KYMMENES KOHTAUS,
Julia. Trygg (tullen sisään jotenkin kiivaasti).
TRYGG.
Nyt, neiti!
JULIA (närkästyvinään).
Huu!
Miks' säikähytät mua tällä tavoin.
Sedälle kantelen, jos mua näin
Sä häiritset, sen sanon eeltäpäin.
TRYGG (kummastellen).
Mä säikähytin?
JULIA,
Niin.
TRYGG.
Mut millä lailla?
JULIA (ensin vähän epäröiden, sitten hyvin vakavasti).
Kiireelläs, askeleillas kaiukkailla.
TRYGG.
Ei kiire kuulu juuri ikähäin.
JULIA.
Siis säikähdyin, kun kolkot kasvos näin.
TRYGG (suuttuneena).
En ennenkään niit' ole ollut vailla.
JULIA.
Kas niin, taas kiehuu veresi jo sun,
Mut anteeks' suon, jos anteeks' suot sa mulle.
Useinpa myös mä, raukka, kiivastun,
Mut leppyissäs taas lepyn sinullen.
TRYGG (itsekseen).
Ain' altis mielen vaihtelulle,
Ja vanha Trygg saa noutaa mieltä sen.
Hän enkeli on, vaikk' on oikkuinen.
JULIA (itsekseen).
Jos viel' en väännä, pillist' äänt' ei tulle.
(Kovaa.)
Vihoissas seisot, suuta murtaen.
Tahdotkos, että itken sulle,
Sinulta rauhaa kerjäten?
TRYGG.
Oi joutukaa! On matkaan mulla hoppu.
Trygg kyllä koittaa täyttää tahtonne.
JULIA.
Tuo lupaus on riidallemme loppu.
{Antaa kirjeen hänelle.}
Tuo maalarille vie. Lie raskas se?
TRYGG.
Siunattu olkaa, taas te nauratte.
JULIA.
Se anna maalarille ainoastaan,
Sedälle, sille, joka tiellä vastaan
Tulevi, älä sitä näyttele.
TRYGG.
Viel' eikö neiti muuta tarvitse?
JULIA.
Trygg, päästä kieles sulkuhampahastaan,
Äläkä kaupungista tullessas
Nyreä ole vanhaan tapahas,
Kun matkakumppanis kanss' olet tiellä.
TRYGG.
Hän kysykään, en vastausta kiellä.
JULIA.
Ei säästämän sun pidä sanojas.
Selitä sitten kumppanilles vielä,
Kuin tekisit sen vapahalla miellä,
Kuink' olla saa hän täällä varova,
Jos tahtoo herras suosion hän voittaa.
Ja sano, että maksaa vaivaa koittaa
Miellyttää miestä, joll' on niiljona. —
TRYGG.
Niin kyllä!
JULIA.
Älä naista minua
Sekoita siihen. — Kurjuuttansa soittaa
Sen täytyy täällä — vielä ilmoita —
Alati herras korviin nöyrin kielin
Ja ruikutella aina raskain mielin.
Siis surkeimman hän muodon ottakaan,
Huokaillen: en voi, en voi, ainiaan.
TRYGG.
Se hiiteen vie sen. —
JULIA.
Vaiti, kuuleppa!
Ja sano, että itku, nöyrät tavat
Sydäntä herras parhain liikuttavat.
Ja että jäykälle hän jäykkä on,
Mut auttaa sitä, jok' on saamaton,
Ja että sanat: en voi, mahdotonta,
Jo saivat herras auttamahan monta.
TRYGG.
Täst' iva syntyy — —
JULIA.
Kas, viel' liekkii tulta
Vihasta, nään mä, vanha povesi.
Siis viel' en anteeks' saanut sulta — — —
TRYGG.
Voin pantiks' antaa harmaat hapseni — —
JULIA.
Siit' että tahdot kaikki kieltää multa? —
TRYGG.
Siit' ett'ei totta puhu mamselli.
JULIA.
Mut miksi kieltää, koska auttaa saattaa?
TRYGG.
Ei auttaa ole tää, mut tää on kaataa.
JULIA.
Ett' teet kuin pyydän?
TRYGG.
Hän näin tulkahan!
Parempi ois, jos tullut hän ei oiskaan;
Ei arka parkaa kärsi herra Dann.
JULIA.
En maalarin ma tänne jäävän soiskaan.
TRYGG.
Se laatuun käy näin olless' asian.
JULIA.
En maalaamista tahtois ollenkahan.
Kenties ma saippuoitaan, tervatahan
Huviksi miehen tuntemattoman.
TRYGG.
Mä hänet saippuoin, sen lupajan.
JULIA.
Siis sinuhun voin luottaa vakavasti?
TRYGG.
Trygg velkans' aina maksaa puhtahasti,
Hän lupaustaan ei syö milloinkaan.
JULIA.
Hyvästi, vanha ystäväin, siis vaan!