KUNINGAS.
Kuningas Kustaa Aadolf salissaan noussut on, vait'olon lakkauttaa ja alkaa lausunnon. Hänellä kuulijoita on kolme kaikkiaan: Toll marski, Piper kreivi, Karl Lagerbring, ne vaan.
Kuningas silloin virkkoi, vakaana lausui näin: "Suomessa armeijamme käy yhä taaksepäin; toiveemme Klingsporista on tyhjiin rauennut, ja Viapori mennyt, se pylväs kaatunut."
"Olemme ilmestykseen turvanneet yhtenään, pää-enkeli vaan viipyy, sit' ei näy vieläkään. Kuitenkin sodan ryske lähemmäks yhä saa; se meistä, kuninkaasta, on arveluttavaa."
"Siis kuninkaallisesti olemme päättäneet, ja vakaan päätöksemme myös täyttää tahtoneet; me, näätte, tuottanehet olemme puvun sen, min Leijonamme vihki Narvalla taistellen."
"Kahdennentoista Kaarlen nyt kintaat otamme, sen miesnä, kuninkaana me tehdä tahdomme, tuon suuren urhon miekan vyöllemme sidottaa, kuin hänkin hämmästyttää velttoa maailmaa."
"Te Piper, toinen kinnas käteemme vetäkää, ja, Lagerbring, te toista samaten käytelkää. Toll, vanhuus ynnä maine suo teille kunnian sitoa vyötäisiimme tuon miekan voittoisan."
Kuningas juhlallisna, kuin mikä jumala, kahdennentoista Kaarlen nyt nähtiin puvussa. Täll' erää liian ylväs hän oli puhumaan, salissa pitkin astui hän askeleilla vaan.
Kun astuntansa loppui, uus näky nähtihin: hän kintahat ja miekan taas antoi takaisin, loi toisiin katseen, josta ol' leikki kaukana, ja vaiti-olon taaskin lopetti armossa:
"Nyt Lagerbring saa laittaa sanoman Suomehen, puvussa Leijonamme jo meidän ollehen. Toll marski, Piper kreivi, ma teidän kumpaisen todistajaksi kutsun tekoni ylhäisen!"
Ei tiedä aikakirjat, hän saiko muuttumaan teollaan uljahalla asiat Suomenmaan; vaan hämmästyipä kyllä läheinen maailmans', Karl Lagerbring, Toll marski ja Piper kreivi kanss'.