KUUDES KOHTAUS.
Edelliset (paitsi Rouva Bingen).
FRANK.
Nyt ihminen ol' ämmä mua vastaan,
Hän melua pit' äsken kauheaa.
v. DANN.
Anteeksi, herra, peitteens' ainoastaan
Hänessä lämmintä voi vaikuttaa.
FRANK.
Lämmintä? Harmiks' sitä sanokaa.
v. DANN. Saa anteeks' antaa vanhain heikot tavat.
FRANK.
Kernaasti, jos he hiljaa kokoavat
Vaan miljonia, ei, jos korskeina
He kerskaavat ja aina jamajavat,
Kuin mullistettava ois maailma.
v. DANN.
Se nuorten tap' on. Suoraan puhua
On hyvä, torujat ain' inhoittavat.
JULIA (hiljaa Frankille).
Hän suuttuu, joll'et nyt jo lopeta.
FRANK (huolimatta Juliasta, kiivaasti v. Dann'ille).
Mit' tarkoitatte tuolla lauseella?
v. DANN (tulisesti).
Ma tarkoitan…
(Malttaa mielensä.)
Ei, ollaan ystävinä.
Te ette kysy, enkä vastaa minä.
Kätt' antakaa.
FRANK.
Miks' sitä kieltäisin.
v. DANN. Pianpa kiivastun.
FRANK.
Niin minäkin.
JULIA (itsekseen).
No kiitos taivaan, siis jo myrsky tyyntyy.
v. DANN (hiljaa Julialle).
Tuost' tosi taideniekka vielä syntyy.
(Frankille.)
Alussa sota meill' ol', ystävä.
FRANK.
Se rupesi jo melkein syttymähän.
v. DANN. Mun kiivaaks' saattaa puhe pistävä.
FRANK.
Ja mun, kun mulle herroin' ylpeillähän.
JULIA (varkain Frankille).
Mun tähten', Aksel, mieltäs hellytä.
v. DANN.
En kielt' tuot' ymmärrä; mut siitä vähän!
Silmänne sielulleni tulkki on,
Sovittain mulle kaikki vähin erin.
FRANK.
Jos niin on laita, kiitos kohtalon
Perusta olkoon tästä, jonka perin.
v. DANN. Isältäkö vai äidilt' tuli se?
FRANK.
Ei, hyvä herra, teitä koskene
Silmäini satu. Olkootpa ne kenen
Tahansa, lie teist' yhtä. Sivumennen
Peruksi jouduin sanomaan ma ne,
Kun lasna täällä kuulin niitä ennen
Siks' arvelevan naapuriemme.
v. DANN. Ma kummaksun.
FRANK.
Se loppuu. Tehdään työtä!
(Trygg'ille.)
Saaliinne, ukko, pankaa paikalle,
Te työssä tässä saatte olla myötä
Ja noihin kolmeen akkunahan lyödä
Peittonne.
TRYGG.
Kuinka saan ne riippumaan?
FRANK (viitaten pöytään päin).
Vasara, naula ota, joutuisaan!
TRYGG.
Läp' peiton toki ei voi lyödä naulaa.
FRANK.
Vastustusvirttä tahdotkos taas laulaa?
TRYGG.
Ohoo!
v. DANN.
Ei voi? Hyi! Naulitse sa vaan!
(Trygg kiinnittää peitot ylös.)
FRANK.
Täss' akkunass' stafflia seisokaan.
(Muuttaa stafflian sen paikkaan ja asettaa ylös kehyksen.)
Ja tässä, Julia — (oikaisee sanansa) neitiseni, teille
Tuon tuolin, istukaa!
v. DANN (hiljaa Julialle). Hän taltuttaja oiv' on mamselleille.
JULIA (itsekseen).
Ehk' ukkojakin voi hän taltuttaa.
FRANK (Julialle, jok' on istuutunut, ottaessaan piirustimen ja asettuessaan taulunsa eteen).
Se muoto luokaa kasvoin liikenneille,
Kuin koska riemu kirkkaiksi ne saa.
v. DANN.
Se, herra Frank, nyt suoraan sanokaatte,
Tääll' olla saanko työtä katsellen?
FRANK.
Sen puhe suor' on, jok' ei pelkää; saatte
Tääll' olla, jos on teille mielehen.
(Julialle.)
Ei! Istukaa nyt syrjään katsoen.
v. DANN.
Kysyä suokaa vielä: onko puku
Sopiva? Ehk' on jokapäiväinen
Se liian, pelkään? Tietää soisin sen.
FRANK.
Tahtooko hovi-naisna neittä suku
Ehk' esitellä?
V. DANN.
Pila heittäkää!
Makunne hälle vaatteet määräjää.
Ma puolestan' ain' nähdä hänet soisin
Niin korotonna, kuin nyt nähdä saan,
Vanhalle mulle maalataan hän vaan.
FRANK.
Se hausk' on kuulla, sanoa ma voisin
Osanneen teidän siinä oikeaan.
v. DANN.
Jos kuvan muotoisens' saan, valmis oisin
Ma maksamaan sen summin suurenmoisin.
FRANK.
Taas aatoksenne siirtyi miljonaan;
Mut kuulkaa, mulla määrätty on hinta,
Ja suosijoille mull' on kova rinta.
V. DANN (itsekseen).
Tuot' itsepäistä paikalta ei saa.
JULIA (v. Dann'ille).
Oi setä, kestää vielä koittakaa!
FRANK.
Neit', olla tyyni täss' ois sopivinta!
(Trygg'ille.)
Ja te, te työnne teitte, menkää pois!
Ken käskee teidän täällä tollakoita!
v. DANN. Trygg, mene! Vaiko sanomista ois?
TRYGG.
Ei, herra!
FRANK.
Marssi pois siis, vanha noita!
(Trygg puristaa nyrkkiänsä ja menee muristen ulos.)