I LUKU.
Tunteellinen ovenvartija.
"Mustetolpot", huomautti Patty, imien loukkaantunutta peukaloaan, "eivät nähtävästi ole tarkoitetut nupien naulaamista varten. Tarvitsisin välttämättä vasaran."
Tämä huomautus jäi vastausta vaille, ja Patty laskeutui alas pystyportaiden ylimmältä astuimelta ja meni huonetoverinsa luo, joka istui lattialla ottamassa esille vaatearkusta sohvatyynyjä ja verhoja.
"Priscilla", sanoi hän pyytäen, "sinulla ei ole mitään tekemistä.
Menepäs noutamaan Petersiltä vasara."
Priscilla nousi vastahakoisesti. "Luulen, että ainakin viisikymmentä tyttöä on jo käynyt sitä pyytämässä."
"Viis' siitä, hänellä on omansa takataskussaan. Lainaa se. Ja Pris", — huusi Patty vielä hänen jälkeensä — "pyydä sitten, että hän lähettää jonkun miehen ottamaan tämän astiakaapin oven saranoiltaan."
Sillävälin istuutui Patty portaiden ylimmälle astuimelle ja katseli allaan olevaa sekamelskaa. Itämainen, ruo'oista tehty nojatuoli, jonka kädensijat olivat jokseenkin pahoin kuluneet, muutamia pienempiä erilaisia tuoleja, kaksi pulpettia, sohva, pöytä ja kaksi vaate-arkkua olivat yhdessä läjässä keskellä huonetta. Lattia, sikäli kuin sitä voi sieltä täältä huonekalujen lomasta huomata, oli ruohon-viheriän maton peitossa, kun taas ikkuna- ja oviverhot olivat räikeän karmosiinipunaisia.
"Tuskinpa vaan kukaan", ajatteli Patty itsekseen katsellessaan kalustoa, "kutsuisi tätä värien sopusoinnuksi."
Samassa koputettiin ovelle. "Sisään", sanoi hän.
Ovelle ilmestyi siniseen, nilkkaan asti ulottuvaan, liinaiseen merimiespukuun puettu tyttö, jolla oli pitkä hiuspalmikko niskassaan. Patty tutki häntä ääneti. Tytön silmät harhailivat hämmästyneinä ympäri huonetta ja kiintyivät lopuksi portaiden huipulle.
"Minä — minä olen 'nahkiainen'" ["nahkiaisiksi" kutsuttiin ensikurssilaisia], aloitti hän.
"Mutta, rakas ystävä", mutisi Patty ikäänkuin anteeksi pyytäen, "minä olisin luullut Teitä yläluokkalaiseksi; mutta" — viitaten kädellään lähintä vaate-arkkua — "tulkaa sisään ja istukaa. Minä tarvitsen Teidän neuvoanne. Tässä esimerkiksi on vihreitä värivivahduksia", sanoi, hän ikäänkuin jatkaen keskustelua, "jotka eivät niinkään huonosti sovi yhteen punaisen kanssa; mutta sanokaa suoraan, sopiiko tuo vihreä vivahdus mihinkään?"
"Nahkiainen" katsoi vuoroin Pattya vuoroin mattoa ja hymyili epävarmasti. "Ei", sanoi hän, "sitä minä en luule."
"Tiesin, että sanoisitte niin", huudahti Patty, huoaten helpoituksesta. "Mutta mitä sitten neuvoisitte meidän tekemään sille?"
"Nahkiainen" joutui hämilleen. "En tiedä, ellette ota sitä pois", änkytti hän.
"Sepä mainiota!" huudahti Patty. "Kummallista, ettemme ole ennen tulleet sitä ajatelleeksi."
Priscilla palasi samassa takaisin ilmoittaen: "Peters on epäluuloisin mies, minkä olen koskaan tuntenut!" Mutta hän vaikeni äkkiä huomatessaan "nahkiaisen."
"Priscilla", sanoi Patty ankarasti, "ethän vain liene ilmaissut, että ripustamme verhoja seinille."
"Koetin välttää sitä", sanoi Priscilla, "mutta hän luki totuuden silmistäni. Hän oli tuskin katsahtanut minuun kun hän sanoi: 'Kuulkaapas neiti, tiedättehän Te, että on vastoin sääntöjä ripustaa verhoja seinille ja lyödä nauloja rappaukseen, ja minä en luule Teidän tarvitsevan ollenkaan vasaraa'."
"Hävytön olento!" huudahti Patty.
"Mutta", jatkoi Priscilla nopeasti, "minä pistäysin tullessani Georgie Merrilesin luo ja lainasin hänen vasaransa. Oh, olin vähällä unohtaa", lisäsi hän, "Peters sanoi, ett'emme saa ottaa ovia pois saranoiltaan — että niin pian kuin me olemme ottaneet omamme pois paikoiltaan, niin viisisataa muuta nuorta neitosta tahtoo tehdä samoin ja silloin riittää puolelle tusinalle miehiä koko kesäksi työtä asettaessaan niitä taas paikoilleen."
Pattyn otsa vetäytyi pahaaennustavaan ryppyyn ja "nahkiainen" kysyi pelokkaasti: "Kuka on Peters?"
"Peters", sanoi Priscilla, "on lyhyt, vääräsäärinen herrasmies, jolla on punainen Van-Dyck-parta, ja jonka varsinainen arvonimi on ovenvartija, mutta joka tosiasiassa on diktaattori. Jokainen pelkää häntä — myöskin Prexy."
"En minä kuitenkaan", sanoi Patty, "ja", lisäsi hän päättävästi, "tuo ovi täytyy saada pois, sanokoonpa hän sitä tai tätä ja luulen, että saamme siis ottaa sen itse."
Hänen silmänsä kiintyivät jälleen mattoon ja hänen katseensa kirkastui. "Oh, Pris, meillä on uusi oivallinen suunnitelma. Tämä pikku ystäväni ei sano pitävänsä matosta ollenkaan ja ehdottaa, että ottaisimme sen pois ja maalaisimme lattian mustalla värillä. Olen hänen kanssaan samaa mieltä siinä", lisäsi hän, "että flaamilainen tammilattia ryijyllä peitettynä olisi paljon kauniimpi."
Priscilla katsoi epäilevästi "nahkiaiseen" ja sitten lattiaan.
"Luuletteko, että he suostuvat siihen?"
"Sitä emme koskaan kysy heiltä", sanoi Patty.
"Nahkiainen" nousi veltosti ylös. "Minä tulin", sanoi hän epäröiden, "ottamaan selvää — minä sain kuulla, että tytöt lainaavat vanhoja kirjojaan, ja minä ajattelin, että jos Te tahtoisitte —"
"Tahtoisitte!" sanoi Patty vakuuttavasti, "me lainaamme sielummekin viidestäkymmenestä centistä lukukaudessa."
"Se — se oli latinan sanakirja, jota minä olisin tarvinnut", sanoi "nahkiainen", "ja viereisen huoneen tytöt sanoivat, että Teillä on kenties sellainen."
"Ja kaunis onkin", sanoi Patty.
"Mitä vielä", keskeytti Priscilla. "Hänen kirjastaan ovat kaikki lehdet O:sta R:ään poissa ja se on muutenkin aivan repaleinen, mutta minun", — hän penkoi erästä laatikkoa ja veti sieltä esiin paksun niteen ilman kansia — "vaikka se ei olekaan niin kaunis kuin se oli kerran, niin se on vielä yhtä käyttökelpoinen."
"Minun on selityksillä varustettu", sanoi Patty, "ja kuvitettu. Näytän heti miten erinomainen kirja se on"; ja hän alkoi laskeutua portaita, mutta Priscilla esti hänet tulemasta alas ja hän nousi jälleen ylimmälle astuimelle. "Minkä tähden", päivitteli hän pelästyneelle "nahkiaiselle", "ette sanonut tarvitsevanne sanakirjaa ennenkuin hän tuli takaisin. Sallikaa minun antaa Teille muutamia neuvoja koulu-uranne alussa", lisäsi hän opettavaisesti. "Älkää koskaan valitko itseänne suurempaa huonetoveria. Ne ovat vaarallisia."
"Nahkiainen" peräytyi äkkiä ovea kohden, joka samassa aukeni ja kynnykselle ilmestyi miellyttävän näköinen tyttö, jolla oli untuvanpehmeä, punertava tukka.
"Pris, sinä pakana veit minun vasarani!"
"Oh, Georgie, me tarvitsemme sitä paremmin kuin sinä! Tule sisään ja auta meitä naulaamisessa."
"Hei, Georgie", huudahti Patty portailta. "Etkö luule tästä huoneesta tulevan kauniin, sitten kun olemme saaneet sen valmiiksi?"
Georgie katseli ympärilleen. "Sinä olet paljon toivorikkaampi kuin minä olisin", naurahti hän.
"Nyt siitä ei tietysti voi vielä sanoa mitään", vastasi Patty. "Me aiomme verhota seinät tällä punaisella kankaalla ja maalata lattian mustaksi; laittaa tummat huonekalut, punaiset verhot ja himmeän valaistuksen."
"Kuinka ihmeessä", kysyi Georgie, "luulette saavanne heidät koskaan suostumaan sellaiseen? Minä pistin kolme pientä, vaivaista nupia seinään juuri tänään ja Peters kävi heti vihasta puhkuen minun kimppuuni aikoen kannella ellen ottaisi niitä heti pois."
"Me emme kysy koskaan lupaa", selitti Patty. "Se on ainoa keino."
"Teillä on aika työ edessänne, jos toivotte saavanne kaikki valmiiksi maanantaiksi", huomautti Georgie.
"C'est vrai", myönsi Patty, laskeutuen reippaasti alas portailta, "ja te saatte jäädä auttamaan meitä. Meidän täytyy saada kaikki huonekalut muutetuksi makuuhuoneeseen, ja matto viedyksi ylös ennenkuin voimme alkaakaan maalata." Hän katsoi "nahkiaista" tutkivasti. "Onko Teillä hirveän kiire?"
"Ei erittäin. Minun huonetoverini ei ole vielä saapunut, joten minä en voi ruveta järjestämään."
"Sepä oli hauskaa; sitten Te voitte auttaa meitä huonekalujen siirtämisessä."
"Patty!" sanoi Priscilla, "että sinä viitsit!"
"Minä jään hyvin mielelläni auttamaan, jos vaan tahdotte."
"Todellako!" sanoi Patty ystävällisesti. "Olen unohtanut kysyä Teidän nimeänne", jatkoi hän, "enkä luule Teidän pitävän 'nahkiaisen' nimestä; se ei ole kylliksi tarkka nimitys."
"Nimeni on Genevieve Ainslee Randolph."
"Genevieve Ains — hyvänen aika! En voi muistaa sitä. Mitä pidätte, jos kutsun Teitä lyhykäisyyden vuoksi Lady Clara Vere de Vere'ksi?"
"Nahkiainen" näytti epäröivän ja Patty jatkoi: "Lady Clara, sallikaa minun esittää huonetoverini, neiti Priscilla Pond. Hän on hyvä atleetti ja voittaa sadan yardin kilpailussa ja esteratsastuksessa ja saa siten nimensä sanomalehtiin. Ja hyvä ystäväni, neiti Georgie Merriles, yhdestä Bakotan vanhimmista perheistä. Neiti Merriles on hyvin lahjakas — laulaa sekakuorossa, soittaa kammalla —"
"Ja", keskeytti Georgie, "sallikaa minun esittää neiti Patty Wyatt, jolla —"
"Ei ole mitään erikoisalaa", sanoi Patty vaatimattomasti, "mutta on ainoastaan hyvä ja kaunis ja iloinen."
Samassa koputettiin ovelle, joka aukeni vastausta odottamatta. "Neiti Theodora Bartlet", jatkoi Patty, "yleisesti tunnettu nimeltä Twin, ja neiti Vere de Vere."
"Neiti Vere de Vere", mutisi Twin ällistyneenä ja istuutui vaatearkulle.
"Nimitystä Twin" [kaksoinen], selitti Patty, "käytetään ainoastaan vertauskuvallisessa merkityksessä. Tämän nimen sai hän 'nahkiais'-vuotenaan ja sen aihe on häipynyt muinaisuuden aamuhämärään."
"Nahkiainen" katsoi Twin'iin ja avasi suunsa, mutta sulki sen jälleen mitään sanomatta.
"Minun mielilauselmani", sanoi Patty, "on aina ollut: Vaitiolo on kultaa. Huomaan olevamme siinä suhteessa hengenheimolaisia."
"Patty", sanoi Priscilla, "lakkaa kiusaamasta sitä lapsi parkaa ja ryhdy työhön."
"Kiusaamasta?" sanoi Patty. "Enhän minä häntä kiusaa; olemme juuri tulleet tutuiksi. Luulen kuitenkin, ettei tässä ole aikaa turhiin kohteliaisuuksiin. Tahdotko lainata jotain?" lisäsi hän kääntyen Twin'in puoleen, "vai pistäydyitkö vierailulle?"
"Vierailullepa tietenkin, mutta luulen, että tulen uudelleen sitten kun täällä ei ole huonekaluja nostettavana."
"Ei sinulla satu olemaan kaupunkiin menoa tänä iltana?"
"Kyllä", sanoi Twin. "Mutta", lisäsi hän varmuuden vuoksi, "jos on kysymys akkunaverholistoista, niin minä kieltäydyn niitä tuomasta. Tarjouduin tuomaan yhden Lucille Carter'ille eilisiltana, kun hänellä oli sellainen kiire toimeenpanna muuttokemut ja olin vähällä lävistää sillä konduktöörin noustessani vaunuun; ja esittäessäni hänelle anteeksipyyntöjäni iskin sen toisella päällä rouva Prexy'ltä hatun päästä."
"Meillä on akkunaverholistoja niin paljon kuin tarvitsemmekin", sanoi Patty. "Mutta meidän pitää saada hiukan maalia — viisi purkkia mustaa väriä ja kolme pensseliä; kiitoksia paljon ja näkemiin. Nyt", jatkoi hän, "on meidän kaikkein ensiksi saatava tuo ovi alas, ja minä menen kiristämään ruuvitaltan siltä vastahakoiselta Peters'iltä sill'aikaa kun te irroitatte naulat matosta."
"Häneltä et sitä saa", sanoi Priscilla.
"Saathan nähdä", sanoi Patty.
Viisi minuuttia myöhemmin hän palasi takaisin heiluttaen päänsä päällä ruuvitalttaa. "Voilà, mes amies! Peters'in kaikkein paras ruuvitaltta, josta minä olen personallisesti vastuunalainen."
"Kuinka Sinä sen sait?" kysyi Priscilla epäluuloisesti.
"Sinä käyttäydyt", sanoi Patty, "ikäänkuin luulisit minun iskeneen hänet tainnoksiin johonkin pimeään nurkkaan ja ryöstäneen sen häneltä. Minä vaan pyysin sitä häneltä kohteliaasti ja hän kysyi minulta mitä sillä tekisin. Minä sanoin hänelle, että tahdoin irroittaa ruuveja ja se syy tepsi häneen niin, että hän ojensi sen minulle sanaakaan sanomatta. Peters", lisäsi hän, "on hyvä; hän on vain kuten kaikki muutkin miehet — häntä kohtaan täytyy käyttää viekkautta."
Kello kymmenen samana iltana oli numero 399:n matto sievästi kokoonkäärittynä asetettu ylemmän käytävän toiseen päähän. Koko lähitienoo oli tärpätin hajun vallassa ja numero 399:n lattia kiiltävän musta, paitsi neljää tai viittä maalaamatonta paikkaa, jotka Patty nimitti "askeltaviksi" ja jotka piti maalata myöhemmin. Jokainen, joka sattui iltapäivän tai illan kuluessa pistäytymään sisään sai ottaa pensselin käteensä ja vuoron perään ruveta polvillaan maalaamaan lattiaa. Paitsi lattiaa, muutettiin kolme kirjahyllyä ja yksi tuoli mahongista flaamilaiseksi tammeksi ja jälellä oli vielä puoli purkkia maalia, jonka Patty koetti parhaansa mukaan saada käytetyksi.
Saaden vaivoin pidetyksi puuhansa salassa pystyttivät he jälleen portaat seuraavana aamuna, ja verhojen ripustaminen jatkui suurella riemulla, kunnes äkkiä kuului ovelta koputus, mikä keskeytti työn.
Aavistamatta uhkaavaa vaaraa huusi Patty ystävällisesti: "Sisään!"
Ovi aukeni ja kynnykselle ilmestyi Peters'in persoona; Priscilla pakeni raukkamaisesti jättäen huonetoverinsa yksinään portaiden huipulle.
"Oletteko Te se nuori neiti, joka lainasi minun ruuvi —" Peters vaikeni katsahdettuaan lattiaan ja hänen kasvonsa vääntyivät hämmästyksestä. "Missä täältä on se matto?" kysyi hän sellaisella äänellä kuin olisi luullut sen olevan maalin alla.
"Se on eteisessä", sanoi Patty ystävällisesti. "Mutta varokaa, ettette astu maalille."
"Teidän olisi pitänyt saada lupa" — aloitti hän jälleen, mutta hänen silmänsä osuivat seinäverhoihin ja hän vaikeni taas.
"Kyllä", sanoi Patty; "mutta me saimme kuulla, ettette olisi voineet juuri nyt luovuttaa meille miestä sitä maalaamaan, emmekä senvuoksi tahtoneet vaivata Teitä."
"On vastoin sääntöjä ripustaa verhoja seinille."
"Olen kuullut, että se on niin", sanoi Patty kohteliaasti, "ja yleensä se on sangen hyvä sääntö. Mutta katsokaahan näiden seinäpaperien väriä. Ne ovat herneen vihreät. Teillähän on ollut kylliksi tekemistä seinäpaperien kanssa, herra Peters, tietääksenne, että nämä ovat aivan mahdottomat, varsinkin kun meidän ikkuna- ja seinäverhomme ovat punaiset."
Peters'in katse oli kiintynyt astiakaappiin, josta ovi oli poissa. "Oletteko Te se nuori neiti", kysyi hän töykeästi, "joka pyysi minulta tätä ovea otettavaksi pois saranoiltaan?"
"En", sanoi Patty; "Se on varmaankin ollut minun huonetoverini. Se oli hyvin raskas", jatkoi hän valittaen, "ja meillä oli jokseenkin paljon puuhaa ennenkuin saimme sen alas, mutta me käsitimme luonnollisesti, että Teillä oli hirveästi työtä, eikä se oikeastaan ollut Teidän vikanne. Sitä varten minä tarvitsin ruuvitalttaa" lisäsi hän. "Olen pahoillani, etten tuonut sitä paikoilleen eilisiltana, mutta minä olin hyvin väsynyt ja sitten minä unohdin."
Peters vain murisi itsekseen. Hän tarkasteli nurkkakaappia, joka riippui seinällä. "Ettekö tiedä, että on vastoin sääntöjä lyödä nauloja rappaukseen?" kysyi hän ankarasti.
"Eivät ne ole nauloja", huomautti Patty. "Ne ovat koukkuja. Minä muistin, että Te ette pitäneet rei'istä ja panin senvuoksi ainoastaan kaksi, vaikka pelkään pahoin, että vähintäinkin kolme on välttämätöntä. Mitä ajattelette, herra Peters? Eikö se näytä lujalta?"
Peters ravisti sitä. "Se on tarpeeksi luja", sanoi hän äreästi. Kääntyessään hänen silmänsä kiintyivät pöytään Priscillan makuuhuoneessa. "Onko tuo tuolla kaasukamiina?" kysyi hän.
Patty kohautti olkapäitään. "Olkaa varovainen, herra Peters! Älkää menkö lähelle sitä kirjakaappia. Se on juuri maalattu."
Peters hypähti syrjään ja jäi seisomaan hajasäärin toinen jalka toisella, toinen toisella askelkivellä, jotka eivät olleet aivan lähellä toisiaan. Yksinpä ovenvartijankin on vaikea näyttää arvokkaalta tällaisessa asennossa ja sill'aikaa kun hän siinä kokoili hajanaisia vaikutelmiaan, harhaili Pattyn katse ikävöiden ympäri huonetta ikäänkuin löytääkseen jonkun, joka olisi voinut hänen kanssaan iloita tästä hullunkurisesta näytelmästä. Patty tunsi kuitenkin, että vaitiolo alkoi käydä uhkaavaksi ja hän kiiruhti sitä keskeyttämään:
"Siinä on jokin vika tuossa kaminassa; se ei tahdo ensinkään palaa. Pelkään, ettemme panneet sitä kokoon aivan oikein. Te varmaankin voisitte helposti huomata, mikä sitä vaivaa, herra Peters." Ja hän hymyili makeasti. "Ettekö tahtoisi katsoa sitä?"
Peters murisi taas itsekseen; mutta hän lähestyi samassa kaminaa.
Viisi minuuttia myöhemmin kun Priscilla pisti päänsä ovenraosta sisään nähdäkseen oliko sattumalta vielä jotain jälellä Pattysta, näki hän Petersin polvillaan makuuhuoneen lattialla paloiteltu kamiina hajallaan ympärillään ja kuuli hänen sanovan: "Minä luulen, että kun ne kerran on sinne pantu, niin ne voivat yhtä hyvin jäädä paikoilleen"; ja Pattyn siihen vastaavan: "Te olette kovin ystävällinen, herra Peters. Luonnollisesti, jos me olisimme tienneet —" Priscilla sulki hiljaa oven ja vetäytyi takaisin odottamaan Peters'in poislähtöä.
"Kuinka ihmeessä sinä suoriuduit hänestä?" kysyi hän syöksyen sisään heti kun Peters'in askelten kaiku oli häipynyt käytävän toiseen päähän. "Minä odotin saavani laulaa sielumessun sinun maallisten jäännöstesi ääressä ja löysinkin Peters'in polvillaan lattialla mitä ystävällisimpään keskusteluun syventyneenä."
Patty hymyili merkitsevästi. "Sinun tulee muistaa", sanoi hän, "että
Peters ei ole ainoastaan ovenvartija: hän on myöskin mies."