XXVII
Mutta eipä Kukkelmanilla ollut hätää. Ei tällä kertaa.
Kohtalo auttaa toki välistä köyhääkin, vaikkei täytä ihan tarkoin hänen unelmiaan … enempää kuin ihmisten yleensä.
Muutamien päivien kuluttua otettiin Sakris rakentamaan isonlaista heinävajaa erään maatalon niitylle… Helppo siellä oli, kolmen muun miehen toverina. Siinä tuli nyt työtä, vaikkei kovin pitkäaikaista. Se työ oli kiireellistä; niittokoneet jo ratisivat heinäpelloilla yötä päivää. Ruisrääkkä narisutteli. Heinäkuu oli hyvässä menossa.
Kaikki oli Sakriksen mielestä nyt oikein mukavalla tolalla. Ainoastaan se ikävyys koitui hänelle tästä urakasta, että mamma täytyi jättää koko päiväksi yksinään kotiin, koska työpaikkaan oli nytkin sievoinen matka.
Nelmalla oli Krokelbyssä ikävä.
Ikävä… Ja kummallista koko elämä…
Kun hän erosi Mimmistä, käänsi hän pienet kasvonsa poispäin ja itkeskeli. Ystävätär lohdutteli häntä, että pian saattaa Nelma tulla hänen luokseen kaupunkiin … kun Mimmi saa lokaalinsa kuntoon.
Mutta nyt ei Mimmi ollut vielä ilmoittanut mitään..!
Nelma on melkein hyvillään, että Kukkelman viipyy kaiket päivät poissa.
Rampa on näet alkanut tulla Nelmalle häijymmäksikin.
Yksin on Nelma asunnossaan… Tuijottelee ikkunasta outoihin maisemiin… Ruohottuneihin puutarhoihin, joissa korjataan marjoja, missä niitä on päässyt kasvamaan… Ja tuonne järvettömälle alangolle, joka alkaa pölyisen maantien takana. Tai tyttö hoitelee kukkaa … ja kuluttaa aikansa muuten miten voi: siistii yhtämittaa kamaria … koristelee seinät kuvakorteilla ja karamellipapereilla, joita hän kiinnittää tapettiin neuloilla ja liisterillä. Korjailee vaatteita, omiaan ja Sakriksen. Sitten nekin tulevat korjatuiksi… Eikä nyt ole varaa ostaa uusia leninkejä.
Ensin oli Nelma käynyt yksinään vieraisillakin, kivimies Bergmanin vaimon ja erään toisen, äsken taloon muuttaneen työläisperheen luona. Mutta kun huomasi, että siellä tehtiin hänestä salaa pilkkaa, moisesta ramman ja kyttyrän morsiamesta, jopa pisteltiin ja paneteltiinkin häntä, niin jättäytyi hän aivan yksin. Mokomatkin moittijat: heissä oli naisia ja miehiä, jotka kuuluivat elävän yhdessä mikä sen tai sen pojan taikka tytön tahi punakaartilaisen elävän lesken kanssa. Mutta toista oltiin valmiit parjaamaan. Ja se oli Sakriksen syytä: tietysti oli hän kertonut noille vieraille heidän keskinäisiä salaisuuksiaan. Yhä enemmän karttoi Nelma Sakriksen hyväilyjä, kun kääpiö tuli illalla kotiin.
Miten olikaan Nelma tänne joutunut!
Olisipa hän saanut luokseen edes tyttösensä.
Siitä asiasta ei hän vielä hiiskunut Kukkelmanille. Toinen olisi voinut ajaa hänet pois … eikä Nelmalla nyt ollut paikkaa, minne mennä. Mimmikään ei kirjoittanut hänelle mitään.
Entäpä jos Kukkelman olisi ollut edelleen hyvä, vaikkapa olikin säälittävä ja inhottava! Mutta minkälaiseksi hän olikaan muuttunut! Kun hän löntysteli läähättäen ja pihisten kamariin … löyhkäten hieltä ja lialta: varsinkin löyhki hänen tukkansa, jota hän ei suostunut millään ehdolla lyhentämään … eikä jaksanut aina sitä pitää puhtaana, vaikkapa olikin tuota kuontaloa peilin edessä kampaavinaan … löyhki ilkeästi kuin minkä vahtikoiran karva … niin, kun hän löntysteli kamariin, alkoi hän kohta, parhaiksi loikomaan ruvettuaan, kiusata Nelmaa pitkillä saarnoilla, ja opetuksilla. Vuokraa aiottiin taas syksyllä korottaa. Siksi sanoi rampa, että Nelman piti kovasti säästää. Puita ei saisi enää kuljettaa kunnan metsästä: sinne oli asetettu vartijoita… Nelman täytyi säästää risujakin.
Kukkelman vei Ramperille takaisin velkansa. Ja siitä asti, päästen velanmaksua kootessaan säästämisen makuun, pakotti Sakris heidät, säästämishalusta ja puutteenkin vuoksi, syömään melkein pelkästään leipää ja perunoita, joita kasteltiin margariiniin. Tämä uusi voi oli Nelmasta iljetys … ja Sakris tyrkytteli sitä hänelle kiusallaan. Silakoitakaan eivät he ostaneet kuin harvoin: nekin olivat kallistuneet. Sakris käski säästämään… Ja ruokapöydässä hän puhui, että oli kuullut porvarillisten väittävän nykyaikaisten työmiesten halveksivan silakoita: parempia kaloja heille piti muka olla … aina vain herkkuja… Hm, pienet herkkupäivät olivat Sakrikselta pian menneet…
Nyt hän koetti kerätä omaa tupaa varten … ja narisi alinomaa.
Niin meni pari viikkoa. Ja Kukkelmanin työ jälleen loppui: heinävaja tuli valmiiksi. Nytpä hän nurisi entistä enemmän.
Kerran osti Nelma itselleen vaihteeksi oikein lihaa. Sakris saarnaamaan, että liha on epäterveellistä … myrkkyä ihmisruumiille! Ainoastaan alussa hän oli suvainnut Nelman syödä sellaista … viattomia elukoita. Mutta viimein oli muka tullut aika totuttaa Nelma siltä tavalta pois. Oli aika syödä tästä alkaen kehittyneemmän ihmisen ravintoa. Jopa pitäisi ruveta paastoamaankin … Sakriksen nimittäin. Siten sulaisi hänen kyttyränsä, ja sääret paranisivat lopullisesti. Sen Kukkelman tiesi: hän uskoi sen..! Eikä parin viikon syömättömyys tekisi Nelmallekaan pahaa.
Siitä vasta kiusa tarttui, kun rampa oli kaiket päivät kotona ja joutavana. Puhui ja saarnasi. Eikä käynyt enää edes ostoksilla … saati sitten kantoi vettä taikka pienenteli risuja. Ei, Nelman vuoteessa hän kellotteli … ja puhui säästämisestä ja paastosta ja margariinista, mikä oli muka oikeaa kasvisruokaa. Kalaa oli turhuus toivoa: sekin oli elävä olento, jota oli rikos tappaa. Mutta voi, joka ei lähde eläimestä, nimittäin margariini, on puhtaasta puunmaidosta valmistettua: jonkin ulkomaalaisen puun rungosta tihkuu nimittäin sellaista makeaa ja syötävää maitoa…
Erään kerran hiiskahti Sakris vielä sitten aikeistaan rakentaa heille tupanen. Muuten saarnasi aina … kummallisia ja joutavia loruja.
Ja sitten sai hän jälleen työtä. Tosin ainoastaan pienen tällä kertaa. Mutta hyvä sekin. Siitä voi ottaa sellaiset rahat, että ne riittävät pahimpiin reikiin. Työ oli näet ilkeä ja vaikeakin. Kukkelmania tultiin noutamaan erääseen huvilaan hautaamaan kissaa. Kissa oli kuollut huvilan aidan viereen, ison halkopinon alle, lähelle lehtimajaa, jossa herrasväellä oli tapana juoda iltakahvinsa. Sakriksen täytyi nyt purkaa sievoinen osa korkeaa pinoa … ja kantaa sitten kiusallinen vainaja lapion terällä jonnekin suohon ja upottaa se sinne.
Kun Sakris niinä kahtena päivänä, joina hän tätä työtä teki, palasi kotiin, luulotteli Nelma hänen haisevan paitsi jahtikoiralta myöskin siltä kissalta.
Ja sitten räätälöi Kukkelman housut jollekin kylänpojalle… Ja nikkaroi kauppiaalle ikkunankehiä…
Näin oli aika mennyt… Oli tullut elokuu. Ja alkoi sataa.
Kukkelman pysytteli mieluimmin sisällä: hän rupesi valittamaan, että hänen raajoissaan tuntui jäykistystä … niiden ytimissä muka sahattiin, porattiin ja jyrsittiin. Keveintä oli nyt maata lavitsalla … ja syödä pelkkää puuroa.
Jo ennen oli Nelma kuullut ihmisiltä, että Sakris kulki talvella nelinkontin!
Miten voisi enää hänen kanssaan näyttäytyä … jos niin kävisi?
Nyt Kukkelman syytteli huonontumisestaan sitä, että hän oli Nelman ja Mimmi Byskatan mieliksi syönyt kevät-kesällä makkaroitakin. Narisi … vuoteella kellottaen. Nelman täytyi riisua häneltä säärykset ja kengät jalasta ja peittää hänet … siihen saarnaamaan … ja kehumaan olevansa Rasputiini. Nelma joutui tästä lähtien yöksi permannolle. Yöllä Kukkelman pihisi ja sihisi. Hänen kurjasta kurkustaan kävi hengitys vingahdellen kuin pyypilli. Ja miehen pitkästä tukasta tuntui omituinen haju aina kamarin toiseen nurkkaan asti.
Nelma ei saanut unta. Hän kääntelehti siinä… Ja ajatteli pientä tyttöään. Joskus tuli sellainen kaipaus, että hän itki.
Illat alkoivat yhä enemmän hämärtyä.
Mimmi ei vastannut vieläkään mitään, vaikka Nelma oli hänelle kirjoittanut. Pitäisi mennä kaupunkiin tapaamaan Mimmiä. Mutta Kukkelman tuntui olevan äkäinen sellaisista juoksuista.
Ääneensä itki Nelma yksinään pimeässä.
Kerran heräsi Sakris Nelman itkuun. Hän nosti päätänsä ja kysyi:
— Etkö sinä ole nukussa?
Nelma nyyhkytti:
— En.
Sakris kysyi:
— Miksi vuoksi sinä itket?
Nelma ei vastannut.
Rampa kömpi, käsillään huonekaluihin nojaillen, sitä vaaleampaa paikkaa kohti, jonka hän huomasi Nelmaksi… Kosketteli isoilla kourillaan Nelmaa. Ja kysyi uudestaan, vihaisesti:
— Miksi sinä itket? Miksi et anna minun maata?
Nelma ei vastannut, vaan itki.
Sakris ojenteli kouriaan. Kaikkeen maailmassa tottuu. Nelma oli kuin sadun tyttö, jota kummallinen ja ilkeä peikko hyväili vankinaan.