KUUDES KOHTAUS.
Pori (vasemmalta puolelta). Annaa. Ahokas. Ihaksinen.
PORI. Kah — — — herra tohtori — — — oh, mikä kunnia kohtaa minun alhaista suojaani! Etkö ylpeile sinä vanha, mädännyt mökki, kun suojelet niin rikasta, jaloa vierasta!
AHOKAS. Minä tulin tänne tervehtimään minun entistä potilastani, ja teitä myös, rakas Pori (tarjoo hänelle kättänsä).
PORI (kumartaa syvästi ottamatta Ahokkaan kättä). Herra tohtori on hyvin armollinen; suokaa anteeksi ett'ei meillä ole mitään tarjoamista, mutta viimeinen vesi-pisara on viime yönä jäätynyt uunin reunalla.
AHOKAS (syrjään). Miten hänen sanansa minua vaivaavat.
PORI. Meillä köyhillä ihmisillä ei ole mitään portinvahtia, niinkuin korkea-sukuisilla, jotka voivat sanoa ett'emme ota vastaan; meidän täytyy tyytyä kaikkiin, eikä meillä ole palvelijoita, jotka tyrkkäisivät vieraita, joita ei suvaita, ovesta takaisin.
IHAKSINEN (sysää Poria). Ei, heretkää jo, Pori!
ANNA (hiljaa Ahokkaalle). Suokaa hänelle anteeksi, herra tohtori, hän ei tiedä mitä sanoo.
AHOKAS (Annalle). Olkaa huoletta. (Ääneensä). Te olette tänäpäivänä hyvin kiukkuinen, rakas Pori, ja kuitenkin tulin minä teille antamaan esityksen, johon luulin teidän suostuvan.
PORI. Voipi kyllä olla mahdollista.
AHOKAS. Te kerran juttelitte minulle, että te muurari-mestarina saitte hyvät tulot, mutta onneton sattumus ryösti teiltä kaikki; minä tahdon auttaa teitä, että voitte ruveta uudestaan entiseen työhönne.
PORI (himolla). Tohtori tahtoo sitte varmaan antaa minulle rahaa?… paljon rahaa!
AHOKAS. Ei, mutta minä hankin teille työ-kaluja ja aineita ja menen takaukseen työstä.
PORI (irvistäen). Ja itse voitatte 25 tahi 50 prosenttia siitä, eikö niin?
AHOKAS (närkästyksessä). Pori!
ANNA (rukoillen). Herra tohtori!
PORI. Ha, ha, ha; minä kyllä tunnen nuo laupiaat, armolliset esitykset, minä.
AHOKAS. Te hairahdutte, Pori; Jumala, joka tutkii sydämet, tietää että minun esitykseni on vaan teitä auttaakseni. Älkää hylätkö sitä! miettikää asiaa edes! ette te voi elää tällä tavoin, koetelkaa tehdä työtä, jos ei itsenne, niin toki tyttärenne vuoksi; ei teillä voi olla sydäntä nähdä hänen kuolevan nälkään ja kurjuuteen!
IHAKSINEN. Suostukaa, Pori!
ANNA (rukoillen). Isäni!
PORI (vihassa). Ei, me köyhät olemme vapaat työmiehet, emme ole rikkaiden orjia, muistakaa se! (vetää tuolin pöydälle ja istuiksen. Kaataa putelista.)
AHOKAS (liikutettuna Annalle). Olkaa hyvä ja antakaa minulle papin-kirjanne, minä ha'en teille hyvän paikan jossakussa talossa, jossa saatte olla rouvan apulaisena; te ette voi täällä enempää olla.
ANNA. Kiitoksia paljon hyvyydestänne (menee toisesta kammarista papin-kirjaa hakemaan).
AHOKAS. Ah, tätä kurjuutta!
PORI (ryypäten). Missä hitolla toverini niin kauan viipyvät, johan heidän olisi pitänyt ehtisi tänne.
IHAKSINEN. Kylläpähän tulevat, etenkin kun viina pöydällä heitä odottaa.
ANNA (tuleva toisesta kammarista, antaa kirjeen Ahokkaalle). Mielelläni minä käyn työhön; täällä kotona sitä ei enää minullekaan sallita.
AHOKAS (silmäillen paperia itsekseen). Laupias Jumala, mitä näen!…
IHAKSINEN. Mikä tohtorilla on?
PORI (itsekseen pöydän ääressä). No, kaikkia mokomia, tuo siveä ja potra herra on saanut suuren perinnön, hyvin paljon rahaa, elää kuin ruhtinas eikä tee mitään, ja sitte hän vielä tulee tänne, pitää minulle pitkät puheet ja tahtoo pakoittaa minut työhön; onko se rehellisesti tehty? Vieläpä kukaties panee tyttäreni piiaksi johonkuhun taloon. Mutta minä sanon pass, sitäpä sanonkin.
AHOKAS (joka kovasti liikutettuna on astunut edes takaisin). Pori,
Pori! — minun täytyy välttämättömästä puhua kerallanne.
PORI. Antakaa minun olla, sanon minä! minä teistä en huoli.
AHOKAS (kovasti liikutettuna). Ruskonen!
PORI (säikähtyy). Minun nimeni? Ah, luulitte sitä nimittäessä minua hyvinkin masentavanne, vaan siinä petytte, se oli kunniallisen työmiehen nimi, enkä minä häpeä, että sitä olen kantanut.
AHOKAS. Malttakaa mieltänne ja sanokaa minulle! — onko teillä ollut ketään sukulaista Hollannissa samalla nimellä?
IHAKSINEN. Kyllä, kaiketi! — Janne-setä, tiedänhän, hän joka rakensi laivoja.
PORI. Mitäpä se teitä liikuttaa?
AHOKAS. Mutta jos tämä sukulainen nyt olisi kuollut ja olisi jättänyt perinnön.
PORI. Mitä, mitä sanotte?
AHOKAS (antaa hänelle kirjeen). Kas tässä, lukekaa. (Pori lukee.) — Ulkomailla ollessani, viivyin minä jonkun ajan Amsterdamin kaupungissa. Siellä asuin vanhan laiva-mestarin tykönä; hän oli suomalainen ja hänen nimensä oli Ruskonen. Kerran sairastui hän sangen kovasti ja ainoastaan suurimmalla vaivalla sain hänen henkensä pelastetuksi. Vanha ukko rakastui minuun ja sääti omaisuutensa lankeevan minulle hänen kuoltuaan, ellei hänen ainoa sukulaisensa, Suomessa asuva, kolmen kuukauden ajalla ilmoittaisi itseään. Huomenna on jo kolme kuukautta siitä kuin ukko kuoli, eikä tähän saakka vielä ole löydetty ketään sillä nimellä Suomessa. Mutta mamseli Annan papinkirjasta näen, että teidän nimenne on Ruskonen.
PORI (kuume-tautimaisella innolla). Mutta tässä seisoo, että rahat ovat tänne laitetut testamentin kanssa, missä ne ovat?
AHOKAS. Hyvässä tallessa.
PORI. Ah, te tahdotte minulta salata laillisen omaisuuteni.
AHOKAS (ylevällä mielellä). Ei; niin pian kun te tuomio-istuimen edessä olette vahvistaneet olevanne hänen laillinen perillisensä, niin saatte nostaa rahat.
ANNA. Ah, Jumalani!
PORI (palavilla silmillä). Minä siis olen rikas! — rikas! ha, ha, ha!
IHAKSINEN (pyörähtäikse ilossa). Voi poloinen päiviäni, sitä iki-iloa kun nyt saamme nauttia!
(Esirippu lankee.)