VIIDES NÄYTÖS.
Talonpoikais-sota.
Meteli ja hävitys muutamassa kylässä.
VAIMOJA ynnä VANHUKSIA LAPSINEEN ja kuormineen.
JOKU VANHUS. Pois, pois, jotta vältettäisiin ne verikoirat!
JOKU VAIMO. Pyhä Jumala, kuin veripunainen on taivas, tuo mailleen menevä aurinko veripunainen!
JOKU ÄITI. Se ennustaa tulipaloa.
JOKU VAIMO. Minun mieheni! Mieheni!
VANHUS. Pois! Pois! Metsään! (Mennä rehkivät ohi).
LINK. Kaikki tyyni maahan mäsäksi, mikä tekee vastarintaa! Kylä on meidän. Ei saa mitään, mikä kelpaa, mennä hukkaan, ei mitään jäädä! Kettäkää puti puhtaaksi ja rutosti! Me sytytetään kohta.
METZLER (juosten alas kummulta). Mitenkä täällä käy, Link?
LINK. Mullin mallin, näet sen; sinä tulit luppukarkeloon. Mistä matka?
METZLER. Weinsberg'istä. Siellä se oli juhla!
LINK. Mitenkä niin?
METZLER. Me pisteltiin niitä yhteen rijoon, että se oli aika hupi.
LINK. Ketä kaikkia?
METZLER. Diedrich von Weiler sai tanssia etumaisena. Se houkka! Me kierryttiin niiden ympärille kokonainen, vimmakas joukko, ja hän yläältä kirkontornin huipusta oisi tahtonut hyvällä hyvää tuumia meidän kanssamme. Poks! Ampui joku hänelle kuulan otsaan. Me sinne ylös kuin raju-ilma, ja ikkunasta ulos maahan se uros!
LINK. Ah!
METZLER (talonpojille). Te koirat, pitääkö minun teille antaa kiireen-voidetta! Mitenkä ne kählystelee ja vitkastelee, nuo aasit!
LINK. Sytyttäkää! Että ne saavat siinä kärventyä! Eteenpäin!
Tuohistakaa vaan, te nahjukset!
METZLER. Sitten me kuletettiin ulos Helfenstein, Eltershofen, noin kolmetoista aatelis-miestä, yhteensä likipitäin kahdeksankymmentä. Juohdettiin ne ulos sille tasangolle, joka on Heilbronn'ia kohti. Se oli yhtä riemuhuutoa ja telmettä meikäläisten puolelta, kun tuo pitkä jono rikkaita vaivaisia syntisiä mennä vaelsi, toisiinsa silmäillä tuijottivat, ja maa ja taivas! Saarrettuja olivat ne, ennen kuin arvasivatkaan, ja kaikki pistettiin keihäällä maan marraksi.
LINK. Etten minä ollut siellä!
METZLER. Ei mulla ole kuuna päivänä ollut moista riemua.
LINK. Tuohustakaa vaan! Ulos!
JOKU TALONPOIKA. Kaikki on typö tyhjänä.
LINK. Niin virittäkää tuli joka nurkkaan!
METZLER. Syttyy siitä sievoinen juhannus-kokko. Kas, kuinka nuo urokset siinä pylläköivät mullin mallin ja kurisivat kuin sammakot! Se tuntui niin lämpymästi heiluskelevan sydämessäni kuin viinaryyppy. Siellä oli eräs Rixinger. Kun se urho ennen ratsasti metsälle, sulkatöyhtö hatussa ja sieramet torvella, ja ajoi edellään meitä koirain kanssa, ja niin kuin koiria! Min' en ollut häntä äskettäin nähnyt, hänen ajoharakka-naamansa siinä oikein äkki-oudostutti minua. — Usus! keihäs kylkiluiden lomaan, ja siinä hän makasi ja viruttihe nelin ryömin toveriensa päällä. Kuin jänikset metsän-ajon käydessä sytkähteli ja vavahteli nuo urokset sikin sokin.
LINK. Savu tupruaa jo aika lailla.
METZLER. Tuolta takapuolelta se palaa. Lähtään me saaliinemme tyynesti menemään sinne suuren joukon luo.
LINK. Missä se on?
METZLER. Heilbronn'ista tänne päin. Ne on ymmällä johtajasta, jota kaikki kansa pitäisi arvossa; sillä mehän ollaan ainoasti niiden vertaisia, sen ne tuntevat ja käyvät vastahakoisiksi.
LINK. Ketä ne arvelevat?
METZLER. Max Stumpfia tai Götz von Berlichingeniä.
LINK. Se oisi hyvä, antaisipa vielä asialle jonkummoisen ulkomuodon, jos Götz suostuisi. Häntä on aina pidetty hurskasmielisenä ritarina. Ylös, ylös! Me lähtään Heilbronnia kohti. Huutakaa sitä kaikille!
METZLER. Tuo tuli loistaa meille vielä hyvän matkaa. Oletko sinä nähnyt sitä suurta pyrstötähteä?
LINK. Olen. Se on kamala, hirmuinen enne! Jos me tehdään matkaa läpi yön, niin saamme sen oikein nähdä. Se nousee näkyviin tuossa yhtä käydessä.
METZLER. Ja näkyy ainoasti viisi neljännes-tuntia. Kuin käyrä käsivarsi miekkoineen näyttää se olevan, niin verikeltapunainen.
LINK. Oletko nähnyt ne kolme tähteä sen miekan kärjessä ja lappeessa?
METZLER. Niin, ja se laaja pilvenkarvainen pyrstö tuhannen tuhansine, säilän-näköisine sateineen, ja väliin pistää siinä kuin pikku miekkoja.
LINK. Minua se on hirvittänyt ja kammottanut. Ja tuo kaikki tyynni niin kelmeän punertavaa ja sekaan monta suitsevaa, kirkasta liekkiä sekä väliin kauheita naamoja karvaisine päineen ja tuuheine partoineen!
METZLER. Oletko nähnyt niitäkin? Ja tuo kaikki tyynni kiilua vipajaa niin sikin sokin, kuin se lojuisi jossain verisessä meressä, ja huhtoo niin sikin sokin, että sitä katsellessaan menee ihan äjennyksiin.
LINK. Hei! Ylös! (Pois).
* * * * *
Kenttä.
Kaukana näyttää kaksi kylää ja luostari palaa hehkuvan.
KOHL. WILD. MAX STUMPF. VÄKIJOUKKOJA.
MAX STUMPF. Te ette voi vaatia, että minun pitäisi ruveta teidän johtajaksenne. Siitä ei olisi hyötyä minulle eikä teille. Minä olen Pfalz-kreivin palvelija: kuinka minä saattaisin viholliseni johtaa omaa herraani vastaan? Ja muuten, te aina epäilisitte, että minä en siinä toimi täydestä sydämestä.
KOHL. Tiettiin hyvin, että kyllä sinulla syitä on, kun mieli kieltäytymään tekee.
GÖTZ, LERSE, YRJÖ (tulevat).
GÖTZ. Mitä te tahdotte minusta?
KOHL. Teidän pitää ruveta meille johtajaksi.
GÖTZ. Pitääkö minun rikkoa ritarillinen sanani Keisaria vastaan ja lähteä ulos määrätystä piiristä?
WILD. Tuo ei ole mikään kieltäymisen syy.
GÖTZ. Ja vaikka olisinkin aivan vapaa, ja te tahtoisitte menetellä kuin Weinsberg'issä aatelisia sekä herroja vastaan, ja niin edelleen isännöidä, kuten ylt'ympäri maa palaa ja verin valuu, ja minun pitäis' avustaa teitä tuossa riettaassa, raivokkaassa telmeessänne, ennen te saisitte lyödä minut, niin kuin lyödään vimmainen koira kuoliaaksi, kuin rupeamaan teidän pääksenne!
KOHL. Jos se ei oisi tapahtunut, ei se ehkä tapahtuis' enää koskaan.
STUMPF. Siinä juuri oli onnettomuus, että heillä ei ollut johtajaa, jota olisivat kunnioittaneet, ja joka olisi voinut tyydyttää heidän raivonsa. Götz, ota johto huostaasi, minä pyydän sinua! Ruhtinaat, koko Saksanmaan kiittää vielä sinua siitä. Se koituu kaikille onneksi ja siunaukseksi. Ihmisiä ynnä maita säästyy siten.
GÖTZ. Miks' et sinä sitä ota vastaan?
STUMPF. Minä olen sanoutunut irti niistä.
KOHL. Meill' ei ole siunaama-aikaa pitkiin, turhan mutkaisiin tarinoihin. Lyhyesti sanoen, Götz! Ole meidän johtajamme, taikka varo linnaasi ja omaa nahkaasi! Ja sitä myöten kaksi tuntia ajatusaikaa. Vartioikaa häntä!
GÖTZ. Mitä sitä tarvitsee! Minä olen yhtä hyvin varma nyt kuin sittenkin. Mitä varten te olette lähteneet liikkeille? Jälleen vaatimaan vapauksianne ja oikeuksianne? Mitä te suotta riehutte vimmassa ja turmelette maata? Jos te tahdotte kokonaan lakata tuhoja tekemästä ja toimia kelpo miehinä, niin minä tahdon teille avulias olla vaatimustenne puolesta ja viikon päivät teidän johtajanne.
WILD. Mitä on tapahtunut, se on ensi kiihkossa tapahtunut, eikä sinua tarvita, meitä estämään vasta.
KOHL. Kolme kuukautta vähintään täytyy sinun lupautua olemaan.
STUMPF. Määrää yksi kuukaus, siihen voitte tyytyä molemmin puolin.
GÖTZ. Kyllä minun puolestani.
KOHL. Kätenne!
GÖTZ. Ja luvatkaa minulle, että te sen sopimuksen, jonka olette minun kanssani tehneet, kirjallisesti lähetätte kaikkein joukkojen tiedoksi ja seurattavaksi ankaran rangaistuksen uhalla.
WILD. Jo toki! Niin pitää tapahtua.
GÖTZ. Niin minä sitoudun olemaan kuukauden päivät.
STUMPF. Onnea! Vaan mitä sinä teetkin, niin säästä kuitenkin meidän armollista herraamme, Pfalz-kreiviä.
KOHL (hiljaa). Vartioikaa häntä! Ett'ei kukaan saa puhutella häntä, teidän läsnä-olematta.
GÖTZ. Lerse! Mene takaisin minun vaimoni luo. Ole apuna hälle! Hänen pitää kohta saada sanomia minulta.
(GÖTZ, STUMPF, YRJÖ, LERSE ja talonpoikia pois).
METZLER, LINK (tulevat).
METZLER. Mikä sopimus se on, josta olemme kuulleet puhuttavan? Mitä se sopimus tarkoittaa?
LINK. Häpeällistä on suostua tuommoiseen sopimukseen.
KOHL. Me tiedämme yhtä hyvin kuin tekin, mitä me tahdomme, ja vallassamme on sen mukaan tehdä tahi olla tekemättä.
WILD. Tuon raivoamisen ja murhaamisen täytyy kuitenkin lakata kerran, tänä päivänä tai huomenna! Nyt me olemme vielä saaneet kunnollisen johtajankin.
METZLER. Mitä lakata! Sinä kavaltaja! Mitä varten me ollaan täällä?
Kostamassa vihollisillemme, itse kohotaksemme ylös niitä kukistamalla!
— Täss' on joku ruhtinaan-palvelija[78] saanut teitä neuvoa.
KOHL. Tule, Wild, poikkeen, tuo on kuin järjetön luontokappale! (Pois).
METZLER. Menkää vaan! Teihin ei yhdy mikään joukko. Nuo lurjukset! — Link, meidän pitää ne muut kiihottaa sytyttämään Miltenberg tuolla toisella puolen, ja jos tora nousee tuon sopimuksen vuoksi, niin me kerrassa lyödään kaikilta sopimus-pukareilta päät poikki.
LINK. Kuitenkin meidän puolellamme on se suuri joukko.
* * * * *
Vuori ja laakso.
Mylly taustana. Joukko RATSUMIEHIÄ. WEISLINGEN (tulee ulos
myllystä FRANSIN ja yhden SANANSAATTAJAN kanssa).
WEISLINGEN. Minun hevoseni! — Te varmaan olette ilmoittanut niille toisillekin herroille?
SANANSAATTAJA. Vähintään seitsemän lippua tulee saapuville, samalla kuin tekin, metsässä Miltenbergin takana. Talonpojat kulkevat alapuolella. Kaikkialle on sanansaattajoita lähetetty, koko liittokunta on oleva ennen pitkää yhdessä. Osumatta se ei voi olla; sanotaan, että ne ovat eripuraisia keskenään.
WEISLINGEN. Sitä parempi! — Frans!
FRANS. Armollinen herra!
WEISLINGEN. Toimita täsmälleen se! Sen minä istutan sinun sieluusi. Anna rouvalle tämä kirje! Hänen pitää poistua hovista ja siirtyä minun linnaani! Oitis! Sinun pitää omin silmin nähdä, että hän lähtee pois ja matkalle, sekä ilmoittaa sitten minulle hänen lähtönsä.
FRANS. Pitää tapahtua, niin kuin te käskette.
WEISLINGEN. Sano hälle, että hänen pitää tahtoa! (Sanansaattajalle).
Opasta nyt meitä suorinta ja parasta tietä myöten.
SANANSAATTAJA. Meidän täytyy taivaltaa kiertoteitä. Vedet ovat nousseet tulville kaikki tuosta kauheasta sateesta.
* * * * *
Jaxthausen.
ELISABETH. LERSE.
LERSE. Lohduttakaa mieltänne, armollinen rouva!
ELISABETH. Kyyneleitä oli silmissä hänellä, kun hän heitti hyvästiä minulle. Se on julman julmaa!
LERSE. Hän vielä palautuu sieltä.
ELISABETH. Ei se ole se, joka minua surettaa. Kun hän lähti matkalle, hankkimaan mainehikasta voittoa, en minä silloin tuntenut sydämessäni tätä tuskaa. Minä ilolla odotin hänen palautumistaan, tuota joka minua nyt hirvittää.
LERSE. Niin jalo mies —
ELISABETH. Älä häntä mainitse niin, se tuottaa vaan uutta tuskaa! Nuo konnat! Ne uhkasivat tappaa hänet ja polttaa hänen linnansa. — Jos hän enää palautuu tänne — minä näen hänet synkkänä, synkkänä. Hänen vihollisensa sepittävät valheellisia haastepykäliä, eikä hän pysty sanomaan: Ei!
LERSE. Hän sekä pystyy että sanoo.
ELISABETH. Hän on rikkonut sanansa. Sano: ei!
LERSE. Ei! Hänet oli pakoitettu; millä perusteella voi tuomita häntä?
ELISABETH. Ilkeys ei hae perusteita, paitsi vaan aiheita. Hän on antautunut kapinoitsijain, pahantekijäin ja murhamiesten seuraan, on kulkenut niiden etupäässä. Sano: ei!
LERSE. Herjetkää pois kiduttamasta itseänne ja minua. Eivätkö ne ole juhlallisesti luvanneet hänelle, että he eivät enää ryhdy mihinkään tuhotöihin, moisiin kuin Weinsberg'in luona? Enkö minä itse kuullut niiden sanovan puoleksi katuvalla mielellä: Jos se ei olisi jo tapahtunut, ei se ehkä tapahtuisi enää? Eikö ruhtinasten ja herrain täytyisi sittenkin olla kiitollisia hänelle siitä, kun hän vapaatahtoisesti oli ruvennut vallattoman kansan johtajaksi, tyystyttääksensä niiden raivoa, säästyttääksensä niin paljon ihmisiä sekä omaisuuksia?
ELISABETH. Sinä olet ihmis-rakas asianajaja. Jos ne hänet vangiksi ottaisivat, häntä kuin kapinallista kohtelisivat ja hänen harmaan päänsä — Lerse, minä tulisin mielipuoleksi!
LERSE. Lähetä uni virvoittamaan hänen ruumistansa, rakas ihmisten isä, jos sinä et tahdo mitään lohdutusta antaa hänen sielullensa!
ELISABETH. Yrjö on luvannut tuoda sanomia. Hän myöskään ei saane, niin kuin hän tahtoo. Heidän tilansa on pahempi kuin vankien! Minä tiedän, että heitä vartioidaan kuin vihollisia. Se hyvä Yrjö! Se ei tahtonut luopua herrastaan.
LERSE. Sydäntäni vihloi, kun hän minut lähetti luotaan. Jos te ette oisi tarvinnut minun apuani, niin ei kaikki kurjimman kuoleman vaaratkaan oisi voineet minua erottaa hänestä.
ELISABETH. En tiedä, missä lienee Sickingen. Jos minä vaan Marialle voisin lähettää sanoman!
LERSE. Kirjoittakaa te vaan, kyllä minä kirjeen toimitan sinne. (Pois).
* * * * *
Muutaman kylän luona.
GÖTZ. YRJÖ.
GÖTZ. Pikaan ratsahille, Yrjö! Minä näen Miltenberg'in palavan. Niinkö ne pitävät sopimuksen! Ratsasta sinne, sano niille mielen-aivoitus! Ne murhapolttajat! Minä sanoudun irti niistä. Ne ottakoot mustalaisen johtajakseen älköötkä minua! Pikaan, Yrjö! (Yrjö pois). Soisin, että minä oisin tuhat peninkulmaa täältä ja makaisin syvimmässä tyrmän loukossa, mikä suinkin löytyy Turkinmaalla. Jos vaan kunnialla voisin päästä niistä! Minä koetan päivät pääksytysten taivuttaa niiden uppiniskaisuutta, lausun mitä katkerimpia totuuksia, että joutaisivatkin kyllästyä minuun ja erottaa minut.
Joku tuntematon.
TUNTEMATON. Jumala avuksi teille, sangen jalo herra!
GÖTZ. Kost' Jumala teille! Mitä sanomaa te tuotte? Mikä nimenne?
TUNTKMATON. Ei se tee mitään asiaan. Minä vaan tulin sanomaan teille, että teidän päänne on vaarassa. Ne kapinan-johtajat ovat kyllästyneet teihin, eivät siedä teiltä niin kovia sanoja enää, ovat päättäneet raivata teidät pois tieltä. Malttakaa siis mielenne, tai katsokaa mitenkä te pääsette väistymään, ja Jumala johtakoon teitä! (Pois).
GÖTZ. Kuulkaa! Vielä yksi sana! — (Itsekseen). Että tällä tavoin sinun pitää menettää elämäsi, Götz, ja näin päättää! Olkoonpa sitten! Niin on minun kuolemani varmin todistus maailman edessä siitä, että minulla ei ole mitään yhteistä ollut niiden koirain kanssa.
Muutamia talonpoikia.
ENSIMÄINEN TALONPOIKA. Herra, herra! Ne on lyöty, ne on vangittu.
GÖTZ. Ketkä?
TOINEN TALONPOIKA. Ne, jotka sytyttivät Miltenberg'in. Yksi liittolaisjoukko vetäytyi vuoren takaa näkyviin ja äkkiä hyökkäsi niiden päälle.
GÖTZ. Niitä odottaa ansaittu palkka. — O, Yrjö! Yrjö! — Hänet on vangittu samalla kertaa kuin ne ilkiöt. — Minun Yrjöni! Yrjöni! —
KAPINANJOHTAJAT (tulevat).
LINK. Ylös, herra johtaja, hei! Nyt ei ole aika virkailla. Vihollinen on lähellä, ja voimakas.
GÖTZ. Kuka sytytti Miltenberg'in?
METZLER. Jos te tahdotte mutkia tehdä, niin teille näytetään, mitenkä niitä ei tehdä yhtään.
KOHL. Pitäkää huolta sekä meidän nahkastamme että omastanne! Ylös, ylös!
GÖTZ (Metzlerille). Mitä sinä uhkailet minulle? Sinä epäkelpo!
Luuletko, että sinä minusta olet pelottavampi, sen vuoksi kun kreivi
Helfensteinin veri tahraa sinun vaatteitasi?
METZLER. Berlichingen!
GÖTZ. Sinä saat kernaasti mainita minun nimeni, eivät sitä minun lapseni vasta tarvitse hävetä.
METZLER. Pois, sinä pelkuri! Ruhtinaan-kätyri! Ruhtinaan-kätyri!
GÖTZ (lyöpi häntä päähän, että hän kukistuu. Toiset tulevat väliin).
KOHL. Te olette raivossa. Vihollinen ryntää ahdistamaan joka haaralta, ja te vaan riitelette!
LINK. Hei! Ylös! Telme ja tappelu.
Weislingen. Ratsumiehiä_.
WEISLINGEN. Ajakaa niitä perästä! Ne pakenevat. Älkää antako sateen tai yön itseänne haitata. Götz on niiden joukossa, kuulen ma. Koettakaa kaikin mokomin tavoittaa hänet! Hän on pahoin haavoitettuna, sanovat meidän miehemme. (Ratsurit pois). Ja kun minä saan kiini sinut! — Se on vielä armo, jos me salaa vankilassa täytämme sinun kuoleman-tuomiosi. — Niin haihtuu hän pois ihmisten ilmoista ja muistosta lopen, ja sinä voit sitten vapaammin hengittää, hullumainen sydän![79] (Pois).
* * * * *
Yö jylhässä metsässä.
Mustalais-leiri.
MUSTALAIS-MUIJA (nuotion ääressä). Laaji olkikattoa kuopan ylle, tyttö, kaatuu kyllä vettä, räntää yö umpeen!
MUSTALAIS-POIKA (tulee). Yks' peltorotta, maammo. Kas! pari metsärottaa.
MUIJA. Mun pitää nylkeä net ja kärventää sulle, ja saat turkin kelsilöistä. — Sin'oot vereen tullut.
POIKA. Rotta on hammastant mua.
MUIJA. Haes mulle kuivaa puutaa, jotta nuotio saisi roihuamaan, siihen kun sun isäs saapuu; se on kai märkä kuin kuikka.
TOINEN MUSTALAIS-MUIJA (lapsi seljässä).
ENSIMÄINEN MUIJA. Oot sie näpistänt kosolta?
TOINEN MUIJA. Himenen kyllä. Maa on täys temmellyst' ylt'-ympäri, ei huoli olla henkestään varma. Palaa kaks kylää loimottaa.
ENSIMÄINEN MUIJA. Liekkö tuolla tulipalo tuo loimo? Oon silmäillyt sitä pitkään. Ollaan nykyestään niin tottununna taivosen tulimerkkilöihin.
MUSTALAIS-PÄÄLLIKKÖ ja kolme MUSTALAISTA (tulee).
PÄÄLLIKKÖ. Kuuletteko tuota villiä metsästäjää?[80]
ENSIMÄINEN MUSTALAINEN. Se karkaa suoraa päätä meidän päälle.
PÄÄLLIKKÖ. Kuinka koirat haukkuvat! Hau! Hau!
TOINEN MUSTALAINEN. Ruoskat läiskähtelee.
KOLMAS MUSTALAINEN. Metsästäjät riemuiten huhuilevat: halloo! hoi!
MUSTALAIS-MUIJA. Tuokaa, perkeleellä, tänne esiin tarakat!
PÄÄLLIKKÖ. Ollaan kalastettu sameassa vedessä.[81] Talonpojat ryöstäät itse. On ollut meille hyvin suotuisaa.
TOINEN MUIJA. Mitäs sull'on, Wolf?
WOLF. Jänis ja kukko. Paistinvarras. Nivakka palttinaa. Kolme kauhaa ja yhdet suitset.
STICKS. Villavaippa on mulla, yks saapas-pari, ja taulaa ja tulikiveä.
MUIJA. Kaikki tyyni likomärkänä, pitää kuivattaa. Tuokaa tänne!
PÄÄLLIKKÖ. Kuule, yks hevonen! Me'e, katso, mit' on!
GÖTZ (hevosella). Jumalalle kiitos! Tuolla näkyy tulta, ne on mustalaisia. Haavani vuotaa verta kovin, vihollinen kintereillä. Pyhä Jumala, sinä annat minun loppua kauheasti!
PÄÄLLIKKÖ. Tietääkö se rauhan sanomaa, ettäs tulet?
GÖTZ. Minä rukoilen teiltä apua. Minun haavani näännyttää minut lopen.
Auttakaa minua satulasta!
PÄÄLLIKKÖ. Auta häntä! Jalo mies sekä olennolleen että sanoilleen.
WOLF (supattaa). Se on Götz von Berlichingen.
PÄÄLLIKKÖ. Olkaa tervetullut! Kaikki mitä meillä on, on teidän hyväksi.
GÖTZ. Kiitos teille!
PÄÄLLIKKÖ. Tulkaa sisälle minun telttaani.
* * * * *
Mustalais-päällikön teltta.
PÄÄLLIKKÖ. GÖTZ.
PÄÄLLIKKÖ. Huuda mammaa, että hän tulee ja tuopi tänne retvanan juurta ja laastaria!
GÖTZ (soljauttaa haarniskansa pois).
PÄÄLLIKKÖ. Tässä on minun juhlapäivä-jakkuni.
GÖTZ. Kost' Jumala!
MUSTALAIS-MUIJA (sitelee häntä).
PÄÄLLIKKÖ. On sydämellisen rakasta minulle, että saadaan teitä nähdä meidän luonamme.
GÖTZ. Tunnetteko te minut?
PÄÄLLIKKÖ. Ken ei teitä tuntisi! Götz, veremme ja henkemme hennotaan panna teitä puolustamassa.
SCHRICKS. Tulee metsän halki ratsumiehiä. Ovat liittolaisjoukkoja.
PÄÄLLIKKÖ. Teidän vainomiehiänne! N'ei pääse teihin saakka! Hei, Schricks, hei! Sano muillekin! Me tunnetaan lymyonkalot paremmin, kuin ne, me ammutaan ne kumoon, ennen kuin ne ennättää saada meitä näkimeensä.
GÖTZ (yksinään). O, Keisari! Keisari! Ryövärit varjelevat sinun lapsiasi. Kuuluu kovaa ammuntaa. Nuo metsäläis-utrat, jäykkiä omassa sävyssään sekä uskollisia!
MUSTALAIS-MUIJA. Pelastakaa itsenne! Viholliset pääsee väkineen voitolle. Hai!
GÖTZ. Missä on minun hevoseni?
MUIJA. Aivan lähellä.
GÖTZ (vyöttää itsensä, ja istuksen satulaan, ilman haarniskatta). Viimeinen kerta pitää niiden tuta minun kättäni. En minä vielä ole niin heikko. (Ratsastaa pois).
MUSTALAIS-MUIJA. Hän ajaa täyttä neliä meikäläisten luo. (Pako).
WOLF. Pois! Pakoon! Kaikki on mennyttä! Meidän päällikkömme on ammuttu!
Götz vankina! (Naisten parku ja pako).
* * * * *
Adelheidin sankykamari.
ADELHEID (kirje kädessä). Hän, tai minä! Se kopeilija! Uhkaa minua! —
Me aijomme ennättää sinun edellesi. Mikä hiipii salin läpi?
(Koputetaan.) Kuka on siellä ulkona?
FRANS (vienosti). Avatkaa minulle, armollinen rouva!
ADELHEID. Frans! Hän kyllä ansaitsee sen, että mä avaan hälle. (Laskee hänet sisään).
FRANS (lankee kaulaan). Rakas, armollinen rouva!
ADELHEID. Häpeämätön! Jos sinut olisi joku kuullut!
FRANS. Oi, nukkuu kaikki, kaikki tyynni!
ADELHEID. Mitä sinä tahdot?
FRANS. Minä en saa rahtuakaan rauhaa. Minua kiusaa herrani uhkaukset, teidän kohtalonne, minun oma sydämeni!
ADELHEID. Hän taisi olla tuiki äkäisenä, kun sinä hyvästiä heitit?
FRANS. Jommoisena min'en ole herraa nähnyt muulloin. Minun linnaani pitää hänen siirtyä, sanoi, hänen pitää tahtoa!
ADELHEID. Ja me tottelemme?
FRANS. Minä en tiedä mitään, armollinen rouva.
ADELHEID. Petetty, hassumainen poika, sinä et huomaa, mitä tuo tarkoittaa. Hän tietää, että minä täällä olen varmaan turvassa. Hän on jo kauvan vaaninut minun vapauttani. Hän tahtoo minut omille tiluksillensa. Siellä on hänellä valta minua kohdella sen mukaan mitä viha pistää hänen päähänsä.
FRANS. Niin hän ei saa tehdä ikinä!
ADELHEID. Aijotko sinä estää häntä?
FRANS. No hän ei saa!
ADELHEID. Minä jo ennakolta näen koko kurjuuteni. Linnastansa hän minut raastaa väkivallalla, sulkee minut johonkin luostariin, teljen taakse.
FRANS. Kuolema ja kadotus!
ADELHEID. Tahdotko sinä pelastaa minut?
FRANS. Ennen kaikki![82] kaikki!
ADELHEID (itkien ja sylin langeten Fransin kaulaan). Frans! Ah pelastuaksemme!
FRANS. Hänen pitää kukistua maahan, ja minä tahdon astua jalkani hänen niskansa päälle.
ADELHEID. Ei mitään kiihkoa! Sinun pitää saada minulta kirje hänelle, täysi nöyryyttä, että minä muka tottelen. Ja tästä pikku pullosta tipauta hälle pisara juoman sekaan.
FRANS. Antakaa! Teidän pitää olla vapaa!
ADELHEID. Vapaa! Kun sinun ei enää tarvitse vavisten varpaillasi hiipiä minun huoneeseeni eikä minun enää hätäjälin kuiskata sinulle: Tielle, Frans, päivä koittaa!
* * * * *
Heilbronn.
Tyrmän edusta.
ELISABETH. LERSE.
LERSE. Jumala ottakoon teiltä pois tämän tuskan, armollinen rouva!
Maria on täällä.
ELISABETH. Jumalan kiitos! Lerse, me ollaan vajottu kauheaan surun alhoon. Niin se nyt on, kuin minä aavistin kaikki. Vankina, niin kuin kapinannostajat, pahantekijät, heitettynä syvimpään tyrmään —
LERSE. Minä tiedän kaikki.
ELISABETH. Et mitään, et mitään, et mitään sinä tiedä, viheliäisyys on liika suuri! Hänen ikänsä, hänen haavansa, hiipivä kuume, ja enemmän kuin tämä kaikki, vielä hänen sielunsa synkkyys sen vuoksi että näin pitää hänestä tulla loppu.
LERSE. Myös tämä, että Weislingen on keisarillinen komisarius.
ELISABETH. Weislingen?
LERSE. On käytetty tavattoman ankaraa eksekutsionia. Metzler on poltettu elävältä, satoja on rattahin ruhjottu, seipääseen pistetty, mestattu, neljäksi reväisty hevosten vetäisemällä. Kauttaaltaan tämä maa on ikään kuin mikä teurashuone, jossa ihmis-lihaa on kaupan polkuhinnasta.
ELISABETH. Weislingen komisarius! O, Jumala! Yksi toivon säde, Marian pitää mennä hänen tykönsä, hän ei voi siltä kieltää mitään. Hänellä on aina ollut hento sydän, ja kun hän näkee sen ihmisen, jota hän rakasti niin, jonka hän on saattanut niin onnettomaksi. Missä on Maria?
LERSE. Yhä vielä ravintolassa.
ELISABETH. Vie minut sen luo. Sen täytyy heti lähteä. Minä pelkään pahinta.
* * * * *
Weislingenin linna.
WEISLINGEN. Minä olen niin sairas, niin heikko. Kaikki minun luuni on ontot. Katala kuume on niistä kalvanut pois ytimen. Ei yön lepoa, ei päivän rauhaa. Puolihorroksissa myrkyllisiä unia. Mennä yönä minä olin kohtaavinani metsässä Götz'in. Hän paljasti miekkansa ja vaati minua mittelyyn. Minä tapasin omaa miekkaani, käsi kieltäytyi minua palvelemasta. Silloin hän pisti miekkansa tuppeen, viskasi vaan minuun halveksivan silmäyksen ja astui minun ohitseni. — Hän on vankina, ja minä vapisen hänen edessänsä. Kurja ihminen! Sinun sanasi on hänet kuolemaan tuominnut, ja sinä kauhistut, kuin minkä pahan tehnyt, hänen uni-olentonsa edessä! — Ja pitääkö hänen kuolla? — Götz! Götz! — Me ihmiset emme johda omaa elämäämme itse; pahoille hengille on annettu valta, että ne meidän turmioksemme harjoittavat helvetin-ilkeyttään (itsekseen). Voipunut! voipunut! Kuin kynteni on niin siniset! — Kylmä, kylmä, jäytävä hiki lamauttaa joka jäseneni. Kaikki tyynni pyörii minulla silmäini edessä. Voisinkohan nukkua! Ah!
MARIA (astuu sisään).
WEISLINGEN. Jesus Maria! — Jätä minut rauhaan! Jätä minut rauhaan! — Se olento puuttui vielä! Hän kuolee, Maria kuolee ja ilmestyy minulle. — Jätä minut, autuas henki! Minä olen kurja ilmankin.
MARIA. Weislingen, en minä ole mikään henki. Minä olen Maria.
WEISLINGEN. Se on hänen äänensä.
MARIA. Minä tulen sinulta rukoilemaan veljeni elämää. Hän on syytön, niin rangaistavalta kuin hän näyttäneekin.
WEISLINGEN. Vaiti, Maria! Sinä taivaan enkeli tuot helvetin tuskat mukanasi. Älä puhu enää!
MARIA. Ja minun veljeni pitää siis kuolla? Weislingen, se on kauhistavaa, että minun tarvitsee sanoa sinulle, että hän on syytön, että minun täytyy kujerrella, sinua hillitäkseni kaikkein kamalimmasta murhasta. Sinun sielusi on sisimpiä syvyyksiänsä myöten vihoilis-voimain vallassa. Ja tuo on Adelbert'iä!
WEISLINGEN. Sinä näet, kalman kuluttava huoku on minut manalle puhaltanut, minun voimani vaipuu hautaan päin. Minä kuolisin kurjana, ja sinä tulet, syöstäksesi minut epätoivoon. Jos minä voisin puhua, niin sinun mitä katkerin vihasi sulaisi sääliksi ja surkutteluksi. O, Maria! Maria!
MARIA. Weislingen, minun veljeni kituu sairaana vankilassa. Hänen vaikeat haavansa, hänen ikänsä! — Ja jos sinä hennoisit hänen harmaan päänsä — Weislingen, me joutuisimme toivottomuuteen.
WEISLINGEN. Jo riittää. (Soittaa).
FRANS (äärettömässä mielenliikutuksessa). Armollinen herra!
WEISLINGEN. Paperit tuolta, Frans!
FRANS (hakee ne).
WEISLINGEN (repäisee auki muutaman vihkon ja näyttää Marialle erästä paperia). Tässä on sinun veljesi kuoleman-tuomio allekirjoituksineen.
MARIA. Taivaan Jumala!
WEISLINGEN. Ja noin minä repäisen rikki sen! Hän elää! Mutta voinko minä uudestaan luoda, mitä olen tuhonnut? Älä itke noin, Frans! Hyvä poika, minun kurjuuteni koskee syvästi sinun sydämeesi.
FRANS (lankee hänen eteensä ja likistää hänen polviansa).
MARIA (itsekseen). Hän on hyvin kipeä. Hänen hahmonsa murtaa minun sydämeni. Kuinka minä rakastin häntä! Ja nyt minä näin lähellä häntä, kuinka elävästi sen tunnen!
WEISLINGEN. Frans, nouse ylös ja heitä itku! Minä toivottavasti voin vielä toipua. Eteenpäin elävän mieli.
FRANS. Ette koskaan, koskaan! Teidän täytyy kuolla.
WEISLINGEN. Minunko täytyy?
FRANS (pois suunnalta). Myrkkyä! Myrkkyä! Omalta vaimoltanne! Minä!
Minä! (Syöksyy ulos).
WEISLINGEN. Maria, juokse häntä katsomaan. Hän on epätoivon houreissa. (Maria rientää ulos). Myrkkyä omalta vaimoltani! Voi! Voi! Minä jo tunnen. Piina ja kuolema!
MARIA (toisesta huoneesta). Apua! Apua!
WEISLINGEN (yrittää nousta). Jumala, enkö minä jaksa!
MARIA (tulee). Hän on poissa. Salin akkunasta syöksyi hän raivoksissa
Mainin uomaan.
WEISLINGEN. Hyvä on hänelle! Sinun veljelläsi ei ole mitään vaaraa. Ne muut komisariukset, etenkin Seckendorf, ovat hänen ystäviänsä. He suovat heti ritarillisen vankeuden hänelle, hänen sanaansa luottaen. Hyvästi, Maria ja mene!
MARIA. Minä jäisin sinun luoksesi, sä hyljätty raukka!
WEISLINGEN. Kyllä raukka ja hyljätty! Sinä olet hirmuinen kostaja,
Jumala! — Minun vaimoni —
MARIA. Heitä pois nuo ajatukset. Käännä sydämesi Armahtajan puoleen.
WEISLINGEN. Mene, rakas sielu, anna minun jäädä omaan kurjuuteeni. — Kauhistavaa! Myös sinun läsnä-olosi, Maria, tää viimeinen lohtu, on tuskaa.
MARIA (itsekseen). Vahvista minua, o Jumala! Minun sieluni sortuu hänen sielunsa kanssa.
WEISLINGEN. Voi! Voi! Myrkkyä omalta vaimoltani! — Minun Frans'ini tuon iljetyksen viettelemä! Kuinka se vartoo kuulokorvana airutta, joka saattaisi sanoman: Hän on kuollut! Ja sinä, Maria! Maria! Miksi sinä olet tullut jokaista minun nukkuvaa synti-muistoani herättämään! Jätä minut, että minä kuolisin pois!
MARIA. Anna minun jäädä! Sinä olet yksin. Ajattele, että minä olen sinulla sairaan-hoitajana. Unhota kaikki! Suokoon Jumala niin kaikki sinulle anteeksi, kuin minä sinulle suon kaikki tyynni anteeksi!
WEISLINGEN. Sinä, sielu, täysi rakkautta, rukoile minun puolestani, minun puolestani! Minun oma sydämeni on teljessä.
MARIA. Hän tulee armahtamaan sinua. — Sinä olet voipunut.
WEISLINGEN. Minä kuolen, kuolen, ja en voi kuolla tyhjään — rauveten.
Ja tässä kauheassa elämän ja kuoleman kamppauksessa on helvetin-tuskat.
MARIA. Armahtaja, armahda häntä! Vaan yksi ainoa säde sinun rakkauttasi suo hänen sydämeensä, että se avautuisi lohdutukselle, ja hänen henkensä saisi viedä toivon, elämäntoivon myötänsä kuoloon!
* * * * *
Synkkä, ahdas holvi.
SALAISEN TUOMIO-ISTUIMEN JÄSENIÄ. (Kaikki naamaroituja).
VANHIN. Salaisen tuomio-istuimen[83] tuomarit, vannokaa köyden ja kalvan uhalla, että olette vilpittömät, että tuomitsette hengenrikos-asiassa, rankaisette hengenrikos-asiassa, ikään kuin Jumala! Onko teidän sydämenne puhtaat ja teidän kätenne, niin nostakaa kätenne ylös, huutakaa kirousta ja tuhoa pahantekijäin päälle: Kirous! Tuho!
KAIKKI. Kirous! Tuho!
VANHIN. Huutaja, alota oikeudenkäynti!
HUUTAJA. Minä huutaja huudan kannetta pahantekijöitä vastaan. Jonka sydän on puhdas, jonka kädet on puhtaat saattaakseen vannoa köyden ja kalvan uhalla, hän syyttäköön köyden ja kalvan kautta! syyttäköön, syyttäköön!
SYYTTÄJÄ (astuu esiin). Minun sydämeni on puhdas pahanteosta, käteni puhtaat viattomasta verestä. Jumala, anna minulle anteeksi pahat ajatukset ja varjele pahan-tahto teosta! Minä nostan ylös käteni ja syytän, syytän, syytän!
VANHIN. Ketä sinä syytät?
SYYTTÄJÄ. Syytän minä köyden ja kalvan uhalla Adelheid von Weislingeniä. Hän on tehnyt itsensä syypääksi aviorikokseen, on miehensä myrkytyttänyt tämän aseenkantaja-pojalla. Poika on itse tuominnut itsensä, mies on kuollut.
VANHIN. Vannotko totuuden Jumalalle, syyttäväsi totuuden mukaan?
SYYTTÄJÄ. Minä vannon.
VANHIN. Ja jos syyte löyttäisiin vääräksi, tarjoatko sinä oman kaulasi murhaajan ja aviorikkojan rangaistusta kärsimään?
SYYTTÄJÄ. Minä tarjoon.
VANHIN. Teidän äänenne! (He puhelevat salaa vanhimmalle).
SYYTTÄJÄ. Salaisen tuomio-istuimen tuomarit, minkä tuomion te nyt langetatte Adelheid von Weislingenille, joka on tullut syytetyksi aviorikoksesta ja murhasta?
VANHIN. Kuolla pitää hänen! Kuolla katkera, kaksinainen kuolema. Köydellä ja tikarilla pitää hänen saada kaksinkertainen kosto kaksinkertaisesta pahanteosta! Ojentakaa kätenne ylös ja huutakaa tuhoa hänen päällensä! Tuho! Tuho! Kostajan käsiin!
KAIKKI. Tuho! Tuho! Tuho!
VANHIN. Kostaja! Kostaja, astu esiin.
KOSTAJA (esiytyy).
VANHIN. Tartu tässä köyteen ja kalpaan, tuhotaksesi hänet taivaan kasvojen edessä, kahdeksan päivän kuluessa! Missä sinä tapaat hänet — alas, alas hän tomuun! — Tuomarit, te jotka tuomitsette hengenrikos-asiassa, ikään kuin Jumala, varjelkaa sydämenne pahanteosta ja kätenne viattomasta verestä!
* * * * *
Talo lähellä ravintolaa.
MARIA. LERSE.
MARIA. Hevoset ovat saaneet levähtää kyllin. Meidän pitää lähteä,
Lerse.
LERSE. Levätkäähän toki huomiseen asti. Yö on kovin jylseä.
MARIA. Lerse, min' en saa rauhaa, ennen kuin näen veljeni. Koetaan rientää! Ilma kirkastuukin; meillä on odotettavissa kaunis päivä.
LERSE. Niin kuin te käskette.
* * * * *
Heilbronn.
Vankila.
GÖTZ. ELISABETH.
ELISABETH. Minä pyydän sinua, rakas mieheni, puhu minulle! Sinun vaiti-olosi huolestuttaa minua. Sinä hehkut sammuksiin oman itsesi sisässä. Tule, katsotaan haavojasi; ne paranee aika lailla. Tuossa alakuloisuuden synkkyydessä en tunne minä sinua enää.
GÖTZ. Etsitkö sinä Götz'iä? Hän on jo kauvan sitten ollut ja mennyt. Ne ovat minun erä erältä silponeet, mun käteni, mun vapauteni, mun omaisuuteni, mun hyvän nimeni ja maineeni. Minun pääni, mitä sen on?[84] — Mitä te olette kuulleet Yrjöstä? Onko Lerse rientänyt noutamaan häntä?
ELISABETH. On, rakas ystävä![85] Nouse pystyyn, voi paljon kääntyä.
GÖTZ. Kenen Jumala lyöpi alas, se ei nouse pystyyn itse. Minä tiedän parhaiten, mikä painostaa minun hartioitani. Kovaa-onnea kokemaan olen minä tottunut. Täss' ei nyt ole Weislingen yksin, ei talonpojat yksin, ei Keisarin kuolema ja mun haavani. — Täss' on kaikki yhdessä. Mun hetkeni on tullut. Minä toivoin, että se olisi samoin kuin minun elämäni. Tapahtukoon Hänen tahtonsa!
ELISABETH. Etkö sinä tahtoisi syödä jotain?
GÖTZ. En mitään, hyvä rouva! Katsos, kuin tuolla ulkona paistaa aurinko!
ELISABETH. Oikein kaunis kevätpäivä.
GÖTZ. Rakas puolisoni, jos sinä voisit puhutella vartijan, jotta hän suostuisi puoleksi tuntia päästämään minut pikku puistoonsa, että minä siellä saisin nauttia armasta aurinkoa, kirkasta taivasta ja raitista ilmaa!
ELISABETH. Ihan heti! ja kyllä hän suostuukin.
Pieni puisto tyrmän vieressä.
MARIA. LERSE.
MARIA. Mene sisään ja katso, mitenkä siellä on. (Lerse pois).
ELISABETH. VANGINVARTIJA.
ELISABETH. Jumala teille palkitkoon rakkautenne ja uskollisuutenne minun herraani kohtaan! (Vartija pois). Maria, mitä sanomia sinä tuot?
MARIA. Veljeni turvallisuuden vakuutta. Ah! mutta minun sydämeni on särjetty. Weislingen on kuollut, oman vaimonsa myrkyttämänä. Minun mieheni väikkyy hengen vaarassa. Ruhtinaat käyvät taistelussa ylen mahtaviksi häntä kohti; sanotaan, että hänet on suljettu ja piiritetty.
ELISABETH. Älä usko huhuja. Äläkä anna Götz'in huomata mitään.
MARIA. Kuinka hän jaksaa?
ELISABETH. Minä jo pelkäsin, että hän ei elä siihen asti, kun sinä tulet takaisin. Herran käsi makaa raskaana hänen päällänsä. Ja Yrjö on kuollut.
MARIA. Yrjö! Se kultainen poika!
ELISABETH. Kun ne katalat olivat sytyttäneet Miltenberg'in palamaan, lähetti hänet herransa sinne, että hän tyystyttäisi niitä. Siellä oli karannutkin joukko liittolaisia niiden kimppuun. — Yrjö! Oisivatkin ne kaikki puoltansa pitäneet, niin kuin hän — niillä oisi kaikilla täytynyt olla hyvä omatunto. Monta on pistetty kuoliaaksi, ynnä Yrjökin. Hän kuoli kuin kunniallinen ratsumies.
MARIA. Tietääkö sen Götz?
ELISABETH. Me pidämme sitä salassa häneltä. Hän kysyy minulta kymmenen kertaa päivässä ja lähettää minut kymmenen kertaa päivässä kuulostamaan, mitenkä jaksaa Yrjö. Minä en hirviä antaa hänen sydämellensä tätä viimeistä iskua.
MARIA. O, Jumala! Mitä on tämän maallisen maan toiveet!
GÖTZ. LERSE. VANGINVARTIJA.
GÖTZ. Kaikkivaltijas Jumala! Kuinka hyvä on ihmisen olla sinun taivaasi alla! Kuinka vapaata! — Puut mehuvat silmikolle, ja koko maailma toivoo. Jääkää hyvästi, minun armahaiseni! Minulta on juuret hakattu pois, minun voimani vaipuu hautaan päin.
ELISABETH. Saanko lähettää Lersen hakemaan luostarista sinun poikasi, että sinä vielä kerran saisit nähdä ja siunata häntä?
GÖTZ. Antakaa hänen olla, hän on pyhempi kuin minä, hän ei tarvitse mun siunaustani. Meidän hääpäivänämme, Elisabeth, ei minua aavistuttanut, että olen näin kuoleva. Minun vanha isäni siunasi meitä, ja hänen rukouksestaan kumpusi perikunta jaloja, urhoollisia poikia. — Sinä et ole kuullut häntä, ja minä olen viimeinen suvusta. — Lerse, sinun saapuvilla-olosi ilahuttaa minua tänä kuoleman hetkenä enemmän kuin ennen kuumimmassa ottelussa. Siihen aikaan johti minun henkeni teitä. Nyt sinä pidät minua pystyssä. Ah, jospa minä saisin vielä kerran nähdä Yrjön, saisin itseäni lämmittää hänen silmänsä katseessa! Te luotte silmänne maahan päin ja itkette. — Niinkös hän on kuollut? — Yrjö on kuollut. — Kuole, Götz! — Sinä olet yli oman itsesi elänyt. Kuinka hän kuoli? Ah, vangitsivatko he hänet niiden murhapolttajain joukossa, ja hän on teloitettu?
ELISABETH. Ei, hän kaatui keihästettynä Miltenberg'in kahakassa. Kuin jalopeura torjui hän vapautensa puolesta.
GÖTZ. Jumalan kiitos! — Hän oli parhain poika auringon alla ja urhoollinen. — Päästä minun sieluni nyt! — Vaimo parka! Minä jätän sinut turmeltuneeseen maailmaan. Lerse, älä heitä häntä sikseen! — Sulkekaa sydämenne huolellisemmin kuin porttinne. Tulee petoksen ajat; sille on vapaus annettu. Epäkelvot hallitsevat kavaluudella, ja jalo ihminen joutuu heidän verkkoonsa. Maria, Jumala sinulle antakoon miehesi jälleen! Ja minä toivotan, että älköön hän ikinä langetko niin syvälle, kuin korkealle hän on kohonnut! Selbitz kuollut, ja se hyvä Keisari, ja minun Yrjöni. Antakaa minulle joku siemaus vettä. — Taivahallinen ilma! — Vapaus! Vapaus! (Hän kuolee).
ELISABETH. Vaan tuolla ylhäällä, ylhäällä Sinun luonasi! Maailma on vankeus.
MARIA. Jalo mies! Jalo mies! Voi sitä vuosisataa, joka sinut sysäsi pois itsestään!
LERSE. Voi sitä jälkisukua, joka sinut tuntee väärin!