V
»Nyt kun olen lähettänyt kutsun hänelle», sanoi Menelaos, »tahdon ilmoittaa sinulle yhden asian. Olin väärässä, ja niin poispäin, mutta sinulla ei ollut silti oikeutta pohtia asiaa lapsemme läsnä ollessa, niinkuin teit. Jos tuollaisten juttujen käsittely tapahtuu julkisesti, ei talossa ole minkäänlaista järjestystä. Mikään ei ole minusta niin kammottavaa kuin perheriita, ja kaikkein pahimmalta tuntuu, kun vanhemmat riitelevät omien lastensa kuullen.»
»Minäkin valitan sitä», sanoi Helena, »mutta sittenkin valitsin mieluummin sen kuin alistuin vastustamatta kestämään sellaista loukkausta, jota sain kokea sinulta tyttäreni läsnäollessa. Sinä näet asiat peräti merkillisessä valossa, Menelaos. Näyttää siltä kuin olisit tuonut minut kotiin voidaksesi nauttia siitä, että saat syytää minulle sopimattomia sanoja koko lopun ikäni, ja näytät jostakin syystä olevan sitä mieltä, että minä tyydyn siihen. Näytät arvelevan, että lapsellesi ja huonekunnallesi on hyväksi kuulla huuliltasi sellaisia epäkohteliaisuuksia. Jollen erehdy, pidät sitä omallekin luonteellesi hyödyllisenä. Joka kerta minua solvatessasi näytät tuntevan siveellisen tasosi kohonneen.»
»Helena, en ole lausunut sanaakaan palvelijaini kuullen. Kukaan itseään kunnioittava mies ei tekisi sitä. Kun Eteoneus tahtoi aloittaa keskustelun asiasta, kielsin häntä jatkamasta.»
»Mistä asiasta Eteoneus tahtoi keskustella kanssasi?» kysyi Helena.
»Se on vanha juttu», sanoi Menelaos. »Olin hupsu, kun mainitsin sen.»
»Niin olit», sanoi Helena, »mutta koska kerran otit sen puheeksi, toivon sinun ilmaisevan minulle mitä Eteoneus halusi sanoa».
»Ikävä kyllä en voi kertoa sitä sinulle, Helena. Ei se ollut laisinkaan tärkeää.»
»Menelaos, minä epäilen, että se oli hyvin tärkeää. Joka tapauksessa se koskee minua ja on sitä lajia, että mieluummin salaat sen minulta.»
»No niin, en voi sitä kertoa sinulle, muuta siitä ei ole sanomista. Ensinnäkään en halua ja jos toistaisinkin hänen sanansa, väittäisit sinä minun solvaavan sinua, ja ennenkuin olisin selvinnyt siitä sotkusta, pitäisi minun kutsua kotiimme vielä joku muukin vieras. Meillä ei ole varastoissamme ruokaa enää sen useamman elättämiseksi. Muistathan, että saimme viimeksi huonon sadon.»
»En aio sallia sinun johtaa minua harhaan tällä tavoin», sanoi Helena.
»Jos olet päättänyt olla itse kertomatta minulle asiaa, niin kysyn
Eteoneukselta mitä hän sanoi.»
»Milloin olet alkanut tiedustella portinvartijalta mitä luonteestasi arvellaan, Helena? Et voisi tosiaankaan tehdä sen arvottomampaa tekoa kuin keskustella asioistamme palvelijain kanssa!»
»Minulla ei ole aikomustakaan keskustella asioistamme hänen kanssaan — kysyn vain häneltä mitä salaperäisiä juttuja hän on levittänyt minusta.»
»Ja hän kertoo sen tietenkin sinulle!» sanoi Menelaos.
»En tiedä kertooko hän vai ei, mutta voinhan joka tapauksessa kysyä häneltä. Mieluummin kuulisin sen sinulta, mutta koska sinä kieltäydyt ilmaisemasta sitä minulle, kieltäydyn jäämästä tietämättömyyteen.»
»Helena, huomaan pitäneeni liian suurta ääntä pikku jutusta. Kerron sinulle sen vähän, mitä siinä on kertomista. Kotiin palatessani kysyi Eteoneus minulta kuinka palvelijain oli suhtauduttava sinuun. Hän sanoi heidän olevan ihmeissään siitä, että sinä laisinkaan palasit, ja vielä enemmän siitä, että olit taas täällä ikäänkuin — no niin, ikäänkuin et olisi koskaan ollutkaan poissa. Hän sanoi, että he olivat valmistautuneet minun palattuani ilahduttamaan yksinäistä elämääni, mutta he eivät tietäneet kuinka oli suhtauduttava uuteen tilanteeseen, jossa minä en esiintynytkään yksinäisenä enkä apua tarvitsevana. Heistä tuntui, sanoi hän —»
»Milloin sinä keskeytit hänen puheensa ja estit häntä jatkamasta?» sanoi Helena. »Tuohan on jo kokonainen puhe.»
»Hän sanoi tuon kaiken vastoin tahtoani ja katkonaisin erin», sanoi Menelaos. »Minä koetin saada häntä palaamaan asiaan, mutta siitä hän lakkaamatta poikkesi, ja —»
»Mihin asiaan koetit saada hänet palaamaan?» sanoi Helena.
»No niin, hän tuli puhumaan minulle Hermionesta», sanoi Menelaos.
»Kuinka?»
»Hermionesta ja Oresteesta», sanoi Menelaos. »Hän oli huolissaan heidän suhteestaan.»
»Minun on vaikea uskoa korviani», sanoi Helena. »Sinä, joka et koskaan puhele vaimostasi palvelijain kanssa, sinä keskustelet heidän kanssaan vain tyttärestäsi — tyttärestäsi ja hänen lemmenasioistaan! Siinä on luultavasti jokin hieno ero, mutta minä en kykene sitä ymmärtämään. Menelaos, minulla ei ollut aavistustakaan, että olit niin kokonaan menettänyt hienotunteisuutesi! Olihan sinulla ennen se lahja — minne nyt olet hukannut sen? Ja mitä tulee meistä kaikista? Jos sinussa alkaa tuolla iällä ilmetä sellaisia heikkouksia, niin vajoat pian niin syvälle, ettei sinua voi enää auttaa, ja vaikutusvoimasi Hermioneen tulee olemaan peräti onneton. Kömpelyyttä on mahdoton parantaa.»
»Jos olisit ollut saapuvilla Eteoneuksen puhellessa», sanoi Menelaos, »niin tietäisit aivan hyvin, että en jutellut hänen kanssaan perheasioistamme — en vaimostani enkä tyttärestäni — en veljestäni enkä hänen vaimostaan tai pojastaan. Puhun näin yksityiskohtaisesti, jotta minua ei voitaisi syyttää kiertelemisestä. Eteoneus ei pidä Oresteesta ja hän tuli yllyttääkseen minutkin poikaa vastaan. Oresteesta johduimme tietysti puhelemaan vähän Hermionesta, ja portinvartija kertoi minulle, että nuo nuoret olivat tavanneet usein meidän poissa ollessamme. Sanoin hänelle, että heidät oli luvattukin toisilleen kauan sitten, että luotin ehdottomasti tyttäreni arvostelukykyyn, ja että Eteoneus itse oli julkea vanha kielikello. Lähetin hänet takaisin paikalleen, mutta hän on itsepäinen mies ja kesti vähän aikaa, ennen kuin pääsin eroon hänestä. Hän puheli koko ajan koettaen saada minulta selville jotakin sinusta. Kieltäydyin kuuntelemasta häntä, mutta ennen kuin sain hänet ulos, oli hän tehnyt minulle tarkoin selvää mielipiteestään. Se mitä sinulle kerroin oli vain pääsisältö hänen hajanaisista huomautuksistaan. Hänestä tuntuu siltä, että maailma alkaa luopua niistä perintätavoista, joitten vallitessa hän on kasvanut. Oikeastaan oli suurimpana syynä hänen jaaritteluunsa se, että hän tuli hakemaan minulta turvaa ja lohdutusta siihen, että tunsi tulleensa vanhaksi.»
»Hän on luultavasti oikeassa Oresteen suhteen», sanoi Helena, »ja maailma muuttuu. Olen pahoillani, että niin on. Vanhoilliset tavat ja kaikkia muodollisuuksia noudattava käytös ovat lopultakin parhaat. Mahdollisesti on joskus pakko poiketa niistä, mutta niiden, jotka joutuvat tekemään niin, on tosiaankin maksettava kallis hinta. Sen vuoksi minua surettaa, että olet menettänyt entisen kohteliaisuutesi, Menelaos. Se oli yksi onnellisimpia ominaisuuksiasi, ja vaikka nyt alkaakin karkeampi ja rahvaanomaisempi käytös tulla tavaksi, ei se koskaan tule oikein pukemaan sinua minun mielestäni. Huomasin muutoksen Troijassa heti samana yönä, jolloin me taas tapasimme toisemme. Ihailin Agamemnonia sen vuoksi, että hän jäi sinne suorittamaan noita uhreja. Siinä oli jotakin — en oikein tiedä voisiko sitä ehkä sanoa käytöksen sävyksi — mikä todisti kuinka lujaan kasvatus oli tarttunut häneen. Minua suretti, että sinä et jäänyt tekemään samoin. Meidän paluumme ei ollut niin onnellinen kuin kotiintulon pitäisi olla. Sinä aloitit sen väärässä mielentilassa.»
»Sitä en voi ollenkaan huomata», sanoi Menelaos. »Minun ymmärtääkseni ovat huolemme omassa luonteessamme. Uhrit ovat erittäin hyviä. Uhrasinhan minäkin Agamemnonin kanssa kokonaisen päivän. Mutta jos menee liiallisuuksiin tuollaisissa asioissa, ei enää ole uskonnollinen eikä tapoja noudattava, vaan muuttuu kiihkoilijaksi tai suorastaan hupsuksi. Sota oli lopussa, meidän velvollisuutemme oli minun mielestäni ruveta taas jatkamaan keskeytynyttä elintapaamme. En ymmärrä mikä sai Agamemnonin menettelemään niinkuin hän menetteli. Tavallisestihan hän ei ole turhantarkka muodollisuuksien ja tapain noudattaja. Kiusoittelin häntä vähän Klytaimnestralla — väitin, että Agamemnonia peloitti palata kotiin ja tavata Klytaimnestra. Kun nyt otan huomioon mitä todella on tapahtunut hänen kotonaan, soisin, että olisin jättänyt sen sanomatta. Hän muistaa sen varmasti palattuaan ja ehkäpä hän kuvittelee, että minä olen hänen vaimonsa puolella tässä surkeassa jutussa. Mutta eihän hän ole vielä palannut — huomaa se, Helena. Me saavuimme hyvissä ajoin, kun ottaa huomioon kuinka paljon tuuli teki haittaa matkalla, mutta hänestä ei ole kuulunut mitään… Jos meidän suhtautumisemme uhraamiseen merkitsi mitään meidän hyväksemme tai meitä vastaan, niin olisihan hänen pitänyt saapua kotiin ensin, vai mitä sinä arvelet?»
»En ole koskaan nähnyt mitään yhteyttä uhrien ja aluksen vauhdin välillä», sanoi Helena. »Minun ymmärtääkseni oli kysymys siitä oliko meidän laisinkaan päästävä kotiin. Muistanet kai, ettet päässyt hyväänkään vauhtiin, ennenkuin olimme suorittaneet Egyptissä nuo asiaankuuluvat uhrit. Agamemnon on epäilemättä pian taas kotona, ja silloin saamme tyydyttävän selityksen hänen viipymisestään.»
»Kun hän on ensin ennättänyt päästä vakiintumaan elämänjärjestykseensä», sanoi Menelaos, »niin pyydämme hänet tänne keskustelemaan Hermionesta ja Oresteesta».
»Silloinhan me saamme toisenkin vieraan», sanoi Helena. »Lähetitkö sinä, Menelaos, varmasti kutsun Pyrrhokselle, niinkuin lupasit?»
»Varmasti. Sanansaattaja lähti samana päivänä — samalla tunnilla. Pyrrhos saapuu tänne ystävälliselle vierailulle — siitähän me vain sovimmekin, niinkuin muistat, — ja meidän täytyy saada tänne Orestes myöskin. Ei tietenkään yht'aikaa, vaan aikaisemmin; eikö sinustakin ole sopiva niin?»
»Tapaisin mielelläni Oresteen, jos hänet vain voitaisiin löytää», sanoi Helena, »mutta Hermione ei tiedä missä hän on. Minusta tuntuu aivan niinkuin sinustakin, että meidän pitäisi tavata hänet ennen kuin teemme lopullisen päätöksen. Eikä minulla ole tosiaankaan mitään Agamemnonia vastaan. Koska olemme tottuneet puhelemaan lasten avioliitosta, niin olisi varmasti parasta, että suvun molemmat haarat ottaisivat nyt osaa keskusteluun… Tuolla käytävällä tulee portinvartija tänne päin. Jätänkö teidät kahden kesken?»
»Jää tänne», sanoi Menelaos. »En tiedä mitä hän tahtoo. Arvostele nyt itse olenko liian tuttavallinen häntä kohtaan.»
»Menelaos, saanko puhella hänen kanssaan siitä — mitä hän sanoi minusta?»
»Et», sanoi Menelaos.
»Miksi ei? Etkö selostanut minulle keskusteluamme oikein?»
»Mitä selostanut? Vai niin, luulitko sinä minun keksineen sen omaan tarkoitukseeni. Ajattele vain niin, jos haluat! Mutta minä puhuin totta.»
»Menelaos», sanoi Eteoneus, »luulin tapaavani sinut yksin.
Pyydän anteeksi.»
»Ehkäpä minä häiritsen, Menelaos», sanoi Helena. »Tulen takaisin sitten, kun sinulla on joutilasta aikaa.»
»Kuuleppas, Eteoneus, mitä tarkoitat sillä, että sanoit otaksuneesi minun olevan täällä yksin? Mikä sinuun oikein on mennyt? Loukkaako se sinua, että minä puhelin vaimoni kanssa omassa talossani?»
»En ole niin julkea, että loukkaantuisin mistään sinun teostasi,
Menelaos», sanoi Eteoneus, »mitä sitten lieneekin mieleni pohjalla».
»Tuo ei kelpaa, Eteoneus», sanoi Menelaos. »Minähän sanoin sinulle hiljattain, että sinun on käytettävä siivoa kieltä puhuessasi kenestä perheeni jäsenestä tahansa. Totta kai sinä ymmärsit selvästi tarkoitukseni?»
»En, Menelaos», sanoi portinvartija, »kuulin sanat selvästi, mutta en ymmärtänyt niiden merkitystä… Mutta meidän on parasta olla jatkamatta pitemmälle, kun talon emäntä on saapuvilla.»
»Eteoneus», sanoi Helena, »minä kuuntelen mielelläni mitä tahansa sinulla on sanottavanasi. Kerro se aivan niinkuin en minä olisikaan läsnä — jollei se ole mikään mieheni yksityisasia, jota minä en saa tietää. Olet vanha ystävä, enkä ole mielestäni nähnyt sinua paljonkaan kotiin palattuani. Kuinka olet voinut?»
»Terveyteni on ollut oivallinen», sanoi Eteoneus, »mutta mieleni on täynnä huolia».
»Se surettaa minua», sanoi Helena. »Kun on koko ikänsä palvellut niin uskollisesti kuin sinä, pitäisi voida vanhoilla päivillään tuntea omatuntonsa huolettomaksi.»
»Ei minun omaatuntoani mikään vaivaa. Eivät minun huoleni aiheudu omista rikoksistani.»
»Eteoneus», sanoi Menelaos, »mikä sinut toi tänne? Mitä sinä tahdot minulta?»
»Odotahan hetkinen, Menelaos», sanoi Helena. »Tarkoitatko sitä.
Eteoneus, että sinua huolestuttavat toisten tekemät rikokset?»
»Juuri sitä», sanoi Eteoneus.
»Tarkoitatko sellaisia rikoksia, joita ihmiset ovat tehneet sinulle henkilökohtaisesti?» sanoi Helena. »En mitenkään tahtoisi esiintyä niin, että tuntuisin sinusta liian tunkeilevalta.»
»Ei tässä ole puhettakaan tunkeilevaisuudesta», sanoi Eteoneus. »En tarkoittanut osakseni tulleita henkilökohtaisia loukkauksia.»
»No niin», sanoi Helena, »tarkemmin ajatellenhan tässä maailmassa on suuri joukko rikoksia, joita toiset ovat tehneet toisille eikä meille. Millainen suuri tuskan kaipaus sinun rinnassasi asuukaan, Eteoneus, kun otat kantaaksesi kaiken tuon surun!»
»Eteoneus», sanoi Menelaos, »vaadin sinua nyt sanomaan mitä —»
»Suo anteeksi, Menelaos», sanoi Helena; »en huomannut, että sinua suututti, kun puhelin Eteoneuksen kanssa».
»Ei suinkaan», sanoi Menelaos. »Puhele hänen kanssaan niin paljon kuin haluat — toisella kerralla. Nyt tahdon kuulla mitä asiaa hänellä oli.»
»Se on vain eräs pikku uutinen», sanoi Eteoneus, »mutta kerran oli aika, jolloin sinä olisit iloinnut sen kuulemisesta».
»Et suinkaan tarkoita, että Pyrrhos on kieltäytynyt tulemasta?»
»Hän ei ole vielä saanutkaan kutsua. Ei, uutiseni koskee veljeäsi.»
»Onko hän palannut?»
»On», sanoi Eteoneus. »Juuri saapui tieto, että hän on taas kotona turvallisesti ja terveenä. Se mies, joka kertoi tämän minulle — hän kulki tästä ohitse noin tunti sitten — näki itse hänen ajavan vaunuillaan oman ovensa eteen kaikkine tavaroineen ja voittosaaliineen, mukanaan Kassandra, kaunis orjattarensa. Mies sanoi, että Kassandra on hyvin kaunis.»
»Niin hänen väitetään olevan», vastasi Menelaos. »Mitä sitten tapahtui?»
»Ei mitään. He menivät kaikki sisään. Kun ovet oli suljettu, odotti väkijoukko tietysti ulkona jonkin aikaa ja lähti sitten arkiaskareihinsa. Mies jatkoi matkaansa.»
»Minä haluaisin tietää mitä tapahtui noiden ovien sisäpuolella», sanoi
Menelaos.
»Niin minäkin», sanoi Eteoneus, »mutta mies ei ilmeisestikään ymmärtänyt koko tapauksen merkitystä. Hän on vain kulkukauppias eikä ollut kuullut mitään Klytaimnestran käytöksestä. Hän hämmästyi kovin minun kertoessani hänelle siitä ja on hyvin pahoillaan, että lähti paikalta pois juuri — niin sanoaksemme — suurimpain mahdollisuuksien hetkellä.»
»Eikö hän ollenkaan nähnyt Klytaimnestraa?» kysyi Menelaos.
»Näki kyllä. Klytaimnestra tuli ulos Agamemnonia vastaan ja talutti hänet sisään», sanoi mies. »Hän tervehti Kassandraakin hyvin kohteliaasti.»
»Tervehtikö hän tosiaankin?» sanoi Menelaos. »Ja suorittiko
Aigisthoskin isännän asemaan kuuluvat tervetuliaismuodollisuudet?»
»Mies ei nähnyt häntä — eikä kuullutkaan hänestä mitään», sanoi portinvartija. »Se johtui siitä, että hän lähti niin pian pois sieltä.»
»Eteoneus», sanoi Menelaos, »kun ensin kerroit minulle Klytaimnestrasta ja Aigisthoksesta, uskoin, että koko huhu heidän suhteestaan saattoi olla vain valheellista juorua, ja sanoinkin niin. Nyt alan uudelleen olla sitä mieltä, että otaksumani oli sittenkin oikea! Jos Aigisthos olisi herra talossa, ei Klytaimnestra olisi lausunut Agamemnonia niin nöyrästi tervetulleeksi kotiin. Jos siellä olisi tapahtunut häväistysjuttu, olisi tuo kulkukauppias kuullut siitä, vaikka olisi viipynyt siellä kuinka vähän aikaa tahansa.»
»Tyhmyyksiä, Menelaos», sanoi Helena, »sinä koetat pettää itseäsi. Orestes on kertonut sen Hermionelle ja Hermione minulle, niinkuin hän on epäilemättä kertonut sinullekin. Eteoneus on tietänyt sen aikaisemmin kuin kukaan meistä. Ei, sisareni elää yhdessä Aigisthoksen kanssa, ja hänen miehensä on tullut kotiin. Kulkukauppias lähti sieltä ilmeisestikin liian pian pois. Näihin aikoihin he ovat jo kaikki päässeet jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen. Kuinka minä toivoisinkaan saavani tietää, millaiseen!»
»Asian voi selvittää vain yhdellä ainoalla tavalla», sanoi Menelaos.
»Veljeni tappaa Aigisthoksen, ja Klytaimnestra haluaa varmasti surmata
Kassandran. Eteoneus, käske miesten järjestää kaikki heti kuntoon
matkan varalle. Lähden heti paikalla veljeni luokse.»
»Jos sinun täytyy lähteä, en koeta pidättää sinua, mutta minulla on sellainen aavistus, että sinun olisi paras jäädä tänne. Mitä lieneekään tapahtunut, on se nyt jo tapahtunut. Tulisit liian myöhään voidaksesi auttaa. Varmasti on jo matkalla tänne toisia sanansaattajia, joilla on tarkemmat tiedot asiasta. Minä jäisin tänne sinun sijassasi.»
»Tuossa on jonkin verran perää, Helena, mutta minun täytyy sentään lähteä. Minun on itse otettava selvä, millä kannalla asiat ovat.»
»Jos olet levoton Agamemnonin vuoksi», sanoi Helena, »niin lähettäisin heti jonkun hankkimaan uutisia, mutta en menisi itse. Sinusta ei ole mitään hyötyä, jos hän on siellä vaikeassa asemassa, ellet ota mukaasi melkoista miesjoukkoa, ja sinä olisit jokseenkin hullunkurisen näköinen marssiessasi paikalle joukkoinesi, jos Agamemnon ja Klytaimnestra olisivatkin sattuneet sopimaan keskenään.»
»Sehän on mahdotonta», sanoi Menelaos.
»Sitä minä en uskaltaisi väittää», sanoi Helena. »Melkein millainen sopiminen tahansa on mahdollinen tässä maailmassa. Lähetä Agamemnonille tervehdys ikäänkuin et tietäisi mitään tuosta Aigisthoksen jutusta ja pyydä häntä tulemaan tänne mahdollisimman pian. Hänen vastauksestaan saat tietää mitä on tapahtunut sekä mihin sinun on ryhdyttävä.»
»Mutta jos hän on sopinut Klytaimnestran kanssa ja tuo hänet kerallaan?» sanoi Menelaos.
»No, jos hän on sopinut Klytaimnestran kanssa, voi hän hyvinkin ottaa hänet mukaansa», sanoi Helena. »Hänhän on kaikesta huolimatta minun sisareni ja sen nuoren miehen äiti, jonka olet päättänyt ottaa vävyksesi. Et voi syrjäyttää häntä. Mutta jos olisit katsellut asioita minun näkökannaltani ja kohdistanut Pyrrhokseen vaikutusvoimasi, olisit voinut pelastua tästä epämiellyttävästä tilanteesta.»
»En ole koskaan pitänyt Klytaimnestrasta», sanoi Menelaos. »Sopivatpa he sitten tai eivät, tulee hänen menettelynsä aina näyttämään minusta erikoisen vastenmieliseltä… Luulenpa tosiaankin, että on viisainta lähettää sinne sanansaattaja. Eteoneus, käske yhden miehen varustautua matkalle. Nyt heti paikalla.»
<tb>
»No, Helena, mitä oikein arvelet asiasta?»
»En ymmärrä, Menelaos. Tässähän on kysymys sinun veljestäsi ja minun sisarestani. En voi arvata mitä seurauksia tästä meille on.»
»En minä ajattele meitä», sanoi Menelaos. »Mehän kyllä kestämme millaisen kolauksen tahansa. En halunnut ilmaista tunteitani Eteoneuksen läsnäollessa. Siinä talossa on varmasti tapahtuva kauheita asioita… etkö sinäkin luule niin?»
»Luulen siellä tähän mennessä jo tapahtuneen», sanoi Helena. »Minun käy säälikseni Elektraa ja Orestesta. Ja samoin Hermionea. Hän ottaa sen varmaan hyvin raskaasti, eikä sellaisten asiain pitäisi täyttää nuoren tytön ajatuksia… Menelaos, mitä sinä arvelet tuosta kulkukauppiaasta, jonka kertomusta Eteoneus oli selostavinaan?»
»Mitä minä voisin hänestä arvella? Enhän tiedä hänestä mitään muuta kuin mitä Eteoneus kertoi.»
»Sinä siis uskoit hänen sanojaan. Sitä minä jo epäilinkin. Minä en uskonut. Eteoneus tietää enemmän kuin mitä hän meille kertoi, tai kulkukauppias tiesi enemmän kuin mitä kertoi Eteoneukselle. Niinkuin itsekin sanoit, kuulee tuollaisesta häväistysjutusta jokainen kulkukauppias, vaikka hän viipyisi paikkakunnalla kuinka lyhyen ajan tahansa. Ja jos hän kerran kuuli siitä, ei hän lähtenyt niin välinpitämättömästi pois.»
»Luuletko Eteoneuksen tietävän enemmän kuin mitä hän kertoi meille?»
»Joko Eteoneuksen tai kulkukauppiaan.»
»Kutsun hänet paikalla takaisin ja otan asiasta selvän!»
»Kysy häneltä enkö minä ollut oikeassa neuvoessani sinua pysymään kotona», sanoi Helena. »Ja kysy häneltä mistä syystä asia on niin. Minä menen kertomaan Hermionelle tämän uutisen. Ehkäpä se koskee eniten häntä.»
<tb>
»Menelaos», sanoi Eteoneus, »minä olen katsellut tässä ovella ja odottanut kunnes vaimosi lähti pois. Nyt voin puhua kahden kesken kanssasi. En kertonut sinulle kaikkea.»
»Kerro se nyt minulle. Mitä tapahtui vielä?»
»Kulkukauppias tunsi luonnollisesti häväistysjutun — se kohta oli minun keksintöni. Hän aikoi jäädä sinne katsomaan mitä tapahtuisi, mutta jokainen kaupungin asukas oli kehoittanut häntä jatkamaan matkaansa, jos hän pani arvoa terveydelleen.»
»Terveydelleen?»
»Elämälleen, jos vaadit suoraa puhetta. Kulkukauppias sanoi, että Klytaimnestralla ja Aigisthoksella oli kaikki jo valmiina Agamemnonin houkuttelemiseksi ansaan ja että he mieluummin suorittivat asian todistajitta.»
»Kutsu miehet koolle, Eteoneus! Lähden paikalla.»
»Sitä en tekisi sinun sijassasi, Menelaos. Toivottavasti se ei ole välttämätöntä. Olen koettanut löytää Oresteen ja luulenpa melkein saaneenikin toimitetuksi hänelle sanan. Tiedänkin sen muuten varmasti. Hän saa kuulla tämän uutisen. Hän ei pidä minua ystävänään, mutta tällaisessa ratkaisevassa tilanteessa suon hänen mielellään olevan läsnä, ja nythän hän voi näyttää millainen poika hän on. Hänen oikeutensa on enemmän kuin sinun olla nyt Agamemnonin luona. Jollen erehdy, on hän jo matkalla. Sinun olisi parasta pysyä täällä, lähettää sanansaattaja ja odottaa kunnes vastaus saapuu.»
»Missä Orestes oli? En luullut häntä voitavan löytää.»
»En tahtonut löytää häntä aikaisemmin», sanoi Eteoneus. »Se on hänen salaisuutensa, joten en halua mainita missä hän oli, mutta nyt saamme nähdä mihin hän kelpaa. Toivottavasti et pane pahaksesi, vaikka minä annoinkin hänelle varustukseksi muutamia parhaita aseitasi. Kaikkihan jää sentään perhepiiriin, niinkuin sanoin hänelle.»