ENSIMÄINEN KOHTAUS.
Julia. Frank.
(Frank istuu pöydän ääressä salin yläpuolla ja on
naulitsemassa kangasta aiotun muotokuvan kehykseen.
Julia istuu läsnä ja katselee.)
JULIA.
Tulitpa äsken, suoraan tunnusta,
Tunteella, tänne nulomielisellä.
FRANK.
Enempää tuost' ei, vaiti, Julia.
JULIA.
Mitenkä muuten voisin selitellä
Sen vierahan ja kylmän katsehen,
Min sulta sain?
FRANK.
Oh, tuosta tiedä en.
Se palavall' ei sydämellä
Kylm' olla voinut —
JULIA.
Niin kai!
FRANK.
Niin se on.
Mun täytyi typerän tuon joukkion,
Meit' ympäröivän, tähden teeskennellä
Ja pukeuda oudon muotohon.
JULIA.
Niin ulkona, mut porstuassa?
Sa etkö muista, setä katsomassa
Kun kävi hevosia, vaunujaan,
Mitenkä niiden käynyt oli tiellä?
Sekuntiin silloin kahteen tusinaan,
Ehk' kauemminkin, saimme olla siellä
Me kahden vaan.
FRANK.
Jos satakin ois oltu, mitä vielä?
JULIA.
Ei mitäkään tuon kaltaisella miellä,
Kenties se vielä vasten mieltäs on;
Sä tiedät toki, kuinka suutelon,
Mink' annoin sulle, kylmäst' otit vastaan.
FRANK.
Mahdollist' on, kun ainoastaan
Ma aattelin, jos saisi suudelman
Tuon nähdä vanha, pöyhkeä von Dann.
JULIA.
Setääni miksi kutsutkaan?
FRANK.
Pois poista
Vaan pelko, vaaran päällen' ottaa saan.
Pöyhkeeksi kutsun miestä, joka toista
Edessään tahtoo maassa matamaan,
Joll' ei muu, kuin vaan miljonansa loista.
JULIA.
Tahtoiko setä sitä?
FRANK.
Juur' ei hän,
Lakeijansa ma toki tekevän
Herransa tahdost' arvasin senmoista.
(Lyhyt äänettömyys.)
Hänestä pääsimme nyt, Julia,
Sen askeleista kuulen portahitten
Jo kaikuvan —
JULIA.
No mitä sitten?
FRANK.
Nyt saamme suudella.
(Panee pois kehyksen ja nousee.)
JULIA (kieltämällä).
Hyv' ole, istu, työsi alota!
FRANK (loukattuna).
Siis setä, miljona jo ehti näyttää,
Mill' lailla käy sun itseäsi käyttää?
Mut' min' en tottele —
(Syleilee ja tahtoo suudella häntä.)
JULIA (sysäten häntä luotaan).
Mun olla suo!
Jääkylmä suutelosi jätä tuo!
FRANK.
Mut' Julia, kuink' ymmärtää tät' tainnen,
Mahdollinenko muutos on täänlainen?
Yks' suudelma?
JULIA.
Ei, nyt mun vuoron' on,
Vaikk' en, kuin sa, ma ole tunteeton.
FRANK (suuttuneena).
Tulinko siis tuonlaisen riemun tähden
Mä tänne susimaahan, missä saan
Hapata kenties viimein kokonaan?
Olinpa pöllö, jälkeenpäin nyt nähden.
JULIA.
On kaunis alku! Hapatako voit
Sen luona, jok' ol' ennen sulle kallis?
Ja synnyinmaalles susimaan sa soit
Nimeksi! Tuot' en sulta kuulla sallis.
Jos hapata et tahdo, istu vaan,
Mun rauhass' olla suo, käy maalaamaan.
Ainetta saat, jos tottelet vaan mua.
Paletti kätehes nyt kohdastaan
Alkaakses kerran työtäs aiottua.
Näät neidon suuttuneen. Ma malliks saan
Nyt tulla.
FRANK (vaipuneena itseensä).
Siis jää, toivo autuuteni,
Paikassa, jonne kauan halusin!
Hyvästi onni, saada painaakseni
Kalliinta aarrettani sylihin!
Vain nimi, varjo, onnen' olikin!
JULIA (liikuttavasti).
Mut Aksel, Aksel!
FRANK.
Käytöst' tät' ei kanna
Mies kunnian. Ja sen, joll' lempen' on,
Ollenkaan sortaa itseän' en anna.
Mä taidemiesnä saavuin talohon,
Enk' ole minkään orja tahdoton.
JULIA.
Mut Aksel, kuule!
FRANK.
Mua jumaloimaan
He rahamiestä pyytää tohtivat. —
Rukoilla hänt'! Ei, ennen korvans' soimaan
Ma kirouksill' laitan. Pohatat
Mä jättää tahdon kaikki kopeat.
JULIA (ottaen häntä käsistä).
Kuink', Aksel, olla voit noin raivoovainen,
Ett' arka tyttös sua kammoksuu?
En maalaritar enkä taide-nainen
Ma ole, kaavas saakoon joku muu.
Mies hausk' ei ole, joka kiivastuu.
FRANK.
Et suonut suudelmaa!
JULIA (kurottain suutansa häntä kohden).
Täss' ota kaksi.
FRANK (vetäen päänsä taaksepäin).
Ei nyt, mut toiste.
JULIA.
Suo mun sormillani
Silittää otsas jälleen kirkkahaksi.
Vuos' siit' on mennyt, kun sit' tehdä sain.
FRANK.
Vait, joku käy.
JULIA (kuullellen).
Se tuuli oli vain.
FRANK.
Siis tahdot olla Juliani vielä?
JULIA.
Kenenkä, jos en sun, ma olisin?
FRANK (syleilee häntä).
No niin!
JULIA.
Vait, setä saapuu.
FRANK.
Tuuli siellä
Vain liikkui; nyt liet kultan' armahin.
JULIA (suutelee häntä keveästi otsaan ja irroitaksen).
Oi laske armas, hän se onpikin!