MCBRIDEN LEIRI.
Rakas Setä!
Kirjeesi ei tullut ajoissa (voin ilokseni sanoa). Jos tahdot määräyksiäsi toteltavan, täytyy sinun katsoa että sihteerisi toimittaa ne perille vähemmässä kuin kahdessa viikossa. Kuten huomaat olen täällä, ja olen ollut jo viisi päivää.
Metsät ovat hurmaavat, samoin leiri, samoin ilma ja samoin McBridet ja koko maailma. Olen hyvin onnellinen!
Jimmie tuolla huutaa minua soutelemaan. Hyvästi nyt — valitan että olen ollut tottelematon, mutta miksi sinun pitääkin olla niin itsepintainen siinä ettet antaisi minun leikkiä hiukan? Kun olen tehnyt työtä koko kesän, ansaitsen kaksi viikkoa. Olet kauhean härkäpäinen.
Kuitenkin — rakastan sinua vielä, Setä, huolimatta kaikista virheistäsi.
JUDY.
Lokakuun 3 p.
Rakas Setä Pitkäsääri!
Koulussa taas ja seniorina — myöskin Kuukauslehden toimittajana. Ei tunnu mahdolliselta, vai tuntuuko, että niin rikkiviisas henkilö vielä neljä vuotta sitten oli John Grier Homen asukas? Amerikassa päästään eteenpäin nopeasti!
Mitä ajattelet tästä? Lock Willow'hon lähetetty ja tänne palautettu kirjelippu Master Jervieltä. Hän on pahoillaan, mutta huomaa mahdottomaksi käydä Lock Willow'ssa tänä syksynä, hän kun on suostunut lähtemään purjehdusmatkalle eräiden ystäviensä kanssa. Toivoo että minulla on ollut hauska kesä ja että nautin maallaolosta.
Ja hän tiesi koko ajan että olin McBridella, sillä Julia oli kertonut sen hänelle! Teidän miesten pitäisi jättää vehkeilyt naisille, teidän kosketuksenne ei ole kyllin keveä.
Julialla on arkullinen mitä ihastuttavimpia uusia pukuja — iltapuku sateenkaarenväristä Liberty-silkkiä, joka kelpaisi vaikka paratiisin enkeleille. Ja minä kun luulin että omat pukuni tänä vuonna ovat ennakkotapauksettoman (onko sellaista sanaa?) kauniit. Jäljensin Mrs. Patersonin pukuvarastoa huokean ompelijan avulla, ja vaikka puvuistani ei tullutkaan vallan alkuperäisten kaksoissisaria, olin täysin onnellinen kunnes Julia avasi tavaransa. Mutta nyt — minä elän nähdäkseni Parisin!
Rakas Setä, etkö iloitse kun et ole tyttö? Varmaan ajattelet että tuo hälinä mitä pidämme vaatteistamme, on ehdottomasti typerää? Niin onkin. Siitä ei ole epäilystä. Mutta se on kokonaan teidän miesten vika.
Oletko koskaan kuullut oppineesta Herra Professorista, joka halveksi tarpeettomia koristeita ja suosi järkeviä, tarkoituksenmukaisia pukuja naisilla? Hänen vaimonsa, joka oli kuuliainen sielu, omaksui reformipuvun. Ja mitä luulet professorin tehneen? Hän karkasi kuorotytön kanssa.
Sinun alati
JUDY.
P.S. Palvelustyttö meidän käytävässämme pitää siniruutuisia pumpuliesiliinoja. Aion hankkia hänelle ruskeita niiden sijalle ja hukuttaa siniset järveen. Eräs muisto kylmää minua joka kerta kun näen ne.
Marraskuun 17 p.
Rakas Setä Pitkäsääri!
Hirmuinen halla on vahingoittanut kirjallista mainettani! En tiedä kerronko siitä sinulle vai enkö, mutta hauska olisi sentään saada hiukan myötätuntoa — hiljaista myötätuntoa, ole hyvä: älä revi haavaa auki viittaamalla siihen ensi kirjeessäsi.
Olen kirjoittanut kirjaa, iltaisin koko viime talvena ja kaiken kesää kun en opettanut latinaa kahdelle typerälle lapsukaiselleni. Lopetin sen juuri kun koulu alkoi ja lähetin eräälle kustantajalle. Hän piti sitä kaksi kuukautta ja uskoin varmaan että hän ottaisi sen, mutta eilen aamulla tuli pikalähetys (kolmenkymmenen sentin lunastus) ja siinä se tuli takaisin, mukanaan kirje kustantajalta, hyvin kohtelias, isällinen kirje — mutta suora! Hän sanoo huomanneensa osoitteesta että olen vielä korkeakoulussa, ja jos tahtoisin kuulla neuvoja, kehottaisi hän minua kohdistamaan kaiken tarmoni opintoihin ja odottamaan kunnes olen saanut oppiarvoni ennenkuin rupean kirjoittamaan. Hän liitti mukaan arvostelijansa mielipiteen. Näin se kuului:
"Juoni kaikkea muuta kuin uskottava. Luonnekuvaus liioiteltu. Keskustelu luonnotonta. Huumoria aika paljon, mutta ei aina maultaan parasta. Käskekää häntä yrittämään edelleen, niin hän voinee aikanaan kirjoittaa oikean kirjan."
Ei ollenkaan imartelevaa, vai onko, Setä? Ja minä kun luulin tekeväni huomattavan lisän amerikkalaiseen kirjallisuuteen! Minä luulin ihan todella. Aioin yllättää sinut kirjoittamalla suuren romaanin ennenkuin olin päässyt korkeakoulusta. Kokosin ainekset sitä varten Julian luona viime jouluna. Mutta uskon kyllä että kustantaja on oikeassa. Luultavasti kaksi viikkoa ei riittänyt suuren kaupungin tapojen ja elämän tarkkaamiseen.
Otin sen mukaani eilen iltapäivällä kun lähdin kävelemään, ja kun tulin kaasuhuoneelle, menin sisään ja kysyin koneenkäyttäjältä enkö saisi käyttää hänen uuniansa. Hän avasi kohteliaasti oven ja minä sulloin kirjani omin käsin sisään. Minusta tuntui kuin olisin polttanut oman lapseni!
Menin levolle eilen illalla äärimmäisen masentuneena, ajattelen ettei minusta koskaan tule mitään ja että olet viskannut rahasi hukkaan. Mutta mitä luulet? Tänä aamuna heräsin kaunis uusi aihe mielessäni, ja olen kaiken päivää suunnitellut henkilöitäni aivan niin onnellisena kuin saatoinkin olla. Kukaan ei koskaan voi moittia minua pessimistiksi! Jos maanjäristys tänään nielisi mieheni ja kaksitoista lastani, heräisin huomenaamuna hymyillen ja alkaisin katsella mistä saisin uuden perhekunnan.
Kiintyneenä
JUDY
Joulukuun 14 p.
Rakas Setä Pitkäsääri!
Näin kauhean hassua unta viime yönä. Olin menevinäni kirjakauppaan ja myyjä toi minulle uuden kirjan nimeltä "Judy Abbottin elämä ja teokset". Saatoin nähdä sen ihan selvästi — punaiset vaatekannet ja kannessa John Grier Homen kuva ja oma kuvani nimilehdellä ja alla "Vilpittömästi teidän Judy Abbott". Mutta juuri kun aioin katsoa hautakirjoitustani lopusta, heräsin. Se oli hyvin harmillista! Olin melkein saamaisillani selville kenen kanssa menen naimisiin ja koska kuolen.
Eikö sinusta olisi jännittävää jos todella voisit lukea elämäsi tarinan — kaikkitietävän tekijän ihan totuudenmukaisesti kirjoittamana? Ja kuvittele että saisit lukea sen vain sillä ehdolla ettet koskaan unohtaisi sitä, vaan kulkisit elämän läpi tietäen ennakolta tarkalleen, miten kaikki mitä teet, tulee päättymään ja voiden tunnilleen määrätä kuolemasi hetken. Kuinka monella ihmisellä luulisit olevan rohkeutta lukea sellaista kirjaa? Ja kuinka monen luulisit voivan hillitä uteliaisuuttaan ja olla lukematta, silläkin uhalla että heidän senjälkeen olisi elettävä ilman toiveita ja ilman yllätyksiä?
Elämä on yksitoikkoista parhaimmillaankin ollen; pitää syödä ja nukkua niin usein. Mutta kuvittele kuinka kuolettavan yksitoikkoista se olisi, jollei mitään odottamatonta voisi tapahtua ateriain välissä. Siunatkoon, Setä, tuohon tuli mustetahra, mutta olen kolmannella sivulla enkä viitsi alkaa uutta arkkia.
Jatkan biologia-opintojani tänäkin vuonna — hyvin mielenkiintoinen aine. Luemme tätä nykyä ravintosysteemiä. Sinun pitäisi nähdä kuinka herttainen kissan pohjukaissuolen läpileikkaus on mikroskoopissa.
Olemme myöskin päässeet filosofiaan — mielenkiintoista, mutta perin aineetonta. Minä pidän enemmän biologiasta, jossa tutkimuksen esineen voi kiinnittää pöytään. Kas siinä taas! Ja taas! Tämä kynä itkee vuolaasti. Suothan anteeksi sen kyyneleet.
Uskotko sinä vapaaseen tahtoon. Minä uskon — ehdottomasti. En ensinkään voi yhtyä filosoofeihin, joiden mukaan jokainen toiminta on ehdottomasti välttämätön ja automaattinen tulos etäisten syitten kasaantumista. Se on epänormaalisin oppi mitä koskaan olen kuullut — eihän ketään siis saisi moittia mistään. Jos ihminen uskoisi fatalismiin, saisi hän luonnollisesti vain vaipua istumaan ja sanoa: "Tapahtukoon Jumalan tahto", ja istua siinä kunnes kupsahtaisi kuolleena maahan.
Minä uskon ehdottomasti omaan vapaaseen tahtooni ja omaan toteuttamiskykyyni — ja usko se on, joka siirtää vuoret. Saat nähdä että minusta tulee suuri kirjailija! Minulla on neljä lukua valmiina uudesta kirjastani ja viisi suunniteltuina eteenpäin.
Tämä on hyvin sekava kirje — särkeekö päätäsi, Setä? Luulen että lopetamme nyt ja rupeamme laittamaan vaahtokakkua. Vahinko etten voi lähettää sinulle maistiaisia, niistä tulee tavattoman hyviä, sillä meillä on oikeata kermaa ja kolme palloa voita.
Sinun, kiintyneenä
JUDY.
P.S. Harrastamme nykyään fantasiatansseja voimistelutunnilla. Kuvasta voit nähdä missä määrin muistutamme oikeita tanssijattaria. Se joka rivin päässä juuri suorittaa sulavaa hyppyliikettä olen minä.
Joulukuun 26 p.
Rakas, rakas Setäni!
Eikö sinulla ole järkeä ollenkaan? Etkö tiedä ettet saa antaa yhdelle tytölle seitsemäätoista joululahjaa? Ole hyvä ja muista että olen sosialisti — tahdotko tehdä minusta raharuhtinaan?
Ajattele kuinka hankalaa jos meille joskus tulisi riita! Minun täytyisi vuokrata kuorma-ajuri palauttamaan lahjojasi.
Olen pahoillani kun kaulaliina, jonka lähetin sinulle, on niin kovin epätasainen. Kudoin sen omin käsin (kuten epäilemättä voit päättää sisäisestä päivänselvyydestä). Käytä sitä kylminä päivinä ja napita takkisi hyvin.
Kiitos, Setä, tuhat kiitosta. Mielestäni olet kultaisin mies mitä koskaan on elänyt — ja mielettömin!
JUDY.
Tässä on nelilehtinen apila McBriden leiristä, se tuo sinulle hyvää onnea uudelle vuodelle.
Tammikuun 9 p.
Tahdotko tehdä jotakin, Setä, joka turvaa iäisen autuutesi? Täällä on eräs perhe, jonka tila on hirveän toivoton. Isä ja äiti ja neljä näkyvää lasta — kaksi vanhinta poikaa on lähtenyt maailmalle etsimään rikkautta eikä ole lähettänyt mitään siitä kotiin. Isä on tehnyt työtä lasitehtaassa ja saanut näivetystaudin — se on kauhean epäterveellistä työtä — ja on nyt lähetetty sairaalaan. Siihen menivät kaikki heidän säästönsä, ja perheen ylläpito on nyt vanhimman tyttären niskoilla. Hän on kaksikymmentä neljä vuotta vanha ja ompelee 1:50:n päiväpalkalla (silloin kun voi sen saada) ja tekee koruompelua iltaisin. Äiti ei ole erittäin vahva ja on äärimmäisen saamaton ja jumalinen. Hän istuu kädet ristissä, kärsivällisen alistumisen perikuvana, sillävälin kun tytär tappaa itsensä ylityöllä ja edesvastuuntunteella ja huolilla. Tyttö ei käsitä kuinka he pääsevät lopputalven yli — enkä minäkään käsitä. Sadalla dollarilla saisi vähän hiiliä ja kenkiä lapsille niin että he pääsisivät kouluun, ja jäisikin vielä vähän säästöä niin että hänen ei tarvitsisi murehtia itseään kuoliaaksi kun joku päivä kuluu ilman että hän saa työtä.
Sinä olet rikkain mies minkä tunnen. Etkö luule että saisit säästetyksi sata dollaria? Se tyttö ansaitsee apua paljon paremmin kuin minä koskaan olen ansainnut. Minä en pyytäisi muuten kuin tytön tähden, en paljonkaan välitä siitä miten äidin käy, hän on sellainen vanha kala.
Minua raivostuttaa kun ihmiset pyörittävät silmiään taivasta kohti ja sanovat: "Ehkä se kaikki on vain parhaaksi", vaikka ovat aivan kuollakseen varmat että niin ei ole. Nöyryys eli alistuminen eli miksi suvaitsette sitä nimittää, on yksinkertaisesti voimatonta velttoutta. Minä kannatan taistelevampaa uskontoa!
Me saamme hirvittäviä läksyjä filosofiassa — koko Schopenhauer huomiseksi. Professori ei näytä käsittävän että luemme muitakin aineita. Hän on omituinen vanha otus, kulkee kasvot kohti pilviä ja räpyttelee häikäistyneenä silmiään, kun sattumalta kohtaa edessään kiinteätä maata. Hän koettaa silloin tällöin keventää luentojaan leikkipuheilla — ja me hymyilemme parhaamme mukaan, mutta vakuutan sinulle että hänen vitsinsä eivät naurata. Kaiken aikansa oppituntien välissä hän viettää pohtimiseen, onko aine todella olemassa vai kuvitteleeko hän vain että se on.
Olen varma että ompelijatyttöni mieleen ei juolahdakaan muuta kuin että se on!
Missä luulet uuden romaanini olevan? Paperikorissa. Voin itse nähdä että siitä ei ole mihinkään, ja kun rakastava tekijä toteaa sen, mikä olisikaan arvostelevan yleisön mielipide?
Myöhemmin.
Kirjoitan sinulle, Setä, tautivuoteelta. Kaksi päivää olen maannut nielurisat turvoksissa, kuumaa maitoa voin niellä, mutta siinä kaikki. "Mitä ajattelivatkaan vanhempanne kun eivät otattaneet pois noita rauhasia teidän vielä ollessanne lapsi?" halusi lääkäri tietää. Siitä ei minulla totisesti ole aavistusta, mutta epäilen mahtoivatko he paljonkaan ajatella minua.
Sinun
J.A.
Seuraavana aamuna.
Luin tämän juuri läpi ennenkuin suljen sen. En ymmärrä miksi näen elämän niin sumun vallassa. Kiirehdin vakuuttamaan sinulle että olen nuori ja onnellinen ja tulvillani elämää, ja luotan että sinä olet samoin. Nuoruudella ei ole mitään tekemistä syntymäpäivien kanssa, hengen virkeyden kanssa vain, niin että vaikka hiuksesi ovatkin harmaat, Setä, voit silti vielä olla poika.
Kiintyneenä
JUDY.
Tammikuun 12 p.
Rakas Mr. Ihmisystävä!
Rahakirjeesi perhettäni varten tuli eilen. Tuhannet kiitokset! Karkasin voimistelusta ja vein sen heille heti päiväaterian jälkeen, ja olisit nähnyt tytön kasvot! Hän oli niin ihmeissään ja onnellinen ja huojentunut että näytti melkein nuorelta, ja hän on vain kaksikymmentä neljä. Eikö se ole surkeata!
Mutta nyt hänestä tuntuu kuin kaikki hyvä tulisi samalla kertaa. Hänellä on vakinaista työtä kahdeksi kuukaudeksi eteenpäin — joku menee naimisiin, ja hän saa ommella kapiot.
"Kiitos hyvän Jumalan!" huudahti äiti tajutessaan sen tosiseikan, että tuo pieni paperipalanen oli sata dollaria.
"Ei se ole hyvältä Jumalalta ollenkaan", sanoin minä, "se on Setä
Pitkäsääreltä." (Mr. Smith'iltä, sanoin.)
"Mutta hyvä Jumala sen pani hänen päähänsä", sanoi hän.
"Vielä mitä! Minä itse sen panin hänen päähänsä", sanoin minä.
Mutta joka tapauksessa, Setä, uskon että hyvä Jumala palkitsee sinua sopivalla tavalla. Ansaitset kymmenen tuhannen vuoden armahduksen kiirastulesta.
Kiitollisena sinun
JUDY ABBOTT.
Helmik. 15 p.
Suvaitkoon Teidän Korkea-arvoisin Majesteettinne!
Tänä aamuna nautein eineeksi kylmää kalkkunapiirakkaa ja hanhenpaistia, ja lähetin noutamaan kupin teetä (kiinalaista juomaa), jota en ole koskaan ennen maistanut.
Älä hermostu, Setä — en minä ole menettänyt järkeäni, minä vain lainailen Sam'l Pepys'iä. Luemme häntä Englannin historian yhteydessä, alkuperäisiä lähteitä. Sallie ja Julia ja minä keskustelemme nyt 1660:n kielellä. Kuule tätä:
"Menin Charing Crossiin nähdäkseni kun Majuri Harrison hirtettiin, hukutettiin ja revittiin kappaleiksi: hän itse näytti niin reippaalta kuin sellaisissa olosuhteissa suinkin saattaa." Ja tätä: "Syönyt päivällistä erään naisen kanssa, joka kantaa kaunista surupukua veljensä jälkeen, joka eilen kuoli pilkkukuumeeseen."
Hiukan aikaista alkaa huvitella, eikö totta? Eräs Pepysin ystävä keksi hyvin ovelan tavan, millä kuningas saattoi maksaa velkansa myymällä köyhille ihmisille vanhoja pilaantuneita elintarpeita. Mitä sinä, uudistusten mies, ajattelet siitä? En usko että olemme meidän päivinämme niin huonoja kuin sanomalehdet väittävät.
Samuel oli yhtä jännitetty vaatteistaan kuin kuka tyttö tahansa, hän tarvitsi pukeutumiseensa viisi kertaa enemmän aikaa kuin hänen vaimonsa — se näyttää olleen aviomiesten kulta-aikaa. Eikö tämä ole liikuttava alku? Näet että hän todella oli rehellinen. "Tänään tuli kotiin hieno kultanappinen kamelottipukuni, joka maksaa minulle paljon rahaa, ja rukoilen Jumalaa että kykenisin suorittamaan laskun."
Anna anteeksi että olen niin täynnä Pepystä, kirjoitan hänestä erikoisainetta.
Mitä ajattelet, Setä? Itsehallinto-yhdistys on kumonnut kello kymmenen säännön. Nyt saamme polttaa tulta kaiken yötä jos tahdomme, sillä ehdolla vain ettemme häiritse toisia — emme siis saa huvitella suuremmassa määrin. Tulos on kaunis kuvaus ihmisluonteesta. Nyt kun saisimme olla ylhäällä niin kauan kuin tahdomme, emme enää tahdo. Päät alkavat nuokkua yhdeksältä, ja puoli kymmenen kynät putoavat hervottomista käsistämme. Kello on puoli kymmenen nyt. Hyvää yötä.
Sunnuntaina.
Juuri palannut kirkosta — saarnaaja Georgiasta. Meidän täytyy pitää varamme, sanoo hän, ettemme kehitä älyämme tunteellisen luontomme kustannuksella — mutta minun mielestäni se oli köyhä, kuiva saarna. Yhdentekevää mistä osasta Yhdysvaltoja tai Kanadaa he tulevat tai minkä nimellisiä he ovat, aina saamme saman saarnan. Miksi maailmassa he eivät mene poikakorkeakouluihin ja vaadi oppilaita varomaan, ettei liian ahkera henkinen työ lannista heidän miehistä luontoansa?
Nyt on kaunis päivä — kylmä ja jäinen ja kirkas. Heti päivälliseltä pukeudumme Sallie ja Julia ja Marty Keene ja Eleanor Pratt (ystäviäni, mutta sinä et tunne heitä) ja minä lyhyisiin hameisiin ja kävelemme yli maitten mantereitten Crystal Springin taloon syömään kananpaisti- ja vohveli-illallista, ja sitten pyydämme Mr. Crystal Springiä tuomaan meidät kotiin häkkirattailla. Meitä odotetaan takaisin seitsemäksi, mutta aiomme tänä iltana venyttää määräajan kahdeksaksi.
Hyvästi, hyvä Sir.
Saan kunnian piirtää olevani
vilpittömin, alamaisin, uskollisin ja
tottelevaisin palvelijanne
JUDY ABBOTT.
Maaliskuun 5 p.
Rakas Mr. Johtokunnan Jäsen!
Huomenna on kuukauden ensimäinen keskiviikko — väsyttävä päivä John Grier Homessa. Kuinka he huokaavatkaan helpotuksesta kun kello tulee viisi ja te taputatte heitä päähän ja poistutte! Mahdoitko sinä (henkilökohtaisesti) koskaan taputtaa minua päähän, Setä? En usko — muistissani ei tunnu olevan muita kuin lihavia Johtokunnan Jäseniä.
Vie kotiin rakkaat terveiseni — todella rakkaat. Tunnen suoranaista hellyyttä sitä kohtaan, kun katson taaksepäin neljän vuoden usvan läpi. Kun ensin tulin korkeakouluun, olin ihan katkera, kun minulta oli riistetty normaalimuoto lapsuutta, joka toisilla tytöillä oli ollut, mutta nyt ei minusta tunnu enää vähintäkään sellaiselta. Pidän tapaustani hyvin tavattomana seikkailuna. Se on kuin edullinen asema, jossa saan seisoa syrjässä ja katsoa elämää. Kun nyt täysikasvuisena astun elämään, avautuu minulle perspektiivi maailmasta, joka kokonaan puuttuu toisilta, keskellä mylläkkää kasvatetuilta ihmisiltä.
Tunnen joukottain tyttöjä (Julia esimerkiksi), jotka eivät koskaan tiedä että he ovat onnellisia. He ovat niin tottuneet onnen tunteeseen että heidän aistinsa ovat turtuneet sille, mutta minun on toista — minä olen täysin varma elämäni jokaisena hetkenä että olen onnellinen. Ja minä aion olla edelleen — yhdentekevää mitä epämiellyttävää tapahtuu. Aion katsoa epämiellyttäviä asioita (myöskin hammassärkyä) mielenkiintoisiksi kokemuksiksi ja olla iloinen kun tiedän miltä ne tuntuvat. "Oli taivas ylläni mikä tahansa, minulla on rohkeutta uhmata kaikkia onnen vaiheita."
Älä sentään ota tätä uutta rakkauttani J.G.H:ta kohtaan liian kirjaimellisesti. Jos minulla olisi viisi lasta kuten Rousseaulla, en jättäisi niitä löytölastenkodin portaille ollakseni varma että ne kasvatetaan yksinkertaisesti.
Sano ystävälliset terveiseni Mrs. Lippettille (se on luullakseni totuudenmukaista, rakkaat olisi sentään vähän liian vahvaa) äläkä unohda kertoa mikä kaunis luonne minusta on kehittynyt.
Kiintyneenä
JUDY.
LOCK WILLOW,
Huhtikuun 4 p.
Rakas Setä!
Huomaatko postileiman? Sallie ja minä kaunistamme Lock Willow'ta läsnäolollamme pääsiäisluvan aikana. Päätimme että parasta mitä voimme tehdä kymmenenä päivänämme oli tulla paikkaan, jossa on hiljaista. Hermomme ovat nyt sillä asteella etteivät ne kestäisi enää ainoatakaan ateriaa Fergussenissa. Päivällinen huoneessa, jossa on neljäsataa tyttöä, on oikea tulikoe, jos on väsynyt. Hälinä on sellainen ettei voi kuulla pöydän toisella puolella istuvien tyttöjen puhetta, jolleivät he pane kättään megafoniksi ja huuda.
Me samoilemme yli kukkulain ja luemme ja kirjoitamme, ja meillä on hauska, levollinen aika. Kiipesimme tänä aamuna "Pilvitöyrään" huipulle, jossa Master Jervie ja minä kerran keitimme illallista — tuntuu mahdottomalta että siitä on jo lähes kaksi vuotta. Saatoin vielä nähdä paikan, missä tulemme savu on noennut kallion. On omituista kuinka muutamat paikat liittyvät muutamiin ihmisiin, eikä koskaan voi palata niihin ajattelematta heitä. Tunsin olevani perin yksin ilman häntä — kaksi minuuttia.
Mitä luulet minun toimineen viime aikoina, Setä? Rupeat uskomaan että olen parantumaton — minä kirjoitan kirjaa. Alotin kolme viikkoa sitten ja ahmin sitä nyt täysin siemauksin. Olen keksinyt salaisuuden. Master Jervie ja tuo kustantaja-ihminen olivat oikeassa, kirjailija on uskottavin kun kirjoittaa asioista, jotka tuntee. Ja tällä kertaa kirjoitan jostakin jonka tunnen — tyhjentävästi. Arvaa mikä on toiminnan paikka? John Grier Home! Ja siitä tulee hyvä, minä uskon nyt että siitä tulee — siinä kerrotaan vain pikku mitättömyyksistä, joita tapahtui joka päivä. Olen realisti nyt. Olen jättänyt romantiikan, mutta palaan siihen myöhemmin, kun oma seikkailurikas tulevaisuuteni alkaa.
Tämä uusi kirja tulee valmiiksi — ja ilmestyy! Saat nähdä vain. Jos oikein tahtoo jotakin asiaa ja koettaa koettamistaan, saa sen lopuksi. Olen koettanut neljä vuotta saada kirjettä sinulta — enkä ole vielä menettänyt toivettani.
Hyvästi nyt, Setä kulta.
(Minusta on hauska sanoa sinua Setä kullaksi, se kuuluu niin hyvältä.)
Kiintyneenä
JUDY.
P.S. Unohdin kertoa Lock Willow'n uutiset, mutta ne ovat perin murheellisia. Hyppää tämän jälkikirjoituksen yli jollet tahdo tunne-elämääsi aivan kuohuksiin.
Vanha Grove-parka on kuollut. Se tuli niin huonoksi ettei voinut enää purra ja heidän täytyi ampua se.
Viime viikolla tappoi kärppä tai näätä tai rotta yhdeksän kananpoikaa.
Yksi lehmistä on sairas, ja meidän piti kutsua eläinlääkäri Bonnyrigg Four Cornersista. Arnasai valvoi koko yön syöttääkseen lehmälle liinaöljyä ja whiskyä. Mutta meillä on kauhea epäluulo, että sairas lehmäparka ei saanut mitään muuta kuin liinaöljyä.
Hempeämielinen Tommy (kirjava kissa) on kadonnut, pelkäämme että se on joutunut satimeen.
Maailmassa on paljon huolia!
Toukokuun 17 p.
Rakas Setä Pitkäsääri!
Tämä tulee olemaan äärimmäisen lyhyt, sillä olkapäätäni särkee kun vain näenkin kynän. Luentomuistiinpanoja kaiken päivää, kuolematonta romaania iltaisin, siinä on liian paljon kirjoittamista.
Diploomienjako ensi keskiviikosta kolmen viikon taa. Minusta sinä voisit tulla tekemään tuttavuuttani — vihaan sinua jollet tule! Julia kutsuu Master Jervien, joka kuuluu hänen perheeseensä, ja Sallie kutsuu Jimmie McBriden, joka kuuluu hänen perheeseensä, mutta kenen minä voin kutsua? Sinut vain tai Mrs. Lippettin, ja hänestä en huoli. Ole hyvä ja tule.
Sinun, rakkaudessa ja kirjoituskouristuksessa,
JUDY.
LOCK WILLOW,
Kesäkuun 13 p.
Rakas Setä Pitkäsääri!
Minä olen ulosoppinut! Diploomini on piironkilaatikon pohjalla kahden parhaan pukuni kanssa. Diploomienjako oli kuin ennenkin, muutama sadekuuro kriitillisinä hetkinä. Kiitos ruusunnupuistasi. Ne olivat herttaiset. Master Jervie ja Master Jimmie molemmat antoivat minulle ruusuja, mutta jätin heidän ruusunsa pesuvatiin ja pidin sinun ruusujasi kädessäni luokkakulkueessa.
Tänne Lock Willow'hon olen tullut kesäksi — kenties ainiaaksi. Täysihoito on halpaa, ympäristö hiljainen ja sopiva kirjalliseen elämään. Mitä muuta voi kamppaileva kirjailija toivoa? Olen hullaantunut kirjaani. Ajattelen sitä joka hetki valveilla ollessani ja näen siitä unta yöllä. Kaikki mitä tarvitsen on rauhaa ja lepoa ja paljon aikaa työhön (ja ravitsevia aterioita silloin tällöin).
Master Jervie tulee elokuussa viikoksi tai niin, ja Jimmie McBride pistäytyy silloin tällöin kesän kuluessa. Hänellä on nykyään toimi eräässä pankkiiriliikkeessä ja hän matkustaa maaseudulla myyden sitoumuksia pankeille. Hän aikoo yhdistää "Maanviljelijäin Kansallispankin" ja Cornersin ja minut samaan matkaan.
Näet siis ettei Lock Willow'sta kokonaan puutu seuraelämää. Odottaisin että sinäkin joskus ajaisit ohi autollasi — mutta tiedän nyt että se on toivotonta. Kun kerran et tullut diploominjakooni, olen repinyt sinut sydämestäni ja haudannut ainiaaksi.
JUDY ABBOTT, A.B.
[Artium Baccalauraeus, alin yliopistollinen oppiarvo.]
Heinäkuun 24 p.
Rakkakin Setä Pitkäsääri!
Eikö ole hauskaa tehdä työtä — vai etkö koskaan tee? Se on erikoisen hauskaa kun työ on sellaista jota tekee mieluummin kuin mitään muuta maailmassa. Olen kirjoittanut niin nopeasti kuin kynästä lähtee joka päivä tänä kesänä, ja ainoa riitani elämän kanssa on se että päivät eivät riitä kaikkien niiden kauniiden ja arvokkaiden ja mielenkiintoisten ajatusten kirjoittamiseen, joita ajattelen.
Olen lopettanut kirjani toisen osan ja aloitan kolmatta huomenaamuna kello puoli kahdeksan. Se on herttaisin kirja mitä koskaan olet nähnyt — se on, ihan totta. En osaa ajatella mitään muuta. Tuskin maltan aamulla pukea ja syödä ennenkuin aloitan, sitten kirjoitan ja kirjoitan ja kirjoitan kunnes äkkiä olen niin väsynyt että ihan herpaisee joka paikasta. Sitten menen ulos Colinin (uuden paimenkoiran) kanssa ja kuljen pitkin maita ja saan uuden varaston ajatuksia seuraavaksi päiväksi. Se on kaunein kirja mitä koskaan olet nähnyt — oi anteeksi, minähän sanoin sen jo.
Ethän pidä minua itserakkaana, vai pidätkö, Setä kulta?
Minä en totisesti ole itserakas, mutta nyt juuri olen innostuneessa asteessa. Kenties myöhemmin olen kylmä ja arvosteleva ja nyrpistän nenääni. Ei, sitä en varmaankaan ole! Tällä kertaa olen kirjoittanut oikean kirjan. Odota vain kunnes saat nähdä!
Koetan hetkisen aikaa puhua jostakin muusta. En kai ole vielä kertonut, vai olenko, että Amasai ja Carrie ovat menneet naimisiin viime toukokuussa? He ovat vieläkin täällä palveluksessa, mutta mikäli minä voin nähdä, on avioliitto pilannut molemmat. Carrie aina ennen nauroi kun Amasai toi mutaa jaloissaan tai varisti tuhkaa lattialle, mutta nyt — kuulisit vain kuinka hän toruu! Ja hän ei enää käherrä tukkaansa. Amasai, joka ennen oli niin halukas toimittamaan mattoja ja kantamaan puita, murisee jos jotakin sellaista ehdotetaan. Hänen kaulanauhansakin ovat nykyään aivan likaisen värisiä — mustaa ja ruskeata, vaikka ne ennen olivat kirkkaanpunaiset. Olen päättänyt etten koskaan mene naimisiin. Se vie ihmistä ilmeisesti alaspäin.
Uutisia ei talosta juuri ole. Eläimet ovat kaikki mitä parhaassa terveydentilassa. Siat ovat tavattoman lihavia, lehmät näyttävät tyytyväisiltä ja kanat munivat hyvin. Harrastatko kananhoitoa? Jos niin on, salli minun suositella verratonta pikku kirjasta "200 munaa kanaa kohti vuosittain". Ajattelen ostaa hautomakoneen ensi keväänä ja ruveta kasvattamaan kananpoikia. Näet nyt että olen pysyväisesti asettunut Lock Willow'hon. Olen päättänyt jäädä tänne kunnes olen kirjoittanut 114 romaania kuten Anthony Trollopen äiti. Sitten katson täyttäneeni elämäntyöni ja voin vetäytyä syrjään ja matkustaa.
Mr. James McBride vietti viime sunnuntain luonamme. Päivälliseksi kananpojanpaistia ja jäätelöä, hän näytti pitävän arvossa kumpaistakin. Olin kauhean iloinen kun sain nähdä hänet, hän hetkiseksi muistutti minulle että suuri maailma vielä on olemassa. Jimmie paralla on kova työ sitoumuksiensa kaupittelusta. "Maanviljelijäin Kansallispankki" Cornersissa ei huolinut niistä vaikka ne tuottavatkin kuusi prosenttia korkoa ja väliin seitsemän. Luulen että hän lopulta palaa kotiin Worcesteriin ja ottaa jonkun toimen isänsä tehtaassa. Hän on liian avomielinen ja luottavainen ja hyväsydäminen onnistuakseen koskaan liikemiehenä. Mutta kukoistavan overall-tehtaan johtajan toimi on hyvinkin miellyttävä asema, eikö totta? Tätä nykyä hän nyrpistää nenäänsä overalleille, mutta hän on palaava niihin vielä.
Toivottavasti annat arvoa sille seikalle että tämä kirje on hyvin pitkä kirjoituskouristusta potevan kirjoittamaksi. Mutta minä rakastan sinua vielä, Setä kulta, ja olen hyvin onnellinen. Kaunis maisema ympärillä, yllinkyllin syötävää, mukava vanhanaikainen vuode ja riisi valkoista paperia ja puolen litraa mustetta — mitä muuta voi kaivata maailmassa?
Sinun kuten ainakin
JUDY.
P.S. Postimies on juuri tuonut erään uutisen lisää. Saamme odottaa Master Jervie'a tänne ensi perjantaina viettämään viikon päivät luonamme. Se on hyvin mieluisa uutinen — pelkään vain että kirjaparkani tulee kärsimään. Master Jervie on hyvin vaativainen.
Elokuun 27 p.
Rakas Setä Pitkäsääri!
Missä sinä olet, minä tahtoisin tietää?
En koskaan ole saanut tietää missä osassa maailmaa asut, mutta toivon ettet ole New Yorkissa tällä kauhealla ilmalla. Toivon että olet vuoren harjanteella (mutta ei Sweitsissä, jossakin lähempänä), katselet lunta ja ajattelet minua. Ole hyvä ja ajattele minua. Olen niin yksin ja tekee niin hyvää kun minua ajatellaan. Oi, Setä, soisin tuntevani sinut! Silloin voisimme tehdä toinen toisemme iloisiksi, kun olemme onnettomia.
En usko että enää kauan jaksan olla Lock Willow'ssa. Ajattelen muuttamista. Sallie on saanut paikan Bostoniin ensi talveksi. Eikö sinusta olisi mukavaa jos minä menisin sinne hänen kanssaan ja vuokraisimme yhteisen työhuoneen. Minä kirjoittaisin sillä aikaa kun hän on toimessaan ja iltaisin saisimme olla yhdessä. Illat ovat hyvin pitkät kun ei ole ketään muuta puhetoveria kuin Semplet ja Carrie ja Amasai. Tiedän etukäteen että Boston-ajatukseni ei miellytä sinua. Voin jo nyt lukea sihteerisi kirjeen:
'Miss Jerusha Abbott. Arvoisa Neiti,
Mr. Smith pitää parhaana että jäätte Lock Willow'hon.
Vilpittömästi Teidän
"ELMER H. GRIGGS.'
Minä vihaan sihteeriäsi. Olen varma että mies, jonka nimi on Elmer H. Griggs, mahtaa olla inhottava. Mutta ihan totta, Setä, minä luulen että minun on sittenkin mentävä Bostoniin. En voi jäädä tänne. Jollei pian tapahdu jotakin, hyppään kaivoon sulasta epätoivosta.
Siunatkoon kuinka on kuuma! Kaikki ruoho on palanutta ja purot ovat kuivina ja tiet pölyiset. Ei ole satanut viikkokausiin.
Tästä kirjeestä voisi päättää että minulla on vesikauhu, mutta ei se sitä ole. Minä vain tahtoisin perheen.
Hyvästi, rakkahin Setäni.
Soisin tuntevani sinut.
JUDY.
LOCK WILLOW,
Syyskuun 19 p.
Rakas Setä!
Jotakin on tapahtunut ja minä tarvitsen neuvoa. Tarvitsen sitä sinulta enkä keneltäkään muulta maailmassa. Eikö olisi mahdollista että saisin tavata sinut? On paljon helpompi puhua kuin kirjoittaa, ja pelkään että sihteerisi voisi avata kirjeen.
JUDY.
P.S. Olen hyvin onneton.
LOCK WILLOW,
Lokakuun 3 p.
Rakas Setä Pitkäsääri!
Omalla kädelläsi — ja aika vapisevalla kädellä — kirjoitettu lippunen tuli tänä aamuna. Olen niin pahoillani kun olet ollut sairas, en olisi vaivannut sinua omilla asioillani, jos olisin tietänyt sen. No niin, minä kerron sinulle huoleni, mutta siitä on aika vaikeata kirjoittaa, ja se on hyvin yksityistä. Ole hyvä äläkä säilytä tätä kirjettä, vaan polta se.
Ennenkuin aloitan — tässä on tuhannen dollarin pankkiosoitus. Tuntuu hullunkuriselta, eikö totta, että minä lähetän pankkiosoituksen sinulle.
Mistä luulet minun saaneen sen.
Olen myynyt kertomukseni, Setä. Se ilmestyy jaksottain seitsemänä vihkona, ja sitten kirjana! Voisit ajatella että olen villinä ilosta, mutta minä en ole. Olen täysin apaattinen. Tietysti olen iloinen, kun voin ruveta maksamaan sinulle — olen vieläkin velkaa yli kaksituhatta. Se tulee kyllä vähitellen. Älä nyt ole kauhea ja mukise vastaan, ole niin kiltti ja ota se, kun sen lähettäminen tekee minut niin onnelliseksi. Olen sinulle velkaa paljon enemmän kuin pelkkää rahaa, ja sitä velkaa suoritan edelleen kaiken elämäni olemalla kiitollinen ja pitämällä sinusta.
Ja nyt toiseen asiaan, Setä. Ole hyvä ja anna minulle maailmanmiehen neuvo, joko sitten luulet sen olevan minulle mieleen vai ei.
Sinä tiedät että minulla aina on ollut hyvin erikoinen tunne sinua kohtaan, sinä ikäänkuin olet edustanut koko perhettäni, mutta ethän ole pahoillasi, vai mitä, jos kerron sinulle että minulla on hyvin paljon erikoisempi tunne erästä toista miestä kohtaan. Voit kai arvata ilman suurtakaan vaivaa kuka hän on. Epäilen että kirjeeni jo hyvin kauan ovat olleet hyvin täynnä Master Jervie'a.
Toivon että voisin saada sinut ymmärtämään minkälainen hän on ja kuinka täydellisen hyvin sovimme yhteen. Ajattelemme kaikesta samalla tavoin — pelkään että minulla on taipumusta muodostelemaan omat ajatukseni hänen ajatustensa mukaan! Mutta hän onkin melkein aina oikeassa — hänen pitääkin olla, tiedäthän, sillä hänellä on neljäntoista vuoden ennätys minusta. Toisissa asioissa hän kuitenkin on kuin, mikäkin suuri poika, joka tarvitsee huolenpitoa — hän ei älyä käyttää kalosseja, kun sataa. Hän ja minä aina pidämme samoja asioita lystikkäinä, ja se merkitsee niin paljon; on kauheata kun kahden ihmisen huumorin taju on vastakkainen. En usko että mikään silta voisi viedä sen kuilun yli!
Ja hän on — Oi, niin! Hän on vain oma itsensä, ja minä kaipaan ja kaipaan ja kaipaan häntä. Koko maailma tuntuu tyhjältä ja kipeältä. Vihaan kuutamoa, koska se on kaunis ja koska hän ei ole täällä näkemässä sitä minun kanssani. Mutta ehkä sinäkin olet rakastanut jotakin ja tiedät? Jos olet, ei minun tarvitse selittää, jos et ole, en voi selittää.
Sentapaiset ovat tunteeni — ja olen kieltäytynyt menemästä naimisiin hänen kanssaan.
En sanonut hänelle minkätähden, olin vain mykkä ja onneton. En keksinyt sanoa mitään. Ja nyt hän on mennyt pois kuvitellen että tahdon mennä naimisiin Jimmie McBriden kanssa — enkä minä ollenkaan tahtoisi, en voisi kuvitellakaan että menisin naimisiin Jimmien kanssa, hän ei ole kyllin täysikasvuinen. Mutta Master Jervie ja minä jouduimme kauheaan väärinkäsitysten sekasortoon ja loukkasimme kumpikin toistemme tunteita. Syy miksi lähetin hänet pois ei ollut se etten välittäisi hänestä, vaan se että välitän hänestä niin paljon. Pelkäsin että hän vielä katuisi — ja sitä en minä voisi kestää! Minusta ei ollut oikein että minunlaiseni ihminen, jolta niin kokonaan puuttuu esi-isät, joutuisi naimisiin sellaiseen perheeseen kuin hänellä on. En ollut koskaan kertonut hänelle orpokodista ja minua inhotti selittää hänelle etten tiedä kuka olen. Minä voin olla kauhea niinkuin tiedät. Ja hänen perheensä on ylpeä ja minä olen ylpeä minäkin!
Tunsin myöskin olevani jollakin tavoin sidottu sinuun. Kun minut on kasvatettu kirjailijaksi, täytyy minun ainakin koettaa tulla siksi. Ei olisi juuri kaunista ottaa koulusivistys vastaan sinun lahjanasi ja sitten mennä pois eikä käyttää sitä. Mutta nyt kun alan kyetä maksamaan takaisin, tunnen että olen osittain vapautunut tuosta velasta — sitäpaitsi luulen että voisin edelleenkin olla kirjailija vaikka menisinkin naimisiin. Nuo kaksi ammattia eivät ehdottomasti sulje pois toisiansa.
Olen ajatellut asiaa hyvin paljon. Tietenkin hän sosialistina omaksuu epäsovinnaiset käsitykset asioista, ehkä hänestä ei olisi niin vaikeata mennä naimisiin proletariaattiin kuuluvan kanssa kuin jonkun toisen miehen mielestä olisi. Kun kaksi ihmistä niin täsmälleen sopii yhteen ja he aina ovat onnelliset yhdessä ja yksinäiset erillään, ei heidän ehkä pitäisi antaa minkään maailmassa tulla välilleen. Tietysti tahtoisin uskoa niin. Mutta kuulisin mielelläni sinun mielipiteesi, johon mikään tunne ei vaikuta. Sinäkin luultavasti kuulut Perheeseen ja katsot asiaa maailman näkökannalta etkä vain myötätuntoisin, inhimillisin silmin — näet nyt kuinka urhoollisesti esitän asian sinulle. Entä jos menisin hänen luokseen ja selittäisin että esteenä ei ole Jimmie, vaan John Grier Home — olisiko aivan kauheata jos tekisin niin? Siihen vaadittaisiin paljon rohkeutta. Olisin melkein mieluummin onneton loppuikäni.
Tämä tapahtui lähes kaksi kuukautta sitten, enkä ole kuullut sanaakaan hänestä senjälkeen kun hän oli täällä. Aloin juuri jo tottua murtuneeseen sydämeen, kun sain Julialta kirjeen, joka mullisti taas kaikki. Hän sanoo — hyvin sivumennen — että "Setä Jervis" oli joutunut olemaan kokonaisen yön ulkona myrskyssä metsästysretkellä Kanadassa ja että hän senjälkeen on sairastanut keuhkotulehdusta. Enkä minä tietänyt sitä. Olin vain loukkaantunut, kun hän oli sillä tavoin kadonnut tyhjyyteen ilman sanaakaan. Minä luulen että hän on aika lailla onneton, ja minä tiedän että itse olen!
Mitä minun olisi oikeinta tehdä sinun mielestäsi?
JUDY.
Lokakuun 6 p.
Rakkakin Setä Pitkäsääri!
Tietysti minä tulen — puoli viisi iltapäivällä ensi keskiviikkona. Tietysti osaan luoksesi. Olen ollut New Yorkissa kolme kertaa enkä ole aivan pikkuvauva. En voi uskoa että nyt todellakin saan nähdä sinut — olen vain ajatellut sinua niin kauan että tuskin tuntuu siltä että olet käsinkosketeltava ihminen lihaa ja verta.
Sinä olet kauhean hyvä, Setä, kun viitsit vaivata itseäsi minun tähteni, vaikka et ole oikein terve. Ole varovainen äläkä vilustu. Nämä rankkasateet tekevät ilman hyvin kosteaksi.
Kiintyneenä
JUDY.
P.S. Mieleeni juolahti kamala ajatus. Onko sinulla hovimestari? Minä pelkään hovimestareita, ja jos vain sellainen avaa oven, pyörryn siihen paikkaan. Mitä osaan sanoa hänelle? Et maininnut minulle nimeäsi. Pitääkö minun kysyä Mr. Smithiä?
Torstaiaamuna.
Kaikkein rakkakin Master-Jervie-Setä-Pitkäsääri Pendleton-Smith!
Nukuitko sinä viime yönä? Minä en. En niin hiventäkään. Olin liian ihmeissäni ja kiihtynyt ja huumautunut ja onnellinen. En usko että koskaan enää voin nukkua — enkä syödä myöskään. Mutta minä toivon että sinä nukuit, tiedäthän että sinun pitää, jotta tulisit pikemmin terveeksi ja voisit tulla luokseni.
Rakas Mies, en siedä ajatella kuinka sairas olet ollut — ja koko aikana en minä ole tietänyt siitä. Kun tohtori eilen saattoi minut vaunuihin, kertoi hän että kolmen päivän aikana oli oltu ilman toivoa. Oi, rakkahin, jos se olisi tapahtunut, olisi valo sammunut maailmasta minulta. Otaksun että joskus — kaukaisessa tulevaisuudessa — toisen meistä täytyy jättää toinen, mutta silloin meillä ainakin on ollut onnemme ja on muistoja, joista elää.
Aioin reipastuttaa sinua — ja sen sijaan minun täytyykin reipastuttaa itseäni. Sillä vaikka olenkin onnellisempi kuin koskaan uneksin voivani olla, olen myöskin totisempi. Pelko, että sinulle saattaisi tapahtua jotakin, viipyy varjona sydämelläni. Aina ennen voin olla kevyt ja huoleton ja välinpitämätön, koska minulla ei ollut mitään kallisarvoista menetettävänä. Mutta nyt — minulla tulee olemaan Iso Suuri Huoli kaiken loppuikääni. Aina kun olet poissa luotani, ajattelen kaikkia autoja, jotka voivat ajaa ylitsesi tai kylttejä, jotka voivat pudota päähäsi tai kauheita salakavalia bakteereja, joita voit niellä. Mielenrauhani on iäksi mennyttä — mutta enpä koskaan ole juuri välittänytkään vain pelkästä rauhasta.
Ole hyvä ja parane — pian — pian — pian. Tahdon saada sinut aivan lähelle, niin että voin koskettaa sinua ja tuntea että olet käsinkosketeltava. Sellainen pieni puolituntinen meillä vain oli yhdessä! Pelkään että ehkä olenkin nähnyt unta. Jospa edes olisin perheesi jäsen (hyvin etäinen neljäs serkku), niin saisin tulla katsomaan sinua joka päivä ja lukea ääneen ja pöyhiä tyynyäsi ja tasoittaa nuo kaksi pientä ryppyä otsaltasi ja saada suupielesi kääntymään iloiseen hauskaan hymyilyyn. Mutta sinähän olet iloinen taas, etkö olekin? Sinä olit iloinen eilen ennenkuin jätin sinut. Tohtori sanoi että mahdan olla hyvä hoitajatar ja että sinä näytit kymmenen vuotta nuoremmalta. Toivon että rakkaus ei tee kaikkia kymmentä vuotta nuoremmiksi. Välittäisitkö minusta vielä, rakas, jos osoittautuisinkin vain yksitoistavuotiaaksi?
Eilispäivä oli ihmeellisin päivä mitä olla saattaa. Jos eläisin yhdeksänkymmenen yhdeksän vuoden vanhaksi, en koskaan unohtaisi pienintäkään yksityiskohtaa. Se tyttö, joka lähti Lock Willow'sta aamun koittaessa, oli hyvin erilainen henkilö kuin se joka palasi takaisin illalla. Mrs. Semple herätti minut puoli viideltä. Hypähdin pimeässä pystyyn täysin hereillä, ja ensi ajatus, mikä syöksyi aivoihini, oli tämä: "Minä saan nähdä Setä Pitkäsäären!" Söin aamiaista keittiössä kynttilänvalossa ja ajoin sitten viisi peninkulmaa asemalle kesken loistavinta lokakuun väritystä. Aurinko nousi matkalla, ja vaahterat ja kuusamat hohtivat punaisina ja oranssinvärisinä ja kiviseinillä ja viljapelloilla kimmelsi huurre. Minä tiesin että jotakin tulisi tapahtumaan. Koko matkan junassa pyörät lauloivat: "Sinä saat nähdä Setä Pitkäsäären." Se antoi minulle niin turvallisen tunteen. Minulla oli niin luja usko Sedän taitoon panna asiat oikealle tolalle. Ja minä tiesin että jossakin oli eräs toinen mies — rakkaampi kuin Setä — joka ikävöi nähdä minua, ja minulla oli jotenkuten sellainen tunne että ennen päivän loppua saisin nähdä hänetkin. Ja katso mitä tapahtui!
Kun tulin taloon Madison Avenue'n varrella, näytti se niin suurelta ja ruskealta ja uhkaavalta etten uskaltanut mennä sisään, vaan kävelin sen ympäri kootakseni rohkeutta. Mutta minun ei tarvinnut pelätä vähääkään, hovimestarisi on sellainen kiltti, isällinen vanha mies, että hän sai minut heti olemaan kuin kotonani. "Onko tämä Miss Abbott?" kysyi hän, ja minä vastasin: "On", niin että minun ei tarvinnutkaan kysyä Mr. Smithiä. Hän käski minun odottaa salongissa. Se oli hyvin tumma, upea, miehinen huone. Istuin suuren nojatuolin reunalle ja sanoin yhä itsekseni:
"Minä saan nähdä Setä Pitkäsäären! Minä saan nähdä Setä Pitkäsäären!"
Sitten mies tuli takaisin ja pyysi minua astumaan kirjastoon. Olin niin kiihtynyt että totisesti jalkani hädintuskin kannattivat. Oven ulkopuolella hän kääntyi kuiskaamaan: "Hän on ollut hyvin sairas, Miss. Tämä on ensimäinen päivä, jolloin hänen on lupa olla ylhäällä. Ettehän viivy niin kauan että hän kiihtyy?" Hänen sanojensa sävystä tunsin että hän pitää sinusta — ja mielestäni hän on kultainen vanhus!
Sitten hän koputti ovelle ja sanoi: "Miss Abbott", ja minä menin sisään ja ovi sulkeutui takanani.
Oli niin hämärä kun tulin loistavasti valaistusta eteisestä, että hetkeen aikaan saatoin tuskin mitään nähdä, sitten näin suuren nojatuolin tulen edessä ja välkkyvän teetarjottimen pienemmällä tuolilla sen vieressä. Ja minä totesin että eräs mies istui isossa tuolissa tyynyjen varassa, viltti polvillaan. Ennenkuin voin pidättää häntä hän nousi — aika epävarmasti — ja nojautui tuolin selkään ja katsoi vain minuun sanattomana. Ja silloin — ja silloin — näin että se olit sinä! Mutta sittenkään en vielä ymmärtänyt. Luulin että Setä oli tuottanut sinut sinne yllätykseksi minulle.
Sitten sinä nauroit ja ojensit kätesi ja sanoit: "Rakas pikku Judy, etkö voinut arvata että minä olin Setä Pitkäsääri."
Silmänräpäyksessä kaikki valkeni minulle. Oi, mutta kylläpä olin ollutkin typerä! Sata pikku seikkaa olisi voinut sanoa sen minulle, jos minulla olisi ollut älyä. Minusta ei tulisi mikään hyvä salapoliisi, vai tulisiko, Setä? — Jervie? Miksi pitää minun sanoa sinua? Paljas Jervie tuntuu niin epäkunnioittavalta, ja minä en voi olla epäkunnioittava sinulle!
Se oli hyvin hurmaava puolituntinen ennenkuin tohtori tuli lähettämään minut pois. Olin niin häikäistynyt kun tulin asemalle että olin vähällä astua St. Louis'in junaan. Ja sinä olit aika häikäistynyt sinäkin. Unohdit tarjota minulle teetä. Mutta olemme molemmat hyvin, hyvin onnellisia, emmekö ole? Ajoin takaisin Lock Willow'hon pimeässä — mutta oi kuinka tähdet välkkyivät! Ja tänä aamuna olen käynyt Colinin kanssa kaikilla paikoilla, joilla sinä ja minä olemme olleet yhdessä, ja muistellut mitä sanoit ja miltä näytit. Metsät tänään ovat kuin hehkutettua pronssia ja ilma on hallainen. On _kiipeämis_ilma. Soisin että olisit täällä kiipeämässä kukkuloita minun kanssani. Ikävöin sinua kauheasti, Jervie kulta, mutta se on onnellista ikävää, saammehan pian taas olla yhdessä. Me kuulumme toisillemme nyt oikein ja totisesti eikä se ole mitään kuvittelua. Eikö tunnu omituiselta että minä vihdoinkin kuulun jollekin? Se tuntuu hyvin, hyvin suloiselta.
Ja minä en koskaan anna sinun olla surullinen pientä hetkeäkään.
Sinun, alati ja alati
JUDY.
P.S. Tämä on ensimäinen rakkauskirje minkä koskaan olen kirjoittanut.
Eikö ole hassua että osasin?