XXXII
On lokakuu. Tyttö ei tullut ramman luokse takaisin.
Nelma jätti hänet, ja muutenkaan ei Sakriksen elämä toden totta ole helppoa.
Ainoastaan suurella vaivalla, tavattomasti ajatuksiaan ponnistaen, uskoi Sakris viimein … että petos oli petos … että Nelma oli vetänyt häntä nenästä: lähtenyt hänen luotaan ainaiseksi.
Silloin ei Sakris sietänyt olla kotona … yhtäkkiä synkäksi ja surulliseksi muuttuneessa kamarissaan. Hän oli aprikoinut siellä asiaa, mitään syömättä. Ulos täytyi hänen nyt väkisinkin tunkeutua, vaikka sääret ja selkä olivat kurjassa kunnossa. Täytyi lähteä tapaamaan ihmistä, jolle olisi puhunut tästä petoksesta. Niin oli hänen alussa.
Minne nyt mennä? Peltiseppä Savolaisenko luokse? Sakris oli kuullut hänen muuttuneen, yhä rikastuessaan, merkillisen porvarilliseksi. Olivat kertoneet Sakrikselle, ettei hän enää suvainnut entisiä tuttaviaan … vaan haukkui heitä punikeiksi ja mahtaili. Mitä oli onnettomalla tekemistä sellaisen ihmisen kanssa? Hänellekö valittaisi Sakris, jonka asiat olivat niin hullusti.
Mutta köyhää kivimies Bergmania puhuttelemaan konttasi hän ylimpään kerrokseen eräänä lauantaina … ilmaistakseen hänelle katkeruutensa ja surunsa. Olihan Bergmanilla itselläänkin … ilkeä akka: komenteleva ja ärhentävä. Nyt ei akka sattunut olemaan kotona. Mutta Bergman kuunteli Sakrista melkein ilveilevän näköisenä… Naurahteli hänelle … ja alkoi sitten kertoa matkustelleensa etsimässä töitä, sekä junalla että jalkaisin. Töitä ei ollut täällä saatavissa … edes hänellä, sellainen oli aika… Yhä lisääntyi kaiken elämiseen tarvittavan kalleus. Bergman oli alakuloinen … ja aprikoi, pitäisikö tästä sittenkin lähteä Venäjälle. Mutta siellähän kuului olevan vielä hullumpaa kuin Suomessa.
Sakris ei vielä silloin tällaisia seikkoja oikein ajatellut. Eikä Bergman tuntunut välittävän hänen asiastaan. Muita läheisiä tuttuja ei Sakriksella paljon ollutkaan; ainoastaan etäisempiä … mutta ne asuivat loitolla Sakriksen mörskästä … hän ei olisi jaksanut tallustaa heidän luokseen, eikä varsin voinutkaan, kun ei vakituisesti niissä käynyt.
Mutta kompuroidessaan rauhattomana pitkin kylää ja tullessaan Krokelbyn pienen ja suippotornisen kappelikirkon lähelle, näki Sakris kirkon aitovierellä ukon, jota pidettiin yleensä tylsäpäisenä. Mies istui maassa ja kalvoi jotain kerjäämäänsä leivänpalaa … ja mutisi itsekseen tolkuttomia sanoja. Kukkelmanin piti nyt ehdottomasti saada puhua. Niin kuin sanottu, tämä tapahtui alussa: Sakris oli ollut Nelmasta erossa vasta viikon päivät. Sakris pysähtyi siis tylsäpäisen eteen … ja alkoi haukkua hänelle naisia. Kertoi, minkälainen nainen hänellä oli ollut: varastanut häneltä … karannut … ja petkuttanut hänet. Sakris naurahti:
— Kun menet naisen luokse, älä unhota ottaa mukaasi ruoskaa, se on viisaan Sara Hustan puhetta.
Rampa puhalsi halveksivasti hampaittensa välistä. Ja sitten hän piteli ohimoaan niin kuin sitä olisi kauheasti särkenyt. Hattunsa otti hän päästä … ja lähti nyt vaivalloisesti horjuilemaan pois ukon edestä, joka ei ollut vastannut hänelle mitään eikä katsonutkaan häneen: mutisteli vain palaa suussaan ja supatteli itsekseen järjettömiä.
Sillä tavalla sai Kukkelman kertoa asiastaan. Mutta ei sekään helpottanut. Kotonaankin hän soimasi Nelmaa itsekseen yhä rumilla ja törkeillä nimityksillä.
Hänen oli aivan mahdotonta ajatellakaan uusia töitä. Ei hän olisi jaksanut edes syödä … jos hänelle kuka olisi ruokaa tarjonnut.
Kahdesti kävi hän sitten Helsingissä, Nelmaa tavatakseen. Aikoi pyytää häneltä anteeksi … taivuttaa tyttöä tulemaan luokseen takaisin.
Niin kaunista ja siivoa, puhdasta ja palvelevaista kuin Nelma ei hän ollut koskaan ennen tuntenut. Pahat henget olivat Sakriksen itsensä vietelleet ilkeyteen.
Sakris meni siis Helsinkiin. Mutta vedet silmissä palasi hän näiltä retkiltään Krokelbyhyn. Ensimmäisellä kerralla näki hän Mimmin huoneistossa paljon vieraita … noita kirotuita ja vihatuita … joten hänen täytyi kömpiä tyhjin toimin portaita alas.
Ja toisella kerralla kertoi Mimmi, että Nelma menisi nyt naimisiin! Se sähkömonttööri, joka asui Mimmin vuokralaisena, oli tutustunut siellä Nelmaan, ja oli Nelmaan niin rakastunut, että ottaisi hänen pikku tyttönsäkin itselleen.
Missä sitten Nelma nyt oli?
Hän oli sulhasensa kanssa toisella paikkakunnalla. Siellä heidät pian vihittäisiin. Se monttööri oli saanut toimen siellä.
Sakris ei vieläkään tahtonut uskoa kuulemaansa.
Mutta kotonaan repäisi hän Romeon ja Julian kuvan irti seinältään … tallasi sitä jaloillaan ja poltti sen. Sinä iltana tultiin hänelle tarjoamaan vähän räätälöimistä. Sakris teki kyllä sen työn: hän tarvitsi rahaa. Hänen piti saada Helsingistä sanomalehtiä … joista hän voisi etsiä kihlausilmoitusta. Eräällä eukolla tuotti hän itselleen molemmat työväen lehdet. Ilmoitusta ei vielä ollut.
Sakris ajatteli, että Nelma tulee hänen luoksensa takaisin: kuluu ainoastaan muutama viikko, ja Nelma tulee!
Mutta sitten kertoi Bergman nähneensä "Mokraatissa" sen Kukkelmanin heilan vihkimäilmoituksen. Sitä numeroa ei Sakriksella vielä ollut. Hän hankki sen. Bergman puhui totta.
Mutta Sakris ajatteli, että sittenkin Nelma tulee. Ahhah, kovin onnettomana hän tulee. Surkeana ja … pahoinpideltynä. Ei viihdy tuon monttöörin parissa. Alkavat välit kylmetä. Tulee takaisin … huomaten Sakriksen rakkauden. Lankeaa uskollisena kaulaan … ja sitten vasta alkaa se heidän oikea elämänsä.
Sakris odotti ja odotti. Hän tunsi, että Nelma tulee. Bergmanille hän sanoikin uskovansa Nelman varmasti palaavan. Mutta Nelma ei tullut.
Sakris istuu ikkunansa ääressä, surkeana ja sinertävänä … ja tähystelee maantielle. Yöksi jättää hän ovensa lukitsematta … ja hätkähtää silloin tällöin valveille horteesta, johon hän tuokioksi vaipuu: hän on kuulevinaan eteisestä Nelman kantapäitten kapsavia ääniä.
Mutta Nelmaa vain ei…
Meni viikkoja. Rampa ei haeskellut itselleen työtä.
Kylällä ei häntä näkynyt konttaamassa.
Epätoivokseen myönsi hän nyt itselleen hyvin mahdolliseksi, ettei Nelma tulisikaan. Yhä useammin hän tunsi … ettei Nelma tulisi koskaan.
Satoi yhtä mittaa. Oli märkää ja kylmää. Ramman jalat panivat hänet konttaamaan huoneessaankin. Mutta enimmäkseen hän köllötti koukussa lavitsalla, kosteassa ja hiljaisessa mörskässään. Luki vanhoja lehtiä, joissa sekin Nelmaa koskeva ilmoitus oli … ja ajatteli Nelmaa … ja maailman asioita.
Tekikö se akka Nelmalle niin pahaa? Sakris ei oikein ymmärtänyt, oliko se ihan pahaa. Mutta Nelma vihastui siitä Sakrikselle.
Sakris antoi Nelman mennä akan luo … ja oli muutenkin ilkeä. Sitä ajatellessa tuntui kuin pahathenget olisivat liehuneet hänen ympärillään…
Päivät pimenivät.
Oli aikaa aprikoida.
Nykyinen yhteiskunta se oli syypää Sakriksen ilkeyteenkin! Se oli rikollinen … kun se ei ollut rakentanut ja järjestänyt suuria lastenkoteja … sellaisia, joihin ne isät ja äidit, jotka eivät jaksa lapsiaan elättää, saattaisivat rehellisesti viedä lapsensa. Jos niin olisi … silloin ei tytöille tulisi mitään hätää … eikä Sakrikselle.
Venäjällä kai tehtiin sellaisia seimiä? Siellähän olivat naisetkin yhteiset … kaikki naiset. He saattoivat elää luontonsa mukaan. Hyvän ja laupiaan Luonnon määräyksiä totellen. Täyttää maan … niin kuin Luonto alunpitäen oli käskenyt.
Illoin pauhasi sade vesikouruissa seinän takana… Rampa koetti lukea … ja ajatella Venäjän neuvostovaltaa: kuinka kaikki siellä oli toisin kuin täällä… Kaikki järjestetty köyhien ja työtätekevien etujen mukaisesti… Ja rikkaat, jotka miltei kaikki olivat rikastuneet hävyttömyytensä avulla eivätkä kovalla työllä … sellaiset kuin esimerkiksi Mikko, joka rakasti koiria, mutta ei ihmisiä … ne rikkaat oli Venäjällä tapettu … ammuttu ja mestattu…
Kaikki kävi siellä toisin kuin täällä. Ja hyvin siellä kävi: niin "Työmies" kertoi. "Mokraatti" … kai petkutti… Minkälaista siellä oikeastaan oli?
Sakris alkoi jälleen toivoa ja uskoa onnellisemman ajan aamunkoittoon.
Jos nyt Suomi karkaisi työläisten oman valtakunnan kimppuun, aikoen tukehduttaa alkuunsa sen valon, mikä idästä koittaa, niin … miksi ei Sakriskin voisi jotain tehdä? Suomen työläiset vastustaisivat sellaista sotaa … muodostaisivat sotaa vastaan … armeijan. Sakris neuloisi univormuja … taikka nikkaroisi jälleen sänkyjä haavoittuneille sankareille. Niin vastenmielistä kuin hänestä tappaminen onkin, täytyisi tehdä jopa sitäkin … jos ei muu auttanut. Jos oikein koville ottaisi, Sakris … ampuisi.
Näitä Sakris aprikoitsi… Odotti venäläistä neuvostoarmeijaa.
Ikään kuin Nelmankin puolesta hän sitten kostaisi…
Kamari oli autio, roskainen ja likainen. Perunoita hän keitti, mutta kun hän muutaman päivän kuluttua aikoi niitä jälleen maistaa, olivat ne hapanneita, pahoja. Sitten eleli hän kahvilla.
Mitäpä nyt enää … kun ei Nelmaakaan ollut. Nukkua olisi parasta ollut. Kerran oli hän lähtenyt metsään, haeskelemaan risuja. Siellä hän kasteli itsensä … eikä päässyt kahteen päivään sängystään. Kiusa oli pahentunut keväästä … paastoista huolimatta. Olisipa Nelma ollut häntä hoitamassa! Nyt ei tulisi hoidosta mitään… Ja mitäpä siitä.
Vähän kahvinkeitto-lastuja sai hän silloin naapureilta. Niitä on hänellä yhä.
Kuinka kauan pitää hänen vielä vetää tällä tavoin itseään maata pitkin..? Montako talvea?
Kyttyräkin seljässä varmaan kasvaa … koska sitä niin särkee.
Jos yhteiskunta … varakkaampi elämä … olisi sallinut hänen olla
Nelmalle hellempi, niin…
Musta käsi taivaasta painuu ramman päälle…
Milloin alkaisi sota? Milloin joutuisi sellainen … kosto?
Mahtavaa Venäjää ei vain kuulunut.
Ja eräänä päivänä sattui sen harmaan huvilan pihalle, jossa Sakris asui, tulemaan muudan seppä, joka juuri oli palannut Venäjältä. Sinne hän oli paennut punaisten laumassa kapinan päättyessä. Sepän näköinen hän ei ollut … vaikka sanoi eläneensä sillä ammatilla parikymmentä vuotta … valtion konepajassa. Niin laiha hän oli … ja kurjissa vaatteissa. Eivätkö nämä miehet ja naiset, hänen entiset tuttunsa, joiden keskellä hän seisoi, häntä enää tunteneet? No, hän oli nähnyt kurjuutta toisenmoista kuin Suomessa. Täällä hän nyt haeskeli työtä itselleen. Sakris oli kontinut eteisen kynnykselle ja kuunteli siinä kyyryllään. Uteliaisuudesta hänen silmänsä kiiltelivät. Mutta sepän kertomuksesta hän masentui. Venäjällä oli muka kauhea nälkä … se uhkasi tappaa kaikki, niin työläiset ja köyhät talonpojat kuin vähät entiset herratkin. Miksi siellä oli nälkä? Ei ainoastaan poutien tähden, vaan siksi, ettei saada talonpoikaa viljelemään maatansa … kun häneltä riistetään veroina kaikki muu paitsi se, mitä hän tarvitsee oman henkensä ja perheensä hengen pitimiksi. Ja jos talonpojalla ei ole jakaa viljaa, ei työmies jaksa tehdä työtä … eikä seppä rupea takomaan komissaarien pettupalkalla … toisten toverien laiskotellessa. Työläistoverien: herrastoverien. Herrain? Oliko Venäjällä siis yhä herroja? Kyllä, uusia herroja: entisiä työläisiä, joita nyt sanotaan komissaareiksi. Heiltä ei tosin mitään puutu … mässäävät herkuilla ja ruoskivat muita orjinaan … ammuttavat työmiehiä ja talonpoikia pienimmästäkin syystä.
— Sinä valehtelet! huusivat akat.
— Hm … he eivät usko, vaikka heitä löisi lekalla päähän! sanoi kirvesmies Bergman sepälle, pörröistä tukkaansa ravistellen. — He uskovat omiaan.
— Eläköön köyhälistön tiktatuuri! kirkui joukko nuorukaisia.
Seppä sanoi:
— Siinä se on. Teidän mielenne tekisi tiktaattoreiksi? Me oltiin ennen typeriä … mutta ei niin ilkeitä kuin te.
Bergman meni huokaillen Sakriksen ohitse ylös asuntoonsa. Sakris ajatteli:
Onko … onko sitten köyhien valtio vielä huonompi kuin porvareiden? Kuinka olisi mahdollista … ettei maailma kirkastuisikaan? Olivatko ihmiset sitten … niin pahoja..?
Tuuli alkoi kohista, kuljetti pilviä, joista sade romahti. Väki hävisi katon alle. Sakris istui yhä kynnyksellä.