KOLMAS NÄYTÖS.
Augsburg.
Puutarha.
KAKSI NÜRNBERGILÄISTÄ KAUPPAMIESTÄ.
ENSIMÄINEN KAUPPAMIES. Tässä meidän pitää seista, sillä Keisari kulkee tästä lähite. Hän tulee nyt juuri tuota pitkää käytävää ylöspäin.
TOINEN KAUPPAMIES. Kuka se on tuo hänen viereisensä?
ENSIMÄINEN KAUPPAMIES. Adelbert von Weislingen.
TOINEN KAUPPAMIES. Bamberg'in ystävä. Se on hyvä.
ENSIMÄINEN KAUPPAMIES. Me Iangetaan polvillemme, ja minä johdan puhetta.
TOINEN KAUPPAMIES. Hyvä, tuossa ne tulevat.
KEISARI. WEISLINGEN.
ENSIMÄINEN KAUPPAMIES. Hän näyttää niin ynseältä.
KEISARI. Minä olen huonolla tuulella, Weislingen, ja kun silmäilen entistä elämääni, olen tulla pian alakuloiseksi: niin monta puolinaista, niin monta epä-onnistunutta yritystä! Ja tämä kaikki koituu siitä, ett'ei yksikään ruhtinas koko valtakunnassa ole niin pikkuinen, joka ei omista oikuistaan pitäisi enemmän lukua, kuin minun ajatuksistani.
(Kauppamiehet lankeavat keisarin eteen).
KAUPPAMIES. Suurivaltaisin, kaikkein armollisin Herra!
KEISARI. Keitä te olette? Millä asialla?
KAUPPAMIES. Köyhiä kauppamiehiä Nürnberg'istä, Teidän Majesteettinne nöyrimpiä palvelijoita, ja rukoillaan apua. Götz von Berlichingen ja Hans von Selbitz ovat kolmekymmentä meikäläistä, jotka olivat Bambergiläis-matkaturvan suojassa, palausmatkalla Frankfurt'in messu-markkinoilta, yllättäneet ja ryövänneet tyhjäksi; me anomme Teidän Keisarilliselta Majesteetiltanne apua, hoivaa, muuten me ollaan hävinneitä ihmisiä, joiden on pakko mierontiellä kerjätä leipämme.
KEISARI. Pyhä Jumala! Pyhä Jumala! Mitä tämä on? Toisella on vaan yksi käsi, toisella vaan yksi jalka; jos heillä mieheen edes olisi kaksi kättä ja kaksi jalkaa, mitä te sitten aikoisitte tehdä?
KAUPPAMIES. Me alamaisimmasti anomme, että Teidän Majesteettinne suvaitsisi luoda säälivän silmänsä meidän ahdistetun asemamme puoleen.
KEISARI. Kuinka se käy niin! Jos joltakin kauppamieheltä menee joku pippuripussi hukkaan, olisi käskettävä koko valtakunta sotajalalle sen vuoksi; vaan jos riitaisuuksia on noussut, jotka ovat Keisarilliselle Majesteetille ja koko valtakunnalle erittäin tärkeitä, jotka koskevat kokonaisia kuningaskuntia, ruhtinaskuntia, herttuakuntia ynnä muita, niin ei teitä silloin voi kukaan ihminen saattaa koolle.
WEISLINGEN. Te tulitte ajattomalla ajalla. Menkää ja viivästykää täällä muutamia päiviä.
KAUPPAMIEHET. Me sulkeudumme armolliseen muistoon. (Pois).
KEISARI. Taas uusia riitoja! Niitä kasvaa kuin hydran[57] päitä.
WEISLINGEN. Eikä niitä voi muulla kurin juurittaa pois kuin tulella ja miekalla sekä jollain ravakalla toimenpiteellä.
KEISARI. Niinkö luulet?
WEISLINGEN. Minusta nähden ei mikään ole niin kerkeä tehtävä, jos vaan Teidän Majesteettinne ja pikku ruhtinaat voisitte sopia muiden vähäpätöisten kinain puolesta. Ei ole hetikään koko Saksanmaa valittamassa rauhattomuuksia. Ainoastaan Franken ja Schwaben hehkuu vielä sen sisäisen, turmiollisen kansalais-sodan tuhkasta. Ja onpa sielläkin monta jaloa ja vapaata miestä ikävöimässä rauhaa. Jos kerran saisimme Sickingenin, Selbitzin ja Berlichingenin raivatuksi syrjään, niin tuo muu pian raukeaisi sitten itsestään. Sillä juuri heidän henkensä elähyttää sitä kapinallista joukkoa.
KEISARI. Minä tahtoisin mielelläni säästää niitä miehiä; he ovat urhoollisia sekä jaloja. Jos minä sotaa kävisin, varmaan he astuisivat minun kanssani tanterelle.
WEISLINGEN. Olisi suotava, että he olisivat alusta pitäin opetelleet noudattamaan velvollisuuttansa. Ja olisi sitä paitsi sangen vaarallista ruveta kunniapaikoilla palkitsemaan heitä kapinallisista yrityksistä. Sillä juuri tätä keisarillista lempeyttä ja armoa he ovat tähän saakka niin tavattoman väärin käyttäneet, ja heidän leisiönsä, joka luottamuksensa ja toivonsa panee siihen, ei ole hillittävissä, ennen kuin me olemme heidät kokonaan hävittäneet maailman silmäin edestä ja heiltä kaiken toivon, jonka varassa he voisivat aavistaa nousevansa uudestaan, olemme täydellisesti tyhjään raukaisseet.
KEISARI. Te siis neuvotte käyttämään ankaruutta?
WEISLINGEN. Minä en keksi muuta keinoa, millä karkoittaa tuo raivohenki pois, joka tarttuu kokonaisiin maakuntiin. Emmekö kuule jo sieltä ja täältä aatelisten katkeria valituksia, että heidän alamaisensa, heidän maa-orjansa, nousevat heitä vastustamaan ja käyvät heitä vastaan oikeutta, uhkaavat supistaa heidän ikivanhan ylivaltansa, niin että on peljättävissä mitä vaarallisimpia seurauksia?
KEISARI. Nyt olisi hyvin otollinen tilaisuus Berlichingeniä sekä Selbitziä vastaan; mutta minä en tahtoisi heille tapahtuvaksi mitään karvasta. Vangiksi minä heidät mielisin saada, ja sitten pitäisi heidän valalla vannoen luopua kahakoista, sitoutua rauhallisesti pysymään omissa linnoissaan, ulkoutumatta määrätystä piiristä mihinkään. Ensi istunnossa tahdon esittää tämän asian.
WEISLINGEN. Riemukas hyvä-huuto on siellä vapauttava Teidän
Majesteettinne lausumasta puheen loppua. (Pois).
* * * * *
Jaxthausen.
SICKINGEN. BERLICHINGEN.
SICKINGEN. Niin, minä tulin teidän jalon sisarenne sydäntä ja kättä pyytämään.
GÖTZ. Niin soisin minä, että te olisitte tullut ennemmin. Minun täytyy teille sanoa: Weislingen on vankius-aikanaan voittanut hänen rakkautensa, on kosinut häntä, ja minä hänet lupasin sille. Minä olen päästänyt irti sulhon, sen linnun, ja se nyt halveksii tätä hyväntahtoista kättä, joka sille tarjosi hoivaa puutteessa. Se sirkuttelee tuolla ympärillä, ties Luoja missä tarha-pensaassa etsii elatustaan.
SICKINGEN. Onko tuo totta?
GÖTZ. Niin totta, kuin minä sanon.
SICKINGEN. Hän on siis rikkonut kaksinkertaisen liiton. Onneksi teille, että te ette sen kavaltajan kanssa joutuneet lähempään yhteyteen!
GÖTZ. Tyttö istuu nyt siinä, raukka, ja kuluttaa elämäänsä kujerrellen ja rukoillen.
SICKINGEN. Meidän pitää virittää hänet laulamaan ilosta.
GÖTZ. Kuinka! Te hennotte kosia hyljättyä ihmistä puolisoksenne?
SICKINGEN. Se on teille molemmille kunniaksi, että teidät on saanut pettää tuo kehno. Vaan pitäisikö nyt tämän tyttö raukan sulkeutua luostariin, sen vuoksi, että ensimäinen mies, minkä hän oppi tuntemaan, oli epäkelpo? Eihän toki! Minä pysyn lujasti siinä: hänestä on tuleva minun linnojeni kuningatar.
GÖTZ. Vaan minä saan lausua teille, että hän ei ollut välinpitämätön sitä miestä kohtaan.
SICKINGEN. Etkö sinä luota, että minä voin epäpätöisen kuvaimen häätää pois tytön mielestä? Lähtään nyt siskosi luo! (Pois).
* * * * *
Eksekutsioni-sotaväen leiri.[58]
KAPTEENI. Meidän täytyy menetellä varovaisesti ja koettaa miehiämme säästää niin paljon kuin suinkin. Myös on meillä täsmällinen käsky ajaa hänet ahtaalle sekä ottaa hänet elävältä vangiksi. Se temppu tietenkin otattaa kovalle; sillä kuka mahtanee hevillä uskaltautua hänen kimppuunsa?
ENSIMÄINEN UPSEERI. Totta tosiaan! Ja varmasti hän puolustaa itseänsä kuin villi sika. Sitä paitsi hän ei ole koko elämänsä pitkään tehnyt meille mitään pahaa, ja niin puolestaan saattaa jokainen epäytyä panemasta, Keisarin ja valtakunnan mieliksi, kättään ja jalkaansa siihen uhka-kisaan.
TOINEN UPSEERI.[59] Olisi häpeä, jos emme häntä ota kiini. Jos minä kerta saan hänen korvuksiinsa, eipä, piessä, hän luiskahda irti.
ENSIMÄINEN UPSEERI. Älkää te vain hampain tarratko häneen, sillä hän mahtaisi teiltä leukapielet kiskaista pois. Hyvä nuori herra, tuollaiset miehet eivät lähde käpälämäkeen, niin kuin joku rosvo-karkulainen.
TOINEN UPSEERI. Saamme nähdä.
KAPTEENI. Meidän kirjeemme[60] hän lienee jo saanut. Ei huolita aikaa hukata, meidän pitää heti lähettää yksi joukko pitämään silmällä häntä.
TOINEN UPSEERI. Antakaa minä käyn johtamaan sitä.
KAPTEENI. Te ette tunne seutuja.
TOINEN UPSEERI. On yksi huovi minulla, jok' on näillä tienoin syntynyt ja kasvanut.
KAPTEENI. No sitte minä olen tyytyväinen. (Pois).
* * * * *
Jaxthausen.
SICKINGEN. Kaikki käy mieltä myöten; hän oli vähän hämillään minun esityksestäni ja silmäili minua kiireestä kantapäähän. Minä lyön vetoa, että hän vertasi minua siihen Salakkavalkoseensa. Jumalan kiitos, että minä saan verroille vetäytyä! Hän vastaili vähän ja sikin sokin. Sen parempi! — Joutaa kiehua jonkun aikaa. Tyttöjen povessa, joita rakkausonnettomuus on muokannut, kerkiää avioliitto-ehdotus pian.
GÖTZ (tulee).
SICKINGEN. Mitä sanomia, lanko?
GÖTZ. Valtakunnan-kiroukseen julistettu!
SICKINGEN. Mitä?
GÖTZ. Kas, lukekaa tuo mieltä ylentävä kirje! Keisari on minua vasten säätänyt eksekutsionin, joka on leikkelevä minun lihani lintujen taivaan alla ja petojen maan päällä haaskattavaksi.
SICKINGEN. Ensin pitää niiden päästä siihen saakka. Minä siis saavuin tänne juuri paraiksi.
GÖTZ. Ei, Sickingen, teidän täytyy poistua. Teidän suuret aikeenne voisivat sen tien rauveta turhaan, jos te näin sopimattomaan aikaan tahtoisitte ruveta valtakunnan viholliseksi. Minuakin te hyödytätte paljon enemmän, jos näyttää siltä, että te olette puolueeton. Keisari rakastaa teitä, ja pahin, mikä minua voi kohdata, on vangiksi joutumisen kova-onni. Ja siinä tapauksessa te voitte käyttää vaikutusvoimaanne ja kirvottaa minut pois kurjuudesta, mihin tämä ajaton apu saattaisi meidät syöstä kummankin yhtä haavaa. Sillä mitä olisi siitä? Nyt tuo retki käy minua vastaan; jos ne saavat tietää, että sinä olet minun puolellani, niin ne lähettävät enemmän väkeä, ja meidän asemamme ei tule yhtään paremmaksi. Keisarin kädessä on ohjat, ja minä olisin jo nyt ikutielle mennyt mies, jos voisivat puhaltaa rohkeutta rintoihin yhtä helposti, kuin puhalletaan muutamia joukkoja yhteen.
SICKINGEN. No minä voin salavihkaa antaa teihin yhtyä parisenkymmentä ratsumiestä.
GÖTZ. Hyvä. Minä olen jo Yrjön lähettänyt Selbitziä noutamaan, sekä huovini minkä minnekin naapuristossa. Rakas lanko, kun minun mieheni ovat yhdessä, niin siinä on semmoinen joukkue, jonka vertaista lienee harva ruhtinas nähnyt yhdessä.
SICKINGEN. Vaan paljoutta vastaan teitä on liika vähän.
GÖTZ. Yksi susi on kokonaista lammaslaumaa vastaan liika paljon.
SICKINGEN. Entäpä jos niillä on hyvä paimen?
GÖTZ. Sure sitä! Nehän ovat pelkkiä palkkalaisia. Ja sitä paitsi, ei paraskaan ritari voi suorittaa mitään, ell'ei hän ole toimintansa isäntä. Niinpä ne minutkin olivat laittaa kerran, kun olin luvannut Pfalz-kreiviä palvella ja auttaa Konrad Schottenia vastaan: Pfalz-kreivi otti kansliasta erään paperin ja esitti minulle osviitan, mitenkä minun olisi pitänyt ratsastaa ja pitää puoliani; silloin minä heitin neuvos-herroille paperin takaisin ja sanoin, että minä en osaa sen mukaan toimia; enhän tiedä, mitä minulle saattaa tulla vastaan, jota ei olekaan paperissa mainittu; minun täytyy pitää omat silmäni auki ja katsoa, mitä minun on tehtävä.
SICKINGEN. Onnea, veli! Minä tahdon lähteä oitis ja lähettää sinulle, mitä ennätän kiireessä koota.
GÖTZ. Tule vielä rouvasväen luo, minä heitin ne olemaan yhdessä. Minä tahtoisin, että sinä saisit hänen lupaus-sanansa, ennen kuin lähdet. Sitten lähetä ratsumiehiä minulle, ja tule salaa takaisin, itse hakemaan — Maria; sillä minun linnani, niin pelkään, ei kohta ole mikään naisten tyyssija.
SICKINGEN. Toivotaan parhainta. (Pois).
* * * * *
Bamberg.
Adelheidin Huone.
ADELHEID. FRANS.
ADELHEID. Nyt on jo kumpikin eksekutsioni-kunta lähtenyt liikkeille?
FRANS. Niin, ja minun herrallani on ilo astua taistelemaan teidän vihollisianne vastaan. Minä olisin tahtonut oitis lähteä sille retkelle mukaan, niin mielelläni kuin minä aina tulenkin teidän luoksenne. Ja nyt aijon taas kohta lähteä täältä, tullakseni pian takaisin tuomaan iloisempia sanomia. Herrani antoi minulle semmoisen luvan.
ADELHEID. Kuinka sinun herrasi jaksaa?
FRANS. Hän on iloinen ja hilpeä. Minun käski hän suudella teidän kättänne.
ADELHEID. He — sinun huulesi on lämpimät.
FRANS (itsekseen, rintaansa viitaten). Tästä kohti ollaan vielä lämpimämpi! (Kuuluviksi). Armollinen rouva! Teidän palvelijanne ovat onnellisimpia ihmisiä auringon alla.
ADELHEID. Kuka johtaa Berlichingeniä vastaan?
FRANS. Herra von Sirau. Hyvästi, voikaa hyvin, hyvä armollinen rouva!
Minä taas aijon lähteä. Älkää unhottako minua!
ADELHEID. Sinun pitää ensin syödä, juoda ja levähtää.
FRANS. Mitä vailla? Olenhan minä nähnyt teidät. Minä en nyt ole väsynyt, eikä minulla ole nälkä.
ADELHEID. Minä tunnen sinun uskollisuutesi.
FRANS. Ah, armollinen rouva!
ADELHEID. Sinä et kestä sinäsi, rauhoitu ja nauti jotakin.
FRANS. Teidän huolenpitonne yhtä poika raukkaa kohtaan! (Pois).
ADELHEID. Kyyneleitä tuli hänelle silmiin. Minä oikein sydämestäni lemmin häntä. Niin vakaan lämpimästi ei minuun ole vielä kiintynyt toinen. (Pois).
* * * * *
Jaxthausen.
GÖTZ. YRJÖ.
YRJÖ. Hän tahtoo itse teitä puhutella. Min' en tunne häntä. Se on komea mies mustine, tulisine silmineen.
GÖTZ. Tuo hänet tänne huoneeseen!
LERSE (tulee).
GÖTZ. Jumalan terve teille! Mitä hyvää te tuotte?
LERSE. Oman itseni. S'ei tosin liene paljon; toki kokonaan, oli se mitä oli, minä sen tarjoon teille.
GÖTZ. Te olette minulle tervetullut, kahta vertaa enemmän tervetullut, kelpomies, ja juuri tähän aikaan, kun minä en enää osannut toivoa uusien ystäväin satoa, pikemmin pelkäsin joka hetki vanhojen katoa. Teidän nimenne on?
LERSE. Frans Lerse.
GÖTZ. Minä kiitän teitä, Frans, että te minulle tutuksi esititte erään urhoollisen miehen.
LERSE. Minä olen jo ennen yhdesti esitellyt teille itseni, vaan sillä erää te ette kiittänyt minua.
GÖTZ. En jaksa muistaa teitä.
LERSE. Sepä oisi minusta ikävää. Muistuuko teidän mieleenne, kun te Pfalz-kreivin puolesta olitte vihollisena Konrad Schottenia vastaan, ja itsenään Laskiaisena ratsastamassa Hassfurt'iin?
GÖTZ. Kyllä minä sen muistan.
LERSE. No juohtuuko teidän mieleenne se, kun te muutaman kylän kohdalla kohtasitte viisikolmatta ratsumiestä tietä taivaltamassa?
GÖTZ. Aika hyvin. Minä vielä alussa niitä luulin vaan tusinaksi, ja panin kahtia oman joukkoni — meit' oli vaan kuusitoista — ja pysäytin kylän luona muutaman vajan taakse, sen varalta, että ne sivuuttaisi meidät. Minulla oli aikomus sitten lähteä niitä takaa-ajamaan, niin kuin oli sovittu sen toisen joukko-osaston kanssa.
LERSE. Mutta me huomasimme teidät, ja vetäysimme kukkulalle siinä kylän luona. Te liikuitte esiin ja seisotuitte alapuolelle. Kun me näimme, että te ette tahdo tulla ylös, niin me ratsastettiin alas.
GÖTZ. Siinä vasta minä oivalsin, että olin käteni tupsauttanut hiilokseen. Viisikolmatta kahdeksaa vastaan! Siin' ei joudettu olemaan ristissä käsin. Erhard Truchses pisti minulta yhden huovin läpi, jonka vuoksi minä hänet syöksin rujoksi satulasta. Jos ne kaikki oisivat kestäneet, niin kuin hän ja eräs huovi, niin minulle sekä minun pikku parvelleni oisi käynyt pahoin.
LERSE. Huovi, jota te mainitsitte —
GÖTZ. Oli uljain kaikista, mitä minä olen nähnyt. Hän ahdisti minua tulimaisesti. Minä luulin jo, että olin hänet torjunut päältäni ja aijoin toisten kanssa ryhtyä tekemisiin, kun hän jo taas oli minussa ja löi oikein vihaisesti. Hän iski minulta panssarihihan puhki, niin että lihaankin töksähti.
LERSE. Oletteko hälle antanut anteeksi sen?
GÖTZ. Se oli minusta enemmän kuin mieleen.
LERSE. Niinpä minä nyt toivon, että te voitte olla minuun tyytyväinen.
Olenhan minä ensi näyte-kappaleeni suorittanut teitä itseänne kohti.
GÖTZ. Oletko sinä se? Oi, tervetullut, tervetullut! Voitko sinä, Maksimilian, sanoa että kaikkein palvelijaisi joukkoon olet näin voittanut yhtä ainoata!
LERSE. Minua kummastuttaa, että te ette ennemmin tullut tässä ajatelleeksi minua.
GÖTZ. Kuinka oisi minulle voinut mieleen juohtua, että se juuri tulee palvelustansa tarjoomaan minulle, joka vihollisena mitä vihaisimmasti ryntäsi ottamaan minua voitingikseen?
LERSE. Sepä juuri, herra! Hamasta nuoruudestani olen minä palvellut ratsumiehenä, ja olen kilvoitellut monen rohkean ritarin kanssa ottelussa. — Kun me sitte kohtasimme teidät, riemastutti minua. Jo minä ennestään tunsin teidän nimenne, mutta vasta silloin sain oppia tuntemaan teidät itsenne. Te kyllä muistatte, ett'en minä pitänyt puoltani. Te toki näitte, ett'ei siihen syynä ollut pelko, sillä minähän aina tulin uunna miesnä. Lyhyesti: minä opin tuntemaan teidät, ja sitä lyytä päätin ruveta palvelemaan teitä.
GÖTZ. Kuinka pitkään te tahtoisitte minulla pysyä?
LERSE. Vuoden, ja ilmaiseksi.
GÖTZ. Ei, teidän tulee saada palkka yhtä mukaa muiden kanssa, jopa päällekin palkan erikoisesti, niin kuin sen, joka minulle antoi täysin tekemistä Remlinin luona.
YRJÖ (tulee). Hans von Selbitz käski tervehtimään teitä. Huomenna hän on täällä viidenkymmenen kanssa.
GÖTZ. Hyvä!
YRJÖ. Kocherin luona kulkee joku joukko valtakunnan-huoveja, varmaan teitä väijymässä.
GÖTZ. Kuinka paljon?
YRJÖ. Noin viisikymmentä päätä.
GÖTZ. Ei enemmän? Tule, Lerse, meidän pitää ne kaataa kasaan, että, kun
Selbitz tulee, hän saa nähdä hyvän osan työtä tehdyksi.
LERSE. Se on oleva runsas viljan-aatto.
GÖTZ. Ratsahille! (Pois).
* * * * *
Metsä suon laiteella.
KAKSI VALTAKUNNAN-HUOVIA KOHTAA TOISENSA.
ENSIMÄINEN HUOVI. Mitä sinä teet täällä?
TOINEN HUOVI. Min' olen pyytänyt luvan saada käydä tarvettani tekemässä. Aina eilis-illan sokeasta mellakasta alkain on se minun sisuksiini lyöttäytynyt, niin että mun täytyy joka ikinen silmänräpäys laskeutua ratsulta maahan.
ENSIMÄINEN HUOVI. Onko joukko täällä läheisyydessä?
TOINEN HUOVI. Hyvinkin tunnin matka on sinne metsää ylöspäin.
ENSIMÄINEN HUOVI. Mitenkä sitte sinä harhaan juoksit tänne?
TOINEN HUOVI, Minä rukoilen sinua, älä hiisku minusta! Minä aijon lähimpään kylään, näkeiksi, tokko ma siellä voisin lämpymillä kääreillä parantaa tautiani. Vaan mistä sinä tulet?
ENSIMÄINEN HUOVI. Lähimmästä kylästä. Min' olen meidän upsierillemme noutanut viiniä sekä leipää.
TOINEN HUOVI. Vai niin! Hän siis ahmii aivan meidän silmäimme edessä, ja meidän pitää paastota! Kaunis esimerkki!
ENSIMÄINEN HUOVI. Tule matkaan takaisin, lurjus!
TOINEN HUOVI. Jopa min' oisin houkka! Nyt on montai siellä joukossa, jotka paastoisi hyvillään, jos oisivat niin loitolla siitä, kuin minä.
ENSIMÄINEN HUOVI. Kuuletko? Hevosia!
TOINEN HUOVI. Voi tokiisa!
ENSIMÄINEN HUOVI. Minä kapaisen puuhun.
TOINEN HUOVI. Minä lymyän kahilistoon.
GÖTZ. LERSE. HUOVEJA. (Ratsahin).
GÖTZ. Tästä lammikon ohi ja vasemmalle metsän sisään, niin pääsemme niiden kintereille.
(He kulkevat ohi).
ENSIMÄINEN HUOVI (laskeutuu puusta). Ei tuollakaan ole hyvä olla. Mikko! Eikö se vastaa? Mikko! Johan ne on kaukana tuolla! (Menee suolle päin.) Mikko! Voi, voi, se on uponnut suohon! Mikko! S'ei kuule minua, se on tukehtunut. Lietpä kumahtanut kylmäks' sinä, tatus! Me löytään itsemme lyötyin joukosta. Vihollisia, kaikkialla vihollisia!
GÖTZ. YRJÖ. (Ratsahin).
GÖTZ. Seis, mies, tai olet kuoleman oma!
HUOVI. Säästäkää minun henkeni!
GÖTZ. Miekkasi tänne! — Yrjö, vie hänet sinne niiden muiden vankien joukkoon, joita Lersellä on tuolla metsän tutkaimessa! Minun täytyy saavuttaa niiden pakeneva johtaja. (Pois).
HUOVI. Mitä siitä meikäläisten ritarista[61] lie tullut, joka meitä johti?
YRJÖ. Minun herrani syöksi hänet päistikkaa ratsun selästä, että sulkatöyhtö juuttui lokaan. Hänen ratsurinsa nostaisivat selkään takaisin, ja sitte käpälämäkeen, kuin riivatut! (Pois).
* * * * *
Leiri.
KAPTEENI. ENSIMÄINEN RITARI.
ENSIMÄINEN RITARI. Ne tuolta kaukaa pakenevat leirille päin.
KAPTEENI. Hän vissiin on niiden kintereillä. Antakaa noin viisikymmentä lähteä marssimaan sinne myllylle saakka! Jos hän haihtuu ylen loitos etenemään, niin te näpistätte hänet kiinni kenties. (Ritari pois).
TOINEN RITARI (tuodaan).
KAPTEENI. Kuinka te jaksatte, nuori herra? Taisittepa parisen sarvea puskea itseltänne hukkaan ehkä?
RITARI. Sinut[62] vieköön horna! Oisi vahvinkin sarviluu mennyt murskaksi kuin lasi. Sinä perkele! Hän karkuuttaa ryntäsi minua kohti, tuntui kuin minut ukkonen ois' iskenyt maan sisään.
KAPTEENI. Kiittäkää Jumalaa, että vielä pääsitte sieltä pois.
RITARI. Ei tuosta kiittää kestä yhtään. Kaksi kylkiluuta sen pisassa!
Missä on haavuri? (Pois).
* * * * *
Jaxthausen.
GÖTZ. SELBITZ.
GÖTZ. Mitä sinä sanot kirous-julistuksesta, Selbitz?
SELBITZ. Se on jutku Weislingeniltä.
GÖTZ. Niinkö luulet?
SELBITZ. En luule, minä tiedän.
GÖTZ. Mistä?
SELBITZ. Hän oli valtiopäivillä, sanon minä sulle, ja siellä Keisarin vierimäisiä.
GÖTZ. Hyvä, niinpä me nyt taas raukaistaan yksi juoni häneltä tyhjään.
SELBITZ. Toivotaan sitä.
GÖTZ. Nyt uralle! ja niin on jäniksen-ajo alkava.
Leiri.
KAPTEENI. YKSI RITARI.
KAPTEENI. Tästä ei tule kerrassaan mitään, hyvät herrat. Hän lyö meiltä joukon toisen perästä, ja ken ei hukkaan ja kiinni joudu, se juoksee Jumalan nimessä ennemmin Turkinmaata kohti, kuin tänne leirille takaisin. Näin me päivä päivältä heikkonemistamme heikotaan. Meidän täytyy hyökätä hänen kimppuunsa, ja kerta kerrassaan oikein toden teolla; minä tahdon itse lähteä matkaan, ja hän saa nähdä, kenen kanssa hän on tekemisissä.
RITARI. Siihen me ollaan tyytyväisiä; kuitenkin, hänelle on niin tarkoin tuttua tämä seutu, hän tietää joka rotkon ja onkalon vuoristossa, että hän saattaa yhtä vähän olla kiinniotettavissa sieltä, kuin hiiri jyvä-aitasta.
KAPTEENI. Meidän pitää saavuttaa hänet. Ensin Jaxthausenia kohti! Tahtoipa hän tai ei, hänen täytyy tulla likemmäksi, linnaansa puolustamaan.
RITARI. Pitääkö kaiken meidän joukkomme lähteä marssimaan?
KAPTEENI. Epäilemättä! Tiedättekö, että me olemme jo sulaneet sataa vajaaksi?
RITARI. Sen vuoksi, ravakasti siis, ennen kuin koko jäämöhkäle sulaa; siinä läheisyydessä on lämmin, ja me seistään siellä, kuin voilohko auringon mailla. (Pois).
Vuoristo ja metsä.
GÖTZ. SELBITZ. HUOVEJA.
GÖTZ. Ne tulevat koko joukolla. Hyväänpä aikaan Sickingenin ratsurit yhtyivät meihin.
SELBITZ. Meidän pitää jakautua. Minä tahdon kulkea kukkulan vasenta puolta.
GÖTZ. Hyvä. Ja sinä, Frans, viet ne viisikymmentäsi oikealle metsän kautta! Ne tulevat nummen yli, minä tahdon pitää paikkani niitä vastapäätä. Yrjö, sinä jäät minun keralleni! Ja kun te näette niiden karkaavan minun kimppuuni, te viipymättä hyökätkää joka sivulta niihin! Meidän pitää niitä taputtaa vastaten. N'eivät luule, että me voimme tehdä vastarintaa heille. (Pois).
Nummi.
Toisella puolen kumpu, toisella metsä.
KAPTEENI. EKSEKUTSIONI-SOTAVÄKI.
KAPTEENI. Hän pitäytyy nummelle! Se on hävytöntä. Mutta siitä häntä sakotetaan! Mitä! Eikö se koski peljätä, joka valtoinna pauhaa häntä vastaan?
JOKU RITARI. Minä en soisi, että te ratsastatte etumaisena; hän näyttää sen näköiseltä, ikään kuin hän tahtoisi ensimäisen, ken hänet kohtaa, alassuin istuttaa maahan. Ratsastakaa jälkimäisenä!
KAPTEENI. En minä kernaasti hennoisi.[63]
RITARI. Minä pyydän teitä, hennokaa toki! Te olette side: sen tämä kimppu pähkinävitsoja kestää, kun te olette siteenä; jos teidät hukka perii, niin hän ne, kunkin erikseen, ruhtoo kuin kaislat.
KAPTEENI. Torviniekka, puhalla! Ja te muut, puhaltakaa hänet pois!
(Pois).
SELBITZ (kummun takaa ajaen laukkaa). Seuratkaa minua! Niiden pitää huutaa käsillensä: Monituisentukaa! (Pois).
LERSE (esiytyy metsästä). Götz'ille avuksi! Hän on milt'ei ympäri saarroksessa! Uljas Selbitz! Sinä olet jo auttanut häntä vähän väljemmälle. Meidän pitää kylvää nummi täyteen niiden takijais-päitä. (Ohitse, melua).
Kukkula tähystystornineen.
SELBITZ (haavoitettuna). HUOVEJA.
SELBITZ. Jättäkää minut tähän ja kääntykää takaisin Götz'in luo.
ENSIMÄINEN HUOVI. Antakaa meidän jäädä tänne, herra, te tarvitsette meitä.
SELBITZ. Nouskoon yksi teistä torniin ja katsokoon, mitenkä siellä käy!
ENSIMÄINEN HUOVI. Kuinka minä voisin sinne kavuta?
TOINEN HUOVI. Nouse mun harteilleni, siitä sinä voit ylettää tuon loven ja auttautua ylös aina aukollen saakka.
ENSIMÄINEN HUOVI (nousee ylös). Ah, herra!
SELBITZ. Mitä sinä näet?
ENSIMÄINEN HUOVI. Teidän ratsurinne pakenemassa kukkulalle päin.
SELBITZ. Helvetin lurjukset! Soisin, että ne seisoisivat tässä, jotta ma saisin niille paukauttaa kuulan otsaan. Ratsasta toinen sinne, ja kiroile ja jyrise ne takaisin! (Yksi huovi rientää pois.) Näetkö sinä Götz'iä?
HUOVI. Ne kolme mustaa sulkaa minä näen keskellä jyräkkää.
SELBITZ. Ui päälle, uljas uimari! Minä makaan täällä!
HUOVI. Yksi valkea sulkatöyhtö, kuka on se?
SELBITZ. Kapteeni.
HUOVI. Götz tunkeutuu häntä kohti — Muks! — Hän suistuu!
SELBITZ. Kapteeniko?
HUOVI. Niin, herra.
SELBITZ. Hyvä! Hyvä!
HUOVI. Voi, voi! En enää näe Götz'iä.
SELBITZ. Niin kuole, Selbitz!
HUOVI. Kauhea tungos siinä missä hän seisoi. Yrjön sininen kypäräntöyhtö myös haipuu pois.
SELBITZ. Tule alas! Etkö näe Lerseä?
HUOVI. En voi erottaa mitään. Kaikki tyyni menee yhtenä mylläkkänä.
SELBITZ. Ei enää mitään! Tule! Mitenkä kestävät Sickingenin ratsumiehet?
HUOVI. Hyvin. — Tuolla pakenee yksi metsään päin. Ja viel' yksi! Yksi kokonainen joukko! Götz on kateissa.
SELBITZ. Tule alas!
HUOVI. Min'en voi. — Hyvä! Hyvä! Minä näen Götz'in! Näen Yrjön!
SELBITZ. Ratsahin!
HUOVI. Ylväänä satulassa! Voitto! Voitto! Ne pakenevat.
SELBITZ. Nekö valtakunnan joukot?
HUOVI. Ne, ja lippu keskessä, Götz kintereillä. Ne hajautuvat. Götz tavoittaa lipunkantajan. Nyt ottaa hän lipun — Hänellä on se! Hänen ympärillään on pivon täys' ihmisiä. Mun kumppalini tavoittaa hänet — He lähtevät tulemaan tänne ylös.
GÖTZ. YRJÖ. LERSE. HUOVEJA.
SELBITZ. Onnea, Götz! Voitto! Voitto!
GÖTZ (Laskeutuu satulasta.) Kallis! Kallis! Sinä olet haavoitettu,
Selbitz?
SELBITZ. Sinä elät ja olet voittanut! Minä olen vähän tehnyt. Ja entä ne minun ratsumies-koirani! Mitenkä sinä pääsit pulasta?
GÖTZ. Tällä haavaa tiukkaa se teki! Ja sinua, Yrjö, saan minä kiittää siitä, että elän, sekä sinua, Lerse! Minä survasin kapteenin pois hevosen selästä. Ne pistivät minun hevoseni marraksi, ja tunkeutuivat minua kohti. Yrjö raivasi tien itselleen ja tuli luokseni ja harppasi ratsunsa selästä maahan, minä kuin salama hänen hevosensa selkään; hän, kuin uhkaava pitkäsen leimaus, istui jo taas satulassa. Mitenkä sinä sait hevosen?
YRJÖ. Minä pistin tikarilla muutamaa suoliin, joka oli paiskaamassa teitä. Minä satutin juuri siihen liittoon, kun se ojensi itseään, ja sen haarniska kohosi ylös. Mies tuuskahti satulasta kumoon, ja sillä keinoin minä pelastin teidät viholliselta ja voitin itselleni hevosen.
GÖTZ. Siinä me oltiin puutossa, kunnes Frans syöksyi väen läpi meidän luoksemme, ja sitten me oikein riuskasti niitettiin keskeltä sivulle päin.
LERSE. Ja niiden koirain, joita minä olin johtamassa, oisi pitänyt sivulta päin lähteä niittämään keskustaa kohti, siksi kun meidän viikatteemme oisivat yhteen kalahtaneet; mutta ne pakenivat, niin kuin valtakunnankin huovit.
GÖTZ. Siinä pakeni sekä ystävä että vihollinen. Ainoastaan sinä, pikkuinen parvi, pidit vapaana minun selkäni tauksen; edessäni minulla oli ukkosissa tekemistä kyllitellen. Niiden johtajan kukistus auttoi minua, että sain ne pelmauttaneeksi pakoon. Minulla on niiden lippu ynnä joita kuita vankeja.
SELBITZ. Pääsikö teiltä niiden kapteeni karkuun?
GÖTZ. Ne olivat hänen pelastaneet sillä välin. Tulkaa, lapset! Tule, Selbitz! — Tehkää paarit vesoista! — Sinä et voi ajaa selkähevosella. Tule minun linnaani! Ne ovat hajallaan. Mutta meidän miehiä on vähän, enkä tiedä, liekö niillä lähetettävissä joukkoja perästä. Minä tahdon virvottaa teitä, hyvät ystävät. Lasi viiniä maistuu hyvältä semmoisen löylyn päälle.
Leiri.
KAPTEENI. Minä olisin valmis omin käsin panemaan pois päiviltä teidät kaikki tyyni! Että niin juostaan tiehensä! Hänellä ei ollut enää kouran täyttäkään väkeä! Juostaan pois yhden miehen edessä! Ei tuota usko muu kuin se, joka haluaa nauraa meitä. — Menkää ratsastamaan kaikinne päin, te, ja te, ja te! Kussa ikinä te tapaatte niitä meidän hajautuneita huoviamme, tuokaa tänne takaisin, tai pistäkää maahan! Meidän täytyy nää rokamat hioa pois, vaikka kalpamme siihen loppukoot!
* * * * *
Jaxthausen.
GÖTZ. LERSE. YRJÖ.
GÖTZ. Meidän ei kannata hetkeäkään lyödä laimin. Poika parat, min' en saa teille antaa lepoa yhtään. Ajelkaa pikaan ympäristössä, ja koettakaa vielä hankkia ratsumiehiä. Kutsukaa ne kaikki Weileriin, siellä ne ovat parhaiten turvassa. Jos viivästymme, niin vihamiehet pian ehtivät linnan edustalle. (Ne kaksi pois). Minun pitää lähettää yksi vakoilemaan. Tässä alkaa tulla kuuma, ja entäpä jos ne vielä oisivat urhoollisia miehiä! Mutta onhan niiden puolella — tuo paljous! (Pois).
SICKINGEN. MARIA.
MARIA. Minä pyydän teitä, rakas Sickingen, älkää te jättäkö minun veljeäni! Hänen, Selbitz'in, teidän ratsumiehenne ovat hajallaan. Hän on yksin, Selbitz on haavoitettuna kannettu omaan linnaansa, ja minä pelkään pahinta.
SICKINGEN. Olkaa rauhassa, en minä mene pois.
GÖTZ (tulee). Tulkaa kirkkoon, pappi odottaa! Teidän pitää neljännes-tunnissa olla pariskunta.
SICKINGEN. Sallikaa minun jäädä tänne!
GÖTZ. Nyt teidän pitää lähteä kirkkoon.
SICKINGEN. Kernaasti, — ja entä sitten?
GÖTZ. Sitten pitää teidän mennä matkaanne.
SICKINGEN. Götz!
GÖTZ. Ettekö tahtoisi kirkkoon lähteä?
SICKINGEN. Tullaan, tullaan!
Leiri.
KAPTEENI. YKSI RITARI.
KAPTEENI. Kuinka monta meill' on kaikkiaan?
RITARI. Sata ja viisikymmentä.
KAPTEENI. Neljästä sadasta! Se on paha. Nyt paikalla, suoraa päätä Jaxthausenia kohti, ennen kuin hän ennättää toipua ja taas asettua meidän tiellemme.
Jaxthausen.
GÖTZ. ELISABETH. MARIA. SICKINGEN.
GÖTZ. Jumala siunatkoon teitä ja antakoon teille onnellisia päiviä! Ja mitkä Hän niistä lukee pois teiltä, säästäköön teidän lapsianne varten!
ELISABETH. Ja heidän suokoon Hän olla semmoisia, kuin te olette: rehellisiä! Ja sitten antakaa heidän olla, mitä he tahtovat!
SICKINGEN. Minä kiitän teitä; ja teitä myös, Maria. Minä vein teidät alttarin eteen, ja te olette saattava minut onnelaan.
MARIA. Me tahdomme yhdessä lähteä toivio-retkelle sitä outoa, luvattua maata kohti.
GÖTZ. Onnea matkalle!
MARIA. Niin ei ollut aije, me emme jätä teitä.
GÖTZ. Teidän täytyy, sisko.
MARIA. Sinä olet kovin armoton veikko!
GÖTZ. Ja sinä enemmän hellä, kuin edeltä-näkevä.
YRJÖ (tulee. Salaa Götz'ille). En minä voi ketään hievauttaa. Yksi ainut oli halukas ensin; vaan sitte sekin muutti mielensä ja alkoi jukkia.
GÖTZ. Hyvä juttu, Yrjö. Onni alkaa minulle kääntyä vasten. Jo minä tuota aavistin. (Kuuluviksi). Sickingen, minä pyydän teitä, lähtekää jo tän' iltana. Suostuttakaa Maria. Hän on teidän vaimonne. Antakaa hänen tuta se suhde. Jos vaimot asettauvat meidän yritystemme tielle, niin silloin on vihollinen meitä vastaan varmempi aukealla tanterella kuin ikään omassa linnassaan.
YKSI HUOVI (tulee). Hiljaa. Herra, valtakunnan-lippu on tulemassa suoraa päätä tänne käsin ja pikamarssia.
GÖTZ. Minä olen ne herättänyt vitsan nauskosilla! Onko niitä kuinka paljon?
HUOVI. Noin kaksisataa. N'eivät liene täältä kauvempana kuin korkeintaan tunti-parisen päässä.
GÖTZ. Vielä joen ylipuolella?
HUOVI. Niin, herra.
GÖTZ. Jos minulla oisi vaan viisikymmentä miestä, yli n'eivät pääsisi tänne! Etkö sinä ole nähnyt Lerseä?
HUOVI. En, herra.
GÖTZ. Teroita kaikille, että heidän tulee olla valmiina! — Täytyy tulla ratkaisu, hyvät ystävät! Itke, hyvä Mariani, hetkiä on tuleva, joina sinä saat iloita. Parempi on, jos sinä itket hääpäivänäsi, kuin jos ylenpaltinen ilo ennustaisi vastaista kurjuutta. Hyvästi, Maria! Hyvästi, veli!
MARIA. En minä voi erota sinusta, veli. Hyvä veikko, anna meidän olla! Niinkö vähäpätöiseksi sinä arvaat minun mieheni, että sinä hennot tässä mitä epätoivoisimmassa pulmassa hyljätä hänen tarjoomansa avun?
GÖTZ. Niin, minun asiani ovat menneet pitkälle. Kuka ties minä jo seison häviöni partaalla. Te alatte tänään vasta elää, ja teidän pitää erottaa itsenne pois minun kohtalostani. Minä olen käskenyt satuloida teidän hevosenne. Teidän täytyy heti poistua täältä.
MARIA. Veikko! Veikko!
ELISABETH (Sickingenille). Antakaa hälle myöten! Menkää!
SICKINGEN. Rakas Maria, lähtään pois!
MARIA. Sinäkin? Minulta aivan särkyy sydän.
GÖTZ. Niin jää' tänne! Muutamain tuntien perästä seisoo tämä linna piiritettynä.
MARIA. Voi! Voi!
GÖTZ. Meidän täytyy puolustautua niin hyvin kuin voimme.
MARIA. Jumalanäiti, armahda meitä!
GÖTZ. Ja lopuksi me kuolemme tai antaumme. — Sinä tulet itkemään jaloa miestäsi ja minua yhteen kohtaloon sortuneina.
MARIA. Sinä kidutat minua.
GÖTZ. Jää' tänne! Jää' tänne! Me sitten saamme yhdessä joutua vangiksi. Sickingen, sinä minun kerallani lankeat kuoppaan! Minä toivoin, että sinä minut auttaisit ulos.
MARIA. Me lähdemme. Veli! Veli!
GÖTZ. Vie' hänet turvaan, ja sitten muista minua!
SICKINGEN. En minä henno hänen vuoteellensa ruveta, ennenkuin tiedän, että te olette vapaana kaikesta vaarasta.
GÖTZ. Sisko — rakas sisko! (Suutelee).
SICKINGEN. Pois, pois täältä!
GÖTZ. Vielä yks' silmänräpäys. — Minä näen teitä toiste. Lohduttakaa itseänne! Me vielä nähdään toisemme toiste.
(Sickingen ja Maria pois).
Minä pakoitin hänet lähtemään, ja nyt, kun hän meni, tahtoisinpa sittenkin pitää hänen täällä. Elisabeth, sinä jäät minun luokseni!
ELISABETH. Hamaan kuoloon! (Elisabeth pois).
GÖTZ. Ketä Jumala ei unhota, sille hän antaa semmoisen vaimon!
YRJÖ (tulee). Ne ovat lähellä, minä olen ne tornin huipusta nähnyt. Aurinko nousi, ja minä näin heidän säilänsä säkenöivän. Kun minä ne näin, ei tuo tuntunut minusta sen hirveämmältä, kuin kissasta joku armeija rotta-pikkusia. Tosin me tässä näytellään rottain osaa.
GÖTZ. Tarkastakaa porttisalpoja! Pönkittäkää, sisäpuolelta ja sortakaa suluksi hirsiä ynnä kiviä! (Yrjö pois.) Me pilanpäin härnätään niiden kärsivällisyyttä, ja niiden pitää hukata urhoutensa pureksiessaan omia kynsiänsä. (Torventoitauksia kuuluu ulkoa). Ahaa! joku punatakkinen kälkö, joka arvatenkin aikoo meidän eteemme asettaa sen kysymyksen, tokko me tahtoisimme olla koiria. (Menee ikkunaan). Mistä on kysymys?
(Kuullaan jonkun puhuviin loitolla).
GÖTZ (murisee itsekseen). Köysi kaulaan sulle!
(Torviniekka haastaa edelleen).
GÖTZ. Majesteetin-loukkaaja! — Mokoman vaatimuksen on kyhännyt joku mustanuttu.
(Torviniekka lopettaa puheensa).
GÖTZ (vastaa). Minun antautua! Armon ja epä-armon uhalla! Kenenkä kanssa te puhutte! Olenko minä ryöväri? Sano kapteenillesi: Hänen Keisarillista Majesteettiansa minä nyt, niin kuin ainakin, kunnioitan velvollisuuteni mukaan. Mutta hän, sun kapteenisi, sano hälle, hän voi minua — (Täräyttää ikkunan kiini).
* * * * *
Piiritys.
Keittiö.
ELISABETH. GÖTZ (tulee).
GÖTZ. Sinulla on paljon työtä, emäntä riepu.
ELISABETH. Minä soisin, että sitä mulla oisi kauvan. Me voimme töin tuskin kestää kauvan.
GÖTZ. Ei ollut meillä aikaa varustautua riittävästi.
ELISABETH. Ja tuo paljo väki, jota te olette kaiken aikaa ravinnut! —
Viini myös on loppumaisillaan.
GÖTZ. Jos me vaan kestäisimme siksi kauvan, että niiden oisi pakko ehdottaa meille antaumista. Me tehdään niille navakkaa vauriota. Ne ammuksentelevat kaiken päivää ja haavoittavat meidän muuriamme ja riksauttelevat ikkunaruutujamme. Lerse on oiva mies; hän hiipii pyssyineen ympäri; kussa joku uskallaksen liika likelle — pam! — siinä se makaa.
JOKU HUOVI (tulee). Hiiliä, armollinen rouva!
GÖTZ. Mikä on asiana?
HUOVI. Kuulat on kaikki, ja meidän pitää valaa uusia.
GÖTZ. Mitenkäs on ruutia?
HUOVI. Noin jotenkin. Me hyvin säästetään laukauksiamme.
Sali.
LERSE (luotimuottineen). YKSI MUOVI (hiilineen).
LERSE. Aseta ne siihen, ja katso, että sinä talossa saat jostain lyijyä.[64] Sillä välin minä aijon käyttää tätä keinoa. (Hän irroittaa lasin ja lyöpi ruudut pois). Ei sitä etua ole, jonka kelpoihin ei päästä. Niin se käy maailmassa. Ei tiedä kukaan ihminen, mitä mistäkin esineestä voi tulla. Lasimestari, joka nää ruudut on asettanut kiini, ei varmaan ajatellut, että tämä lyijy voipi jollekin hänen lapsen-lapselleen tuottaa pahanpäiväisen päänkivistyksen; ja kun minut isäni siitti, ei hän ajatellut, mikä ilman lintu tai maan matonen saattaa haaskata minun lihani.
YRJÖ (tulee ja tuo räystäskourun). Tässä saat lyijyä. Jos sinä puolellakaan osaat kohti, niin ei yksikään pääse pois ilmoittamaan Hänen Majesteetillensa: Herra! me olemme huonosti tulleet toimeen.
LERSE (lohkaisee siitä). Kunnon kimpale!
YRJÖ. Joutaa sade-vesi etsiä minkä tahansa toisen tien! En minä siitä hätäile; oiva ratsuri ja oikea sade menee läpi joka paikasta.
LERSE (valaa). Pidä valinkauhaa! (Menee ikkunaan). Tuolla kiertelee juuri joku valtakunnan-knaappi pyssyineen; ne luulevat, että me jo ollaan ammuttu ruutimme loppuun. Mut tästä se saa tunnustaa luotia, aivan lämmintä, ikään muotista kerinnyttä. (Lataa).
YRJÖ (panee valinkauhan nojalleen). Annas mun katsoa!
LERSE (ampuu). Siinä makaa tuo varpunen.
YRJÖ. Tuo se äsken ampui minua (he valavat), kun minä ullakon ikkunasta astuin ulos katolle, ottamaan kourua. Häneltä sattui vaan kyyhkyseen, joka istui siinä likellä; lintu suistui kouruun; minä kiitin ampujaa paistista ja kaksinainen saalis kädessä astuin sisään takaisin.
LERSE. Nyt meidän pitää ladata hyvin ja kierrellä koko linna-alue, ansaitsemassa puolisemme.
GÖTZ tulee. Jää' tänne, Lerse! Minun pitää sinun kanssasi puhua! Sinua,
Yrjö, en minä henno estää metsästämästä. (Yrjö pois).
GÖTZ. Ne tarjoovat minulle jotain sopimusta.
LERSE. Minä menen ulos niiltä kuulemaan, mitä se on olevinansa.
GÖTZ. Vaatimus oisi, että minun pitäisi joillakin ehdoilla antautua ritarilliseen vankeuteen.
LERSE. Ei kelpaa. Vaan kuinka tuo oisi, jos he meille myöntäisivät vapaan lähdön, koska te ette kuitenkaan voi odottaa linnan pelastukseksi mitään apuväkeä Sickingeniltä? Me kaivaisimme maahan kullat ja hopeat aarteeksi, jota he eivät millään taikasauvalla löytäisi, heittäisimme linnan heille, ja niin päästäisiin pulasta aika komeasti.
GÖTZ. N'eivät laske meitä.
LERSE. Sopiihan koettaa. Meidän pitää niille huutaa varmasta matkaturvasta, ja minä lähden sinne ulos. (Pois).
* * * * *
Sali.
GÖTZ. ELISABETH, YRJÖ. HUOVIA (pöydässä).
GÖTZ. Noin saattaa vaara meidät yhteen. Nauttikaa halulla hartaalla, hyvät ystävät! Älkää unhottako lasianne! Puteli on tyhjä. Vielä yksi, hyvä rouva! (Elisabeth nykäyttää olkapäitään.) Eikö siellä ole enää yhtään?
ELISABETH (hiljaa). Yks' ainoa; sen minä olen asettanut erilleen sinua varten.
GÖTZ. Ei millään tavoin, armahani! Anna se tänne esiin! He tarvitsevat vahvistusta, en minä; minunhan asiani puolesta he taistelevat.
ELISABETH. Hakekaa sieltä ulkokaapista!
GÖTZ. Tää on viimeinen. Ja minusta tuntuukin, ikään kuin ei meillä säästämisen syytä olisikaan. En ole minä hamaan aikaan ollut näin tyytyväinen. (Kaataa viiniä). Eläköön Keisari!
KAIKKI. Eläköön!
GÖTZ. Tämä on oleva meidän viimeisen edellinen sanamme, jos me kuollaan! Minä rakastan häntä; sillä meidän kohtalomme on yhtä maata. Ja minä olen vielä onnellisempi, kuin hän. Hänen täytyy pyydystää hiiriä valtakunnan-säädyille, samalla kun rotat nakertavat hänen omistuksiaan. Minä tiedän, että hän monestikin halajaisi mieluummin kuolla, kuin enää olla sieluna niin raihnaisessa ruumiissa.[65] (Kaataa viiniä). Tästä riittää vielä parhaiksi yksi kierto. Ja kun meidän veremme alkaa olla loppumaisillaan, niin kuin tässä putelissa viini, joka ensin heikosti, sitten pisaroittain juoksee (tipauttaa viimeisen pisaran omaan lasiinsa), mikä on oleva meidän viimeinen sanamme?
YRJÖ. Eläköön vapaus!
GÖTZ. Eläköön vapaus!
KAIKKI. Eläköön vapaus!
GÖTZ. Ja jos vapaus elää yli meidän ikämme, niin me voimme kuolla rauhallisesti. Sillä me näemme hengen-silmillä, että meidän jälkeläisemme ovat onnellisia, ja että meidän jälkeläistemme keisarit ovat onnellisia. Jos ruhtinasten palvelijat palvelisivat yhtä jalosti ja vapaasti, kuin te minua, jos ruhtinaat palvelisivat keisaria, niin kuin minä häntä tahtoisin palvella —
YRJÖ. Silloinpa sietäisi jo paljon olla aivan toisin.
GÖTZ. Ei niin aivan, kuin voi näyttää sietävän. Enkö minä ole ruhtinastenkin seassa tuntenut oivallisia ihmisiä, ja oiskohan kuollut se suku kaikki? Hyviä ihmisiä, jotka olivat itsessään ja alamaistensa keskuudessa onnellisia, jotka itsensä rinnalla voivat kärsiä olemassa jalon, vapaan naapurin, jotka eivät peljänneet, tai kadehtineet naapuriansa; joiden sydän ihan ilosta avartui, kun näkivät pöydässä useita vertaisiansa; jotka eivät tarvinneet ensin ritareita toisentaa hoviliehakoiksi, vasta sitten voidakseen elää niiden kanssa.
YRJÖ. Oletteko te tuntenut semmoisia herroja?
GÖTZ. Tavallakin! Minä muistan sitä kaiken ikäni, kun Maakreivi von Hanau antoi metsästäjäiset, ja ruhtinaat, jotka olivat siinä läsnä, aterioitsivat ihan taivasalla, ja maalaiskansaa tulvasi joka puolelta niitä katsomaan. Mitä hän itsellensä kunniaksi oli laittanut, s'ei ollut mitään naamiaismenoa. Mutta poikien ja tyttöjen tuuheita, pyöreitä päitä, punaisia poskia, sekä hyvinvoipia miehiä ynnä komeita vanhuksia, ja kaikki vaan iloisia naamoja, ja kuinka he osaa ottivat sen herransa herruudesta, joka heidän keskessään riemuitsi Luojan luomalla mannulla!
YRJÖ. Hän on ollut semmoinen herra, kuin tekin.
GÖTZ. Eikö meidän sopisi toivoa, että semmoisia ruhtinaita voisi olla hallitsemassa useitakin yht'aikaa? Että kunnioitus Keisaria kohtaan, naapurien sopu ja ystävyys, ja alamaisten rakkaus, olisi kallihin suku-aarre, mikä polvesta polveen periytyisi lapsille ja lasten-lapsille? Jokainen saisi säilyttää omansa ja enentää itsessään, sen sijaan että he nyt eivät usko itse hyötyvänsä, jos eivät turmele toisia.
YRJÖ. Lähettäisiinkö me sittenkin ratsastamaan?
GÖTZ. Soisi Jumala, ett'ei löytysi yhtään rauhatonta päätä koko Saksanmaassa! Olisi meillä ilmankin tekemistä kyllä. Me kitkisimme vuoret puhtaaks' susista, me toisimme metsästä tuolle rauhallisesti maata kyntävälle naapurillemme paistin, ja sen vuoksi söisimme soppaa hänen kansaansa. Jos ei olisi siinä kyllä, niin me yhdessä veljeimme kanssa, kuin Kerubimit välkkyvine miekkoineen, liutautuisimme valtakunnan rajojen eteen, noita susia, Turkkilaisia vastaan, ja noita kettuja, Franskalaisia vastaan, sekä sen tien varjelisimme meidän kalliin Keisarimme tuiki vaarassa olevia maita ynnä valtakunnan rauhaa. Sehän se olisi elämää, Yrjö, jos hennotaan panna henkensä ja verensä yhteisen hyvän puolesta! (Yrjö kavahtaa ylös). Mihinkä sinä?
YRJÖ. Ah, unhotin, että me ollaan piiritettyjä — ja meidät on Keisari piirittänyt — ja päästäksemme hengissä, me pannaan alttiiksi henkemme.
GÖTZ. Ole hyvällä tuulella!
LERSE (tulee). Vapaus! Vapaus! Ne ovat kehnoja ihmisiä, epattoja, epäileväisiä aasia. Te saatte lähteä ulos aseinenne, hevosinenne ja varus-asuinenne. Ruokavarat teidän tulee jättää jälkeenne.
GÖTZ. He eivät mitään hammas-kipua niistä pureksine itselleen.
* * * * *
Linnapiha.
YRJÖ (tallissa laulaa).
Sai poika kiini lintusen,
Hm! Hm!
Ja häkkiin nauroi pienosen,
Hm! Hm!
Niin! Niin!
Hm! Hm!
Niin risa riemahtavi,
Hm! Hm!
Käsi häkkiin hassahtavi.
Hm! Hm!
Niin! Niin!
Hm! Hm!
Hih, lintu lensi harjalle,
Hm! Hm!
Pöllölle nauroi poijalle.
Hm! Hm!
Niin! Niin!
Hm! Hm!
GÖTZ. No kuinka käy?
YRJÖ (taluttaa hevosta ulos). Ne on satuloitu.
GÖTZ. Sinä olet vikkelä.
YRJÖ. Kuin lintu häkistä.[66]
Koko piiritetty väki
GÖTZ. Teillä on pyssynne? Ei suinkaan! Menkää ylös ja ottakaa parhaimmat varus-kaapista! Yhdentekevä on. Me tahdomme edeltäpäin lähteä ratsastamaan ulos.
YRJÖ. Hm! Hm!
Niin! Niin!
Hm! Hm!
* * * * *
Sali.
Kaksi huovia varus-kaapin ääressä.
ENSIMÄINEN HUOVI. Minä otan tuon.
TOINEN HUOVI. Minä tämän. Siellä on vielä yksi kauniimpi.
ENSIMÄINEN HUOVI. Eikö mitä! Korjaahan sinä luusi täältä pois.
TOINEN HUOVI. Kuule!
ENSIMÄINEN HUOVI (kavahtaa ikkunaan). Auta, pyhä Jumala! Ne murhaa meidän herramme.[67] Hän suistuu hevosen selästä. Yrjö kukistuu maahan!
TOINEN HUOVI. Mitenkä me pelastaumme? Muurin viereistä pähkinäpuuta alas tuonne väljään.
ENSIMÄINEN HUOVI. Frans vielä kestää, minä tahdon mennä hänen luokseen.
Jos he kuolevat, en minä halua elää. (Pois).