NELJÄS NÄYTÖS.
Ravintola Heilbronn'issa.
GÖTZ. Minusta tuntuu, että minä olen, niin kuin se paha henki, jonka kapusini-munkki[68] noitui säkkiin. Minä revin itseni ulos, enkä minä hyödy siitä mitään. Nuo valapatot!
ELISABETH (tulee).
GÖTZ. Mitä sanomia, Elisabeth, minun uskollisista ystävistäni?
ELISABETH. Ei mitään varmaa. Muutamat on pistetty kuoliaksi, muutamat tyrmässä makaavat. Kukaan ei voinut tai ei tahtonut lähemmin osottaa heitä minulle.
GÖTZ. Tuoko on palkinto uskollisuudesta? siitä lapsellisesta kuuliaisuudesta? — Ettäs menestyisit ja kauvan eläisit maan päällä!
ELISABETH. Rakas mies, älä moiti meidän taivaallista Isäämme! Heillä on oma palkkansa, se oli heillä myötäsyntynyt: vapaa, jalo sydän. Anna heidän olla vankina, he ovat vapaita! Ota varteen ne edustaja-neuvokset; nuo suuret kultaiset ketjut sopivat niiden näköön —
GÖTZ. Niin kuin kaulakääty sialle. — Minä tahtoisin nähdä Yrjön ja
Fransin kahleissa!
ELISABETH. Se näkemys saisi enkelit itkemään.
GÖTZ. Minäpä en itkisi. Minä tahtoisin kiristää hampaani yhteen ja pureksia omaa raivoani. Kahleissa minun silmäteräni! Te, rakkaat pojat, jos te ette olisi rakastaneet minua! — En minä voisi katsoissanikaan katsoa teitä kyllikseni. — Keisarin nimessä olla sanaansa pitämättä!
ELISABETH. Heittäkää pois nuo ajatukset! Miettikää, että teidän tulee saapua neuvoston eteen. Te ette ole tuulella, kohtaamaan niitä hyvästi, ja minä pelkään pahinta.
GÖTZ. Mitä ne aikovat tehdä minulle?
ELISABETH. Joku oikeuden-airut![69]
GÖTZ. Pelkkiä oikeuden-aasia! Laahatkaa sen säkit myllyyn ja sen rahkat tanhualle.
OIKEUDENPALVELIJA (tulee). Herrat Komissariukset ovat kokoutuneet neuvostaloon, ja lähettivät teitä noutamaan.
GÄTZ. Minä tulen.
OIKEUDENPALVELIJA. Minä tulen saattamaan teitä.
GÖTZ. Liika iso kunnia!
ELISABETH. Hillitkää itsenne!
GÖTZ. Ole huoleti! (Pois).
* * * * *
Neuvos-talo.
KEISARILLISIA NEUVOS-HERROJA. KAPTEENI. HEILBRONN'IN NEUVOS-MIEHIÄ.
YKSI NEUVOS-MIES. Me olemme teidän käskynne mukaan nyt koonneet kaikkein väkevimmät ja upeimmat porvarit; ne tässä lähellä vartoovat teidän viittaustanne, milloin he sitten anastavat Berlichingenin.
ENSIMÄINEN NEUVOS-HERRA. Me suurella mielihyvällä osaamme Hänen Keisarilliselle Majesteetillensa ylistää sitä auliutta, millä te Hänen korkeinta käskyänsä noudatitte. — Ne ovat käsityöläisiä?
NEUVOS-MIES. Rautioita, teurastajoita, puuseppiä, tyyten niitä miehiä, joilla on harjautuneet kourat, ja tämä tästä hyvin karkaistu (rintaansa viitaten).
NEUVOS-MIES. Hyvä.
OIKEUDENPALVELIJA (tulee). Götz von Berlichingen odottaa oven edessä.
NEUVOS-HERRA. Antaa hänen tulla sisään!
GÖTZ (tulee). Jumalan rauha teille, hyvät herrat! Mitä te tahdotte minusta?
NEUVOS-HERRA. Ensi aluksi, että te ajattelette, missä olette ja kenenkä edessä.
GÖTZ. Valani kautta, minä en väärin tunne teitä, hyvät herrat!
NEUVOS-HERRA. Te teette niin kuin olette velkapää.
GÖTZ. Kaikesta sydämestäni.
NEUVOS-HERRA. Ruvetkaa istumaan!
GÖTZ. Tuohonko alas? Minä voin seisoa. Tuo jakkara haisee niin vaivaisille syntisille, kuin ylipään tämä huonekin.
NEUVOS-HERRA. Niinpä seisokaa!
GÖTZ. Asiaan, jos niin suvaitsette!
NEUVOS-HERRA. Me menettelemme järjestyksessä.[70]
GÖTZ. Se miellyttää minua; soisin vaan, että sitä niin olisi aina varteen otettu.
NEUVOS-HERRA. Te muistatte, kuinka te armon ja epä-armon uhalla jouduitte meidän käsiimme.
GÖTZ. Mitä annatte minulle, jos minä sen unhotan?
NEUVOS-HERRA. Jos voisin antaa teille jonkun verran myötäsukaisuutta, saattaisin minä teidän asianne hyväksi tehdä.
GÖTZ. Hyväksi tehdä! Jos te voisitte! Se teko vaatii enemmän vaivaa, kuin asiani turmeleminen.
KIRJURI. Pitääkö minun kaikki pöytäkirjoittaa?
NEUVOS-HERRA. Ainoasti mitä asiaan kuuluu.
GÖTZ. Minusta nähden, te saisitte hyvin kyllä vaikka painattaa tuon.
NEUVOS-HERRA. Te olitte Keisarin huostassa, joka antoi isällisen armonsa astua majesteetillisen oikeuden paikalle ja myönsi teille vankilan sijasta erään mitä rakkaimpia kaupunkiansa, tämän Heilbronn'in, olopaikaksenne. Te valalla vannoen lupasitte, niin kuin oikean ritarin tulee, saapua esiin ja nöyrästi varrota mitä tuleva on.
GÖTZ. Olenhan minä täällä nyt ja vartoon.
NEUVOS-HERRA. Ja me olemme täällä julistamassa teille Hänen Keisarillisen Majesteettinsa armoa ja suosiota. Hänen Majesteettinsa antaa teille anteeksi rikoksenne, päästää teidät irti valtakunnankirouksesta ja kaikista hyvin ansaituista rangaistuksista, mikä kaikki teidän pitää alamaisella kiitollisuudella tunnustaa ja sitä paitsi vannoa tämä vala, sanoilleen, niin kuin se nyt teille luetaan.
GÖTZ. Minä olen Hänen Majesteettinsa uskollinen palvelija, nyt, niin kuin ainakin. Vaan yksi sana tähän, ennen kuin jatkatte: Minun uskolliset palvelijani, missä he ovat? Mitä heistä on tuleva?
NEUVOS-HERRA. Se ei liikuta teitä.
GÖTZ. Niinpä kääntäköön Keisari kasvonsa pois teistä, kun te olette hädässä! He olivat minun kumppaneitani ja ovat vieläkin. Mihinkä te heidät olette hävittäneet?
NEUVOS-HERRA. Me emme ole velkapäät teille siitä tiliä tekemään.
GÖTZ. Ah! Olin unhottaa, että eihän teitä saa arvata edes siihenkään sitoutuneiksi, mitä olette luvanneet, saati —
NEUVOS-HERRA. Meidän tehtävämme on ainoastaan esittää teille rauhanpitovala vannottavaksi. Alistukaa Keisarin valtaan, niin sillä tavoin löydätte varmimman tien, mistä kautta rukoilla elämä ja vapaus omille apulaisillenne.
GÖTZ. No paperi esiin!
NEUVOS-HERRA. Kirjuri, lukekaa!
KIRJURI. Minä Götz von Berlichingen tunnustan tässä avonaisen kirjeen kautta: Että koska minä nykyisin olin kapinallisena noussut Keisaria sekä valtakuntaa vastaan —
GÖTZ. Tuo ei ole totta. En minä ole mikään kapinoitsija, en ole minä Hänen Keisarillista Majesteettiansa vastaan rikkonut, en yhtään, ja tuo teidän "valtakuntanne" ei liikuta minua yhtään.
NEUVOS-HERRA. Malttakaa ja kuunnelkaa edelleen.
GÖTZ. En minä tahdo enää kuunnella mitään. Astukoon joku tänne esiin ja todistakoon! Olenko minä vastaan Keisaria, vastaan itävaltalaista hallitsija-huonetta astunut yhden yhtä viha-askelta? Enkö minä ole ainiaan osottanut kaikkien toimieni kautta, että minä paremmin, kuin joku muu, tunnustan, mitä Saksanmaa on velkaa hallitsijoilleen? Ja erittäin mitä me, pieni väki, me vapaat ritarit, olemme velkaa Keisarillemme? Johan minä olisin epäpätö lurjus, jos suostuisin kirjoittamaan mokoman alle.
NEUVOS-HERRA. Vaan meillä oli kuitenkin täsmällinen käskymääräys, suostuttaa teidät hyvällä, taikka, ell'ei se käy päinsä, heittää teidät vankilan loukkoon.
GÖTZ. Loukkoon? Minutko?
NEUVOS-HERRA. Ja siellä te saatte kohtaloanne odottaa oikeudelta, jos ette tahdo sitä nyt ottaa vastaan armon kädestä.
GÖTZ. Loukkoon! Te väärin käytätte keisarillista valtaa. Loukkoon! Tuo ei ole hänen käskynsä. Mitä! minulle, nuo kavaltajat! ensin viritetään ansa, ja syötiksi ripustetaan oma valansa, oma ritarillinen sanansa! Sitten luvataan minulle ritarillinen vankeus, ja taas rikkovat lupauksensa!
NEUVOS-HERRA. Ryövärille me emme ole missään uskollisuuden velassa.
GÖTZ. Jos sinä et kantaisi Keisarin kuvaa,[71] tuota jota minä kunnioitan törkeimmässäkin naamauksessa, niin minä sen ryöväri-sanan ajaisin sun omaan kitaasi takaisin, vaikka siihen juuttuisi. Minut on kunniallisessa kahakassa vangittu. Sinä voisit kiittää Jumalaa ja suulla suurennella koko maailman edessä, jos sinä eläissäsi olisit tehnyt yhtään niin jaloa työtä, kuin se on, jonka vuoksi minä nyt istun vankina.
NEUVOS-HERRA (vihjaa Neuvos-miehelle, joka soittaa).
GÖTZ. En ole minä ilkeän voiton himossa, en nylkyrinä riistämään maata ja väkeä pois niiltä, jotka aseettomina eivät jaksa puolustautua, en siinä mielin ole lähtenyt tanterelle. En — mutta vapauttamaan uskollisia ystäviäni, ja varjelemaan omaa nahkaani! Näettekö te siinä mitään vääryyttä? Keisari ja valtakunta ei olisi meidän hätäämme ja tuskaamme tullut tunteneeksi korvatyynyssään. Minulla on, Jumalan kiitos! vielä yksi käsi, ja olen tehnyt hyvin, että olen sitä käyttänyt!
PORVAREITA (astuu sisään, seipäitä kädessä, miekka vyöllä).
GÖTZ. Mitä tämä meno merkitsee?
NEUVOS-HERRA. Te ette tahdo kuunnella. Ottakaa hänet kiinni!
GÖTZ. Tuoko oli tarkoitus? Se, ken ei ole mikään unkarilainen härkä, älköön hän tulko liika lähelle minua! Tai hän tulee saamaan tästä minun oikeasta, rautakädestäni semmoisen korvatillin, joka perinpohjin parantaa hänestä pois pääkivun, hammaskivun ja kaikki maisen maan kivut. (Ne käyvät kimppuun, hän paiskaa yhden permantoon, riuhtaisee toiselta aseen; ne väistyvät). Tulkaa! Tulkaa! Olisi niin hauska oppia tuntemaan urhoollisin teikäläisten joukosta.
NEUVOS-HERRA. Antautukaa!
GÖTZ. Näin miekka kädessä? Tokko jaksatte tajuta, että nyt minusta yksistään riippuu, tahdonko iskeytyä halki näiden jänöjussi-pyydystäjäin ja karata matkaani? Mutta minä tahdon vaan teille opettaa, mitenkä pidetään sanansa. Luvatkaa minulle ritarillinen vankeus, niin minä annan miekkani pois sekä olen, niin kuin ennenkin, teidän vankinne.
NEUVOS-HERRA. Noin miekka kädessä te tahdotte riidellä Keisarin kanssa?
GÖTZ. Varjelkoon Jumala! En, muuta kuin teidän ja teidän jalon komppanienne kanssa. — Te voitte mennä kotiinne, hyvät miehet. Laiminlyönnistä te ette saa mitään, eikä täältä ole muuta haettavissa, kuin kuhmuja.
NEUVOS-HERRA. Ottakaa hänet kiini! Vai eikö teille rakkaus Keisaria kohtaan anna enemmän rohkeutta?
GÖTZ. Ei enemmän kuin heille Keisarikaan antaa laastaria parantamaan niitä haavoja, joita heidän urhoutensa voisi täällä tuottaa, heillenpä itselleen.
OIKEUDENPALVELIJA (tulee). Juuri huutaa tornivahti: joku joukko, kahtasataa päätä lukuisampi, saapuu kaupunkiin päin. Epähuomiossa ovat ne saaneet tunkeutua aina viinamäen taakse saakka, ja nyt uhkaavat murtaa meidän muurimme.
NEUVOS-HERRA. Voi meitä! Mitä se on?
VAHTI (tulee). Frans von Sickingen seisoo portin takana ja laittoi sanomaan, että hän on kuullut, kuinka ne, häpeällisesti liiton rikkoen, ovat menetelleet hänen lankoansa vastaan, kuinka Heilbronn'in herrat ovat kaikkea apua toimittaneet niille. Hän vaatii tiliä, muuten hän aikoo tunnin kuluessa sytyttää kaupungin joka neljältä kulmalla, ja antaa ryöstön tuhottavaksi.
GÖTZ. Tarmokas lanko!
NEUVOS-HERRA. Astukaa ulos, Götz! (Götz pois). Mitä nyt on tehtävä?
NEUVOS-MIES. Säälikää meitä ja täkäläistä porvaristoa! Sickingen on vihassaan hillimätön; sitä paitsi hän on mies pitämään lupauksensa.
NEUVOS-HERRA. Pitääkö meidän heittää sekä omamme että meidän Keisarimme oikeudet loukattavaksi?
KAPTEENI. Jos meillä vaan oisi miehiä noita oikeuksia puolustamaan. Mutta näin voisi meidät itsemme hukka periä, ja asia oisi vaan sitä pahempi. Me itse voitamme myötenantamisesta.
NEUVOS-MIES. Meidän pitää suostuttaa Götz puhumaan meidän hyväksemme.
Tuntuu kuin minä jo näkisin koko kaupungin ilmitulessa.
NEUVOS-HERRA. Anna Götz'in tulla sisään.
GÖTZ (tulee).
GÖTZ. No, mistä on juttu?
NEUVOS-HERRA. Sinä tekisit hyvin, jos kehoittaisit lankoasi luopumaan kapinallisesta puuhastaan. Sen sijaan että hän pelastaisi sinut perikadosta, syöksee hän sinut vielä syvemmälle, kun hän seuraa sinun lankeemustasi.
GÖTZ (näkee ovella Elisabeth'in, sanoo salaa hälle). Mene sinne! Sano hänelle: hänen pitää viipymättä murtautua sisään, hänen pitää tulla tänne, kuitenkin tekemättä mitään pahaa kaupungille. Jos nuo lurjukset tässä käyvät vastarintaa tekemään, niin hänen täytyy käyttää väkivaltaa. Minusta ei ole väliä, jos siinä minut hukka perii, kun ne vaan kaikki samalla haavaa minun kanssani kaatuvat keihään pistäminä maahan.
* * * * *
Suuri sali neuvos-talossa.
Koko neuvos-huoneukseen on sijoitettu Sickingenin ratsumiehiä.
GÖTZ. Se oli apu taivaasta! Kuinka sinä tulet näin, yhtä toivottuna, kuin äkki-arvaamatta, lanko?
SICKINGEN. Ilman taikuutta. Minä olin laittanut pari kolme lähettiä kuulustamaan, kuinka sinulle kävi. Sanoman saatuani noitten valapattoudesta, läksin minä taipalelle. Nyt ne ovat meidän hallussa.
GÖTZ. Minä en vaadi muuta kuin ritarillista vankeutta.
SICKINGEN. Sinä olet liika kunniallinen. Ettäkö et tahdo hyväksesi käyttää edes sitä etua, mikä rehellisellä on yli valapatosta! Niiden on nyt työläs potkia tutkainta vastaan. Eikä meidän mieli tee hellittämään. Ne ovat Keisarin käskyjä käyttäneet saastaisen väärin. Jos minä oikein tunnen Hänen Keisarillisen Majesteettinsa, niin kyllä sinä saat varmaan vaatia enemmän. Tuo on liika vähän.
GÖTZ. Minä olen aina ollut vähään tyytyväinen.
SICKINGEN. Ja siksipä oletkin aina jäänyt alle-kynsin. Minun mielipiteeni on tämä: Niiden pitää sinun huovisi laskea pois vankeudesta ja antaa sinun ynnä niiden, sinun valasi nojassa, palautua linnaasi takaisin. Sinä voit luvata, että et omasta piiristäsi ulkone mihinkään, ja aina sinun on parempi siellä, kuin täällä.
GÖTZ. Nepä sanovat, että minun omaisuuteni on langennut Keisarin haltuun.
SICKINGEN. Niin me sanomme, että sinä tahtoisit vuokramiehenä asua konnullasi, siksi kun Keisari antaa sen sinulle jälleen läänityksenä. Joutavat kiemurrella, kuin ankeriaat merrassa, eivät ne kuitenkaan meiltä pääse nuljahtamaan. Kyllä ne jaarittelevat Keisarillisesta Majesteetista ja omasta tehtävästään. Tasan se tekee meille. Tunnen sitä minäkin Keisarin enkä ole niin aivan vähän pätevä hänen luonansa. Hän on aina halainnut sinua omaan sotaväkeensä. Et sinä kauvan istu linnassasi, ennen kuin jo saat kuulla kutsumuksen kaikuvan.
GÖTZ. Soisipa Jumala, piankin, ennen kuin minulta unhottuu taistelu.
SICKINGEN. Urhoutta ei unhoteta eikä opita. Älä ole huolissasi mistään! Jahka sinun asiasi ovat järjestyksessä, menen minä hoviin; sillä yritykseni alkaa kypsyä. Suotuisia enteitä on tuikkimassa minulle, viitaten: Käy uralle! Ei puutu minulta muuta, kuin että minun tulee vaan tutkia Keisarin mieli-ala. Trier ja Pfalz uskoisi pikemmin, että taivas voi langeta romahtaa maahan, kuin että minä tulen niiden niskaan. Ja minä aijon tulla kuin rankka jääkuuro! Ja jos me voidaan sepittää onnemme,[72] niin sinä pian olet Vaaliruhtinaan lanko. Minun toivoni luotti sinun kouraasi tässä yrityksessä.
GÖTZ. O! Tuota ennusti se uni, jonka minä näin sitä päivää vasten, jona Marian lupasin Weislingenille. Tuo mies oli vakuuttavinansa ollakseen uskollinen, ja piteli tätä oikeaa kättäni niin kovasti, että se oli luiskahtavinaan rautahihasta irti, kuin poikkikatkennut. Ah! minä olen nykyhetkenä turvattomampi, kuin silloin, kun minulta tämän ampuivat pois. Weislingen! Weislingen!
SICKINGEN. Unhota pois tuo kavaltaja! Meidän pitää tyhjään-raukaista hänen juonensa, murtaa turhaksi hänen arvonsa, ja omantunnon tuska ja häpeä kalvakoon hänet kuoliaksi. Minä näen, minä näen hengessä, että minun viholliseni, sinun vihollisesi ovat kukistettuja. Götz, ainoastaan puoli vuotta vielä!
GÖTZ. Sinun sielusi lentää korkealle. En tiedä, kuinka lienee; vaan ei tovin aikaan minun sielulleni ole tahtonut avaantua mitään iloisia näkö-aloja. — Minä olen ollut jo enemmän kuin kerran onnettomuudessa, jo kerran vankinakin; vaan siltä kuin nyt, ei minusta ole tuntunut koskaan.
SICKINGEN. Onni tuottaa tuulta. Lähtään nyt niiden taulapäiden luo![73] He ovat kyllä kauvan pitäneet ehtojen esittelyvuoroa, ottakaamme kerran me ja ruvetkaamme siihen vaivaan! (Pois).
* * * * *
Adelheidin huone.
ADELHEID. Tuo on inhottavaa!
WEISLINGEN. Minä olen purrut hammasta vaan. Se niin mainio aije, niin onnellisesti saatettu perille, ja lopuksi, laskea hänet omaan linnaansa! Se kirottu Sickingen!
ADELHEID. Heidän ei olisi pitänyt tehdä niin.
WEISLINGEN. He istuivat tiukassa. Mitä he voivat muuta? Sickingen uhkasi tulella ja miekalla, se röyhkeä, kiukkupäinen mies! Minä vihaan häntä. Hänen arvonsa paisuu, niin kuin virta, joka kerran on ahmaissut pari puroa, muut seuraavat itsestään.
ADELHEID. Eikö heillä ollut Keisaria?
WEISLINGEN. Rakas rouva! Hän on ainoastaan varjo siitä, hän käy vanhaksi ja alakuloiseksi. Kun hän kuuli, mitä oli tapahtunut, ja minä yhdessä muiden hallitusneuvosten kanssa puhuin kiivaasti, sanoi hän: Heittäkää heidät rauhaan! Minä voin sille vanhalle Götz'ille hyvin suoda tuon pikku paikan, ja jos hän on hiljaa siellä, mitä teillä on valitettavaa hänestä? Me puhuimme valtion hyvästä. Oi! sanoi hän. Jos minulla olisi alusta pitäin ollut semmoisia neuvonantajoita, jotka olisivat neuvoneet levotonta henkeäni enemmän huolehtimaan yksityisten ihmisten onnea!
ADELHEID. Häneltä uupuu hallitsijan-henki.
WEISLINGEN. Sitten me kävimme Sickingenin kimppuun. — Se mies on minun uskollinen palvelijani, sanoi hän; jospa se ei olekaan tuota tehnyt minun käskystäni, niin ainakin hän on täyttänyt minun tahtoni paremmin, kuin minun omat valtuutettuni, ja minä voin tuon hyväksyä edeltä- tai jäljestäpäin.
ADELHEID. Aivan tuosta on pakahtua.
WEISLINGEN. Minä en sittenkään ole vielä jättänyt kaikkea toivoa. Hänet on laskettu omaan linnaansa, hänen ritarillisen sanansa nojassa, että hän pysyy siellä hiljaa. Se on hänelle mahdotonta; me tahdomme heti saada jonkun syyn häntä vastaan.
ADELHEID. Ja sitä pikemmin, koska voimme toivoa, että Keisari kohta lähtee pois maailmasta, ja Kaarle,[74] tuo hänen oiva seuraajansa, lupaa enemmän majesteetillista mieli-alaa.
WEISLINGEN. Kaarleko? Tuohan ei vielä ole valittu, ei kruunattu.
ADELHEID. Ken ei halaja ja toivo häntä siksi?
WEISLINGEN. Sinulla on korkea käsitys hänen ominaisuuksistaan; melkein tulee ajatelleeksi, että sinä niitä katselet aivan toisilla silmillä.
ADELHEID. Sinä minua loukkaat, Weislingen! Tunnetko sinä minut siltä puolen?
WEISLINGEN. En minä sanonut mitään, loukatakseni sinua. Mutta vaitikaan minä en voi olla. Kaarlen tavaton huomaavaisuus sinua kohtaan häiritsee rauhan minulta.
ADELHEID. Ja minun käytöksenikö?
WEISLINGEN. Sinä olet nainen. Te ette vihaa ketään, joka teille liehakoitsee.
ADELHEID. Vaan te?
WEISLINGEN. Se kalvaa minun sydäntäni, tuo hirmuinen ajatus! —
Adelheid!
ADELHEID. Voinko minä parantaa sinun hulluutesi?
WEISLINGEN. Jos sinä tahtoisit! Sinä voisit poistua hovista![75]
ADELHEID. Sano, millä keinoin ja tavoin. Etkö sinä ole hovissa? Pitääkö minun jättää sinut ynnä omat ystäväni, ja lähteä linnaani, siellä viihtymään hyypiäin seurassa? Ei, Weislingen, siit' ei tule mitään! Rauhoitu! Sinä tiedät, kuinka minä sinua rakastan.[76]
WEISLINGEN. Se pyhä pelastava ankkuri tässä myrskyssä, niin kauvan kuin ei petä köysi. (Pois).
ADELHEID. Aijotko sinä tehdä niin! Se vielä puuttui. Minun poveni aivoitukset ovat ylen suuret, sinun seisoaksesi niiden tiellä. Kaarle! Suuri, mainio mies, ja kerran Keisari! Ja tulisko hänen olla miehistä ainoa, jolleka minun suosioni ei maistuisi maireelta? Weislingen, älä mielikään estää minua, sillä, jos siksi tulee, sinun täytyy mennä maahan, ja minun tieni kulkee sinun ylitsesi.
FRANS (tulee ja tuo muutaman kirjeen). Tässä, armollinen rouva.
ADELHEID. Antoiko sen Kaarle itse?
FRANS. Niin, itse.
ADELHEID. Mikä sinua vaivaa? Sinä näytät niin murheelliselta.
FRANS. Niin, se on teidän tahtonne, että minun pitää surkastua kuoliaksi. Toivon vuosina te saatatte minut epätoivon kuiluun.
ADELHEID (itsekseen). Hän säälittää minua, — ja kuinka vähän tuo maksaisi minulle, jos tekisin hänet onnelliseksi! (Kuuluviin.) Ole hyvällä tuulella, poika! Minä tunnen sinun rakkautesi ja uskollisuutesi, enkä minä puolestani saata olla kiittämätön.
FRANS (allapäin). Jos te kykenisitte olemaan semmoinen, johan minä menisin manalle. Hyvä Jumala, ei minussa ole yhtään veripisaraa, jok'ei olisi teidän, ei yhtään tajua muuhun kuin rakastamaan teitä ja tekemään niin kuin teitä miellyttää.
ADELHEID. Hyvä poika!
FRANS. Te vaan imartelette minua. (Kyyneliä kiiluu hänen silmissään). Jos tämä ainoinen alttius ei ansaitse enempää, kuin että minä saan nähdä, mitenkä toisista pidetään paremmin, saan nähdä, mitenkä teidän kaikki ajatuksenne virittyvät Kaarlen puoleen —
ADELHEID. Sinä et tiedä, mitä sinä tahdot, vielä vähemmän, mitä sinä puhut.
FRANS (vihassa ja kiukussa polkee jalkaa). En minä tahdo enää, en tahdo enää juosta välittäjänä.
ADELHEID. Frans! Sinä unhotat itsesi.
FRANS. Minut uhrata! Minun rakas herrani!
ADELHEID. Mene pois minun silmistäni!
FRANS. Armollinen rouva!
ADELHEID. Mene, ilmoita minun salaisuuteni sille rakkaalle herrallesi!
Minä olin hullu, kun erhetyin uskomaan sinut siksi, jota sinä et ole.
FRANS. Rakas, armollinen rouva, te tiedätte, että minä rakastan teitä.
ADELHEID. Ja sinä olit minun ystäväni, niin lähellä minun sydäntäni.
Mene, kielasta ja petä minut!
FRANS. Ennen minä raskisin riistää sydämen pois rinnastani! Antakaa anteeksi, armollinen rouva! Minun sydämeni on kovin täysi, minun aistimeni ei jaksa kestää tätä.
ADELHEID. Rakas, lämmin poika!
(Tarttuu häneen käsistä ja vetää hänet puoleensa; heidän suukkosensa yhtyvät, Frans itkien lankeaa Adelheidin kaulaan).
Laske minut!
FRANS (rouvan kaulassa virkkaa kyyneliin tyrehtyvällä äänellä).
Jumala! Jumala!
ADELHEID. Päästä minut, muurit on kielaita kavaltajoita. Laske minut! (Hän irrotaksen). Älä horju rakkaudessasi ja uskollisuudessasi, ja mitä kaunein palkinto odottaa sinua! (Pois).
FRANS. Kaunein palkinto! Ainoasti siihen saakka suo minun elää! Minä hennoisin murhata vaikka oman isäni, joka minulta kieltäisi tämän paikan.
* * * * *
Jaxthausen.
GÖTZ (pöydän ääressä). ELISABETH (ynnä työssään; pöydällä kynttilä sekä kirjoitusneuvot.)
GÖTZ. Jouten-oleminen ei ala maistua minusta ensinkään, ja tämä rajoitettu asema minulle käy päivä päivältä ahtaammaksi; soisin, että minä voisin nukkua, tai edes kuvitella, että rauha on jotain suloista.
ELISABETH. Niinpä kirjoita kuitenkin päähän asti se historiasi, jota olet alottanut. Anna ystävillesi aivan käteen semmoinen todistuskappale, joka saattaa sinun vihollisesi häpeään; toimita jalolle, etiselle polvelle tuo ainoinen ilo, että sen ei tarvitse sinua tuntea väärin.
GÖTZ. Ah! Kirjoittaminen on uutteraa joutilaisuutta, se minua karvastelee. Samassa kun minä kirjoitan siitä, mitä olen tehnyt, suututtaa minua sen ajan hukka, jonka kuluessa olisin voinut tehdä jotain.
ELISABETH (ottaa käsikirjoituksen). Älä nyt ole noin kummallinen! Sinä olet juuri ensimäisen Heilbronn-vankiutesi kohdassa.
GÖTZ. Se on aina ollut minusta kamala paikka.
ELISABETH (lukee). "Siellä oli yksinpä eräitä liittolaisiakin, jotka sanoivat minulle, että minä olin tehnyt hullusti, kun olin saapunut pahinten vihollisteni eteen, vaikka minä olisin voinut hyvin arvata, että n'eivät minua kohtele sävyisästi. Siihen minä vastasin:" — Nyt, mitä sinä vastasit? Kirjoita eteenpäin.
GÖTZ. Minä sanoin: Jos minä niin usein olen henkeni hennonut panna alttiiksi puolustaakseni muiden ihmisten tiluksia sekä rahoja, niin enkö minä sitä hennoisi panna alttiiksi oman kunnian-sanani puolesta?
ELISABETH. Se maine sinulla on.
GÖTZ. Ja sitä n'eivät minulta riistä pois! Kaiken muun ne ovat minulta ottaneet, konnun, vapauden —
ELISABETH. Tämä koskee juuri sitä aikaa, jolloin minä niitä Miltenbergin ja Singlingenin miehiä tapasin ravintolassa, jotka eivät minua tunteneet. Silloin oli minulla semmoinen ilo, kuin jos olisin pojan synnyttänyt. He keskenään ylistivät sinua ja sanoivat: Hän on oikea ritarin esikuva, urhoollinen ynnä jalo vapaudessaan, tyyni ynnä uskollinen onnettomuudessa.
GÖTZ. Asettakoot minun eteeni yhdenkään, joka väittää, että minä olen pettänyt sanani! Ja sen tietää Jumala, että minä olen enemmän hikoillut palvelemassa lähimmäistäni, kuin omaa itseäni, että minä olen työskennellyt ansaitakseni urhoollisen ja uskollisen ritarin nimeä, enkä voittaakseni korkeita rikkauskasoja ynnä arvo-asteita. Ja, Jumalalle olkoon kiitos! mitä olen pyytänyt, on minulle sallittu.
LERSE, YRJÖ (tuoden metsällistä).
GÖTZ. Onnea, reippaat metsämiehet!
YRJÖ. Niiksi tätä on tultu reippaista ratsumiehistä. Saappaista on sievä sukeutua tohveliksi.
LERSE. Metsästys on kuitenkin aina jotain ja tavallaan sotaa sekin.
YRJÖ. Jos tässä maassa ei vaan aina olisi tekemistä valtakunnan-huovien kanssa. Muistuuko teidän mieleenne, armollinen herra, mitä te kerran lailla profeetan ennustitte meille: että kun maailma kääntyy ylös-alasin, niin meistä tulee metsämiehiä? Niitä me nyt ollaan ilmankin.
GÖTZ. Yhteenpä käy; meidät on kiskaistu pois omalta piiriltämme.[77]
YRJÖ. Nämä ovat arveluttavia aikoja. Jo kahdeksan päivää sitten on näyttäytynyt kamala pyrstötähti, ja koko Saksanmaa on tuskissaan: tuo ilmiö ennustaa Keisarin kuolemaa. Hän on kovin sairas.
GÖTZ. Kovin sairas! Meidän ratamme lähenee loppuansa.
LERSE. Ja täällä läheisyydessä on vielä kauheampia mullistuksia tekeillä. Talonpojat ovat nostaneet kamalan kapinan.
GÖTZ. Missä?
LERSE. Ihan Schwabenin sydämessä. Ne korventaa, polttaa ja murhaa. Minä pelkään, että ne hävittää koko maan.
YRJÖ. Hirmuinen sota on ovella. Kapinaan on jo yhtynyt noin sata paikkakuntaa, ja päivä päivältä enemmän. Myrskytuuli on äskettäin kokonaisia metsiä kaataa lahmannut, ja vähää myöhemmin on nähty sillä kulmalla, missä tuo kapina on alkanut, kaksi tulena hehkuvaa miekkaa ristikkäin ilmassa.
GÖTZ. Silloin moni minun hyvistä herroistani ja ystävistäni myös kärsii syyttömästi!
YRJÖ. Vahinko, että meidän ei käy lähtö ratsastamaan!