lisää erittäin loistavan värivivahduksen lastenkamariin. Minä niin pidän sellaisista lahjoista pikkulapsille, jotka ovat liian suuret nieltäviksi.
Sinua huvittanee kuulla että käsityöopetuksemme on hyvällä tolalla. Höyläpenkit asetetaan vanhaan pikkulastenkouluun, ja kunnes koulutalomme uusi osa valmistuu, kokoontuu pikkulastenkoulumme etuhallissa Miss Matthewsin mainion ehdotuksen mukaan.
Tyttöjen ompeluluokat ovat myöskin käynnissä. Punapyökin alla on penkkejä ympyrässä käsinompelijoita varten, kun taas isot tytöt pyörittävät kolmea ompelukonettamme. Niin pian kuin he saavuttavat jonkinlaista taitoa, ryhdymme kunniakkaaseen työhön, puettamaan uudestaan koko laitosta. Tiedän että pidät minua hitaana, mutta on totisesti aika työ valmistaa 180 uutta pukua. Ja tytöt antavat niille paljon suuremman arvon jos saavat tehdä ne itse.
Voin myöskin kertoa sinulle että terveydellinen tilamme on noussut korkealle tasolle. Tohtori MacRae on määrännyt voimisteluharjoituksia aamuin illoin ja maitolasin ja hippaleikin koulutuntien lomassa. Hän on myöskin ruvennut opettamaan lapsille terveysoppia ja on jakanut heidät pieniksi ryhmiksi, niin että he voivat tulla hänen kotiinsa, jossa hänellä on mallinukke, joka menee hajalle ja näyttää kaikki sotkuiset sisälmyksensä. Lapset osaavat nyt lasketella tieteellisiä totuuksia pienestä ruuansulatuksestaan yhtä sujuvasti kuin Hanhiäidin runoja. Me olemme totisesti tulossa niin älykkäiksi ettei meitä enää voisi tuntea. Ei voisi aavistaa että olemme orpoja kun kuulee meidän puhuvan, olemme aivan kuin Bostonin lapsia.
KELLO 2 I.P.
Oi Judy, sellainen onnettomuus! Muistatko että muutamia viikkoja sitten kerroin sijoittaneeni kiltin pikku tytön kilttiin perheeseen, johon toivoin hänen pääsevän ottolapseksi. Se oli hyvä kristillismielinen perhe, joka asui hauskassa maalaiskylässä, ja kasvatti-isä oli kirkossa diakonina. Hattie oli tuollainen lempeä, tottelevainen, naisellinen pieni otus, ja näytti kuin he olisivat pilkulleen sopineet yhteen. Hyvä ystävä, hänet tuotiin tänä aamuna takaisin koska hän oli varastanut. Häväistys häväistyksen jälkeen: hän oli varastanut ehtoollispikarin kirkosta!
Kesti puolen tuntia ennenkuin tytön nyyhkytysten ja heidän syytöstensä keskeltä sain selville totuuden. Näyttää siltä että kirkko, jossa he käyvät, on hyvin uudenaikainen ja hygieninen, niinkuin meidän tohtori, ja on ottanut käytäntöön yksityiset ehtoollispikarit. Pieni Hattie parka ei ollut koskaan elämässään kuullut ehtoollisesta; asia oli niin, että hän ei ollut tottunut käymään kirkossa, sillä sunnuntaikoulu oli aina riittänyt hänen yksinkertaisiin uskonnollisiin tarpeisiinsa. Mutta uudessa kodissaan hän kävi kumpaisessakin, ja eräänä päivänä hänen mieluisaksi yllätyksekseen kirkossa tarjottiin virvokkeita. Mutta hänet jätettiin ilman. Hän ei kuitenkaan sanonut siihen mitään; hän on tottunut jäämään ilman. Mutta kun he lähtivät kotiin, näki hän että pieni hopeapikari oli sattumalta jäänyt penkille, ja otaksuen että se oli muistoesine, jonka sai ottaa mukaansa jos tahtoi, hän pani sen taskuunsa.
Se tuli esille kaksi päivää myöhemmin hänen nukkekaappinsa kallisarvoisimpana koristeena. Hattie oli nähtävästi kauan sitten huomannut nukenastia-kaluston jossain lelukaupan ikkunassa ja oli siitä saakka uneksinut saavansa kerran oman kaluston. Ehtoollispikari ei ollut, ihan samaa, mutta se vastasi. Nyt jos perheellämme olisi ollut vähän vähemmän uskonnollista tunnetta ja vähän enemmän järkeä, he olisivat palauttaneet pikarin aivan pahentumatta, vieneet Hattien lähimpään lelukauppaan ja ostaneet hänelle vähän astioita. Mutta sen sijaan he sulloivat lapsen kaikkine kapistuksineen ensimäiseen mahdolliseen junaan ja työnsivät hänet sisään pääovestamme kuuluttaen suureen ääneen että hän on varas.
Voin ilokseni kertoa että annoin vihastuneelle diakoonille ja hänen vaimolleen niin perinpohjaisen läksytyksen että moista he eivät varmasti koskaan olleet kuulleet saarnatuolista. Lainasin pari voimakasta kohtaa Sandyn sanavarastosta ja lähetin heidät kotiin kerrassaan nöyryytettyinä. Mitä pikku Hattie-parkaan tulee, on hän taaskin täällä lähdettyään maailmalle niin korkein toivein. Tuollainen häpeällinen palautus takaisin orpokotiin vaikuttaa kauhean pahaa lapsen moraaliin, varsinkin kun hän ei tietänyt tehneensä rikosta. Hän saa siitä sen tunteen että maailma on täynnä salahautoja, eikä uskalla ottaa askeltakaan. Minun täytyy nyt ponnistaa kaikki voimani löytääkseni hänelle uudet vanhemmat, jotka eivät ole tulleet niin vanhoiksi ja vakaviksi ja hyviksi että ovat kokonaan unohtaneet oman lapsuutensa.
Sunnuntaina.
Unohdin kertoa että uusi voutimme on tullut, Turnfelt nimeltään, ja hänen vaimonsa on oikea sydänkäpy, keltatukkainen ja hymykuoppainen. Jos hän olisi orpo, sijoittaisin hänet ottolapseksi minuutissa. Emme saa jättää häntä käyttämättä. Minulla on kaunis suunnitelma: rakennuttaa voudin taloon pieni lisärakennus ja perustaa hänen herttaiseen hoitoonsa jonkinlainen hautomatarha, jonne voimme sijoittaa uudet kananpoikamme päästäksemme varmuuteen, että heissä ei ole mitään tarttuvaa ja poistaaksemme heistä mahdollisimman paljon pahuutta ennenkuin päästämme heidät valloilleen toisten täydellisten kananpoikiemme joukkoon.
Miltä tämä tuntuu sinusta? On välttämätöntä että laitoksessa, joka on niin täynnä melua ja liikettä ja hälinää kuin tämä, on jokin eristetty paikka, jonne voimme sijoittaa henkilökohtaista huolenpitoa vaativia tapauksia. Muutamilla lapsillamme on perityt hermot, ja heille määrätään hiljaista mietiskelyä joksikin aikaa. Eikö sanastoni ole ammattitaitoinen ja tieteellinen? Jokapäiväinen seurustelu tohtori Robin MacRaen kanssa on äärimmäisen kasvattavaa.
Näkisitpä vain porsaamme senjälkeen kun Turnfelt on tullut. Ne ovat niin puhtaat ja ruusunpunaiset ja luonnottomat että ne eivät enää tunne toisiansa ohikulkiessa.
Perunamaatamme ei myöskään voi tuntea. Se on jaettu nuoralla ja puikoilla ruutuihin kuin shakkilauta, ja joka lapsi on aidannut oman osansa. Siemenluettelot ovat ainoana luettavanamme.
Noah on juuri palannut kylästä, jonne hän pistäytyi hakemaan sunnuntaipäivän lehtiä joutohetkensä huviksi. Noah on hyvin sivistynyt ihminen, hän ei ainoastaan lue täysin hyvin, vaan käyttää kilpikonnankuori-sankaisia silmälaseja lukiessaan. Hän toi myöskin postitoimistosta kirjeen sinulta, kirjoitetun perjantai-iltana. Huomaan ikäväkseni ettet välitä "Gösta Berlingistä" eikä Jervis myöskään. Ainoa huomautus minkä voin tehdä: "Mikä loukkaava kirjallisen aistin puute Pendletonin perheessä!"
Tohtori MacRaen luona on vieraana eräs toinen lääkäri, hyvin surumielinen herra, joka johtaa yksityistä hermosairaalaa eikä usko että elämässä on mitään hyvää. Mutta minä uskon että pessimistinen maailmankatsomus lankee luonnostaan, jos joutuu syömään päivän kolme ateriaa pöydässä, joka on täynnä synkkämielisiä. Hän kulkee edestakaisin pitkin maailmaa etsien rappeutumisen merkkejä ja löytää niitä kaikkialta. Puolen tunnin keskustelun jälkeen odotin vain että hän pyytäisi katsoa kurkkuuni nähdäkseen onko minulla haljennut kitalaki. Sandyn maku ystävien valinnassa näyttää muistuttavan hänen kirjallista makuaan.
Siunatkoon, onpa tämä kirje!
Hyvästi!
SALLIE.
Torstaina, toukokuun 2 p.
Rakas Judy!
Sellainen hämmennyttävä tapahtumain vilinä! Koko J.G.H:n henkeä salpaa. Olen sivumennen ratkaisemassa ongelmaa: mitä tehdä lapsille sillä aikaa kun puusepät ja lyijynvalajat ja muurarit ovat täällä. Tai pikemmin, kallis veljeni on ratkaissut sen minun puolestani.
Tänä iltapäivänä tarkastin liinavaatevarastoani ja tein sen häpeällisen keksinnön että meillä on lakanoita vain juuri sen verran että lapsille voi muuttaa joka toinen viikko, mikä näyttää olevan järkkymätön tapamme. Kun vielä olin keskellä talouspuuhiani avainkimppu vyöllä ja olin kuin keskiaikainen linnanrouva, kuka työnnetään sisään jollei Jimmie?
Koska minulla oli äärettömästi työtä, painoin vinon suudelman hänen nenälleen ja lähetin hänet katsomaan paikkaa kahden vanhimman poikaviikarini kanssa. He kokosivat kuusi ystävää ja järjestivät jalkapallopelin. Jimmie tuli takaisin lyötynä, mutta innoissaan ja suostui pitkittämään vierailunsa viikon loppuun saakka, vaikkakin tarjoamani päivällisen jälkeen hän päätti syödä seuraavat ateriansa hotellissa. Kun istuimme kahvinemme tulen ääressä, uskoin hänelle huoleni siitä mihin tipuseni pantaisiin siksi aikaa kuin heidän uusi hautomonsa on rakenteilla. Sinä tunnet Jimmien. Puolessa minuutissa oli hänen suunnitelmansa haahmoiteltu.
"Rakenna Adirondack-leiri tuolle pienelle tasangolle metsikön luo. Voit tehdä kolme avointa telttaa, jokaisessa kahdeksan makuulavaa, ja sijoittaa 24 vanhinta poikaa sinne kesäksi. Se ei sitten maksa kahta senttiä."
"Niinpä kyllä", huomautin minä, "mutta maksaa enemmän kuin kaksi senttiä palkata mies paimentamaan heitä."
"Täysin helppoa", sanoi Jimmie mahtavasti. "Minä kyllä löydän jonkun korkeakoulupojan, joka mielellään tulee loma-ajakseen pelkkää täysihoitoa vastaan, mutta silloin sinun täytyy antaa hänelle tukevampaa ruokaa kuin minulle tänä iltana."
Tohtori MaeRae pistäytyi sisään yhdeksän tienoilla käytyään sairaalan puolella. Meillä on ilmaantunut kolme hinkuyskätapausta, mutta kaikki ovat eristettyinä eikä uusia enää tule. Mistä nuo kolme sen saivat, on käsittämätöntä. Näyttää siltä että jokin pieni lintu kuljettaa hinkuyskää orpokoteihin.
Jimmie heti iski häneen saadakseen tukea leirisuunnitelmalleen, ja tohtori yhtyi häneen innokkaasti. He ottivat kynän ja paperia ja rupesivat laatimaan piirustuksia, ja ennenkuin ilta oli päättynyt, oli viimeinen naula paikoillaan. Mikään ei tyydyttänyt noita kahta miestä jolleivät he saaneet mennä puhelimeen kello kymmeneltä ja häivyttää erästä puuseppä parkaa unestaan. Hän ja hiukan rakennuspuita on tilattu huomisaamuksi kello 8.
Vapauduin miehistä vihdoin puoli yhdeltätoista, ja lähtiessään he vielä puhuivat kohtisuorista ja poikkihirsistä ja viemäreistä ja kattokaltevuudesta.
Jimmie ja kahvi ja kaikki nämä rakennuspuuhat kiihdyttivät minua siinä määrin että istahdin suoraa päätä kirjoittamaan kirjettä sinulle, mutta luulen että sinun luvallasi jätän enemmät yksityiskohdat toiseen aikaan.
Sinun alati
SALLIE.
Lauantaina.
Paras Vihollinen!
Tahdotteko syödä päivällistä kanssamme seitsemältä tänä iltana? Tulee oikeat päivälliskutsut; me saamme jäätelöä.
Veljeni on löytänyt lupaavan nuoren miehen poikien paimeneksi. Ehkä tunnettekin hänet — Mr. Witherspoon, pankkivirkailija. Koetan johdattaa hänet orpokotipiireihin helposti ja asteettain, niin että älkää toki mainitko mielipuolisuutta tai kaatuvatautisuutta tai juomahimoa tai muita lempiaineitanne.
Hän on iloinen nuori seuraleijona ja tottunut hyvin valittuihin ruokiin. Luuletteko että koskaan voimme tehdä hänet onnelliseksi John Grier Homessa?
Ilmeisessä kiireessä
teidän
SALLIE MCBRIDE.
Sunnuntaina.
Rakas Judy!
Jimmie tuli takaisin perjantaiaamuna kello 8 ja tohtori neljännestä yli. He ja puuseppä ja uusi voutimme ja Noah ja kaksi hevostamme ja kahdeksan suurinta poikaamme ovat olleet työssä siitä saakka. Koskaan ei rakennustyö ole sujunut nopeammassa tahdissa. Soisin että minulla olisi kaksitoista Jimmie'ä paikalla, vaikka sanon kyllä että veljeni tekee työtä nopeammin jos isket kiinni häneen ennenkuin hänen intonsa ensimäinen kärki on tylsistynyt. Hänestä ei olisi paljonkaan hyötyä keskiaikaisen katedraalin siselöimisessä.
Lauantaiaamuna hän taas tuli ja hehkui erästä uutta ajatusta. Hän oli edellisenä iltana hotellissa tavannut erään ystävänsä, joka kuuluu hänen Kanadalaiseen Metsästysklubiinsa ja on kassanhoitajana ensimäisessä (ja ainoassa) Kansallispankissamme.
"Hän on hurjan mukava poika", sanoi Jimmie, "ja juuri se mies jota sinä tarvitset pitämään leiriä noiden tenavain kanssa ja iskemään heihin tapoja. Hän on halukas tulemaan, jos saa täysihoidon ja neljäkymmentä dollaria kuussa, sillä hän on kihloissa erään detroitilaisen tytön kanssa ja tahtoo säästää. Sanoin hänelle että ruoka on kehnoa, mutta jos hän nurkuu tarpeeksi, saatte luultavasti uuden kokin."
"Mikä hänen nimensä on?" kysyin minä varovalla mielenkiinnolla.
"Hänellä on perin korea nimi. Se on Percy de Forest Witherspoon."
Minä sain melkein hysteerisen kohtauksen. Kuvittele erästä Percy de Forest Witherspoonia paimentamassa noita kahtakymmentäneljää pikku villi-ihmistä!
Mutta sinä tunnet Jimmien kun hän on saanut jotain päähänsä. Hän oli jo kutsunut Mr. Witherspoonin päivälliselle luokseni lauantai-iltana ja tilannut ostereita ja kyyhkyspaistia ja jäätelöä kylän ruokakauppiaalta parantamaan vasikkaani. Asia päättyi niin että minä annoin hyvin muodolliset päivälliset, Miss Matthews ja Betsy ja tohtori kutsuvieraina.
Olin vähällä kutsua Hon. Cy'n ja Miss Snaithin. Aina siitä saakka kuin olen tuntenut nuo molemmat minusta on tuntunut että heidän välillään pitäisi olla jonkinlainen romaani. En ole koskaan nähnyt kahta ihmistä, jotka niin täydellisen hyvin sopisivat yhteen. Cyrus on leski ja hänellä on viisi lasta. Etkö luule että asiaa voitaisiin järjestää? Jos hänellä olisi vaimo, joka kiinnittäisi hänen huomionsa, hän ehkä hiukan kääntyisi pois meistä. Vapautuisin heistä molemmista yhdellä iskulla. Se on luettava tulevien parannustemme joukkoon.
No niin, meillä oli päivälliset. Ja illan kuluessa levottomuuteni kasvoi, ei siitä, kelpaisiko Percy meille, vaan siitä, kelpaisimmeko me Percylle. Jos hakisin läpi koko maailman, en mistään löytäisi nuorta miestä, joka paremmin olisi omiaan voittamaan nuo pojat puolelleen. Kun vain näkeekin hänet, tietää jo että hän tekee kaikki hyvin, ainakin pontevasti. Hänen kirjallista ja taiteellista kehitystään minä epäilen hiukan, mutta hän ratsastaa ja ampuu ja pelaa golfia ja jalkapalloa ja purjehtii. Hän nukkuu mielellään ulkoilmassa ja hän pitää pojista. Hän on aina halunnut tulla tuntemaan orpoja, sanoo usein lukeneensa heistä kirjoissa, mutta ei ole koskaan kohdannut sellaista kasvoista kasvoihin. Percy näyttää liian hyvältä ollakseen totta.
Ennenkuin he lähtivät, Jimmie ja tohtori penkoivat jostakin lyhdyn ja iltapuvuissaan johdattivat Mr. Witherspoonin kynnetyn pellon poikki katsomaan tulevaa asuntoansa.
Ja minkälaisen sunnuntain olemme viettäneet! Minun täytyi jyrkästi kieltää heidän rakennustyönsä. Nuo miehet olisivat olleet työssä täyden päivän, vähääkään välittämättä siitä vahingosta, mikä olisi tapahtunut 104:lle pienelle moraaliselle luonteelle. Nyt he ovat vain seisoskelleet ja katselleet noita telttoja ja pidelleet vasaroitaan ja ajatelleet mihin he löisivät ensimäisen naulan huomisaamuna. Mitä enemmän tutkin miehiä, sitä enemmän totean että he eivät ole mitään muuta kuin poikia, jotka ovat kasvaneet liian suuriksi saadaksensa korvilleen.
Olen kauheasti huolestunut Mr. Witherspoonin ruokkimisesta. Hänellä näyttää olevan pelottavan terve ruokahalu, ja näyttää kuin hän ei voisi nielaista päivällistänsä muuten kuin iltapuvussa. Olen pannut Betsyn hakemaan kotoansa arkullisen iltapukuja, jotta yhteiskunnallinen arvomme pysyisi korkeana. Eräs seikka on suotuisa; hän syö päiväateriansa hotellissa, ja olen kuullut että päiväateriat siellä ovat hyvin ravitsevia.
Sano Jervisille että olen pahoillani kun hän ei ole mukana lyömässä nauloja leiriimme. Tuolla tulee Hon. Cy polkua tänne päin. Taivas pelastakoon meidät!
Aina onneton
S. McB.
JOHN GRIER HOME,
Toukokuun 8 p.
Rakas Judy!
Leirimme on valmis, tarmokas veljemme lähtenyt ja 24 poikaamme on viettänyt kaksi terveellistä yötä ulkona. Nuo kolme kaarnapeittoista telttaa lisäävät hauskan maalaisen piirteen pihamaahamme. Ne ovat samanlaisia kuin meidän telttamme Adirondacks'issa, kolmelta puolelta umpinaisia ja edestä avoimia, ja yksi on suurempi kuin muut, jotta siihen sopisi yksityinen paviljonki Mr. Percy Witherspoonille. Viereen rakennettu hytti, joka on vähemmän altis ilmoille, tarjoo äärettömän asianmukaisen tilaisuuden kylpyyn, siinä kun on hana seinässä ja kolme ruiskukannua. Joka teltassa on kylpymestari, joka seisoo tuolilla ja antaa suihkun jokaiselle pikku hytisijälle, joka astuu alle. Koska johtokunnan jäsenemme eivät tahdo antaa meille tarpeeksi kylpyammeita, saamme käyttää älyämme.
Nuo kolme telttaa ovat järjestyneet kolmeksi intiaaniheimoksi, ja joka heimolla on päällikkö, joka vastaa sen käyttäytymisestä. Mr. Witherspoon on kaikkien ylipäällikkö ja tohtori MaeRae lääkäri. He vihkivät leirinsä tiistai-iltana asianmukaisilla heimoseremonioilla, ja vaikka he kohteliaasti kutsuivat minut mukaan, arvasin että asia oli puhtaasti miehinen ja kieltäydyin, mutta lähetin virvokkeita — hyvin suosittu käänne. Betsy ja minä kävelimme illan kuluessa aina jalkapallokentälle asti ja näimme vilauksen heidän mässäyksistään. Urhot olivat kyykkysillään ympyrässä ison tulen ääressä, kukin koristettuna omalla viltillään ja hurjalla höyhenvyöllä. (Kanamme näyttävät hieman niukkapyrstöisiltä, mutta minä en ole tehnyt epämiellyttäviä kysymyksiä.) Tohtori, hartioillaan navajo-viitta, suoritti sotatanssia, Jimmien ja Mr. Witherspoonin lyödessä sotarumpua — kahta kuparikattilaamme, jotka nyt ovat iäksi kuhmuttuneet. Kuvittele Sandyä! Se on ensimäinen nuoruudenpilkahdus, minkä ikinä olen nähnyt tuossa miehessä.
Kello kymmenen jälkeen, kun urhot oli onnellisesti toimitettu yöpuulle, tulivat nuo kolme miestä sisään ja vaipuivat hervottomina kirjastoni mukaviin nojatuoleihin sen näköisinä kuin olisivat uhranneet itsensä armeliaisuuden suuren asian marttyyreiksi. Mutta he eivät pettäneet minua. He panivat toimeen koko tuon ilveilyn omaksi yksilölliseksi huvikseen.
Toistaiseksi Mr. Percy Witherspoon näyttää viihtyvän. Hän aterioi opettajakunnan pöydän yläpäässä Betsyn erityisen suojeluksen alaisena, ja minulle on kerrottu että hän lisää huomattavasti eloisuutta tuohon vakavaan seuraan. Olen koettanut vähän parantaa heidän ruokalistaansa, ja hän ottaa vastaan kaikki mitä hänelle annetaan täysin hyvällä ruokahalulla välittämättä siitä että sellaiset totunnaiset pikkuseikat kuin osterit ja peltopyyt ja pehmeäkuoriset ravut puuttuvat.
Ei näkynyt merkkiäkään yksityisestä oleskeluhuoneesta, jonka olisin voinut asettaa tuon nuoren miehen käytettäväksi, mutta hän on itse ratkaissut vaikeuden ehdottamalla siksi lääkärin laboratoriota. Niinpä hän viettää iltansa kirjoineen ja piippuineen lojuen mukavasti hammaslääkärin tuolissa. Ei monikaan seurapiirien mies olisi halukas viettämään iltansa noin viattomasti. Detroitilainen tyttö on onnellinen nuori olento.
Siunatkoon! Täysi autollinen ihmisiä on juuri saapunut katsomaan laitosta, eikä Betsy, joka tavallisesti on emäntänä, ole täällä. Minä lennän.
Addio! SALLIE.
Rakas Gordon!
Tämä ei ole kirje — en ole velkaa — se on kiitos 65 parista rullaluistimia.
Monet kiitokset.
S. McB.
Perjantaina.
Paras Vihollinen!
Kuulin että olen menettänyt käyntinne tänään, mutta Jane on tuonut perille terveisenne sekä Kasvatuksen geneettisen historian. Hän sanoo että tulette muutaman päivän päästä kuulemaan mielipiteeni kirjasta. Tuleeko siitä kirjallinen vai suullinen tutkinto?
Ja eikö mieleenne koskaan juolahda että tämä kehittämishomma on hieman yksipuolista? Minä usein tulen ajatelleeksi että tohtori Robin MacRaen henkinen minä myöskin voisi olla parempi jos se saisi hiukan uutta kiiltoa. Lupaan lukea kirjanne sillä ehdolla että luette yhden minun kirjoistani. Lähetän teille tässä Nukkedialogit ja kysyn mielipidettänne päivän tai parin kuluttua.
On työlästä tehdä Skotlannin presbyteeriläistä kevytmieliseksi, mutta sitkeys tekee ihmeitä.
S. McB.
Toukokuun 13 p.
Rakas, rakas Judy!
Puhu vielä Ohio-valtion joista! Keskellä Dutchess-Countya me elämme ainaisessa märkyydessä. Viisi päivää sadetta, ja tässä laitoksessa kaikki hullusti.
Pikkulapsissa on ollut kuristustautia, ja meidän on täytynyt valvoa öitä heidän kanssaan. Kokki on ilmoittanut eroavansa, ja seinäpapereissa on kuollut rotta. Kolme telttaamme vuotaa, ja varhaisena aamuhetkenä ensimäisen sadekuuron jälkeen tuli 24 ryvettynyttä pikku intiaania, kääriytyneinä märkiin sänkyvaatteisiin, värjöttäen ovelle ja pyysi päästä sisään. Siitä saakka on jokainen pyykkinuora, jokainen kaidepuu ollut täynnä märkiä ja haisevia vilttejä, jotka höyryävät mutta eivät ota kuivuakseen. Mr. Percy de Forest Witherspoon on palannut hotelliin odottamaan auringon ilmaantumista.
Kun on neljä päivää oltu sullottuina sisään ilman mitään sanottavaa ruumiinharjoitusta, puhkeaa lasten pahuus punaisiksi täpliksi, kuin tuhkarokko. Betsy ja minä olemme keksineet kaikki mahdolliset muodot toimeliasta ja viatonta ajanvietettä, jota suinkin voi suorittaa niin ahtaassa paikassa kuin tämä: olemme olleet sokkosilla ja piilosilla ja tyynysotasilla, voimistelleet ruokasalissa ja myyneet liinaa kouluhuoneessa. (Rikoimme kaksi ikkunaa.) Pojat ovat hypänneet harakkaa hallissa niin että talon kaikki muurilaasti on irronnut. Olemme siivonneet tarmokkaasti ja vimmatusti. Kaikki puuesineet on pesty ja lattiat kiillotettu, mutta kaikesta huolimatta meillä on vielä paljon tarmoa jäljellä ja hermomme ovat sillä asteella että tahtoisimme lyödä toisiamme nyrkillä.
Sadie Kate on käyttäytynyt kuin pieni piru — onko naispuolisia piruja? Jollei ole, on Sadie Kate perustanut lajin. Ja tänään oli Loretta Higginsillä — niin, minä en tiedä oliko se jonkinlainen kohtaus vai oliko se vain sisunpurkaus. Hän makasi lattialla ja ulvoi hyvän tunnin, ja kun joku koetti lähestyä häntä, hän pyöri ympäri kuin pieni tuulimylly ja puri ja potki.
Siihen aikaan kun tohtori tuli, oli hän jo koreasti uuvuttanut itsensä. Tohtori nosti hänet ylös ja kantoi raukean ja nääntyneen lapsen sänkyyn sairashuoneeseen, ja kun hän oli päässyt uneen, tuli tohtori kirjastooni ja pyysi nähdä pöytäkirjoja.
Loretta on kolmetoistavuotias; niinä kolmena vuotena, jotka hän on ollut täällä, on hänellä ollut viisi tällaista kohtausta, ja hän on saanut niistä hyvän ja kovan rangaistuksen. Lapsen esi-isäluettelo on seuraava: "Äiti kuollut juoppohulluuteen Bloomingdalen Köyhäintalossa. Isä tuntematon."
Tohtori tutki tuota sivua kauan ja kulmat rypyssä ja pudisti päätänsä.
"Kun perittävänä on tällaista, onko oikein rangaista lasta, jonka hermosto on pilalla?"
"Ei ikinä", sanoin minä lujasti. "Me korjaamme hänen pilaantuneen hermostonsa."
"Jos voimme."
"Me ruokimme häntä kalanmaksaöljyllä ja päivänpaisteella ja löydämme hyvän kiltin kasvattiäidin, joka säälii poloista pikku —"
Mutta sitten ääneni häipyi tyhjiin, kun kuvittelin Lorettan kasvoja, onttoja silmiä ja suurta nenää ja avonaista suuta ja leukaa, jota ei ole, ja kuituista tukkaa ja ulkonevia korvia. Kukaan kasvattiäiti koko maailmassa ei voisi pitää lapsesta, joka on tuon näköinen.
"Miksi, oi miksi", vaikeroin minä, "ei hyvä Jumala lähetä orpolapsia, joilla on siniset silmät ja kihara tukka ja hellä sydän? Voisin sijoittaa miljoonan sitä lajia hyviin koteihin, mutta kukaan ei tahdo Lorettaa."
"Minä pelkään ettei hyvällä Jumalalla ole mitään osuutta Lorettamme lähettämisessä tähän maailmaan. Paholainen se on, joka pitää huolta sellaisista."
Sandy parka! Hän on kauhea pessimisti ihmiskunnan tulevaisuuden suhteen, mutta sitä en ihmettele, kun viettää niin ilotonta elämää kuin hän. Hän näytti tänään siltä kuin olisi hänen oma hermostonsa pilalla. Hän oli rämpinyt sateessa viidestä saakka aamulla, jolloin hänet kutsuttiin erään sairaan lapsen luo. Panin hänet istumaan ja toimitin teetä, ja meillä oli hauska, hilpeä keskustelu juoppoudesta ja tylsämielisyydestä ja kaatuvataudista ja mielipuolisuudesta. Hän ei pidä juomarivanhemmista, mutta tuntee yhteenkuuluvaisuutta mielenvikaisten vanhempien kanssa.
Näin meidän kesken sanoen minä en usko hituistakaan perinnöllisyyteen, edellytettynä että vauvat otetaan pois ennenkuin heidän silmänsä aukeavat. Meillä on täällä aurinkoisin vesa mitä ikinä on nähty; hänen äitinsä ja Ruth-tätinsä ja Silas-enonsa kaikki kuolivat mielenvikaisina, mutta hän on rauhallinen ja kiihtymätön kuin lehmä.
Hyvästi, rakkaani. Ikävää ettei tämä ole hilpeämpi kirje, vaikka tällä hetkellä ei tapahdukaan mitään epämieluisaa. Kello on 11, ja olen juuri pistänyt pääni käytävään, ja kaikki on hiljaista paitsi että kaksi ikkunaluukkua paukkuu ja räystäät solisevat. Lupasin Janelle mennä nukkumaan kymmeneltä.
Hyvää yötä, ja onni olkoon teidän molempien kanssa!
SALLIE.
P.S. Kesken huoliani on yksi asia, josta saan olla kiitollinen: Hon. Cy on sairastunut pitkäaikaiseen keuhkokatarriin. Kiitollisuuden puuskassani lähetin hänelle kimpun orvokeita.
P.S. Meillä on kulkutautina silmäluomen tulehdus.
Toukokuun 16 p.
Hyvää huomenta, rakas Judy!
Kolme aurinkoista päivää, ja J.G.H. hymyilee. Olen saanut lähimmät huoleni kauniisti järjestymään. Nuo inhottavat viltit ovat vihdoinkin kuivuneet, ja leirimme on taas tehty asuttavaksi. Teltat on päällystetty laudoilla ja katto peitetty tervapaperilla. (Mr. Witherspoon sanoo niitä kanakopeiksi.) Kaivamme kivettyä ojaa, joka johtaa tulevat vedenpaisumukset tasangolta, jolla teltat sijaitsevat, alas maissipeltoon. Intiaanit ovat palanneet villi-elämäänsä ja heidän päällikkönsä on taas paikallaan.
Tohtori ja minä olemme ruvenneet mitä huolellisimmin pitämään silmällä Loretta Higginsin hermoja. Ajattelemme että tämä kasarmielämä ja sen alituinen liike ja hälinä on liian kiihdyttävää ja olemme päättäneet että paras keino on panna hänet täysihoitoon yksityisperheeseen, jossa hän saa paljon henkilökohtaista hoitoa.
Tohtori, joka aina keinon keksii, on löytänyt perheen. He asuvat aivan hänen lähellään ja ovat hyvin hauskaa väkeä; olen juuri palannut heidän luotaan. Mies on valurautamestari rautatehtaassa, ja vaimo hilpeä olento, joka hytkyy kauttaaltaan, kun nauraa. He asuvat enimmäkseen keittiössä, jotta vierashuone pysyisi siistinä, mutta se on niin hauska keittiö että mielelläni asuisin siinä itse. Hänellä on begonioita ruukussa ikkunalla ja hauska hyrräävä tiikerikissa niinimatolla uunin edessä. Hän leipoo lauantaisin — teeleipiä ja piparkakkuja ja torttuja. Ajattelen suorittaa jokaviikkoisen käyntini Lorettaa katsomassa lauantaiaamuisin kello 11. Nähtävästi minä tein yhtä edullisen vaikutuksen Mrs. Wilsoniin kuin hän minuun. Hän oli minun lähdettyäni uskonut tohtorille pitävänsä minusta koska olen ihan yhtä tavallinen kuin hän itse.
Loretta joutuu oppimaan kotiaskareita, saa oman pienen puutarhan ja tulee ennen kaikkea leikkimään ulkona päivänpaisteessa. Hänet pannaan aikaisin sänkyyn ja hän saa hyvää ravitsevaa ruokaa, ja he pitävät häntä hyvänä ja tekevät hänet onnelliseksi. Kaikki tämä kolmella dollarilla viikossa!
Miksi ei voitaisi löytää sata sellaista perhettä ja panna kaikki lapset täysihoitoon? Silloin tätä rakennusta voitaisiin käyttää tylsämielisten hoitolana, ja koska minä en tiedä tylsämielisistä mitään, voisin hyvällä omallatunnolla erota ja palata kotiin ja elää onnellisena lopun ikääni.
Ihan totta, Judy, minä alan säikähtää. Tämä orpokoti saa minut kokonaan, jos viivyn kyllin kauan. Alan niin kiintyä siihen etten osaa ajatella enkä puhua enkä uneksia mitään muuta. Sinä ja Jervis olette tuhonneet kaikki minun mahdollisuuteni.
Otaksutaan että vetäytyisin syrjään ja menisin naimisiin ja saisin perheen. Sellaisia kuin perheet nyt ovat, en voisi toivoa saavani muuta kuin enintään viisi tai kuusi lasta, ja kaikilla sama perinnöllisyys. Mutta hyvänen aika, sellainen perhe tuntuu täysin mitättömältä ja yksitoikkoiselta. Olette laitoksellistaneet minut.
Moittivana sinun
SALLIE MCBRIDE.
P.S. Meillä on täällä eräs lapsi, jonka isä on lynchattu. On sekin kirpeä kohta ihmisen historiassa!
Tiistaina.
Rakkakin Judy!
Mitä on meidän tehtävä? Mamie Prout ei pidä luumuista. Tuollainen vastenmielisyys halpaa ja terveellistä ravintoainetta kohtaan on pelkkää kuvittelua, jota ei saisi suvaita hyvinhoidetun laitoksen asukkien kesken. Mamie on saatava pitämään luumuista. Niin sanoo kieliopin opettajamme, joka viettää päivällistunnin kanssamme ja pitää silmällä hoidokkiemme moraalia. Yhden tienoissa tänään hän marssitti Mamien kansliaani syytettynä siitä että tämä oli kieltäytynyt, ehdottomasti kieltäytynyt avaamasta suutansa ja panemasta luumua sisään. Lapsi istutettiin tuolille odottamaan rangaistusta minulta.
Nyt, niinkuin tiedät, minä en pidä banaaneista, ja olisi kauhean inhottavaa jos minut pakotettaisiin nielemään niitä. Minkätähden siis pakottaisin Mamie Proutia nielemään luumuja?
Koettaessani keksiä ratkaisua, joka näyttäisi ylläpitävän Miss Kellerin auktoriteettia, mutta samalla jättäisi takaportin Mamielle, minut kutsuttiin puhelimeen.
"Istu siinä kunnes tulen takaisin", sanoin minä, lähdin pois ja suljin oven.
Puhelimessa oli ystävällinen rouva, joka tahtoi viedä minut autollaan erään komitean kokoukseen. En ole vielä kertonut sinulle, että olen koettanut herättää paikkakunnalla mielenkiintoa meidän hyväksemme. Rikkaat tyhjäntoimittajat, jotka omistavat maatiloja ympäristössä, alkavat nyt lappautua pois kaupungista, ja koetan saada heidät apajaani ennenkuin liian monet puutarhajuhlat ja tenniskisat ovat vallanneet heidän mielensä kokonaan. Heistä ei koskaan ole ollut vähintäkään hyötyä laitokselle, ja minusta on jo aika herättää heitä toteamaan läheisyytemme.
Kun palasin teenjuonnin aikaan, väijyi minua eteisessä tohtori MacRae, joka pyysi eräitä tilastollisia tietoja kansliastamme. Avasin oven, ja siinä istui Mamie Prout tarkalleen samassa paikassa minne hänet oli jätetty neljä tuntia sitten.
"Mamie rakkahin!" huusin kauhuissani. "Ethän ole ollut tässä koko tätä aikaa?"
"Olen", vastasi Mamie, "täti käski minun odottaa kunnes tulee takaisin."
Tuo kärsivällinen pikku raukka oli ihan kallellaan väsymyksestä, mutta ei edes vikissyt.
Minun täytyy sanoa että Sandy oli kultainen. Hän otti tytön syliinsä ja kantoi hänet kirjastooni ja taputteli ja hyväili siksi kunnes hän taas hymyili. Jane toi ompelupöydän ja kattoi sen tulen ääreen, ja sillä aikaa kuin tohtori ja minä joimme teetä, söi Mamie illallisensa. Otaksun että eräitten kasvattajien mukaan nyt, kun hän oli läpeensä uupunut ja nälkäinen, olisi ollut psykologinen hetki suostuttaa hänet luumuihin. Mutta sinä saat mielihyväksesi kuulla etten tehnyt mitään sellaista ja että tohtori kerrankin kannatti epätieteellisiä periaatteitani. Mamie sai elämänsä ihmeellisimmän illallisen, jota kaunisti mansikkasyltti omasta yksityisruukustani ja piparkakut Sandyn taskuista. Lähetimme hänet toveriensa luo onnellisena ja virkistyneenä, mutta hänellä on vieläkin valitettava vastenmielisyys luumuihin.
Oletko koskaan nähnyt mitään hirvittävämpää kuin tuo sielua-musertava järjenvastainen tottelevaisuus, jota Mrs. Lippett niin innokkaasti kasvatti? Se on oikea orpokotilais-asenne elämän suhteen, ja tavalla tai toisella minun pitää musertaa se. Yritteliäisyys, vastuuntunne, uteliaisuus, kekseliäisyys, taistelunhenki — oi hyvänen aika! Soisin että tohtorilla olisi seerumia, jolla voisi istuttaa kaikki nämä hyveet orpolapsen vereen.