XII.
Kello kolme jälkeen puolenpäivän nähtiin Aumolan akkunoista savakan, keltainen reki perässään, lähenevän taloa. Pilveiset tulivat näin hyvään aikaan, että hyvissä ajoin kerittäisiin nimipäiville, jotka, niinkuin kaikenlaiset ajan vietot maalla, alkoivat paljoa varemmin kuin kaupungissa.
Kello 1/2 4 lähti Aumolan kartanolta kaksi hevosta alas joelle. Keli oli oivallinen. Kun puoli tuntia oli ajettu, käännyttiin maalle ja kohottiin korkeaa mäkeä nimismiehen taloon. Kolme pikku Pilveistä oli jo vieraiden re'issä saapuneet nimipäivätaloon ennen vanhempiaan.
Kohtelias nimismies, pitkäletkuinen piippu hampaissa, tuli avopäin pihalle vieraita vastaanottamaan. Kohta ilmestyi myös nimismiehen lihava rouva vastaanottaman tulijoita. Kun tultiin sisälle, nähtiin salissa jo moniaita vieraita ja nimismiehen poika Herpertti, joka oli kotona käymässä pääsiäisluvalla, koska sinä vuonna pääsiäinen oli niin varhain kuin olla voi. Hän oli lyseolainen, viidennellä luokalla. Tyttäret Josefina, Selma, Emma ja Martta seisoivat myös salissa, odotellen tuttaviaan isänsä nimipäiville.
Vieraita saapui ehtimiseen. Pastori Fidén, tunnettu hajamielisyydestään ja oivallisesta musiikkitaidostaan, tuli vaimonsa ja lastensa kera. Hän oli Aumolan peijaisten aikana sairastanut. Hänen vanhin tyttärensä, Maria, oli kaunis ja iloinen tyttö, joka oli sytyttänyt Herpertin sydämmessä liekin, "joka ei koskaan sammuisi" (Herpertin lausunnon mukaan). Tämän neitosen kunniaksi oli Herpertti tunteittensa ahdistuksesta kirjoittanut neljä runopätkää ja yhden suorasanaisen kappaleen, joista hän tulen jumalalle oli uhrannut ensimainitut, jota hän sitten katui, kun hän, tarkemmin mietittyään, ei halunnut lähestyä neitosta suorasanaisella kirjoituksella.
Kohta saapui myös rovasti rouvineen ja lapsineen sekä Torvelan ja
Luopion perhe.
Miehenpuoliset vieraat asettuivat nyt toiseen kamariin ja vaimonpuoliset toiseen. Nuoriso jäi saliin, jossa pastorin Mari lauloi pianon säestäessä erään romansin, joka pakoitti Herpertin menemään ulos laulun jälestä; siellä hän vannoi kalliin valan, jonka ainoastaan ulkohuoneet kuulivat: elää — tai — jos tarvittiin — kuolla Marin edestä.
Herrain kamarissa selitteli nimismies, kuinka eräs Pietarilainen oli käynyt Priapusta katsomassa ja tarjonnut siitä 1,500 markkaa. Nimismies oli vakuutettu, että venäläinen kohottaisi vielä 300, niin hän möisi rakkaan hevosensa, jota hän rakasti kuin omaa lastansa.
Tähän Pilveisen Tapani huomautti, että hevosta voi rakastaa enemmänki kuin ihmistä, johon lauseesen nimismies suuresti mieltyi.
Sill'aikaa kun näitä kysymyksiä keskusteltiin miehenpuolien joukossa, oli vaimoihmisten puhe kääntynyt tolalle, joka paljoa lähemmin kuuluu aineesemme.
"Elsilässä käydessäni kuulin puhuttavan tapauksesta, joka on niin kummallinen, etten koskaan ole kuullut mitään sen kaltaista", sanoi nimismiehen rouva.
"No mitä sitten?" kysyivät useat.
"Sanotaan Takalon Elsan olleen hävittömän Aumolan emännälle. Mutta siinä ehkä ei ole perääkään. Vaan mitä sanoo Aumolan emäntä?"
"Kertokaa ensin mitä olette kuulleet, niin minä sanon, kuinka suuri osa siitä on totta", sanoi Helena terävänlaisesti.
"Jos joku mulle sanoisi niinkuin Takalon Elsan sanotaan puhuneen teille, Helena; jos joku sanoisi: 'Herpertti ei ole lapsesi', niin minä merkitseisin hänen, joka niin sanoisi, että elinaikansa muistaisi", virkkoi nimismiehen rouva.
"Ettäkö Valpuri ei olisi Helenan lapsi!" sanoi Luopion emäntä, joka juuri miehensä kanssa saapui vieraiksi. "No, Herran nimessä: kenenkä lapsi hän sitte olisi?"
"Tietysti lesken", sanoi nimismiehen rouva, "jos leskeä uskotaan".
"Jonka lapsen metsänpedot veivät", virkkoi Luopion emäntä.
"Mitä te horisette?" sanoi nyt rovastin rouva. "Kaikkia te viitsitte puhua, Leskihän on vähän nöyräpäinen ja semmoisen väitteet eivät paljon merkitse".
"Hän on hyvin selväjärkinen, silloin kun minun kanssani puhuu", virkkoi kiihkeästi Luopion emäntä, joka pelkäsi, että tämä jännittävä huhu raukeaisi sikseen. "Onko emäntä häntä puhutellut?" kysyi nimismiehen rouva hiljaa. "Valitettavasti en ole saanut häntä tavata", virkkoi hiljaa Luopion emäntä. "Mutta kuulkaamme, mitä Helena sanoo", hän lisäsi ääneen.
"Niin, Helena kyllä voipi selittää asian", virkkoi nimismiehen rouva.
"Parasta on, että tuommoiset juorut saadaan selville".
Kaikkien silmät kääntyivät Helenaan, joka kokosi kaiken voimansa, ettei näyttäisi levottomalta. Hän lausui nyt:
"Joka haluaa uskoa lesken puheita, hän niitä uskokoon. Meidän talosta on leski kahdesti ajettu pois ja toisella kerralla hän oli säikäyttämäisillään Valpurin kuoliaaksi ja käytti itsensä kuin hullu. Semmoisen puheet pysykööt arvossaan ja vaativat vähintäänki jotain todistamista, jos mieli niitä korviin ottaa".
"Aivan niin minäki sanon", virkkoi rovastin rouva. "Todistakoon leski puheensa ensin, sitten häntä voidaan kuulla".
Esa, joka oli kuullut puheen loppuosan, tuli ovelle ja sanoi: "Lesken puheisin ei ole ensinkään luottamista. Minä pidän suorastaan loukkauksena, että vaimoni kunniaa epäillään".
"Tietysti ei epäilläkään", huudahti Luopion emäntä ja nimismiehen rouva myös vakuutti, että kysymys oli nostettu juuri sitä varten, että puhdistettaisiin Helena kaikesta epäluulosta.
Esan välitys oli toiselta puolen Helenasta hyvin mieleen, toiselta puolen se taas veti toisessa kamarissa olevien huomion asiaan, jota ei Helena olisi suonut.
Kaikeksi onneksi nyt salissa syntyi melu, koska siellä, rinkitanssia tanssiessa, muuan pariskunta lankesi lattialle.
Tämän tapauksen jälestä pastorin Mari meni kamariin ja kumarsi Tapanille, joka täten tuli vedetyksi tanssin kuiluihin. Sofia kohta huomasi, että miehensä oli joutunut nuorten pariin, vaan luuli hänen sinne käskemättä menneen, josta hänen levottomuutensa lisääntyi. Tyttäret, jotka tunsivat Pilveisten kotielämän, osoittivat ilkeyksillään Tapanille mitä suurinta kohteliaisuutta ja Sofia päätti kohta että Tapani saisi kuulla kotiripityksen kaiken tämän johdosta, johon hän oli niin syytön. Tavallinen kohteliaisuus esti nyt kamareissa olevia jatkamasta arveluitaan lapsen ryöstön suhteen. Vaan Helenan sydän tunsi kipeästi, että hän tuskin oli voinut täydellisesti puhdistaa itsensä läsnäolevien silmissä. Koko sen illan huvi oli jäänyt häneltä tarkkaamatta ja hän toivoi pääsevänsä rauhaan omaistensa luo.
Kun vihdoin nuoriso oli kerennyt illan kaikki lystit läpi, ruvettiin hyvästiä jättämään. Suurella mielenkarvaudella ajatteli Herpertti, että tuskin koko pääsiäisluvalla enään oltaisiin näin lukuisasti yhdessä, vaan hän lohdutteli itseään sillä, että hän kyllä liikkuisi muutamissa paikoin, joissa joku toinenki liikkuisi.
Kohta kajahteli kulkusten ja tiukujen helinä kevät-yön hiljaisuudessa ja tunnin parin kuluttua olivat melkein kaikki sinä iltana ko'ossa olleet vaipuneet unen helmoihin.
Tultuaan kotia sulki Helena Valpurin rintaansa vasten, ikäänkuin peljäten, että tämä häneltä temmattaisiin pois.
"Sinulla on varmaanki, lapseni, ollut rattoisa ilta", sanoi Helena, "ja siinä tapauksessa minäki olen tyytyväinen, sillä sun ilosi on myös minun iloni".
"Rakas äiti", sanoi Valpuri. "Parhaiten viihdyn minä kotona isän ja äidin seurassa".
"Kiitetty ole Jumala, joka minulle olet suonut niin onnellisen kodin", lausui Helena sydämensä syvyydestä.
Valpurin vastauksessa äidilleen ei ollut mitään teeskentelemistä, johon nuori neito ei ensinkään ollut tottunut. Se vastaus yksinkertaisuudessaan ilmoitti paljon; se ilmoitti, että nuorta sydäntä on vaikea taivuttaa rakastamaan jotaki määrättyä henkilöä, vaikka semmoinen taipuminen vanhemmissa ihmisissä, joissa järki suureksi osaksi voi hallita sydäntä, ei ole juuri harvinainen.