MISS JERUSHA ABBOTIN KIRJEET MR. SETÄ PITKÄSÄÄRI SMITHILLE
215 FERGUSSEN HALL, 24 p. syyskuuta.
Rakas kiltti Johtokunnan-Jäsen-joka-lähetät-orpoja-korkeakouluun!
Täällä minä olen! Matkustin eilen neljä tuntia junassa. Se on lystikäs tunne, eikö totta? En ole koskaan ennen ollut junassa.
Korkeakoulu on suurin, hämäännyttävin paikka maailmassa — eksyn joka kerta kun lähden huoneestani. Kirjoitan sinulle kuvauksen myöhemmin, kun pääsen hiukan selville kaikesta, ja sitten kerron myös koulutunneista. Ne alkavat vasta maanantai-aamuna, ja nyt on lauantai-ilta. Mutta minä tahdoin kirjoittaa kirjeen heti ihan vain tutustuakseni.
Tuntuu hullulta kirjoittaa kirjeitä ihmiselle, jota ei tunne. Minusta tuntuu hullulta ylipäänsä kirjoittaa kirjeitä — en elämässäni ole kirjoittanut muuta kuin kolme tai neljä, niin että anna anteeksi, jos nämä eivät ole vallan mallikelpoisia.
Ennenkuin lähdin eilen aamulla, oli Mrs. Lippettillä ja minulla hyvin vakava keskustelu. Hän sanoi minulle kuinka minun tulee käyttäytyä lopun ikääni, ja varsinkin kuinka minun tulee käyttäytyä ystävällistä herraa kohtaan, joka tekee hyväkseni niin paljon. Minun pitää katsoa että olen Hyvin Kunnioittava.
Mutta kuinka voi olla hyvin kunnioittava ihmistä kohtaan, joka haluaa nimekseen John Smith? Etkö nyt voinut keksiä nimeä, jossa olisi hiukan personallisuutta? Voisin yhtä hyvin kirjoittaa kirjeitä Rakkaalle Mr. Vaatenaulakolle tai Rakkaalle Mr. Ripustimelle.
Olen ajatellut sinua aika paljon tänä kesänä. Kun kaikkien näiden vuosien jälkeen joku vihdoinkin välittää minusta, tuntuu kuin olisin saanut jonkinlaisen perheen. Tuntuu kuin kuuluisin jollekin nyt, ja se on hyvin mieluisa tunne. Minun täytyy kuitenkin sanoa, että kun ajattelen sinua, on mielikuvituksellani hyvin vähän raaka-ainetta. Enhän tiedä muuta kuin kolme asiaa:
I. Sinä olet pitkä.
II. Sinä olet rikas.
III. Sinä vihaat tyttöjä.
Voisin kenties panna nimeksesi Rakas Mr. Tyttövihaaja. Mutta se on miltei loukkaavaa minua kohtaan. Tai Rakas Mr. Rikas-mies, mutta se on loukkaavaa sinua kohtaan, niinkuin muka raha olisi ainoa merkillinen sinussa. Sitäpaitsi on rikkaus niin perin ulkopuolinen ominaisuus. Ehkä et saakaan olla rikas kaiken ikääsi; tekeehän niin moni oikein viisas mies vararikon niin että helisee. Mutta pitkä sinä ainakin tulet olemaan kaiken ikääsi! Niinpä olenkin päättänyt panna nimeksesi Rakas Setä Pitkäsääri. Toivon ettet pahastu. Se on vain yksityinen lempinimi — emme sano sitä Mrs. Lippettille.
Kymmenen kello soi tuossa tuokiossa. Päivämme jakaantuu kellonsoittojen mukaan. Me syömme ja nukumme ja luemme kellonsoittojen mukaan. Se on hyvin elähyttävää, minä olen koko ajan kuin virma varsa. Kas niin! Valot sammuksiin. Hyvää yötä.
Huomaa miten täsmällisesti tottelen sääntöjä — kiitos olkoon kasvatukseni John Grier Homessa.
Mitä kunnioittavimmin
JERUSHA ABBOTT.
Mr. Setä Pitkäsääri Smithille.
Lokakuun ensimäisenä.
Rakas Setä Pitkäsääri!
Minä pidän korkeakoulusta ja minä pidän sinusta, kun lähetit minut tänne — olen hyvin, hyvin onnellinen, ja niin kiihdyksissä joka hetki että tuskin osaan nukkua. Et voi kuvitella, kuinka erilaista täällä on kuin John Grier Homessa. En uneksinutkaan, että maailmassa olisi tällainen paikka. Säälin jokaista, joka ei ole tyttö eikä voi tulla tänne, ja olen varma että se korkeakoulu, jossa sinä poikana olit, ei voinut olla näin hauska.
Huoneeni on ylhäällä tornissa, jossa oli tarttuvien tautien osasto ennenkuin uusi sairaala rakennettiin. Samassa kerroksessa tornia asuu kolme muuta tyttöä — eräs yläluokkalainen, joka käyttää silmälaseja ja pyytää meitä aina olemaan vähän hiljempaa, ja kaksi keltanokkaa, Sallie McBride ja Julia Rutledge Pendleton. Salliella on punainen tukka ja pystynenä ja hän tuntuu oikein ystävälliseltä, Julia taas on kotoisin New Yorkin ensimäisistä perheistä eikä ole huomannut minua vielä. He asuvat yhdessä, ja yläluokkalaisella ja minulla on oma huone kummallakin. Tavallisesti keltanokat eivät voi saada omaa huonetta; ne ovat hyvin harvinaisia, mutta minä sain pyytämättä. Otaksun että majoitusmestarin mielestä ei ollut oikein pyytää kunniallisesti kasvatettua tyttöä löytölapsen huonetoveriksi. Näet että etuja on monenlaisia!
Huoneeni on lounaisnurkassa ja siinä on kaksi ikkunaa ja näköala.
Kun on kahdeksantoista vuotta elänyt silmälläpidon alaisena
kahdenkymmenen huonetoverin kanssa, tuntuu rauhoittavalta olla yksin.
Nyt vasta minulla on ensimäinen tilaisuus tutustua Jerusha Abbottiin.
Luulen että rupean pitämään hänestä.
Luuletko että sinä rupeat?
Tiistaina.
Nyt järjestetään keltanokkain koripallo-puolueita,ja jos hyvin käy, pääsen minä mukaan. Minä olen kyllä pieni, mutta kauhean vikkelä ja jäntevä ja sisukas. Kun toiset hyppivät ilmaan, voin minä pujahtaa heidän jalkojensa väliin ja siepata pallon. Harjoituksissa on julmetun hauskaa — niitä pidetään ulkona urheilukentällä iltapäivisin, ja ympärillä ovat puut punaisina ja keltaisina ja ilma on täynnä kuihtuvien lehtien tuoksua, ja kaikki nauravat ja huutavat. Nämä ovat onnellisimmat tytöt mitä koskaan olen nähnyt — ja kaikista onnellisin olen minä!
Aioin kirjoittaa pitkän kirjeen ja kertoa kaikesta mitä opin (Mrs. Lippett sanoi että tahdoit tietää sen), mutta kello löi juuri seitsemän, ja kymmenen minuutin päästä minun pitää olla urheilukentällä voimistelupuvussa. Etkö sinäkin toivo että pääsen mukaan?
Sinun alati
JERUSHA ABBOTT.
P.S. (Kello yhdeksän)
Sallie McBride juuri pisti päänsä ovestani. Näin hän sanoi:
"Minun on niin ikävä kotiin etten suorastaan voi olla. Onko sinun?"
Minä hymyilin hieman ja vastasin ei, luullakseni suoriutuisin siitä asiasta. Koti-ikävä ainakin on vaiva, josta minä olen säästynyt. En ole koskaan kuullut että kellään olisi orpokoti-ikävä, oletko sinä?
Lokakuun kymmenes.
Rakas Setä Pitkäsääri!
Oletko koskaan kuullut Michel Angelosta? Hän oli kuuluisa taiteilija, joka eli Italiassa keskiajalla. Jokainen näytti tietävän hänestä englannin kirjallisuuden tunnilla, ja koko luokka nauroi, kun minä luulin häntä arkkienkeliksi. Nimi kuulostaa arkkienkeliltä, eikö totta? Pahinta täällä korkeakoulussa on se että odotetaan ihmisen tietävän niin hirveän paljon sellaista mitä ei koskaan ole oppinut. Se on ajoittain hyvin kiusallista. Mutta nyt, kun tytöt puhuvat asioista, joista en ole koskaan kuullut, vaikenen visusti ja katson tietosanakirjasta.
Tein kamalan erehdyksen ensimäisenä päivänä. Joku mainitsi Maurice Maeterlinckin, ja minä kysyin onko hän keltanokka. Tuon jutun tietää nyt koko koulu. Mutta viisi siitä, tunnilla olen ihan yhtä sukkela kuin kuka muu tahansa — ja sukkelampikin kuin muutamat!
Huvittaako sinua kuulla kuinka olen kalustanut huoneeni? Se on sinfonia ruskeata ja keltaista. Seinäpaperit ovat vaaleankeltaiset, ja minä olen ostanut keltaiset ikkunaverhot ja tyynyt ja mahonkisen kirjoituspöydän (käytettyä tavaraa kolmella dollarilla) ja korituolin ja ruskean maton, jossa on mustetahra keskellä. Panen korituolin tahran kohdalle.
Ikkunat ovat korkealla, tavalliselta istuimelta ei niistä näe ulos. Mutta minä irroitin peilin, joka oli kiinnitetty piirongin päälle, päällystin yläpinnan ja siirsin koko vehkeen ikkunan eteen. Se on aivan sopivan korkea ikkunapenkiksi. Vedät laatikot portaiksi ja kiipeät ylös. Erittäin mukavaa.
Sallie McBride auttoi minua valitsemaan tavarani seniorien huutokaupasta. Hän on asunut koko ikänsä talossa ja ymmärtää kalustamista. Et voi kuvitella kuinka lystiä on käydä ostoksilla ja maksaa oikealla viiden dollarin setelillä ja saada vaihtorahaa — kun ei elämässään ole omistanut muuta kuin pari senttiä. Minä vakuutan sinulle, Setä kulta, että osaan antaa arvoa tuolle kuukausirahalle.
Sallie on maailman hauskin ihminen — ja Julia Rutledge Pendleton vähimmän hauska. Hullua minkälaisia yhdistelmiä majoitusmestari voi tehdä huonetoverien asettelussa. Sallien mielestä kaikki on vitsikästä — vieläpä hurmaavaa — ja Julia on kyllästynyt kaikkeen. Hän ei koskaan tee pienintäkään ponnistusta ollakseen ystävällinen. Hän uskoo että jos sitä vain on Pendleton, pääsee yksin tuon tosiseikan perusteella taivaaseen ilman pitempiä tutkintoja. Julia ja minä olemme syntyneet vihamiehiksi.
Ja nyt otaksun että olet hyvin kärsimättömänä odottanut tietoja opinnoista.
I. Latinaa: Toinen Puunilaissota. Hannibal joukkoineen leiriytynyt
Trasimenus-järvelle viime yönä. He valmistivat väijytyksen
roomalaisille, ja tämän aamun neljäntenä vartiona syttyi taistelu.
Roomalaiset peräytyvät.
II. Ranskaa: 24 sivua "Kolmea muskettisoturia" ja kolmas konjugatsioni, säännöttömät verbit.
III. Geometriaa: Lopetettu lieriöt; päästy kartioihin.
IV. Englantia: Koeaine. Tyylini selvyys ja suppeus paranee päivä päivältä.
V. Terveysoppia: Ruuansulatus päästy loppuun. Sappi ja haima tulevaksi kertaa. Sinun, opin tiellä,
JERUSHA ABBOTT.
P.S. Toivon ettet koskaan maista alkoholia, Setä? Sillä on hirvittävä vaikutus maksaasi.
Keskiviikkona.
Rakas Setä Pitkäsääri!
Minä olen muuttanut nimeni. Olen vielä "Jerusha" luettelossa, mutta kaikkialla muualla olen "Judy". Eikö olekin perin surkeata, kun saa itse antaa itselleen ainoan lempinimen, minkä koskaan on omistanut? En sentään kokonaan keksinyt Judy-nimeä. Freddy Perkins sanoi minua siksi ennenkuin osasi kunnolla puhua. Soisin että Mrs. Lippett olisi hieman nerokkaampi valitessaan pikkulapsille nimiä. Hän etsii vihoviimeiset nimet puhelinluettelosta — Abbott-nimen voit nähdä ensi sivulla — ja ristimänimet hän haalii sieltä täältä. Jerushan hän löysi eräästä hautakivestä. Olen aina vihannut sitä, mutta Judystä melkein pidän. Se on niin typerä nimi. Se kuuluu sellaiselle tyttötyypille, joka minä en ole — pienelle, herttaiselle sinisilmälle, jota koko perhe hemmottelee ja pilaa ja joka pääsee elämän läpi ilman mitään huolia. Eikö kelpaisi olla sellainen? Oli minulla mitä vikoja tahansa, ei kukaan ainakaan voi moittia minua siitä että perheeni olisi hemmotellut minua! Mutta on verrattoman vitsikästä kuvitella että niin on. Ole hyvä ja sano minua tulevaisuudessa aina Judyksi.
Tahdotko tietää jotakin? Minulla on kolme paria kauriinnahkakäsineitä. Ennen olen joskus saanut kauriinnahkatumppuja joululahjaksi, mutta en koskaan oikeita hansikkaita, joissa on viisi sormea. Vedän ne käteeni ja koetan niitä joka viides minuutti. Saan ponnistaa kaikkeni, etten käyttäisi niitä tunnilla.
(Päivälliskello. Hyvästi.)
Perjantaina.
Mitä ajattelet, Setä kulta? Englannin opettaja sanoi että viime aineeni todistaa tavatonta omaperäisyyttä. Hän sanoi, se on totinen tosi. Niin kuuluivat hänen sanansa. Se ei tunnu mahdolliselta, vai tuntuuko, kun ottaa huomioon kasvatukseni näinä kahdeksanatoista vuotena? John Grier Homen tarkoitus (jonka sinä epäilemättä tunnet ja sydämestäsi hyväksyt) on muuttaa nuo yhdeksänkymmentä seitsemän orpoa yhdeksäksikymmeneksi seitsemäksi kaksoseksi.
Tavaton taiteellinen valmiuteni kehittyi varhaisina vuosina, kun piirtelin liidulla kuvia Mrs. Lippettistä puuvajan oveen.
Toivon etten loukkaa tunteitasi, kun arvostelen nuoruuteni kotia? Mutta olethan sinä kuitenkin paremmalla puolella, niin että jos käyn liian nenäkkääksi, voit aina lakkauttaa rahalähetyksesi. Tämä ei kuulosta erittäin kohteliaalta — mutta ethän voi odottaa minulta mitään tapoja: löytölasten koti ei ole mikään nuorten hienojen neitien viimeistelylaitos.
Tiedätkö, Setä, työ se ei ole, joka täällä korkeakoulussa käy vaikeaksi. Se on leikki. Puolet ajasta en tiedä mistä tytöt puhelevat, heidän leikinlaskunsa näyttävät palautuvan johonkin menneisyyteen, johon kaikilla muilla paitsi minulla on osallisuutta. Minä olen muukalainen maailmassa enkä ymmärrä kieltä. Se on viheliäinen tunne. Minulla on ollut se kaiken ikääni. Oppikoulussa tytöt seisoivat ryhmissä ja katselivat minua. Olin kummallinen ja erilainen ja jokainen tunsi sen. Voin tuntea että "John Grier Home" oli kirjoitettu kasvoilleni. Ja sitten muutamat armeliaat sielut pitivät asianaan tulla luokseni ja sanoa jotakin kohteliasta. Minä vihasin heitä kaikkia — armeliaita kaikista enimmän.
Kukaan täällä ei tiedä että minut on kasvatettu orpokodissa. Kerroin Sallie McBridelle että äitini ja isäni ovat kuolleet ja että eräs kiltti vanha herra on lähettänyt minut korkeakouluun — mikä on siihen asti täyttä totta. En tahtoisi että pidät minua pelkurina, mutta minä tahdon tulla samanlaiseksi kuin muutkin tytöt, ja siinä se iso suuri ero on, että tuo kauhujen koti kangastaa lapsuuteni päällä. Jos voin kääntää sille selkäni ja sulkea sen muistostani, luulen että minusta voi tulla yhtä hauska kuin kuka muu tyttö tahansa. En usko että on mitään todellista, sisäpuolista eroa, uskotko sinä?
Joka tapauksessa pitää Sallie McBride minusta.
Sinun alati,
JUDY ABBOTT
(o.s. Jerusha.)
Lauantai-aamuna.
Olen juuri lukenut läpi tämän kirjeen, ja se tuntuu oikein epäreippaalta. Mutta etkö voi arvata, että minulla on aine kirjoitettavana maanantaiaamuksi ja kertaus geometriassa ja hyvin aivastuttava nuha.
Sunnuntaina.
Unohdin panna tämän postiin eilen, ja niinpä lisään vielä hävyttömän jälkikirjoituksen. Täällä kävi tänä aamuna piispa, ja mitä luulet hänen sanoneen?
"Raamatun laupiain lupaus on tämä: 'Köyhät teillä aina on luonanne.'
Köyhät asetettiin tänne, jotta me pysyisimme armeliaina."
Köyhät, huomaa, ovat siis eräs laji hyödyllisiä kotieläimiä. Jollei minusta olisi tullut sellainen virheetön nuori neiti, olisin jumalanpalveluksen jälkeen mennyt ja sanonut hänelle mitä minä ajattelin.
Lokakuun 25 p.
Rakas Setä Pitkäsääri!
Minä olen mukana koripallopelissä, ja sinun pitäisi nähdä mustelma vasemmalla olkapäälläni. Se on sininen ja mahonginruskea ja siinä on pieniä oranssinkeltaisia juovia. Julia Pendleton pyrki mukaan, mutta ei päässyt. Hurraa!
Näet kuinka halpamainen mielenlaatu minulla on.
Koulussa sujuu paremmin ja paremmin. Minä pidän tytöistä ja opettajista ja tunneista ja urheilukentästä ja siitä mitä syömme. Meillä on kahdesti viikossa jäätelöä eikä koskaan ohrajauhovelliä.
Sinähän tahdoit kuulla minusta vain kerran kuussa, eikö niin? Ja minä olen syytänyt sinulle kirjeitä harva se päivä! Mutta olen ollut niin kiihdyksissä kaikista uusista seikkailuistani että minun on täytynyt puhua jollekin, ja sinä olet ainoa tuttavani. Anna anteeksi vuolauteni, kyllä tästä pian rauhoitun. Jos kirjeeni väsyttävät, voithan aina heittää ne paperikoriin. Lupaan etten nyt kirjoita ennen marraskuun puoliväliä.
Marraskuun 15 p.
Rakas Setä Pitkäsääri!
Kuule mitä olen oppinut tänään. Katkaistun säännöllisen pyramidin vaipan ala on yhtä kuin apoteema kerrottuna pohjain piirien keskiarvolla.
Se ei kuulu todelta, mutta totta se on — minä voin todistaa sen!
Et ole koskaan saanut kuulla vaatteistani, vai oletko, Setä? Kuusi pukua, kaikki uusia ja kauniita ja minua varten ostetuita — eikä perittyjä joltakin isommalta. Kenties et tajua mitä huippua se merkitsee orpolapsen elämässä. Sinä olet antanut ne minulle, ja minä olen hyvin, hyvin, hyvin kiitollinen. On hieno juttu saada koulusivistystä — mutta ei se ole vielä mitään verrattuna siihen häikäisevään kokemukseen että omistaa kuusi uutta pukua. Miss Pritchard, joka kuuluu tarkastuskomiteaan, on ne valinnut eikä Mrs. Lippett, taivaan kiitos. Minulla on iltapuku, neilikanpunaista silkkiä (olen suorastaan kaunis siinä), ja sininen kirkkopuku, ja päivällispuku punaista harsokangasta itämaisin reunakoristein (tekee minut mustalaistytön näköiseksi), ja toinen päivällispuku vaaleanpunaista puolisilkkiä, ja harmaa kävelypuku ja arkipuku koulua varten. Se ei kai olisi mikään äärettömän suuri pukuvarasto Julia Rutledge Pendletonille, mutta Jerusha Abbottille — voi taivas!
Nyt varmaan ajattelet, mikä tyhjänpäiväinen, pintapuolinen pikku hupakko se tyttö on, ja mikä rahanhukka sentään onkaan kouluttaa tyttölasta.
Mutta, Setä, jos kaiken ikäsi olisit kulkenut isoruutuisissa pumpulipuvuissa, osaisit antaa arvoa tunteilleni. Ja kun pääsin kylän oppikouluun, jouduin toiseen kauteen, joka oli vielä pahempi kuin ruutuisen pumpulikankaan aika. Köyhäinlaatikon kauteen. Et voi käsittää kuinka minua hirvitti tulla kouluun noissa viheliäisissä köyhäinlaatikko-puvuissa. Olin ihan varma, että joutuisin istumaan sen tytön viereen, joka ennen oli omistanut pukuni, ja että hän kuiskisi ja tirskuisi ja näyttäisi sitä toisille. Vihamiesten pukujen käyttäminen on niin katkeraa, että se jäytää sielua. Jos kulkisin loppuikäni silkkisukissa, en usko että tuo arpi siitä haihtuisi.
VIIMEINEN SOTATIEDONANTO!
Uutiset sotanäyttämöltä.
Neljännessä vartiossa torstaina marraskuun 13 p. Hannibal löi roomalaisten etujoukot ja johti kartagolaisen armeijan yli vuorien Casilinumin tasangolle. Kohortti kevytaseisia numidialaisia hyökkäsi Quintus Fabius Maximuksen jalkaväen kimppuun. Kaksi taistelua ja pieni kahakka. Roomalaiset ajettu pakosalle raskain tappioin.
Saan kunnian olla
Erikoiskirjeenvaihtajanne rintamalta
J. ABBOTT.
P.S. Minä tiedän etten saa odottaa vastauksia kirjeisiini, ja minua on varoitettu rasittamasta sinua kysymyksillä, mutta sano minulle, Setä, vain tämän kerran — oletko kauhean vanha vai vain pikkuisen vanha? Oletko täysin kalju vai vain hiukan kalju? On hyvin vaikeata ajatella sinua, kun olet abstraktinen kuin teoreemi geometriassa.
Edellytetään pitkä rikas mies, joka vihaa tyttöjä, mutta on hyvin jalomielinen eräälle aika nenäkkäälle tytölle. Minkä näköinen hän on?
R.S.V.P. [Ransk. Réponse s'il vous plait— 'pyydetään vastausta'.
Suom. muist.]
Joulukuun 19 p.
Rakas Setä Pitkäsääri!
Et ole vastannut kysymykseeni, ja se oli hyvin tärkeä.
OLETKO SINÄ KALJU?
Minä olen tarkkaan määritellyt minkä näköinen olet — hyvin tyydyttävästi — kunnes pääsen päälaellesi, ja siihen takerrun kiinni. En voi ratkaista, onko sinulla valkoinen tukka vai musta tukka vai harmaalle vivahtava vai eikö sinulla kenties ole tukkaa ollenkaan.
Tässä on muotokuvasi.
Mutta siinä on ongelma, pitääkö minun panna kuvaan tukkaa?
Haluatko tietää minkäväriset silmät sinulla on? Ne ovat harmaat, ja kulmakarvasi pistävät esiin kuin porttikäytävän katto (tuuheiksi sanotaan sellaisia romaaneissa), ja suusi on suora viiva, jolla on taipumusta kääntyä alaspäin suupielistä. Katsos vaan, kyllä minä tiedän! Olet äreä vanha ukkeli, jolla on temperamenttia.
(Rukouskello.)
9.45 i.p.
Minulla on uusi, järkähtämätön laki: en koskaan, en koskaan lue läksyjä illalla, oli sitten miten monet kirjalliset kokeet tahansa aamulla. Sen sijaan luen ihan tavallisia kirjoja — minun täytyy, ymmärräthän, kun takanani on kahdeksantoista tyhjää vuotta. Sinä et usko, Setä, minkälainen tietämättömyyden kuilu minun sieluni on, itsekin vasta rupean toteamaan sen syvyyksiä. Tytöt, joilla on kunniallinen perhe ja koti ja ystäviä ja kirjasto, tietävät kuin itsestään asioita, joista minä en ole koskaan kuullut puhuttavan. Esimerkiksi:
En ollut lukenut Hanhiäitiä enkä David Copperfieldiä enkä Ivanhoe'ta enkä Tuhkimoa enkä Sinipartaa enkä Robinson Crusoe'ta enkä Jane Eyre'ä enkä Liisan seikkailuja ihmemaassa enkä sanaakaan Rudyard Kiplingiltä. En tietänyt että Henrik VIII oli naimisissa useammin kuin kerran ja että Shelley oli runoilija. En tietänyt että ihmiset ennen vanhaan olivat apinoita ja että Eedenin puutarha on kaunis taru. En tietänyt että R.L.S. oli Robert Louis Stevenson ja että George Elliot oli nainen. En ollut koskaan nähnyt Monna Lisan kuvaa enkä (se on totta, mutta sinä et usko sitä) ollut koskaan kuullut puhuttavan Sherlock Holmesista.
Nyt tiedän kaiken tämän ja paljon muuta lisäksi, mutta näet nyt kuinka paljon minun on ehdittävä. Mutta voi kuinka se on hauskaa! Kaiken päivää odotan iltaa, ja sitten kirjoitan ovelleni "varattu" ja pukeudun sievään punaiseen kylpypukuuni ja turkistohveleihin ja kasaan kaikki tyynyt selkäni taa vuoteelle ja sytytän messinkisen koululaislampun viereeni ja luen ja luen ja luen. Yksi kirja ei riitä. Luen neljää yhtä aikaa. Juuri nyt on esillä Tennysonin runot ja "Vanity Fair" ja Kiplingin novellit ja — älä naura — "Pikku naisia". Huomaan olevani ainoa tyttö koko korkeakoulussa, jota ei ole kasvatettu "Pikku naisten" merkeissä. Sitä en ole sentään sanonut kenellekään (se leimaisi minut liian kummalliseksi). Menin kaikessa hiljaisuudessa ostamaan sen yhdellä dollarilla kahdellatoista sentillä viime kuukausirahastani, ja kun ensi kerran joku mainitsee limonit, tiedän mistä hän puhuu!
(Kymmenen kello. Tämä on hyvin katkonainen kirje.)
Lauantaina.
Sir,
Minulla on kunnia ilmoittaa tuoreita tiedonantoja geometrian vainiolta. Perjantaina saimme loppuun parallelipipedit ja siirryimme katkaistuihin prismoihin. Huomaamme tien epätasaiseksi ja hyvin jyrkäksi.
Sunnuntaina.
Joululupa alkaa ensi viikolla, ja matkalaukut ovat esillä. Käytävät ovat niin täynnä että tuskin kulkemaan pääsee, ja jokainen on sellaisessa kiihtymyksen kuohunnassa että läksyt menevät aivan hunningolle. Minulle uhkaa tulla hauska loma-aika, eräs toinenkin keltanokka, jonka koti on Texasissa, jää tänne, ja suunnittelemme pitkiä kävelyitä ja — jos vain on jäätä — aiomme oppia luistelemaan. Sitten on vielä koko kirjasto luettavana — ja kolme tyhjää viikkoa sitä varten!
Hyvästi nyt, Setä, toivon että sinä tunnet itsesi yhtä onnelliseksi kuin minä. Sinun alati
JUDY.
P.S. Älä unohda vastata kysymykseeni. Jollet tahdo vaivautua kirjoittamaan, käske sihteerisi sähköttää. Hän sanokoon vain:
Mr. Smith on aivan kalju
tai
Mr. Smith ei ole kalju
tai
Mr. Smithillä on valkoinen tukka.
Ja ne kaksikymmentä viisi senttiä voit vähentää kuukausirahastani.
Hyvästi tammikuuhun asti — ja hauskaa joulua!
Joululuvan loppupuolella.
Tarkka päivämäärä tuntematon.
Pyryttääkö siellä missä sinä olet? Koko maailma, minkä minä näen tornistani, verhoutuu valkeaan, ja lumihiutaleet liitelevät maahan suurina kuin linnunmunat. On myöhäinen iltapäivä — aurinko laskee juuri (kylmänä ja keltaisena) vielä kylmempien sinipunervien kukkulain taakse, ja minä istun ikkunapenkilläni käyttäen viimeistä valoa kirjoittaakseni sinulle.
Viisi kultarahaasi olivat yllätys! En ole tottunut saamaan joululahjoja. Olet jo antanut minulle niin kauhean paljon — kaiken mitä minulla on, tiedät — etten juuri tunne ansaitsevani ylimääräistä. Mutta pidän niistä silti aivan yhtä paljon. Tahdotko tietää mitä ostin rahallani?
I. Hopeakellon, kannettavaksi nahkaremmissä ranteella, jotta
tulisin kertauksiin ajoissa.
II. Matthew Arnoldin runot.
III. Kuumavesipullon.
IV. Laivamaton (tornissani on kylmä).
V. Viisisataa arkkia keltaista konseptipaperia. (Aloitan
kirjallisen toimintani sangen pian.)
VI. Synonyymisanakirjan. (Kirjailijan sanavaraston lisäämiseksi.)
VII. (Minua ei juuri haluta tunnustaa sinulle tätä viimeistä kohtaa,
mutta teen sen sentään.) Silkkisukat.
Ja nyt, Setä, älä koskaan sano etten kerro sinulle kaikkea.
Eräs hyvin alhainen vaikutin, jos sinun täytyy sekin tietää, sai minut ostamaan silkkisukat. Julia Pendleton tulee aina huoneeseeni lukemaan geometriaa, ja hän istuu jalat ristissä vuoteellani ja käyttää silkkisukkia joka ilta. Mutta odotas vain — kun hän palaa lomalta, menen minä hänen huoneeseensa ja istun hänen vuoteelleen silkkisukissa. Sinä näet, Setä, mikä viheliäinen ihminen minä olen — mutta olenhan edes rehellinen, ja tiesithän jo orpokodin päiväkirjastani, etten ole täydellinen, etkös tietänytkin?
Palataksemme asiaan (niin aloittaa englannin opettaja joka toisen lauseensa), olen hyvin kiitollinen seitsemästä lahjastani. Kuvittelen että ne tulivat laatikossa perheeltäni Californiasta. Kello on isältä, matto äidiltä, kuuma vesi-pullo isoäidiltä — joka aina pelkää minun vilustuvan tässä ilmanalassa — ja keltainen paperi pikkuveljeltäni Harryltä. Sisareni Isabel antoi minulle silkkisukat ja täti Susan Matthew Arnoldin runot, Harry setä (pikku Harry on saanut nimensä hänen mukaansa) antoi minulle sanakirjan. Hän olisi tahtonut lähettää suklaatia, mutta minä tahdoin kaikin mokomin synonyymejä.
Eihän sinulla ole mitään sitä vastaan, että joudut näyttelemään koko perheen osaa?
Ja nyt kerron sinulle joululuvastani, vai huvittaako sinua vain kasvatukseni sellaisenaan? Toivon että annat arvoa hienonhienolle merkitysvivahdukselle sanassa "sellaisenaan". Se on viimeinen lisäys sanavarastooni.
Texasilaisen tytön nimi on Leonora Fenton. (Melkein yhtä hauska nimi kuin Jerusha, eikö totta?) Minä pidän hänestä, mutta en niin paljon kuin Sallie McBridesta; en koskaan tule pitämään kenestäkään niin paljon kuin Salliesta — paitsi sinusta. Minun täytyy aina pitää sinusta kaikkein enimmän, koska olet koko perheeni käärittynä yhdeksi. Leonora ja minä ja kaksi sofomoria olemme kävelleet pitkin maita mantereita joka ikisenä kauniina päivänä ja tutkineet koko lähitienoon, yllämme lyhyet hameet ja kudotut takit ja lakit ja kädessä kiiltävät kepit, joilla saa hutkia. Kerran kävelimme kaupunkiin — neljä penikulmaa — ja poikkesimme ravintolaan, jossa korkeakoulun tytöt käyvät päivällisellä. Paahdettuja rapuja (35 senttiä), ja jälkiruuaksi tattarikakkua ja vaahterasiirappia (15 senttiä). Ravitsevaa ja halpaa.
Se oli niin mainion hauskaa! Varsinkin minulle, se kun oli niin kauhean erilaista kuin orpokotikomento — olen kuin karannut pahantekijä joka kerta kun pääsen koulun rajojen ulkopuolelle. Ennenkuin ajattelinkaan, olin jo ruvennut kertomaan toisille, miltä minusta tuntui. Kissa oli melkein ulkona laatikosta, kun sieppasin sitä hännästä kiinni ja työnsin sen takaisin. On hirveän kovaa, kun ei saa kertoa kaikkea mitä tuntee. Olen luonnostani hyvin avomielinen sielu, ja jollen saisi kertoa sinulle, pakahtuisin suorastaan.
Meillä oli viime perjantai-iltana nekkukekkerit, jotka Fergussenin emännöitsijä pani toimeen meille jälkeenjääneille kollegiumihuoneessa. Meitä oli kaikkiaan kaksikymmentä kaksi, keltanokat ja sofomorit ja juniorit ja seniorit kaikki hyvässä sovussa. Keittiö on hyvin suuri, kuparipannut ja kattilat riippuvat rivissä kiviseinällä — pieninkin kipponen on suunnilleen pesuammeen kokoinen. Neljäsataa tyttöä asuu Fergussenissa. Johtajamme, jolla oli valkea esiliina edessä ja valkea myssy päässä, haki vielä kaksikymmentä kaksi valkeata esiliinaa ja myssyä — en osaa kuvitella mistä hän löysi niin monta — ja me kaikki muutuimme kokeiksi.
Se oli suunnattoman vitsikästä, vaikka nekuista ei tullutkaan ihan ensiluokkaisia. Kun keittäminen oli lopullisesti päättynyt, ja me itse ja keittiö ja ovenlinkut kauttaaltaan tahmeina, järjestimme kulkueen, yhä esiliinat edessä ja myssyt päässä, jokaisella kädessä iso haarukka tai kauha tai paistinpannu, marssimme läpi tyhjien käytävien opettajahuoneeseen, missä puolentusinaa professoria ja opettajaa vietti rauhallista iltaa. Pidimme heille serenaadin laulaen koululaulujamme ja tarjosimme virvokkeita. He ottivat vastaan kohteliaina, joskin pidättyväisinä. Jätimme heidät imemään nekkujaan, tahmeina ja sanattomina.
Näet siis, Setä, että kasvatukseni edistyy!
Etkö todellakin ajattele että minusta pitäisi tulla taiteilija eikä kirjailija?
Loma päättyy kahden päivän kuluttua, ja minusta on hauskaa nähdä tytöt taas. Tornini on sentään hieman yksinäinen. Kun yhdeksän henkeä asuu talossa, joka on rakennettu neljällesadalle, niin kyllä tyhjä väliin kolisee ympärillä.
Yksitoista sivua — Setä parka, mahdat olla väsynyt! Aioin tästä vain lyhyen pienen kiitoskirjeen — mutta kun kerran pääsen alkuun, näyttää kynäni olevan aika liukas.
Hyvästi nyt, ja kiitos että olet ajatellut minua — olisin täysin onnellinen, jollei taivaanrannalla näkyisi pieni uhkaava pilvi. Helmikuussa tulee tutkinnot.
Rakkaudessa
JUDY.
P.S. Kenties on sopimatonta tuo "rakkaudessa"? Jos on, niin anna anteeksi. Mutta jotain ihmistä minun täytyy rakastaa, ja muita ei ole valita kuin sinä ja Mrs. Lippett. Näethän nyt että sinun täytyy pitää se hyvänäsi, Setä kulta, sillä en minä Mrs. Lippettiä voi rakastaa.
Aattona.
Rakas Setä Pitkäsääri!
Sinun pitäisi nähdä kuinka tässä koulussa nyt tehdään työtä! Olemme unohtaneet että lupaa on koskaan ollutkaan. Viisikymmentä seitsemän säännötöntä verbiä olen päntännyt päähäni neljänä viime päivänä — jospa ne vain pysyisivät siinä tutkintoon asti.
Muutamat tytöt myyvät koulukirjansa, kun ovat lakanneet tarvitsemasta niitä, mutta minä aion säilyttää omani. Kun olen suorittanut loppututkinnon, panen koko oppini riviin kirjahyllylle, ja kun tarvitsen jotakin yksityiskohtaa, löydän sen sieltä ilman pienintäkään empimistä. Paljon helpompaa ja tarkempaa kuin koettaa säilyttää sitä päässään.
Julia Pendleton pistäytyi tänä iltana kohteliaalle vierailulle ja viipyi hyvän tunnin. Hän otti puheeksi perhesuhteet, enkä voinut ajaa häntä pois. Hän tahtoi tietää mikä oli äitini tyttönimi — oletko koskaan kuullut nenäkkäämpää kysymystä tehtävän henkilölle, joka on lähtöisin löytölastenkodista? Minulla ei ollut sisua vastata etten tiedä, vaan tarrauduin ensimäiseen nimeen minkä sylki suuhun toi, ja se oli Montgomery. Sitten hän tahtoi tietää, kuulunko Massachusettsin Montgomery-sukuun vai Virginian Montgomery-sukuun.
Hänen äitinsä oli Rutherford. Perhe tuli meren yli Noakin arkissa ja oli naimisen kautta sukua Henrik VII:lle. Isän puolelta suku palautuu Aatamiakin kauemmaksi. Hänen sukupuunsa ylimmillä oksilla keikkuu jalosyntyinen perhekunta apinoita, joilla on silkinhieno karva ja poikkeuksellisen pitkät hännät.
Aioin kirjoittaa sievän, iloisen, hauskan kirjeen tänä iltana, mutta olen liian uninen — ja liian häkärässä. Keltanokan osa ei ole onnellinen.
Sinun, tutkinnon partaalla,
JUDY ABBOTT.
Sunnuntaina.
Rakkahin Setä Pitkäsääri!
Minulla on kerrottavana kauheita, kauheita, kauheita uutisia, mutta minä en aloita niillä, vaan koetan ensin saada sinut hyvälle tuulelle.
Jerusha Abbott on alkanut olla kirjailija. Runo nimeltä "Tornistani" ilmestyy helmikuun Kuukauslehdessä — etusivulla, mikä on hyvin suuri kunnia keltanokalle. Englannin opettaja pistäytyi luonani toissailtana kappelista tullessaan ja sanoi että se on viehättävä pikku kappale, lukuunottamatta kuudetta riviä, jossa on liian monta jalkaa. Minä lähetän sinulle jäljennöksen, jos viitsit lukea sitä.
Maltahan, enkö voisi keksiä mitään muuta hauskaa. Ahaa! Minä opettelen luistelemaan ja osaan liukua jo aika kunnioitettavasti omin neuvoin. Olen myöskin oppinut kiipeämään köyttä voimistelusalin kattoon ja hyppäämään rekin yli kolme jalkaa ja kuusi tuumaa — toivon pian pääseväni neljään jalkaan.
Kuulimme tänä aamuna hyvin mieltäylentävän saarnan, jonka piti Alabaman piispa. Tekstinä oli: "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi." Hän puhui, kuinka välttämätöntä on antaa anteeksi toisten erehdykset, ja kuinka emme saa masentaa ihmisiä kovilla tuomioilla. Olisin suonut sinunkin olevan kuulemassa.
Tämä on aurinkoisin, häikäisevin talvi-iltapäivä, jääpuikot putoilevat havupuista ja koko maailma uupuu lumitaakan alle — paitsi minua, ja minä uuvun surujen taakan alle.
Nyt uutisiin — rohkeutta, Judy! — sinun täytyy kertoa.
Oletko varmasti hyvällä tuulella? Minä sain reput matematiikassa ja latinan proosassa. Otan nyt yksityistunteja ja yritän uudestaan ensi kuussa. Olen pahoillani jos se on sinulle pettymys, mutta toisaalta en välitä hituistakaan, koska olen oppinut niin paljon sellaista, jota ei mainita vuosikertomuksessa. Olen lukenut seitsemäntoista romaania ja suuret pinkat runoutta — todella välttämättömiä romaaneja niinkuin Vanity Fair ja Richard Feverel ja Liisan seikkailut ihmemaassa. Niin myöskin Emersonin Esseet ja Lockhartin Scottin elämä ja ensimäinen osa Gibbonin Rooman keisarikuntaa, ja puolet Benvenuto Cellinin Elämää — eikös hän olekin huvittava? Hän vain kuljeskeli joutilaana ja silloin tällöin tappoi miehen ennen aamiaista.
Näet nyt, Setä, että olen paljon viisaampi kuin jos olisin ahtanut itseni täyteen latinaa. Annatko anteeksi tämän ainoan kerran, jos lupaan etten enää koskaan saa reppuja?
Sinun, säkissä ja tuhassa,
JUDY.
Rakas Setä Pitkäsääri!
Tämä on ylimääräinen kirje keskellä kuukautta, koska tunnen itseni aika yksinäiseksi tänä iltana. On kauhea myrsky, pyry pieksee torniani. Kaikki valot pihalla ovat sammuksissa, mutta minä olen juonut mustaa kahvia enkä voi nukkua.
Minulla oli tänä iltana illalliskutsut, joihin kuului Sallie ja Julia ja Leonora Fenton — ja sardiineja ja paahdettua leipää ja salaattia ja vaahtokakkua ja kahvia. Julia sanoi että oli ollut hauskaa, mutta Sallie jäi auttamaan astiain pesussa. Voisin hyvin hyödyllisesti käyttää osan ajastani latinaan tänä yönä — mutta, siitä ei ole epäilystä, olen hyvin haluton latinan oppilas. Olemme lopettaneet Liviuksen ja De Senectute'n ja luemme nyt De Amicitiaa (lue Damn Icitia).
Olisiko sinulla mitään sitä vastaan, jos pikkuisen aikaa joutuisit esiintymään isoäitinäni? Salliella on isoäiti ja Julialla ja Leonoralla kummallakin kaksi, ja he kaikki vertailivat niitä tänä iltana. En tiedä mitä kernaammin ottaisin kuin isoäidin, siinä olisi niin kunnianarvoisa sukulaissuhde. Niin, jollei sinulla todellakaan ole mitään sitä vastaan — Kun eilen kävin kaupungissa, näin kaikkein herttaisimman myssyn Clunyn pitsiä, koristellun lavendelin värisillä nauhoilla. Aion lahjoittaa sen sinulle kahdeksantenakymmenentenä kolmantena syntymäpäivänäsi.
!!!!!!!!!!!!
Kappelin tornikello se lyö kahtatoista. Luulen että minun lopultakin on uni.
Hyvää yötä, Mummu.
Rakastan sinua sydämestäni.
JUDY.
Idus Martiae.
Rakas S.P.S.
Luen latinan proosaa. Olen lukenut sitä. Olen lukeva sitä. Olen ollut lukeva sitä. Uusi tutkintoni tulee ensi tiistain seitsemännellä tunnilla, ja minä pääsen tai KUOLEN. Saat siis odottaa kuulevasi ensi kerralla, että olen terve ja onnellinen ja ehdoista vapaa, tai ruhjoutuneena.
Kirjoitan kunniallisen kirjeen, kun kaikki on ohi. Tänä iltana olen tuimasti iskenyt Ablativus Absolutukseen.
Sinun — kiireessä,
J.A.
Maaliskuun 26 p.
Mr. S.P.S. Smith.
Sir, ette koskaan vastaa kysymyksiin, ette koskaan osoita vähintäkään mielenkiintoa mihinkään, mitä teen. Olette luultavasti kauhein noista kauheista Johtokunnan Jäsenistä, ja syy miksi kasvatatte minua ei ole suinkaan se että välittäisitte minusta rahtuakaan, vaan Velvollisuudentunne.
En tiedä mitään Teistä. En tiedä edes nimeänne. On hyvin kuivaa kirjoittaa Käsitteelle. En muuta usko kuin että heitätte kirjeeni paperikoriin lukematta niitä. Tämän jälkeen kirjoitan vain luvuistani.
Tutkintoni latinassa ja matematiikassa olivat viime viikolla.
Läpäisin molemmissa ja olen nyt päässyt ehdoista.
Vilpittömästi Teidän
JERUSHA ABBOTT.
Huhtikuun 2 p.
Rakas Setä Pitkäsääri!
Minä olen ELUKKA.
Ole niin kiltti ja unohda tuo kauhea kirje, jonka lähetin viime viikolla — olin hirveän yksin ja onneton ja kurkkukipuinen sinä iltana, kun kirjoitin. En tietänyt sitä, mutta olin juuri sairastumassa sikotautiin ja vilutautiin ja tiesi mihin kaikkeen samalla kertaa. Olen sairaalassa nyt, olen ollut täällä kuusi päivää, ja tänään minun ensi kerran annetaan istua ja pitää kynää kädessäni. Ylihoitajatar on hyvin mahtava. Mutta minä olen koko ajan ajatellut tuota asiaa, enkä tule terveeksi ennenkuin olet antanut minulle anteeksi.
Tässä on kuva itsestäni sellaisena kuin nyt olen, kääre pään ympärillä sidottuna kaniinin korviksi.
Eikö tämä herätä sinussa myötätuntoa? Kielenalussylkirauhaseni ovat olleet turvoksissa. Ja minä olen lukenut terveysoppia koko vuoden enkä ole kuullut puhuttavankaan kielenalussylkirauhasista. Kuinka hataraa onkaan oppi! En voi kirjoittaa enempää, minua melkein alkaa puistattaa, kun olen liian kauan ylhäällä. Ole niin kiltti ja anna anteeksi, kun olin nenäkäs ja kiittämätön. Minut on kasvatettu huonosti.
Rakkaudessa
JUDY.
SAIRAALASSA.
Huhtikuun 4 p.
Rakkakin Setä Pitkäsääri!
Eilen illalla juuri pimeän tullen, kun istuin vuoteessani katsellen ulos sateeseen ja olin kauheasti kyllästynyt elämään suuressa laitoksessa, ilmestyi hoitajatar tuoden pitkää valkeata laatikkoa, joka oli osoitettu minulle ja joka oli täynnä kaikkein herttaisimpia vaaleanpunaisia ruusunnuppuja. Ja vielä paljon hauskempaa oli, että se sisälsi kortin, johon oli kirjoitettu hyvin kohtelias tervehdys vitsikkäällä pienellä pystykäsialalla (mutta se oli hyvin luonteenomainen). Kiitos, Setä, tuhannesti kiitos! Sinun kukkasi ovat ensimäinen oikea, todellinen lahja, minkä elämässäni olen saanut. Jos tahdot tietää minkälainen vauva olen, voin kertoa että makasin vuoteessa ja itkin, kun olin niin onnellinen.
Nyt kun varmasti tiedän että luet kirjeeni, alan kirjoittaa paljon hauskempia, niin että ne kannattaa panna talteen ja sitoa punainen nauha ympärille — mutta ota toki pois tuo yksi inhottava ja polta se. En siedä ajatella että olet lukenut sen.
Kiitos että teit iloiseksi hyvin sairaan, pahantuulisen ja onnettoman keltanokan. Luultavasti sinulla on koko joukko rakastavia omaisia ja ystäviä, etkä tiedä miltä tuntuu olla yksin. Mutta minä tiedän.
Hyvästi nyt — minä lupaan etten enää koskaan ole inhottava, sillä nyt tiedän että olet todellinen henkilö, ja lupaan myöskin etten koskaan vaivaa sinua kysymyksillä.
Vieläkö vihaat tyttöjä?
Sinun alati
JUDY.
Kello 8, maanantaina.
Rakas Setä Pitkäsääri!
Minä toivon että sinä et ole se Johtokunnan Jäsen, joka istui rupisammakolle? Sammakko meni rikki niin että pamahti — kerrottiin minulle — niin että kai hän oli niitä lihavampia Johtokunnan Jäseniä.
Muistatko pieniä vedenkaato-kuoppia ristikkokansineen John Grier Homen pesutuvan ikkunoissa? Joka kevät, kun sammakko-kausi alkoi, hankimme kokoelman sammakoita ja pidimme niitä noissa ikkunasyvennyksissä, ja silloin tällöin niitä tipahteli pesutupaan aiheuttaen hyvin hupaista liikettä pesupäivinä. Meitä rangaistiin ankarasti tämänlaatuisesta toiminnastamme, mutta kaiken masennuksen uhalla sammakoita kokoontui vaan.
Ja eräänä päivänä — no niin, en tahdo väsyttää sinua yksityiskohdilla — mutta jollakin tavalla joutui lihavin, suurin, mehukkain sammakko erääseen noita suuria nahkatuoleja, joita on Johtokunnan Jäsenten huoneessa, ja sinä iltapäivänä Johtokunnan Jäsenten kokouksessa — Mutta lyönpä vetoa että olit itse siellä ja muistat lopun.
Kun pitkän ajan kuluttua intohimottomasti muistelen tapausta, sanon että rangaistus oli ansaittu ja — jos oikein muistan — asianmukainen. En tiedä miksi olen niin muistelevalla tuulella — jollei siksi että kevät ja rupisammakkojen ilmaantuminen aina herättävät vanhan voitetun vaiston. Ainoa seikka mikä pidättää minua hankkimasta kokoelmaa on se että sitä ei ole kielletty missään säännöissä.
Rukousten jälkeen torstaina.
Arvaa mikä on lempikirjani? Juuri nyt, tarkoitan, sillä se muuttuu joka kolmas päivä. "Wuthering Heights". Emily Bronté oli aivan nuori kirjoittaessaan sen eikä ollut koskaan käynyt Haworthin kirkkomaata kauempana. Hän ei ollut elämässään tuntenut ketään miestä — kuinka hän osasi luoda miehen sellaisen kuin Heathcliff?
Minä en osaisi, ja minä olen aivan nuori enkä ole koskaan ollut John Grier Homen ulkopuolella — minulla on ollut tarkalleen samat edellytykset. Väliin valtaa minut hirveä pelko, etten olekaan nero. Olisiko se sinulle kauhea pettymys, Setä, jos minusta ei tulisikaan suurta kirjailijaa? Keväällä kun kaikki on niin kaunista ja vihreätä ja puhkeavaa, tekisi mieleni kääntää selkäni läksyille ja juosta ulos leikkimään tuulten ja ilmojen kanssa. Ulkona kentillä on tuhansittain seikkailuja! On paljon hauskempaa elää kirjoja kuin kirjoittaa niitä.
Uuhh!!!!!!
Se oli huuto, joka lennätti Sallien ja Julian ja (harmistuneeksi hetkiseksi) seniorin tänne eteisen poikki. Sen aiheutti tämännäköinen tuhatjalkainen: paljon pahempi vain. Juuri kun olin lopettanut viime lauseen ja ajattelin mitä senjälkeen sanoisin — läiskis! — se putosi katosta ja laskeutui viereeni. Minä pudotin kaksi kuppia teepöydältä koettaessani päästä pois. Sallie löi sitä hiusharjani selkäpuolella — sitä harjaa en enää koskaan voi käyttää — ja tappoi pääpuolen, mutta häntäpään viisisataa jalkaa juoksi piirongin alle ja pääsi pakoon. Tämä huone, kiitos sen korkean iän ja murattipeittoisten seinien, on täynnä tuhatjalkaisia. Ne ovat hirvittäviä elukoita. Mieluummin löytäisin vaikka tiikerin vuoteeni alta.
Perjantaina.
Niin kauhean paljon harmeja! En kuullut herätyskelloa aamulla, sitten katkesi kengännauha, kun koetin pukea oikein vikkelästi, ja kauluksennappi putosi niskaani. Myöhästyin aamiaiselta ja myöskin ensimäiseltä tunnilta. Unohdin imupaperin, ja säiliökynäni vuoti. Trigonometriatunnilla opettajan ja minun välillä oli erimielisyyttä eräästä pikkuseikasta, joka koski logaritmeja. Kun katsoin kirjasta, huomasin että hän oli oikeassa. Meillä oli lampaanlihamuhennosta ja olutjuustoa päiväateriaksi — vihaan kumpaistakin, ne maistuvat orpokodilta. Posti ei tuonut minulle mitään muuta kuin maksettavia laskuja (vaikka täytyyhän minun sanoa etten koskaan saa mitään muutakaan, perheeni ei ole sitä laatua, joka kirjoittaisi). Englannintunnilla saimme odottamattoman kirjallisen tehtävän. Näin se kuului:
En muuta pyytänyt, ei kiellettykään muuta. Siit' Elon tarjosin, suur kauppias murti suuta.
Brazil? Hän väänsi nappia ja katsoi olan taa. Vaan, rouva, eikö muuta nyt teille näyttää saa?
Se on runo. En tiedä kuka sen on kirjoittanut ja mitä se merkitsee. Se oli yksinkertaisesti kirjoitettuna mustalle taululle kun tulimme luokkaan, ja meitä käskettiin kirjoittamaan siihen selitys. Kun luin ensimäistä säkeistöä, luulin keksineeni jonkinlaisen ajatuksen. — Mahtava Kauppias oli jumalaisolento, joka jakaa siunausta palkaksi hyveellisistä töistä — mutta kun pääsin toiseen säkeistöön ja huomasin hänen vääntelevän nappia, tuntui olettamukseni suorastaan herjaavalta, ja muutin mieltä kiireesti. Muu luokka oli samassa kadotuksessa, ja siinä me istuimme kolme neljännestuntia paperit tyhjinä ja mielet yhtä tyhjinä. Koulusivistyksen hankkiminen on hyvin väsyttävä toimitus.
Mutta siihen ei päivä päättynyt. Pahempaa oli tulossa.
Satoi niin että emme voineet pelata golfia, vaan meillä oli voimistelutunti sen sijasta. Vierustoverini löi kyynäspäähäni intiaaninuijalla. Tulin kotiin ja huomasin että uusi sininen kevätpukuni oli tullut, ja hame oli niin kapea etten voinut istua. Perjantai on siivoomispäivä, ja palvelustyttö oli sekoittanut kaikki paperit pöydälläni. Meillä oli jälkiruuaksi hautakiveä (maitohyytelöä vaniljalla maustettuna). Meitä pidettiin kappelissa kaksikymmentä minuuttia myöhemmälle kuin tavallista kuulemassa puhetta naisellisista naisista. Ja sitten — juuri kun olin huokaisten asettunut nauttimaan hyvinansaittua virvoitusta "Erään naisen muotokuvan" ääreen, tuli Ackerly-niminen tyttö — taikinakasvoinen, kuolettavan ikävä, pääsemättömän typerä tyttö, joka istuu vieressäni latinan tunneilla, koska hänen nimensä alkaa A:lla (jospa Mrs. Lippett olisi antanut minulle nimen Zabriski) — tuli kysymään, alkaako maanantain läksy pykälästä 69 vai 70, ja viipyi TUNNIN. Hän on juuri mennyt.
Oletko koskaan kuullut noin masentavaa tapausten sarjaa? Ei ne ole elämän suuret huolet, jotka vaativat luonnetta. Kuka tahansa voi kohota ratkaisukohtaan ja uhmata musertavaa murhenäytelmää, mutta päivän pienten sattumain kohtaaminen naurusuin — minä todellakin uskon että se kysyy mieltä.
Juuri sentapaista luonnetta minä aion kehittää itsessäni. Aion kuvitella että koko elämä on kuin peli, jota minun on pelattava niin taitavasti ja kauniisti kuin suinkin osaan. Jos häviän, aion kohauttaa olkapäitäni ja nauraa — niin myöskin jos voitan.
Joka tapauksessa aion olla oikea urheilija. Et koskaan enää kuule minun valittavan, Setä kulta, vaikka Julialla on silkkisukat ja tuhatjalkaisia tippuu seinistä.
Sinun alati
JUDY.
Vastaa pian.
Toukokuun 27 p.
Setä Pitkäsääri, K. H.!
Paras Sir, olen saanut kirjeen Mrs. Lippettiltä. Hän toivoo että minä menestyn hyvin sekä käytöksessä että opinnoissa. Koska minulla luultavasti ei ole muutakaan kesäpaikkaa, sallii hän minun palata takaisin orpokotiin ja tehdä työtä ylläpitoni edestä kunnes koulu alkaa.
MINÄ VIHAAN JOHN GRIER HOMEA.
Kuolisin mieluummin kuin palaisin sinne.
Vilpittömästi Teidän
JERUSHA ABBOTT.
Cher Oncle Jambes-longes,
Vous êtes un kunnon mies!
Je suis très heureuse maatalosta, parsque je n'ai jamais ollut maalaistalossa dans ma vie ja olisi ollut sietämätöntä retourner chez John Grier, et pestä astioita tout l'éte. Vaara pyörii että quelque chose affreuse olisi tapahtunut, parsque j'ai perdu ma humilité d'autre fois et j'ai peur että olisin räjähtänyt quelque jour ja lyönyt rikki joka kupin ja kulhon dans la maison.
Pardon brièvefé et paperi. Je ne peux pas lähettää des mes nouvelles parsque je suis dans ranskantunnilla et j'ai peur que Monsieur le Professeur panee minut lukemaan tout de suite.
Hän pani!
Au revoir, Je vous aime beaucoup.
JUDY.
Toukokuun 30 p.
Rakas Setä Pitkäsääri!
Oletko koskaan nähnyt tätä leikkikenttää? (Tämä on pelkästään retoorinen kysymys. Älä anna sen vaivata itseäsi.) Se on taivaallinen paikka toukokuussa. Kaikki pensaat ovat kukassa ja puiden vehreys on niin nuori ja herttainen — vanhat männytkin näyttävät niin raikkailta ja uutukaisilta. Ruohokentällä vilkkuu keltaisia kevätkukkia ja sadottain tyttöjä sinisissä ja valkoisissa ja vaaleanpunaisissa puvuissa. Jokainen on iloinen ja huoleton, sillä kesälupa lähestyy, ja kun se on edessä, ei tutkintojakaan oteta laskuun.
Eikö ole onnellista olla sellaisessa mielentilassa? Ja ah, Setä! Minä olen onnellisin kaikista! Siksi etten enää ole orpokodissa, enkä kenenkään lapsentyttö tai koneellakirjoittaja tai kirjanpitäjä (sellainen olisin ollut ilman sinua, niinkuin tiedät).
Minä kadun nyt kaikkea entistä pahuuttani.
Minä kadun että koskaan olin nenäkäs Mrs. Lippettille.
Minä kadun että koskaan läjähyttelin Freddie Perkinsiä.
Minä kadun että koskaan panin suolaa sokeriastiaan.
Minä kadun että koskaan irvistelin Johtokunnan Jäsenten selän takana.
Aion olla hyvä ja herttainen ja kiltti kaikille, koska olen niin onnellinen. Ja tänä kesänä aion kirjoittaa ja kirjoittaa ja kirjoittaa ja alkaa olla suuri kirjailija. Eikö se ole ylevä kanta? Oi, kyllä minä kehitän itsestäni kauniin luonteen! Se hieman näivettyy pakkasella ja kylmällä, mutta se kasvaa nopeasti, kun aurinko paistaa.
Niin on jokaisen laita. Minä en hyväksy sitä teoriaa, että surut ja pettymykset ja vastoinkäymiset muka kehittäisivät siveellistä voimaa. Onnelliset ihmiset juuri ihan säkenöivät ystävällisyyttä. Minä en luota misantrooppeihin. (Hieno sana! Olen juuri oppinut sen.) Sinä et ole misantrooppi, vai oletko, Setä?
Aloin kertoa sinulle leikkikentästä. Soisinpa että tulisit pienelle käynnille ja antaisit minun kävelyttää sinua ja sanoa:
"Tuolla on kirjasto. Tässä on kaasusäiliö. Goottilainen rakennus vasemmalla on kimnaasi, ja tudorilais-romaaninen sen vieressä uusi sairaala." Oo, minä olen mestari näyttelemään paikkoja ihmisille. Olen harrastanut sitä kaiken ikääni orpokodissa, ja täällä olen tehnyt sitä kaiken päivää. Puhun täyttä totta.
Ja lisäksi Miehelle.
Se on suuri elämys. En ole koskaan ennen puhellut miehen kanssa (paitsi ehkä jonkun Johtokunnan Jäsenen, ja heitä ei oteta lukuun). Anteeksi, Setä. En aio loukata tunteitasi kun puhun pahaa Johtokunnan Jäsenistä. Minä en katso sinun todella kuuluvan heihin. Jouduit Johtokuntaan ihan sattumalta. Johtokunnan Jäsen sellaisenaan on lihava ja pönäkkä ja hyväntahtoinen. Hän taputtaa päälaelle ja käyttää kultaisia kellonvitjoja.
Se on kuin lutikka kesäkuussa, mutta se on olevinaan Johtokunnan
Jäsenen kuva — kenen tahansa paitsi sinun.
Mutta palatkaamme asiaan:
Olen kävellyt ja puhellut ja juonut teetä erään miehen kanssa. Ja hyvin hienon miehen sittenkin — Mr. Jervis Pendletonin Julian perheestä, hänen setänsä, lyhyesti (pitkästi, pitäisi minun ehkä sanoa, sillä hän on yhtä pitkä kuin sinä). Ollessaan kaupungissa asioilla hän päätti pistäytyä korkeakouluun tervehtimään veljentytärtään. Hän on Julian isän nuorin veli, mutta Julia ei tunne häntä kovinkaan läheisesti. Nähtävästi setä Jervis vilkaisi häneen kun hän oli pikkulapsi, päätti ettei pidä hänestä eikä sen koommin ole kiinnittänyt huomiotaan häneen.
Joka tapauksessa hän nyt oli tullut korkeakouluun ja istui vastaanottohuoneessa hyvin säädyllisesti, hattu ja keppi ja hansikkaat vieressään, ja Julialla ja Salliella oli seitsemään asti kertaus, josta he eivät voineet karata. Niinpä Julia syöksyi huoneeseeni ja rukoili minua kävelyttämään häntä ulkona leikkikentällä ja jättämään hänet kello seitsemältä Julian haltuun. Minä lupasin, kohteliaasti mutta innottomasti, koska en välitä paljonkaan Pendletoneista.
Mutta hän osoittautuikin lauhkeaksi kuin karitsa. Hän on oikea ihminen — ei ensinkään Pendleton. Meillä oli hyvin hauskaa, ja siitä alkaen olen ikävöinyt setää. Onko sinulla mitään sitä vastaan että sanon sinua Sedäksi? Minä uskon että setä voittaa isoäidinkin.
Mr. Pendleton muistutti hiukan sinua, Setä, sellaisena kuin olit kaksikymmentä vuotta sitten. Huomaat että tunnen sinut perinpohjin, vaikka emme ole koskaan tavanneetkaan!
Hän on pitkä ja laihahko ja hänellä on tummat kasvot ja äärettömän hauska alapuolinen hymy, joka ei koskaan tule oikein esille, mutta juuri ja juuri kaartaa hänen suupielensä ylöspäin. Ja hänellä on taito saada toisesta tuntumaan kuin olisi tuntenut hänet jo pitkän aikaa. Hän on hyvin toverillinen.
Me kävelimme korkeakoulun alueen alusta loppuun, nelikulmiosta urheilukentälle, sitten hän sanoi olevansa väsynyt ja tahtovansa teetä. Hän ehdotti että menisimme korkeakoulun ravintolaan — se on aivan urheilukentän vieressä mäntykäytävän päässä. Minä sanoin että meidän pitäisi mennä takaisin Julian ja Sallien luo, mutta hän sanoi ettei hän tahdo veljentytärtensä juovan liian paljon teetä, se tekee heidät hermostuneiksi. Ja niin karkasimme ja joimme teetä ja söimme kaakkua ja hilloa ja jäätelöä ja leivoksia sievän pienen pöydän ääressä ulkona parvekkeella. Ravintola onnistui olemaan tyhjä, koska kuukausi on lopussa ja taskurahat vähissä.
Voi kuinka meillä oli hauskaa! Mutta hänen täytyi rientää junalleen melkein heti kun olimme palanneet ja hän näki Juliaa tuskin ollenkaan. Julia oli raivostunut minulle kun en tuonut häntä takaisin ajoissa — hän näyttää olevan tavattoman rikas ja miellyttävä setä. Minulle oli huojennus kuulla että hän on rikas, sillä tee ja kaikki muu maksoi kuusikymmentä senttiä mieheen.
Tänä aamuna (nyt on maanantai) saapui kolme suklaatirasiaa Julialle ja Sallielle ja minulle. Mitä ajattelet siitä? Saada makeisia mieheltä!
Alan tuntea olevani tyttö eikä löytölapsi.
Soisinpa että tulisit juomaan teetä kanssani jonakin päivänä ja antaisit minun nähdä, pidänkö sinusta. Mutta eikö olisi kauheata, jollen pitäisi? Tiedän sentään että pitäisin.
Bien! Lähetän sinulle tervehdykseni.
"Jamais je ne t'oublierai."
JUDY.
P.S. Katsoin peiliin tänä aamuna ja huomasin ihan uuden hymykuopan, jota en ole nähnyt koskaan ennen. Se on hyvin omituista. Mistä luulet sen tulleen?
Kesäkuun 9 p.
Rakas Setä Pitkäsääri!
Onnellinen päivä! Olen juuri lopettanut viimeisen tutkintoni — terveysoppia. Ja nyt:
Kolme kuukautta maalaistalossa!
En ensinkään tiedä minkälainen laitos on maalaistalo. En ole elämässäni käynyt sellaisessa. En ole koskaan edes nähnyt sellaista (paitsi junan ikkunasta), mutta minä tiedän että tulen pitämään siitä ja tulen pitämään siitä että olen vapaa.
En vieläkään ole tottunut elämään John Grier Homen ulkopuolella. Kun vain ajattelenkin sitä, kulkevat kiihkeät pienet väreet edestakaisin pitkin selkääni. Minusta tuntuu kuin minun pitäisi juosta kovemmin ja kovemmin ja yhtäpäätä katsoa olkani yli ollakseni varma ettei Mrs. Lippett juokse perässäni käsi ojossa valmiina viemään minut takaisin.
Minun ei tänä kesänä tarvitse välittää kenestäkään, vai tarvitseeko?
Sinun nimellinen auktoriteettisi ei harmita minua vähääkään, olet liian kaukana voidaksesi vahingoittaa. Mrs. Lippett on kuollut iäksi, mitä minuun tulee, ja Semplejä kai ei ole pyydetty pitämään huolta siveellisestä hyvinvoinnistani, vai kuinka? Ei ole, siitä olen varma. Olen aivan täysikasvuinen nyt. Hurraa!
Jätän sinut nyt ja menen pakkaamaan matkalaukkuani ja panemaan suvikorjuun kolme laatikollista teekattiloita ja astioita ja sohvatyynyjä ja kirjoja.
Sinun alati
JUDY.
P.S. Tässä on terveysopin kokeeni. Luuletko että olisit päässyt läpi?
LOCK WILLOW FARM,
Lauantai-illalla.
Rakkakin Setä Pitkäsääri!
Olen vasta juuri tullut enkä ole vielä avannut matkalaukkuani, mutta en jaksa odottaa, vaan minun täytyy heti sanoa sinulle kuinka paljon pidän maataloista. Tämä on taivaallinen, taivaallinen, taivaallinen paikka! Talo on nelikulmainen niinkuin näkyy:
Ja vanha. Sata vuotta tai niin. Toisella puolella on veranta, jota en osaa piirtää, ja herttainen kuisti päädyssä. Kuvassa se ei tosiaankaan pääse oikeuksiinsa — nuo esineet, jotka näyttävät höyhenhuiskuilta, ovat vaahteria, ja nuo täplikkäät, jotka reunustavat käytävää, ovat humisevia mäntyjä ja lehtikuusia. Talo sijaitsee kukkulan huipulla ja katsoo kauas peninkulmittain yli vihreiden niittyjen toiseen vuoriviivaan asti.
Tällaista maata on Connecticut, kuin sarja Marcellen aaltoja, ja Lock Willow Farm on juuri aallon harjalla. Ennen oli edessä aittarakennuksia, jotka pilasivat näköalan, mutta ystävällinen tuli taivaasta iski niihin ja poltti ne tuhaksi.
Ihmiset ovat Mr. ja Mrs. Semple ja palvelustyttö ja kaksi miespalvelijaa. Palvelusväki aterioi keittiössä, Semplet ja Judy ruokasalissa. Meillä oli savustettua silavaa ja kananmunia ja keksejä ja hunajaa ja omenatorttua ja piirakkaa ja hedelmähilloa ja juustoa ja teetä illalliseksi — ja paljon keskustelua. En ole eläissäni ollut niin huvittava; kaikki mitä sanon, näyttää tuntuvan lystikkäältä. Luultavasti se johtuu siitä etten koskaan ennen ole ollut maalla, ja kysymyksiäni leimaa kaikinpuolinen tietämättömyys.
Ristillä merkitty huone ei tarkoita sitä, missä murha tapahtui, vaan sitä missä minä asun. Se on suuri ja nelikulmainen ja tyhjä, siinä on hurmaavat vanhanaikaiset huonekalut ja ikkunat, jotka täytyy pönkittää haoilla ja vihreät kultareunaiset varjostimet, jotka putoavat alas, jos kosket niihin. Ja suuri nelikulmainen mahonkipöytä — aion viettää kesäni käsivarret levällään sillä pöydällä ja kirjoittaa romaania.
Oi, Setä, minä olen niin kiihdyksissä! En malta odottaa päivänvaloa tutkiakseni kaikkea. Kello on nyt puoli 9, ja aion juuri sammuttaa kynttilän ja koettaa mennä nukkumaan. Me nousemme viideltä. Eikö se ole verratonta? En voi uskoa että tämä todella on Judy. Sinä ja hyvä Jumala annatte minulle enemmän kuin ansaitsen. Minusta täytyy maksuksi tulla hyvin, hyvin, hyvin hyvä ihminen. Minusta aikoo tulla. Saat nähdä.
Hyvää yötä,
JUDY.
P.S. Kuulisit sammakkojen kurnuttavan ja pikku porsaitten vinkuvan — ja näkisit uuden kuun! Minä näin sen oikean olkani yli.