Setä Pitkäsääri

by Jean Webster

LOCK WILLOW,

Heinäkuun 12 p.

Rakas Setä Pitkäsääri!

Kuinka sihteerisi sattui tietämään Lock Willow'sta? (Tämä ei ole mikään retoorinen kysymys. Olen kauhean utelias tietämään.) Sillä kuule nyt: Mr. Jervis Pendleton omisti ennen tämän maatilan, mutta on nyt lahjoittanut sen Mrs. Semplelle, joka on hänen vanha hoitajattarensa. Oletko koskaan kuullut hullummasta yhteensattumasta? Mrs. Semple sanoo häntä vieläkin "Master Jervieksi" ja kertoo, kuinka herttainen pieni poika hän oli. Hänellä on rasiassa Master Jervien hiuskihara pikkulapsi-ajoilta, ja se on punainen — tai ainakin punertava!

Olen suuresti noussut Mrs. Semplen silmissä senjälkeen kun hän sai tietää että tunnen Master Jervien. Paras mahdollinen suositus Lock Willow'ssa on se että tuntee yhdenkin jäsenen Pendleton-perhettä. Ja koko perheen kerma on Master Jervie — voin ilokseni sanoa että Julia kuuluu alempaan sukuhaaraan.

Talo käy yhä hauskemmaksi ja hauskemmaksi. Ajoin heinäreessä eilen. Meillä on kolme suurta sikaa ja yhdeksän pientä nassua, ja sinun pitäisi nähdä niiden syövän. Ne ovat sikoja! Meillä on laumoittain pieniä kananpoika-lapsia ja ankkoja ja kalkkunoita ja helmikanoja. Mahdat olla hullu kun asut kaupungissa, vaikka voisit asua maatalossa.

Minun jokapäiväisenä työnäni on munien metsästys. Eilen putosin orrelta aitan ylisillä, kun koetin ryömiä pesään, jonka musta kana oli piilottanut. Ja kun tulin sisään polvi naarmuissa, sitoi Mrs. Semple sen sideharsolla mumisten kaiken aikaa: "Voi nyt sentään! Ihanhan se oli kuin eilispäivänä kun Master Jervie putosi tuolta samalta orrelta ja sai naarmuja tähän samaan polveen."

Maisema ympärillä on täydellisen kaunis. Siinä on laakso ja joki ja paljon metsäisiä kukkuloita, ja kaukana etäisyydessä suuri sininen vuori, joka suorastaan sulaa suussa.

Me kirnuamme kahdesti viikossa ja kerman säilytämme maitokamarissa, joka on rakennettu kivestä ja jonka alapuolella virtaa puro. Muutamilla lähiseudun maanviljelijöillä on separaattori, mutta me emme välitä sellaisista uudenaikaisista aatteista. Voi olla hiukan vaivalloisempaa antaa kerman nousta astioissa, mutta siitä tulee siksi paljon parempaa että kannattaa. Meillä on kuusi vasikkaa, ja olen valinnut nimet jokaiselle.

1. Sylvia, koska se syntyi metsissä. 2. Lesbia, Catulluksen Lesbian mukaan. 3. Sallie. 4. Julia — täplikäs, sekarotuinen eläin. 5. Judy, minun mukaani. 6. Setä Pitkäsääri. Ethän suutu, vai suututko, Setä? Se on puhdasrotuinen Jersey ja hyvin lauhkea luonnoltaan. Se on tämännäköinen — huomaat itse kuinka nimi on paikallaan.

Minulla ei vielä ole ollut aikaa aloittaa kuolematonta romaaniani, talo antaa minulle liiaksi puuhaa.

Sinun alati
JUDY.

P.S. Olen oppinut leipomaan piparkakkuja.

P.S. (2) Jos aiot ruveta kasvattamaan kananpoikia, salli minun suositella Buff Orpingtoneja. Niillä ei ole verikyniä.

P.S. (3) Soisin voivani lähettää sinulle kimpaleen kaunista, tuoretta voita, jota kirnusin eilen. Olen taitava maitotyttö!

P.S. (4) Tässä on kuva, joka esittää Miss Jerusha Abbottia, tulevaa suurta kirjailijaa, ajamassa kotiin lehmiä.

Sunnuntaina.

Rakas Setä Pitkäsääri!

Eikö se ole hullunkurista? Aloitin kirjettä sinulle eilen iltapäivällä, mutta olin ehtinyt kirjoittaa vasta päällekirjoituksen "Rakas Setä Pitkäsääri", kun muistin että olin luvannut poimia sinivatukoita illalliseksi, ja lähdin pois ja jätin paperiarkin pöydälle, ja kun tänään tulin takaisin, mitä luulet minun löytävän istumasta keskellä sivua? Oikean todellisen Setä Pitkäsäären!

Nostin sitä hyvin kauniisti jalasta ja pudotin sen ulos ikkunasta. En mistään hinnasta tahtoisi vahingoittaa ketään hänen sukuunsa kuuluvaa. Ne muistuttavat minua aina sinusta.

Tänä aamuna vedimme esille linjaalirattaat ja ajoimme Centren kirkkoon. Se on herttainen pieni valkoinen puukirkko, jossa on torni ja kolme doorialaista pylvästä päädyssä (tai kenties joonialaista — minä sekoitan niitä aina).

Sievä, unettava saarna, jonka aikana kukin veltosti huojutteli palmunlehtiviuhkaansa, ja ainoa ääni, papin ääntä lukuunottamatta, oli heinäsirkkojen sirinä ulkona puissa. Heräsin vasta kun huomasin seisovani ja laulavani virttä, ja silloin kaduin katkerasti, kun en ollut kuunnellut saarnaa — olisin tahtonut tietää enemmän sen miehen sieluelämästä, joka voi valita sellaisen virren. Näin se kuului:

Oi jätä maiset puuhasi, käy taivaan riemuun kanssani. Tai iäks jäät, oi ystävä, saat helvetissä hiiltyä.

Olen huomannut ettei ole viisasta keskustella uskonnosta Semplein kanssa. Heidän Jumalansa (jonka he ovat muuttumattomana perineet etäisiltä puritaani-isiltään) on ahdas, järjetön, oikeudenvastainen, halpa, kostonhaluinen, tekopyhä Olento. Taivaan kiitos että minä en ole perinyt Jumalaa keneltäkään! Olen vapaa tekemään Hänet sellaiseksi kuin haluan. Hän on lempeä ja myötätuntoinen ja mielikuvitusrikas ja anteeksiantava ja ymmärtävä — ja Hänellä on huumorin tajua.

Pidän Sempleistä äärettömän paljon: he ovat käytännössä niin verrattomasti parempia kuin teoriassa. He ovat parempia kuin heidän oma Jumalansa. Sanoin sen heille — ja he hämmentyivät kauheasti. Heidän mielestään minä herjaan — ja minun mielestäni he! Olemme jättäneet jumaluusopin keskusteluistamme.

Nyt on sunnuntai-iltapäivä.

Amasai (miespalvelija), purppuranpunainen nauha kaulassa ja kädessä kirkkaan keltaiset kauriinnahkahansikkaat, hyvin punakkana ja sileäksi ajeltuna, on juuri lähtenyt ajelulle Carrien (palvelustytön) kanssa, jolla oli suuri, punaisilla ruusuilla koristettu hattu ja sininen musliinipuku ja tukka käherrettynä niin tiukalle kuin mahdollista. Amasai on kaiken aamua pessyt rattaita, ja Carrie jäi pois kirkosta muka keittääkseen päivällistä, mutta itse asiassa silittääkseen musliinipukunsa.

Kahden minuutin päästä, kun tämä kirje on valmis, aion syventyä erääseen kirjaan, jonka löysin ullakolta. Sen nimi on "Intiaanipoluilla", ja etusivun poikki on kirjoitettu lystikkäällä pikkupojan käsialalla:

Jervis Pendleton. Joka tämän puhaltaa korvillensa kohta saa.

Master Jervie vietti täällä kerran kokonaisen kesän oltuaan sairaana, kun hän oli noin yksitoistavuotias, ja silloin hän jätti "Intiaanipoluilla" kirjan tänne. Se näyttää hyvin luetulta — likaisten pikku käsien jälkiä näkyy useasti! Ullakon nurkassa on myöskin vesipyörä ja tuulimylly ja kaaripyssy ja muutamia nuolia. Mrs. Semple puhuu hänestä niin alituisesti että alan uskoa hänen todella elävän — ei aikamiehenä, jolla on silkkihattu ja kävelykeppi, vaan hauskana, likaisena, pörrötukkaisena poikana, joka juoksee portaissa kauhealla ryskeellä ja jättää ruokakaapin ovet auki ja aina pyytää namusia. (Ja saa myöskin, jos oikein tunnen Mrs. Semplen!) Hän näyttää olleen seikkailunhaluinen pieni sielu — ja urhea ja rehellinen. Vahinko vain että hän on Pendleton, hän oli tarkoitettu paremmaksi.

Huomenna alamme puida kauraa; tänne tulee höyrykone ja kolme ylimääräistä miestä.

Mieltäni pahoittaa kertoa että Voikukka (kirjava, yksisarvinen lehmä, Lesbian äiti) on tehnyt häpeällisen teon. Se meni hedelmätarhaan perjantaina ja söi omenia puitten alta ja söi ja söi kunnes ne menivät sille päähän. Kaksi päivää se on nyt ollut ihan sikahumalassa! Mitä kerron, on täyttä totta. Oletko koskaan kuullut mitään niin sopimatonta?

Sir,
Pysyn alati
kiitollisena orponanne,

JUDY ABBOTT.

P.S. Intiaaneja ensimäisessä luvussa ja rosvoja toisessa. Pidätän henkeäni. Mitä voikaan olla kolmannessa? "Punainen Haukka putoaa kahdenkymmenen jalan korkeudesta ja kuolee." Sellainen on luvun nimi. Eikös Judyllä ja Jerviellä ole hauskaa?

Syyskuun 15 p.

Rakas Setä!

Minut punnittiin eilen jauhovaa'alla aitan nurkassa. Olen lisääntynyt painossa yhdeksän naulaa! Salli minun suositella Lock Willow'ta hyvänä parantolana.

Sinun alati
JUDY.

Syyskuun 25 p.

Rakas Setä Pitkäsääri!

Katso minua — olen sofomori! Tulin viime perjantaina. Oli ikävä kun piti jättää Lock Willow, mutta hauska saada taas nähdä leikkikentät. Totisesti on mieluisa tunne palata johonkin tuttuun. Alan kotiutua korkeakouluun ja olla tilanteen herra; itse asiassa alan kotiutua tähän maailmaan — ikäänkuin todella kuuluisin siihen enkä olisi juuri ryöminyt sisään kärsimyksen portista.

En usko että vähimmässäkään määrässä ymmärrät mitä nyt koetan sanoa. Henkilö joka on kyllin tärkeä ollakseen Johtokunnan Jäsen ei voi käsittää miltä tuntuu henkilöstä, joka on kyllin mitätön ollakseen löytölapsi.

Ja nyt, Setä, kuule tätä. Kenen kanssa luulet minun asuvan? Sallie McBriden ja Julia Rutledge Pendletonin. Se on aivan totta. Meillä on lukuhuone ja kolme pientä makuuhuonetta — voilà!

Sallie ja minä päätimme viime keväänä että kernaasti asuisimme yhdessä, ja Julia päätti jäädä Sallien seuraan — en voi kuvitella miksi, sillä he eivät ole hituistakaan samanlaiset, mutta Pendletonit ovat luonnostaan vanhoillisia ja vierovat vaihtelua. Joka tapauksessa olemme nyt täällä. Ajattele Jerusha Abbottia, John Grier Orpokodin entistä asukasta, erään Pendletonin huonetoverina! Tämä on kansanvaltainen maa.

Sallie on ehdolla luokkapresidentiksi, ja elleivät kaikki merkit petä, tulee hän valituksi. Ilma on täynnä vehkeilyjä — näkisitpä vain minkälaisia poliitikkoja olemme! Oi, minä sanon sinulle, Setä, että kun me naiset saamme oikeutemme, täytyy teidän miesten ollakin varuillanne, että voisitte pitää omanne. Vaalit tulevat ensi lauantaina, ja illalla panemme toimeen soihtukulkueen, voitti kuka voitti.

Olen aloittanut kemiaa, hyvin tavaton opinhaara. En ole koskaan nähnyt mitään sensuuntaista. Molekyylit ja atoomit ovat siinä aineksina, mutta kykenen puhumaan niistä tarkemmin vasta ensi kuussa.

Otan myöskin todistelutaitoa ja logiikkaa.

Niin myöskin koko maailman historiaa.

Niin myöskin William Shakespearen näytelmiä.

Niin myöskin ranskaa.

Jos tällaista jatkuu vielä monta vuotta, tulee minusta kerrassaan älykäs.

Olisin mieluummin valinnut kansantalouden kuin ranskan, mutta en uskaltanut, sillä pelkäsin että jollen uudelleen valitsisi ranskaa, ei ranskanopettaja päästäisi minua läpi — kun ihan nipinnapin onnistuin selviytymään kesäkuun tutkinnosta. Mutta minä sanon että valmistukseni oppikoulussa ei ollut juuri asianmukaista.

Luokalla on eräs tyttö, joka livertelee ranskaa yhtä nopeasti kuin englantia. Hän oli lapsena vanhempiensa kanssa ulkomailla ja kävi kolme vuotta luostarikoulua. Voit ymmärtää kuinka hän loistaa meihin muihin verrattuna — säännöttömät verbit ovat hänelle paljasta leikkiä. Soisin että vanhempani olisivat työntäneet minut ranskalaiseen luostariin, kun olin pieni, eikä löytölastenkotiin. Oi ei, ei sentään! Silloin en kenties koskaan olisi tutustunut sinuun. Tunnen mieluummin sinut kuin ranskankielen.

Hyvästi, Setä. Minun täytyy nyt pistäytyä Harriet Martinin luo, ja keskusteltuamme kemiallisesta tilanteesta, vaihtanemme pari ajatusta lähenevän presidentinvaalin johdosta.

Sinun politiikassa
J. ABBOTT.

Lokakuun 17 p.

Rakas Setä Pitkäsääri!

Oletetaan että uima-allas voimistelusalissa olisi täynnä sitruunahyytelöä, voisiko ihminen, joka yrittäisi uida siinä, pysyä pinnalla vai uppoisiko?

Meillä oli sitruunahyytelöä jälkiruuaksi, kun tämä kysymys tuli esille. Väittelimme tulisesti puolen tunnin ajan, ja kysymys on vielä ratkaisematta. Sallie luulisi voivansa uida siinä, mutta minä olen ihan varma että maailman paras uimari uppoisi. Eikö olisi hullunkurista hukkua sitruunahyytelöön?

Kaksi muuta kysymystä pitää pöytämme mielenkiintoa vireillä.

1. Minkä muotoisia ovat huoneet kahdeksankulmaisessa talossa? Muutamat tytöt väittävät kivenkovaan että ne ovat nelikulmaisia, mutta minä uskon että ne ovat samanmuotoisia kuin pannukakun palaset. Etkö sinäkin?

2. Oletetaan suuri, ontto, peililasista tehty pallo, jonka keskellä istuu ihminen. Missä kohden peili lakkaisi kuvastamasta hänen kasvojansa ja alkaisi kuvastaa hänen selkäänsä? Mitä enemmän ajattelee tuota ongelmaa, sitä enemmän sotkeutuu. Sinä näet mitkä syvät filosofiset mietteet täyttävät joutohetkemme!

Olenko kertonut vaaleista? Ne olivat kolme viikkoa sitten, mutta niin nopeata on elämämme, että se mikä tapahtui kolme viikkoa sitten, on jo vanhan ajan historiaa. Sallie tuli valituksi, ja meillä oli soihtukulkue, jossa kannettiin lippua "McBride ainiaaksi", ja orkesteri, jonka muodosti neljätoista soittokonetta (kolme huuliharppua ja yksitoista kampaa).

Olemme nyt hyvin tärkeitä henkilöitä huoneessa 258. Juliaan ja minuun heiastuu hyvä osa kunniasta. Onhan suorastaan yhteiskunnallisesti arvokasta asua samassa talossa kuin presidentti.

Bonne nuit, cher Setä.

Acceptez mes compliments,
Tres respectueux,
Je suis

Votre JUDY.

Marraskuun 12 p.

Rakas Setä Pitkäsääri!

Me annoimme keltanokille eilen selkään koripallossa. Tietysti olimme mielissämme — mutta oi, jospa voisimme antaa selkään junioreille! Olisin kernaasti kauttaaltaan musta ja sininen ja pysyisin sängyssä viikkokauden sideharsokääreissä.

Sallie on kutsunut minut joululuvaksi kotiinsa. Hän asuu Worcesterissa, Massachusetts. Eikö se ollut kilttiä? Lähden niin mielelläni. En elämässäni ole ollut yksityisperheessä, paitsi Lock Willow'ssa, ja Semplet ovat täysikasvuisia ja vanhoja eivätkä tule laskuihin. Mutta McBrideilla on talontäysi lapsia (ainakin kaksi tai kolme) ja äiti ja isä ja isoäiti ja angora-kissa. Siis aivan täydellinen perhe! Matkalaukun pakkaaminen ja lähteminen on hauskempaa kuin jääminen kouluun. Olen kauheasti kiihtynyt tästä aikeesta.

Kello on seitsemän — minun täytyy rientää harjoituksiin. Minä tulen esiintymään kiitosjuhlanäytelmässä. Prinssinä tornissa, samettiviitta yllä, keltaisin kutrein. Vitsikästä, vai mitä?

Teidän
J.A.

Lauantaina.

Tahdotko tietää minkä näköinen olen? Tässä on Leonora Fentonin ottama valokuva kaikista kolmesta.

Vaalea, joka nauraa, on Sallie, pitkä, joka istuu nenä pystyssä, on Julia ja pieni, jonka hiukset lentävät silmille, on Judy — hän on luonnossa kauniimpi kuin tässä, mutta aurinko paistoi silmiin.

"STONE GATE" WORCESTER, MASS.

Joulukuun 31 p.

Rakas Setä Pitkäsääri!

Aioin kirjoittaa sinulle ennemmin ja kiittää sinua jouluksi lähettämästäsi pankkiosoituksesta, mutta elämä McBridella vie ihmisen kokonaan, eikä tunnu mahdolliselta että voisin viettää kaksi minuuttia peräkkäin kirjoituspöydän ääressä.

Ostin uuden puvun — sellaisen, joka ei ole välttämätön, mutta jota kyllä tarvitsen. Joululahjani on tänä vuonna Setä Pitkäsääreltä — perheeni lähetti vain rakkaat terveisensä.

Minulla on ollut hurmaava joululupa Sallien luona. Hän asuu isossa vanhanaikaisessa tiilitalossa, jossa on valkeat räystäskoristeet kadun puolella — juuri sitä lajia talo, jota niin uteliaana katselin kun olin John Grier Homessa, enkä voinut käsittää minkälainen se oli sisältäpäin. En luullut koskaan näkeväni sellaista omin silmin — mutta täälläpä olen nyt! Kaikki on niin mukavaa ja viihtyisää ja kodikasta, kävelen huoneesta huoneeseen ja ahmin huonekaluja silmilläni.

Se on aivan verraton koti lapsille, jotka siinä kasvavat; siinä on varjoisia soppia piilosillaoloa varten ja avonaisia takkoja nallien paukahuttamista varten ja ullakko, jolla telmiä sadepäivinä ja liukkaat kaidepuut, joiden alla on mukava tasainen kumpu, ja suuri avara aurinkoinen keittiö ja hauska lihava aurinkoinen kokki, joka on palvellut perheessä kolmetoista vuotta ja aina säästää kimpaleen taikinaa lasten leivottavaksi. Juuri sellaisen talon näkeminen saa ihmisen toivomaan että voisi uudelleen tulla lapseksi.

Entä perhe sitten? En uneksinutkaan että se voisi olla niin hauska. Salliella on isä ja äiti ja isoäiti ja suloisin kolmivuotias pikkusisar, jonka pää on yhtä kiharaa, ja keskikokoinen veli, joka aina unohtaa kuivata jalkansa, ja iso, kiltinnäköinen veli Jimmie, joka on junior Princetonissa.

Meillä on sanomattoman hauskaa pöydässä — kaikki nauravat ja laskevat leikkiä ja puhuvat yhtä aikaa eikä meidän tarvitse siunata ruokaa. On helpotus kun ei tarvitse kiittää Jotakin joka suupalasta minkä syö. (Pelkään että puhun kovin jumalattomia, mutta niin sinäkin tekisit, jos olisit lausunut niin monta pakollista kiitosta eläissäsi kuin minä.)

Miten paljon olemmekaan tehneet — en osaa alkaakaan kertoa sinulle kaikesta. Mr. McBride omistaa tehtaan, ja aattoiltana laitoimme kuusen työläisten lapsille. Se oli pitkässä pakkaushuoneessa, joka oli koristettu ikivihreällä ja rautatammen lehdillä. Jimmie McBride oli pukeutunut joulupukiksi, ja Sallie ja minä autoimme häntä lahjojen jakamisessa.

Mutta voi taivas, Setä, mikä hassu tunne! Huomasin olevani yhtä hyväntahtoinen kuin Grier-kodin Johtokunnan Jäsen. Suutelin herttaista, tahmeanlikaista pikku poikaa — mutta en luule sentään taputtaneeni ketään päähän!

Ja kaksi päivää joulun jälkeen he pitivät tanssiaiset omassa talossaan MINUN KUNNIAKSENI.

Ne olivat ensimäiset oikeat tanssiaiset, missä koskaan olen ollut — korkeakoulua ei lasketa, siellähän tanssimme vain me tytöt keskenämme. Minulla oli uusi valkea iltapuku (sinun joululahjasi — monet kiitokset) ja pitkät valkoiset hansikkaat ja valkoiset silkkikengät. Ainoa vajaa kohta täydellisessä, äärimmäisessä, ehdottomassa onnessani oli se että Mrs. Lippett ei voinut nähdä minua, kun johdin kotiljongia Jimmie McBriden kanssa. Ole hyvä ja kerro se hänelle, kun ensi kerran käyt J. G. H:ssa.

Sinun alati
JUDY.

P.S. Olisitko kauhean pahoillasi, Setä, jos minusta loppujen lopulta ei tulisikaan Suuri Kirjailija — tavallinen tyttö vain!

Lauantaina klo 6.30.

Rakas Setä!

Lähdimme tänään jalkaisin kaupunkiin, mutta auta armias, kuinka satoi! Pidän talvesta enemmän kun se on oikea talvi ja kun sataa lunta eikä vettä.

Julian miellyttävä setä kävi katsomassa meitä taaskin tänä iltapäivänä — ja toi viiden naulan suklaalaatikon. Huomaat että on edullista olla Julian huonetoverina.

Viaton lörpöttelymme näytti huvittavan häntä ja hän jäi odottamaan myöhäisempää junaa saadakseen juoda teetä lukuhuoneessamme. Meillä oli julmetusti puuhaa ennenkuin saimme luvan. Vaikeata jo on saada pitää seuraa isille ja isoisille, ja mitä veljiin ja serkkuihin tulee, on se miltei mahdotonta. Julian täytyi vannoa notarius publicuksen edessä että Mr. Jervis on hänen setänsä ja saada piirikunnan kirjurin todistus asiasta. (Enkö tunne lakiasioita?) Ja sittenkin epäilen tokko olisimme saaneet pitää teekutsujamme, jos dekanus olisi sattunut näkemään kuinka nuorekas ja hauskannäköinen setä Jervis on.

Joka tapauksessa tarjosimme teetä ruskeiden sweitsiläisten juustovoileipien kera. Hän auttoi tekemään niitä ja söi neljä. Kerroin hänelle että olin viettänyt viime kesän Lock Willow'ssa, ja meillä oli hauska juttuhetki Sempleistä ja hevosista ja lehmistä ja kananpojista. Kaikki hevoset, jotka hän tunsi, ovat kuolleet, paitsi Grove, joka oli ollut pikku varsa hänen viime käyntinsä aikana — ja nyt Grove parka on niin vanha että hädintuskin jaksaa nilkuttaa laitumella.

Hän kysyi vieläkö piparkakkuja säilytetään keltaisessa ruukussa sinisen lautasen alla ruokakomeron perimmäisessä kaapissa — ja niin niitä säilytetäänkin! Hän tahtoi tietää vieläkö hevoshaassa kivikasan juurella on murmelieläimen kolo — ja siellä on! Amasai sai tänä kesänä kiinni suuren, lihavan, harmaan — lapsenlapsi kahdennessakymmenennessä viidennessä polvessa sille, jonka Master Jervis otti kiinni pikku poikana.

Sanoin häntä "Master Jervie'ksi" vasten kasvoja, mutta hän ei näyttänyt loukkaantuvan. Julia sanoo ettei hän koskaan ole nähnyt setäänsä niin ystävällisenä, tavallisesti tämä on sangen luoksepääsemätön. Mutta Julialla ei ole hituistakaan tahdikkuutta, ja miehet, sen olen huomannut, vaativat sitä aika paljon. He kehräävät, jos heitä silittää oikeaan suuntaan, ja sylkevät, jos silittää väärään suuntaan. (Tämä ei ole juuri hieno vertaus. Tarkoitan kuvannollisesti.)

Me luemme parhaillaan Marie Bashkirtseffin päiväkirjaa. Eikö se ole ihmeellinen? Kuule tätäkin: "Viime yönä valtasi minut epätoivon puuska, joka ilmeni voivotuksissa ja joka vihdoin sai minut heittämään ruokasalin kellon järveen."

Se saa minut melkein toivomaan etten olekaan nero; nerot mahtavat olla hyvin väsyttäviä ympäristölleen — ja kauhean tuhoisia huonekaluille.

Taivas, kuinka sataa! Saamme uida kappeliin tänä iltana.

Sinun alati
JUDY.

Tammikuun 20 p.

Rakas Setä Pitkäsääri!

Onko sinulla koskaan ollut herttaista tyttölasta, joka pienenä varastettiin kehdosta?

Ehkä minä olen se tyttö! Jos olisimme romaanissa, olisi ratkaisu sellainen, eikö totta?

On todella hirvittävän hullunkurista kun ei tiedä kuka on — jännittävää ja romanttista. On niin äärettömän paljon mahdollisuuksia. Kenties en ole amerikkalainen: niin monet ihmiset eivät ole. Voin suoraan polveutua vanhoista roomalaisista, tai voin olla viikingin tytär, tai voin olla venäläisen maanpakolaisen lapsi, jonka oikea paikka olisi siperialaisessa vankilassa, tai voin olla mustalainen — se ehkä olenkin. Minulla on hyvin kuljeskeleva sielu, vaikka minulla tähän asti ei juuri ole ollut tilaisuutta kehittää sitä.

Tunnetko tuon yhden häpeällisen tahran elämänurassani — kun kerran karkasin orpokodista, koska minua syytettiin kaakkuvarkaudesta? Se on kyllä merkitty kirjoihin jokaisen Johtokunnan Jäsenen vapaasti luettavaksi. Mutta totisesti, Setä, voiko muuta odottaakaan? Kun panet nälkäisen yhdeksänvuotiaan pikkutytön ruokakomeroon kiillottamaan veitsiä, kaakkuvati vieressään, ja lähdet pois ja jätät hänet yksin, ja hetken päästä äkkiä kurkistat sisään, niin etkö odotakin näkeväsi hänen, suutaan hieman kaakunmuruissa. Ja kun sitten ravistat häntä kyynäspäästä ja lyöt häntä korville ja lähetät hänet pois pöydästä kun vanukas tulee ja sanot kaikille muille lapsille että se tapahtuu siksi että hän on varas, niin etkö odotakin hänen juoksevan tiehensä?

Juoksin vain neljä peninkulmaa. He saivat minut kiinni ja veivät minut takaisin, ja viikon ajan olin joka päivä sidottuna kuin mikäkin ilkeä pentu aitaukseen takapihalla sillä aikaa kun toiset lapset olivat välitunnilla.

Siunatkoon, tuohan on kappelikello, ja kappelin jälkeen minulla on komitean kokous. Olen pahoillani, sillä aioin kirjoittaa oikein hauskan kirjeen tällä kertaa.

Auf wiedersehen Cher Setä, Pax tibi!

JUDY.

P.S. Yhdestä asiasta ainakin olen täysin varma. Minä en ole kiinalainen.

Helmikuun 4 p.

Rakas Setä Pitkäsääri!

Jimmie McBride on lähettänyt minulle Princetonin lipun, joka on suuri kuin huoneen seinä.

Olen hyvin kiitollinen, kun hän on muistanut minua, mutta en tiedä mitä maailmassa tekisin sillä. Sallie ja Julia eivät anna minun ripustaa sitä seinään; huoneemme on tänä vuonna kalustettu punaiseksi, ja voit kuvitella miltä näyttäisi, jos lisäisin siihen oranssia ja mustaa. Mutta se on niin kaunista, lämmintä, paksua vaatetta, enkä mitenkään tahtoisi hukata sitä. Olisiko hyvin sopimatonta tehdä siitä kylpyvaippa? Vanha kylpyvaippani vanui pesussa.

Viime aikoina olen kokonaan laiminlyönyt kertoa sinulle, mitä opin, mutta vaikka et voikaan sitä kuvitella kirjeistäni päättäen, täyttävät opinnot aikani kokonaan. On hyvin hämmennyttävää tulla oppineeksi viidessä aineessa yhtaikaa.

"Todellisen opiskelijan tunnusmerkki", sanoo kemian professori, "on intohimoinen kiintymys yksityiskohtiin."

"Varokaa ettette anna katseenne takertua yksityiskohtiin", sanoo historian professori. "Seisokaa niin kaukana että voitte saada käsityksen kokonaisuudesta."

Huomaat siis kuinka taidokkaasti meidän on luovittava kemian ja historian välillä. Pidän historiallisesta metodista enimmän. Jos sanon että Wilhelm Valloittaja purjehti Englantiin 1492 ja Kolumbus löysi Amerikan 1100 tai 1066 tai koska se nyt oli, on se pelkkä yksityiskohta, johon opettaja ei takerru. Se antaa historian kertauksiin varmuuden ja turvallisuuden tunteen, joka kokonaan puuttuu kemiasta.

Kello lyö kuusi — minun täytyy mennä laboratorioon katsomaan pientä happo- ja suola- ja alkalivalmistetta. Olen polttanut lautasensuuruisen reiän keskelle kemia-esiliinaani suolahapolla. Jos teoria pitäisi paikkansa, pitäisi minun pystyä neutralisoimaan tuo reikä hyvällä väkevällä ammoniumilla, eikö totta?

Tutkinto ensi viikolla, mutta kuka pelkää?

Sinun alati
JUDY.

Maaliskuun 5 p.

Rakas Setä Pitkäsääri!

Nyt puhaltaa maaliskuun tuuli, ja taivas on raskaiden, mustien, kiitävien pilvien peitossa. Varikset männyn latvoissa pitävät kovaa meteliä. Se on juovuttavaa, virkistävää, kutsuvaa ääntä. Tahtoisi lyödä kirjat kiinni ja lähteä ulos kukkuloille juoksemaan tuulen kanssa kilpaa.

Meillä oli viime lauantaina paperimetsästys yli viiden peninkulman matkalla rämeistä maata. Kettu (jonka muodosti kolme tyttöä ja muutama pussillinen konfettia) lähti puolen tuntia aikaisemmin kuin kaksikymmentä seitsemän metsästäjää. Minä olin yksi kahdestakymmenestä seitsemästä, kahdeksan tippui tielle, ja me lopetimme kahdeksanatoista. Jäljet veivät yli mäen, läpi viljapellon ja halki rämeikön, jossa meidän oli kevyesti hypättävä mättäältä mättäälle. Tietysti puolet meistä vajosivat nilkkoja myöten. Hukkasimme jäljet ja menetimme kaksikymmentäviisi minuuttia tuohon suohon. Sitten erästä kukkulaa ylös läpi metsien ja sisään ladon ikkunasta! Ladon ovet olivat lukossa ja ikkunat korkealla ja aika pienet. Minä en sano että se oli kauniisti tehty, sanotko sinä?

Mutta me emme kiivenneet sisään, me luovailimme ladon ympärillä ja keksimme jäljet, jotka jatkuivat matalan katoksen kautta pensasaidan huipulle. Kettu luuli että olimme nyt joutuneet kiikkiin, mutta me ilkuimme sitä. Sitten suoraan eteenpäin kaksi penikulmaa pitkin epätasaista vainiota, jolla oli kauhean vaikea seurata jälkiä, sillä konfetteja alkoi olla harvassa. Sääntönä on että niitä pitää olla ainakin kuuden jalan etäisyydellä toisistaan, mutta ne olivat pisimmät kuusi jalkaa mitä koskaan olen nähnyt. Lopuksi, kahden tunnin tuiman juoksun jälkeen seurasimme Monsieur Foxin jälkiä Crystal Springin keittiöön (se on maatalo, jonne tytöt ajelevat bobsleigh-kelkoilla ja heinävaunuilla syömään kananpoika- ja vohveli-illallisia) ja löysimme kolme kettua rauhallisina syömästä maitoa ja hunajaa ja leivoksia. He eivät olleet luulleet että tulisimme näin kauas, he luulivat meidän vielä roikkuvan ladon ikkunoissa.

Kumpikin puolue väitti voittaneensa. Minusta me voitimme, eikö sinustakin? Koska kerran saimme heidät kiinni ennenkuin he olivat päässeet takaisin urheilukentälle. Oli miten oli, me yhdeksäntoista heittäydyimme kuin heinäsirkat huonekaluille ja vaadimme hunajaa. Sitä ei ollut niin paljon että kaikki olisivat saaneet, mutta Mrs. Crystal Spring (se on lempinimemme hänelle, hänen oikea nimensä on Johnson) toi ruukullisen mansikkahilloa ja kannullisen vaahterasiirappia — sitä oli tehty viime viikolla — ja kolme ruskeata kyrsää.

Pääsimme takaisin korkeakouluun vasta puoli seitsemäksi — puolen tuntia liian myöhään päivälliselle — ja menimme suoraan sisään pukeutumatta, ja ruokahalumme oli sanoin kuvaamaton! Sitten jäimme kaikki pois iltarukouksesta, koska jalkineittemme tila riitti syyksi.

En ole vielä kertonut tutkinnosta. Läpäisin kaikissa aineissa äärimmäisen helposti — tunnen salaisuuden nyt enkä aio enää koskaan saada reppuja. En kuitenkaan voi saada loppututkinnossa kiitettävää tuon typerän latinan proosan ja geometrian tähden keltanokkavuonna. Mutta minä vähättelen. Mitäs siitä niin kauan kun on onnellinen? (Se on sitaatti. Olen lukenut Englannin klassikkoja.)

Klassikoista puhuen, oletko lukenut "Hamletin"? Jollet ole, tee se heti paikalla. Se on suorastaan päihdyttävä. Olen kuullut Shakespearestä kaiken ikäni, mutta minulla ei ollut aavistustakaan että hän kirjoitti todella niin hyvin, epäilin aina ettei hän ole maineensa veroinen.

Minulla on eräs hurmaava leikki, jonka keksin kauan sitten, kun ensiksi opin lukemaan. Joka ilta kun menin levolle, kuvittelin olevani henkilö (kaikkein tärkein henkilö) kirjassa, jota sillä hetkellä luin.

Nyt olen Ofelia — ja niin järkevä Ofelia! Pidän Hamletia hyvällä tuulella koko ajan ja lellittelen ja torun häntä ja panen hänet nostamaan takinkauluksensa pystyyn, kun hän on vilustunut. Olen kokonaan parantanut hänet synkkämielisyydestä. Kuningas ja kuningatar ovat molemmat kuolleet — tapaturmassa merellä, ei tarvittu hautajaisia — ja nyt Hamlet ja minä hallitsemme Tanskanmaata ilman minkäänlaisia vaikeuksia. Panemme kuningaskunnan kauniisti työhön. Hän pitää huolta hallituksesta ja minä hyväntekeväisyydestä. Olen juuri keksinyt ensiluokkaisen orpokodin. Jos sinua tai jotakin muuta Johtokunnan Jäsentä haluttaisi käydä tarkastamassa sitä, olen mielihyvällä kuljettava teitä ympäri. Ajattelen että teillä voisi olla paljon hyödyllisiä ehdotuksia.

Olen alati, sir
armollisimmin Teidän
OFELIA,
Tanskan kuningatar.

Maaliskuun 24 tai kenties 25 p.

Rakas Setä Pitkäsääri!

Minä en luule että voin päästä taivaaseen — minulla on niin kauhean paljon hauskaa täällä, eikä olisi kunniallista saada sitä myös jälestäpäin. Kuule mitä on tapahtunut.

Jerusha Abbott on voittanut novellikilpailussa (25 dollarin palkinto), jonka Kuukauslehti panee toimeen joka vuosi. Ja hän on sofomori. Kilpailijat ovat enimmäkseen senioreita. Kun näin nimeni lehdessä, en ollut uskoa sitä todeksi. Ehkä minusta lopultakin tulee kirjailija. Soisin vain ettei Mrs. Lippett olisi antanut minulle niin typerää nimeä — se kuuluu niin kirjailijattarelta, eikö totta?

Minut on myöskin valittu kevätnäytelmään — "Miten haluatte" esitetään ulkoilmassa. Minusta tulee Celia, Rosalindin serkku.

Ja vihdoin: Julia ja Sallie ja minä lähdemme ensi perjantaina New Yorkiin erinäisille kevätostoksille ja viivymme siellä koko illan ja menemme seuraavana päivänä teatteriin "Master Jervien" kanssa. Hän kutsui meidät. Julia asuu kotona perheensä luona, mutta Sallie ja minä asumme Martha Washington Hotellissa. Oletko koskaan kuullut mitään niin jännittävää? En elämässäni ole ollut hotellissa enkä teatterissa, paitsi kerran kun katolinen kirkko piti juhlan ja kutsui orpolapset, mutta se ei ollut oikea näytelmä eikä sitä lasketa.

Ja mitä luulet meidän menevän katsomaan? "Hamletia". Ajatteles sitä! Olemme lukeneet sitä neljä viikkoa Shakespeare-tunneilla ja osaan sen ulkoa.

Olen niin jännittynyt kaikesta mikä on tulossa että tuskin osaan nukkua.

Hyvää yötä, Setä.

Tämä on hyvin hauska maailma.

Sinun alati
JUDY.

P.S. Olen juuri katsonut kalenteria. On 28 päivä.

Toinen jälkikirjoitus.

Näin tänään raitiovaunun kuljettajan, jolla oli toinen silmä ruskea ja toinen sininen. Eikö hän olisi sopiva roisto salapoliisijuttuun?

Huhtikuun 7 p.

Rakas Setä Pitkäsääri!

Voi taivas! Eikö New York ole suuri? Worcester ei ole mitään siihen verrattuna. Aiotko kertoa että tällä hetkellä elät keskellä tuota sekasortoa. En usko että kuukausiin toivun noiden kahden päivän hämmennyttävästä vaikutuksesta, jotka vietin siellä. En voi ruvetakaan kertomaan sinulle kaikesta ihmeellisestä, jota näin, mutta otaksun että tiedät sen itsekin, koska kerran asut siellä.

Mutta eivätkö kadut ole hauskoja? Ja ihmiset? Ja kaupat? En ole koskaan nähnyt niin ihastuttavia tavaroita kuin siellä on ikkunoissa. Ihan tekee mieli omistaa koko elämänsä vaatteiden käyttämiseen.

Sallie ja Julia ja minä olimme yhdessä ostoksilla lauantai-aamuna. Julia meni ylellisimpään paikkaan mitä koskaan olen nähnyt; valkeat ja kultaiset seinät ja siniset matot ja siniset silkkiverhot ja kullatut tuolit. Kerrassaan kaunis neiti, jolla oli keltainen tukka ja musta silkkinen laahuspuku, tuli tervehtimään meitä, huulilla tervetuliaishymy. Luulin että olimme kohteliaalla vieraskäynnillä ja aioin tarjota käteni, mutta näyttikin siltä että olimme vain ostamassa hattuja — ainakin Julia. Hän istuutui peilin eteen ja koetti tusinaa, toinen toistaan ihastuttavampia, ja osti kaksi kaikkein ihastuttavinta.

En voi kuvitella suurempaa iloa elämässä kuin istua peilin edessä ja ostaa hattu, jonka on valinnut tarvitsematta ensin ajatella hintaa! Siitä ei ole epäilystäkään, Setä, New York nopeasti turmelisi sen hienon stoalaisen luonteen, jonka John Grier Home on niin kärsivällisesti rakentanut.

Ja kun olimme lopettaneet ostoksemme, kohtasimme Master Jervien Sherryssä. Otaksun että olet ollut Sherryssä? Kuvittele sitä ja kuvittele sitten John Grier Homen ruokasalia vahakangaspöytineen ja valkeine saviastioineen, joita ei voinut saada rikki, ja puuvartisine veitsineen ja haarukkoineen, ja koeta ymmärtää miltä minusta tuntui!

Söin kalaa väärällä haarukalla, mutta tarjoilija hyvin ystävällisesti toi minulle toisen niin ettei kukaan huomannut.

Ja päiväaterian jälkeen menimme teatteriin — se oli häikäisevä, ihmeellinen, uskomaton — näen siitä unta joka yö.

Eikö Shakespeare ole ihmeellinen?

"Hamlet" on paljon parempi näyttämöllä kuin luettuna tunnilla. Pidin sitä arvossa ennenkin, mutta nyt, voi taivas!

Jollei sinulla ole mitään sitä vastaan, luulen että mieluummin rupean näyttelijättäreksi kuin kirjailijaksi. Etkö antaisi minun jättää korkeakoulua ja mennä teatterikouluun? Ja sitten lähettäisin sinulle aitiopaikan joka näytäntööni ja hymyilisin sinulle ramppivalojen yli. Mutta ole kiltti ja pidä punaista ruusua napinlävessäsi, niin että varmasti hymyilen oikealle miehelle. Olisi kauhean pulmallinen erehdys, jos rupeaisin antamaan merkkejä väärälle.

Tulimme takaisin lauantai-illalla ja söimme päivällistä junassa pienten pöytien ääressä, joilla paloi neilikanpunaiset lamput. Neekeripalvelijat tarjosivat. En ole koskaan ennen kuullut että junassa tarjotaan aterioita, ja tulin varomattomasti maininneeksi sen.

"Missä ihmeessä sinä sitten olet kasvanut?" sanoi Julia minulle.

"Eräässä kylässä", sanoin nöyrästi Julialle.

"Mutta etkö sinä sitten koskaan ole matkustanut?" sanoi hän minulle.

"En ennenkuin tulin korkeakouluun, ja silloin oli matka vain satakuusikymmentä penikulmaa emmekä syöneet", sanoin minä hänelle.

Minä alan suorastaan herättää hänessä mielenkiintoa, kun puhun niin hullunkurisia. Koetan kaikin mokomin olla puhumatta, mutta ne pujahtavat suustani kun olen ihmeissäni — ja ihmeissäni olen suurimman osan ajasta. On huimaava kokemus, Setä, viettää kahdeksantoista vuotta John Grier Homessa ja sitten äkkiä tulla sinkautetuksi MAAILMAAN.

Mutta minä alan tottua. En enää tee sellaisia kommelluksia kuin alussa, eikä minun enää ole epämukava olla toisten tyttöjen kanssa. Ennen ihan kiemurtelin kun ihmiset katselivat minua. Minusta tuntui että he uusien pukujeni harhakuvan läpi näkivät ruutuiset pumpulivaatteet niiden alla. Mutta minä en anna pumpulipukujen enää häiritä rauhaani. Ne ovat jo menneen talvenlumia.

Unohdin kertoa sinulle kukistamme. Master Jervie antoi meille jokaiselle suuren kimpun orvokeita ja kieloja. Eikö se ollut kultaisesti tehty? En ole koskaan suurestikaan välittänyt miehistä — päättäen Johtokunnan Jäsenistä — mutta alan muuttaa mieltäni.

Yksitoista sivua — onpa se kirje! Rohkeutta! Aion lopettaa nyt.

Sinun alati
JUDY.

Huhtikuun 10 p.

Rakas Mr. Rikas-Mies!

Tässä on viidenkymmenen dollarin pankkiosoituksenne. Hyvin paljon kiitoksia, mutta minusta tuntuu etten voi pitää sitä. Kuukausirahani on siksi suuri että sillä saan kaikki hatut mitä tarvitsen. Olen pahoillani että kirjoitin kaiken tuon typerän lörpötyksen muotikaupasta — koko asia on vain siinä etten koskaan ollut nähnyt mitään sellaista.

En kuitenkaan kerjännyt! Enkä tahtoisi ottaa vastaan enemmän armeliaisuutta kuin välttämätöntä on.

Vilpittömästi teidän
JERUSHA ABBOTT.

Huhtikuun 11 p.

Rakkahin Setä!

Oletko kiltti ja annat anteeksi kirjeen, jonka kirjoitin sinulle eilen? Kaduin vasta kun olin jo pannut sen postiin ja koetin saada sen takaisin, mutta tuo typerä postilaatikon tyhjentäjä ei suostunut antamaan sitä.

Nyt on keskiyö, olen valvonut tuntikausia ajatellen mikä Mato minä olen — mikä tuhatjalkainen Mato — ja se on pahinta mitä osaan sanoa! Olen sulkenut lukuhuoneen oven hyvin hiljaa, jotten herättäisi Juliaa ja Salliea, ja istun sängyssä kirjoittaen sinulle historian muistiinpanovihosta revitylle paperipalalle.

Tahdoin vain sanoa sinulle että olen pahoillani, kun olin niin epäkohtelias pankkiosoituksesi suhteen. Tiedän että tarkoituksesi oli ystävällinen, ja mielestäni olet herttainen vanha olento, kun näet niin paljon vaivaa niin viheliäisen kappaleen kuin hatun tähden. Minun olisi pitänyt palauttaa rahat paljon kohteliaammin.

Mutta joka tapauksessa minun oli palautettava ne. Minun laitani on aivan toinen kuin muiden tyttöjen. He voivat ottaa toisilta aivan luonnollisesti. Heillä on isät ja veljet ja tädit ja sedät, mutta minulla ei voi olla sellaista suhdetta keneenkään. Minusta on hauska kuvitella että sinä kuulut minulle — leikkiäkseni vain tuolla ajatuksella — mutta luonnollisesti tiedän ettet kuulu. Olen yksin, todella yksin — selkä vasten seinää taistelen maailmaa vastaan — ja henkeäni vähän salpaa kun sitä ajattelen. Karkoitan sen mielestäni ja kuvittelen edelleen, mutta etkö näe, Setä? Minä en voi ottaa vastaan enempää rahaa kuin minun täytyy, sillä jonakin päivänä minun täytyy maksaa se takaisin, eikä edes niin suuri kirjailija kuin minusta aikoo tulla kykene uhmaamaan suorastaan hirvittävää velkaa.

Pitäisin kauniista hatuista ja tavaroista, mutta en saa pantata tulevaisuuttani niiden maksuksi.

Annathan anteeksi, annathan, kun olin niin töykeä? Minulla on inhottava tapa kirjoittaa ihan välittömästi niinkuin ensi hetkessä ajattelen ja sitten panna kirje postiin peruuttamattomasti. Mutta jos joskus tunnun ajattelemattomalta ja kiittämättömältä, en koskaan tarkoita sitä. Sydämessäni aina kiitän sinua elämästä ja vapaudesta ja riippumattomuudesta, jotka olet antanut minulle. Lapsuuteni oli sellainen pitkä, synkkä kapinan ponnistus, ja nyt olen niin onnellinen jokaisena päivän hetkenä että tuskin uskon sitä todeksi. Tunnen olevani kuin kertomuskirjan keksitty sankaritar.

Kello on neljännestä yli kahden. Hiivin varpaillani ulos ja vien tämän postiin. Saat sen seuraavassa postissa toisen jälkeen, joten et kovin pitkää aikaa ehdi ajatella minusta pahoja.

Hyvää yötä, Setä, rakastan sinua aina,

JUDY.

Toukokuun 4 p.

Rakas Setä Pitkäsääri!

Katselmuspäivä viime lauantaina. Hyvin näkemisenarvoinen tilaisuus. Ensin oli kaikilla luokilla juhlakulkue, joka tyttö oli puettuna valkoisiin, senioreilla oli sini- ja kultakirjavat jaapanilaiset päivänvarjot, ja junioreilla valkeat ja keltaiset liput. Meidän luokalla oli punaiset ilmapallot — hyvin vitsikästä, varsinkin kun ne yhtäpäätä irtaantuivat ja lensivät pois — ja keltanokilla oli vihreät paperihatut, joissa oli pitkät liehuvat töyhdöt. Olimme myöskin tilanneet kaupungista soittokunnan sinisissä univormuissa. Niin myöskin kaksitoista ilveilijää, kuten klovneja sirkuksesta, huvittamaan katselijoita kilpailujen välillä.

Julia oli puettu lihavaksi maalaisherraksi, jolla oli valkoiset kesävaatteet ja viikset ja turpea päivänvarjo. Patsy Moriarty (Patricia, totisesti. Oletko koskaan kuullut sellaista nimeä? Mrs. Lippett ei olisi voinut keksiä parempaa.) joka on pitkä ja laiha, oli Julian vaimo, ja hänellä oli hassunaikainen vihreä myssy toisella korvalla. Nauruaallot seurasivat heitä pitkin kulkueen koko matkaa. Julia esitti osansa suurenmoisen hyvin. En olisi uneksinutkaan että jossakin Pendletonissa olisi niin paljon taipumusta komiikkaan — pyydän anteeksi Master Jervieltä; en kuitenkaan pidä häntä oikeana Pendletonina niinkuin en pidä sinua oikeana Johtokunnan Jäsenenä.

Sallie ja minä emme olleet mukana juhlakulkueessa, koska otimme osaa kilpailuihin. Ja mitä arvelet? Voitimme molemmat! Ainakin jossakin. Koetimme pituushyppyä ja hävisimme, mutta Sallie voitti seiväshypyssä (seitsemän jalkaa kolme tuumaa) ja minä voitin viidenkymmenen metrin juoksussa (kahdeksan sekuntia).

Läähätin aika lailla lopussa, mutta oli suunnattoman hauskaa kun koko luokka huojutti ilmapalloja ja hurrasi ja kirkui:

Kuinkas kävi Judy Abbottin?
Aivan hyvin.
Kenen kävi hyvin?
Judy Abbottin!

Sellaista, Setä, on tosi maine. Sitten sai marssia takaisin pukeutumistelttaan ja tulla hierotuksi alkoholilla ja saada sitruuna imettäväkseen. Näet että olemme hyvin ammatinmukaisia. On hyvin hienoa voittaa luokalleen palkinto, sillä se luokka, joka voittaa eniten palkintoja, saa vuodeksi urheilumaljan. Seniorit voittivat sen tänä vuonna seitsemän palkinnon enemmistöllä. Urheiluseura antoi päivälliset kaikille voittajille voimistelusalissa. Meillä oli paistettuja rapuja ja suklaajäätelöä, josta oli muodostettu pieniä koripalloja.

Istuin puolen viime yötä ylhäällä lukemassa "Jane Eyreä". Oletko sinä niin vanha, Setä, että voit muistaa kuusikymmentä vuotta taaksepäin ajassa? Ja jos voit, sano, puhuivatko ihmiset silloin tuolla tavalla?

Kopea Lady Blanche sanoo palvelijalle: "Lopeta jo lorusi, tolvana, ja tee niinkuin sanon." Mr. Rochester puhuu metallikannesta ja tarkoittaa taivasta, ja mitä taas tulee hulluun naiseen, joka nauraa kuin hyena ja sytyttää vuodeverhoja tuleen ja repii morsiushuntuja ja puree — se kaikki on puhtainta melodraamaa, mutta siitä viisi, luet ja luet ja luet. En käsitä kuinka kukaan tyttö on voinut kirjoittaa sellaista kirjaa, varsinkin kukaan tyttö, joka on kasvanut hautausmaalla. Noissa Brontëissa on jotakin, joka tenhoo minua. Heidän kirjansa, heidän elämänsä, heidän henkensä. Mistä he saivat sen? Kun luin pikku Janen kärsimyksistä köyhäinkoulussa, suutuin niin että minun täytyi lähteä ulos kävelemään. Ymmärsin tarkalleen miltä hänestä tuntui. Koska olen tuntenut Mrs. Lippettin, voin nähdä Mr. Brocklehurstin.

Älä raivostu, Setä. En tahdo sanoa että John Grier Home on samanlainen kuin Lowoodin laitos. Meillä oli yllinkyllin ruokaa ja vaatteita, tarpeeksi pesuvettä ja lämmin kellari. Mutta on olemassa yksi kuolettava yhtäläisyys. Elämämme oli ehdottoman yksitoikkoista ja vailla tapahtumia. Ei koskaan tapahtunut mitään hauskaa, paitsi että saatiin jäätelöä sunnuntaisin, ja sekin oli säännöllistä. Kaikkina kahdeksanatoista vuotena, jotka vietin siellä, sattui vain yksi ainoa seikkailu — kun halkovaja paloi. Meidän piti nousta keskellä yötä ja pukeutua ollaksemme valmiita, jos talo syttyisi. Mutta se ei syttynyt ja me menimme takaisin sänkyyn.

Jokainen ottaisi mielellään hieman yllätyksiä, se on täysin inhimillinen pyyntö. Mutta minulla ei ollut ainoatakaan ennenkuin Mrs. Lippett kutsui minut kansliaan kuulemaan että Mr. John Smith aikoi lähettää minut korkeakouluun. Ja silloinkin hän ilmoitti uutisen niin vähitellen että töin tuskin hämmästyin.

Tiedätkö, Setä, mielestäni tärkein ominaisuus ihmiselle en mielikuvitus. Se tekee hänelle mahdolliseksi asettua toisten ihmisten asemaan. Se tekee hänet ystävälliseksi ja myötätuntoiseksi ja ymmärtäväksi. Sitä pitäisi viljellä lapsissa. Mutta John Grier Home heti tukahutti pienimmänkin tuikkeen. Velvollisuudentunne oli ainoa ominaisuus, jota rohkaistiin. Minä en luule että lasten pitäisi tuntea tuon sanan merkitystä, se on sietämätön, vihattava. Heidän pitäisi tehdä kaikki rakkaudesta.

Odota kun saat nähdä sen orpokodin, jonka pää minusta tulee! Se on mielileikkini iltaisin ennenkuin menen nukkumaan. Suunnittelen sen pienimpiä yksityiskohtia myöten — ateriat ja puvut ja opinnot ja huvitukset ja rangaistukset, sillä myöskin minun erinomaiset orponi ovat joskus pahoja.

Mutta joka tapauksessa heistä tulee onnellisia. Mielestäni jokaisella, tuli hänelle sitten miten paljon huolia tahansa kun hän kasvaa suureksi, pitäisi olla onnellinen lapsuus takanaan. Ja jos minulla joskus on omia lapsia, yhdentekevää miten onneton itse saatan olla, en anna heillä olla mitään huolia ennenkuin he kasvavat suuriksi.

(Kappelikello soi — lopetan tämän kirjeen joskus.)

Torstaina.

Kun tänä iltapäivänä tulin laboratoriosta, istui teepöydän ääressä orava, joka nakerteli manteleita. Tällaisia vieraita me harrastamme nyt kun on tullut lämmin ilma ja ikkunat ovat auki —

Lauantai-aamuna.

Kenties luulet, koska eilen illalla oli perjantai eikä mitään läksyjä täksi päivää, että vietin miellyttävän, hiljaisen lukuillan Stevenson-painoksen ääressä, jonka ostin palkintorahoillani? Mutta jos niin luulet, et koskaan ole käynyt tyttö-korkeakoulussa, Setä kulta. Kuusi ystävää pistäytyi luokseni laittamaan vaahtokakkua, ja yksi heistä pudotti kakun — kun se vielä oli nesteenä — keskelle parasta mattoamme. Emme koskaan saa sitä sotkua lähtemään.

En ole viime aikoina maininnut oppituntejani; kyllä ne jatkuvat joka päivä. On sentään huojennus jättää ne sikseen ja keskustella elämästä suurin piirtein — tosin ovat keskustelumme sangen yksipuolisia, mutta se on oma syysi. Vastauksesi on tervetullut milloin vaan suvaitset.

Olen kirjoittanut tätä kirjettä kolmena päivänä, ja pelkään että nyt vous êtes bien kyllästynyt.

Hyvästi, kiltti Mr. Mies.
JUDY.

Mr. Setä Pitkäsääri Smith!

Sir, luettuani logiikkaa ja jaoitusoppia, olen päättänyt omaksua seuraavan kirjeiden kirjoittamis-muodon. Se sisältää kaikki välttämättömät tosiseikat, mutta ei mitään turhaa monisanaisuutta.

I. Meillä on tällä viikolla ollut kirjalliset kokeet:
A. Kemiassa.
B. Historiassa.

II. Uusi makuusali on rakennettu.
A. Sen aineet ovat:
(a) punainen tiili,
(b) harmaa kivi.
B. Siihen mahtuu:
(a) yksi dekanus, viisi opettajatarta,
(b) kaksisataa tyttöä,
(c) yksi taloudenhoitajatar, kolme kokkia, kaksikymmentä
tarjoilijatarta, kaksikymmentä sisäkköä.

III. Meillä oli tänään jälkiruuaksi sokerileivoksia.

IV. Minä kirjoitan erikoisainetta Shakespearen näytelmäin lähteistä.

V. Lou McMahon liukastui ja kaatui tänään koripallopelissä ja:
A. Nyrjäytti olkapäänsä.
B. Sai naarmun polveensa.

VI. Minulla on uusi hattu, jossa on koristeena:
A. Sininen samettinauha.
B. Kaksi sinistä sulkaa.
C. Kolme punaista pumpulaa.

VII. Kello on puoli kymmenen.

VIII. Hyvää yötä.

JUDY.

Kesäkuun 2 p.

Rakas Setä Pitkäsääri!

Et ikinä osaisi arvata, mitä hauskaa on tapahtunut.

McBridet ovat pyytäneet minua viettämään kesää leiriinsä Adirondacksissa. He kuuluvat jonkinlaiseen klubiin ihastuttavan pienen järven rannalla keskellä metsiä. Klubin jäsenillä on hirsistä tehtyjä mökkejä siellä täällä puitten välissä, ja he soutelevat kanootilla järvellä ja tekevät pitkiä kävelyitä metsäpolkuja pitkin toisiin leireihin ja pitävät tanssiaisia kerran viikossa klubihuoneustossa — Jimmie McBriden luona on eräs korkeakoulutoveri osan kesää, joten näet että meillä kyllä on miehiä, joiden kanssa tanssia.

Eikö ollutkin herttaista että Mrs. Mc Bride kutsui minut? Nähtävästi hän piti minusta kun olin siellä jouluna.

Suo anteeksi kirjeen lyhyys. Tämä ei ole mikään oikea kirje; tahdoin vain antaa sinun tietää että kesäni on turvattu.

Sinun
hyvin tyytyväisessä mielentilassa
JUDY.

Kesäkuun 5 p.

Rakas Setä Pitkäsääri!

Sihteerisi on juuri kirjoittanut minulle että Mr. Smith pitää parempana etten ota vastaan Mrs. McBriden kutsua, vaan palaan Lock Willow'hon kuten viime kesänä.

Miksi, miksi, miksi, Setä?

Sinä et ymmärrä asiaa. Mrs. McBride tarvitsee minua, varmasti ja ihan totta. Minä en ole vähääkään vaivaksi talossa. Minusta on apua. He eivät ota mukaansa monta palvelijaa, ja Sallie ja minä voimme tehdä paljon hyötyä. Se on minulle verraton tilaisuus oppia kodinhoitoa. Jokaisen naisen pitäisi ymmärtää sitä, ja minä olen perehtynyt vain orpokodin hoitoon.

Leirissä ei ole ketään meidän ikäisiämme tyttöjä, ja Mrs. McBride tarvitsee minut seuralaiseksi Sallielle. Aiomme opiskella paljon yhdessä. Aiomme lukea kaikki ensi vuoden englannin ja yhteiskuntaopin kirjat. Opettaja sanoi että siitä olisi suuri apu, jos voisimme kesällä lukea ne läpi, ja on niin paljon helpompi muistaa, jos luemme yhdessä ja keskustelemme niistä.

Jo eläminen samassa talossa kuin Sallien äiti on sivistävää. Hän on mielenkiintoisin, hauskin, toverillisin, viehättävin nainen maailmassa; hän tietää kaikki. Ajattele kuinka monta kesää olen viettänyt Mrs. Lippettin seurassa ja kuinka osaan antaa arvoa vastakohdalle. Sinun ei tarvitse pelätä että minä ottaisin liian paljon tilaa, sillä heidän talonsa on venyvä kuin kummi. Kun heillä on paljon vieraita, pystyttävät he telttoja pitkin metsää ja lähettävät pojat ulos. Siitä tulee niin hauska, terveellinen kesä, kun saa olla ulkoilmassa joka hetki. Jimmie McBride opettaa minua ratsastamaan hevosen selässä ja melomaan kanoottia ja ampumaan ja — oi, niin paljon sellaista mitä minun pitäisi osata. Se olisi sellainen hauska, iloinen, huoleton aika, jonkalaista minulla ei ole koskaan ollut, ja minä luulen että jokainen tyttö ansaitsee kerran elämässään sellaisen. Tietysti teen aivan niinkuin sinä käsket, mutta ole, ole niin kiltti ja anna minun mennä sinne, Setä. En ole koskaan halunnut mitään niin hartaasti.

Tämä ei ole Jerusha Abbott, tuleva suuri kirjailija, joka kirjoittaa sinulle. Se on vain Judy — eräs tyttö.

Kesäkuun 9 p.

Mr. John Smith!

Sir: Saanut kirjeenne tämän kuun seitsemänneltä. Noudattaen määräyksiänne, jotka olen saanut sihteerinne kautta, lähden täältä ensi perjantaina viettääkseni kesän Lock Willow'n maatalossa.

Toivon aina saavani olla
(Miss) JERUSHA ABBOTT.

LOCK WILLOW,
Elokuun 3 p.

Rakas Setä Pitkäsääri!

On jo lähes kaksi kuukautta siitä kun viimeksi kirjoitin, mikä ei kaunista minua, sen kyllä tiedän, mutta minä en ole rakastanut sinua paljon tänä kesänä — sinä näet että olen suora!

Et voi kuvitella kuinka pettynyt olin, kun minun piti luopua McBriden leiristä. Luonnollisesti tiedän että olet holhoojani ja että minun pitää kaikissa asioissa ottaa huomioon toivomuksesi, mutta en voinut nähdä mitään syytä. Se oli niin ilmeisesti parasta, mitä olisi voinut tapahtua minulle. Jos minä olisin ollut Setä ja sinä Judy, olisin sanonut: "Siunatkoon, hyvä lapsi, mene kaikella muotoa ja pidä hauskaa, näe paljon uusia ihmisiä ja opi paljon uutta, elä ulkoilmassa ja tule terveeksi ja vahvaksi ja virkistyneeksi kovaa työvuotta varten."

Mutta ei sinne päinkään! Vain pari riviä sihteeriltäsi, joka määrää minut Lock Willow'hon.

Määräystesi personattomuus se loukkaa tunteitani. Minusta tuntuu että jos välittäisit minusta hiukankin samaan suuntaan kuin minä sinusta, lähettäisit minulle joskus omalla kädelläsi kirjoitetun tervehdyksen noiden typerien koneellakirjoitettujen sihteerin kirjelippusten asemasta. Jos saisin pienimmänkin vihjauksen siitä että välität, tekisin mieliksesi ihan vaikka mitä.

Minä tiedän että minun piti kirjoittaa hauskoja, pitkiä, yksityiskohtaisia kirjeitä odottamatta koskaan vastausta. Sinä täytät osasi sopimuksesta — minä saan kasvatukseni — ja otaksun että minä en täytä omaa osaani sinun mielestäsi!

Mutta, Setä, se on kova sopimus. Niin on, ihan totta. Olen niin kauhean yksin. Sinä olet ainoa ihminen, josta voisin välittää, ja sinä olet niin varjomainen. Sinä olet vain kuviteltu mies, jonka minä olen keksinyt, ja luultavasti oikea sinä ei ole vähääkään sellainen kuin minun kuvittelemani sinä. Mutta sinä lähetit minulle tervehdyksen kerran kun olin sairaana, ja nyt, kun tunnen itseni kauhean unohdetuksi, haen korttisi esille ja luen sen uudelleen.

Huomaan etten sano sinulle ollenkaan sitä mitä aioin sanoa, mikä oli seuraavaa:

Vaikka tunteeni vieläkin ovat loukatut, sillä on hyvin nöyryyttävää tulla nostelluksi ja siirrellyksi mielivaltaisen, taipumattoman, järjettömän, kaikkivoivan, näkymättömän Sallimuksen käden kautta, niin kuitenkin, kun joku ihminen on ollut niin hyvä ja jalomielinen ja ajatteleva kuin sinä tähän asti olet ollut minua kohtaan, otaksun että hänellä on oikeus olla mielivaltainen, taipumaton, järjetön, näkymätön Sallimus, jos häntä haluttaa, ja siispä — annan sinulle anteeksi ja olen iloinen taas. Mutta hauskaa ei vieläkään ole saada Sallien kirjeitä, joissa hän kertoo kuinka hurmaavaa siellä leirissä on!

Oli miten oli — vedämme verhon sen asian eteen ja alotamme alusta.

Olen kirjoittanut ja kirjoittanut tänä kesänä, saanut valmiiksi neljä lyhyttä kertomusta ja lähettänyt ne neljään eri aikakauskirjaan. Näet nyt että koetan olla kirjailija. Olen vakiinnuttanut työhuoneekseni nurkan ullakolla, joka oli Master Jervien leikkihuoneena sadepäivinä. Se on viileä, tuulinen nurkka, jossa on kaksi ullakkoikkunaa, ja sitä varjostaa vaahtera, jossa asuu perhe punaisia oravia kolossaan.

Parin päivän päästä kirjoitan hauskan kirjeen ja kerron kaikki talon uutiset.

Me tarvitsisimme sadetta.

Sinun kuten ainakin
JUDY.

Elokuun 10 p.

Mr. Setä Pitkäsääri!

Sir: kirjoitan teille pajupuun toiselta oksalta laidunmaalta lammikon rannalta. Alapuolella kurnuttaa sammakko, heinäsirkka sirittää yläpuolella ja kaksi pientä "pirunkorentoa" kiitää ylös ja alas rungon ympärillä. Olen ollut täällä kokonaisen tunnin; oksa on hyvin mukava, varsinkin kun olen päällystänyt sen kahdella sohvatyynyllä. Tulin tänne mukanani kynä ja kirjoituslehtiö toivoen voivani kirjoittaa kuolemattoman novellin, mutta olen ollut aivan hukassa sankarittareni kanssa — en voi saada häntä käyttäytymään niinkuin tahtoisin, ja niinpä olen hyljännyt hänet hetkiseksi ja kirjoitan sinulle. (Ei siitäkään sentään ole suurta huojennusta, sillä enhän minä saa sinuakaan käyttäytymään niinkuin tahtoisin.)

Jos olet tuossa kauheassa New Yorkissa, soisin voivani lähettää sinulle kappaleen tätä ihastuttavaa, tuulista, aurinkoista maisemaa. Seutu on sadeviikon jälkeen kuin taivas.

Taivaasta puhuen — muistatko Mr. Kellogin, josta kerroin viime kesänä — Cornersin pienen valkean kirkon kappalaisen? No niin, tuo vanha sielu-parka on kuollut — kuollut keuhkotulehdukseen viime talvena. Minä kävin kuutisen kertaa kuulemassa hänen saarnaansa ja perehdyin hyvin hänen jumaluusoppiinsa. Hän uskoi loppuun saakka ihan samat asiat kuin matkansa alussakin. Minusta tuntuu että miestä, joka voi ajatella aivan samalla tavalla neljänkymmenen seitsemän vuoden ajan muuttamatta ainoatakaan käsitystä, pitäisi säilyttää erikoisuutena museossa. Toivon että hän saa nauttia harpustaan ja kultakruunustaan, hän oli niin täysin varma niiden saamisesta! Hänen tilallaan on nyt nuori, hyvin suuriluuloinen mies. Seurakunta on vielä sangen epäilevällä kannalla, varsinkin se puolue, jota diakooni Cummings johtaa. Näyttää kuin tulossa olisi hirveä hajaannus kirkossa. Me emme välitä uskonnollisista uudistuksista tällä seudulla.

Sadeviikon loppupuolella istuin ullakolla ja hekkumoin kirjoissa — Stevensonia enimmäkseen. Hän itse on paljon mielenkiintoisempi kuin kukaan hänen kirjojensa henkilö, lyönpä vetoa että hän teki itsestään sellaisen sankarin, joka näyttäisi hyvältä painettuna. Etkö luule että oli juuri hänen tapaistaan tuhlata kaikki isältään perimänsä kymmenentuhatta dollaria purjeveneeseen ja lähteä purjehtimaan etelämerille. Hän toteutti itse seikkailevan maailmankatsomuksensa. Jos isäni olisi jättänyt minulle kymmenentuhatta dollaria, tekisin samoin minäkin. Vailiman ajatus tekee minut suorastaan villiksi. Tahtoisin nähdä tropiikin. Tahtoisin nähdä koko maailman. Minä kyllä vielä näenkin — ihan varmasti, Setä, kun minusta tulee suuri kirjailija tai taiteilija tai näyttelijätär tai näytelmänkirjoittaja — tai mikä suuruus minusta näyttäytyy tulevan. Minulla on kauhea vaeltamisen jano; kun vain näenkin kartan, tekee mieleni panna hattu päähän ja ottaa päivänvarjo ja lähteä. "Minä näen ennen kuolemaani etelän palmut ja temppelit."

Torstai-iltana hämärissä, portailla istuen.

Hyvin vaikeata saada mitään uutisia tähän kirjeeseen! Judy on viime aikoina käynyt niin filosofeeraavaksi että hän tahtoo keskustella laajapiirteisesti maailmasta yleensä eikä alentua puhumaan arkielämän jokapäiväisistä pikkuseikoista. Mutta jos sinun pitää saada uutisia, niin kuule siis:

Yhdeksän pikku porsastamme kahlasi viime tiistaina puron yli ja karkasi, ja vain kahdeksan tuli takaisin. Emme tahdo väärin syyttää ketään, mutta me epäilemme että Dowdin leskellä on yksi enemmän kuin pitäisi.

Mr. Weaver on maalannut latonsa ja kaksi aittaansa kirkkaan keltaisiksi — hyvin ruma väri, mutta hän sanoo sen kestävän.

Brewereilla on vieraita tällä viikolla, Mr. Brewerin sisar ja kaksi sisarentytärtä Ohiosta.

Eräs Rhode Island-punaisistamme nakutti esiin vain kolme kananpoikaa viidestätoista munasta. Emme voi kuvitella mikä sitä riivasi. Rhode Island-punaiset ovat minun mielestäni hyvin arvoton rotu. Pidän enimmän Buff Orpingtoneista.

Bonnyrigg Four Cornersin uusi postivirkailija joi joka pisaran jamaikalaista inkivääriolutta mitä heillä oli varastossa — seitsemän dollarin arvosta — ennenkuin hänet saatiin ilmi.

Vanha Ira Hatch potee luuvaloa eikä enää voi tehdä työtä. Hän ei koskaan säästänyt mitään kun palkka oli hyvä, joten hänen nyt on elettävä kaupungin kustannuksella.

Ensi lauantai-iltana on koulutalossa jäätelöillanvietto. Tervetuloa perheinenne!

Minulla on uusi hattu, jonka ostin kahdellakymmenellä viidellä sentillä postitoimistosta. Tässä on viimeinen muotokuvani, lähdössä haravoimaan heiniä.

On niin pimeä ettei enää näe, mutta jopa uutisetkin loppuivat.

Hyvää yötä!
JUDY.

Perjantaina.

Hyvää huomenta! Kerrankin uutinen! Mitä ajattelet? Et koskaan, koskaan, koskaan arvaisi kuka on tulossa Lock Willow'hon. Kirje Mrs. Semplelle Mr. Pendletonilta. Hän on pyörämatkalla Berkshires'in läpi ja on väsynyt ja tahtoo levätä siistissä hiljaisessa maatalossa — jos hän jonakin iltana kiipeää Mrs. Semplen portaita ylös, onko tällä silloin huone valmiina hänelle? Hän viipyy kenties viikon tai kenties kaksi tai kenties kolme, kun hän nyt ensin näkee kuinka rauhallista täällä on.

Mekös olemme häkärässä! Koko talo siivotaan ja kaikki ikkunaverhot pestään. Minä ajoin tänä aamuna Cornersiin ostamaan uutta vahakangasta sisäänkäytävään ja kaksi kannua ruskeata kattomaalia eteistä ja takaportaita varten. Mrs. Dowd on tilattu huomiseksi pesemään ikkunoita (hetken tärkeys saa meidät unohtamaan epäluulomme porsaan suhteen). Saatat ajatella, päättäen toimenpiteistämme, ettei talo jo ennestään ollut tahraton, mutta minä vakuutan sinulle että se oli! Olkoot Mrs. Semplen rajoitukset mitkä tahansa, mutta hän on TALOUDELLINEN.

Mutta eikö tuo ole juuri sen miehen tapaista, Setä? Hän ei anna kaukaisintakaan vihjausta siitä, päätyykö hän portaillemme tänään vai kahden viikon päästä. Saamme alituisesti pidättää henkeämme kunnes hän tulee — ja jollei hän kiirehdi, voi sattua että siivot on tehtävä uudestaan.

Tuolla Amasai odottaa häkkirattaitten ja vanhan Groven kanssa. Ajelen yksin, mutta jos voisit nähdä vanhan Groven, et olisi levoton turvallisuudestani.

Käsi sydämellä — jää hyvästi.

JUDY.

P.S. Eikö se ole sopiva kirjeen loppu? Sain sen eräästä Stevensonin kirjeestä.

Lauantaina.

Hyvää huomenta taas! En saanut tätä koteloiduksi eilen ennenkuin postimies tuli, ja niinpä lisään vielä jotakin. Meille tulee posti kerran päivässä kahdentoista aikaan. Kirjeidenkanto maalla on oikea siunaus maanviljelijöille. Postimiehemme ei ainoastaan jakele kirjeitä, vaan toimittaa meille asioita kaupungissa, viisi senttiä asiasta. Eilen hän toi minulle kengännauhat ja coldcream-rasian (aurinko poltti nahan nenästäni ennenkuin sain uuden hattuni) ja sinisen Windsor-kaulanauhan ja kenkämustetta, kaikki kymmenellä sentillä. Se oli tavattoman hyvä kauppa, kiitos tilaukseni laajuuden.

Hän kertoo meille myöskin, mitä Suuressa Maailmassa tapahtuu. Muutamat ihmiset hänen matkansa varrella tilaavat päivälehtiä, ja hän lukee niitä tallustellessaan eteenpäin ja kertoo uutiset sellaisille, jotka eivät tilaa. Niin että jos Yhdysvaltain ja Jaapanin välille tulee sota, tai jos presidentti murhataan, tai Mr. Rockefeller antaa miljoonan John Grier Homelle, ei sinun tarvitse vaivautua kirjoittamaan, minä kuulen sen kuitenkin. Ei merkkiäkään vielä Master Jerviestä. Mutta sinun pitäisi nähdä kuinka talomme kiiltää — ja kuinka huolellisesti pyyhimme jalat ennenkuin astumme sisään!

Toivon että hän tulee pian, kaipaan ihmistä jonka kanssa puhua. Mrs. Semple, sanoakseni totuuden, käy hieman yksitoikkoiseksi. Hän ei koskaan anna ajatusten katkaista keskustelunsa vuolasta virtaa. Omituisia nämä ihmiset täällä. Heidän maailmansa on juuri tämä ainoa mäennyppylä. He eivät ole hituistakaan yleismaailmallisia, jos tiedät mitä tarkoitan. Se on aivan sama juttu kuin John Grier Homessa. Siellä rajoitti ajatuksiamme rauta-aidan neljä sivua, mutta en välittänyt siitä niin paljoa, kun olin nuorempi ja kun minulla oli niin kauheasti työtä. Hetkenä jolloin olin saanut kaikki vuoteet kuntoon ja pikkulasten kasvot pestyiksi ja olin mennyt kouluun ja tullut kotiin taas ja pessyt heidän kasvonsa uudestaan ja parsinut heidän sukkansa ja paikannut Freddie Perkinsin housut (hän repi ne elämänsä jokaisena päivänä) ja lukenut läksyni jossain välissä — olin kypsä menemään sänkyyn, enkä huomannut mitään keskinäisen ajatustenvaihdon puutetta. Mutta oltuani kaksi vuotta keskustelurikkaassa korkeakoulussa, kaipaan sitä, ja olen iloinen kun saan tavata jonkun, joka puhuu minun kieltäni.

Sinun alati
JUDY.

P.S. Salaatti ei ole vähääkään menestynyt tänä vuonna. Oli niin kuivaa kesän alussa.

Elokuun 25 p.

No, Setä, Master Jervie on täällä. Ja niin hauskaa on meillä ollut! Ainakin minulla, ja luullakseni hänellä myöskin — hän on ollut täällä kymmenen päivää eikä näytä mitään lähtemisen merkkiä. On ihan häpeällistä millä tavoin Mrs. Semple lellittelee tuota miestä. Jos tuo kunnon rouva hemmotteli häntä yhtä paljon kun hän oli pikkupoika, en ymmärrä kuinka hänestä on voinut tulla niin mukava mies.

Hän ja minä syömme pienen pöydän ääressä verannalla tai väliin puiden alla tai — kun sataa tai on kylmä — parhaassa vierashuoneessa. Hän vain määrää paikan missä tahtoo syötävän ja Carrie tipsuttelee hänen perässään kantaen pöytää. Jos siitä on ollut hirveästi vaivaa ja astiat on täytynyt kantaa kovin kauas, löytää Carrie sokerirasian alta dollarin.

Hän on kauhean hauska ja toverillinen mies, vaikka sitä ei ikinä uskoisi, jos näkisi hänet vain sattumalta. Hän on ensi näkemältä kuin todellinen Pendleton, mutta sellainen hän ei suinkaan ole. Hän on aivan niin yksinkertainen ja teeskentelemätön ja herttainen kuin suinkin voi — tuntuu hullulta kuvailla miestä tällä tavoin, mutta se on totta. Hän on äärettömän hauska suhteessaan talonpoikiin täällä, kohtelee heitä toverillisella tavalla, joka riisuu heidät heti aseista. He olivat hyvin epäluuloisia alussa. He eivät pitäneet hänen vaatteistaan! Ja minä sanon että hänen vaatteensa ovatkin aika ihmeelliset. Hän käyttää polvihousuja ja urheilupaitaa ja valkoista flanellipukua ja ratsastuspukua leveine housuineen. Aina kun hän tulee näkyviin yllään jotakin uutta, kävelee Mrs. Semple hänen ympärillään paistaen ylpeydestä ja tarkastaa häntä joka puolelta ja vaatii häntä tarkoin katsomaan mihin istuu, ettei vain saisi tomua vaatteisiinsa. Se vaivaa häntä kauheasti. Hän sanoo Mrs. Semplelle aina:

"Mene nyt siitä, Lizzy, ja pidä huolta omista töistäsi. Ei sovi enää lellitellä minua. Olen kasvanut suureksi."

On kauhean hullua ajatella että tuo suuri, iso, pitkäsäärinen mies (hän on melkein yhtä pitkäsäärinen kuin sinä, Setä) on joskus istunut Mrs. Semplen sylissä ja tämä on pessyt hänen kasvojaan. Erityisen hullua kun näkee Mrs. Semplen sylin! Hänellä on kaksi syliä nyt, ja kolme leukaa. Mutta Master Jervie sanoo että hän kerran oli laiha ja vikkelä ja reipas ja pääsi juoksemaan nopeammin kuin hän.

Voi kuinka meillä on ollut seikkailuja! Olemme tutkineet ympäristön penikulmain laajuudelta, ja minä olen oppinut kalastamaan vitsikkäillä pikku kärpäsillä, jotka on tehty höyhenistä. Niin myöskin ampumaan rihlapyssyllä ja revolverilla. Niin myöskin ratsastamaan — vanhassa Grovessa on hämmästyttävä määrä elämää. Me syötimme sille kauroja kolme päivää, ja se pelästyi vasikkaa ja oli vähällä juosta tiehensä minun kanssani.

Keskiviikkona.

Kiipesimme Pilvitöyräälle maanantai-iltapäivänä. Se on vuori täällä lähellä, ei hirveän korkea vuori — ei mitään lunta huipulla — mutta on sitä vain aika hengästynyt kun pääsee huipulle. Alemmat rinteet ovat metsien peitossa, mutta huipulla on vain kivikasoja ja aukeata kangasmaata. Viivyimme auringonlaskuun asti ja teimme tulen ja keitimme illallisemme siellä. Master Jervie keitti, hän sanoi osaavansa paremmin kuin minä — ja hän osaakin, koska hän on tottunut leirielämään. Sitten tulimme alas kuunvalossa, ja päästyämme metsäpolulle missä oli pimeä, sähkölampun valossa, joka oli hänen taskussaan. Se oli niin verratonta! Hän nauroi ja laski leikkiä koko matkan ja puhui mielenkiintoisista asioista. Hän on lukenut kaikki ne kirjat mitä minä ikinä olen lukenut, ja paljon muita lisäksi. On hämmästyttävää kuinka paljon erilaisia asioita hän tietää.

Lähdimme pitkälle jalkapatikalle tänä aamuna, ja rajuilma yllätti meidät. Vaatteemme olivat likomärkinä ennenkuin pääsimme kotiin — mutta mielemme ei kastunut vähääkään. Olisitpa nähnyt Mrs. Semplen kasvot, kun tupsahdimme hänen keittiöönsä.

"Oh, Master Jervie — Miss Judy! Tehän olette likomärkinä! Oi, voi!
Mitä minun pitää tehdä! Tuo uusi kaunis puku on vallan pilalla."

Hän oli kauhean hullunkurinen, olisi luullut että me kumpikin olimme kymmenvuotiaita ja hän hätääntynyt äiti. Minä jo hetkisen pelkäsin ettemme saisi hilloa teen kanssa.

Lauantaina.

Aloitin tämän kirjeen aikakausia sitten, mutta minulla ei ole ollut sekuntiakaan aikaa lopettaakseni sen.

Eikö ole hieno tämä Stevensonin ajatus:

The world is so full of a number of things,
I am sure we should all be as happy as kings.

[Maailma on niin täynnä kaikkea hyvää, olen varma että saisimme kaikki olla onnellisia kuin kuninkaat.]

Se on totta, tiedätkös. Maailma on täynnä onnea ja avara kulkea ympäri, jos vain haluat ottaa varteen juuri sen mikä sattuu tiellesi. Koko salaisuus on siinä että osaa olla joustava. Maalla varsinkin on niin äärettömän paljon hauskaa. Voin kulkea kenen tahansa maitten yli ja katsella kenen tahansa näköalaa ja pulikoida kenen tahansa purossa ja nauttia kaikesta ihan yhtä paljon kuin jos omistaisin maan — eikä minun tarvitse maksaa veroa.

* * * * *

Nyt on sunnuntai-ilta, kello noin yksitoista, ja luulin pääseväni ihanaan uneen, mutta join mustaa kahvia päivälliseksi, siis — ei mitään ihanaa unta minulle!

Tänä aamuna sanoi Mrs. Semple Mr. Pendletonille hyvin päättävässä sävyssä:

"Meidän on lähdettävä täältä neljännestä yli kymmenen ehtiäksemme kirkkoon yhdeksitoista."

"Hyvä on, Lizzie", sanoi Master Jervie, "käskekää valjastaa vaan, ja jollen ole pukeutunut, saatte lähteä jäämättä odottamaan."

"Kyllä me odotamme", sanoi Mrs. Semple.

"Niinkuin haluat", sanoi hän, "mutta älkää antako hevosten seisoa liian kauan."

Mrs. Semplen pukeutuessa hän käski Carrie'a pistämään päiväaterian eväskoriin ja minua hän käski kömpimään kävelyvaatteisiini, ja me pujahdimme ulos takaovesta ja menimme kalastamaan.

Se häiritsi taloa kauheasti, sillä sunnuntaisin Lock Willow syö päivällistä kello kaksi. Mutta hän tilasi päivällisen seitsemäksi — hän tilaa aterioita milloin haluttaa vain, ihan kuin paikka olisi ravintola — ja se esti Carrie'a ja Amasaita pääsemästä ajelulle. Mutta hän sanoi että se oli sitä parempi vain, eihän ole säädyllistä että he menevät ajelemaan ilman kaitsijaa, ja joka tapauksessa hän tarvitsi hevoset itse viedäkseen minut ajelemaan. Oletko koskaan kuullut mitään niin hullua?

Ja Mrs. Semple parka uskoo että ihmiset, jotka menevät kalastamaan sunnuntaina, joutuvat perästäpäin pihisevän kuumaan helvettiin! Häntä vaivaa kauheasti se ajatus, että hän ei opettanut poikaa paremmin, kun tämä oli pieni ja avuton ja hänellä oli hyvä tilaisuus. Sitäpaitsi — hän olisi tahtonut näytellä Mr. Pendletonia kirkossa. Mutta kalassa me olimme kuin olimmekin (hän sai neljä pientä kalaa) ja me paistoimme ne nuotiotulella päivä-ateriaksi. Ne putosivat paahdinvartailtamme yhtäpäätä tuleen, niin että ne maistuivat hiukan tuhkaisilta, mutta me söimme ne. Tulimme kotiin kello neljä ja lähdimme ajelemaan kello viisi ja söimme päivällistä kello seitsemän ja kymmeneltä minut lähetettiin nukkumaan — ja täällä minä olen ja kirjoitan sinulle.

Alkaa minun sentään tulla hiukan uni. Hyvää yötä. Tässä on sen ainoan kalan kuva, jonka minä sain.

Laiva hoi, Kapteeni Pitkäsääri!

Seis! Kiinni! Ohei, ohoi, ja pullo rommia — tänne! Arvaa mitä minä luen? Keskustelumme kahtena viime päivänä on ollut pelkkiä laivoja ja merirosvoja. Eikö "Aarresaari" ole mainio? Oletko lukenut sitä, vai eikö se ollut vielä ilmestynyt kun sinä olit poika? Stevenson sai vain kolmekymmentä puntaa, kun kirja ilmestyi vihkoina — minä en usko että kannattaa ruveta suureksi kirjailijaksi. Ehkä minusta tulee opettajatar.

Anna anteeksi että kirjeeni ovat niin täynnä Stevensonia, mieleni askartelee hänessä paljon nykyään. Hän käsittää Lock Willow'n koko kirjaston.

Olen kirjoittanut tätä kirjettä kaksi viikkoa ja ajattelen että se nyt mahtaa olla tarpeeksi pitkä. Älä koskaan sano, Setä, etten minä kirjoita yksityiskohtaisesti. Soisin että sinäkin olisit täällä, meillä olisi kaikilla niin hauskaa yhdessä. Tahtoisin että eri ystäväni tuntisivat toisensa. Aioin kysyä Mr. Pendletonilta tunteeko hän sinut New Yorkissa — mielestäni hän voisi, te varmaan liikutte samoissa korkeissa yhteiskuntapiireissä ja molemmat harrastatte uudistuksia ja sen semmoista — mutta enhän voinut, kun en tiedä oikeata nimeäsi.

Hassuin asia mitä ikänä olen kuullut, etten tiedä nimeäsi. Mrs. Lippett sanoi minulle jo ennakolta, että olet oikullinen. Minä luulisin niin!

Kiintyneenä
JUDY.

P.S. Lukiessani tämän läpi huomasin ettei se ole kokonaan
Stevensonia. Siinä on myöskin pari kolme ohimenevää vihjausta Master
Jervie'iin.

Syyskuun 5 p.

Rakas Setä!

Hän on lähtenyt, ja me kaipaamme häntä! Kun on tottunut ihmisiin tai paikkoihin tai elämän muotoihin ja ne sitten äkkiä temmataan pois, jää jäljelle kauhean tyhjä, kalvava tunne. Mrs. Semplen keskustelu on nyt mielestäni sangen maustamatonta ravintoa.

Korkeakoulu alkaa kahden viikon päästä ja olen oikein iloinen päästessäni taas lukuihin kiinni. Olen sentään tehnyt aika lailla työtä tänä kesänä — kuusi novellia ja seitsemän runoa. Ne jotka lähetin aikakauskirjoihin, tulivat kaikki takaisin kohteliaan nopeasti. Mutta siitä en välitä. Se on hyvää harjoitusta. Master Jervie luki ne — hän toi postin, enkä voinut sille mitään että hän sai tietää asian — ja hän sanoi että ne ovat kauheita. Niistä kävi ilmi ettei minulla ole pienintäkään aavistusta, mistä puhun. (Master Jervie ei anna kohteliaisuuden häiritä totuutta.) Mutta viimeinen, jonka tein — pikkuinen kyhäelmä vain, aihe korkeakoulusta — ei hänen sanojensa mukaan ollut huono, ja hän antoi kirjoittaa sen koneella, ja minä lähetin sen erääseen aikakauskirjaan. Se on ollut heillä nyt kaksi viikkoa, ehkä he miettivät asiaa.

Näkisitpä taivaan! Kaiken yllä on mitä kummallisin oranssinvärinen valaistus. Tulee myrsky.

* * * * *

Juuri sinä hetkenä alkoi pudota pöyristyttävän suuria pisaroita, ja kaikki ikkunaluukut alkoivat ryskiä. Minä juoksin sulkemaan ikkunoita, ja Carrie lensi ullakolle sylillinen maitokannuja käsissään pantaviksi paikkojen alle, mistä katto vuotaa — ja sitten, juuri kun olin taas tarttumaisillani kynään, muistin että olin jättänyt tyynyn ja viltin ja hatun ja Matthew Arnoldin runot hedelmätarhaan puun alle, ja syöksyin hakemaan niitä. Kaikki olivat likomärkinä. Runojen punainen kansi oli värjännyt sisäpuolen, "Doverin rannikkoa" huuhtovat tästälähin punaiset aallot.

Myrksy maaseudulla on kauhea häiriö. Täytyy aina ajatella mitä kaikkea onkaan ulkona ja menee pilalle.

Torstaina.

Setä! Setä! Mitä ajattelet? Posti tuli juuri ja toi kaksi kirjettä.

1. — Novellini on otettu vastaan. 50 dollaria. Alors! Minä olen KIRJAILIJA.

2. — Kirje korkeakoulun sihteeriltä. Olen saanut kahdeksi vuodeksi stipendin, joka vastaa täysihoitoa ja lukukausimaksua. Se on perustettu oppilaita varten, jotka ovat osoittaneet "huomattavaa edistystä englanninkielessä ja yleistä etevyyttä muissa aineissa". Ja minä olen saanut sen! Hain sitä ennen lähtöäni, mutta ei minulla ollut aavistustakaan että voisin sen saada, kun keltanokka-työni matikassa ja latinassa oli niin huono. Mutta näyttää siltä että olen parantanut maineeni. Olen hirmuisen iloinen, Setä, koska nyt en enää ole sellaisena taakkana sinulle. Kuukausiraha on kaikki mitä tarvitsen, ja ehkä voin ansaita senkin kirjoittamalla tai yksityistunneilla tai jollakin.

Minä ikävöin takaisin kouluun ja työhön.

Sinun alati
JERUSHA ABBOTT,

Novellin "Kun sofomorit voittivat pelin" tekijä. Myytävänä kaikissa sanomalehtikojuissa, hinta kymmenen senttiä.

Syyskuun 36 p.

Rakas Setä Pitkäsääri!

Koulussa taas ja yläluokkalainen. Lukuhuoneemme on tänä vuonna parempi kuin koskaan — etelän puolella ja kaksi suurta ikkunaa — ja oi, niin hienosti kalustettu! Julia rajattomine kuukausirahoineen saapui kaksi päivää aikaisemmin ja joutui oikean kalustamiskuumeen valtaan. Meillä on uudet seinäpaperit ja itämaiset matot ja mahonkituolit — ei maalattua mahonkia, joka viime vuonna riitti tekemään meidät onnellisiksi, vaan oikeata. Se on hyvin ylellistä, mutta minusta tuntuu kuin en kuuluisi siihen, olen kaiken aikaa hermostunut pelosta että pudotan mustetahran väärään paikkaan.

Ja, Setä, kirjeesi odotti minua täällä — anteeksi — tarkoitan sihteerisi kirjettä.

Tahdotko ystävällisesti sanoa minulle järkevän syyn, miksi en ottaisi vastaan tuota stipendiä? En ymmärrä vastustustasi vähääkään. Mutta missään tapauksessa ei vastustelustasi ole pienintäkään hyötyä, sillä olen jo ottanut stipendin — enkä aio muuttaa mieltäni. Tämä kuulostaa hieman nenäkkäältä, mutta en tarkoita sitä siksi.

Otaksun että kun kerran olet ruvennut kasvattamaan minua, tahtoisit kernaasti lopettaa työsi ja panna sievän pisteen diploomin muodossa loppuun.

Mutta katsohan nyt sekunnin verran asiaa minun kannaltani. Minä saan kiittää kasvatuksestani sinua aivan yhtä hyvin kuin jos antaisin sinun maksaa kaiken, mutta en ole aivan yhtä velkaantunut. Tiedän ettet tahdo minua maksamaan rahaa takaisin, mutta minä aion kuitenkin tahtoa tehdä sen, jos suinkin voin, ja tuon stipendin saaminen helpottaa asiaa suuresti. Odotin saavani viettää lopun elämääni velkojeni maksamisessa, mutta nyt meneekin vain toinen puoli loppuelämästäni siihen. Toivon että ymmärrät asemani etkä pahastu. Kuukausirahan otan vieläkin hyvin kiitollisena vastaan. Tarvitaankin rahaa, jos tahtoo elää Julian ja hänen kalustonsa tasalla! Soisin että hän olisi kasvatettu yksinkertaisemmille tavoille tai ettei hän olisi huonetoverini.

Tämä ei juuri ole kirje, aioin kirjoittaa paljon — mutta olen päärmännyt neljä ikkunaverhoa ja kolme oviverhoa (olen iloinen kun et voi nähdä pistojen pituutta) ja kiillottanut messinkiset kirjoitusneuvot hammaspulverilla (hyvin vastahakoista työtä) ja sahannut poikki teräslankaa kynsisaksilla ja pakannut auki neljä kirjalaatikkoa ja ripustanut kaksi matka-arkullista vaatteita (ei tunnu uskottavalta että Jerusha Abbott omistaa kaksi matka-arkullista vaatteita, mutta se on totta!) ja siinä välissä toivottanut viisikymmentä rakasta ystävää tervetulleiksi takaisin.

Avajaispäivä on iloinen tilaisuus!

Hyvää yötä, Setä kulta, ja älä ole vihoissasi, vaikka kananpoikasi tahtoo kaaputtaa itse itselleen. Hänestä kasvaa kauhean ponteva pieni kana — jolla on hyvin päättäväinen kaakatus ja paljon kauniita höyheniä (kaikki sinulta saatuja).

Kiintyneenä
JUDY.

Syyskuun 30 p.

Rakas Setä!

Vieläkö sinä nytkin jumpittelet tuosta stipendiasiasta? En ole koskaan nähnyt miestä niin itsepintaista ja kovakorvaista ja järjetöntä ja järkähtämätöntä ja härkäpäistä ja kykenemätöntä-tajuamaan-toisten-ihmisten-näkökantoja kuin sinä.

Sinä pidät parempana etten muka ota vastaan lahjoja vierailta.

Vierailta! — Ja mikä sinä sitten olet, jos saan luvan kysyä?

Onko maailmassa ketään, jota tuntisin vähemmän? En tuntisi sinua, jos tulisit kadulla vastaan. Näet nyt, jos olisit ollut järkevä, ymmärtäväinen ihminen ja kirjoittanut sieviä, rohkaisevia, isällisiä kirjeitä pikku Judyllesi ja tullut silloin tällöin taputtamaan häntä päähän ja sanomaan että olet iloinen, kun hän on niin kiltti tyttö. — Silloin hän ehkä ei olisi ilkkunut sinua vanhalla iälläsi, vaan olisi totellut pienintäkin toivettasi niinkuin kuuliainen tytär ainakin, jollaiseksi hänet oli tarkoitettu.

Vierailta tosiaankin! Te elätte lasitalossa, Mr. Smith.

Ja sitäpaitsi se ei ole mikään lahja, se on palkinto — olen ansainnut sen kovalla työllä. Jollei kukaan olisi ollut tarpeeksi etevä englanninkielessä, ei komitea olisi jakanut stipendiä ollenkaan, muutamina vuosina on käynyt niin. Siis — Mutta mitä kannattaa väitellä miehen kanssa? Te kuulutte, Mr. Smith, sukupuoleen, jolta logiikan taju puuttuu. On vain kaksi keinoa, jos tahtoo saada miesväkeä järkiinsä: täytyy joko mielistellä tai olla epämiellyttävä. Minä en alennu mielistelemällä yrittämään miehiltä sitä mitä haluan. Senvuoksi minun täytyy olla epämiellyttävä.

Minä kieltäydyn, sir, luopumasta stipendistäni, ja jos vielä pidätte ääntä asiasta, en tahdo ottaa vastaan kuukausirahaakaan, vaan väsytän ja hermostutan itseni pilalle antamalla yksityistunteja typerille keltanokille.

Se on minun uhkavaatimukseni. Ja kuule — minulla on vielä uusi ajatus. Koska niin pelkäät että minä, ottamalla vastaan tämän stipendin, riistän koulunkäynti-mahdollisuuden joltakin toiselta, tiedän keinon siihen. Voithan käyttää rahan, jonka olisit kuluttanut minun hyväkseni, jonkun toisen John Grier Homen pikku tytön kasvattamiseen. Eikö se ole mielestäsi hyvä ajatus? Mutta, Setä, kasvata uutta tyttöä niin paljon kuin tahdot, mutta älä toki pidä hänestä enemmän kuin minusta.

Toivon ettei sihteerisi loukkaannu, kun kiinnitän niin vähän huomiota ehdotuksiin, joita hän tekee kirjeissään, mutta jos hän loukkaantuu, en voi sitä auttaa. Hän on hemmoteltu lapsi, Setä. Olen säyseästi taipunut hänen oikkuihinsa tähän saakka, mutta tällä kertaa aion olla LUJA.

Sinun,
päättävästi,
täysin ja peruuttamattomasti ja
maailman loppuun saakka iki-jyrkkänä,

JERUSHA ABBOTT.

Marraskuun 9 p.

Rakas Setä Pitkäsääri!

Lähdin tänään kaupunkiin ostamaan kenkämustetta ja pari kaulusta ja puserokankaan ja putken orvokkivoidetta ja kappaleen hienoa saippuaa — kaikki hyvin tarpeellisia, en voisi enää päivääkään olla onnellinen ilman niitä — ja kun aioin maksaa vaununkuljettajalle, huomasin kukkaron jääneen toisen hameeni taskuun. Niinpä minun täytyi astua alas ja odottaa seuraavaa vaunua, ja myöhästyin voimistelusta.

On kauheata kun on kaksi hametta eikä yhtään muistia!

Julia Pendleton on kutsunut minut luokseen joululomaksi. Miten tämä vaikuttaa teihin, Mr. Smith? Kuvitelkaa Jerusha Abbottia John Grier Homesta istumassa rikkaitten pöydässä. En käsitä miksi Julia tahtoo minut sinne — hän näyttää suorastaan kiintyneen minuun viime aikoina. Totta puhuakseni lähtisin paljon mieluummin Sallien luo, mutta Julia pyysi minua ensiksi, niin että jos jonnekin lähden, täytyy minun lähteä New Yorkiin eikä Worcesteriin. Minua hieman hirvittää ajatus, että joudun kohtaamaan Pendletoneja en masse, ja sitten minun täytyy saada paljon uusia pukuja — niin että Setä kulta, jos kirjoitat että tahtoisit minut jäämään kauniisti kouluun, mukaudun toiveisiisi herttaisen tottelevaisena kuten ainakin.

Luen tyhjinä hetkinä "Thomas Huxleyn elämää ja kirjeitä" — se on hauskaa, kevyttä luettavaa silloin tällöin. Tiedätkö mikä archaopteryx on? Se on eräs lintu. Ja stereognathus? En ole itsekään varma, mutta luullakseni se on jokin puuttuva rengas, lintu jolla on hampaat tai lisko jolla on siivet. Ei, se ei ole kumpaakaan, katsoin juuri kirjasta. Se on mesozoinen nisäkäs.

Olen valinnut kansantalouden tänä vuonna — hyvin valaiseva aine. Kun olen lopettanut sen, alan tutkia hyväntekeväisyyttä ja uudistuksia, ja silloin, Mr. Johtokunnan Jäsen, tiedän tarkalleen kuinka orpokoti on järjestettävä. Etkö usko että minusta tulisi verraton äänestäjä, jos minulla olisi äänioikeus? Täytin kaksikymmentä yksi viime viikolla. Kauhean tuhlaileva maa, joka heittää pois sellaisen rehellisen, sivistyneen, itsetietoisen, älykkään kansalaisen kuin minä olisin.

Sinun alati
JUDY.

Joulukuun 7 p.

Rakas Setä Pitkäsääri!

Kiitos että annoit minulle luvan lähteä Julian luo — otaksun että vaitiolo on myöntymisen merkki.

Ah kuinka olemme olleet seuraelämän pyörteissä! Johtajan tanssiaiset olivat viime viikolla — tämä on ensimäinen vuosi, jolloin kukaan meistä saa olla mukana, sillä vain yläluokkalaiset pääsevät niihin.

Minä kutsuin Jimmie McBriden ja Sallie kutsui hänen huonetoverinsa Princetonista, saman, joka oli viime kesänä heidän leirissään — hirveän hauska, punatukkainen poika — ja Julia kutsui erään new-yorkilaisen herran, joka ei ollut erittäin mielenkiintoinen, mutta seuramiehenä moitteeton. Hän on sukua De la Mater Chichesterien kanssa. Kenties se merkitsee jotakin sinulle? Minua se ei valista vähääkään.

No niin, vieraamme saapuivat perjantai-iltapäivällä ja joivat teetä seniorien käytävässä ja syöksyivät sitten hotelliin päivälliselle. Hotelli oli niin täynnä että he nukkuivat riveissä biljardipöydillä, niin he kertovat. Jimmie McBride sanoo että ensi kerran kun hänet kutsutaan illanviettoon tähän korkeakouluun, hän ottaa mukaansa teltan Adirondackista ja pystyttää sen urheilukentälle.

Puoli kahdeksan he palasivat takaisin presidentin vastaanottoon ja tanssiaisiin. Meidän tilaisuutemme alkavat aikaisin! Olimme järjestäneet miesten nimikortit ennakolta, ja joka tanssin jälkeen jätimme heidät ryhmiin alkukirjaimen mukaan, niin että heidän parinsa löytäisivät heidät helposti ensi tanssissa. Jimmie McBriden esimerkiksi piti seisoa kärsivällisesti M-ryhmässä kunnes hänen vuoronsa tuli. (Ainakin hänen olisi pitänyt seisoa kärsivällisesti, mutta hän vaelteli koko ajan ympäri ja sekaantui R- ja S-ryhmiin ja kaikellaisiin muihin kirjaimiin.) Huomasin hänet hyvin vaikeaksi vieraaksi, hän murjotti kun sai tanssia vain kolme tanssia minun kanssani. Hän sanoi että häntä ujostuttaa tanssia tyttöjen kanssa, joita ei tunne!

Seuraavana aamuna laulukuoromme antoi konsertin — ja kenen luulet kirjoittaneen hauskan uuden laulun, joka oli sepitetty tilaisuutta varten? Jerusha Abbott sen kirjoitti. Se on totta. Hän sen teki. Oi, minä sanon sinulle, Setä, sinun pikku löytölapsestasi tulee kohta perin huomattava henkilö!

Joka tapauksessa olivat nuo kaksi iloista päiväämme suunnattoman hauskat, ja luulen että miehetkin nauttivat. Muutamia heistä ensin kovasti hirvitti joutua tuhannen tytön seuraan, mutta he perehtyivät hyvin nopeasti. Kahdella Princeton-pojallamme oli hauska aika — ainakin he kohteliaasti sanoivat meille niin, ja he ovat kutsuneet meidät tanssiaisiinsa ensi keväänä. Me lupasimme tulla, niin että älä pane vastaan, Setä kulta!

Julialla ja Salliella ja minulla oli kaikilla uudet puvut. Tahdotko kuulla niistä? Julian oli kellertävää silkkiä, kirjailtu kullalla, ja kukkina hänellä oli purppuranpunaisia orkideoja. Puku oli kuin uni, tuli suoraan Parisista ja maksoi miljoonan dollaria.

Sallien oli himmeän sininen, kirjailtu persialaisella koruompelulla, ja sopi hyvin hänen punaiseen tukkaansa. Se ei maksanut ihan miljoonaa, mutta oli aivan yhtä vaikuttava kuin Julian.

Minun oli himmeän punaista crepe de chine'ä ja koristettu kellertävillä pitseillä ja vaaleanpunaisella silkillä. Ja minulla oli tulipunaisia ruusuja, jotka J. McB. lähetti (Sallie oli sanonut hänelle, mikä väri hänen piti hankkia). Ja meillä kaikilla oli satiinikengät ja silkkisukat ja harsoliinat, kullakin värinsä mukaan.

Nämä muoti-yksityiskohdat mahtavat tehdä sinuun syvän vaikutuksen.

Ei voi olla ajattelematta, Setä, kuinka väritöntä elämää miesten on pakko elää, kun muistaa että harsokangas ja venetsialainen pitsi ja käsi-koruompelu ja irlantilainen virkkaus kaikki ovat heille vain tyhjiä sanoja. Kun taas nainen — harrasti hän sitten vauvoja tai mikrobeja tai miestänsä tai runoutta tai palvelijoita tai suunnikkaita tai puutarhanhoitoa tai Platonia tai bridgeä — pohjimmaltaan ja aina harrastaa pukuja.

Luonnon ainokainen kosketus tekee koko maailman sukulaisiksi. (Tämä ei ole alkuperäistä. Sain sen eräästä Shakespearen näytelmästä.)

Mutta palatkaamme asiaan. Tahdotko että kerron sinulle salaisuuden, jonka olen hiljattain keksinyt? Ja lupaatko ettet pidä minua turhamaisena? Kuule sitten:

Minä olen kaunis.

Minä olen, se on totinen tosi. Olisin kauhea idiootti jollen tietäisi sitä, kun huoneessa on kolme peiliä.

YSTÄVÄ.

P.S. Tämä on noita ilkeitä nimettömiä kirjeitä, joista lukee kirjoissa.

Joulukuun 20 p.

Rakas Setä Pitkäsääri!

Minulla on vain hetkinen aikaa, koska pitää käydä kahdella tunnilla, pakata matkalaukku ja pukurasia ja ehtiä kello neljän junaan — mutta en voi lähteä kirjoittamatta sinulle paria sanaa, jotta tietäisit kuinka suuresti iloitsen joululahjalaatikostani.

Minä pidän turkiksista ja kaulakoristeesta ja Liberty-huivista ja hansikkaista ja nenäliinoista ja kirjoista ja kukkarosta — ja kaikkein eniten pidän sinusta! Mutta Setä, eihän sinun pitäisi hemmotella minua sillä tavalla. Olen vain ihminen — ja lisäksi tyttö. Kuinka voin vakavasti kiinnittää mieleni opintiehen, kun häiritset minua moisilla maailmallisilla turhuuksilla?

Minulla on nyt vahvat epäluuloni siitä, kuka oli se ainoa John Grier Homen Johtokunnan Jäsen, joka antoi joulukuusen ja jäätelön sunnuntaisin. Hän oli nimetön, mutta hänen töistään minä tunnen hänet! Sinä ansaitset olla onnellinen kaikkien hyvien tekojesi tähden.

Hyvästi nyt, ja oikein hauskaa joulua.

Sinun alati
JUDY.

P.S. Lähetän pienen ystävyydenosoituksen minäkin. Luuletko että pitäisit hänestä jos tuntisit hänet?

Tammikuun 11 p.

Aioin kirjoittaa sinulle kaupungista, Setä, mutta New York on paikka, joka vie ihmisen kokonaan.

Minulla oli mielenkiintoinen — valaiseva — aika, mutta iloinen olen etten kuulu sellaiseen perheeseen! Totisesti mieluummin ottaisin John Grier Homen taustakseni. Oli kasvatuksessani mitä epäkohtia tahansa, ei siinä ainakaan ollut mitään turhaa vaateliaisuutta. Nyt tiedän mitä ihmiset tarkoittavat kun sanovat että asiat painavat heidät alas. Tuon talon aineellinen ilmakehä oli musertava, en vetänyt syvää henkäystä ennenkuin olin pikajunassa paluumatkalla. Kaikki huonekalut olivat täynnä kaiverruksia ja päällystetyt ja ylelliset, ihmiset, joita tapasin, olivat kauniisti puettuja ja matalaäänisiä ja hyvinkasvatettuja, mutta totta on, Setä, että siitä saakka kun tulimme aina lähtöhetkeen asti, en kuullut sanaakaan oikeata puhetta. En usko että ainoakaan ajatus koskaan on astunut päätyovesta sisään.

Mrs. Pendleton ei koskaan ajattele muuta kuin jalokiviä ja ompelijoita ja seuraelämän vaatimuksia. Hän sitten näyttää olevan erilainen äiti kuin Mrs. McBride! Jos minä joskus menen naimisiin ja saan perheen, teen sen niin McBridelaisten kaltaiseksi kuin suinkin voin. En mistään maailman rikkauksista antaisi lapsistani kehittyä Pendletoneja. Ehkä ei ole kohteliasta arvostella ihmisiä, joiden vieraana on juuri ollut? Jos ei ole, suo anteeksi, ole hyvä. Tämä on sanottu aivan tuttavallisesti, näin meidän kesken.

Näin Master Jervien vain kerran, kun hän kävi talossa teenjuonnin aikana, ja silloin minulla ei ollut tilaisuutta puhua hänen kanssaan kahden. Se oli todellinen pettymys kaiken sen hauskan jälkeen, mitä meillä oli ollut viime kesänä. En luule että hän paljonkaan välittää sukulaisistaan — ja olen varma että he eivät välitä hänestä! Julian äiti sanoo että hän on epävakainen. Hän on sosialisti — ei hän sentään, taivaan kiitos, anna tukkansa kasvaa eikä käytä punaisia kaulanauhoja. Julian äiti ei voi käsittää, mistä hän on saanut kummalliset mielipiteensä, perhe kun on kuulunut Englannin kirkkoon sukupolvien ajan. Hän viskaa rahojansa kaikenlaisiin hupsuihin uudistuksiin sen sijaan että kuluttaisi niitä sellaisiin järkeviin asioihin kuin purjealuksiin ja autoihin ja polo-poneihin. Ostaa hän sillä sentään makeisiakin! Hän lähetti Julialle ja minulle laatikon kummallekin jouluksi.

Tiedätkö, minusta aikoo tulla sosialisti myöskin. Ethän pahastu, vai kuinka, Setä? Sosialistit ovat aivan toista kuin anarkistit, he eivät tahdo räjäyttää ketään ilmaan. Luultavasti on minulla siihen oikeus, minähän kuulun proletariaattiin. En ole vielä ihan päättänyt minkä ryhmän sosialisti minusta tulee. Aion perehtyä asiaan sunnuntaina ja selitän periaatteeni ensi kirjeessä.

Olen nähnyt kuormittain teattereja ja hotelleja ja kauniita taloja. Mielessäni pyörii yhtenä sekasortona onyksia ja kultausta ja mosaikkilattioita ja palmuja. Olen vielä aivan hengästynyt, mutta iloinen olen päästessäni takaisin korkeakouluun ja kirjojeni ääreen — luulen että pohjaltani olen oikea opiskelija; tämä akateemisen rauhan ilmakehä on mielestäni paljon raikkaampi kuin New York. Korkeakouluelämä on hyvin tyydyttävä elämänmuoto, kirjat ja opinnot ja säännölliset tunnit pitävät ihmisen niin virkeänä henkisesti, ja kun ajatus väsyy, pääsee voimistelemaan ja urheilukentälle, ja aina on ympärillä iloisia ystäviä, jotka ajattelevat samoja asioita kuin itsekin. Kulutamme kokonaisen illan vain puhumiseen — puhumiseen — puhumiseen — ja menemme nukkumaan hyvin ylennetyin tuntein, ikäänkuin olisimme pysyväisesti ratkaisseet jonkun painavan maailman-ongelman. Ja joka raon täytteeksi on aina niin paljon kaikenlaista pötyä — hassunaikaista pilaa vain pikku asioista, joita sattuu tapahtumaan — mutta hyvin tyydyttävää. Me annamme arvoa omille vitseillemme!

Ei ne ole isot ilot, jotka eniten merkitsevät, vaan se että tekee suuren numeron pienistä — minä olen keksinyt onnen tosi salaisuuden, Setä, ja se on siinä että elää nykyhetkessä. Ei saa aina ikävöidä menneisyyttä eikä odottaa tulevaisuutta, vaan täytyy ottaa juuri tästä hetkestä talteen niin paljon kuin suinkin voi. Se on kuin maanviljelystä. On olemassa ekstensiivistä ja intensiivistä viljelystä — no niin, minä aion tästälähin harrastaa intensiivistä elämää. Aion nauttia joka sekunnista ja aion tietää että nautin siitä kun kerran nautin. Enimmät ihmiset eivät elä, he vain juoksevat kilpaa. He koettavat ehtiä johonkin rajapatsaaseen kaukana taivaanrannalla, ja juoksun kuumuudessa he niin hengästyvät ja läähättävät etteivät ollenkaan näe sitä kaunista, tyventä seutua, jonka läpi kulkevat, ja ensimäinen seikka minkä he tietävät, on se että he ovat vanhoja ja väsyneitä, ja silloin ei merkitse mitään, ovatko he saavuttaneet rajapyykin vai ei. Minä olen päättänyt istahtaa tien varrelle ja kasata yhteen koko joukon pieniä iloja, silloinkin jollei minusta tule Suurta Kirjailijaa. Oletko koskaan tuntenut moista naisfilosoofia kuin miksi minä olen kehittymässä?

Sinun alati
JUDY.

P.S. Tänä iltana sataa kissoja ja koiria. Kaksi koiranpentua ja yksi kissanpoika on juuri tipahtanut ikkunalaudalle.

Hyvä toveri!

Hurraa! Minä olen Fabiaani.

Se on, sosialisti joka on halukas odottamaan. Me emme tahdo yhteiskunnallista vallankumousta vielä huomenaamulla, se olisi liian järkyttävää. Me tahdomme että se tulee vähitellen kaukaisessa tulevaisuudessa, kun olemme kaikki valmistuneita ja kykenemme kestämään romahduksen.

Sillävälin meidän täytyy valmistua panemalla toimeen uudistuksia teollisuuden alalla, kasvatuksessa ja orpokodeissa.

Veljellisellä rakkaudella
JUDY.

Maanantai, kello kolme.

Helmikuun 11 p.

Rakas S.P.S.!

Älä loukkaannu vaikka tämä on niin lyhyt. Se ei ole kirje, se on vain rivi, jonka tarkoituksena on sanoa sinulle että aion kirjoittaa kirjeen hyvin pian, kun vain tutkinnot ovat ohi. Ei ole välttämätöntä ainoastaan että pääsen läpi, vaan että pääsen läpi HYVIN. Minulla on stipendi, joka velvoittaa.

Sinun, kovassa työssä
J.A.

Maaliskuun 5 p.

Rakas Setä Pitkäsääri!

Presidentti Cuyler piti tänä iltana puheen, jossa moitti nykyistä sukupolvea vallattomaksi ja pintapuoliseksi. Hän sanoi että olemme kadottaneet vanhat vakavan pyrkimyksen ja oikean opiskelun ihanteet, ja että tämä höltyminen ilmenee varsinkin epäkunnioittavassa suhtautumisessamme järjestyneeseen arvovaltaan. Me emme enää osoita asianmukaista kunnioitusta ylempiämme kohtaan.

Minä palaan kappelista hyvin vakavana.

Olenko liian tuttavallinen, Setä? Pitäisikö minun kohdella sinua arvokkaammin ja etäisemmin. Kyllä, ihan varmaan minun pitäisi. Minäpä alan uudestaan.

* * * * *

Hyvä Mr. Smith!

Teille on varmaan mieluisaa kuulla että suoriuduin menestyksellä keskivuoden tutkinnoistani ja aloitan nyt uuden lukukauden työtä. Jätän kemian — saatuani loppuun kvalitatiivisen analyysin oppimäärän — ja alan nyt lukea biologiaa. Lähestyn tätä ainetta hieman epäröiden, koska olen ymmärtänyt että joudumme leikkelemään onkimatoja ja sammakoita.

Äärettömän mielenkiintoinen ja arvokas luento pidettiin viime viikolla kappelissa roomalaisajan jäännöksistä etelä-Ranskassa. En ole koskaan kuullut valaisevampaa esitystä asiasta.

Luemme Wordsworthin "Tintern Abbey" runoelmaa Englannin kirjallisuuskurssimme yhteydessä. Mikä verraton teos, ja kuinka tarkoin siinä ilmenee hänen käsityksensä panteismistä! Viime vuosisadan alkupuolen romanttinen liike, joka esiintyy runoijain sellaisten teoksissa kuin Shelley, Byron, Keats ja Wordsworth, miellyttää minua paljon enemmän kuin klassillinen liike sen edellä. Runoudesta puhuen, oletko lukenut Tennysonin viehättävää pikku kappaletta nimeltä "Locksley Hall"?

Olen käynyt voimistelussa hyvin säännöllisesti viime aikoina. On pantu toimeen valvojasysteemi, ja sääntöjen laiminlyöminen aiheuttaa hyvän joukon epämukavuutta. Voimistelusalissa on hyvin kaunis uima-allas sementtiä ja marmoria, erään entisen oppilaan lahja. Huonetoverini, Miss McBride, on antanut minulle uimapukunsa (se vanui niin ettei hän enää voinut käyttää sitä) ja alan nauttia opetusta uimisessa.

Meillä oli ihastuttavaa vaaleanpunaista jäätelöä jälkiruuaksi eilen illalla. Ainoastaan kasvikunnasta saatuja värejä käytetään ruuan värittämiseksi. Koulu vastustaa innokkaasti, sekä esteettisistä että terveydellisistä syistä, aniliinivärien käyttöä.

Ilma on viime aikoina ollut ihanteellinen — kirkasta auringonpaistetta ja pilviä ja tervetulleita lumipyryjä silloin tällöin. Minä ja toverimme olemme nauttineet kävelyistämme sekä tunnille että tunnilta — varsinkin jälkimäisistä.

Uskoen, paras Mr. Smith, että tämä kohtaa teidät hyvässä terveydessä kuten tavallisesti,

olen edelleen
mitä sydämellisimmin teidän
JERUSHA ABBOTT.

Huhtikuun 24 p.

Rakas Setä!

Kevät on tullut taaskin! Sinun pitäisi nähdä kuinka ihastuttava leikkikenttämme on. Minusta voisit tulla katsomaan sitä itse. Master Jervie tipahti tänne viime perjantaina — mutta valitsi mahdollisimman epäsuotuisan ajan, sillä Sallie ja Julia ja minä juoksimme parastaikaa asemalle. Ja minne luulet meidän olleen lähdössä? Princetoniin, tanssiaisiin ja pallopeliä katsomaan, jos suvaitset! En kysynyt sinulta saanko mennä, koska minulla oli sellainen tunne että sihteerisi vastaisi ei. Mutta kaikki kävi täysin säännöllisesti, meillä oli lupa koulusta, ja Mrs. McBride oli kaitsijana. Oli hurmaavan hauskaa, mutta jätän yksityiskohdat sikseen, ne ovat liian lukuisat ja monimutkaiset.

Lauantaina.

Ylhäällä ennen päivänkoittoa! Yövartija herätti meidät — kuusi meistä — ja me keitimme kahvia kattilassa (et ole koskaan nähnyt niin paljon sakkoja!) ja kävelimme kaksi penikulmaa Yhden Puun Kukkulan huipulle katsomaan auringonnousua. Viimeisen rinteen saimme ryömiä! Aurinko miltei nolasi meidät! Ja ehkä luulet ettei tullut ruokahalua aamiaiseksi!

Hyvänen aika, Setä, minulla näyttää olevan perin haihatteleva tyyli tänään, tämä sivu on tulvillaan huutomerkkejä.

Aioin kirjoittaa pitkät jutut puhkeavista puista ja uudesta tuhkakäytävästä urheilukentällä ja inhottavasta biologialäksystä, joka meillä on huomiseksi ja uusista kanooteista järvellä ja Catherine Prentiss'ista, jolla on keuhkotulehdus, ja Prexy'n Angora-kissanpojasta, joka karkasi kotoa ja on ollut täysihoidossa Fergussen Hallissa kaksi viikkoa, kunnes eräs palvelustyttö vei sen takaisin, ja kolmesta uudesta puvustani — valkeata ja vaaleanpunaista ja sinistä musliinia ja samanvärinen hattu jokaiseen — mutta olen liian uninen. Puolustan itseäni aina sillä, eikö totta? Mutta tyttökorkeakoulu on eloisa paikka ja päivän päättyessä väsyttää! Varsinkin kun päivä alkaa auringon noustessa.

Kiintyneenä
JUDY.

Toukokuun 15 p.

Rakas Setä Pitkäsääri!

Kuuluuko hyviin tapoihin, kun istuu raitiovaunussa, tuijottaa suoraan eteensä eikä nähdä ketään muuta?

Hyvin kaunis nainen hyvin kauniissa samettipuvussa astui raitiovaunuun tänään ja istui viisitoista minuuttia kasvot ihan ilmeettöminä ja tuiotti varoitukseen yleisölle. Minusta ei ole kohteliasta olla tietämättä kenestäkään muusta ikäänkuin itse olisi ainoa tärkeä henkilö paikalla. Joka tapauksessa siinä menettää paljon. Sillävälin kun hän oli vaipunut katsomaan tuota typerää varoitusta, minä tutkin koko vaununtäyttä mielenkiintoisia ihmisolentoja.

Mukanaseuraava kuva esiintyy tässä ensi kertaa. Se on kuin hämähäkki langan päässä, mutta se ei suinkaan esitä sitä, vaan minua, kun opettelen uimaan voimistelusalin uima-altaassa.

Opettaja kiinnittää nuoran vyöhöni renkaaseen ja ripustaa nuoran väkipyörään kattoon. Se olisi hyvä systeemi, jos vain voisi täydellisesti luottaa opettajansa rehellisyyteen. Mutta minä aina pelkään että hän laskee nuoran irti, ja niinpä kiinnitän toisen silmäni levottomana häneen ja toisella uin, ja mielenkiinto näin jakaantuneena en edisty siinä määrin kuin muuten edistyisin.

Hyvin epävakaista ilmaa on ollut viime aikoina. Satoi kun aloitin ja nyt paistaa aurinko. Sallie ja minä menemme ulos pelaamaan tennistä ja saamme niin ollen vapautta voimistelusta.

Viikkoa myöhemmin.

Minun olisi pitänyt lopettaa tämä kirje aikoja sitten, mutta sitä en ole tehnyt. Ethän suutu, Setä, ethän, vaikka en juuri ole säännöllinen? Minusta todellakin on hauska kirjoittaa sinulle, se antaa minulle sellaisen kunnianarvoisen tunteen, ikäänkuin minulla olisi perhettä. Tahtoisitko että kertoisin sinulle jotakin? Sinä et ole ainoa mies, jolle kirjoitan kirjeitä. On kaksi muutakin! Olen tänä talvena saanut kauniita pitkiä kirjeitä Master Jervieltä (päällekirjoitus on kirjoitettu koneella, niin ettei Julia voi tuntea käsialaa). Oletko koskaan kuullut mitään niin sopimatonta? Ja joka viikko tai suunnilleen saapuu hyvin tuhruinen epistola Princetonista, tavallisesti kirjoitettuna keltaiselle lehtiöpaperille. Joihin kaikkiin vastaan nopeasti kuin liikemies. Näet nyt — en ole niinkään erilainen kuin muut tytöt — saan kirjeitä minäkin.

Kerroinko että minut on valittu jäseneksi seniorien draamalliseen klubiin. Hyvin recherché yhdistys. Vain seitsemänkymmentä viisi jäsentä tuhannesta. Voinko mielestäsi johdonmukaisena sosialistina kuulua siihen?

Minkä luulet nykyään kiinnittävän huomiotani yhteiskuntaopissa? Minä kirjoitan (figurez vous!) ainetta Turvattomien Lasten huoltamisesta. Opettaja sekoitti aiheet ja jakoi ne umpimähkään, ja tämä lankesi minun osalleni. C'est drôle ca n'est-ce pas?

Päivälliskello soi. Panen tämän postiin kun kuljen laatikon ohi.

Kiintyneenä
JUDY.

Kesäkuun 4 p.

Rakas Setä!

Hyvin työteliästä aikaa — diploomienjako kymmenen päivän päästä, tutkinnot huomenna, paljon luettavaa, paljon pakattavaa, ja maailma ulkona niin ihastuttava että sydäntä vihloo kun pitää olla sisällä.

Mutta mitäs siitä, lupa on tulossa. Julia matkustaa ulkomaille tänä kesänä — jo neljättä kertaa. Siitä ei ole epäilystä, Setä, onni ei jakele lahjojaan tasaisesti. Sallie, kuten tavallisesti, lähtee Adirondacksiin. Ja mitä luulet minun aikovan tehdä? Saat arvata kolme kertaa. Lock Willow'hon? Väärin. Adirondacksiin Sallien kanssa? Väärin. (Sitä en yritä enää koskaan, menetin rohkeuteni viime kesänä.) Etkö voi arvata mitään muuta? Et ole juuri kekseliäs. Kerron sen sinulle, Setä, jos lupaat olla tekemättä vastaväitteitä. Varoitan sihteeriäsi etukäteen, olen järkähtämätön.

Aion viettää kesän merenrannalla Mrs. Charles Patersonin luona ja opettaa hänen tytärtään, joka aikoo korkeakouluun ensi syksynä. Tulin hänen tuttavakseen McBridein kautta, ja hän on hyvin viehättävä nainen. Annan tunteja latinassa ja englannissa myöskin nuoremmalle tyttärelle, mutta minulle jää vähän aikaa itseänikin varten, ja ansaitsen viisikymmentä dollaria kuussa! Eikö se tunnu sinusta aivan suunnattomalta summalta? Hän tarjosi sen, minä en olisi kehdannut pyytää enemmän kuin kaksikymmentä viisi.

Lopetan työni Magnoliassa (se on paikka, missä hän asuu) syyskuun ensimäisenä, ja vietän jäljelläolevat kolme viikkoa luultavasti Lock Willow'ssa — minusta olisi hauskaa nähdä Semplet taas ja kaikki ystävälliset eläimet.

Miten tämä ohjelma vaikuttaa sinuun, Setä? Minusta tulee aivan riippumaton, niinkuin näet. Sinä olet pannut minut jaloilleni ja luulen että osaan melkein kävellä omin neuvoin nyt.

Princetonin diploomienjako ja meidän tutkintomme sattuvat ihan yhteen, mikä on kauhea isku. Sallie ja minä niin toivoimme ehtivämme niihin, mutta tietysti se on aivan mahdotonta.

Hyvästi, Setä. Nauti kesästäsi ja tule syksyllä takaisin levänneenä ja valmiina alkamaan uutta työvuotta. (Noin sinun pitäisi kirjoittaa minulle!) Minulla ei ole aavistustakaan siitä mitä teet tänä kesänä tai millä tavoin huvittelet. En voi silmilläni havaita ympäristöäsi. Pelaatko golfia vai metsästätkö vai ratsastatko vai istutko vain auringossa ja mietiskelet?

Joka tapauksessa, oli miten oli, pidä hauskaa äläkä unhoita Judya.

Kesäkuun 10 p.

Rakas Setä!

Tämä on vaikein kirje mitä ikinä olen kirjoittanut, mutta olen päättänyt mitä minun on tehtävä, eikä ole mitään peräytymisen mahdollisuutta. On hyvin herttaista ja suurenmoista ja kultaista että tahdot lähettää minut Europpaan tänä kesänä — hetkiseksi aivan hurmaannuin siitä ajatuksesta, mutta selvä järki sanoi kohta ei. Olisi sangen epäloogillista jos kieltäytyisin ottamasta rahojasi koulua varten ja sitten käyttäisin ne pelkkiin huvituksiin! Sinä et saa totuttaa minua liian moneen ylellisyysseikkaan. Ihminen ei kaipaa sitä mitä hänellä ei koskaan ole ollut, mutta on kauhean kovaa olla ilman sitä ja sitä kun on ruvennut pitämään niitä ominaan luonnollisen oikeuden mukaan. Eläminen Sallien ja Julian seurassa panee stoalaisen filosofiani hirveälle koetukselle. Heillä molemmilla on ollut kaikkea siitä saakka kun he olivat pikkulapsia, he pitävät onnea aivan asiaankuuluvana. Maailma, niin he ajattelevat, on heille velkaa kaiken mitä he tarvitsevat. Ehkä onkin — ainakin maailma näyttää tunnustavan velkansa ja maksavan sen. Mutta minun on toista, minulle se ei ole mitään velkaa, ja sen se sanoikin heti alussa. Minulla ei ole mitään oikeutta tehdä velkaa luottoa vastaan, sillä aika on tuleva, jolloin maailma lakkaa tunnustamasta saataviani.

Huomaan ponnistelevani vertauskuvien meressä — mutta toivon että saat selvän tarkoituksestani. Joka tapauksessa minulla on hyvin voimakas tunne siitä että ainoa kunniallinen mitä voin tehdä on opettaa tämän kesän ja ruveta elättämään itseäni.

* * * * *

MAGNOLIA.
Neljä päivää myöhemmin.

Juuri näin paljon olin ehtinyt kirjoittaa, kun — arvaa mitä tapahtui? Palvelustyttö toi Master Jervien kortin. Hänkin matkustaa ulkomaille tänä kesänä, ei Julian eikä hänen perheensä kanssa, vain aivan itsekseen. Kerroin hänelle että sinä olit tarjonnut minulle ulkomaanmatkan erään rouvan seurassa, joka on kaitsijana tyttö-retkikunnassa. Hän tietää sinusta, Setä. Se on, hän tietää että isäni ja äitini ovat kuolleet ja että eräs ystävällinen herra on lähettänyt minut korkeakouluun. Minulla ei suorastaan ole ollut rohkeutta kertoa hänelle John Grier Homesta ja kaikesta muusta. Hän luulee että sinä olet holhoojani ja täysin laillinen vanha perheystävä. En ole koskaan kertonut hänelle etten tunne sinua — se tuntuisi liian hassulta!

Joka tapauksessa hän kaikin tavoin tahtoi minua lähtemään Europpaan. Hän sanoi että se oli välttämätön osa kasvatustani ja etten saanut ajatellakaan kieltäytymistä. Hän sanoi myöskin että hän olisi Parisissa samoihin aikoihin ja että karkaisimme kaitsijan luota silloin tällöin ja söisimme päivällistä kahden hauskoissa, vitsikkäissä ulkomaan ravintoloissa.

No niin, Setä, tämä totisesti houkutteli minua! Minä melkein horjuin, ja jollei hän olisi ollut niin jyrkkä, olisin ehkä taipunut kokonaan. Minut voi houkutella askel askeleelta, mutta minua ei voi pakottaa. Hän sanoi että olen tyhmä, hupsu, järjetön, eriskummallinen, typerä, itsepintainen lapsi (ne ovat vain muutamia hänen solvaavista adjektiiveistaan, loput menivät korvieni ohi), ja etten ymmärrä mikä on minulle hyvä, ja että minun pitäisi antaa vanhempien ihmisten päättää. Me melkein riitelimme — en ole varma vaikka olisimme riidelleet kokonaankin!

Joka tapauksessa pakkasin kapsäkkini nopeasti ja tulin tänne. Mielestäni oli parempi nähdä sillat liekeissä takanani ennenkuin lopetin kirjeeni sinulle. Nyt ne ovat kokonaan tuhkana. Täällä olen Cliff Top'issa (Mrs. Patersonin huvilan nimi), matkalaukkuni on jo avattu ja Florence (pikku tyttö) kamppailee jo ensimäisen deklinatsionin kanssa. Ja siitä lupaakin tulla kamppailu! Hän on aivan harvinaisen hemmoiteltu lapsi, minun täytyy opettaa hänelle ensin kuinka sitä oikein opiskellaan — hän ei ole elämässään keskittynyt mihinkään vaikeampaan kuin jäätelöön ja soodaveteen.

Käytämme hiljaista kallionurkkaa kouluhuoneena — Mrs. Paterson toivoo että olen heidän kanssaan ulkoilmassa — ja minä sanon että minusta on vaikeata keskittää ajatuksiani, kun edessä on sininen meri ja laivoja purjehtii ohi! Ja kun ajattelen että itse voisin olla tuollaisessa laivassa, matkalla vieraisiin maihin — mutta minä en tahdo sallia itseni ajatella muuta kuin latinan kielioppia.

Prepositsionit a tai ab, absque, coram, cum, de, e tai ex, prae, pro, sine, tenus, in, subter, sub ja super vaativat ablatiivia.

Näet nyt, Setä, että olen jo uponnut työhön, vaikka kiusaus alituisesti väikkyy silmieni edessä. Älä ole vihoissasi, ole kiltti, äläkä ajattele etten pidä arvossa ystävällisyyttäsi, sillä sen teen — aina — aina. Ainoa tapa millä koskaan voin maksaa velkaani sinulle on se että minusta tulee Hyvin Hyödyllinen Kansalainen. (Ovatko naiset kansalaisia? Tuskin vain). Joka tapauksessa Hyvin Hyödyllinen Henkilö. Ja kun katselet minua, voit sanoa: "Minä annoin tuon Hyvin Hyödyllisen Henkilön maailmalle."

Se kuuluu hyvältä, eikö kuulu, Setä? Mutta en tahdo johtaa sinua harhaan. Minut valtaa usein sellainen tunne, etten ole ollenkaan huomattava, on lysti suunnitella elämänuraa, mutta kaiken todennäköisyyden mukaan minusta ei tule hituistakaan erilainen kuin kukaan muu tavallinen ihminen. Ehkä lopetan menemällä naimisiin urakkamiehen kanssa ja inspiroin häntä hänen työssään.

Sinun alati
JUDY.

Elokuun 19 p.

Rakas Setä Pitkäsääri!

Ikkunastani näkyy ihastuttava maaseutu — meriseutu oikeammin — ei muuta kuin vettä ja kallioita.

Kesä kuluu. Vietän aamupäivät latinan ja englannin ja algebran ja kahden tyhmän tyttöni seurassa. En käsitä kuinka Marion voi päästä korkeakouluun tai jäädä sinne, jos pääsee. Ja mitä tulee Florenceen, hän on toivoton — mutta oi, mikä pieni kaunotar! Minä en luule että merkitsee mitään, ovatko he tyhmiä vai ei niin kauan kun ovat kauniita. Ei kuitenkaan voi olla ajattelematta, kuinka heidän keskustelunsa väsyttää heidän tulevia miehiänsä, jolleivät he onnistu saamaan tyhmiä miehiä. Luullakseni se on aivan mahdollista, maailma näyttää olevan täynnä typeriä miehiä, olen tavannut heitä joukottain tänä kesänä.

Iltapäivällä kävelemme kallioille tai uimme, jos nousuvesi on paikallaan. Minä osaan uida suolaisessa vedessä erinomaisen helposti — näet että kasvatuksestani on jo hyötyä!

Kirje on tullut Mr. Jervis Pendletonilta Parisista, aika lyhyt, tiukka kirje. En ole vielä aivan saanut anteeksi sitä etten suostunut seuraamaan hänen neuvoaan. Joka tapauksessa, jos hän ehtii takaisin ajoissa, hän tulee pariksi päivää tapaamaan minua Lock Willow'hon ennenkuin koulu alkaa, ja jos olen hyvin kiltti ja suloinen ja tottelevainen, pääsen (minulla on syytä otaksua) armoihin taas.

Myöskin kirje Sallielta. Hän tahtoo minua heidän leiriinsä kahdeksi viikoksi syyskuussa. Täytyykö minun pyytää lupaa, vai enkö jo ole päässyt sille asteelle että saan tehdä niinkuin tahdon? Olen, aivan varmaan — olen seniori, kuten tiedät. Tehtyäni työtä koko kesän tunnen tarvitsevani hieman terveellistä virkistystä, tahdon nähdä Adirondacksin, tahdon nähdä Sallien, tahdon nähdä Sallien veljen — hän opettaa minua melomaan kanoottia — ja (tulemme nyt päävaikuttimeeni, joka on halpamainen) tahdon että Master Jervie tulee Lock Willow'hon eikä tapaa minua siellä.

Minun täytyy näyttää hänelle että hän ei voi sanella minulle käskyjään. Sitä ei voi kukaan muu kuin sinä, Setä — etkä sinäkään aina! Minä livistän tieheni.

JUDY.