POHJAN NEIDON KOSIJAT.
[Kahden ensimäisten runoelmain sisältö on, osittain sanasta sanaan, otettu Kalevalasta; samoiten kolmen niitä seuraavain Kantelettaresta.]
Pohjolassa neito eleleepi
Kaunis, niinkuin aamu keväinen,
Häntä moni uros kosiileepi,
Mutta Louhi, äiti neitosen,
Tyttöänsä antaa epäileepi,
Ansiotöihin urhoot manaten,
Joissa miesten ky'yn koettaapi,
voimat hyvältäi masentaapi.
Kannattipa koettaa — neidon kieli
Urhoot väkisinki lumosi,
Mitä vaan jos hänen teki mieli,
Heti kosiansa toimitti,
Heidän mietteet ihastelu nieli,
Jonka heliä äänens herätti,
Kaikki urhoot, kun sen kuulit, jäivät
Huokailemaan yöt sekä päivät.
Ensin impi Wäinämöistä koettaa,
lausuu: "jospa jouhen halkaiset
Veitsellä kärettömällä, voittaa
Taidat mun, kun myöskin vetäset
Munan solmuun." Wäinämöinen koettaa,
Tekee nämä työt äkäiset.
Vielä sitten kivestä hän kiskoo
Tuohta, jäästä ai'aksia viskoo.
Mutta neito lausuu: "Venhe veistä
Kehrävarren palaisista, työnnä
Kättä käyttämättä kappaleista
Tehty veno vesille, niin myönnän
Tahtosi." — Taas koettaa Väinö — e'istä
Tekoansa Ukko ei, ei myönnä
Lempo tahtoansa — kirves sattui
Polveen — siten tämä koetus loppui.
* * * * *
Tuli kosiin lieto Lemminkäinen,
Hälle säisteen neidon äiti ääntää:
"Kyllikki on vaimos kassapäinen,
Jost' et saa sa huomiotas kääntää."
Mutta neittä vaatii tuittupäinen
Kauko, murtaa suuta, päätä vääntää.
Vihdoin Louhi lausuu: "joutaville
Tyttöni ei jouda urohille.
Jos siis hänet toivot saada, muista
Ehdot: hiihä Hiiden hirvi; sitten
Hiiden ruuna tulisuinen suista;
Tuonen joest' ammu joutsenitten
Suust' yksi — ensi kerrall', muista —
Jos ne työt teet, niin kosijitten
Yli voiton saat ja rintaas vastaan
Painaa saat mun ihanata lasta."
Ensi työt näki onnistunna,
Vaan kun Tuonen virran pyörteiselle
Astui kolmannelle, loppununna
Työnsä olivat — alantehelle
Manalan oil paimen astununna,
Jota poltti koston kova helle;
Ampui Lemminkäisen napsahutti,
Sitten miekall viideks liemahutti.
* * * * *
Halli Pohjolassa haukkuileepi,
Jos sen katsot nenävartta myöten,
Näet järvell purren — meloileepi
Mies purress, eellehen sitä työten, [työntäen]
Yhtä rintaa maalla ajeleepi
Toinen, oroansa vähin lyöden;
Siinä kaksi kosiata koettaan
Tulevat nyt, Pohjan neittä voittaan.
Mitäs miehiä? Taas Wäinämöinen!
Kukas toinen? Ilmarinen suuri,
Mies tosiaanki kelpotöinen,
Taivaan kannen kalkuttaja juuri.
Hälle jo luvattu kaunisvöinen
Impi ennen — annettu ei — nuuri
Seppo — kun työns oil suorittanunna,
Sammon Pohjolahan takonunna.
Sopineet oil miehet keskenänsä:
"Sille neito antaminen, jolle
Mielellämmin sanoo lähtevänsä."
Kun nyt astuit tupaan koettelolle,
Wäinämöiselle ois impeänsä
Äiti työntänyt — vaan rautiolle
Sanoi neito ennen menevänsä.
Uudet tehtävät nyt Louhi vaatii
Sepolta ja kohta ehdot laatii.
Niinkuin Oinaan nahan viejälle
Muinoin mainio Medea keksi
Keinot, niin nyt neito rehevälle
Kosijalleen', jonk ihastukseksi
Louhen vihdoin täytyi myöntää hälle:
"Puolisokses vie nyt ikuiseksi
Valvattini." Kohta häitä juodaan,
Sitten sepon kotoon nainen tuodaan.