XXVI
Sitten odotti Sakris Mimmin lähtöä.
Itse hän ei saattanut Mimmiä kauemmaksi kuin raitiotien päähän: ei muka joutanut. Mutta ystävällinen hän oli hänelle … ja Nelmaa pyysi hän toki ostamaan Mimmille kaupungista kukkia.
Seuraavana aamuna tallusteli Sakris jälleen Mikko Suomenvaaran kylään. Sangen varhain, kukkojen laulaessa … ehdittyään tuskin juoda kahvia, jonka Nelma hänelle totisena ja unisena keitti. Usvat lainehtivat vielä alangolla … ja kuusikossa tuntui kylmältä.
Työasussaan kääpiö kulki, sääryksissään ja talvellinen lippahattu päässä.
Aamuinen kosteus ja kylmyys toi hänelle jollakin tavoin mieleen talvellisen konttailun.
Hän saapui pihisten ja ähkien perille. Aikoi mennä heti ottamaan kirveensä ja sahansa eteisestä, jonne hän oli ne jättänyt, ja lähteä työhön. Nuo työkalut olivatkin portailla. Hän mietti sitä seikkaa hetkisen … ja laskeutui sitten kirves toisessa ja saha toisessa kädessä puutarhaan. Kohta jatkamaan työtä: silloin ei gulashi niinkään peräytyisi!
Piti ensiksi kaataa uusi puu, leveälatvainen mänty. Sen latvus tekisi varmasti kiusaa ennen kuin pääsisi toisten puiden oksain välitse.
Sakris otti nuoran, jonka avulla hän oli viivoittanut veistämiään hirsiä, sitoi sen toiseen päähän sahan ja kirveen ja kapusi sitten käsillään ja räpylöillään mäntyyn. Nuoralla veti hän perästään sahan ja kirveen ylös. Nyt istui hän petäjässä hitaasti päätään käännellen … ja katsellen alas niin kuin varis, joka on pudottanut ruokapalansa. Alkoi sitten katkoa esteleviä oksia.
Täti tuli ulos… Hän oli aina varhainen. Hän sanoi:
— Mitäs Kukkelmanille kuuluu? Sielläkös te olette… Kas, tuoltahan
Ramperikin jo tulee!
— Kekä tulee? kysyi Kukkelman.
— Muudan Ramperi, jolle Mikko-herra antoi tämän urakan jatkamisen, vastasi täti.
Sakris ällistyi. Mikä Ramperi? Ja oliko Mikko ottanut hänet tänne?
Samassa näki hän Strandbergin … tunsi hänet. Suoraan metsästä, yli säleaidan, harppasi pitkäjalkainen Gottfrid Strandberg paikalle, kantaen kirvesmiehen laatikkoa. Hän pysähtyi tuokioksi, oli vaiti … ja huudahti sitten kovalla äänellään:
— Hyvää huomenta, Kukkelman.
— Hyvää huomenta, vastasi Sakris.
Tuli hiljaisuus.
— Kaunis ilma! jatkoi Strandberg.
— Jaa, niin, sanoi Sakris. — Niin … saapi nähdä, jaksaako se pitää ylös sitä koko päivän.
Muori virkkoi:
— No… Ramperi on hyvä ja tulee kahville … ja voi sitten alkaa hommansa. Kukkelman tulee kanssa kahville.
Strandberg nauroi Sakrikselle, joka oli puussa, ja sanoi:
— Hm … joutilaiden herrojen hommia: koiratarha. Tahtoi minua tänne sitä rakentamaan… Ja minä tulin.
Tämä on siis totta, ajatteli Sakris.
Hän katseli vuoroin muoriin ja vuoroin Strandbergiin … ylhäältä männystä, jonka oksien välissä hän oli kuin mikäkin huuhkaja: näkyi ainoastaan sekautunut tukka, suuri pää ja kiiluvat silmät. Sakris piteli kiinni oksasta ja kuukotti etukumarassa. Ei virkkanut mitään. Mutta hänen silmänsä säkenöivät.
Gottfrid Strandberg kertoi:
— Tulin tänne toissa iltana… Minulta loppuivat rahat … olin ne ryypännyt. Enhän minä sen tähden tullut, että olisin Kukkelmanilta karhunnut … mutta muuten vain lystin vuoksi: pisti päähäni tänne koipelehtia … hankkia vielä lisää pirtua. Ja tarjota teillekin. Silloin … täällä tahtoivat työhön. Mitäs muuta…
Sakris hiukan huokasi.
— Ei rahoilla kiirettä mitään, vakuutti Gottfrid Strandberg.
— Ne … ne kyllä saatte, sanoi Sakris. Ja alkoi laskeutua maahan… Meni ammattitoverinsa kanssa kahville. Puhui siinä sitten vielä … kuinka hänen mielestään koirille oli rakennettava. Ja kysäisi lopulta, paljonko Strandberg oli urakasta pyytänyt. Sanoi:
— Liian halpa, ahhah! Minä olisin kyllä laskenut parisen tuhatta kalliimmaksi. Te ette usko, kuinka kovat nämä stokit on timrata…
— Ohoh … ehkä ne menevät, naurahti Strandberg.
Mikko kuului jo lähteneen Heiluvein kanssa metsään.
Mitäpäs sitten: Sakris palasi työkaluineen Krokelbyhyn.
Niin, tyly on maailma. Entäpä sitten tuo Gottfrid Strandberg, jolta Sakris sattui hiukan lainaamaan: heti hän nappasi palan toiselta … vaikka oli itse työmies.
Julkea mies, ajatteli Sakris. Ja hän oli oikeassa: paraikaa teki Strandberg, nyt kun Sakris tallusteli kotiin, maalaistädille pilkallisia ja sääliviä huomautuksia Kukkelmanista … ja nosti sitten raskaan puun keveästi veistopaikalle.